Uusperheen äiti.

Olenko minä uusperheen äiti? Minulla on 2 lasta edellisestä liitosta ja 1 lapsi nykyisen mieheni kanssa. Miehelläni on vain tämä 1 lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut mieheni kanssa nyt viisi vuotta, joista kolme vuotta asuttu yhdessä ja kolme vuotta ollut miehen lapset meidän kuvioissa. Miehellä on pari lasta, jotka ovat hyvin erilaisia keskenään. Itseasiassa luulen, että toinen lapsista ei edes oikeasti ole mieheni, vaan "sivuhairahduksen tulos." Tämä kovasti erilaisempi lapsista on jotenkin paljon etäisempi minulle. Toisen ottaisin milloin vain meille asumaankin vaikka ja tykkään kovasti.

Ytitän kohdella lapsia tasapuolisesti, mutta se on vaikeaa, kun toisen mieluusti kaappaisi kainaloon ja toinen taas on vähän, no, vaikeammin lähestyttävä :( enkä ole ainoa ihminen joka niin ajattelee.

Mitä mies itse ajattelee mitä tulee toisen lapsen isyyteen? Sen valitettavasti huomaa kyllä, sille ei vain voi mitään. Usea on muuten sanonut mustakin samaa että olen ihan erilainen kuin perheen muut lapset. En tiedä mikä on totuus mutta olen niin eri puusta veistetty kuin muut sisarukseni ja äiti paljasti myöhemmin että mua on käynyt vauvana katsomassa joku sen aikainen romanssi. This means drama.

Uusperhe on harhaanjohtava termi, koska sellainen muodostelma on perheestä hyvin kaukana. Uusperheessä aina joku on ylimääräisenä ja pahalla mielellä, koska uusperhe on luonnoton kaikilta kanteilta katsottuna. Kurjinta se on varmasti lapsille.

Jos tahdotte tietää uusperheiden dynamiikasta lisää, lukekaa linnusta jonka nimi on Käki.

Tässä hieman perustietoa:

" Käki on loinen, eli se ei haudo eikä huolehdi omista poikasistaan, vaan munii toisten lintulajien pesiin. Käki tuuppaa pikkulintupariskunnan omat pienet munat pois pesästä saaden näin kasvattiemonsa kaiken ravinnon, huomion ja huolenpidon."

Samaa tekevät nämä rottien lailla lisääntyvät jakorasiat, jotka lykkäävät lukuisat mukulansa muiden hoidettaviksi ja maksettaviksi, itse kuitenkin käyttäessään lapsilisät, tuet, elarit yms itseensä; tekoripsiin ja tekokynsiin jne.

Toivon koko sydämestäni, että miehet tunnistaisivat ajoissa nämä ahneet käkinaiset, jottei tulisi niitä käenpoikasia enempää.

Ja kumpa nämä "äitipuolet"(=pikkulinnut) ymmärtäisivät pitää oman pesänsä puhtaina tälläisistä käenpoikasista, jotta käki joutuisi itse tuotoksensa hoitamaan niin jäisi vähemmän aikaa lisääntyä joka suuntaan.

Terveisin sivusta seurannut lintutieteilijä

Muuten, kun uusperheestä puhutaan virallisesti, lasketaan siihen uusperheeseen kuuluvaksi vain ne lapset jotka ovat talossa kirjoilla. Ei setietenkään ole lasten etu varsinkaan jos on viikkoviikko systeemi. Mut juridisesti uysperheen lapsia ovat ne jotka talossa asuvat.

Vierailija kirjoitti:

Outo lintu kirjoitti:

Siis olenko minä nyt jotenkin harvinaisuus, kun lähtökohtaisesti tykkään ihan yleisesti lapsista?

On kiva olla osa myös miesten lasten elämää, yksi on jo muuttanut pois kotoa ja tukenut olen, niin henkisesti kuin rahallisestikin. Minulle on ollut myös ilmeisen helppo uskoutua erinäisistä asioista, esimerkiksi vanhempien kauan sitten tapahtuneeseen eroon liittyen, koska olen puolueeton kuuntelija.

Ei ne lapset ole erolapsen osaa valinneet ja todellakin vaistoavat, jos heitä nyt juuri ja juuri siedetään.

Tämä on jotenkin ihan kammottava ketju. Kyllä, rakastan mieheni lapsia, ihan omina itseinään. Totta kai rakkaus on muodoltaan toista, kuin noihin ihka omiin lapsiin, mutta kuitenkin rakastan ja pidän tasavertaisena osana perhettäni.

Olet aivan ihana:-)!

Jaa, enpäs ole osannut ajatella. Olen kuvitellut olevani ihan tavallinen. Lapset ovat aina syyttömiä kuitenkin aikuisten ratkaisuihin, sekä siihen kenen geenejä sattuvat kantamaan, niin en näe mitään syytä miksi heitä ei tulisi tukea kasvussaan parhaansa mukaan. Toisekseen, lapset ovat virkistävää seuraa ja hyvä syy hullutella itsekin.

Jos ei halua niin täytyy etsiä lapseton puoliso. Näin olen ajatellut.

Tämä ketju on avannut silmiäni todella.

Vierailija kirjoitti:

Uusperhe on harhaanjohtava termi, koska sellainen muodostelma on perheestä hyvin kaukana. Uusperheessä aina joku on ylimääräisenä ja pahalla mielellä, koska uusperhe on luonnoton kaikilta kanteilta katsottuna. Kurjinta se on varmasti lapsille.

Jos tahdotte tietää uusperheiden dynamiikasta lisää, lukekaa linnusta jonka nimi on Käki.

Tässä hieman perustietoa:

" Käki on loinen, eli se ei haudo eikä huolehdi omista poikasistaan, vaan munii toisten lintulajien pesiin. Käki tuuppaa pikkulintupariskunnan omat pienet munat pois pesästä saaden näin kasvattiemonsa kaiken ravinnon, huomion ja huolenpidon."

Samaa tekevät nämä rottien lailla lisääntyvät jakorasiat, jotka lykkäävät lukuisat mukulansa muiden hoidettaviksi ja maksettaviksi, itse kuitenkin käyttäessään lapsilisät, tuet, elarit yms itseensä; tekoripsiin ja tekokynsiin jne.

Toivon koko sydämestäni, että miehet tunnistaisivat ajoissa nämä ahneet käkinaiset, jottei tulisi niitä käenpoikasia enempää.

Ja kumpa nämä "äitipuolet"(=pikkulinnut) ymmärtäisivät pitää oman pesänsä puhtaina tälläisistä käenpoikasista, jotta käki joutuisi itse tuotoksensa hoitamaan niin jäisi vähemmän aikaa lisääntyä joka suuntaan.

Terveisin sivusta seurannut lintutieteilijä

Uusperhe on kyllä ollut luonnollinen jatkumo aikanaan, kun ihmisiä kuoli paljon. No, toki silloin se toinen vanhempi oli yleensä kuollut, joten paskat exät puuttuivat. Tai osa lapsista oli piikojen synnyttämiä. Luonnonmukaista on huolehtia siitä et lapset pysyvät elossa, tavalla tai toisella. Eläinmaailmassa on paljon tapauksia joissa huolehditaan jopa vieraan lajin poikasista. Ja sitten on esim leijonat, jotka laumanjohtajaksi noustessaan tappavat kaikki edellisen uroksen pennut, koska ei halua kuluttaa resurssejaan vieraisiin geeneihin. Ihmiset ovat harrastaneet kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Ja ydinperhe on kaikkein uusin keksintö.

Outo lintu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo lintu kirjoitti:

Siis olenko minä nyt jotenkin harvinaisuus, kun lähtökohtaisesti tykkään ihan yleisesti lapsista?

On kiva olla osa myös miesten lasten elämää, yksi on jo muuttanut pois kotoa ja tukenut olen, niin henkisesti kuin rahallisestikin. Minulle on ollut myös ilmeisen helppo uskoutua erinäisistä asioista, esimerkiksi vanhempien kauan sitten tapahtuneeseen eroon liittyen, koska olen puolueeton kuuntelija.

Ei ne lapset ole erolapsen osaa valinneet ja todellakin vaistoavat, jos heitä nyt juuri ja juuri siedetään.

Tämä on jotenkin ihan kammottava ketju. Kyllä, rakastan mieheni lapsia, ihan omina itseinään. Totta kai rakkaus on muodoltaan toista, kuin noihin ihka omiin lapsiin, mutta kuitenkin rakastan ja pidän tasavertaisena osana perhettäni.

Olet aivan ihana:-)!

Jaa, enpäs ole osannut ajatella. Olen kuvitellut olevani ihan tavallinen. Lapset ovat aina syyttömiä kuitenkin aikuisten ratkaisuihin, sekä siihen kenen geenejä sattuvat kantamaan, niin en näe mitään syytä miksi heitä ei tulisi tukea kasvussaan parhaansa mukaan. Toisekseen, lapset ovat virkistävää seuraa ja hyvä syy hullutella itsekin.

Jos ei halua niin täytyy etsiä lapseton puoliso. Näin olen ajatellut.

Tämä ketju on avannut silmiäni todella.

Onkos sulla omia lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut mieheni kanssa nyt viisi vuotta, joista kolme vuotta asuttu yhdessä ja kolme vuotta ollut miehen lapset meidän kuvioissa. Miehellä on pari lasta, jotka ovat hyvin erilaisia keskenään. Itseasiassa luulen, että toinen lapsista ei edes oikeasti ole mieheni, vaan "sivuhairahduksen tulos." Tämä kovasti erilaisempi lapsista on jotenkin paljon etäisempi minulle. Toisen ottaisin milloin vain meille asumaankin vaikka ja tykkään kovasti.

Ytitän kohdella lapsia tasapuolisesti, mutta se on vaikeaa, kun toisen mieluusti kaappaisi kainaloon ja toinen taas on vähän, no, vaikeammin lähestyttävä :( enkä ole ainoa ihminen joka niin ajattelee.

Mitä mies itse ajattelee mitä tulee toisen lapsen isyyteen? Sen valitettavasti huomaa kyllä, sille ei vain voi mitään. Usea on muuten sanonut mustakin samaa että olen ihan erilainen kuin perheen muut lapset. En tiedä mikä on totuus mutta olen niin eri puusta veistetty kuin muut sisarukseni ja äiti paljasti myöhemmin että mua on käynyt vauvana katsomassa joku sen aikainen romanssi. This means drama.

Lapsi on mieheni esikoinen, joten on miehelleni erityinen ylpeyden aihe. Tietää kyllä itsekin että ulkonäkö (eikä luonne) ei täsmää ei yhtään millään tavalla (näyttää aavistuksen äidiltään tosin), mutta ei kai halua myöntää asiaa itselleen, en ole tohtinut asiaa ottaa esille, eikä asia nyt minulle kuulukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viestiäni ei julkaistu, jossa kerroin miten hälytyskelloni soivat sen viestin kohdalla jossa äiti ihmetteli tyttärensä ja miehensä muuttuneita välejä. Mitä siellä on tapahtunut mitä sinä et näe?

Itsekin mietin samaa. Voi silti olla ettei mitään. Itselle tuli teini-iässä vaihe jolloin ällösin isääni, enkä olisi halunnut asua hänen kanssaan samassa talossa (ydinperhe siis). Kyseessä oli jonkinlainen seksuaalinen herääminen minussa, ja tuntui iljettävältä että oma isäni näkee vaikka rintani yöpaidan alla ilman rintaliivejä, tai kaupassa käydessä ostaa kuukautissuojia.. Eikä meillä ollut koskaan mitään outoa, se oli vain tietty kehitysvaihe. Olen edelleen hyvin yksityinen, ja olen joutunut opettelemaan hyväksymään senkin, että aviomieheni näkee minut alasti tai alusvaatteissa. Kyse ei myöskään ole siitä, että häpeäisin itseäni, se vaan tuntuu jotenkin yksityisalueelle tunkeutumiselta.

Voin sen ihan hyvin kertoakin, mitä tapahtui. Lapseni sai raivareita, ja muutaman kerran mieheni joutui olemaan mukana pitämässä häntä kiinni, kunnes saatiin ulkopuolista apua paikalle. Tuo oli ilmeisesti lapseni mielestä pahin loukkaus mieheni puolelta ikinä eikä mieheni olisi saanut koskea häneen sormenpäälläkään, ei, vaikka lapsen  minua kohti heittämät tavarat olisivat voineet tappaa minut, tai se kun hän yritti työntää minut portaita alas. Mieheni oli tottakai pakko puutua tilanteeseen. Mieheni on pyytänyt anteeksi selityksen kera, kuten minäkin, mutta lapsi ei näe omassa käytöksessään mitään erikoista, vaan hänellä oli oikeus toimia niin kuin toimi. Eikä ymmärrä että oikeastaan lapsi itse olisi ainoa jolla olisi jotain anteeksipyydettävää minulta ja mieheltäni. Tämä on siis vain arvelua, koska lapsi ei ole itse halukas kertomaan syytä miksi ei pidä miehestäni. Mitään seksijuttuja ei heidän välillä ole tietenkään ollut, vaikka ymmärränkin että sellainen saattaa jollekin juolahtaa mieleen. En vain olisi halunnut enää avata näitä kipeitä muistoja, niin siksi en selittänyt enempää.

No tämä avaa paljon. Erikoista on että teini on jäänyt miettimää näitä näin pitkään.:o

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vttu mitkä kusipäiden kokoontumisajot. Oletteko noin munankipeitä, että pitää tuhota lasten elämä antamalla heille tunne siitä, etteivät ole haluttuja ja hyväksyttyjä OMASSA KODISSAAN?

Ja vaikka lapset olisivat vain viikonloppuja, heidän isänsä koti on heidän kotinsa, ainakin tasapainoisilla vanhemmilla. Omassa kodissa heillä on oikeus olla omanlaisiaan. Vtun ämmat.

No kuule, minä olen yks noista joita ei enää äidin rooli kiinnosta. Mut lapset ovat tervetulleita, heitä varten on lelut ja vaatteet ja systermit ja todellakin viihtyvät meillä. Paremmin luultavasti kuin äidillään. Ja minun lapseni ovat sanoneet että on kiva käydä isällä ja suhteet kunnossa, muttei se ole heidän koti. Vaan heidän ainoa koti on minun kanssa. Eikä tässä oo mitään negatiivista. Suhteet isään ja tämän vaimoonkin ovat lämpimät. Pitäskö alkaa heille huutaa että ei, kyllä se isän koti on teidän koti...?

No jos miehen lapset viihtyy niin paljon paremmin teillä, niin ottakaa ne teille asumaan. Vai onko niin, että sun koti on sun lapsille koti mutta sun miehen koti ei ole miehen lapsille?

Ja tuo nyt on ihan naurettavaa olettaa, että kaikki on hyvin, kun lapset vaikuttaa siltä. Haloo, lapset yrittää miellyttää vanhempiaan jopa tilanteissa, jossa päädytään huostaanottoon! Ainahan lapset sanovat haluavansa asua kotona!

Itsekin vasta aikuisena olen terapiassa alkanut käsitellä tätä iskän "uutta" puolisoa, jonka koti ei ollut minun koti. Juuri tällaiset "mukavat" mutta "en äidiksi rupea" välit teki minulle tunteen, etten ole haluttu isän elämään, ja etten ole hyväksytty. Terapeuttini mykaan ihmiset hyppää uusperhekuvioihin tajuamatta, että ne lapset on ihmisiä, ja niitä on opittava rakastamaan. Lapsen oikeus on olla rakastettu vanhempansa luona, ei siedetty. Aikuisen on otettava vastuuta myös toisen lapsista antaakseen tunteen ehjästä perheestä ja aikuisten luotettavuudesta. Allekirjoitan tämän täysin.

Isän kodin pitäisi olla myös lasten koti, sillä miyä jos äidilke vaikka sattuu jotain tms. Joutuuko lapset olemaan "vierailulla" isillä sitten kunnes muuttavat kotoa?

Onneksi löysin tämän keskustelun! Tässä sulle kohtalotoveri!

Se eukko, joka oli just tuollainen "asialliset välit, mutta en ole sun äiti" on aiheuttanut mulle niin pahat traumat :( iskällä "sai" olla, mutta kyllä sen aisti mitä se eukko ajatteli... muka jotenkin asiallinen, mutta se välittämisen puute oli kamalaa.. miksi isä otti sellaisen naisen. Tottakai naisen omat lapset sai olla kuin kotonaan, itse olin vieraana... :( kyllä oli niin eriarvoista tämäkin. Yritin aina olla kiltisti että se eukko ajattelisi että isän koti on minunkin. Ei auttanut, kun ei "halunnut äidiksi alkaa". Käyn myös terapiassa hylkäämistraumoista, jossa terapeutti on sanonut, että nämä kuviot on aiheuttanut paljon ongelmia tämän getken nuorille aikuisille. Siis jotka on ollut lapsia uusperhekuvion aikaan.

Kiva kuulla että muilla samoja fiiliksiä. Toivoisin ettei ihmiset menisi yhteen jollei oikeasti voisi ottaa avosylin vastaan toisen lapsia, ja vaikka asumaan yhteiseen kotiin tarvittaessa. Niin että oltaisiiin perhe.. vältyttäisiin monelta lapsen murheelta..

Oikeasti kiitos näistä kokemuksista! Nämä olivat minulle todella arvokkaita. Olin 8 kun isäni muutti uuden naisen kanssa yhteen. Seurustelua uuden kanssa oli takana alle 2 vuotta (en tiedä varmasti). Äidilleni ero oli rankka paikka, ja hän käsitteli vielä tunteitaan. Isä oli alkanut seurustelemaan heti eron jälkeen, joten äiti koki itsensä arvottamaksi ja suhteen olleen isälle merkityksetön. Äidistä sitten annettiin (yritettiin antaa) minulle kuva että tämä oli todella hankala, ja vain kiusallaan ei hyväksynyt isän uutta suhdetta, suorastaan sabotoi tätä. Oikeasti isäni ei ollut hoitanut eroa kunnolla. Isä ei suostunut puhumaan erosta eikä yrittänyt mitenkään tukea äitini vanhemmuutta. Äiti oli oikeassa, kun yritti huolehtia oloistani kun olin isän luona. En todellakaan kokenut olevani kotonani, olin vieras, kylässä. En lapsena tiedostanut sitä, mutta kyllä siinä oli sellainen jatkuva pahanolontunne mukana.

 Sain kyllä olla siellä, mutta huomasin olevani "liikaa" uudelle naiselle. Minua piti vaan sietää joka toinen vkl ja keskiviikkoisin. Naisen omat lapset saivat mennä ja tulla miten tykkäsivät, oli omat huoneet ja kaapit, minulla joku nurkkaus, johon laitoin vaatteeni, ja kyläilystä piti sopia etukäteen. En voinut vain mennä "kotiin".

Kyllä jäi arvoton fiilis :( Äiti yritti minua tukea. Sairastuin masennukseen teini-iässä, sillä tiellä mennään yhä näin parikymppisenä. Isän uusi nainen leikkii yhä perhettä omien kakaroidensa (myöhäisteinejä) ja isäni kanssa. Tekisi mieli jäädä asunnottamaksi ja tupata sinne asumaan. Siinähän olisi akalla sietämistä, ja olisi ihan oikein. Tällä menolla ei kyllä ole varaa vuokraan ja toteutuu tämä uhkakuva.

Harva ymmärtää äitipuolen asemaa ennen kuin itse hyppää samoihin saappaisiin. Miltä tuntuisi itsestä joutua äkkiä asemaan, jossa pitäisi välittää vieraasta lapsesta kuin omastaan ilman, että vieras lapsi antaa samaa tunnesidettä takaisin? Mahdollisesti sanoo lehmäksi ja pitää uutta perhettä leikki- perheenä.

Se ei vain ole mahdollista ja lapselle tämä dynamiikka voi olla ahdistavaa. Äidin ja isän tulisi tämä hoitaa oikein, mutta yleensä syyt saa se paha äitipuoli, joka kehtaa leikkiä perhettä isin kanssa.

Minusta tekstistäsi huokuu kateus ja halu syyttää muita omasta asenteesta. Mutta syytä vanhempiasi, älä sitä, että äitipuolesi on ollut äiti omille lapsilleen. Sinulla on jo oma äitisi, joka lienee ollut myös lähivanhempi.

Meilläkin yritetään lasta viihdyttää, mutta silti hän puhuu itse olevansa kylässä. Olen iloinen, kun tulee, mutta iloinen kun lähtee. Tätä tunnetta on lähes mahdoton välttää, kun äidin luona lapsi suurimman ajan viettää. Tietty isän ja lapsen erkaantuminen ydinperheeseen verrattuna valitettavasti tapahtuu ja yhteinen lapsi on aina siinä, niin opimme väistämättä tuntemaan toisemme paremmin kuin etälapsi. Yli puolet lapsen elämästä on kuitenkin muualla, olisi hupsua kuvitella ettei se mihinkään vaikuta. Isän rakkautta ei voi poistaa, mutta molemminpuolinen tuntemus ei voi yltää ydinperheen tasolle. Lapsi ei tätä välttämätyä ymmärrä ja projisoi helposti siihen, ettei häntä haluta kylään yms.

Elämä ei valitettavasti ole reilu. Jos siihen jää jumiin, niin ei se sillä paremmaksi muutu. Ei ole reilua, että on erolapsia, ei ole reilua että joku kuolee, ei ole reilua, että vammautuu. Oma valinta asenteen suhteen vaikuttaa paljon. Älä jää jumiin vihaan ja kostoon.

Ihan pakko vastata tämän ymmärtämättömän kommentin pariin kohtaan:

1. Ensinnäkin aikuisen tulee pitää huoli omalta osaltaan ettei "joudu äkkiä asemaan, jossa pitäisi välittää vieraasta lapsesta kuin omastaan."

Eli ei pidä hypätä uusperhearkeen valmistautumatta eikä suinpäin soitellen sotaan. Se on vastuullisuutta ja lapsen edusta huolehtimista. Tulee valmistaa itsensä ja kaikki perheenjäsenet huolellisesti ennen kun voidaan edes harkita uusperhe-elämää. Tutustua toisen lapsiin pitkän kaavan kautta paljon ennen yhteenmuuttoa. Jos ei pysty ottamaan puolison lasta samalla tavalla osaksi perhettä eikä koe puolison lapsia tärkeiksi ja läheisiksi, niin yhteen ei pidä muuttaa. piste. Ei lapset ole mitään heittopusseja. Lapsuudessa kaikki hylkäämisen kokemukset yms. epäreiluudet painuvat syvälle psyyken perustuksiin ja jättävät monesti ison jäljen. Aikuisilla on jo aivan toisenlaiset työkalut ja valmiudet kohdata ja käsitellä vääryyksiä, epäreiluuksia jne.

2. On vanhempien ja muiden vastuullisten aikuisten asia huolehtia ettei lapset joudu eriarvoiseen asemaan aikuisten itsekeskeisyyden (ja ajattelemattomuuden) takia. (Edellisellä kirjoittajalla, jota kommentoit, on kaikki syyt tuntea itsensä loukatuksi ja ulkopuoliseksi ja väärinkohdelluksi.) Kaikkia lapsia pitää kohdella samanarvoisesti ja kaikilla pitää olla tunne että on kotonaan. Ja tämän eteen pitää aikuisten nähdä vaivaa ja aikaa. Oma asenteesi on kamalan huono ja käytännössä tarkoitat että on lapsen (ja myöhemmin nuoren aikuisen) ihan oma vika jos hän kärsii hänelle läheisten aikuisten laiminlyöntien ja huonon kasvuympärisön aiheuttamista ongelmista ja niistä pitäisi osata toipua ilmeisesti mielestäsi simsalabim omalla päätöksellä. Ymmärryksesi psykologiasta ja lapsen kehityksestä tasapainoiseksi aikuiseksi ovat heikot. Tai sitten et vain välitä tarpeeksi. Lapsena syvälle uponneita ongelmakohtia saa monet aikuisina käsitellä vuosikausia ja kehittää itsetuntemustaan ja ymmärtää syy-seuraussuhteita ennen kuin pääsevät selville vesille vaikkapa hylkäämiskokemuksistaan ja niiden vaikutuksista aikuisena esim. omiin parisuhteisiin, itsetuntoon jne. Vaikka olisi kuinka mainio asenne.

3. Se ettei elämä ole aina reilua, ei oikeuta vastuullista aikuista tekemään tietoisesti epäreiluja päätöksiä lasten elämän suhteen vedoten siihen, että kyllähän muillekin tapahtuu kurjia asioita. Aivan naurettava asenne. En minäkään voi lyödä nyrkillä naamaan jotakuta puolituttua vaikka vaan kun vi***taa, koska no, ikäviä asioita tapahtuu ja hei, ei elämä ole aina reilua ja ihmisiä nyt pahoinpidellään pahemminkin...ööö. logiikka? Olet ihan itse vastuussa ihan omista teoistasi muita kohtaan. Ei ne yleensä itsestään vaan tapahdu.

EI VOI TEHDÄ VÄÄRIN SILLÄ PERUSTEIN ETTÄ ELÄMÄ NYT EI OLE VAAN REILUA JA P*SKOJA ASIOITA TAPAHTUU.

Että suututta tuollainen ylimielisyys, itsekeskeisyys, ymmärtämättömyys ja vastuunpakoilu joka paistaa kirjoituksestasi. Aikuisena lasta kohtaan. Ja kuinka moni on yläpeukuttanut, ihmetyttää ehkä kaikkein eniten.

En jaksanut lukea koko oksennusta, mutta aika diipadaapaa, ottaen huomioon, että minulla on hyvä ja toimiva uusperhe siinä missä sinulla on ehkä jokin ongelma, kun palaat ketjuun raivoamaan kuvitellen ettei kirjoitusasua tunnista.

Se on vaan fakta, että äitipuoli ja lapsipuoli ovat toisilleen alussa vieraat. Siihen ei tarvitse projisoida omaa pahaa oloa.

Aika mahtava lähtökohta lähteä kommentoimaan toisen kirjoitusta: "En jaksanut lukea..." :D

Mulla ei muuten ole uusperhetaustaa itsellä eikä traumoja sellaisesta. En ole myöskään perustanut itse uusperhettä. Mulla sen sijaan taitaa olla empatiakyä ja psykologista ymmärrystä ihan jo maalaisjärjelläkin ja sydämellä himppusen sua enemmän. (Ja olen kyllä muutenkin psykologioasta kiinnostunut.) Olen myös nähnyt sivullisena tuollaisen epäreilun kohtelun aiheuttamia vaikutuksia lapsissa ja nuorissa aikuisissa.

Jos teet jotain ihmeen psykoanalyysiä, käytät capslockia, haukut ja kieltäydyt ymmärtämästä alkuperäistä pointtia oksentaen päälle oman mukanokkelan kuvitelmasi minusta, niin yllättäen keskustelu jää syntymättä. Kumma juttu hei. Minulla on tässä oikeakin vauva hoidettavana. En kaipaa lisää netistä.

No niin, luonteesi kauneus pääsee näköjään oikein kukoistukseensa :) Mielestäni kommentoit itse sydämettömästi ja ajattelemattomasti tuolle joka kertoi omista huonoista uusperhekokemuksistaan lapsuudessaan ja haukuit häntä rumasti vain "kateelliseksi" ja mitätöit hänen kertomustaan ja uusperheen toiminnasta (mm. epätasapuolisesta lasten kohtelusta) aiheutuneita ongelmia parhaan kykysi mukaan. Joten jos kirjoituksestani tuli sulle vähän paha mieli, niin ehkä sait sitä mitä tilasitkin. Itse vaikutat oikealta hyvänmielen lähettiläältä..

Biologisesti ajatellen ydinperhe on kaikille sen osapuolille järkevin vaihtoehto, siis olettaen, että kumpikin vanhempi on täyspäinen.

Minä olen yllättynyt miten moni uusperheen äiti tunnustautuu täällä ihan avoimesti sellaiseksi äitipuolihirviöksi kuin perinteisissä saduissa jo maalaillaankin. Ja kyllä, nämä muka-salaa inhoajat kuuluvat samaan kastiin, ei lapset ole oikeasti niin tyhmiä kuin te luulette.

Ettekö te aikuiset ihmiset ymmärrä, että äitipuoleksi ryhtyminen on täysin vapaaehtoista? Jos te ette pysty suhtautumaan kumppanin lapsiin aidosti lämpimästi, niin tehkää kaikille osapuolille palvelus ja etsikää lapseton kumppani. Niitäkin on vapaana yllin kyllin.

Ja muutama sana olisi sanottavana niille miehille ja isille, jotka tuollaisten kotkien kanssa yhteen lyöttäytyvät. Kun lapsia on kerran menty hankkimaan, niin on sitouduttu pitämään lapset ykkösenä tai edes tärkeänä vähintään sen 18 vuotta. Vain täysin vastuuton vanhempi pariutuu tuona aikana sellaisen ihmisen kanssa, joka ei pidä noista lapsista. Jokainen lapsi ansaitsee tavata molempia vanhempiaan ilman ulkopuolisen kiukuttelevan aikuislapsen läsnäoloa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen yllättynyt miten moni uusperheen äiti tunnustautuu täällä ihan avoimesti sellaiseksi äitipuolihirviöksi kuin perinteisissä saduissa jo maalaillaankin. Ja kyllä, nämä muka-salaa inhoajat kuuluvat samaan kastiin, ei lapset ole oikeasti niin tyhmiä kuin te luulette.

Ettekö te aikuiset ihmiset ymmärrä, että äitipuoleksi ryhtyminen on täysin vapaaehtoista? Jos te ette pysty suhtautumaan kumppanin lapsiin aidosti lämpimästi, niin tehkää kaikille osapuolille palvelus ja etsikää lapseton kumppani. Niitäkin on vapaana yllin kyllin.

Ja muutama sana olisi sanottavana niille miehille ja isille, jotka tuollaisten kotkien kanssa yhteen lyöttäytyvät. Kun lapsia on kerran menty hankkimaan, niin on sitouduttu pitämään lapset ykkösenä tai edes tärkeänä vähintään sen 18 vuotta. Vain täysin vastuuton vanhempi pariutuu tuona aikana sellaisen ihmisen kanssa, joka ei pidä noista lapsista. Jokainen lapsi ansaitsee tavata molempia vanhempiaan ilman ulkopuolisen kiukuttelevan aikuislapsen läsnäoloa.

Yhdessäkään perheessä lasten ei tulisi olla ykkösiä. Parisuhde ensin, sitten lapset. Niin niiltä perheiden hajoamiseltakin vältyttäisiin paljon useammin.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen yllättynyt miten moni uusperheen äiti tunnustautuu täällä ihan avoimesti sellaiseksi äitipuolihirviöksi kuin perinteisissä saduissa jo maalaillaankin. Ja kyllä, nämä muka-salaa inhoajat kuuluvat samaan kastiin, ei lapset ole oikeasti niin tyhmiä kuin te luulette.

Ettekö te aikuiset ihmiset ymmärrä, että äitipuoleksi ryhtyminen on täysin vapaaehtoista? Jos te ette pysty suhtautumaan kumppanin lapsiin aidosti lämpimästi, niin tehkää kaikille osapuolille palvelus ja etsikää lapseton kumppani. Niitäkin on vapaana yllin kyllin.

Ja muutama sana olisi sanottavana niille miehille ja isille, jotka tuollaisten kotkien kanssa yhteen lyöttäytyvät. Kun lapsia on kerran menty hankkimaan, niin on sitouduttu pitämään lapset ykkösenä tai edes tärkeänä vähintään sen 18 vuotta. Vain täysin vastuuton vanhempi pariutuu tuona aikana sellaisen ihmisen kanssa, joka ei pidä noista lapsista. Jokainen lapsi ansaitsee tavata molempia vanhempiaan ilman ulkopuolisen kiukuttelevan aikuislapsen läsnäoloa.

Aivan täydellisesti kirjoitettu. Minun lapset joutuvat olemaan tekemisissä ulkopuolisen kiukuttelevan aikuislapsen kanssa. Joka kerta ihme draamaa ja kerran jopa tyrkytti lapselle ruokaa jolle tietää lapsen olevan allerginen. Onneksi poika omaa ajattelukyvyn itsekin ja sanoi suorat sanat eukolle. Tämä eukko on myös sanonut että ei haluaisi olla mikään ilkeä äitipuoli ihan näillä sanoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uusperhe on harhaanjohtava termi, koska sellainen muodostelma on perheestä hyvin kaukana. Uusperheessä aina joku on ylimääräisenä ja pahalla mielellä, koska uusperhe on luonnoton kaikilta kanteilta katsottuna. Kurjinta se on varmasti lapsille.

Jos tahdotte tietää uusperheiden dynamiikasta lisää, lukekaa linnusta jonka nimi on Käki.

Tässä hieman perustietoa:

" Käki on loinen, eli se ei haudo eikä huolehdi omista poikasistaan, vaan munii toisten lintulajien pesiin. Käki tuuppaa pikkulintupariskunnan omat pienet munat pois pesästä saaden näin kasvattiemonsa kaiken ravinnon, huomion ja huolenpidon."

Samaa tekevät nämä rottien lailla lisääntyvät jakorasiat, jotka lykkäävät lukuisat mukulansa muiden hoidettaviksi ja maksettaviksi, itse kuitenkin käyttäessään lapsilisät, tuet, elarit yms itseensä; tekoripsiin ja tekokynsiin jne.

Toivon koko sydämestäni, että miehet tunnistaisivat ajoissa nämä ahneet käkinaiset, jottei tulisi niitä käenpoikasia enempää.

Ja kumpa nämä "äitipuolet"(=pikkulinnut) ymmärtäisivät pitää oman pesänsä puhtaina tälläisistä käenpoikasista, jotta käki joutuisi itse tuotoksensa hoitamaan niin jäisi vähemmän aikaa lisääntyä joka suuntaan.

Terveisin sivusta seurannut lintutieteilijä

Uusperhe on kyllä ollut luonnollinen jatkumo aikanaan, kun ihmisiä kuoli paljon. No, toki silloin se toinen vanhempi oli yleensä kuollut, joten paskat exät puuttuivat. Tai osa lapsista oli piikojen synnyttämiä. Luonnonmukaista on huolehtia siitä et lapset pysyvät elossa, tavalla tai toisella. Eläinmaailmassa on paljon tapauksia joissa huolehditaan jopa vieraan lajin poikasista. Ja sitten on esim leijonat, jotka laumanjohtajaksi noustessaan tappavat kaikki edellisen uroksen pennut, koska ei halua kuluttaa resurssejaan vieraisiin geeneihin. Ihmiset ovat harrastaneet kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Ja ydinperhe on kaikkein uusin keksintö.

Tämä! Ydinperhe on historiallisesti hyvin nuori konsepti, paljon tavallisempia ovat historiassa olleet moninaiset yhteisöt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut mieheni kanssa nyt viisi vuotta, joista kolme vuotta asuttu yhdessä ja kolme vuotta ollut miehen lapset meidän kuvioissa. Miehellä on pari lasta, jotka ovat hyvin erilaisia keskenään. Itseasiassa luulen, että toinen lapsista ei edes oikeasti ole mieheni, vaan "sivuhairahduksen tulos." Tämä kovasti erilaisempi lapsista on jotenkin paljon etäisempi minulle. Toisen ottaisin milloin vain meille asumaankin vaikka ja tykkään kovasti.

Ytitän kohdella lapsia tasapuolisesti, mutta se on vaikeaa, kun toisen mieluusti kaappaisi kainaloon ja toinen taas on vähän, no, vaikeammin lähestyttävä :( enkä ole ainoa ihminen joka niin ajattelee.

Mitä mies itse ajattelee mitä tulee toisen lapsen isyyteen? Sen valitettavasti huomaa kyllä, sille ei vain voi mitään. Usea on muuten sanonut mustakin samaa että olen ihan erilainen kuin perheen muut lapset. En tiedä mikä on totuus mutta olen niin eri puusta veistetty kuin muut sisarukseni ja äiti paljasti myöhemmin että mua on käynyt vauvana katsomassa joku sen aikainen romanssi. This means drama.

Lapsi on mieheni esikoinen, joten on miehelleni erityinen ylpeyden aihe. Tietää kyllä itsekin että ulkonäkö (eikä luonne) ei täsmää ei yhtään millään tavalla (näyttää aavistuksen äidiltään tosin), mutta ei kai halua myöntää asiaa itselleen, en ole tohtinut asiaa ottaa esille, eikä asia nyt minulle kuulukaan.

Sinä tunnut jotenkin ajattelevan, että lapsesta pääsisi eroon jos totuus paljastuisi. Oletko ajatellut, että miehesi on ehkä eri mieltä? Psyykkisesti tasapainoisella ja normaalin empatian omaavalla ihmisellä on lähtökohtaisesti taipumus kiintyä kasvattamiinsa lapsiin. Ei läheskään kaikki isät hylkää lapsiaan, vaikka biologinen alkuperä paljastuisikin epämieluisaksi.

Pidän kyllä mieheni lapsesta ja hän pitää minusta. Lapsi asuu meillä, tapaa äitiään satunnaisesti (asuu kaukana). Huolehdin kuin olisi omani. Silti minua hämmentää, miksen saisi toivoa, että saisimme vapaata aikaa miehen kanssa kahdestaan. Saahan sitä toivoa ydinperheessäkin välillä. Mutta jos äitipuoli ilmaisee väsymystä puolison lapseen, kyseessä on heti hirviö, joka pilaa lapsen itsetunnon jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No enpä voi sanoa nauttivani uusperhearjesta. Miehellä edellisestä suhteesta 3 lasta ja ensimmäinen yhteinen on tulossa.

Edellisen suhteen lapset ovat 2, 4 ja 6v, eli aivan saakelin raivostuttavassa iässä. Pitäisi olla ostelemassa kaikenmaailman Frozen-koulureppuja ja mies vaan kyselemättä ostaa mitä pikkuprinsessa pyytää. Miehen ex osallistuu lastensa menoihin silloin kun häntä itseään sattuu huvittamaan, eli maksattaa kaiken miehelläni eikä maksa edes elatusmaksuja. Ollaan hankittu koulutarvikkeet, vaatteet ja makseltu puhelinlaskua. Olisi maksattanut miehellä myös melkein 100e harrastusmaksun, jos en olisi avannut suutani. Mieheni ja hänen ex ovat hyysänneet lapset aivan riippuvaisiksi heistä ja minua ärsyttää, että niille lapsille pitää soitella joka päivä, vaikka olisivat poissa vaan yhden viikonlopun, eli ei siis yhtäkään päivää niin, että lapsista ei tarvitsisi puhua tai nähdä. 

Oma lapsi syntyy kesällä, enkä jaksaisi koko äitiyslomaa olla vastaanottamassa miehen lapsia koulusta kotiin ja pitämässä heille mitään ip-kerhoa. Haluaisin olla rauhassa oman perheeni kanssa, useammin kuin joka toinen viikonloppu. Mies ei suostu viikko-viikko-systeemiin, koska lapset ovat muka liian pieniä. Mitenköhän kaikkien muiden eroperheiden lapset sitten ovat ihan täyspäisiksi kasvaneet? 

Lisäksi raivostuttaa, että hankintojen lisäksi kaikki muukin kaatuu meidän harteillemme. Lasten harrastuksiin vieminen, meidän vastuulla. Vanhempainilta, meidän vastuulla. Neuvolat, meidän vastuulla. Passikuvat, meidän vastuulla. Miehen entisellä on auto mutta silti minä siirsin aamusta töitäni ja lähdin viemään lasta lääkäriin? 

Hoida sinä vaan vauvaa. Mies ja ex hoitakoot yhteiset lapsensa. Miksi veisit vierasta lasta esim. Neuvolaan?

Kävikö niin, että suhdetta aloittaessa ei tiedetty että lapset muuttavatkin isälle? Lasten isän ja äidin on mukailtava työvuorojaan ja käytettävä lapset lääkärissä, neuvolassa, kuskattava tarhaan jne, ei lasten äitipuolen. Eihän hänelle anneta lasten potilastietojakaan. Raskasta hypätä kolmen pienen lapsen äitipuoleksi, missä välissä saa opetella ja nauttia vauva-arkea niinkuin muut ensisynnyttäjät? Kaikkien kannalta paras olisi aloittaa vuoroviikkosysteemi ennen vauvan syntymää. Ei tulisi elatusriitojakaan kun hankinnat menis lapsilisistä. Mutta siinäpä pähkinää kerrakseen. Onnea vaan. 

Vierailija kirjoitti:

Outo lintu kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outo lintu kirjoitti:

Siis olenko minä nyt jotenkin harvinaisuus, kun lähtökohtaisesti tykkään ihan yleisesti lapsista?

On kiva olla osa myös miesten lasten elämää, yksi on jo muuttanut pois kotoa ja tukenut olen, niin henkisesti kuin rahallisestikin. Minulle on ollut myös ilmeisen helppo uskoutua erinäisistä asioista, esimerkiksi vanhempien kauan sitten tapahtuneeseen eroon liittyen, koska olen puolueeton kuuntelija.

Ei ne lapset ole erolapsen osaa valinneet ja todellakin vaistoavat, jos heitä nyt juuri ja juuri siedetään.

Tämä on jotenkin ihan kammottava ketju. Kyllä, rakastan mieheni lapsia, ihan omina itseinään. Totta kai rakkaus on muodoltaan toista, kuin noihin ihka omiin lapsiin, mutta kuitenkin rakastan ja pidän tasavertaisena osana perhettäni.

Olet aivan ihana:-)!

Jaa, enpäs ole osannut ajatella. Olen kuvitellut olevani ihan tavallinen. Lapset ovat aina syyttömiä kuitenkin aikuisten ratkaisuihin, sekä siihen kenen geenejä sattuvat kantamaan, niin en näe mitään syytä miksi heitä ei tulisi tukea kasvussaan parhaansa mukaan. Toisekseen, lapset ovat virkistävää seuraa ja hyvä syy hullutella itsekin.

Jos ei halua niin täytyy etsiä lapseton puoliso. Näin olen ajatellut.

Tämä ketju on avannut silmiäni todella.

Onkos sulla omia lapsia?

Kyllä on, kaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen yllättynyt miten moni uusperheen äiti tunnustautuu täällä ihan avoimesti sellaiseksi äitipuolihirviöksi kuin perinteisissä saduissa jo maalaillaankin. Ja kyllä, nämä muka-salaa inhoajat kuuluvat samaan kastiin, ei lapset ole oikeasti niin tyhmiä kuin te luulette.

Ettekö te aikuiset ihmiset ymmärrä, että äitipuoleksi ryhtyminen on täysin vapaaehtoista? Jos te ette pysty suhtautumaan kumppanin lapsiin aidosti lämpimästi, niin tehkää kaikille osapuolille palvelus ja etsikää lapseton kumppani. Niitäkin on vapaana yllin kyllin.

Ja muutama sana olisi sanottavana niille miehille ja isille, jotka tuollaisten kotkien kanssa yhteen lyöttäytyvät. Kun lapsia on kerran menty hankkimaan, niin on sitouduttu pitämään lapset ykkösenä tai edes tärkeänä vähintään sen 18 vuotta. Vain täysin vastuuton vanhempi pariutuu tuona aikana sellaisen ihmisen kanssa, joka ei pidä noista lapsista. Jokainen lapsi ansaitsee tavata molempia vanhempiaan ilman ulkopuolisen kiukuttelevan aikuislapsen läsnäoloa.

Yhdessäkään perheessä lasten ei tulisi olla ykkösiä. Parisuhde ensin, sitten lapset. Niin niiltä perheiden hajoamiseltakin vältyttäisiin paljon useammin.

Todellakin samaa mieltä, enkä tarkoita tällä mitään, että jatkuvasti tungetaan lapset pois jaloista. Vaan tervettä itsekkyyttä vaalia sitä parisuhdetta eikä asettaa lapsia sen edelle.