Uusperheen äiti.

Jos mä olisin äitipuoli, mä vittuilisin lapsipuolilleni koko ajan, enkä laittais heille ruokaa enkä kuljettaisi lääkäriin tai mihinkään, mies saisi hoitaa ihan kaikki omiin kakaroihinsa liittyvän. Ja mun rahoista ei menis senttiäkään noille vieraille kakaroille. Enpä kyllä sellaista virhettä olis edes tehnyt, että olisin ottanut miehen jolla olis jo lapsia. Vaikka kuikna olis ollu ihana mies, niin en kertakaikkiaan olis jatkanu suhdetta yhtään pidemmälle, jos olis ilmoittanut että on jo lapsia.

Hyvissä väleissä. Varsinkin nuorimman (tyttö 7v) kanssa. Hyvät välit vanhempiinkin lapsiin, mutta nuorin oli vielä sen verran nuori, kun tutustuimme, että häneen on tietysti muodostunut läheisin suhde. Kaikkien kanssa touhuan ilman miestäkin, haen heitä koulusta, autan läksyissä ja kokeissa, yhden kanssa käyn tallilla ja ratsastamassa, ja muutenkin pelaillaan ja leikitään. Nuorin on kuitenkin se, joka tulee halailemaan, syliin istumaan ja surkuttelee, että harmi kun en lähde mukaan reissuun, jos hän on äitinsä kanssa lähdössä jonnekin.

Koskaan ei tietenkään tule mitään sen kaltaistakaan suhdetta kuin lapsilla on vanhempiinsa, mutta olen tyytyväinen, kun keskusteluyhteys on, kaikki ovat sanoneet minusta tykkäävänsä, jne. En siis usko lasten lapsuutta pilaavani. Vanhimman kanssa olen ihan suoraan keskustellut, että olisiko parempi, jos he asuisivat vain isänsä kanssa (etten minä asuisi samassa paikassa), niin hän sanoi suoraan, että ei tosiaan.

Eli valitan - en koe olevani hirviö äitipuoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli mieheni noin parikymppisille lapsille, heitä on kaksi. Kun tutustuin heihin, he olivat hieman yli 10v. Kävivät meillä joka 2. viikonloppu. Minulla on muutama oma lapsi, teinejä.

Asiassa oli harmillista se, kun lapsipuoleni tulivat pidempää lomaa viettämään meille, niin aina olisi pitänyt olla kaveri mukana. Siis yötä. Siis täysihoidossa, ml. pyyhkeet ja lakanat. Yritin miehelleni, eli näiden lasten isälle kertoa, että koska meillä on lapsia yhteensä 4, ja jos jokainen pitää kaveriaan yötä, niin lapsia on 8. Että en jaksa sellaista, varsinkaan, kun vaatimus on se, että pitäisi hotellia näille kaikille pitää. Koska aina kun lapsilla on kaverit, niin jostain kumman syystä kotitöiden tekeminen loppuu siihen paikkaan, vaikka kaikki kotityöt lisääntyy (tiskit, laitettavan ruoan määrä, roskat, pyykki, jne.) Mieheni, kompppasi kuitenkin tietenkin lapsiaan, että kyllä heidän täytyy kaverit saada tuoda mukanaan. Lopulta ilmoitin, etten laita ruokaa näinä hetkinä kun kavereitakin meillä on, joten mies toimikoon silloin kokkina, ml. kaupassa käynti. Näin hän tekikin.

Onneksi nämä ajat ovat ohi, miehen lapset asuvat omillaan. Kertaakaan ei ole tullut kutsua kahville, vaikka selkävääränä passailin heitä monta vuotta. He asuvat vielä tässä lähellä. Ilmeisesti se, että rupesin rajoittamaan sitä, mitä suostun tekemään, oli heistä huonoa. Osasyy miksi hommat menivät pieleen on se, että nämä lapset on kasvatettu pitämään muita ihmisiä huonompina kuin he itse ovat. Vanhempansa ovat varakkaita ihmisiä, näiden lasten äiti puhuu nykymiehestään (eli lapsipuolieni isäpuolesta) kotiorjana! Ihan kamalaa mielestäni. Ja kun minä en tähän kotiorjan asemaan (mitä minulta odotettiin lapsipuolieni osalta) taipunut, niin huono homma heidän mielestään.

-ohi on-

Sun mokasi oli, että passailit heitä selkä vääränä. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.

En minä passaa mieheni lapsia, kun tulevat. Yleensä teen 90 prosenttia kotitöistä, mutta kun lapset tulevat, niin miehen pitää tehdä ruoka, sekä täyttää ja tyhjentää astianpesukoneet silloin. Tekee sen mukisematta, mutta syöttää lapsille sitten hernekeittoa tai pelkkää leipää.

Käytin ehkä väärää termiä. Sanotaanko, että pelkästään se, että he tulivat, vaikken heitä olisi sillä tavoin passaillutkaan, niin heidän olemisensa aiheutti mulle paljon "ylimääräistä" työtä. Tyyliin, kämppä sotkeentuu ihan eri tahtia, kun täällä oli 4 hlön sijasta 10 tai yli, pyykkimäärä kaksinkertaistu jne..

Ja kyllä koin/koen, että haluaisin olla hyvissä väleissä mieheni lapsiin. Se vaan oli hitsin hankalaa, etenkin silloin kun mieheni tytär yritti kaikilla piilokeinoilla aiheuttaa minulle harmistusta. Tyyliin ihan joka krt kun saapui, oli aina jokin 100 e naamarasvaputeli, 300e laukku, 150 e paita jne. mukana: "Kato Kati, sain äidiltä tällasen" ja kampe nenäni alle. Ihmisillä mun puolesta saa olla kalliita tavaroita, ja kyllä mulle niitä saa näyttää. Mutta jos se on JOKA KERTA kun nähdään, niin alkaa se ottaa päähän. 15 v kyllä jo ymmärtää, mikä aiheuttaa kateutta / harmistusta toisessa. Enhän mäkään jatkuvasti esittele esim työkavereilleni niitä asioita, jotka mulla on paremmin. Ihan siksi en esittele, koska eihän ne mua kestäis.

Ja niin. Ne kauneusvirheet mitä mulla on, esim. ohut tukka ja paksut reidet, niin tämä tytär aina kommentoi omaa paksua tukkaansa, että kun hänellä on niiiiin paksu tukka ja hänellä on niiiin hoikat reidet. Kyllä nämä "piilo"viestit perille meni. Siinä sitten koitit olla menemättä samalle tasolle.

-ohi on-

Tää on muuten jännä. Mieheni tytär on kymmenen ja hän kommentoi usein ulkonäköäni vähättelevästi. Olen ihan eri tyyppinen kuin hänen äitinsä. Joskus mietin että onko se lapsen omasta päästä, esim kantaa jotain tuskaa siitä että isänsä rakastaa minua, ei hänen äitiään. Vai kommentoidaanko ja arvostellaanko siellä toisessa päässä minua ja ulkonäköäni. En tiedä. Toistaiseksi olen onnistunut olemaan aikuinen näissä tilanteissa. Mut kyllä ärsyttää.

No oma tytärpuoleni ei koskaan ole suoraan vähätellyt mua mulle, mutta nämä piilojutut, joissa hänen on mahdollista verhoutua "enhän mä susta puhunut tai sua tarkottanut"-tekosyyn alle, niitä hän käyttää. Nykyisin jos näitä yrittää mulle vielä syöttää, niin olen pari kertaa antanut viime aikoina hänelle, aikuiselle naiselle, samalla lailla takaisin. Tyyliin kun hän mainitsi hoikista reisistään ja hänellä on vinot hampaat, niin aloin puhua omista suorista hampaistani. Jutut loppu siihen paikkaan. Aikuiselta en enää tämmöstä piikittelyä/kiusaamista ota vastaan. Jokin raja mullakin on.

-ohi on-

minä henkilöjohtaisesti hämmästelen, että ensinnäkin miksi ihmeessä lapseton ihminen ottaa puolisokseen henkilön jolla on pieniä lapsia edellisestä liitosta, eikä varsinkaan ymmärrä, että kyseiset lapset ovat sen puolison elämää nyt ja tulevaisuudessa ja että niihin aikaisempiin lapsiin uppoaa myös melko moinen määrä rahaa ja aikaa. Jos lapseton henkilö tekee tietoisesti sen valinnan, että ottaa lapsellisen puolison, niin se pitää vaan hyväksyä, että siinä paketissa tulee myös ne lapset. Kyllä sillä valmiiksi lapsellisella kumppanilla on ihan täysi oikeus ja velvollisuuskin edelleen rakastaa  ja vaalia omia lapsiaan. Yksikään lapsi ei ole syypää eroon ja myös erolapset ansaitsevat molempien vanhempiensa tuen ja rakkauden. Aivan sama mitä se uusi puoliso vikisee. Jos et kestä vieraita lapsia niin herranjestas älä lyö hynttyitä yhteen sellaisen kanssa. Monesti kun ne lapset vaan ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäsinä ja niin tuleekin olla.

ja ei, minä en ole eronnut , enkä uusperhevanhempi, mutta  lähipiirissäni on kumpaakin versiota , tosin näissä versioissa on fiksut nyksät ja eksät.

Vierailija kirjoitti:

minä henkilöjohtaisesti hämmästelen, että ensinnäkin miksi ihmeessä lapseton ihminen ottaa puolisokseen henkilön jolla on pieniä lapsia edellisestä liitosta, eikä varsinkaan ymmärrä, että kyseiset lapset ovat sen puolison elämää nyt ja tulevaisuudessa ja että niihin aikaisempiin lapsiin uppoaa myös melko moinen määrä rahaa ja aikaa. Jos lapseton henkilö tekee tietoisesti sen valinnan, että ottaa lapsellisen puolison, niin se pitää vaan hyväksyä, että siinä paketissa tulee myös ne lapset. Kyllä sillä valmiiksi lapsellisella kumppanilla on ihan täysi oikeus ja velvollisuuskin edelleen rakastaa  ja vaalia omia lapsiaan. Yksikään lapsi ei ole syypää eroon ja myös erolapset ansaitsevat molempien vanhempiensa tuen ja rakkauden. Aivan sama mitä se uusi puoliso vikisee. Jos et kestä vieraita lapsia niin herranjestas älä lyö hynttyitä yhteen sellaisen kanssa. Monesti kun ne lapset vaan ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäsinä ja niin tuleekin olla.

ja ei, minä en ole eronnut , enkä uusperhevanhempi, mutta  lähipiirissäni on kumpaakin versiota , tosin näissä versioissa on fiksut nyksät ja eksät.

Ei muuta kuin pysyt avioliitossasi etkä eroa, etkä vahingossakaan rakastu ihmiseen, jolla on lapsia aiemmasta liitosta. Just do it.

Vierailija kirjoitti:

No enpä voi sanoa nauttivani uusperhearjesta. Miehellä edellisestä suhteesta 3 lasta ja ensimmäinen yhteinen on tulossa.

Edellisen suhteen lapset ovat 2, 4 ja 6v, eli aivan saakelin raivostuttavassa iässä. Pitäisi olla ostelemassa kaikenmaailman Frozen-koulureppuja ja mies vaan kyselemättä ostaa mitä pikkuprinsessa pyytää. Miehen ex osallistuu lastensa menoihin silloin kun häntä itseään sattuu huvittamaan, eli maksattaa kaiken miehelläni eikä maksa edes elatusmaksuja. Ollaan hankittu koulutarvikkeet, vaatteet ja makseltu puhelinlaskua. Olisi maksattanut miehellä myös melkein 100e harrastusmaksun, jos en olisi avannut suutani. Mieheni ja hänen ex ovat hyysänneet lapset aivan riippuvaisiksi heistä ja minua ärsyttää, että niille lapsille pitää soitella joka päivä, vaikka olisivat poissa vaan yhden viikonlopun, eli ei siis yhtäkään päivää niin, että lapsista ei tarvitsisi puhua tai nähdä. 

Oma lapsi syntyy kesällä, enkä jaksaisi koko äitiyslomaa olla vastaanottamassa miehen lapsia koulusta kotiin ja pitämässä heille mitään ip-kerhoa. Haluaisin olla rauhassa oman perheeni kanssa, useammin kuin joka toinen viikonloppu. Mies ei suostu viikko-viikko-systeemiin, koska lapset ovat muka liian pieniä. Mitenköhän kaikkien muiden eroperheiden lapset sitten ovat ihan täyspäisiksi kasvaneet? 

Lisäksi raivostuttaa, että hankintojen lisäksi kaikki muukin kaatuu meidän harteillemme. Lasten harrastuksiin vieminen, meidän vastuulla. Vanhempainilta, meidän vastuulla. Neuvolat, meidän vastuulla. Passikuvat, meidän vastuulla. Miehen entisellä on auto mutta silti minä siirsin aamusta töitäni ja lähdin viemään lasta lääkäriin? 

Lähdit kuitenkin vapaaehtoisesti tuohon, joten

älä valita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

minä henkilöjohtaisesti hämmästelen, että ensinnäkin miksi ihmeessä lapseton ihminen ottaa puolisokseen henkilön jolla on pieniä lapsia edellisestä liitosta, eikä varsinkaan ymmärrä, että kyseiset lapset ovat sen puolison elämää nyt ja tulevaisuudessa ja että niihin aikaisempiin lapsiin uppoaa myös melko moinen määrä rahaa ja aikaa. Jos lapseton henkilö tekee tietoisesti sen valinnan, että ottaa lapsellisen puolison, niin se pitää vaan hyväksyä, että siinä paketissa tulee myös ne lapset. Kyllä sillä valmiiksi lapsellisella kumppanilla on ihan täysi oikeus ja velvollisuuskin edelleen rakastaa  ja vaalia omia lapsiaan. Yksikään lapsi ei ole syypää eroon ja myös erolapset ansaitsevat molempien vanhempiensa tuen ja rakkauden. Aivan sama mitä se uusi puoliso vikisee. Jos et kestä vieraita lapsia niin herranjestas älä lyö hynttyitä yhteen sellaisen kanssa. Monesti kun ne lapset vaan ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäsinä ja niin tuleekin olla.

ja ei, minä en ole eronnut , enkä uusperhevanhempi, mutta  lähipiirissäni on kumpaakin versiota , tosin näissä versioissa on fiksut nyksät ja eksät.

Ei muuta kuin pysyt avioliitossasi etkä eroa, etkä vahingossakaan rakastu ihmiseen, jolla on lapsia aiemmasta liitosta. Just do it.

kysymys ei ole siitä , vai oletko lukutaidoton? vaan siitä, että jos sinä nyt menet ja valitset sen lapsellisen henkilön niin tajuat sen, että siihen pakettiin vaan kuuluu ne lapset. Yksikään aikuinen ihminen ei voi olla niin tyhmä, että kuvittelee, että vaikka se puoliso olisi millaisessa rakkaudenhuumassa, niin  edelleen siihen pakettiin vaan kuuluu myös ne puolison lapset ja siinä tilanteessa olisi ehkä ihan hyvä miettiä siinä omassa rakastuneessa päässä, että olenko valmis kestämään myös ne lapset. Siitä tässä on kyse. Aivan sama vaikka menisitte millaisiin uusperhekuvioihin , mutta jos niissä on niitä entisten kanssa tehtyjä lapsia, niin ne on ja pysyy. 

Vihaan näitä ITSEKKÄITÄ uusperhe kuvioita. Lapset kärsivät niin valtavasti itsekkäiden aikuisten vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

minä henkilöjohtaisesti hämmästelen, että ensinnäkin miksi ihmeessä lapseton ihminen ottaa puolisokseen henkilön jolla on pieniä lapsia edellisestä liitosta, eikä varsinkaan ymmärrä, että kyseiset lapset ovat sen puolison elämää nyt ja tulevaisuudessa ja että niihin aikaisempiin lapsiin uppoaa myös melko moinen määrä rahaa ja aikaa. Jos lapseton henkilö tekee tietoisesti sen valinnan, että ottaa lapsellisen puolison, niin se pitää vaan hyväksyä, että siinä paketissa tulee myös ne lapset. Kyllä sillä valmiiksi lapsellisella kumppanilla on ihan täysi oikeus ja velvollisuuskin edelleen rakastaa  ja vaalia omia lapsiaan. Yksikään lapsi ei ole syypää eroon ja myös erolapset ansaitsevat molempien vanhempiensa tuen ja rakkauden. Aivan sama mitä se uusi puoliso vikisee. Jos et kestä vieraita lapsia niin herranjestas älä lyö hynttyitä yhteen sellaisen kanssa. Monesti kun ne lapset vaan ovat tärkeysjärjestyksessä ensimmäsinä ja niin tuleekin olla.

ja ei, minä en ole eronnut , enkä uusperhevanhempi, mutta  lähipiirissäni on kumpaakin versiota , tosin näissä versioissa on fiksut nyksät ja eksät.

Ei muuta kuin pysyt avioliitossasi etkä eroa, etkä vahingossakaan rakastu ihmiseen, jolla on lapsia aiemmasta liitosta. Just do it.

kysymys ei ole siitä , vai oletko lukutaidoton? vaan siitä, että jos sinä nyt menet ja valitset sen lapsellisen henkilön niin tajuat sen, että siihen pakettiin vaan kuuluu ne lapset. Yksikään aikuinen ihminen ei voi olla niin tyhmä, että kuvittelee, että vaikka se puoliso olisi millaisessa rakkaudenhuumassa, niin  edelleen siihen pakettiin vaan kuuluu myös ne puolison lapset ja siinä tilanteessa olisi ehkä ihan hyvä miettiä siinä omassa rakastuneessa päässä, että olenko valmis kestämään myös ne lapset. Siitä tässä on kyse. Aivan sama vaikka menisitte millaisiin uusperhekuvioihin , mutta jos niissä on niitä entisten kanssa tehtyjä lapsia, niin ne on ja pysyy. 

Mietipäs sellasta, että jos sun ukkos ottaakin susta eron, niin susta itsestä tulee tämmönen ei toivottu eronnut-lapsia on-tapaus. Siis kaukaa kierrettävä. Sullekos sitten kelpaa vaan miehet, joilla ei ole lapsia, mutta sun pitäs kelvata miehille lapsia on -naisena?  Ihanan mustavalkonen ajatus sulta, että koko maailmaa pystys hallitsemaan. Aina kuule ei asiat mene niin kuin meinaa, usein kylläkin.

Ja tiedossa kyllä on ollut, että uusioperhekuviot ei ole helpoimmasta päästä. Eipä ollut se eka liittokaan, työnarkomaanimiehen kanssa.

Omasta mielestäni juuri sellaiset kuin haluan. Lapset 9 ja 12v, käyvät joka toinen vkl. Normaaleja, hyvin käyttäytyviä lapsia ovat, ja pidän heistä. Oma lapseni asuu jo omillaan, joten lapsiviikonlopuissa, ja lomissa on minulle kyllä kestämistä, sillä olen jo omani hoitanut, enkä jaksaisi oikeastaan tehdä mitään ylimääräisiä liikkuja lasten takia, ja siksipä mies hoitaakin omansa myös, eikä pyytele minua osallistumaan ELLEN halua, ja tietysti haluan, kun saan itse määritellä miten paljon. Aluksi lapset olisivat halunneet halailla minuakin ja kyhnätä kyljessä, muta en yhtään pidä siitä että muut kuin mieheni kyhnää minussa, vaan ärsyynnyn  siitä, varsinkin kun oma lapseni kyhnäsi 13 vuottaminussa, niin sain siitä läheisyydestä jotenkin tarpeekseni silloin.  Mieheni lapset varmaan vaistoavat tämän minusta, ja ovat lopettaneet sen kyhnäämisen.

Lapset myös pitävät minusta, on kiva kuulla kun puhelimessa selitetään mummolle tai äidille miten kanssani on ollut kiva tehdä sitä ja tätä :)

Olin varautunut ottamaan mieheni lapset avosylin vastaan (silloin 3ja 5v. )Ja alkuun menikin hyvin. Lasten äiti yritti tämän huomatessaan sabotoida koko tilannetta. Hän ei kestänyt sitä että lapset pitivät minusta. Ostamani vaatteet heitettiin roskiin. Lapset eivät äitinsä toiveesta saaneet lähteä kanssani mihinkään. Myöskään laittamaani ruokaa ei jossain välissä ollut luvallista syödä. Äiti oli kuulemma kieltänyt. Nyt välit ovat olemassa mutta huomattavasti viileämmät, koska hyvin alkanut yhteys sabotoitiin. Äiti on varmaan ylpeä tekosistaan. Mutta kaikkeni yritin. Biologisen äidin heikko itsetunto on kova koetus myös lapsilleen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli mieheni noin parikymppisille lapsille, heitä on kaksi. Kun tutustuin heihin, he olivat hieman yli 10v. Kävivät meillä joka 2. viikonloppu. Minulla on muutama oma lapsi, teinejä.

Asiassa oli harmillista se, kun lapsipuoleni tulivat pidempää lomaa viettämään meille, niin aina olisi pitänyt olla kaveri mukana. Siis yötä. Siis täysihoidossa, ml. pyyhkeet ja lakanat. Yritin miehelleni, eli näiden lasten isälle kertoa, että koska meillä on lapsia yhteensä 4, ja jos jokainen pitää kaveriaan yötä, niin lapsia on 8. Että en jaksa sellaista, varsinkaan, kun vaatimus on se, että pitäisi hotellia näille kaikille pitää. Koska aina kun lapsilla on kaverit, niin jostain kumman syystä kotitöiden tekeminen loppuu siihen paikkaan, vaikka kaikki kotityöt lisääntyy (tiskit, laitettavan ruoan määrä, roskat, pyykki, jne.) Mieheni, kompppasi kuitenkin tietenkin lapsiaan, että kyllä heidän täytyy kaverit saada tuoda mukanaan. Lopulta ilmoitin, etten laita ruokaa näinä hetkinä kun kavereitakin meillä on, joten mies toimikoon silloin kokkina, ml. kaupassa käynti. Näin hän tekikin.

Onneksi nämä ajat ovat ohi, miehen lapset asuvat omillaan. Kertaakaan ei ole tullut kutsua kahville, vaikka selkävääränä passailin heitä monta vuotta. He asuvat vielä tässä lähellä. Ilmeisesti se, että rupesin rajoittamaan sitä, mitä suostun tekemään, oli heistä huonoa. Osasyy miksi hommat menivät pieleen on se, että nämä lapset on kasvatettu pitämään muita ihmisiä huonompina kuin he itse ovat. Vanhempansa ovat varakkaita ihmisiä, näiden lasten äiti puhuu nykymiehestään (eli lapsipuolieni isäpuolesta) kotiorjana! Ihan kamalaa mielestäni. Ja kun minä en tähän kotiorjan asemaan (mitä minulta odotettiin lapsipuolieni osalta) taipunut, niin huono homma heidän mielestään.

-ohi on-

Sun mokasi oli, että passailit heitä selkä vääränä. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.

En minä passaa mieheni lapsia, kun tulevat. Yleensä teen 90 prosenttia kotitöistä, mutta kun lapset tulevat, niin miehen pitää tehdä ruoka, sekä täyttää ja tyhjentää astianpesukoneet silloin. Tekee sen mukisematta, mutta syöttää lapsille sitten hernekeittoa tai pelkkää leipää.

Käytin ehkä väärää termiä. Sanotaanko, että pelkästään se, että he tulivat, vaikken heitä olisi sillä tavoin passaillutkaan, niin heidän olemisensa aiheutti mulle paljon "ylimääräistä" työtä. Tyyliin, kämppä sotkeentuu ihan eri tahtia, kun täällä oli 4 hlön sijasta 10 tai yli, pyykkimäärä kaksinkertaistu jne..

Ja kyllä koin/koen, että haluaisin olla hyvissä väleissä mieheni lapsiin. Se vaan oli hitsin hankalaa, etenkin silloin kun mieheni tytär yritti kaikilla piilokeinoilla aiheuttaa minulle harmistusta. Tyyliin ihan joka krt kun saapui, oli aina jokin 100 e naamarasvaputeli, 300e laukku, 150 e paita jne. mukana: "Kato Kati, sain äidiltä tällasen" ja kampe nenäni alle. Ihmisillä mun puolesta saa olla kalliita tavaroita, ja kyllä mulle niitä saa näyttää. Mutta jos se on JOKA KERTA kun nähdään, niin alkaa se ottaa päähän. 15 v kyllä jo ymmärtää, mikä aiheuttaa kateutta / harmistusta toisessa. Enhän mäkään jatkuvasti esittele esim työkavereilleni niitä asioita, jotka mulla on paremmin. Ihan siksi en esittele, koska eihän ne mua kestäis.

Ja niin. Ne kauneusvirheet mitä mulla on, esim. ohut tukka ja paksut reidet, niin tämä tytär aina kommentoi omaa paksua tukkaansa, että kun hänellä on niiiiin paksu tukka ja hänellä on niiiin hoikat reidet. Kyllä nämä "piilo"viestit perille meni. Siinä sitten koitit olla menemättä samalle tasolle.

-ohi on-

Tää on muuten jännä. Mieheni tytär on kymmenen ja hän kommentoi usein ulkonäköäni vähättelevästi. Olen ihan eri tyyppinen kuin hänen äitinsä. Joskus mietin että onko se lapsen omasta päästä, esim kantaa jotain tuskaa siitä että isänsä rakastaa minua, ei hänen äitiään. Vai kommentoidaanko ja arvostellaanko siellä toisessa päässä minua ja ulkonäköäni. En tiedä. Toistaiseksi olen onnistunut olemaan aikuinen näissä tilanteissa. Mut kyllä ärsyttää.

Itse en voi ymmärtää näitä. Kyllä minunkin mieheni nyt 12v tyttö on kehunut itseään, ominaisuuksiaan, what ever, ja välillä niin että äiti sanoo että minulla on sitä ja tätä, mutta näihin olen aina vastannut vain että hyvä juttu, tai että niin onkin. Jos tyttö kehuu että hänellä on paksu tukka, hänelle sanotaan että niin onkin, aivan ihanan paksut, anna kun kokeilen!. Tai jos teini tykkää reisistään, niin sanotaan että onpa hyvä että olet tyytyväinen itseesi, jatka samaan malliin!

Kamalalta kuulostaa että äitipuoli alkaa dissaamaan tai loukkaantumaan siitä että lapsipuoli on esim. nätti. Kumpikos siinä sitten onkaan mustasukkainen ja kateellinen, äitipuoli vai lapsi? Ja miten aikuinen kehtaa, sitä ihmettelen.

Täälläpä paljon "kohtalotovereita". Myös minulla jo isommat lapset ja miehellä pienempiä. Olemme sopineet myös, että mies hoitaa lapsensa, minä osallistun minkä haluan. Mutta mitään velvoitteita ei ole. Toimii hyvin, sillä kun osallistuminen on vapaaehtoista, eikä tarvi leikkiä mitään uhrautuvaa äitiä, on mukavaakin joskus osallistua. Tietysti arjessa annan juotavaa ja autan housuissa jne kun lapset pyytää, ja olen muutenkin ystävällinen. Mutta vastuun ja kaikki puistohommat ja haalarit mies hoitaa ihan itse. Ei kiinnosta tässä kohtaa elämää ollenkaan. Lasten äidin mielestä munkin pitäisi kantaa enemmän vastuuta. Hänelle motiivinsa ryhtyä äidiksi on mulle ihan hämärän peitossa. Mut vastuu on hänen. Ja isän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli mieheni noin parikymppisille lapsille, heitä on kaksi. Kun tutustuin heihin, he olivat hieman yli 10v. Kävivät meillä joka 2. viikonloppu. Minulla on muutama oma lapsi, teinejä.

Asiassa oli harmillista se, kun lapsipuoleni tulivat pidempää lomaa viettämään meille, niin aina olisi pitänyt olla kaveri mukana. Siis yötä. Siis täysihoidossa, ml. pyyhkeet ja lakanat. Yritin miehelleni, eli näiden lasten isälle kertoa, että koska meillä on lapsia yhteensä 4, ja jos jokainen pitää kaveriaan yötä, niin lapsia on 8. Että en jaksa sellaista, varsinkaan, kun vaatimus on se, että pitäisi hotellia näille kaikille pitää. Koska aina kun lapsilla on kaverit, niin jostain kumman syystä kotitöiden tekeminen loppuu siihen paikkaan, vaikka kaikki kotityöt lisääntyy (tiskit, laitettavan ruoan määrä, roskat, pyykki, jne.) Mieheni, kompppasi kuitenkin tietenkin lapsiaan, että kyllä heidän täytyy kaverit saada tuoda mukanaan. Lopulta ilmoitin, etten laita ruokaa näinä hetkinä kun kavereitakin meillä on, joten mies toimikoon silloin kokkina, ml. kaupassa käynti. Näin hän tekikin.

Onneksi nämä ajat ovat ohi, miehen lapset asuvat omillaan. Kertaakaan ei ole tullut kutsua kahville, vaikka selkävääränä passailin heitä monta vuotta. He asuvat vielä tässä lähellä. Ilmeisesti se, että rupesin rajoittamaan sitä, mitä suostun tekemään, oli heistä huonoa. Osasyy miksi hommat menivät pieleen on se, että nämä lapset on kasvatettu pitämään muita ihmisiä huonompina kuin he itse ovat. Vanhempansa ovat varakkaita ihmisiä, näiden lasten äiti puhuu nykymiehestään (eli lapsipuolieni isäpuolesta) kotiorjana! Ihan kamalaa mielestäni. Ja kun minä en tähän kotiorjan asemaan (mitä minulta odotettiin lapsipuolieni osalta) taipunut, niin huono homma heidän mielestään.

-ohi on-

Sun mokasi oli, että passailit heitä selkä vääränä. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.

En minä passaa mieheni lapsia, kun tulevat. Yleensä teen 90 prosenttia kotitöistä, mutta kun lapset tulevat, niin miehen pitää tehdä ruoka, sekä täyttää ja tyhjentää astianpesukoneet silloin. Tekee sen mukisematta, mutta syöttää lapsille sitten hernekeittoa tai pelkkää leipää.

Käytin ehkä väärää termiä. Sanotaanko, että pelkästään se, että he tulivat, vaikken heitä olisi sillä tavoin passaillutkaan, niin heidän olemisensa aiheutti mulle paljon "ylimääräistä" työtä. Tyyliin, kämppä sotkeentuu ihan eri tahtia, kun täällä oli 4 hlön sijasta 10 tai yli, pyykkimäärä kaksinkertaistu jne..

Ja kyllä koin/koen, että haluaisin olla hyvissä väleissä mieheni lapsiin. Se vaan oli hitsin hankalaa, etenkin silloin kun mieheni tytär yritti kaikilla piilokeinoilla aiheuttaa minulle harmistusta. Tyyliin ihan joka krt kun saapui, oli aina jokin 100 e naamarasvaputeli, 300e laukku, 150 e paita jne. mukana: "Kato Kati, sain äidiltä tällasen" ja kampe nenäni alle. Ihmisillä mun puolesta saa olla kalliita tavaroita, ja kyllä mulle niitä saa näyttää. Mutta jos se on JOKA KERTA kun nähdään, niin alkaa se ottaa päähän. 15 v kyllä jo ymmärtää, mikä aiheuttaa kateutta / harmistusta toisessa. Enhän mäkään jatkuvasti esittele esim työkavereilleni niitä asioita, jotka mulla on paremmin. Ihan siksi en esittele, koska eihän ne mua kestäis.

Ja niin. Ne kauneusvirheet mitä mulla on, esim. ohut tukka ja paksut reidet, niin tämä tytär aina kommentoi omaa paksua tukkaansa, että kun hänellä on niiiiin paksu tukka ja hänellä on niiiin hoikat reidet. Kyllä nämä "piilo"viestit perille meni. Siinä sitten koitit olla menemättä samalle tasolle.

-ohi on-

Tää on muuten jännä. Mieheni tytär on kymmenen ja hän kommentoi usein ulkonäköäni vähättelevästi. Olen ihan eri tyyppinen kuin hänen äitinsä. Joskus mietin että onko se lapsen omasta päästä, esim kantaa jotain tuskaa siitä että isänsä rakastaa minua, ei hänen äitiään. Vai kommentoidaanko ja arvostellaanko siellä toisessa päässä minua ja ulkonäköäni. En tiedä. Toistaiseksi olen onnistunut olemaan aikuinen näissä tilanteissa. Mut kyllä ärsyttää.

Itse en voi ymmärtää näitä. Kyllä minunkin mieheni nyt 12v tyttö on kehunut itseään, ominaisuuksiaan, what ever, ja välillä niin että äiti sanoo että minulla on sitä ja tätä, mutta näihin olen aina vastannut vain että hyvä juttu, tai että niin onkin. Jos tyttö kehuu että hänellä on paksu tukka, hänelle sanotaan että niin onkin, aivan ihanan paksut, anna kun kokeilen!. Tai jos teini tykkää reisistään, niin sanotaan että onpa hyvä että olet tyytyväinen itseesi, jatka samaan malliin!

Kamalalta kuulostaa että äitipuoli alkaa dissaamaan tai loukkaantumaan siitä että lapsipuoli on esim. nätti. Kumpikos siinä sitten onkaan mustasukkainen ja kateellinen, äitipuoli vai lapsi? Ja miten aikuinen kehtaa, sitä ihmettelen.

Täh. Nimenomaan en ole mitään dissaillut, lapsi saa höpötellä mitä tykkää. Joskus vaan ihmettelen miksi hänellä on niin suuri tarve arvostella minun ulkonäköä.

Vaihtelevat. Välillä tyyntä ja välillä myrskyä. Miehellä on yksi lapsi joka on nyt esiteini iässä. Lapsi oli 3v kun tulin hänen elämään. Haasteita tuo lapsen ikä (on nyt paljon uhmakkaampi ja röyhkeämpi kuin ennen eikä vain minua kohtaan) ja se että lapsi on erityislapsi. Helpotusta tuo se että lapsi asuu koko ajan meidän kanssa. Aluksi kun oli viikko viikko systeemi lapsi meille tultuaan aina haukkui minut (äiti manipuloinut koko viikon) ja olit erittäin levoton. Erityislapsi olisi tarvinnut tietyt arkirutiinit mitä äiti ei kyennyt takaamaan. Onneksi mieheni sai yksinhuoltajuuden ja tilanne rauhoittui. Olen tasavertainen kasvattaja mieheni kanssa. Huolehdin lapsesta niinkuin yhteisistäkin, osallistunut palavereihin ym. Haasteita meillä on mutta niin varmasti muissakin erityislapsiperheissä riippumatta siitä kenen lapsi on.

Vierailija kirjoitti:

Olin varautunut ottamaan mieheni lapset avosylin vastaan (silloin 3ja 5v. )Ja alkuun menikin hyvin. Lasten äiti yritti tämän huomatessaan sabotoida koko tilannetta. Hän ei kestänyt sitä että lapset pitivät minusta. Ostamani vaatteet heitettiin roskiin. Lapset eivät äitinsä toiveesta saaneet lähteä kanssani mihinkään. Myöskään laittamaani ruokaa ei jossain välissä ollut luvallista syödä. Äiti oli kuulemma kieltänyt. Nyt välit ovat olemassa mutta huomattavasti viileämmät, koska hyvin alkanut yhteys sabotoitiin. Äiti on varmaan ylpeä tekosistaan. Mutta kaikkeni yritin. Biologisen äidin heikko itsetunto on kova koetus myös lapsilleen

Tosi kurjaa. Meillä kävi vähän samoin. Olin aluksi hyvin toiveikas uusperheen suhteen. Oli kiva tutustua lapsiin ( ja minulla on myös omia), ja näin paljon mahdollisuuksia. No, äiti on tehnyt ihan kaiken kiusan minkä on keksinyt. Ei tosin suoraan lapsille, mutta lapsia käyttänyt kaikkeenmahdolliseen. Tästä on aiheutunut perheeseemme tosi paljon pielipahaa, riitoja, jännitteitä. Olen lapsille ihan ok aikuinen, mutta kyllä pohjalla näiden vuosien jälkeen on ajatus, että kasvattakoon itse lapsensa. Jotakin meni rikki. Korjata voi ja olla aikuinen ja luoda niitä suhteita. Mutta kun siellä taustalla ja myös lasten arvommailmassa näkyvissä on se ilkeä ihminen, niin kyllä se vaikuttaa. Todellakin, ilkeiden, katkerien äitien lapsilla on aika paljon kannettavanaan.

Vierailija kirjoitti:

Joo, me äitipuolethan olemme niitä hirviöitä. Vanha virsi. Mitenkäs ne ex-vaimot, joista moni sairaalloisella tavalla kokee uuden naisen jonakin uhkana. Harvassa ovat ne fiksut ex-vaimot, jotka ymmärtävät, mikä rikkaus lapselle on, jos hänellä on mahdollisimman monta rakastavaa ja välittävää aikuista. Mainitsemieni äitien kaltaiset ex-puolisot tekevät vain ja ainoastaan hallaa lapselleen eivätkä tyhminä sitä tajua, valitettavasti. Vain viisaat äidit ymmärtävät, ettei uusi nainen ole uhka vaan parhaassa tapauksessa todellinen rikkaus, mutta kun lähtökohtaisesti monet valitettavasti päättävät etukäteen, että nyksä on vain pahan aiheuttaja. Niin, näinkin voi ajatella, sehän on sallittua, mutta kun useimmat tällaiset exät vielä toimivat sen mukaan, siinähän ainostaan kärsii vain lapsi. Minä kyllä kestän kaiken hulluuden ihan helpostikin, lapsi ei ymmärrä ja ottaa kaiken itseensä. Yhteistyöllä, naiset, hommat hoituvat, toki miehen osuus pitää muistaa tässäkin kombinaatiossa, hänen pitää myös osata tehdä yhteistyötä.

Tän keskustelun perusteella miesten uudet puolisot eivät todellakaan ole lapselle mikään rikkaus, vaan parhaimmillaankin vain sietävät lapsrn olemassaoloa. Järkyttävää. Pakko saada asua jonkun ukon kanssa, vaikka vihaa tämän lapsia. Ihan kuin lapset eivät aistisi, ettei heitä kaivata.

Vanhempani erosivat ja pahimpaan teini-ikäkauteen äitini rupesi seurustelemaan nykyisen miehensä kanssa. Ennen heidän yhteenmuuttoa (jolloin muutin omilleni) kävi mies aina meillä vkloppuisin ja joutui seuraamaan sitä meidän arkea mihin oltiin totuttu. Eli perus murkkuilua äidille ja outoa aaltoilevaa käytöstä ja siitä selvästi jäänyt loppu elämäksi kauhea kuva minusta. Kun kävi kylässä äidillä ja kun koti on tietenkin miehenkin sai vain kettuilua ja ilkeitä kommentteja, jotka tuntuvat todella pahalta. Nuoren näkökulmasta se on eräänlainen kodin menetys, kun ei ole enää sellaista turvallista paikkaa vanhemman luona. Vaatinut uusien "sääntöjen" opettelua ja siellä vierailu on kuin menisi jonkun epämieluisan vieraan luokse kahvittelemaan niin, että ei tiedä milloin tulee se joku sivallus jonka jälkeen pidättää itkua. Vuosien saatossa kasvanut luonteva tapa höpötellä äidin kanssa, mutta siellä tuntui kuin olisi kahleissa. Arvatenkin äidin luona vieraileminen on nykyään olematonta ja näen häntä silloin, kun hän käy meillä. Jonkunlainen uuden miehen karkoitustaktiikka siis toiminut? :D Itse kuitenkin suhtaudun neutraalisti mieheen ja arvostan sitä että hän sopii äidilleni elämänkumppaniksi. Harmi vain että hän ei voi edellenkään sietää minua, vaikka en ole ollut enää se teinimurkku vuosikausiin.

Vierailija kirjoitti:

No enpä voi sanoa nauttivani uusperhearjesta. Miehellä edellisestä suhteesta 3 lasta ja ensimmäinen yhteinen on tulossa.

Edellisen suhteen lapset ovat 2, 4 ja 6v, eli aivan saakelin raivostuttavassa iässä. Pitäisi olla ostelemassa kaikenmaailman Frozen-koulureppuja ja mies vaan kyselemättä ostaa mitä pikkuprinsessa pyytää. Miehen ex osallistuu lastensa menoihin silloin kun häntä itseään sattuu huvittamaan, eli maksattaa kaiken miehelläni eikä maksa edes elatusmaksuja. Ollaan hankittu koulutarvikkeet, vaatteet ja makseltu puhelinlaskua. Olisi maksattanut miehellä myös melkein 100e harrastusmaksun, jos en olisi avannut suutani. Mieheni ja hänen ex ovat hyysänneet lapset aivan riippuvaisiksi heistä ja minua ärsyttää, että niille lapsille pitää soitella joka päivä, vaikka olisivat poissa vaan yhden viikonlopun, eli ei siis yhtäkään päivää niin, että lapsista ei tarvitsisi puhua tai nähdä. 

Oma lapsi syntyy kesällä, enkä jaksaisi koko äitiyslomaa olla vastaanottamassa miehen lapsia koulusta kotiin ja pitämässä heille mitään ip-kerhoa. Haluaisin olla rauhassa oman perheeni kanssa, useammin kuin joka toinen viikonloppu. Mies ei suostu viikko-viikko-systeemiin, koska lapset ovat muka liian pieniä. Mitenköhän kaikkien muiden eroperheiden lapset sitten ovat ihan täyspäisiksi kasvaneet? 

Lisäksi raivostuttaa, että hankintojen lisäksi kaikki muukin kaatuu meidän harteillemme. Lasten harrastuksiin vieminen, meidän vastuulla. Vanhempainilta, meidän vastuulla. Neuvolat, meidän vastuulla. Passikuvat, meidän vastuulla. Miehen entisellä on auto mutta silti minä siirsin aamusta töitäni ja lähdin viemään lasta lääkäriin? 

Mua oksettaa, kun luin tämän.

Minä.Minä.Minä.MInä.....melkoinen kusipää olet.

Hyvät. Olivat 14 ja 17 kun tutustuttiin 10v sitten. Vanhempi asui meillä 3 vuotta. Olen heille ns. kolmas vanhempi. Molemmilla on omat asiansa, mitä kysytään joko äidiltä, isältä tai minulta. Se on ihan kivaa. :) Hiukan on ehkä viimeisen parin vuoden aikana etäännytty kun kaikilla on jo omat työkiireensä.