Uusperheen äiti.

säälittää lapset kirjoitti:

En lukenut läheskään kaikkia tästä pitkästä langasta, mutta siitä mitä luin sain sen kuvan, että harvoin ne äitipuolet tuntuvat niistä lapsipuolistaan tykkäävän puhumattakaan että rakastaisivat. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, ihme on jos niistä "äitipuolien lapsista" tolkun ihmisiä aikuisina tulee. Jos ette pysty niitä puolisonne lapsia hyväksymään, niin älkää ottako miestä jolla on jo lapset valmiina.

Minulla itsellänikin on lapsia. Totta kai otan miehen, jolla on omia lapsia. Vain siten hän voi ymmärtää minun lapsiani.

Minulle riittää, että mieheni on minun lapsilleni ystävällinen ja reilu, hyvä kaveri. Muuta en vaadi. Eikä minun mieheni vaadi minulta enempää.

säälittää lapset kirjoitti:

En lukenut läheskään kaikkia tästä pitkästä langasta, mutta siitä mitä luin sain sen kuvan, että harvoin ne äitipuolet tuntuvat niistä lapsipuolistaan tykkäävän puhumattakaan että rakastaisivat. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, ihme on jos niistä "äitipuolien lapsista" tolkun ihmisiä aikuisina tulee. Jos ette pysty niitä puolisonne lapsia hyväksymään, niin älkää ottako miestä jolla on jo lapset valmiina.

Ylivoimaisesti suurin osa tässäkin keskustelussa nimen omaan hyväksyy ne miehen kupeitten hedelmät, ja on heille hyvä ja turvallinen aikuinen. Eli ihan riittävästi siihen että lapsista tulee äitipuolen puolelta tolkullisia lapsia. Se kaikki muu on sitten niiden lasten OMIEN vanhempien syytä ja vikaa, ei äitipuolen. 

Olen äitipuoli. Noin puoli vuotta sitten sain tarpeekseni, koska en kelpaa.

Tein kaiken väärin vaatteiden pesusta lähtien (vääränlaista pesuainetta). Meillä syötiin vääränlaista ruokaa, kehtasin laittaa lapsen ihottumaan "myrkyllistä" voidetta, viikon ulkomaanreissusta ei kiitoksen sanaa kuulunut vaan saatiin haukut, kun lapsi ei meressä uidessaan käyttänyt hellehattua. Siis ihan joka asiasta jotain rutinaa äidin puolelta.

Lisäksi minä olen se, joka ei saa osallistua mihinkään hauskaan, joka voisi lähentää meitä perheenä: kaikki koulun juhlat, harrastustapahtumat, jopa tiettyjen sukulaisten luona kyläilyt on minulta rajattu pois.

Koska olen statisti, olen sitä sitten antaumuksella. En pyykkää, en kokkaa, en kiellä enkä komenna. Tervehdin ja vastaan kysyttäessä, siinä se. Keskityn yhteiseen lapseemme ja lasken vuosia siihen, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi, muuttaa omaan kotiinsa ja pääsen tästä sivustakatsojan roolista.

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli. Noin puoli vuotta sitten sain tarpeekseni, koska en kelpaa.

Tein kaiken väärin vaatteiden pesusta lähtien (vääränlaista pesuainetta). Meillä syötiin vääränlaista ruokaa, kehtasin laittaa lapsen ihottumaan "myrkyllistä" voidetta, viikon ulkomaanreissusta ei kiitoksen sanaa kuulunut vaan saatiin haukut, kun lapsi ei meressä uidessaan käyttänyt hellehattua. Siis ihan joka asiasta jotain rutinaa äidin puolelta.

Lisäksi minä olen se, joka ei saa osallistua mihinkään hauskaan, joka voisi lähentää meitä perheenä: kaikki koulun juhlat, harrastustapahtumat, jopa tiettyjen sukulaisten luona kyläilyt on minulta rajattu pois.

Koska olen statisti, olen sitä sitten antaumuksella. En pyykkää, en kokkaa, en kiellä enkä komenna. Tervehdin ja vastaan kysyttäessä, siinä se. Keskityn yhteiseen lapseemme ja lasken vuosia siihen, kun lapsi tulee täysi-ikäiseksi, muuttaa omaan kotiinsa ja pääsen tästä sivustakatsojan roolista.

Ihanan, virkistävän rehellisesti kirjoitettu, kiitos siitä!

Uusperheet pitää lailla kieltää. Niin hirveältä kuulostavat äitipuolien mukaan:(

Viestiäni ei julkaistu, jossa kerroin miten hälytyskelloni soivat sen viestin kohdalla jossa äiti ihmetteli tyttärensä ja miehensä muuttuneita välejä. Mitä siellä on tapahtunut mitä sinä et näe?

Vierailija kirjoitti:

Viestiäni ei julkaistu, jossa kerroin miten hälytyskelloni soivat sen viestin kohdalla jossa äiti ihmetteli tyttärensä ja miehensä muuttuneita välejä. Mitä siellä on tapahtunut mitä sinä et näe?

Itsekin mietin samaa. Voi silti olla ettei mitään. Itselle tuli teini-iässä vaihe jolloin ällösin isääni, enkä olisi halunnut asua hänen kanssaan samassa talossa (ydinperhe siis). Kyseessä oli jonkinlainen seksuaalinen herääminen minussa, ja tuntui iljettävältä että oma isäni näkee vaikka rintani yöpaidan alla ilman rintaliivejä, tai kaupassa käydessä ostaa kuukautissuojia.. Eikä meillä ollut koskaan mitään outoa, se oli vain tietty kehitysvaihe. Olen edelleen hyvin yksityinen, ja olen joutunut opettelemaan hyväksymään senkin, että aviomieheni näkee minut alasti tai alusvaatteissa. Kyse ei myöskään ole siitä, että häpeäisin itseäni, se vaan tuntuu jotenkin yksityisalueelle tunkeutumiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli mieheni noin parikymppisille lapsille, heitä on kaksi. Kun tutustuin heihin, he olivat hieman yli 10v. Kävivät meillä joka 2. viikonloppu. Minulla on muutama oma lapsi, teinejä.

Asiassa oli harmillista se, kun lapsipuoleni tulivat pidempää lomaa viettämään meille, niin aina olisi pitänyt olla kaveri mukana. Siis yötä. Siis täysihoidossa, ml. pyyhkeet ja lakanat. Yritin miehelleni, eli näiden lasten isälle kertoa, että koska meillä on lapsia yhteensä 4, ja jos jokainen pitää kaveriaan yötä, niin lapsia on 8. Että en jaksa sellaista, varsinkaan, kun vaatimus on se, että pitäisi hotellia näille kaikille pitää. Koska aina kun lapsilla on kaverit, niin jostain kumman syystä kotitöiden tekeminen loppuu siihen paikkaan, vaikka kaikki kotityöt lisääntyy (tiskit, laitettavan ruoan määrä, roskat, pyykki, jne.) Mieheni, kompppasi kuitenkin tietenkin lapsiaan, että kyllä heidän täytyy kaverit saada tuoda mukanaan. Lopulta ilmoitin, etten laita ruokaa näinä hetkinä kun kavereitakin meillä on, joten mies toimikoon silloin kokkina, ml. kaupassa käynti. Näin hän tekikin.

Onneksi nämä ajat ovat ohi, miehen lapset asuvat omillaan. Kertaakaan ei ole tullut kutsua kahville, vaikka selkävääränä passailin heitä monta vuotta. He asuvat vielä tässä lähellä. Ilmeisesti se, että rupesin rajoittamaan sitä, mitä suostun tekemään, oli heistä huonoa. Osasyy miksi hommat menivät pieleen on se, että nämä lapset on kasvatettu pitämään muita ihmisiä huonompina kuin he itse ovat. Vanhempansa ovat varakkaita ihmisiä, näiden lasten äiti puhuu nykymiehestään (eli lapsipuolieni isäpuolesta) kotiorjana! Ihan kamalaa mielestäni. Ja kun minä en tähän kotiorjan asemaan (mitä minulta odotettiin lapsipuolieni osalta) taipunut, niin huono homma heidän mielestään.

-ohi on-

Sun mokasi oli, että passailit heitä selkä vääränä. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.

En minä passaa mieheni lapsia, kun tulevat. Yleensä teen 90 prosenttia kotitöistä, mutta kun lapset tulevat, niin miehen pitää tehdä ruoka, sekä täyttää ja tyhjentää astianpesukoneet silloin. Tekee sen mukisematta, mutta syöttää lapsille sitten hernekeittoa tai pelkkää leipää.

Käytin ehkä väärää termiä. Sanotaanko, että pelkästään se, että he tulivat, vaikken heitä olisi sillä tavoin passaillutkaan, niin heidän olemisensa aiheutti mulle paljon "ylimääräistä" työtä. Tyyliin, kämppä sotkeentuu ihan eri tahtia, kun täällä oli 4 hlön sijasta 10 tai yli, pyykkimäärä kaksinkertaistu jne..

Ja kyllä koin/koen, että haluaisin olla hyvissä väleissä mieheni lapsiin. Se vaan oli hitsin hankalaa, etenkin silloin kun mieheni tytär yritti kaikilla piilokeinoilla aiheuttaa minulle harmistusta. Tyyliin ihan joka krt kun saapui, oli aina jokin 100 e naamarasvaputeli, 300e laukku, 150 e paita jne. mukana: "Kato Kati, sain äidiltä tällasen" ja kampe nenäni alle. Ihmisillä mun puolesta saa olla kalliita tavaroita, ja kyllä mulle niitä saa näyttää. Mutta jos se on JOKA KERTA kun nähdään, niin alkaa se ottaa päähän. 15 v kyllä jo ymmärtää, mikä aiheuttaa kateutta / harmistusta toisessa. Enhän mäkään jatkuvasti esittele esim työkavereilleni niitä asioita, jotka mulla on paremmin. Ihan siksi en esittele, koska eihän ne mua kestäis.

Ja niin. Ne kauneusvirheet mitä mulla on, esim. ohut tukka ja paksut reidet, niin tämä tytär aina kommentoi omaa paksua tukkaansa, että kun hänellä on niiiiin paksu tukka ja hänellä on niiiin hoikat reidet. Kyllä nämä "piilo"viestit perille meni. Siinä sitten koitit olla menemättä samalle tasolle.

-ohi on-

Ai oikeesti olit kateellinen teinitytölle jostain kosmetiikasta, vaatteista ja ulkonäöstä? No sitten kyllä pitäisi vähän tutkiskella myös itseä ja katsoa sinne peiliin.. ja katsoa sieltä peilistä vähän jotakin muuta kuin sitä ohutta tukkaa ja paksuja reisiä..

Luulen että monille äideille on myös kova paikka katsoa tyttäressään nuorta kaunista versiota itsestään.

Rakkaus omaan lapseen estää pahat ajatukset.

Äitipuolella ei moista rajoitinta ole..vaan voi tuntea kateutta ja vihaa..kuten LUMIKIN ÄITIPUOLI

Vierailija kirjoitti:

Uusperheet pitää lailla kieltää. Niin hirveältä kuulostavat äitipuolien mukaan:(

No, meillä ei ole mitään ongelmia uusperheessämne. En minä valita, mies ei valita, kummankaan lapset eivät valita. Olen ketjussa kertonut, miten tässä onnistumme. Ja saan sata alapeukkua tässä ketjussa. Av:n mukaan teen kaiken väärin.

Tiedän kuitenkin itse, että olemme tehneet jotain oikein. Koska kaikki on hyvin. Koska molempien vuoroviikkolapset ovat halunneet muuttaa meille kokonaan. Koska kukaan ei valita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viestiäni ei julkaistu, jossa kerroin miten hälytyskelloni soivat sen viestin kohdalla jossa äiti ihmetteli tyttärensä ja miehensä muuttuneita välejä. Mitä siellä on tapahtunut mitä sinä et näe?

Itsekin mietin samaa. Voi silti olla ettei mitään. Itselle tuli teini-iässä vaihe jolloin ällösin isääni, enkä olisi halunnut asua hänen kanssaan samassa talossa (ydinperhe siis). Kyseessä oli jonkinlainen seksuaalinen herääminen minussa, ja tuntui iljettävältä että oma isäni näkee vaikka rintani yöpaidan alla ilman rintaliivejä, tai kaupassa käydessä ostaa kuukautissuojia.. Eikä meillä ollut koskaan mitään outoa, se oli vain tietty kehitysvaihe. Olen edelleen hyvin yksityinen, ja olen joutunut opettelemaan hyväksymään senkin, että aviomieheni näkee minut alasti tai alusvaatteissa. Kyse ei myöskään ole siitä, että häpeäisin itseäni, se vaan tuntuu jotenkin yksityisalueelle tunkeutumiselta.

Voin sen ihan hyvin kertoakin, mitä tapahtui. Lapseni sai raivareita, ja muutaman kerran mieheni joutui olemaan mukana pitämässä häntä kiinni, kunnes saatiin ulkopuolista apua paikalle. Tuo oli ilmeisesti lapseni mielestä pahin loukkaus mieheni puolelta ikinä eikä mieheni olisi saanut koskea häneen sormenpäälläkään, ei, vaikka lapsen  minua kohti heittämät tavarat olisivat voineet tappaa minut, tai se kun hän yritti työntää minut portaita alas. Mieheni oli tottakai pakko puutua tilanteeseen. Mieheni on pyytänyt anteeksi selityksen kera, kuten minäkin, mutta lapsi ei näe omassa käytöksessään mitään erikoista, vaan hänellä oli oikeus toimia niin kuin toimi. Eikä ymmärrä että oikeastaan lapsi itse olisi ainoa jolla olisi jotain anteeksipyydettävää minulta ja mieheltäni. Tämä on siis vain arvelua, koska lapsi ei ole itse halukas kertomaan syytä miksi ei pidä miehestäni. Mitään seksijuttuja ei heidän välillä ole tietenkään ollut, vaikka ymmärränkin että sellainen saattaa jollekin juolahtaa mieleen. En vain olisi halunnut enää avata näitä kipeitä muistoja, niin siksi en selittänyt enempää.

Vierailija kirjoitti:

Turvallinen aikuinen 25v kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvallinen aikuinen 25v kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turvallinen aikuinen 25v kirjoitti:

Miehelläni on n. 3-vuotias lapsi edellisestä suhteesta. Pidän lapsesta erittäin paljon, touhutaan paljon ihan kahdestaankin, leikitään, askarrellaan jne. Jos lapsi jotain tarvitsee niin ostan sen hänelle. Pyrin kohtelemaan lasta niin kuin hän olisi oma. Olen valinnut elämääni miehen ja lapsen, he ovat "paketti".

Lapselle tietenkin äiti ja isi ovat tärkeimpiä ja näin sen kuuluukin olla. Kunnioitan lapsen äitiä enkä missään nimessä yritä viedä hänen paikkansa. Aina ei ole helppoa, mutta tämä ei ole lapsen syy! Olen myös sanonut miehelleni, että jos joskus saamme lapsia, tulee kaikkia kohdella tasapuolisesti.

Sanaa äitipuoli kuitenkin vierastan, ei lapsi minullekaan ole mäkään lapsipuoli. Lapsi on kokonainen ja minä hänelle turvallinen aikuinen.

Vau! Ensimmäinen täysjärkinen, lämmin ja lapsen tulevaisuutta kunnioittava "äitipuolen" kommentti täällä. Muista kuitenkin, että taloudellinen vastuu on vanhemmilla, mutta onhan se lapselle kiva, jos joskus jotain pientä ostat. Muista myös pitää itsellesi terveet rajat lapsen hoidossa, jonka vetovastuu on lapsen isällä, kun lapsi on teillä. On kyllä upeaa että haluat olla mukana, olla perhe. Kiitos tästä!

Uusperheen nykyään aikuinen lapsi

Lapsi siis vasta 3v? Kerkeät muuttamaan mielesi vielä kuule monta kertaa :D :D Ongelmia harvoin on jos isä lapsen saatuaan välittömästi muuttaakin lapsestaan eroon, ja alkaa pyörimään jonkun 25 tyttösen kanssa ja leikkimään kotia. Odota vain, kyllä ne ongelmat sieltä tulevat ;)

Heidän eronsa ei tapahtunut välittömästi lapsen synnyttyä. En myöskään missään vaiheessa sanonut etteikö ongelmia tai haasteita olisi. Me kuitenkin pyritään hoitamaan asiat kypsästi ja lapsen parasta ajatellen. Kyllä, olen vasta 25v, entä sitten?

Vaikka sinulla ehkä onkin huonoja kokemuksia uusperheen elämästä, ei se tarkoita sitä, että me emme tässä onnistuisi. Mulle itselleni ei esimerkiksi ole mikään ongelma olla yhteydessä lapsen äitiin. Avoimuus ja kunnioitus kantaa yllättävän pitkälle.

Kyllä 2 vuotta lapsen syntymän jälkeen on välittömästi. Tule kertomaan 10 v päästä menikö kaikki niin mallikkaasti kuin ensiksi ajattelit "kypsänä" 25 veenä ;)

Sillä ei mielestäni ole mitään väliä milloin ero on tapahtunut, mutta ei, se ei tapahtunut lapsen ollessa 2-vuotias. :)

En tietenkään voi tietää miten asiat ovat vaikka 10 vuoden päästä, se on sitten sen ajan murhe. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin hyvä, joten en näe mitään syytä pelätä tulevaisuutta.

Ihmettelen suuresti sitä, että takerrut mun kommentteihin. Onko se sulta pois jos meillä on nyt hyvä tilanne?

Miehesi lapsi on 3v, joten ero on tapahtunut tuon kolmen vuoden aikana, eiköstä vain ;) Jos ero on tapahtunut 3-vuotiaana, on sinulla ja miehelläsi yhteistä taivalta takana muutama kuukausi. Muutaman kuukauden perusteella ei voi tietää vielä mistään mitään. Silloin ollan vielä ihan in love, ja kaikki uutta ja jännää. Tästä pystyy päättelemään, että mikäli (omien sanojesi mukaan) ette ole menneet yhteen välittömästi, niin erosta täytyy olla vuosi, jolloin lapsi on ollut siis 2v. Kun noin pienen vanhemmat eroavat, se ero tapahtuu välittömästi lapsen syntymän jälkeen, sillä 2 vuotta on niin lyhyt aika ihmisen elämässä. Sinulle se luonnollisesti on iso aika, mutta se johtuu vain siitä että olet vasta 25v. Kun saat ikää ja perspektiiviä lisää, huomaat mistä puhutaan.

Mun moka, otin selvästi liian kirjaimellisesti sanasi, kun sanoit "välittömästi syntymän jälkeen". Ajattelin, että tarkoitit eron tapahtuneen ensimmäisten kuukausien aikana. Ehkä tämä ajattelutapani näihin asioihin tosiaan johtuu siitä, että olen vasta 25v. :)

Ollaan siis oltu yhdessä muutama vuosi, eli mistään alkuhuumasta ei enää ole kyse.

Ehkä meidän tilanne on tällä hetkellä hyvä siksi, että vanhemmat erosivat sovussa, ilman kolmansia pyöriä ym. Jos niitä ongelmia tulevaisuudessa on, niin niitä mietitään ja ratkotaan sit silloin. Tällä hetkellä kuitenkin keskitytään kaikki siihen, että lapsella on hyvä olla molempien vanhempien luona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viestiäni ei julkaistu, jossa kerroin miten hälytyskelloni soivat sen viestin kohdalla jossa äiti ihmetteli tyttärensä ja miehensä muuttuneita välejä. Mitä siellä on tapahtunut mitä sinä et näe?

Itsekin mietin samaa. Voi silti olla ettei mitään. Itselle tuli teini-iässä vaihe jolloin ällösin isääni, enkä olisi halunnut asua hänen kanssaan samassa talossa (ydinperhe siis). Kyseessä oli jonkinlainen seksuaalinen herääminen minussa, ja tuntui iljettävältä että oma isäni näkee vaikka rintani yöpaidan alla ilman rintaliivejä, tai kaupassa käydessä ostaa kuukautissuojia.. Eikä meillä ollut koskaan mitään outoa, se oli vain tietty kehitysvaihe. Olen edelleen hyvin yksityinen, ja olen joutunut opettelemaan hyväksymään senkin, että aviomieheni näkee minut alasti tai alusvaatteissa. Kyse ei myöskään ole siitä, että häpeäisin itseäni, se vaan tuntuu jotenkin yksityisalueelle tunkeutumiselta.

Voin sen ihan hyvin kertoakin, mitä tapahtui. Lapseni sai raivareita, ja muutaman kerran mieheni joutui olemaan mukana pitämässä häntä kiinni, kunnes saatiin ulkopuolista apua paikalle. Tuo oli ilmeisesti lapseni mielestä pahin loukkaus mieheni puolelta ikinä eikä mieheni olisi saanut koskea häneen sormenpäälläkään, ei, vaikka lapsen  minua kohti heittämät tavarat olisivat voineet tappaa minut, tai se kun hän yritti työntää minut portaita alas. Mieheni oli tottakai pakko puutua tilanteeseen. Mieheni on pyytänyt anteeksi selityksen kera, kuten minäkin, mutta lapsi ei näe omassa käytöksessään mitään erikoista, vaan hänellä oli oikeus toimia niin kuin toimi. Eikä ymmärrä että oikeastaan lapsi itse olisi ainoa jolla olisi jotain anteeksipyydettävää minulta ja mieheltäni. Tämä on siis vain arvelua, koska lapsi ei ole itse halukas kertomaan syytä miksi ei pidä miehestäni. Mitään seksijuttuja ei heidän välillä ole tietenkään ollut, vaikka ymmärränkin että sellainen saattaa jollekin juolahtaa mieleen. En vain olisi halunnut enää avata näitä kipeitä muistoja, niin siksi en selittänyt enempää.

Hyvä esimerkki muuten siitä, että ei aina lapsen ongelmat ole äitipuolen/isäpuolen/uusperheen aiheuttamia. Vaikka lapsi itse sitä väittääkin.

Mulla on kans kauhutarina äitipuolesta. Olin 14-vuotias kun jouduin muuttamaan isälle, oma äiti ei pystynyt meistä huolentimaan. Isä jätti meidät onat lapsensa täysin oman onnen nojaan, kävi ehkä kerran viikossa katsomassa et ollaan hengissä. Muuten asui uuden naisen ja tämän lasten kans. Me ei oltu sinne tervetulleita edes jouluna, keskenämme vietettiin. Rahat meni uuteen perheeseen, syötiin koulussa ja kavereilla. Kun heillä oli riita, isä tuli silloin kotiin ja kaipasi jotain sääliä. Riidoissa nainen haki meiltä myös kaikki vaatteet ja tavarat jotka oli hänen rahoilla ostettu(isän rahoilla). Onneks mut huostaanotettiin ku olin 16, halveksin heitä molempia, mut enemmän isääni.

Nyt menee ihmisillä pahasti puurot ja vellit sekasin. Ei äitipuolien tartte olla mitään yli-ihmisiä! Ensinnäkin sillä lapsella on äiti ja isä, joiden tehtävä on rakastaa ja huolehtia siitä lapsesta. Näistä kumpikaan ei ole äitipuolen tai isäpuolen tehtävä.

Meidän uusperheessä kyllä huolehditaan kaikista lapsista yhdessä molemmat aikuiset tasapuolisesti ja tehdään kaikkea kivaa yhdessä. Mutta meillä onkin molemmilla lapsia ja he ovat samanikäisiä joten se tulee luonnostaan. Omia lapsiani rakastan, mieheni lapsista välitän ja tykkään, mutten rakasta.

Mutta silti olen sitä mieltä että se ei ole millään tavalla lapselta pois, jos esim isän uusi puoliso ei ole hänen arjessa mukana vaan tekee omia asioitaan silloin kun lapsi on paikalla. Sehän on nimenomaan lapsen etu, että hän pääsee viettämään isän kanssa laatuaikaa.

Toki lapselle täytyy osata olla ystävällinen, mutta ihan oikeasti paljonko on sellaisia äitipuolia, jotka olisi lapselle ilkeitä? Paljon enemmän minä olen nähnyt nimenomaan sitä, että se on se oma äiti tai isä, joka aiheuttaa lapselle hallaa mollaamalla lapselle exäänsä ja tämän uutta puolisoa.

Vierailija kirjoitti:

Nyt menee ihmisillä pahasti puurot ja vellit sekasin. Ei äitipuolien tartte olla mitään yli-ihmisiä! Ensinnäkin sillä lapsella on äiti ja isä, joiden tehtävä on rakastaa ja huolehtia siitä lapsesta. Näistä kumpikaan ei ole äitipuolen tai isäpuolen tehtävä.

Meidän uusperheessä kyllä huolehditaan kaikista lapsista yhdessä molemmat aikuiset tasapuolisesti ja tehdään kaikkea kivaa yhdessä. Mutta meillä onkin molemmilla lapsia ja he ovat samanikäisiä joten se tulee luonnostaan. Omia lapsiani rakastan, mieheni lapsista välitän ja tykkään, mutten rakasta.

Mutta silti olen sitä mieltä että se ei ole millään tavalla lapselta pois, jos esim isän uusi puoliso ei ole hänen arjessa mukana vaan tekee omia asioitaan silloin kun lapsi on paikalla. Sehän on nimenomaan lapsen etu, että hän pääsee viettämään isän kanssa laatuaikaa.

Toki lapselle täytyy osata olla ystävällinen, mutta ihan oikeasti paljonko on sellaisia äitipuolia, jotka olisi lapselle ilkeitä? Paljon enemmän minä olen nähnyt nimenomaan sitä, että se on se oma äiti tai isä, joka aiheuttaa lapselle hallaa mollaamalla lapselle exäänsä ja tämän uutta puolisoa.

Sekaisin olevia ja mt-ongelmallisia on niin äideissä, äitipuolissa kuin yh:ssakin. Prosentuaalinen jakauma on sama. Äitipuolet vain saavat vihat niskaan.

osta myrkky omena kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli mieheni noin parikymppisille lapsille, heitä on kaksi. Kun tutustuin heihin, he olivat hieman yli 10v. Kävivät meillä joka 2. viikonloppu. Minulla on muutama oma lapsi, teinejä.

Asiassa oli harmillista se, kun lapsipuoleni tulivat pidempää lomaa viettämään meille, niin aina olisi pitänyt olla kaveri mukana. Siis yötä. Siis täysihoidossa, ml. pyyhkeet ja lakanat. Yritin miehelleni, eli näiden lasten isälle kertoa, että koska meillä on lapsia yhteensä 4, ja jos jokainen pitää kaveriaan yötä, niin lapsia on 8. Että en jaksa sellaista, varsinkaan, kun vaatimus on se, että pitäisi hotellia näille kaikille pitää. Koska aina kun lapsilla on kaverit, niin jostain kumman syystä kotitöiden tekeminen loppuu siihen paikkaan, vaikka kaikki kotityöt lisääntyy (tiskit, laitettavan ruoan määrä, roskat, pyykki, jne.) Mieheni, kompppasi kuitenkin tietenkin lapsiaan, että kyllä heidän täytyy kaverit saada tuoda mukanaan. Lopulta ilmoitin, etten laita ruokaa näinä hetkinä kun kavereitakin meillä on, joten mies toimikoon silloin kokkina, ml. kaupassa käynti. Näin hän tekikin.

Onneksi nämä ajat ovat ohi, miehen lapset asuvat omillaan. Kertaakaan ei ole tullut kutsua kahville, vaikka selkävääränä passailin heitä monta vuotta. He asuvat vielä tässä lähellä. Ilmeisesti se, että rupesin rajoittamaan sitä, mitä suostun tekemään, oli heistä huonoa. Osasyy miksi hommat menivät pieleen on se, että nämä lapset on kasvatettu pitämään muita ihmisiä huonompina kuin he itse ovat. Vanhempansa ovat varakkaita ihmisiä, näiden lasten äiti puhuu nykymiehestään (eli lapsipuolieni isäpuolesta) kotiorjana! Ihan kamalaa mielestäni. Ja kun minä en tähän kotiorjan asemaan (mitä minulta odotettiin lapsipuolieni osalta) taipunut, niin huono homma heidän mielestään.

-ohi on-

Sun mokasi oli, että passailit heitä selkä vääränä. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.

En minä passaa mieheni lapsia, kun tulevat. Yleensä teen 90 prosenttia kotitöistä, mutta kun lapset tulevat, niin miehen pitää tehdä ruoka, sekä täyttää ja tyhjentää astianpesukoneet silloin. Tekee sen mukisematta, mutta syöttää lapsille sitten hernekeittoa tai pelkkää leipää.

Käytin ehkä väärää termiä. Sanotaanko, että pelkästään se, että he tulivat, vaikken heitä olisi sillä tavoin passaillutkaan, niin heidän olemisensa aiheutti mulle paljon "ylimääräistä" työtä. Tyyliin, kämppä sotkeentuu ihan eri tahtia, kun täällä oli 4 hlön sijasta 10 tai yli, pyykkimäärä kaksinkertaistu jne..

Ja kyllä koin/koen, että haluaisin olla hyvissä väleissä mieheni lapsiin. Se vaan oli hitsin hankalaa, etenkin silloin kun mieheni tytär yritti kaikilla piilokeinoilla aiheuttaa minulle harmistusta. Tyyliin ihan joka krt kun saapui, oli aina jokin 100 e naamarasvaputeli, 300e laukku, 150 e paita jne. mukana: "Kato Kati, sain äidiltä tällasen" ja kampe nenäni alle. Ihmisillä mun puolesta saa olla kalliita tavaroita, ja kyllä mulle niitä saa näyttää. Mutta jos se on JOKA KERTA kun nähdään, niin alkaa se ottaa päähän. 15 v kyllä jo ymmärtää, mikä aiheuttaa kateutta / harmistusta toisessa. Enhän mäkään jatkuvasti esittele esim työkavereilleni niitä asioita, jotka mulla on paremmin. Ihan siksi en esittele, koska eihän ne mua kestäis.

Ja niin. Ne kauneusvirheet mitä mulla on, esim. ohut tukka ja paksut reidet, niin tämä tytär aina kommentoi omaa paksua tukkaansa, että kun hänellä on niiiiin paksu tukka ja hänellä on niiiin hoikat reidet. Kyllä nämä "piilo"viestit perille meni. Siinä sitten koitit olla menemättä samalle tasolle.

-ohi on-

Ai oikeesti olit kateellinen teinitytölle jostain kosmetiikasta, vaatteista ja ulkonäöstä? No sitten kyllä pitäisi vähän tutkiskella myös itseä ja katsoa sinne peiliin.. ja katsoa sieltä peilistä vähän jotakin muuta kuin sitä ohutta tukkaa ja paksuja reisiä..

Luulen että monille äideille on myös kova paikka katsoa tyttäressään nuorta kaunista versiota itsestään.

Rakkaus omaan lapseen estää pahat ajatukset.

Äitipuolella ei moista rajoitinta ole..vaan voi tuntea kateutta ja vihaa..kuten LUMIKIN ÄITIPUOLI

Höpsistä. Kyllä selainen nainen joka on tytölle kateellinen on ihan selkeästi ennemmin poikkeus kuin sääntö. Vähän vähemmän nyt niitä teinijenkkileffoja please.

On todella harmi, että uusperheet ( ja ennen kaikkea äitipuolet) tulkitaan ihmishirviöiksi ja saastaksi ja sairaiksi tapauksiksi joidenkin yksittäistapauksien vuoksi. Meillä on myös kaikki hyvin. Toimivat välit joka suuntaan. Omat lapseni kasvavat uusperheissä sekä meillä että isällään. Onhan tässä haasteensa, sitä en kiellä, mutta niin kai on ydinperheissäkin. Ydinperheissäkin kohdellaan perheenjäseniä huonosti, valitettavasti. Turha sitä on ylistää. Uusperhe on mahdollisuus, ei uhka. Yleensä meitä onnellisia vastaan ovat katkerat ÄIDIT jotka eivät pääse eroistaan yli. Ja korostan, että minä en ole vienyt kenenkään miestä, vaan otin omani vapailta markkinoilta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tuollainen "hoida omat penskas" -asenne osoittaa sitä todellista rakkautta miestä kohtaan? Ankeaa tämä nykyajan rakkaus...

Kyllä. Voin rakastaa miestä rakastamatta hänen äitiään, tai siskoaan. Voin rakastaa ystävääni rakastamatta hänen lapsiaan, tai miestänsä. Ihan normaalia ettei rakasta automaattisesti kaikkia rakastamansa henkilön sukulaisia myös. 

Lapset eivät ole ketä tahansa sukulaisia, ja jos he ovat alaikäisiä, he ovat vielä "raakileita", kuten täälläkin on todettu, ja tarvitsevat lämminhenkisen kasvuympäristön. Minulle on ainakin äitinä tärkeää, että miesystäväni välittää lapsistani ja heidän hyvinvoinnistaan, vaikka hän ei olekaan heidän biologinen isänsä. Siinä on yksi hyvin tärkeä syy, miksi rakastan häntä: hänen on rakkautta jakaa muillekin kuin omalle lapselleen, ja hän osoittaa, miten paljon merkitsen hänelle, jakamalla vanhemmuuden kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kans kauhutarina äitipuolesta. Olin 14-vuotias kun jouduin muuttamaan isälle, oma äiti ei pystynyt meistä huolentimaan. Isä jätti meidät onat lapsensa täysin oman onnen nojaan, kävi ehkä kerran viikossa katsomassa et ollaan hengissä. Muuten asui uuden naisen ja tämän lasten kans. Me ei oltu sinne tervetulleita edes jouluna, keskenämme vietettiin. Rahat meni uuteen perheeseen, syötiin koulussa ja kavereilla. Kun heillä oli riita, isä tuli silloin kotiin ja kaipasi jotain sääliä. Riidoissa nainen haki meiltä myös kaikki vaatteet ja tavarat jotka oli hänen rahoilla ostettu(isän rahoilla). Onneks mut huostaanotettiin ku olin 16, halveksin heitä molempia, mut enemmän isääni.

Just. Kauhutarina äitipuolesta. Vaikka ne ihmiset, joiden kuuluisi rakastaa, huolehtia ja välittää, eivät niin tehneet. Eli oma isä ja äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vttu mitkä kusipäiden kokoontumisajot. Oletteko noin munankipeitä, että pitää tuhota lasten elämä antamalla heille tunne siitä, etteivät ole haluttuja ja hyväksyttyjä OMASSA KODISSAAN?

Ja vaikka lapset olisivat vain viikonloppuja, heidän isänsä koti on heidän kotinsa, ainakin tasapainoisilla vanhemmilla. Omassa kodissa heillä on oikeus olla omanlaisiaan. Vtun ämmat.

No kuule, minä olen yks noista joita ei enää äidin rooli kiinnosta. Mut lapset ovat tervetulleita, heitä varten on lelut ja vaatteet ja systermit ja todellakin viihtyvät meillä. Paremmin luultavasti kuin äidillään. Ja minun lapseni ovat sanoneet että on kiva käydä isällä ja suhteet kunnossa, muttei se ole heidän koti. Vaan heidän ainoa koti on minun kanssa. Eikä tässä oo mitään negatiivista. Suhteet isään ja tämän vaimoonkin ovat lämpimät. Pitäskö alkaa heille huutaa että ei, kyllä se isän koti on teidän koti...?

No jos miehen lapset viihtyy niin paljon paremmin teillä, niin ottakaa ne teille asumaan. Vai onko niin, että sun koti on sun lapsille koti mutta sun miehen koti ei ole miehen lapsille?

Ja tuo nyt on ihan naurettavaa olettaa, että kaikki on hyvin, kun lapset vaikuttaa siltä. Haloo, lapset yrittää miellyttää vanhempiaan jopa tilanteissa, jossa päädytään huostaanottoon! Ainahan lapset sanovat haluavansa asua kotona!

Itsekin vasta aikuisena olen terapiassa alkanut käsitellä tätä iskän "uutta" puolisoa, jonka koti ei ollut minun koti. Juuri tällaiset "mukavat" mutta "en äidiksi rupea" välit teki minulle tunteen, etten ole haluttu isän elämään, ja etten ole hyväksytty. Terapeuttini mykaan ihmiset hyppää uusperhekuvioihin tajuamatta, että ne lapset on ihmisiä, ja niitä on opittava rakastamaan. Lapsen oikeus on olla rakastettu vanhempansa luona, ei siedetty. Aikuisen on otettava vastuuta myös toisen lapsista antaakseen tunteen ehjästä perheestä ja aikuisten luotettavuudesta. Allekirjoitan tämän täysin.

Isän kodin pitäisi olla myös lasten koti, sillä miyä jos äidilke vaikka sattuu jotain tms. Joutuuko lapset olemaan "vierailulla" isillä sitten kunnes muuttavat kotoa?

Onneksi löysin tämän keskustelun! Tässä sulle kohtalotoveri!

Se eukko, joka oli just tuollainen "asialliset välit, mutta en ole sun äiti" on aiheuttanut mulle niin pahat traumat :( iskällä "sai" olla, mutta kyllä sen aisti mitä se eukko ajatteli... muka jotenkin asiallinen, mutta se välittämisen puute oli kamalaa.. miksi isä otti sellaisen naisen. Tottakai naisen omat lapset sai olla kuin kotonaan, itse olin vieraana... :( kyllä oli niin eriarvoista tämäkin. Yritin aina olla kiltisti että se eukko ajattelisi että isän koti on minunkin. Ei auttanut, kun ei "halunnut äidiksi alkaa". Käyn myös terapiassa hylkäämistraumoista, jossa terapeutti on sanonut, että nämä kuviot on aiheuttanut paljon ongelmia tämän getken nuorille aikuisille. Siis jotka on ollut lapsia uusperhekuvion aikaan.

Kiva kuulla että muilla samoja fiiliksiä. Toivoisin ettei ihmiset menisi yhteen jollei oikeasti voisi ottaa avosylin vastaan toisen lapsia, ja vaikka asumaan yhteiseen kotiin tarvittaessa. Niin että oltaisiiin perhe.. vältyttäisiin monelta lapsen murheelta..

Oikeasti kiitos näistä kokemuksista! Nämä olivat minulle todella arvokkaita. Olin 8 kun isäni muutti uuden naisen kanssa yhteen. Seurustelua uuden kanssa oli takana alle 2 vuotta (en tiedä varmasti). Äidilleni ero oli rankka paikka, ja hän käsitteli vielä tunteitaan. Isä oli alkanut seurustelemaan heti eron jälkeen, joten äiti koki itsensä arvottamaksi ja suhteen olleen isälle merkityksetön. Äidistä sitten annettiin (yritettiin antaa) minulle kuva että tämä oli todella hankala, ja vain kiusallaan ei hyväksynyt isän uutta suhdetta, suorastaan sabotoi tätä. Oikeasti isäni ei ollut hoitanut eroa kunnolla. Isä ei suostunut puhumaan erosta eikä yrittänyt mitenkään tukea äitini vanhemmuutta. Äiti oli oikeassa, kun yritti huolehtia oloistani kun olin isän luona. En todellakaan kokenut olevani kotonani, olin vieras, kylässä. En lapsena tiedostanut sitä, mutta kyllä siinä oli sellainen jatkuva pahanolontunne mukana.

 Sain kyllä olla siellä, mutta huomasin olevani "liikaa" uudelle naiselle. Minua piti vaan sietää joka toinen vkl ja keskiviikkoisin. Naisen omat lapset saivat mennä ja tulla miten tykkäsivät, oli omat huoneet ja kaapit, minulla joku nurkkaus, johon laitoin vaatteeni, ja kyläilystä piti sopia etukäteen. En voinut vain mennä "kotiin".

Kyllä jäi arvoton fiilis :( Äiti yritti minua tukea. Sairastuin masennukseen teini-iässä, sillä tiellä mennään yhä näin parikymppisenä. Isän uusi nainen leikkii yhä perhettä omien kakaroidensa (myöhäisteinejä) ja isäni kanssa. Tekisi mieli jäädä asunnottamaksi ja tupata sinne asumaan. Siinähän olisi akalla sietämistä, ja olisi ihan oikein. Tällä menolla ei kyllä ole varaa vuokraan ja toteutuu tämä uhkakuva.

Harva ymmärtää äitipuolen asemaa ennen kuin itse hyppää samoihin saappaisiin. Miltä tuntuisi itsestä joutua äkkiä asemaan, jossa pitäisi välittää vieraasta lapsesta kuin omastaan ilman, että vieras lapsi antaa samaa tunnesidettä takaisin? Mahdollisesti sanoo lehmäksi ja pitää uutta perhettä leikki- perheenä.

Se ei vain ole mahdollista ja lapselle tämä dynamiikka voi olla ahdistavaa. Äidin ja isän tulisi tämä hoitaa oikein, mutta yleensä syyt saa se paha äitipuoli, joka kehtaa leikkiä perhettä isin kanssa.

Minusta tekstistäsi huokuu kateus ja halu syyttää muita omasta asenteesta. Mutta syytä vanhempiasi, älä sitä, että äitipuolesi on ollut äiti omille lapsilleen. Sinulla on jo oma äitisi, joka lienee ollut myös lähivanhempi.

Meilläkin yritetään lasta viihdyttää, mutta silti hän puhuu itse olevansa kylässä. Olen iloinen, kun tulee, mutta iloinen kun lähtee. Tätä tunnetta on lähes mahdoton välttää, kun äidin luona lapsi suurimman ajan viettää. Tietty isän ja lapsen erkaantuminen ydinperheeseen verrattuna valitettavasti tapahtuu ja yhteinen lapsi on aina siinä, niin opimme väistämättä tuntemaan toisemme paremmin kuin etälapsi. Yli puolet lapsen elämästä on kuitenkin muualla, olisi hupsua kuvitella ettei se mihinkään vaikuta. Isän rakkautta ei voi poistaa, mutta molemminpuolinen tuntemus ei voi yltää ydinperheen tasolle. Lapsi ei tätä välttämätyä ymmärrä ja projisoi helposti siihen, ettei häntä haluta kylään yms.

Elämä ei valitettavasti ole reilu. Jos siihen jää jumiin, niin ei se sillä paremmaksi muutu. Ei ole reilua, että on erolapsia, ei ole reilua että joku kuolee, ei ole reilua, että vammautuu. Oma valinta asenteen suhteen vaikuttaa paljon. Älä jää jumiin vihaan ja kostoon.

Ihan pakko vastata tämän ymmärtämättömän kommentin pariin kohtaan:

1. Ensinnäkin aikuisen tulee pitää huoli omalta osaltaan ettei "joudu äkkiä asemaan, jossa pitäisi välittää vieraasta lapsesta kuin omastaan."

Eli ei pidä hypätä uusperhearkeen valmistautumatta eikä suinpäin soitellen sotaan. Se on vastuullisuutta ja lapsen edusta huolehtimista. Tulee valmistaa itsensä ja kaikki perheenjäsenet huolellisesti ennen kun voidaan edes harkita uusperhe-elämää. Tutustua toisen lapsiin pitkän kaavan kautta paljon ennen yhteenmuuttoa. Jos ei pysty ottamaan puolison lasta samalla tavalla osaksi perhettä eikä koe puolison lapsia tärkeiksi ja läheisiksi, niin yhteen ei pidä muuttaa. piste. Ei lapset ole mitään heittopusseja. Lapsuudessa kaikki hylkäämisen kokemukset yms. epäreiluudet painuvat syvälle psyyken perustuksiin ja jättävät monesti ison jäljen. Aikuisilla on jo aivan toisenlaiset työkalut ja valmiudet kohdata ja käsitellä vääryyksiä, epäreiluuksia jne.

2. On vanhempien ja muiden vastuullisten aikuisten asia huolehtia ettei lapset joudu eriarvoiseen asemaan aikuisten itsekeskeisyyden (ja ajattelemattomuuden) takia. (Edellisellä kirjoittajalla, jota kommentoit, on kaikki syyt tuntea itsensä loukatuksi ja ulkopuoliseksi ja väärinkohdelluksi.) Kaikkia lapsia pitää kohdella samanarvoisesti ja kaikilla pitää olla tunne että on kotonaan. Ja tämän eteen pitää aikuisten nähdä vaivaa ja aikaa. Oma asenteesi on kamalan huono ja käytännössä tarkoitat että on lapsen (ja myöhemmin nuoren aikuisen) ihan oma vika jos hän kärsii hänelle läheisten aikuisten laiminlyöntien ja huonon kasvuympärisön aiheuttamista ongelmista ja niistä pitäisi osata toipua ilmeisesti mielestäsi simsalabim omalla päätöksellä. Ymmärryksesi psykologiasta ja lapsen kehityksestä tasapainoiseksi aikuiseksi ovat heikot. Tai sitten et vain välitä tarpeeksi. Lapsena syvälle uponneita ongelmakohtia saa monet aikuisina käsitellä vuosikausia ja kehittää itsetuntemustaan ja ymmärtää syy-seuraussuhteita ennen kuin pääsevät selville vesille vaikkapa hylkäämiskokemuksistaan ja niiden vaikutuksista aikuisena esim. omiin parisuhteisiin, itsetuntoon jne. Vaikka olisi kuinka mainio asenne.

3. Se ettei elämä ole aina reilua, ei oikeuta vastuullista aikuista tekemään tietoisesti epäreiluja päätöksiä lasten elämän suhteen vedoten siihen, että kyllähän muillekin tapahtuu kurjia asioita. Aivan naurettava asenne. En minäkään voi lyödä nyrkillä naamaan jotakuta puolituttua vaikka vaan kun vi***taa, koska no, ikäviä asioita tapahtuu ja hei, ei elämä ole aina reilua ja ihmisiä nyt pahoinpidellään pahemminkin...ööö. logiikka? Olet ihan itse vastuussa ihan omista teoistasi muita kohtaan. Ei ne yleensä itsestään vaan tapahdu.

EI VOI TEHDÄ VÄÄRIN SILLÄ PERUSTEIN ETTÄ ELÄMÄ NYT EI OLE VAAN REILUA JA P*SKOJA ASIOITA TAPAHTUU.

Että suututta tuollainen ylimielisyys, itsekeskeisyys, ymmärtämättömyys ja vastuunpakoilu joka paistaa kirjoituksestasi. Aikuisena lasta kohtaan. Ja kuinka moni on yläpeukuttanut, ihmetyttää ehkä kaikkein eniten.