Uusperheen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Pidän kyllä miehen lapsista, silloin kun ovat hyvällä tuulella (eli useimmiten). Ongelma on ennemminkin siinä, että heiltä on vaikeaa sietää periaatteessa ihan normaalia lasten kiukuttelua ja vaatimista. En ole oppinut luontevasti suhtautumaan sellaiseen, toisin kuin oman lapsen kanssa, vaan joko suutun tai pahoitan mieleni riippuen asiasta. Ja siksi on välillä vaikeaa suhteuttaa onko kyse tosiaan normaalista kiukuttelusta, väsymyksestä, pahasta mielestä vai huonosta käytöksestä ja puuttua rakentavalla tavalla.

Minulla täysin sama tilanne. En ole jotenkaan oikealla tavalla herkistynyt miehen lapsen tarpeille ja siksi koen tulkitsevani häntä monesti väärin. Haluaisin ymmärtää edes puoliksi kuten kahta omaani, mutta ei.

Me asumme yhdessä, mutta me emme edes yritä olla minkäännäköinen perhe. Minä olen yhden perhe-elämän viettänyt ja toista en vietä. Mies ei ole varsinaista isätyyppiä, vaan hoidattaa lapsensa telkkarilla.

Miehellä on kaksi alakouluikäistä lasta, jotka käyvät joka toinen viikonloppu, joskus yhden, joskus kaksi yötä. Ei minulla ole mitään suhdetta heihin. En edes ole yrittänyt. Tiedän, että jos alan hyysäämään, niin kohta huomaan kantavani heistä vastuun. Siksi, jos miehellä on jotain menoja, niin peruuttakoon lasten tulon. Lapsissa ei siis mitään vikaa ole.

Kun muutimme yhteen, minun lapseni olivat tulossa teini-ikään, ja nyt siis aikuisuuden kynnyksellä. Lapseni asuvat meillä. Tykkäävät mihestäni todella paljon, mutta eivät häneen tukeudu. Nyt kun lähden työmatkalle, niin jätän lapsille pizzarahaa. Ei miehen heitä tarvitse ruokkia.

Toki hädässä autamme puolin ja toisin. Esim: teini-ikäiseni sekoili, ja silloin pyysin miestä apuun kasvattamaan. Ja kerran, kun miehen lapset oli pienempiä, olin Lintsillä mukana, kun kahden kanssa voi tungoksessa olla vaikeaa.

Nämä välit lapsiin on vaihdellut todella paljon, mutta tällä hetkellä nuoremman kanssa on todella hyvät, läheiset ja luonnolliset välit. Isompaan sitten vähän muodollisemmat, välillä tullaan tosi hyvin toimeen, pidetään hauskaa yhdessä, sitten taas välillä riidellään. Minusta on ihan luonnollista, että hän ydinperheessä pideempään eläneenä suhtautuu minuun enemmän varauksella ja se toki vaikuttaa myös minun kiintymiseen.

Joka tapauksessa kaikkia kohdellaan tasavertaisesti ja ollaan tiivis perhe eli vastuu molempien lapsista on molemmilla. Minä voin viedä miehen lapset hammaslääkäriin jne.

Vierailija kirjoitti:

Me asumme yhdessä, mutta me emme edes yritä olla minkäännäköinen perhe. Minä olen yhden perhe-elämän viettänyt ja toista en vietä. Mies ei ole varsinaista isätyyppiä, vaan hoidattaa lapsensa telkkarilla.

Miehellä on kaksi alakouluikäistä lasta, jotka käyvät joka toinen viikonloppu, joskus yhden, joskus kaksi yötä. Ei minulla ole mitään suhdetta heihin. En edes ole yrittänyt. Tiedän, että jos alan hyysäämään, niin kohta huomaan kantavani heistä vastuun. Siksi, jos miehellä on jotain menoja, niin peruuttakoon lasten tulon. Lapsissa ei siis mitään vikaa ole.

Kun muutimme yhteen, minun lapseni olivat tulossa teini-ikään, ja nyt siis aikuisuuden kynnyksellä. Lapseni asuvat meillä. Tykkäävät mihestäni todella paljon, mutta eivät häneen tukeudu. Nyt kun lähden työmatkalle, niin jätän lapsille pizzarahaa. Ei miehen heitä tarvitse ruokkia.

Toki hädässä autamme puolin ja toisin. Esim: teini-ikäiseni sekoili, ja silloin pyysin miestä apuun kasvattamaan. Ja kerran, kun miehen lapset oli pienempiä, olin Lintsillä mukana, kun kahden kanssa voi tungoksessa olla vaikeaa.

Meillä aika samanlainen tilanne. Suhde miehen lapsiin kyllä hyvä ja jollain lailla läheinen. Mutta on myös vierauden tunnetta. Oon lapsille varmaan ihan ok aikuinen ja autan tarvittaessa. Mutta vastuu lapsista ja heidän tarpeistaan on miehen. Ennhalua enää pikkulasten äidiksi. Lapset välillä kyselevät tuleeko musta joku päivä heidän äiti. Olen sanonut että heillä on jo äiti, katsotaan mitä meistä tousillemme tulee. Mies taisi kyllä olla pettynyt siitä etten onnesta soikeana ryhtynyt lapsilleen äidiksi. Pidän kyllä lapsista huolta jos miehellä meno. Mut on aika paha rasti tosiaan se, kun on jo omat isoja. Ei sitä pikkulapsiperheen äitiyttä oikein tahdo löytyä

Suhteeseen miehen lapsiin vaikuttaa myös se ex. Jos lasten äiti on epäkunnioittava, konttolloiva tms paskiainen, se luo äitipuolelle ja parisuhteeseen stressiä. Ihmissuhteet ovat herkkiä ja haavoittuvia. Kiusaajaäitien lapsilla on uusperheessä jännitteisemmät ihmissuhteet kuin äideillä jotka kunnioittavat lasten toista kotia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me asumme yhdessä, mutta me emme edes yritä olla minkäännäköinen perhe. Minä olen yhden perhe-elämän viettänyt ja toista en vietä. Mies ei ole varsinaista isätyyppiä, vaan hoidattaa lapsensa telkkarilla.

Miehellä on kaksi alakouluikäistä lasta, jotka käyvät joka toinen viikonloppu, joskus yhden, joskus kaksi yötä. Ei minulla ole mitään suhdetta heihin. En edes ole yrittänyt. Tiedän, että jos alan hyysäämään, niin kohta huomaan kantavani heistä vastuun. Siksi, jos miehellä on jotain menoja, niin peruuttakoon lasten tulon. Lapsissa ei siis mitään vikaa ole.

Kun muutimme yhteen, minun lapseni olivat tulossa teini-ikään, ja nyt siis aikuisuuden kynnyksellä. Lapseni asuvat meillä. Tykkäävät mihestäni todella paljon, mutta eivät häneen tukeudu. Nyt kun lähden työmatkalle, niin jätän lapsille pizzarahaa. Ei miehen heitä tarvitse ruokkia.

Toki hädässä autamme puolin ja toisin. Esim: teini-ikäiseni sekoili, ja silloin pyysin miestä apuun kasvattamaan. Ja kerran, kun miehen lapset oli pienempiä, olin Lintsillä mukana, kun kahden kanssa voi tungoksessa olla vaikeaa.

Meillä aika samanlainen tilanne. Suhde miehen lapsiin kyllä hyvä ja jollain lailla läheinen. Mutta on myös vierauden tunnetta. Oon lapsille varmaan ihan ok aikuinen ja autan tarvittaessa. Mutta vastuu lapsista ja heidän tarpeistaan on miehen. Ennhalua enää pikkulasten äidiksi. Lapset välillä kyselevät tuleeko musta joku päivä heidän äiti. Olen sanonut että heillä on jo äiti, katsotaan mitä meistä tousillemme tulee. Mies taisi kyllä olla pettynyt siitä etten onnesta soikeana ryhtynyt lapsilleen äidiksi. Pidän kyllä lapsista huolta jos miehellä meno. Mut on aika paha rasti tosiaan se, kun on jo omat isoja. Ei sitä pikkulapsiperheen äitiyttä oikein tahdo löytyä

Minä taas kieltäydyin miehen ensimmäisestä kosinnasta, ja vasta sen jälkeen suostuin naimisiin, kun mies oli sata kertaa luvannut, ettei minun tarvitse hoitaa eikä viihdyttää lapsia.

Lisäksi Olen vakaasti sitä mieltä, että yksi pääsyy uusperheiden hajoamiseen on se, ettei mies kanna vastuuta lapsistaan. Hän ei kasvata lastaan, vaan äitipuoli joutuu kasvattamaan. Sitten tulee näitä ”sä et oo mun äiti”-juttuja, ja äitipuoli väsyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me asumme yhdessä, mutta me emme edes yritä olla minkäännäköinen perhe. Minä olen yhden perhe-elämän viettänyt ja toista en vietä. Mies ei ole varsinaista isätyyppiä, vaan hoidattaa lapsensa telkkarilla.

Miehellä on kaksi alakouluikäistä lasta, jotka käyvät joka toinen viikonloppu, joskus yhden, joskus kaksi yötä. Ei minulla ole mitään suhdetta heihin. En edes ole yrittänyt. Tiedän, että jos alan hyysäämään, niin kohta huomaan kantavani heistä vastuun. Siksi, jos miehellä on jotain menoja, niin peruuttakoon lasten tulon. Lapsissa ei siis mitään vikaa ole.

Kun muutimme yhteen, minun lapseni olivat tulossa teini-ikään, ja nyt siis aikuisuuden kynnyksellä. Lapseni asuvat meillä. Tykkäävät mihestäni todella paljon, mutta eivät häneen tukeudu. Nyt kun lähden työmatkalle, niin jätän lapsille pizzarahaa. Ei miehen heitä tarvitse ruokkia.

Toki hädässä autamme puolin ja toisin. Esim: teini-ikäiseni sekoili, ja silloin pyysin miestä apuun kasvattamaan. Ja kerran, kun miehen lapset oli pienempiä, olin Lintsillä mukana, kun kahden kanssa voi tungoksessa olla vaikeaa.

Meillä aika samanlainen tilanne. Suhde miehen lapsiin kyllä hyvä ja jollain lailla läheinen. Mutta on myös vierauden tunnetta. Oon lapsille varmaan ihan ok aikuinen ja autan tarvittaessa. Mutta vastuu lapsista ja heidän tarpeistaan on miehen. Ennhalua enää pikkulasten äidiksi. Lapset välillä kyselevät tuleeko musta joku päivä heidän äiti. Olen sanonut että heillä on jo äiti, katsotaan mitä meistä tousillemme tulee. Mies taisi kyllä olla pettynyt siitä etten onnesta soikeana ryhtynyt lapsilleen äidiksi. Pidän kyllä lapsista huolta jos miehellä meno. Mut on aika paha rasti tosiaan se, kun on jo omat isoja. Ei sitä pikkulapsiperheen äitiyttä oikein tahdo löytyä

Minä taas kieltäydyin miehen ensimmäisestä kosinnasta, ja vasta sen jälkeen suostuin naimisiin, kun mies oli sata kertaa luvannut, ettei minun tarvitse hoitaa eikä viihdyttää lapsia.

Lisäksi Olen vakaasti sitä mieltä, että yksi pääsyy uusperheiden hajoamiseen on se, ettei mies kanna vastuuta lapsistaan. Hän ei kasvata lastaan, vaan äitipuoli joutuu kasvattamaan. Sitten tulee näitä ”sä et oo mun äiti”-juttuja, ja äitipuoli väsyy.

No meidän tapauksessa ei edes osaa. Kyselee lapsilta kaiken. Niinkuin lasten äitikin. Minä puutun joskus asiaan kun en jaksa katsoa sitä curling-touhua. Eikä mun tarvii paljon edes sanoa, kunnioittavat minun sanaani. Kävin aika nopeasti heidän kanssaan perusasiat läpi, enkä siedä manipulointia sekuntiakaan. Tästä johtuen välimme ovat myös ihan läheiset, vaikka en heidän äidikseen ole ryhtymässä

Vierailija kirjoitti:

Poika oli 5vee kun lyötiin hynttyyt yhteen isänsä kanssa ja nyt on 14vee. On vuosien varrella päässyt kasvamaan minullekkin yhdeksi rakkaimmista ihmisistä koko maailmassa. Itse olen vela ja vasta tämän pojan kautta opin ymmärtämään miten joku voi haluta omia lapsia ja heitä rakastaa. Vuoro viikoin on myös menty koko ajan vaikka isänsä olisi työmatkalla tulee poika silti meille minun seuraksi. Ja vielä vaan halataan ja pussataan joka sunnuntai kun lähtee äidilleen. Tosin nykyään enemmän huumorilla ja saa nähdä kuinka kauan sitäkään;D

Miten joku viittii ilota jostain vieraasta mukulasta?! Olisit nyt tehnyt edes omia niin oikeasti tietäisit mistä puhut👎

Semmosta.

Vierailija kirjoitti:

Poika oli 5vee kun lyötiin hynttyyt yhteen isänsä kanssa ja nyt on 14vee. On vuosien varrella päässyt kasvamaan minullekkin yhdeksi rakkaimmista ihmisistä koko maailmassa. Itse olen vela ja vasta tämän pojan kautta opin ymmärtämään miten joku voi haluta omia lapsia ja heitä rakastaa. Vuoro viikoin on myös menty koko ajan vaikka isänsä olisi työmatkalla tulee poika silti meille minun seuraksi. Ja vielä vaan halataan ja pussataan joka sunnuntai kun lähtee äidilleen. Tosin nykyään enemmän huumorilla ja saa nähdä kuinka kauan sitäkään;D

Sinun seuraksi? Oikeasti kuinka itsekkäitä lehmiä onkaan?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki uusperheen äidit on hirviöitä. Kuten yläpuolen kommenteistakin jo näkyy. Onko oikeesti noin kivaa sitten elää tuollaista kulissielämää saman katon alla? Leikitään perhettä, mutta inhotaan puolison lapsia. Eikö ois helpompi elää ihan omassa kodissa ja tapailla puolisoa silloin tällöin? Mutta minkäs sille voi jos on kunnon lassukka eikä uskalla tehdä mitään toisin tai siten kuten oikeasti haluaisi. Vaan jatkuva miellyttämisen tarve on suurempia kuin oma henkinen hyvinvointi. Ilmankos sitte vähä kireitä ootte.

Äiditkkö vaan hirviöitä? Kyllä ne isäpuolet vasta kamalia onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poika oli 5vee kun lyötiin hynttyyt yhteen isänsä kanssa ja nyt on 14vee. On vuosien varrella päässyt kasvamaan minullekkin yhdeksi rakkaimmista ihmisistä koko maailmassa. Itse olen vela ja vasta tämän pojan kautta opin ymmärtämään miten joku voi haluta omia lapsia ja heitä rakastaa. Vuoro viikoin on myös menty koko ajan vaikka isänsä olisi työmatkalla tulee poika silti meille minun seuraksi. Ja vielä vaan halataan ja pussataan joka sunnuntai kun lähtee äidilleen. Tosin nykyään enemmän huumorilla ja saa nähdä kuinka kauan sitäkään;D

Sinun seuraksi? Oikeasti kuinka itsekkäitä lehmiä onkaan?

Kuinka typeriä ihmisiä onkaan, kun heti ensimmäisenä alkaa haukkua muita lehmiksi?

Meillä on vähän sama tilanne, eli jos mies on reissussa, saattaa hänen lapset (tai joku lapsista) tulla meille silti. Tuskin he tulevat "minun seuraksi", vaan ihan vain sen takia, että viihtyvät meidän kotona, vaikka isänsä ei olisikaan paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki uusperheen äidit on hirviöitä. Kuten yläpuolen kommenteistakin jo näkyy. Onko oikeesti noin kivaa sitten elää tuollaista kulissielämää saman katon alla? Leikitään perhettä, mutta inhotaan puolison lapsia. Eikö ois helpompi elää ihan omassa kodissa ja tapailla puolisoa silloin tällöin? Mutta minkäs sille voi jos on kunnon lassukka eikä uskalla tehdä mitään toisin tai siten kuten oikeasti haluaisi. Vaan jatkuva miellyttämisen tarve on suurempia kuin oma henkinen hyvinvointi. Ilmankos sitte vähä kireitä ootte.

Äiditkkö vaan hirviöitä? Kyllä ne isäpuolet vasta kamalia onkin.

Hienoa yleistystä, bravo. Kaikkihan niitä hirviöitä tosiaan on, joo. Mua surettaa tuollainen yleistys, ei mikään ihme että äitipuolena saa paskaa niskaan kun tämä on joku yleinen käsitys, että KAIKKI äitipuolet ovat hirviöitä.

Olen äitipuoli mieheni noin parikymppisille lapsille, heitä on kaksi. Kun tutustuin heihin, he olivat hieman yli 10v. Kävivät meillä joka 2. viikonloppu. Minulla on muutama oma lapsi, teinejä.

Asiassa oli harmillista se, kun lapsipuoleni tulivat pidempää lomaa viettämään meille, niin aina olisi pitänyt olla kaveri mukana. Siis yötä. Siis täysihoidossa, ml. pyyhkeet ja lakanat. Yritin miehelleni, eli näiden lasten isälle kertoa, että koska meillä on lapsia yhteensä 4, ja jos jokainen pitää kaveriaan yötä, niin lapsia on 8. Että en jaksa sellaista, varsinkaan, kun vaatimus on se, että pitäisi hotellia näille kaikille pitää. Koska aina kun lapsilla on kaverit, niin jostain kumman syystä kotitöiden tekeminen loppuu siihen paikkaan, vaikka kaikki kotityöt lisääntyy (tiskit, laitettavan ruoan määrä, roskat, pyykki, jne.) Mieheni, kompppasi kuitenkin tietenkin lapsiaan, että kyllä heidän täytyy kaverit saada tuoda mukanaan. Lopulta ilmoitin, etten laita ruokaa näinä hetkinä kun kavereitakin meillä on, joten mies toimikoon silloin kokkina, ml. kaupassa käynti. Näin hän tekikin.

Onneksi nämä ajat ovat ohi, miehen lapset asuvat omillaan. Kertaakaan ei ole tullut kutsua kahville, vaikka selkävääränä passailin heitä monta vuotta. He asuvat vielä tässä lähellä. Ilmeisesti se, että rupesin rajoittamaan sitä, mitä suostun tekemään, oli heistä huonoa. Osasyy miksi hommat menivät pieleen on se, että nämä lapset on kasvatettu pitämään muita ihmisiä huonompina kuin he itse ovat. Vanhempansa ovat varakkaita ihmisiä, näiden lasten äiti puhuu nykymiehestään (eli lapsipuolieni isäpuolesta) kotiorjana! Ihan kamalaa mielestäni. Ja kun minä en tähän kotiorjan asemaan (mitä minulta odotettiin lapsipuolieni osalta) taipunut, niin huono homma heidän mielestään.

-ohi on-

Vierailija kirjoitti:

No enpä voi sanoa nauttivani uusperhearjesta. Miehellä edellisestä suhteesta 3 lasta ja ensimmäinen yhteinen on tulossa.

Edellisen suhteen lapset ovat 2, 4 ja 6v, eli aivan saakelin raivostuttavassa iässä. Pitäisi olla ostelemassa kaikenmaailman Frozen-koulureppuja ja mies vaan kyselemättä ostaa mitä pikkuprinsessa pyytää. Miehen ex osallistuu lastensa menoihin silloin kun häntä itseään sattuu huvittamaan, eli maksattaa kaiken miehelläni eikä maksa edes elatusmaksuja. Ollaan hankittu koulutarvikkeet, vaatteet ja makseltu puhelinlaskua. Olisi maksattanut miehellä myös melkein 100e harrastusmaksun, jos en olisi avannut suutani. Mieheni ja hänen ex ovat hyysänneet lapset aivan riippuvaisiksi heistä ja minua ärsyttää, että niille lapsille pitää soitella joka päivä, vaikka olisivat poissa vaan yhden viikonlopun, eli ei siis yhtäkään päivää niin, että lapsista ei tarvitsisi puhua tai nähdä. 

Oma lapsi syntyy kesällä, enkä jaksaisi koko äitiyslomaa olla vastaanottamassa miehen lapsia koulusta kotiin ja pitämässä heille mitään ip-kerhoa. Haluaisin olla rauhassa oman perheeni kanssa, useammin kuin joka toinen viikonloppu. Mies ei suostu viikko-viikko-systeemiin, koska lapset ovat muka liian pieniä. Mitenköhän kaikkien muiden eroperheiden lapset sitten ovat ihan täyspäisiksi kasvaneet? 

Lisäksi raivostuttaa, että hankintojen lisäksi kaikki muukin kaatuu meidän harteillemme. Lasten harrastuksiin vieminen, meidän vastuulla. Vanhempainilta, meidän vastuulla. Neuvolat, meidän vastuulla. Passikuvat, meidän vastuulla. Miehen entisellä on auto mutta silti minä siirsin aamusta töitäni ja lähdin viemään lasta lääkäriin? 

Sä olet pokannut perheen isän, jonka vaimo juuri synnyttänyt tai raskaana?? ja kaksi pientä lasta ennestään tämän uusimman lisäks. ei vittu. miten tällaisia ihmisiä on olemassa. Tää on kyllä ihan itse rakennettu soppa. Enkä ihmettele että exällä menny jaksamisen osalta kuppi nurin. Ei se oo herkkua maksella yhna asuntoa jonne 3 lasta mahtuu, joten taloudelliset ongelmatkin ymmärrän hyvin.

Varmaan kun oma lapsesi syntyy rahahanat pitääkin yhtäkkiö olla aivan levällään?

Sinä aikuinen sanot että sinulla on suurempi oikeus tähän mieheen kuin hänen lapsillaan? Saattaa mielipide muuttua siitä että tarviiko lapsi isäänsä kun joku tulee pokaamaan miestäsi kun et synnytyksen aikaan jaksakaan panna.

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli mieheni noin parikymppisille lapsille, heitä on kaksi. Kun tutustuin heihin, he olivat hieman yli 10v. Kävivät meillä joka 2. viikonloppu. Minulla on muutama oma lapsi, teinejä.

Asiassa oli harmillista se, kun lapsipuoleni tulivat pidempää lomaa viettämään meille, niin aina olisi pitänyt olla kaveri mukana. Siis yötä. Siis täysihoidossa, ml. pyyhkeet ja lakanat. Yritin miehelleni, eli näiden lasten isälle kertoa, että koska meillä on lapsia yhteensä 4, ja jos jokainen pitää kaveriaan yötä, niin lapsia on 8. Että en jaksa sellaista, varsinkaan, kun vaatimus on se, että pitäisi hotellia näille kaikille pitää. Koska aina kun lapsilla on kaverit, niin jostain kumman syystä kotitöiden tekeminen loppuu siihen paikkaan, vaikka kaikki kotityöt lisääntyy (tiskit, laitettavan ruoan määrä, roskat, pyykki, jne.) Mieheni, kompppasi kuitenkin tietenkin lapsiaan, että kyllä heidän täytyy kaverit saada tuoda mukanaan. Lopulta ilmoitin, etten laita ruokaa näinä hetkinä kun kavereitakin meillä on, joten mies toimikoon silloin kokkina, ml. kaupassa käynti. Näin hän tekikin.

Onneksi nämä ajat ovat ohi, miehen lapset asuvat omillaan. Kertaakaan ei ole tullut kutsua kahville, vaikka selkävääränä passailin heitä monta vuotta. He asuvat vielä tässä lähellä. Ilmeisesti se, että rupesin rajoittamaan sitä, mitä suostun tekemään, oli heistä huonoa. Osasyy miksi hommat menivät pieleen on se, että nämä lapset on kasvatettu pitämään muita ihmisiä huonompina kuin he itse ovat. Vanhempansa ovat varakkaita ihmisiä, näiden lasten äiti puhuu nykymiehestään (eli lapsipuolieni isäpuolesta) kotiorjana! Ihan kamalaa mielestäni. Ja kun minä en tähän kotiorjan asemaan (mitä minulta odotettiin lapsipuolieni osalta) taipunut, niin huono homma heidän mielestään.

-ohi on-

Sun mokasi oli, että passailit heitä selkä vääränä. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.

En minä passaa mieheni lapsia, kun tulevat. Yleensä teen 90 prosenttia kotitöistä, mutta kun lapset tulevat, niin miehen pitää tehdä ruoka, sekä täyttää ja tyhjentää astianpesukoneet silloin. Tekee sen mukisematta, mutta syöttää lapsille sitten hernekeittoa tai pelkkää leipää.

Paljon helpommalla on päässyt kun ei muutettu yhteen, muutetaan kokonaan vasta kun viimeinenkin lapsi on muuttanut omilleen. Miehen lapset jo aikuisia, meillä oikein hyvät välit, tulevat käymään mulla mielellään kun mies on täällä. Minun lapsista toinen jo omillaan opiskelemassa, toinen kirjoittaa nyt, molemmat tykkäävät miehestä, tulevat mielellään käymään/eivät siirry isälleen kun mies on täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli mieheni noin parikymppisille lapsille, heitä on kaksi. Kun tutustuin heihin, he olivat hieman yli 10v. Kävivät meillä joka 2. viikonloppu. Minulla on muutama oma lapsi, teinejä.

Asiassa oli harmillista se, kun lapsipuoleni tulivat pidempää lomaa viettämään meille, niin aina olisi pitänyt olla kaveri mukana. Siis yötä. Siis täysihoidossa, ml. pyyhkeet ja lakanat. Yritin miehelleni, eli näiden lasten isälle kertoa, että koska meillä on lapsia yhteensä 4, ja jos jokainen pitää kaveriaan yötä, niin lapsia on 8. Että en jaksa sellaista, varsinkaan, kun vaatimus on se, että pitäisi hotellia näille kaikille pitää. Koska aina kun lapsilla on kaverit, niin jostain kumman syystä kotitöiden tekeminen loppuu siihen paikkaan, vaikka kaikki kotityöt lisääntyy (tiskit, laitettavan ruoan määrä, roskat, pyykki, jne.) Mieheni, kompppasi kuitenkin tietenkin lapsiaan, että kyllä heidän täytyy kaverit saada tuoda mukanaan. Lopulta ilmoitin, etten laita ruokaa näinä hetkinä kun kavereitakin meillä on, joten mies toimikoon silloin kokkina, ml. kaupassa käynti. Näin hän tekikin.

Onneksi nämä ajat ovat ohi, miehen lapset asuvat omillaan. Kertaakaan ei ole tullut kutsua kahville, vaikka selkävääränä passailin heitä monta vuotta. He asuvat vielä tässä lähellä. Ilmeisesti se, että rupesin rajoittamaan sitä, mitä suostun tekemään, oli heistä huonoa. Osasyy miksi hommat menivät pieleen on se, että nämä lapset on kasvatettu pitämään muita ihmisiä huonompina kuin he itse ovat. Vanhempansa ovat varakkaita ihmisiä, näiden lasten äiti puhuu nykymiehestään (eli lapsipuolieni isäpuolesta) kotiorjana! Ihan kamalaa mielestäni. Ja kun minä en tähän kotiorjan asemaan (mitä minulta odotettiin lapsipuolieni osalta) taipunut, niin huono homma heidän mielestään.

-ohi on-

Sun mokasi oli, että passailit heitä selkä vääränä. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.

En minä passaa mieheni lapsia, kun tulevat. Yleensä teen 90 prosenttia kotitöistä, mutta kun lapset tulevat, niin miehen pitää tehdä ruoka, sekä täyttää ja tyhjentää astianpesukoneet silloin. Tekee sen mukisematta, mutta syöttää lapsille sitten hernekeittoa tai pelkkää leipää.

Käytin ehkä väärää termiä. Sanotaanko, että pelkästään se, että he tulivat, vaikken heitä olisi sillä tavoin passaillutkaan, niin heidän olemisensa aiheutti mulle paljon "ylimääräistä" työtä. Tyyliin, kämppä sotkeentuu ihan eri tahtia, kun täällä oli 4 hlön sijasta 10 tai yli, pyykkimäärä kaksinkertaistu jne..

Ja kyllä koin/koen, että haluaisin olla hyvissä väleissä mieheni lapsiin. Se vaan oli hitsin hankalaa, etenkin silloin kun mieheni tytär yritti kaikilla piilokeinoilla aiheuttaa minulle harmistusta. Tyyliin ihan joka krt kun saapui, oli aina jokin 100 e naamarasvaputeli, 300e laukku, 150 e paita jne. mukana: "Kato Kati, sain äidiltä tällasen" ja kampe nenäni alle. Ihmisillä mun puolesta saa olla kalliita tavaroita, ja kyllä mulle niitä saa näyttää. Mutta jos se on JOKA KERTA kun nähdään, niin alkaa se ottaa päähän. 15 v kyllä jo ymmärtää, mikä aiheuttaa kateutta / harmistusta toisessa. Enhän mäkään jatkuvasti esittele esim työkavereilleni niitä asioita, jotka mulla on paremmin. Ihan siksi en esittele, koska eihän ne mua kestäis.

Ja niin. Ne kauneusvirheet mitä mulla on, esim. ohut tukka ja paksut reidet, niin tämä tytär aina kommentoi omaa paksua tukkaansa, että kun hänellä on niiiiin paksu tukka ja hänellä on niiiin hoikat reidet. Kyllä nämä "piilo"viestit perille meni. Siinä sitten koitit olla menemättä samalle tasolle.

-ohi on-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli mieheni noin parikymppisille lapsille, heitä on kaksi. Kun tutustuin heihin, he olivat hieman yli 10v. Kävivät meillä joka 2. viikonloppu. Minulla on muutama oma lapsi, teinejä.

Asiassa oli harmillista se, kun lapsipuoleni tulivat pidempää lomaa viettämään meille, niin aina olisi pitänyt olla kaveri mukana. Siis yötä. Siis täysihoidossa, ml. pyyhkeet ja lakanat. Yritin miehelleni, eli näiden lasten isälle kertoa, että koska meillä on lapsia yhteensä 4, ja jos jokainen pitää kaveriaan yötä, niin lapsia on 8. Että en jaksa sellaista, varsinkaan, kun vaatimus on se, että pitäisi hotellia näille kaikille pitää. Koska aina kun lapsilla on kaverit, niin jostain kumman syystä kotitöiden tekeminen loppuu siihen paikkaan, vaikka kaikki kotityöt lisääntyy (tiskit, laitettavan ruoan määrä, roskat, pyykki, jne.) Mieheni, kompppasi kuitenkin tietenkin lapsiaan, että kyllä heidän täytyy kaverit saada tuoda mukanaan. Lopulta ilmoitin, etten laita ruokaa näinä hetkinä kun kavereitakin meillä on, joten mies toimikoon silloin kokkina, ml. kaupassa käynti. Näin hän tekikin.

Onneksi nämä ajat ovat ohi, miehen lapset asuvat omillaan. Kertaakaan ei ole tullut kutsua kahville, vaikka selkävääränä passailin heitä monta vuotta. He asuvat vielä tässä lähellä. Ilmeisesti se, että rupesin rajoittamaan sitä, mitä suostun tekemään, oli heistä huonoa. Osasyy miksi hommat menivät pieleen on se, että nämä lapset on kasvatettu pitämään muita ihmisiä huonompina kuin he itse ovat. Vanhempansa ovat varakkaita ihmisiä, näiden lasten äiti puhuu nykymiehestään (eli lapsipuolieni isäpuolesta) kotiorjana! Ihan kamalaa mielestäni. Ja kun minä en tähän kotiorjan asemaan (mitä minulta odotettiin lapsipuolieni osalta) taipunut, niin huono homma heidän mielestään.

-ohi on-

Sun mokasi oli, että passailit heitä selkä vääränä. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.

En minä passaa mieheni lapsia, kun tulevat. Yleensä teen 90 prosenttia kotitöistä, mutta kun lapset tulevat, niin miehen pitää tehdä ruoka, sekä täyttää ja tyhjentää astianpesukoneet silloin. Tekee sen mukisematta, mutta syöttää lapsille sitten hernekeittoa tai pelkkää leipää.

Sama. Meillä makaroonia ja ketsuppia. Ja nakkeja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli mieheni noin parikymppisille lapsille, heitä on kaksi. Kun tutustuin heihin, he olivat hieman yli 10v. Kävivät meillä joka 2. viikonloppu. Minulla on muutama oma lapsi, teinejä.

Asiassa oli harmillista se, kun lapsipuoleni tulivat pidempää lomaa viettämään meille, niin aina olisi pitänyt olla kaveri mukana. Siis yötä. Siis täysihoidossa, ml. pyyhkeet ja lakanat. Yritin miehelleni, eli näiden lasten isälle kertoa, että koska meillä on lapsia yhteensä 4, ja jos jokainen pitää kaveriaan yötä, niin lapsia on 8. Että en jaksa sellaista, varsinkaan, kun vaatimus on se, että pitäisi hotellia näille kaikille pitää. Koska aina kun lapsilla on kaverit, niin jostain kumman syystä kotitöiden tekeminen loppuu siihen paikkaan, vaikka kaikki kotityöt lisääntyy (tiskit, laitettavan ruoan määrä, roskat, pyykki, jne.) Mieheni, kompppasi kuitenkin tietenkin lapsiaan, että kyllä heidän täytyy kaverit saada tuoda mukanaan. Lopulta ilmoitin, etten laita ruokaa näinä hetkinä kun kavereitakin meillä on, joten mies toimikoon silloin kokkina, ml. kaupassa käynti. Näin hän tekikin.

Onneksi nämä ajat ovat ohi, miehen lapset asuvat omillaan. Kertaakaan ei ole tullut kutsua kahville, vaikka selkävääränä passailin heitä monta vuotta. He asuvat vielä tässä lähellä. Ilmeisesti se, että rupesin rajoittamaan sitä, mitä suostun tekemään, oli heistä huonoa. Osasyy miksi hommat menivät pieleen on se, että nämä lapset on kasvatettu pitämään muita ihmisiä huonompina kuin he itse ovat. Vanhempansa ovat varakkaita ihmisiä, näiden lasten äiti puhuu nykymiehestään (eli lapsipuolieni isäpuolesta) kotiorjana! Ihan kamalaa mielestäni. Ja kun minä en tähän kotiorjan asemaan (mitä minulta odotettiin lapsipuolieni osalta) taipunut, niin huono homma heidän mielestään.

-ohi on-

Sun mokasi oli, että passailit heitä selkä vääränä. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.

En minä passaa mieheni lapsia, kun tulevat. Yleensä teen 90 prosenttia kotitöistä, mutta kun lapset tulevat, niin miehen pitää tehdä ruoka, sekä täyttää ja tyhjentää astianpesukoneet silloin. Tekee sen mukisematta, mutta syöttää lapsille sitten hernekeittoa tai pelkkää leipää.

Käytin ehkä väärää termiä. Sanotaanko, että pelkästään se, että he tulivat, vaikken heitä olisi sillä tavoin passaillutkaan, niin heidän olemisensa aiheutti mulle paljon "ylimääräistä" työtä. Tyyliin, kämppä sotkeentuu ihan eri tahtia, kun täällä oli 4 hlön sijasta 10 tai yli, pyykkimäärä kaksinkertaistu jne..

Ja kyllä koin/koen, että haluaisin olla hyvissä väleissä mieheni lapsiin. Se vaan oli hitsin hankalaa, etenkin silloin kun mieheni tytär yritti kaikilla piilokeinoilla aiheuttaa minulle harmistusta. Tyyliin ihan joka krt kun saapui, oli aina jokin 100 e naamarasvaputeli, 300e laukku, 150 e paita jne. mukana: "Kato Kati, sain äidiltä tällasen" ja kampe nenäni alle. Ihmisillä mun puolesta saa olla kalliita tavaroita, ja kyllä mulle niitä saa näyttää. Mutta jos se on JOKA KERTA kun nähdään, niin alkaa se ottaa päähän. 15 v kyllä jo ymmärtää, mikä aiheuttaa kateutta / harmistusta toisessa. Enhän mäkään jatkuvasti esittele esim työkavereilleni niitä asioita, jotka mulla on paremmin. Ihan siksi en esittele, koska eihän ne mua kestäis.

Ja niin. Ne kauneusvirheet mitä mulla on, esim. ohut tukka ja paksut reidet, niin tämä tytär aina kommentoi omaa paksua tukkaansa, että kun hänellä on niiiiin paksu tukka ja hänellä on niiiin hoikat reidet. Kyllä nämä "piilo"viestit perille meni. Siinä sitten koitit olla menemättä samalle tasolle.

-ohi on-

Tää on muuten jännä. Mieheni tytär on kymmenen ja hän kommentoi usein ulkonäköäni vähättelevästi. Olen ihan eri tyyppinen kuin hänen äitinsä. Joskus mietin että onko se lapsen omasta päästä, esim kantaa jotain tuskaa siitä että isänsä rakastaa minua, ei hänen äitiään. Vai kommentoidaanko ja arvostellaanko siellä toisessa päässä minua ja ulkonäköäni. En tiedä. Toistaiseksi olen onnistunut olemaan aikuinen näissä tilanteissa. Mut kyllä ärsyttää.