Uusperheen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Täällä tämän saa onneksi myöntää; en pidä mieheni lapsista. En ylipäänsä pitänyt ajatuksesta deittailla miestä, jolla on lapsia.

No tässä nyt kuitenkin ollaan, asumme yhdessä ja eka yhteinen tulossa. Miehen lapset meillä joka toinen viikonloppu ja loma-aikoina.

Miehelleni tein kyllä alusta asti selväksi, etten osallistu hänen lastensa elämään. Viikonloput, jolloin lapset ovat meillä, pyrin järjestämään itselleni paljon kodin ulkopuolista tekemistä, näen ystäviäni ja perhettäni. En myöskään halua ihan periaatteesta niinä viikonloppuina laittaa ruokaa tai siivota, mies saa hoitaa.

No, eiköhän miehesi seuraava nainen ajattele samoin teidän lapsesta.

Uusperheen äideille kiitos kun huolehditte muiden naisten jälkikasvusta kun nämä eivät siihen itse kykene. Se on ymmärrettävää ja normaalia että tulee negatiivisia tunnetiloja lapsia kohtaan, jotka eivät ole omia.

Itse olen eri mieltä asiasta. En ajattele noin.

Välit lapsiin on mielestäni ihan hyvät. Minusta ei tosin ollut pullantuoksuiseksi äitipuoleksi, mutta huomaan että lapset pitävät minusta tällaisena. Tietävät myöskin etten esitä mitään.

En lähtisi koskaan uusperhekuvioon mukaan. Olen niin paljon nähnyt niitä riitoja ympärilläni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli mieheni noin parikymppisille lapsille, heitä on kaksi. Kun tutustuin heihin, he olivat hieman yli 10v. Kävivät meillä joka 2. viikonloppu. Minulla on muutama oma lapsi, teinejä.

Asiassa oli harmillista se, kun lapsipuoleni tulivat pidempää lomaa viettämään meille, niin aina olisi pitänyt olla kaveri mukana. Siis yötä. Siis täysihoidossa, ml. pyyhkeet ja lakanat. Yritin miehelleni, eli näiden lasten isälle kertoa, että koska meillä on lapsia yhteensä 4, ja jos jokainen pitää kaveriaan yötä, niin lapsia on 8. Että en jaksa sellaista, varsinkaan, kun vaatimus on se, että pitäisi hotellia näille kaikille pitää. Koska aina kun lapsilla on kaverit, niin jostain kumman syystä kotitöiden tekeminen loppuu siihen paikkaan, vaikka kaikki kotityöt lisääntyy (tiskit, laitettavan ruoan määrä, roskat, pyykki, jne.) Mieheni, kompppasi kuitenkin tietenkin lapsiaan, että kyllä heidän täytyy kaverit saada tuoda mukanaan. Lopulta ilmoitin, etten laita ruokaa näinä hetkinä kun kavereitakin meillä on, joten mies toimikoon silloin kokkina, ml. kaupassa käynti. Näin hän tekikin.

Onneksi nämä ajat ovat ohi, miehen lapset asuvat omillaan. Kertaakaan ei ole tullut kutsua kahville, vaikka selkävääränä passailin heitä monta vuotta. He asuvat vielä tässä lähellä. Ilmeisesti se, että rupesin rajoittamaan sitä, mitä suostun tekemään, oli heistä huonoa. Osasyy miksi hommat menivät pieleen on se, että nämä lapset on kasvatettu pitämään muita ihmisiä huonompina kuin he itse ovat. Vanhempansa ovat varakkaita ihmisiä, näiden lasten äiti puhuu nykymiehestään (eli lapsipuolieni isäpuolesta) kotiorjana! Ihan kamalaa mielestäni. Ja kun minä en tähän kotiorjan asemaan (mitä minulta odotettiin lapsipuolieni osalta) taipunut, niin huono homma heidän mielestään.

-ohi on-

Sun mokasi oli, että passailit heitä selkä vääränä. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.

En minä passaa mieheni lapsia, kun tulevat. Yleensä teen 90 prosenttia kotitöistä, mutta kun lapset tulevat, niin miehen pitää tehdä ruoka, sekä täyttää ja tyhjentää astianpesukoneet silloin. Tekee sen mukisematta, mutta syöttää lapsille sitten hernekeittoa tai pelkkää leipää.

Käytin ehkä väärää termiä. Sanotaanko, että pelkästään se, että he tulivat, vaikken heitä olisi sillä tavoin passaillutkaan, niin heidän olemisensa aiheutti mulle paljon "ylimääräistä" työtä. Tyyliin, kämppä sotkeentuu ihan eri tahtia, kun täällä oli 4 hlön sijasta 10 tai yli, pyykkimäärä kaksinkertaistu jne..

Ja kyllä koin/koen, että haluaisin olla hyvissä väleissä mieheni lapsiin. Se vaan oli hitsin hankalaa, etenkin silloin kun mieheni tytär yritti kaikilla piilokeinoilla aiheuttaa minulle harmistusta. Tyyliin ihan joka krt kun saapui, oli aina jokin 100 e naamarasvaputeli, 300e laukku, 150 e paita jne. mukana: "Kato Kati, sain äidiltä tällasen" ja kampe nenäni alle. Ihmisillä mun puolesta saa olla kalliita tavaroita, ja kyllä mulle niitä saa näyttää. Mutta jos se on JOKA KERTA kun nähdään, niin alkaa se ottaa päähän. 15 v kyllä jo ymmärtää, mikä aiheuttaa kateutta / harmistusta toisessa. Enhän mäkään jatkuvasti esittele esim työkavereilleni niitä asioita, jotka mulla on paremmin. Ihan siksi en esittele, koska eihän ne mua kestäis.

Ja niin. Ne kauneusvirheet mitä mulla on, esim. ohut tukka ja paksut reidet, niin tämä tytär aina kommentoi omaa paksua tukkaansa, että kun hänellä on niiiiin paksu tukka ja hänellä on niiiin hoikat reidet. Kyllä nämä "piilo"viestit perille meni. Siinä sitten koitit olla menemättä samalle tasolle.

-ohi on-

Tää on muuten jännä. Mieheni tytär on kymmenen ja hän kommentoi usein ulkonäköäni vähättelevästi. Olen ihan eri tyyppinen kuin hänen äitinsä. Joskus mietin että onko se lapsen omasta päästä, esim kantaa jotain tuskaa siitä että isänsä rakastaa minua, ei hänen äitiään. Vai kommentoidaanko ja arvostellaanko siellä toisessa päässä minua ja ulkonäköäni. En tiedä. Toistaiseksi olen onnistunut olemaan aikuinen näissä tilanteissa. Mut kyllä ärsyttää.

Itse en voi ymmärtää näitä. Kyllä minunkin mieheni nyt 12v tyttö on kehunut itseään, ominaisuuksiaan, what ever, ja välillä niin että äiti sanoo että minulla on sitä ja tätä, mutta näihin olen aina vastannut vain että hyvä juttu, tai että niin onkin. Jos tyttö kehuu että hänellä on paksu tukka, hänelle sanotaan että niin onkin, aivan ihanan paksut, anna kun kokeilen!. Tai jos teini tykkää reisistään, niin sanotaan että onpa hyvä että olet tyytyväinen itseesi, jatka samaan malliin!

Kamalalta kuulostaa että äitipuoli alkaa dissaamaan tai loukkaantumaan siitä että lapsipuoli on esim. nätti. Kumpikos siinä sitten onkaan mustasukkainen ja kateellinen, äitipuoli vai lapsi? Ja miten aikuinen kehtaa, sitä ihmettelen.

Täh. Nimenomaan en ole mitään dissaillut, lapsi saa höpötellä mitä tykkää. Joskus vaan ihmettelen miksi hänellä on niin suuri tarve arvostella minun ulkonäköä.

Johtuisiko siitä että lapset oppivat ympärillä olevilta ihmisiltä?

Vierailija kirjoitti:

MIllaiset välit sinulla on miehesi lapsiin?

Vastaan   vain aloitukseen. Asialliset välit. En käy missään synttäreillä tai koulun juhlissa, mutta kun ovat meillä, niin pidän seuraa ja tarjoan apua.

Ihanaa että olen edes jossain onnistunut. Meillä on tosi hyvät välit miehen lasten kanssa. Tykkään heistä aidosti ja he minusta. Minulla on omatkin lapset, joten en ole mitenkään pakolla itseäni tunkemassa äidin rooliin, saan olla muutenkin jo äiti. Nämä bonuslapset ovat tuoneet pelkkää iloa elämääni. Tietysti he voivat joskus vähän joskus ärsyttää siinä missä muutkin ihmiset, mutta en ole kokenut mitään ongelmia.

Hyvät välit on miehen lapsiin. Joskin pyrin olemaan taustalla, koska en halua keikuttaa lasten äidin venettä omasta puolestani. Silti minua syytetään miehen ohjaamisesta, koska mieheni on aina ennen ollut "joustava", mutta ei kuulemma enää. Tämä joustaminen vain on jatkuvasti sitä että äidin oikut pitäisi ottaa huomioon ja toimia lasten kanssa niin kuin hän määrää. Totta kai tuen miestäni kun hän on mielestäni oikeassa, enkä kannusta hyppäämään pillin tahtiin.

Vierailija kirjoitti:

En lähtisi koskaan uusperhekuvioon mukaan. Olen niin paljon nähnyt niitä riitoja ympärilläni.

Oikein. Joka muuta väittää, valehtelee.

Hyvät ja lämpimät. En vie kenenkään tilaa enkä paikkaa vanhempana, mutta minä olen yksi turvallinen ja välittävä aikuinen ja myös auktoriteetti heidän elämässään. Lapset nyt jo aikuisia, mutta kun suhteemme miehen kanssa alkoi, olivat alakoululaisia. Asuivat meillä vaihtelevasti, keskimäärin puolet ajasta aina äitinsä tilanteen ja voinnin ja heidän omien toiveidensakin mukaan. Asuimme lähekkäin, aina sai (saa edelleen) tulla ja olla. Tunnin. Viikon. Kuukauden. Jäädäkseen.

Mulla oli tytär kun yhdessä aloimme, 2 v silloin, olin totaalinen yh eli lapsi asui meidän kanssamme, en olisi voinut kuvitellakaan elämää miehen kanssa joka ei olisi hyväksynyt lastani osaksi perhettä ja sen täysivaltaiseksi jäseneksi, miksi miehen pitäisi sietää naista joka ei hyväksy lapsia jotka ovat olleet olemassa ennen häntä??

Yhteisiäkin lapsia saimme, ja elimme kaikki lapset tasavertaisina; oli miehen tytärpuoli (jota piti kuin omaansa), miehen 2 biologista lasta joille kaikille olin äitipuoli, sitten minun tyttäreni ja kaksi yhteistä lasta mieheni kanssa.

Ero tuli muista syistä 15 vuoden jälkeen. Silti meillä molemmilla on edelleen 6 lasta ja jokaisella lapsella 5 sisarusta ❤ Odotamme uutta yhteistä lapsenlasta innolla, edellisille mä olen mummopuoli.

Make love not war.

Miksi kaikesta pitää aina tehdä niin helvetin vaikeaa :D

Vierailija kirjoitti:

Hyvät ja lämpimät. En vie kenenkään tilaa enkä paikkaa vanhempana, mutta minä olen yksi turvallinen ja välittävä aikuinen ja myös auktoriteetti heidän elämässään. Lapset nyt jo aikuisia, mutta kun suhteemme miehen kanssa alkoi, olivat alakoululaisia. Asuivat meillä vaihtelevasti, keskimäärin puolet ajasta aina äitinsä tilanteen ja voinnin ja heidän omien toiveidensakin mukaan. Asuimme lähekkäin, aina sai (saa edelleen) tulla ja olla. Tunnin. Viikon. Kuukauden. Jäädäkseen.

Mulla oli tytär kun yhdessä aloimme, 2 v silloin, olin totaalinen yh eli lapsi asui meidän kanssamme, en olisi voinut kuvitellakaan elämää miehen kanssa joka ei olisi hyväksynyt lastani osaksi perhettä ja sen täysivaltaiseksi jäseneksi, miksi miehen pitäisi sietää naista joka ei hyväksy lapsia jotka ovat olleet olemassa ennen häntä??

Yhteisiäkin lapsia saimme, ja elimme kaikki lapset tasavertaisina; oli miehen tytärpuoli (jota piti kuin omaansa), miehen 2 biologista lasta joille kaikille olin äitipuoli, sitten minun tyttäreni ja kaksi yhteistä lasta mieheni kanssa.

Ero tuli muista syistä 15 vuoden jälkeen. Silti meillä molemmilla on edelleen 6 lasta ja jokaisella lapsella 5 sisarusta ❤ Odotamme uutta yhteistä lapsenlasta innolla, edellisille mä olen mummopuoli.

Make love not war.

Miksi kaikesta pitää aina tehdä niin helvetin vaikeaa :D

Jatkan vielä sen verran, että kysehän on LAPSISTA. Jotka ovat oikeutetusti olemassa, sellaisina kuin ovat, riippumatta siitä miellyttääkö heidän personallisuutensa jotain vierasta ihmistä vai ei! Jos on niin rajoittunut ja itsekäs maailmankatsomus että siitä tulee ongelma, sellaisen ihmisen on KAIKKIEN KANNALTA syytä valita kumppani jolla ei ole lapsia eikä edeltävää elämää valmiina. Asennekysymys. Meidänkin 6 lapseen mahtuu 6 erilaista persoonaa, IHMISTÄ, kuka oli kiltti hiljainen kuka ns ongelmanuori kaikkine ongelmineen.. Lapset lapsina, ihmiset ihmisinä, aikuistukaa ja herätkää.

Uusperheen äitinä vaikeinta on se, että ei voi sotkeutua lasten kasvatukseen kuin siltä pieneltä osalta mitä se meillä näkyy.

Vapautin itseni omista ja kaikkien muiden odotuksista ja päätin että olen äiti vain omille lapsilleni ja miehen lapsille aikuinen.

Eivät kaikki tarhatäditkään kaikkia lapsia rakasta mutta silti viettävät niiden kanssa 10tuntia päivässä ja vanhemmat vievät ne sinne silti. Riittää kun on turvallinen aikuinen.

Mikä helvata on yksi ”turvallinen aikuinen” lisää?? Voisiko joku selventää tätä klisheetä?

Mitä muut ihmiset sitten ovat? Turvattomia? Sellaisia, jotka potkee päähän?

Minä en piittaa mieheni lapsista, teen silloin omiani, kun he ovat täällä, ja näen heitä korkeintaan 15 minuuttia (aamulla kun herään, ovat he ulkona. Kun tulen kotiin, niin näen vartin, kun ovat hammaspesulla menossa nukkumaan). Tekeekö tämä minusta päähänpotkivan?

Vierailija kirjoitti:

Vapautin itseni omista ja kaikkien muiden odotuksista ja päätin että olen äiti vain omille lapsilleni ja miehen lapsille aikuinen.

Eivät kaikki tarhatäditkään kaikkia lapsia rakasta mutta silti viettävät niiden kanssa 10tuntia päivässä ja vanhemmat vievät ne sinne silti. Riittää kun on turvallinen aikuinen.

Hyvä että uskalsit. Mä tein tuon päätöksen myös , tosin kerkesin miettiä asian läpi jo ennen kuin kerrottiin mieehen tenaville seurustelustamme mitään, ja ennen kuin muutimme yhteen, mietin tarkkaan miten aion olla miehen lasten elämässä mukana. 

Päätin että he saavat itse päättää(eivät siis ole pikkulapsia enää), eli en tunge, enkä yritä mitään, vaan olen vain oma itseni. Kun noihin lapsiin tottui, niin hyvin on mennyt. Olen aikuinen heille, ja thats it.

Juuri pääsin puhumasta miehen 14v lapsen kanssa siitä, minkä takia en ole tullut kevätjuhliin, enkä esityksiin hänen suoritustaan katsomaan... Lapsi ymmärsi tämän oikein hyvin, ja sanoi että nyt ymmärtää monet asiat paremmin, mutta toivoi että olisi puhuttu jo aikaisemmin... Ei niin pienelle vaan vielä voinut kertoa.

T: Tyytyväinen äiti"puoli"