Lue keskustelun säännöt.
Uusperheen äiti.
Kommentit (517)
Jos lapsipuolet ovat jo isompia, eivätkä taaperoiässä, on minusta aivan luonnollista jos kaikista ei pidä. Mikä vaatimus tämä on, että miehen uuden puolison ptää tykätä lapsipuolistaan? Ei tarvitse, mutta asiallinen pitäö olla. Kuinka moni nainen voi väittää pitävänsä kaikista lapsista? Jotkut lapset/nuoret ykinkertaisesti ärsyttävät, lapsipuolia tai ei. Tähän vaikuttaa henkilön kasvatus ja luonteenpiireet. Akuisena voit sinun tulee pitää asia omana tietonasi, ja käyttäytyä hyvin- mutta voit sisimmässäsi tuntea juuri kuten haluat, ilman syyllisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvät välit on aina olleet. Miehen tytär ja poika asuivat meillä, tutustuin heihin lasten ollessa 3 ja 5. Nyt on jo pari vuotta nuorempikin asunut omassa kodissaan.
Pienimuotoinen kriisi tässä on kyllä käsillä. Miehen poika sairastui pahasti eikä pysty asumaan omillaan. Nyt mietitään, kuka sukulainen ehtisi olla "omaishoitajan" roolissa, kun pääsee sairaalasta. Kyseessä on väliaikainen ratkaisu, ennuste on että toipuu noin puolessa vuodessa entiselleen. Poika haluaisi isälleen, mutta isä ei aio jäädä pois töistä. Itse olen yrittäjä, ja teen paljon kotoa käsin töitä ja koko suku painostaa, että kyllähän siinä samalla ehtii huolehtia pojasta. Huoh. Pojan äiti taas on työttömänä ja ehtisi huolehtia hänestä, mutta siellä ei ole niin hyvät tilat kuin meillä olisi.
Koen että minulle yritetään kaataa roolia, joka ei minulle kuulu ja hankaloittaa töitäni liikaa. Varsinkin aluksi poika olisi käytännössä täysin autettava, toki ajan mittaa pitäisi helpottaa. Tylsä tilanne, tulla leimatuksi ilkeäksi äitipuoleksi näin, vaikka aina olen vilpittömästi miehen lapsista pitänyt. Jos mies jäisi kotiin töistä, tai hankkisi tälle avustajan alkukuukausiksi, poika olisi enemmän kuin tervetullut...
Voisiko tällaisiin tilanteisiin saada kunnalta henkilökohtaisen avustajan? Ihan vain kysyn, en tiedä käytännöistä. Toivottavasti asia järjestyy hyvin teidän kaikkien kannalta. Pojalle tuo saumakohta on tosi tärkeä tulevaisuuden kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Ei vttu mitkä kusipäiden kokoontumisajot. Oletteko noin munankipeitä, että pitää tuhota lasten elämä antamalla heille tunne siitä, etteivät ole haluttuja ja hyväksyttyjä OMASSA KODISSAAN?
Ja vaikka lapset olisivat vain viikonloppuja, heidän isänsä koti on heidän kotinsa, ainakin tasapainoisilla vanhemmilla. Omassa kodissa heillä on oikeus olla omanlaisiaan. Vtun ämmat.
No kuule, minä olen yks noista joita ei enää äidin rooli kiinnosta. Mut lapset ovat tervetulleita, heitä varten on lelut ja vaatteet ja systermit ja todellakin viihtyvät meillä. Paremmin luultavasti kuin äidillään. Ja minun lapseni ovat sanoneet että on kiva käydä isällä ja suhteet kunnossa, muttei se ole heidän koti. Vaan heidän ainoa koti on minun kanssa. Eikä tässä oo mitään negatiivista. Suhteet isään ja tämän vaimoonkin ovat lämpimät. Pitäskö alkaa heille huutaa että ei, kyllä se isän koti on teidän koti...?
ma lapseni ei voi sietää miestäni. Kun ostimme talon ja muutimme yhteen, oli asia lapselleni ok, kuitenkin myöhemmin hän halusikin muuttaa isälleen koska ei siedä miestäni. Mitään muuta syytä lapsi (16v) ei anna kuin sen ettei vaan enää halua asua kotona, ja että ei pidä miehestäni. Hän ei myöskään tykkää siitä että miehen lapset on meillä joka toinen vkl. Ei suostu tutustumaan ollenkaan miehen lapsiin vaan on kuin heitä ei olisi olemassakaan. Ataa vähän toivoa tuo yhden kirjoitus siitä millainen itse oli teininä, kiitos siitä.
Lapselleni yhteenmuutto oli kuitenkin asia jota hän odotti, ja josta piti. Sitten kun oltiin asuttu muutama kk, alkoi ongelmat lapsella, ja hänestä teimme lasun, ja hän kävi sijoituksessakin. oko ajan hoimme mieheni kanssa että haluamme hänet tietysti kotiin, mutta lapsi ei enää suostunut äidin kanssa asumaan. Jos olisin tiennyt että asia menee näin, ei tietenkään olisi ostettu taloa ja muutettu miehen kanssa yhteen, mutta en nyt pystynynt alkaa teinin kiukuttelujen takia heti myymääntaloa ja muuttamaan kaksioon takaisin olkkariin nukkumaan, ja ottamaan eroa miehestä. Lapsi kuitenkin nyt jo 17 v, joten hullun hommaa olisi myydä talo tässä vuosi ennen täysi-ikäistymistä vain sen takia että lapsi ei pidä miehestäni, joka ei ole hänelle koskaan mitään pahaa tehnyt, muuttaa teinin kanssa pikkukämppään, ja ostaa uusi talo mahdollisesti jo vuoden päästä kun lapsi on 18.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vttu mitkä kusipäiden kokoontumisajot. Oletteko noin munankipeitä, että pitää tuhota lasten elämä antamalla heille tunne siitä, etteivät ole haluttuja ja hyväksyttyjä OMASSA KODISSAAN?
Ja vaikka lapset olisivat vain viikonloppuja, heidän isänsä koti on heidän kotinsa, ainakin tasapainoisilla vanhemmilla. Omassa kodissa heillä on oikeus olla omanlaisiaan. Vtun ämmat.No kuule, minä olen yks noista joita ei enää äidin rooli kiinnosta. Mut lapset ovat tervetulleita, heitä varten on lelut ja vaatteet ja systermit ja todellakin viihtyvät meillä. Paremmin luultavasti kuin äidillään. Ja minun lapseni ovat sanoneet että on kiva käydä isällä ja suhteet kunnossa, muttei se ole heidän koti. Vaan heidän ainoa koti on minun kanssa. Eikä tässä oo mitään negatiivista. Suhteet isään ja tämän vaimoonkin ovat lämpimät. Pitäskö alkaa heille huutaa että ei, kyllä se isän koti on teidän koti...?
No jos miehen lapset viihtyy niin paljon paremmin teillä, niin ottakaa ne teille asumaan. Vai onko niin, että sun koti on sun lapsille koti mutta sun miehen koti ei ole miehen lapsille?
Ja tuo nyt on ihan naurettavaa olettaa, että kaikki on hyvin, kun lapset vaikuttaa siltä. Haloo, lapset yrittää miellyttää vanhempiaan jopa tilanteissa, jossa päädytään huostaanottoon! Ainahan lapset sanovat haluavansa asua kotona!
Itsekin vasta aikuisena olen terapiassa alkanut käsitellä tätä iskän "uutta" puolisoa, jonka koti ei ollut minun koti. Juuri tällaiset "mukavat" mutta "en äidiksi rupea" välit teki minulle tunteen, etten ole haluttu isän elämään, ja etten ole hyväksytty. Terapeuttini mykaan ihmiset hyppää uusperhekuvioihin tajuamatta, että ne lapset on ihmisiä, ja niitä on opittava rakastamaan. Lapsen oikeus on olla rakastettu vanhempansa luona, ei siedetty. Aikuisen on otettava vastuuta myös toisen lapsista antaakseen tunteen ehjästä perheestä ja aikuisten luotettavuudesta. Allekirjoitan tämän täysin.
Isän kodin pitäisi olla myös lasten koti, sillä miyä jos äidilke vaikka sattuu jotain tms. Joutuuko lapset olemaan "vierailulla" isillä sitten kunnes muuttavat kotoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vttu mitkä kusipäiden kokoontumisajot. Oletteko noin munankipeitä, että pitää tuhota lasten elämä antamalla heille tunne siitä, etteivät ole haluttuja ja hyväksyttyjä OMASSA KODISSAAN?
Ja vaikka lapset olisivat vain viikonloppuja, heidän isänsä koti on heidän kotinsa, ainakin tasapainoisilla vanhemmilla. Omassa kodissa heillä on oikeus olla omanlaisiaan. Vtun ämmat.No kuule, minä olen yks noista joita ei enää äidin rooli kiinnosta. Mut lapset ovat tervetulleita, heitä varten on lelut ja vaatteet ja systermit ja todellakin viihtyvät meillä. Paremmin luultavasti kuin äidillään. Ja minun lapseni ovat sanoneet että on kiva käydä isällä ja suhteet kunnossa, muttei se ole heidän koti. Vaan heidän ainoa koti on minun kanssa. Eikä tässä oo mitään negatiivista. Suhteet isään ja tämän vaimoonkin ovat lämpimät. Pitäskö alkaa heille huutaa että ei, kyllä se isän koti on teidän koti...?
No jos miehen lapset viihtyy niin paljon paremmin teillä, niin ottakaa ne teille asumaan. Vai onko niin, että sun koti on sun lapsille koti mutta sun miehen koti ei ole miehen lapsille?
Ja tuo nyt on ihan naurettavaa olettaa, että kaikki on hyvin, kun lapset vaikuttaa siltä. Haloo, lapset yrittää miellyttää vanhempiaan jopa tilanteissa, jossa päädytään huostaanottoon! Ainahan lapset sanovat haluavansa asua kotona!
Itsekin vasta aikuisena olen terapiassa alkanut käsitellä tätä iskän "uutta" puolisoa, jonka koti ei ollut minun koti. Juuri tällaiset "mukavat" mutta "en äidiksi rupea" välit teki minulle tunteen, etten ole haluttu isän elämään, ja etten ole hyväksytty. Terapeuttini mykaan ihmiset hyppää uusperhekuvioihin tajuamatta, että ne lapset on ihmisiä, ja niitä on opittava rakastamaan. Lapsen oikeus on olla rakastettu vanhempansa luona, ei siedetty. Aikuisen on otettava vastuuta myös toisen lapsista antaakseen tunteen ehjästä perheestä ja aikuisten luotettavuudesta. Allekirjoitan tämän täysin.
Isän kodin pitäisi olla myös lasten koti, sillä miyä jos äidilke vaikka sattuu jotain tms. Joutuuko lapset olemaan "vierailulla" isillä sitten kunnes muuttavat kotoa?
Onneksi löysin tämän keskustelun! Tässä sulle kohtalotoveri!
Se eukko, joka oli just tuollainen "asialliset välit, mutta en ole sun äiti" on aiheuttanut mulle niin pahat traumat :( iskällä "sai" olla, mutta kyllä sen aisti mitä se eukko ajatteli... muka jotenkin asiallinen, mutta se välittämisen puute oli kamalaa.. miksi isä otti sellaisen naisen. Tottakai naisen omat lapset sai olla kuin kotonaan, itse olin vieraana... :( kyllä oli niin eriarvoista tämäkin. Yritin aina olla kiltisti että se eukko ajattelisi että isän koti on minunkin. Ei auttanut, kun ei "halunnut äidiksi alkaa". Käyn myös terapiassa hylkäämistraumoista, jossa terapeutti on sanonut, että nämä kuviot on aiheuttanut paljon ongelmia tämän getken nuorille aikuisille. Siis jotka on ollut lapsia uusperhekuvion aikaan.
Kiva kuulla että muilla samoja fiiliksiä. Toivoisin ettei ihmiset menisi yhteen jollei oikeasti voisi ottaa avosylin vastaan toisen lapsia, ja vaikka asumaan yhteiseen kotiin tarvittaessa. Niin että oltaisiiin perhe.. vältyttäisiin monelta lapsen murheelta..
Vierailija kirjoitti:
Hyvin olen toistaiseksi pystynyt sen inhon peittämää mitä tunnen lasta kohtaan. Ärsyttää ihan kaikki hengittämisestä maiskuttavaan syömiseen. Laskemme miehen kanssa päiviä, kun rupeaa olemaan sen ikäinen, että ei enää käyt. Onneksi nytkin käy vaan joka toinen viikonloppu.
Ei se mies mitään päiviä laske, että "pääsisi" lapsestaan eroon, muutoin olisi jo yksinhuoltajuuden lapsen äidille suonut. Esittää vain sinulle, jotta olet siedettävämpi - silti valitsisi koska tahansa lapsensa sinun sijaasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vttu mitkä kusipäiden kokoontumisajot. Oletteko noin munankipeitä, että pitää tuhota lasten elämä antamalla heille tunne siitä, etteivät ole haluttuja ja hyväksyttyjä OMASSA KODISSAAN?
Ja vaikka lapset olisivat vain viikonloppuja, heidän isänsä koti on heidän kotinsa, ainakin tasapainoisilla vanhemmilla. Omassa kodissa heillä on oikeus olla omanlaisiaan. Vtun ämmat.No kuule, minä olen yks noista joita ei enää äidin rooli kiinnosta. Mut lapset ovat tervetulleita, heitä varten on lelut ja vaatteet ja systermit ja todellakin viihtyvät meillä. Paremmin luultavasti kuin äidillään. Ja minun lapseni ovat sanoneet että on kiva käydä isällä ja suhteet kunnossa, muttei se ole heidän koti. Vaan heidän ainoa koti on minun kanssa. Eikä tässä oo mitään negatiivista. Suhteet isään ja tämän vaimoonkin ovat lämpimät. Pitäskö alkaa heille huutaa että ei, kyllä se isän koti on teidän koti...?
No jos miehen lapset viihtyy niin paljon paremmin teillä, niin ottakaa ne teille asumaan. Vai onko niin, että sun koti on sun lapsille koti mutta sun miehen koti ei ole miehen lapsille?
Ja tuo nyt on ihan naurettavaa olettaa, että kaikki on hyvin, kun lapset vaikuttaa siltä. Haloo, lapset yrittää miellyttää vanhempiaan jopa tilanteissa, jossa päädytään huostaanottoon! Ainahan lapset sanovat haluavansa asua kotona!
Itsekin vasta aikuisena olen terapiassa alkanut käsitellä tätä iskän "uutta" puolisoa, jonka koti ei ollut minun koti. Juuri tällaiset "mukavat" mutta "en äidiksi rupea" välit teki minulle tunteen, etten ole haluttu isän elämään, ja etten ole hyväksytty. Terapeuttini mykaan ihmiset hyppää uusperhekuvioihin tajuamatta, että ne lapset on ihmisiä, ja niitä on opittava rakastamaan. Lapsen oikeus on olla rakastettu vanhempansa luona, ei siedetty. Aikuisen on otettava vastuuta myös toisen lapsista antaakseen tunteen ehjästä perheestä ja aikuisten luotettavuudesta. Allekirjoitan tämän täysin.
Isän kodin pitäisi olla myös lasten koti, sillä miyä jos äidilke vaikka sattuu jotain tms. Joutuuko lapset olemaan "vierailulla" isillä sitten kunnes muuttavat kotoa?
Ymmärrän sinua. Ja varmasti totta tuo mitä terapeutti sanoi. Perheet ovat myös erilaisia. Miehen lapset eivät tule meille muuttamaan ensinnäkään siksi ettei heidän äitinsä suostu. Tapaamisista tapeltiin jo oikeutta myöten. Uusi taistelu repisi lapset kappaleiksi. Menettäisivät myös kaverinsa ja tutut ympyrät. Toisekseen, minä en halua heidän lähivanhemmakseen. Ja siihen on minulla monta syytä. Olkoon kuinka itsekästä tahansa. Toisekseen, minun lapsillani on kyllä hyvä olla, ja olemme tosi hyvissä väleissä kaikki heidän perheeseensä kuuluvat aikuiset. Olemme myös tarvittaessa hakeneet ammattiapua. Et vaikka sinä olet traumatisoitunut, jollakin voi asiat olla oikeasti ok. Vanhempiaan lapsi ei voi valita eikä vaihtaa, sillä lailla elämä tietysti on vähän epäreilua.
Lapsetko vaistoaa inhon vaikka heille esittää mukavaa? Höpöhöpö. Ne ei kyllä osaa vaistota sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vttu mitkä kusipäiden kokoontumisajot. Oletteko noin munankipeitä, että pitää tuhota lasten elämä antamalla heille tunne siitä, etteivät ole haluttuja ja hyväksyttyjä OMASSA KODISSAAN?
Ja vaikka lapset olisivat vain viikonloppuja, heidän isänsä koti on heidän kotinsa, ainakin tasapainoisilla vanhemmilla. Omassa kodissa heillä on oikeus olla omanlaisiaan. Vtun ämmat.No kuule, minä olen yks noista joita ei enää äidin rooli kiinnosta. Mut lapset ovat tervetulleita, heitä varten on lelut ja vaatteet ja systermit ja todellakin viihtyvät meillä. Paremmin luultavasti kuin äidillään. Ja minun lapseni ovat sanoneet että on kiva käydä isällä ja suhteet kunnossa, muttei se ole heidän koti. Vaan heidän ainoa koti on minun kanssa. Eikä tässä oo mitään negatiivista. Suhteet isään ja tämän vaimoonkin ovat lämpimät. Pitäskö alkaa heille huutaa että ei, kyllä se isän koti on teidän koti...?
No jos miehen lapset viihtyy niin paljon paremmin teillä, niin ottakaa ne teille asumaan. Vai onko niin, että sun koti on sun lapsille koti mutta sun miehen koti ei ole miehen lapsille?
Ja tuo nyt on ihan naurettavaa olettaa, että kaikki on hyvin, kun lapset vaikuttaa siltä. Haloo, lapset yrittää miellyttää vanhempiaan jopa tilanteissa, jossa päädytään huostaanottoon! Ainahan lapset sanovat haluavansa asua kotona!
Itsekin vasta aikuisena olen terapiassa alkanut käsitellä tätä iskän "uutta" puolisoa, jonka koti ei ollut minun koti. Juuri tällaiset "mukavat" mutta "en äidiksi rupea" välit teki minulle tunteen, etten ole haluttu isän elämään, ja etten ole hyväksytty. Terapeuttini mykaan ihmiset hyppää uusperhekuvioihin tajuamatta, että ne lapset on ihmisiä, ja niitä on opittava rakastamaan. Lapsen oikeus on olla rakastettu vanhempansa luona, ei siedetty. Aikuisen on otettava vastuuta myös toisen lapsista antaakseen tunteen ehjästä perheestä ja aikuisten luotettavuudesta. Allekirjoitan tämän täysin.
Isän kodin pitäisi olla myös lasten koti, sillä miyä jos äidilke vaikka sattuu jotain tms. Joutuuko lapset olemaan "vierailulla" isillä sitten kunnes muuttavat kotoa?
Onneksi löysin tämän keskustelun! Tässä sulle kohtalotoveri!
Se eukko, joka oli just tuollainen "asialliset välit, mutta en ole sun äiti" on aiheuttanut mulle niin pahat traumat :( iskällä "sai" olla, mutta kyllä sen aisti mitä se eukko ajatteli... muka jotenkin asiallinen, mutta se välittämisen puute oli kamalaa.. miksi isä otti sellaisen naisen. Tottakai naisen omat lapset sai olla kuin kotonaan, itse olin vieraana... :( kyllä oli niin eriarvoista tämäkin. Yritin aina olla kiltisti että se eukko ajattelisi että isän koti on minunkin. Ei auttanut, kun ei "halunnut äidiksi alkaa". Käyn myös terapiassa hylkäämistraumoista, jossa terapeutti on sanonut, että nämä kuviot on aiheuttanut paljon ongelmia tämän getken nuorille aikuisille. Siis jotka on ollut lapsia uusperhekuvion aikaan.
Kiva kuulla että muilla samoja fiiliksiä. Toivoisin ettei ihmiset menisi yhteen jollei oikeasti voisi ottaa avosylin vastaan toisen lapsia, ja vaikka asumaan yhteiseen kotiin tarvittaessa. Niin että oltaisiiin perhe.. vältyttäisiin monelta lapsen murheelta..
Nämä tarinat ovat todella surullisia :( Tunnen itseni (ja lapseni) kyllä erittäin onnekkaaksi, kun minun nykyinen mieheni aikoinaan ihan virallisesti adoptoi lapseni omakseen, kun lasten biologinen isä tapaturmaisesti menehtyi. Miehelläni ei ole omia biologisia lapsia, mutta näin meillä on yhteisiä lapsia. Tällä on menty, mies on ottanut vastaan niin teini-iän raivot ("sä et oo mun isä!!") kuin aikuisuuden mukavat puolet: käymme illallisilla ja mökillä, ja lapset auttavat lemmikkiemme kanssa kun olemme lomalla ja vaikka muutoissa. Olemme oikeasti perhe.
En kyllä olisi tuollaista kyräilyä lapsiani kohtaan katsonut hetkeäkään. Aivan sairasta että aikuiset ihmiset kokevat oikeudekseen elää miehen kanssa, joiden lapsia kohtaan ei ole tunteita, tai joiden lapset eivät ole isänsä luona "kotonaan". Niin itsekästä. Lapset ovat viattomia aikuisten eroihin, ja jos ei voi rakastaa, pitäisi itse ymmärtää pelastaa lasten tulevaisuus ja olla muuttamatta yhteen, kunnes lapset ovat lähteneet. Lapsiparat :( Tsemppiä teille hyljeksityille <3
Vierailija kirjoitti:
Lapsetko vaistoaa inhon vaikka heille esittää mukavaa? Höpöhöpö. Ne ei kyllä osaa vaistota sellaista.
Kyllä lapset vaistoavat ksiken. Suurin osa asioista siirtyy tiedostamattomalla tasolla aikuisilta lapsille. Kaikki ongelmat mitä aikuiset ei tiedosta, siirtyvät suoraan lapsiin. Ja niitä saa sit aikuisena terapiassa selvittää. Mutta aikuiset voivat myös laittaa omat rajansa. Ja suhde kehittyy lapsipuoliin vuosien myötä. Ei semmoista pakkoa ole että samantien pitää rakastaa ja äiti olla. Sehän olisi valhetta. Suhteet rakentuvat vuosien myötä. Ja niihin vaikuttaa myös uusperheen ympärillä olevat ihmiset, mm ex. Turha syyttää yksipuolusesti äitipuolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki uusperheen äidit on hirviöitä. Kuten yläpuolen kommenteistakin jo näkyy. Onko oikeesti noin kivaa sitten elää tuollaista kulissielämää saman katon alla? Leikitään perhettä, mutta inhotaan puolison lapsia. Eikö ois helpompi elää ihan omassa kodissa ja tapailla puolisoa silloin tällöin? Mutta minkäs sille voi jos on kunnon lassukka eikä uskalla tehdä mitään toisin tai siten kuten oikeasti haluaisi. Vaan jatkuva miellyttämisen tarve on suurempia kuin oma henkinen hyvinvointi. Ilmankos sitte vähä kireitä ootte.
Kaikilla ihmisillä on tunteet, myös uusperheen äidillä. Ei ole helppoa ottaa elämäänsä toisten lapsia. Jos lasten äiti vielä kokee uusperheen uhkaksi ja kohtelee sitä epäkunnioittavasti ja ilkeästi- uusperheen äidin stressi voi olla melkoinen. Ja lasten isä on ikävässä välikädessä- joka lisää hänen stressiään. Uusperheen rakentaminen kestää vuosia, ja kaikki sen ympärillä olevat sukulaiset ja exät vaikuttavat siihen, miten se rakentaminen sujuu. Äitipuolen osa on parhaimmillaankin vaativa, usein ihan kamala ja tarvitsee paljon taitoja. Ja hyvän parisuhteen onnistukseen.
Ei varmasti ole monelle ollenkaan helppoa, ja siksi asiaa pitäisikin miettiä ja pohjustaa hyvin ja hartaasti etukäteen, ennenkuin lyö hynttyyt yhteen. Kaikista ei varmasti ole tuohon hommaan vaikka kuinka yrittäisivät. Mutta lapset ovat aina etusijalla. Ja lapsiin pitää osata suhtautua omina itsenään, eikä suunnata heihin esim. omia tunteitaan puolison exää kohtaan. Eli ei niinkään menneiden tai nykyisten aikuisten suhdekuvioiden kautta.
Ensisijaisesi tulee ymmärtää pitää huolta lasten hyvinvoinnista ja aluksi on varmasti hyvä varata paljon aikaa pelkkään lapsiin tutustumisvaiheeseen ja sitten siltä pohjalta alkaa rakentaa heihin hyvää lämmintä suhdetta. Sitten vasta muuttaa yhteen jos tämä on onnistunut. Aikamoista rulettia olisi hypätä yhteiseen arkeen ilman tällaista ajan ja panostamisen kautta luotua hyvää pohjaa.
-eri jolle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vttu mitkä kusipäiden kokoontumisajot. Oletteko noin munankipeitä, että pitää tuhota lasten elämä antamalla heille tunne siitä, etteivät ole haluttuja ja hyväksyttyjä OMASSA KODISSAAN?
Ja vaikka lapset olisivat vain viikonloppuja, heidän isänsä koti on heidän kotinsa, ainakin tasapainoisilla vanhemmilla. Omassa kodissa heillä on oikeus olla omanlaisiaan. Vtun ämmat.No kuule, minä olen yks noista joita ei enää äidin rooli kiinnosta. Mut lapset ovat tervetulleita, heitä varten on lelut ja vaatteet ja systermit ja todellakin viihtyvät meillä. Paremmin luultavasti kuin äidillään. Ja minun lapseni ovat sanoneet että on kiva käydä isällä ja suhteet kunnossa, muttei se ole heidän koti. Vaan heidän ainoa koti on minun kanssa. Eikä tässä oo mitään negatiivista. Suhteet isään ja tämän vaimoonkin ovat lämpimät. Pitäskö alkaa heille huutaa että ei, kyllä se isän koti on teidän koti...?
No jos miehen lapset viihtyy niin paljon paremmin teillä, niin ottakaa ne teille asumaan. Vai onko niin, että sun koti on sun lapsille koti mutta sun miehen koti ei ole miehen lapsille?
Ja tuo nyt on ihan naurettavaa olettaa, että kaikki on hyvin, kun lapset vaikuttaa siltä. Haloo, lapset yrittää miellyttää vanhempiaan jopa tilanteissa, jossa päädytään huostaanottoon! Ainahan lapset sanovat haluavansa asua kotona!
Itsekin vasta aikuisena olen terapiassa alkanut käsitellä tätä iskän "uutta" puolisoa, jonka koti ei ollut minun koti. Juuri tällaiset "mukavat" mutta "en äidiksi rupea" välit teki minulle tunteen, etten ole haluttu isän elämään, ja etten ole hyväksytty. Terapeuttini mykaan ihmiset hyppää uusperhekuvioihin tajuamatta, että ne lapset on ihmisiä, ja niitä on opittava rakastamaan. Lapsen oikeus on olla rakastettu vanhempansa luona, ei siedetty. Aikuisen on otettava vastuuta myös toisen lapsista antaakseen tunteen ehjästä perheestä ja aikuisten luotettavuudesta. Allekirjoitan tämän täysin.
Isän kodin pitäisi olla myös lasten koti, sillä miyä jos äidilke vaikka sattuu jotain tms. Joutuuko lapset olemaan "vierailulla" isillä sitten kunnes muuttavat kotoa?
Ymmärrän sinua. Ja varmasti totta tuo mitä terapeutti sanoi. Perheet ovat myös erilaisia. Miehen lapset eivät tule meille muuttamaan ensinnäkään siksi ettei heidän äitinsä suostu. Tapaamisista tapeltiin jo oikeutta myöten. Uusi taistelu repisi lapset kappaleiksi. Menettäisivät myös kaverinsa ja tutut ympyrät. Toisekseen, minä en halua heidän lähivanhemmakseen. Ja siihen on minulla monta syytä. Olkoon kuinka itsekästä tahansa. Toisekseen, minun lapsillani on kyllä hyvä olla, ja olemme tosi hyvissä väleissä kaikki heidän perheeseensä kuuluvat aikuiset. Olemme myös tarvittaessa hakeneet ammattiapua. Et vaikka sinä olet traumatisoitunut, jollakin voi asiat olla oikeasti ok. Vanhempiaan lapsi ei voi valita eikä vaihtaa, sillä lailla elämä tietysti on vähän epäreilua.
Sä et mitenkään voi olla varma että sun lapsille ja sun miehen lapsille tämä kaikki on ok. Et, vaikka kysyisit. Lopeta jeesustelu omasta itsekkyydestäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsetko vaistoaa inhon vaikka heille esittää mukavaa? Höpöhöpö. Ne ei kyllä osaa vaistota sellaista.
Kyllä lapset vaistoavat ksiken. Suurin osa asioista siirtyy tiedostamattomalla tasolla aikuisilta lapsille. Kaikki ongelmat mitä aikuiset ei tiedosta, siirtyvät suoraan lapsiin. Ja niitä saa sit aikuisena terapiassa selvittää. Mutta aikuiset voivat myös laittaa omat rajansa. Ja suhde kehittyy lapsipuoliin vuosien myötä. Ei semmoista pakkoa ole että samantien pitää rakastaa ja äiti olla. Sehän olisi valhetta. Suhteet rakentuvat vuosien myötä. Ja niihin vaikuttaa myös uusperheen ympärillä olevat ihmiset, mm ex. Turha syyttää yksipuolusesti äitipuolia.
Niinno uusperhettä rakentaessa tulisi ensin seurustella niin kauan, että tietää voivansa rakastaa toisen lasta/lapsia, jollei vanhempana, niin "tätinä". Tapaamiskuviot yms. ovat exän kanssa on oltava yhteenmuuttovaiheessa 100% selviä, ja ex on hyväksynyt että toisella on uusi parisuhde, eikä hankaloita sitä. Lisäksi enne yhteen muuttoa on varmistuttava, että niitä tunteita toisen lapsia kohtaan on jo syntynyt niin paljon, ettei suhde kärsi, vaikka lapset kiukuttelisivatkin yms. joskus. Että uusi ihminen pitää lapsesta jo niin paljon, että voi tarjota tälle turvallisena aikuisena oloa ja perhe-elämää. Ettei lapsi koe tulleensa hylätyksi ja olevansa ei-tervetullut.
Tämä olisi vastuullista, aikuista käytöstä. Tällä palstalla ei näemmä vastuullisia uusperheilijöitä juurikaan ole. Mikään ei pakota näitä munankipeitä akkoja muuttamaan äijien kanssa yhteen, ennen kuin ollaan varmistuttu, että voidaan taata lapsille ehjä ympäristö.
Se traumatisoitunut nro1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vttu mitkä kusipäiden kokoontumisajot. Oletteko noin munankipeitä, että pitää tuhota lasten elämä antamalla heille tunne siitä, etteivät ole haluttuja ja hyväksyttyjä OMASSA KODISSAAN?
Ja vaikka lapset olisivat vain viikonloppuja, heidän isänsä koti on heidän kotinsa, ainakin tasapainoisilla vanhemmilla. Omassa kodissa heillä on oikeus olla omanlaisiaan. Vtun ämmat.No kuule, minä olen yks noista joita ei enää äidin rooli kiinnosta. Mut lapset ovat tervetulleita, heitä varten on lelut ja vaatteet ja systermit ja todellakin viihtyvät meillä. Paremmin luultavasti kuin äidillään. Ja minun lapseni ovat sanoneet että on kiva käydä isällä ja suhteet kunnossa, muttei se ole heidän koti. Vaan heidän ainoa koti on minun kanssa. Eikä tässä oo mitään negatiivista. Suhteet isään ja tämän vaimoonkin ovat lämpimät. Pitäskö alkaa heille huutaa että ei, kyllä se isän koti on teidän koti...?
No jos miehen lapset viihtyy niin paljon paremmin teillä, niin ottakaa ne teille asumaan. Vai onko niin, että sun koti on sun lapsille koti mutta sun miehen koti ei ole miehen lapsille?
Ja tuo nyt on ihan naurettavaa olettaa, että kaikki on hyvin, kun lapset vaikuttaa siltä. Haloo, lapset yrittää miellyttää vanhempiaan jopa tilanteissa, jossa päädytään huostaanottoon! Ainahan lapset sanovat haluavansa asua kotona!
Itsekin vasta aikuisena olen terapiassa alkanut käsitellä tätä iskän "uutta" puolisoa, jonka koti ei ollut minun koti. Juuri tällaiset "mukavat" mutta "en äidiksi rupea" välit teki minulle tunteen, etten ole haluttu isän elämään, ja etten ole hyväksytty. Terapeuttini mykaan ihmiset hyppää uusperhekuvioihin tajuamatta, että ne lapset on ihmisiä, ja niitä on opittava rakastamaan. Lapsen oikeus on olla rakastettu vanhempansa luona, ei siedetty. Aikuisen on otettava vastuuta myös toisen lapsista antaakseen tunteen ehjästä perheestä ja aikuisten luotettavuudesta. Allekirjoitan tämän täysin.
Isän kodin pitäisi olla myös lasten koti, sillä miyä jos äidilke vaikka sattuu jotain tms. Joutuuko lapset olemaan "vierailulla" isillä sitten kunnes muuttavat kotoa?
Ymmärrän sinua. Ja varmasti totta tuo mitä terapeutti sanoi. Perheet ovat myös erilaisia. Miehen lapset eivät tule meille muuttamaan ensinnäkään siksi ettei heidän äitinsä suostu. Tapaamisista tapeltiin jo oikeutta myöten. Uusi taistelu repisi lapset kappaleiksi. Menettäisivät myös kaverinsa ja tutut ympyrät. Toisekseen, minä en halua heidän lähivanhemmakseen. Ja siihen on minulla monta syytä. Olkoon kuinka itsekästä tahansa. Toisekseen, minun lapsillani on kyllä hyvä olla, ja olemme tosi hyvissä väleissä kaikki heidän perheeseensä kuuluvat aikuiset. Olemme myös tarvittaessa hakeneet ammattiapua. Et vaikka sinä olet traumatisoitunut, jollakin voi asiat olla oikeasti ok. Vanhempiaan lapsi ei voi valita eikä vaihtaa, sillä lailla elämä tietysti on vähän epäreilua.
Sä et mitenkään voi olla varma että sun lapsille ja sun miehen lapsille tämä kaikki on ok. Et, vaikka kysyisit. Lopeta jeesustelu omasta itsekkyydestäsi.
En tietenkään. Ei kukaan voi olla. Eikä elämässä kaikki taatusti tule aina olemaan kaikille ok. Eikä varsinkaan uusperheessä. Jokainen voi tehdä vain parhaansa, oman ymmärryksensä mukaan. Sinäkin. Ja itsekäs olen. Miksen olisi. Ja tarvittaessa myös epäitsekäs. Ihmisissä on monia puolia. Ja omiin lapsiini mulla on kyllä tosi läheiset ssuhteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsetko vaistoaa inhon vaikka heille esittää mukavaa? Höpöhöpö. Ne ei kyllä osaa vaistota sellaista.
Kyllä lapset vaistoavat ksiken. Suurin osa asioista siirtyy tiedostamattomalla tasolla aikuisilta lapsille. Kaikki ongelmat mitä aikuiset ei tiedosta, siirtyvät suoraan lapsiin. Ja niitä saa sit aikuisena terapiassa selvittää. Mutta aikuiset voivat myös laittaa omat rajansa. Ja suhde kehittyy lapsipuoliin vuosien myötä. Ei semmoista pakkoa ole että samantien pitää rakastaa ja äiti olla. Sehän olisi valhetta. Suhteet rakentuvat vuosien myötä. Ja niihin vaikuttaa myös uusperheen ympärillä olevat ihmiset, mm ex. Turha syyttää yksipuolusesti äitipuolia.
Niinno uusperhettä rakentaessa tulisi ensin seurustella niin kauan, että tietää voivansa rakastaa toisen lasta/lapsia, jollei vanhempana, niin "tätinä". Tapaamiskuviot yms. ovat exän kanssa on oltava yhteenmuuttovaiheessa 100% selviä, ja ex on hyväksynyt että toisella on uusi parisuhde, eikä hankaloita sitä. Lisäksi enne yhteen muuttoa on varmistuttava, että niitä tunteita toisen lapsia kohtaan on jo syntynyt niin paljon, ettei suhde kärsi, vaikka lapset kiukuttelisivatkin yms. joskus. Että uusi ihminen pitää lapsesta jo niin paljon, että voi tarjota tälle turvallisena aikuisena oloa ja perhe-elämää. Ettei lapsi koe tulleensa hylätyksi ja olevansa ei-tervetullut.
Tämä olisi vastuullista, aikuista käytöstä. Tällä palstalla ei näemmä vastuullisia uusperheilijöitä juurikaan ole. Mikään ei pakota näitä munankipeitä akkoja muuttamaan äijien kanssa yhteen, ennen kuin ollaan varmistuttu, että voidaan taata lapsille ehjä ympäristö.
Se traumatisoitunut nro1
No niin. Tosiasia on kuitenkin että niin ydinperheitä kun uusperheitäkin rakentavat vain ja ainoastaan keskeneräiset, kukin omalla tavallaan traumatisoituneet ihmiset. Niin se vain on. Ei täydellistä elämää ole. Ydinperheissäkin lapset syntyvät jos millaisten ongelmien keskelle. Ei oo mietitty ja harkittu ja ennakoitu ja kontrolloitu ja odotettu sukulaisten oikeaa mielentilaa. Ja ihan vakavissaan, exältäkö pitää anoa lupaa uuteen suhteeseen? No jäis kyllä uusperheet perustamatta. Kyllä exän hommiin kuuluu ihan ite selvittää omat ongelmansa ja eronsa.
Vierailija kirjoitti:
Ei vttu mitkä kusipäiden kokoontumisajot. Oletteko noin munankipeitä, että pitää tuhota lasten elämä antamalla heille tunne siitä, etteivät ole haluttuja ja hyväksyttyjä OMASSA KODISSAAN?
Ja vaikka lapset olisivat vain viikonloppuja, heidän isänsä koti on heidän kotinsa, ainakin tasapainoisilla vanhemmilla. Omassa kodissa heillä on oikeus olla omanlaisiaan. Vtun ämmat.
Ensinnäkin, mies taitaa olla enempi pillunkipeä 😂. No, kun ei edellisessään saanut....
Vierailija kirjoitti:
No enpä voi sanoa nauttivani uusperhearjesta. Miehellä edellisestä suhteesta 3 lasta ja ensimmäinen yhteinen on tulossa.
Edellisen suhteen lapset ovat 2, 4 ja 6v, eli aivan saakelin raivostuttavassa iässä. Pitäisi olla ostelemassa kaikenmaailman Frozen-koulureppuja ja mies vaan kyselemättä ostaa mitä pikkuprinsessa pyytää. Miehen ex osallistuu lastensa menoihin silloin kun häntä itseään sattuu huvittamaan, eli maksattaa kaiken miehelläni eikä maksa edes elatusmaksuja. Ollaan hankittu koulutarvikkeet, vaatteet ja makseltu puhelinlaskua. Olisi maksattanut miehellä myös melkein 100e harrastusmaksun, jos en olisi avannut suutani. Mieheni ja hänen ex ovat hyysänneet lapset aivan riippuvaisiksi heistä ja minua ärsyttää, että niille lapsille pitää soitella joka päivä, vaikka olisivat poissa vaan yhden viikonlopun, eli ei siis yhtäkään päivää niin, että lapsista ei tarvitsisi puhua tai nähdä.
Oma lapsi syntyy kesällä, enkä jaksaisi koko äitiyslomaa olla vastaanottamassa miehen lapsia koulusta kotiin ja pitämässä heille mitään ip-kerhoa. Haluaisin olla rauhassa oman perheeni kanssa, useammin kuin joka toinen viikonloppu. Mies ei suostu viikko-viikko-systeemiin, koska lapset ovat muka liian pieniä. Mitenköhän kaikkien muiden eroperheiden lapset sitten ovat ihan täyspäisiksi kasvaneet?
Lisäksi raivostuttaa, että hankintojen lisäksi kaikki muukin kaatuu meidän harteillemme. Lasten harrastuksiin vieminen, meidän vastuulla. Vanhempainilta, meidän vastuulla. Neuvolat, meidän vastuulla. Passikuvat, meidän vastuulla. Miehen entisellä on auto mutta silti minä siirsin aamusta töitäni ja lähdin viemään lasta lääkäriin?
"Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön." Taisivat miehen pienen pienet lapset tulla ihan yllätyksenä. Semmoisia ne pikkuprinsessat ovat, Frozen-reppu on välttämätön. Mikä vanha mies olet kun et sitä ole ymmärtävinäsi.
Ei vttu mitkä kusipäiden kokoontumisajot. Oletteko noin munankipeitä, että pitää tuhota lasten elämä antamalla heille tunne siitä, etteivät ole haluttuja ja hyväksyttyjä OMASSA KODISSAAN?
Ja vaikka lapset olisivat vain viikonloppuja, heidän isänsä koti on heidän kotinsa, ainakin tasapainoisilla vanhemmilla. Omassa kodissa heillä on oikeus olla omanlaisiaan. Vtun ämmat.