Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uusperheen äiti.
Kommentit (517)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Psyykkisesti epävakaa henkilö näkee rakkaudettomuutta ja vihaa sielläkin missä sitä ei ole. Hän kokee itsensä välttämättömäksi pahaksi, vaikka ei sitä ole. Nämä on ne syyt miksi tulee masennusta ja pahaa oloa, ei se että vanhemmat eroavat, vaan se ettei kaikkien mieli kestä normaalia elämää. Vaikka tällaiselle miten olisi siloteltu polku aikuisuuteen asti, niin ne ongelmat tulevat sitten aikuisena esiin, kun on vain pakko itse jo pärjätä.
I rest my case.
Viittasin kirjoituksessani esimerkiksi siihen, että tämä masentunut kirjoittaja kertoo ettei hän saanut pitää isän asuntoa kotina, eikä tämän tavaroille ollut edes paikkaa siellä, ja samankaltaista ajatussisältöä on tuottanut moni äitipuoli tässä keskustelussa. Kuinka lapsi ei ole oikeastaan edes tervetullut, ja kuinka lapsen toivotaan lähtevän eikä edes kokevan isän kotia kodiksi. Mielestäni pahoinvointi ei tällaisessa tilanteessa ole mikään ihme.
Kirjoittaja toi esiin joitakin konkreettisia esimerkkejä, kuinka kohtelu on ollut epätasa-arvoista ja loukkaavaa. Ihmettelen, miksi haluat vääntää asian niin, että huono kohtelu olikin vain kirjoittajan mielen tuotosta? Miksi se toisaalta olisi?
Keskustelun kun lukee kokonaisuudessaan, tuntuu, ettei tuollainen nyt mitenkään epätodennäköinen tilanne ole.Jos näin on, pitäisi syyttää isää välinpitämättömyydestä. Ei siinä ihana äitipuolikaan auta, jos isää ei kiinnosta oma lapsensa. Lapsi kaipaa kuitenkin hyväksyntää ja rakkautta isältään, ja vasta sen jälkeen ehkä siltä äitipuolelta. Jos isä ei sitä anna, ei siinä äitipuolen tekemiset paljoa enää paina.
Vähän liian valmis olet päästämään oman samastumiskohteesi eli äitipuolen tässä vastuusta uskottelemalla, ettei parempaan muka voisi pystyä. Mulla oli teininä juuri tuollainen ihana äitipuoli, joka teki isäni kodista mulle turvallisen, iloisen ja vastaanottavaisen paikan jonne sain tulla koska tahansa. Suhde isään oli katkeamisen partaalla kun tuo äitipuoli ilmestyi kuvaan ja katkesi heti äitipuolen ja isän erotessa. Mutta niin kauan kun isäni koti oli äitipuoleni koti, se oli minunkin kotini jonne usein tulin oman äitini kotoa pois päästäkseni.
Tuollaiseen ei tietenkään ole kenenkään pakko ryhtyä, eikä sitä voi keneltäkään odottaa. Mutta se ei todellakaan ole mitenkään mahdotonta eikä tainnut olla edes kovin vaikeaa. Hän yksinkertaisesti piti minusta aidosti ja sillä oli aivan valtava merkitys.
Sinäkin olet kirjoituksesi perusteella tällainen mt-ongelmien partaalla häilyvä teini ollut. Ei voi asua isällä, ei voi asua äidillä. Niinpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Minä olen niitä äitipuolia, jonka miehen lapset ovat välttämätön paha. Mies hoitaa lapset (joka toinen vkl), ja minä teen silloin omiani. Teen töitä työhuoneessani tai näen kavereitani enkä käy kotona kuin nukkumassa).
Jos näille lapsille tulee aikuisena mielenterveysongelmia - niin sekö on minun syyni?? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että mies ei vain antaa lapsille pelikoneet käteen, nukkuu aamulla pitkään antaen lasten olla tuntitolkulla hereillä? Sillä ei ole mitään merkitystä, että isä itse ei halua asua lähellä lapsia, jotta nämä eivät tulisi yllättäen kylään? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että isä itse ei jaksa leikkiä heidän kanssaan?
Tästä keskustelusta tulee outo lynkkausmeininki, että ei, syy on äitipuolen. Jos isä on tuollainen, niin äitipuolen pitää herätä aamulla ja leikkiä ja laulattaa. Nyt tulee juonopaljastus: ei kuule tarvitse. Jos isä hoitaa isyyden kunnialla, niin yksi äitipuoli omissa oloissaan ei aiheuta mitään traumoja.
Velvollisuutesi olisi oikeastaan tehdä lasu siitä, että isä ei huolehdi lapsista vaan nukkuu. Kuinka voit jättää lapset tuohon tilanteeseen ja lähteä huitelemaan?
Höpöhöpö. Munkin mies nukkuu monesti pitempään kuin lapsensa 8 ja 12v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Minä olen niitä äitipuolia, jonka miehen lapset ovat välttämätön paha. Mies hoitaa lapset (joka toinen vkl), ja minä teen silloin omiani. Teen töitä työhuoneessani tai näen kavereitani enkä käy kotona kuin nukkumassa).
Jos näille lapsille tulee aikuisena mielenterveysongelmia - niin sekö on minun syyni?? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että mies ei vain antaa lapsille pelikoneet käteen, nukkuu aamulla pitkään antaen lasten olla tuntitolkulla hereillä? Sillä ei ole mitään merkitystä, että isä itse ei halua asua lähellä lapsia, jotta nämä eivät tulisi yllättäen kylään? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että isä itse ei jaksa leikkiä heidän kanssaan?
Tästä keskustelusta tulee outo lynkkausmeininki, että ei, syy on äitipuolen. Jos isä on tuollainen, niin äitipuolen pitää herätä aamulla ja leikkiä ja laulattaa. Nyt tulee juonopaljastus: ei kuule tarvitse. Jos isä hoitaa isyyden kunnialla, niin yksi äitipuoli omissa oloissaan ei aiheuta mitään traumoja.
Kun et kerran pidä lapsiperhe arjesta etkä miehesi lapsista niin ihmetyttää Miksi otit miehen jolla on lapsia?
Johtuisiko siitä että toiset osaavat erottaa aikuisen miehen lapsista. Että ne eivät ole sama henkilö. Kyllä mäkin haluan olla mun miehen kanssa yhdessä, koska rakastan häntä. Sitten on miehen lapset erikseen. Heitä en ole valinnut elämänkumppanikseni kunnes kuolema meidät erottaa, eivätkä he ole olleet meidän ensitapaamisessa mukana, eivätkä eroottisissa tilanteissa. En todellakaan seurustele mieheni lasten kanssa, enkä ole nainut heitä vaan mieheni. Miehelle voi olla vaimo, vaikka ei olisikaan tämän lasten äiti.
Hyi kamala että saatkin itsesi ja miehesi vaikuttamaan tässä kuvottavilta ja itsekeskeisiltä ihmisiltä.
Et taida olla ihan terve?
Kysymys oli se,että miksi seurustella lapsellisen miehen kanssa jos ei halua pullantuoksuiseksi äidiksi lapsipuolille joilla on hirviöäiti koko aja kyttäämässä että isän luona tehtäisiin joku vierhe ja puhutaan lapsille äitipuolesta pahaa. Vastaus siihen on tuo, että ihan helposti, koska eihän niiden lasten kanssa seurustella, vaan sen miehen.
Ihan helposti? Eikä lapsilla ole mitään väliä? Vain miehellä on väliä?
Tällaisia kommentteja on aika järkyttävää lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Minä olen niitä äitipuolia, jonka miehen lapset ovat välttämätön paha. Mies hoitaa lapset (joka toinen vkl), ja minä teen silloin omiani. Teen töitä työhuoneessani tai näen kavereitani enkä käy kotona kuin nukkumassa).
Jos näille lapsille tulee aikuisena mielenterveysongelmia - niin sekö on minun syyni?? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että mies ei vain antaa lapsille pelikoneet käteen, nukkuu aamulla pitkään antaen lasten olla tuntitolkulla hereillä? Sillä ei ole mitään merkitystä, että isä itse ei halua asua lähellä lapsia, jotta nämä eivät tulisi yllättäen kylään? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että isä itse ei jaksa leikkiä heidän kanssaan?
Tästä keskustelusta tulee outo lynkkausmeininki, että ei, syy on äitipuolen. Jos isä on tuollainen, niin äitipuolen pitää herätä aamulla ja leikkiä ja laulattaa. Nyt tulee juonopaljastus: ei kuule tarvitse. Jos isä hoitaa isyyden kunnialla, niin yksi äitipuoli omissa oloissaan ei aiheuta mitään traumoja.
Velvollisuutesi olisi oikeastaan tehdä lasu siitä, että isä ei huolehdi lapsista vaan nukkuu. Kuinka voit jättää lapset tuohon tilanteeseen ja lähteä huitelemaan?
Onko se lasun paikka, että 6 v ja 7 v ovat yksin hereillä?
Voin hyvin jättää. Minä kerroin yllä, että olemme naimisiin mennessä tehneet sopimuksen, että minun ei tarvitse hoitaa miehen lapsia. Se on miehelle ok. Jos hän ei omia lapsiaan jaksa, niin sanokoon lasten äidille, ettei niitä ota.
Meillä on ollut ihan sama kesustelu ennen yhteenmuuttoa. Mies siivotkoon lasten sotkut, mies kuskatkoon lapset, mies tehkööt lapsillensa ruuat, ja ostakoot ne, mies keksikööt viihdykkeet lapsilleen. Minä osallistun KUN ITSE TAHDON. Tämä tarkoittaa sitä, että jos he ovat lähdössä 25 asteen pakkasella pihalle, niin minun EI OLE PAKKO mennä mukaan, vaan voin jäädä lämpimän viltin alle. Toisaalta taas SAAN mennä mukaan ulos, jos haluan. Vaikea käsittää miten se voi jotain harmittaa, kun se ei minua, miestäni eikä lapsia haittaa. Ehkä se on sitten se kateus, jos itse joutuu hoitamaan lapsipuoletkin omien lisäksi alusta loppuun, saamatta muuta kuin haukut niskoilleen.
Lasten kanssa olen mielellänikin, ja ehkä juuri siksi että se ei ole PAKKOPULLAA, vaan vapaaehtoista.
Oma lapseni oli aikoinaan todella vaativa, ja jatkuvasti läsnä pyörimällä jaloissani, ja puhumalla ihan koko ajan. Se aika oli ihanaa niin kauan kuin sitä kesti, mutta nyt hän on jo muuttanut kotoa pois. Kun tapasin mieheni ja selvisi että hänellä on lapsia, alakouluikäisiä, niin sanoin heti että olen jo omani kasvattanut. Yhteenmuuttoa suunitellessa asiasta keskusteltiin ihan kunnolla, ja sanoin että en voi muuttaa yhteen mikäli se tarkoittaa omien menojeni kaventumista siksi, että minusta odotetaan lastenhoitajaa. Että olen puoliso ja nainen miehelle, en äitipuoli lapsille. Kaikki on mennyt enemmän kuin hyvin. Saatan tilata reissun kun lapset tulevat viikonlopuksi, tai sitten pelaan heidän kanssaan lautapeliturnausta koko viikonlopun. tärkein asia on se, että minua ei yritetä pakottaa. Jokainen jo omansa kasvattanut tietää mitä se lause tarkoittaa, että on omansa jo kasvattanut. Ehkä siihein pitää tosiaan olla ne omansa jo kasvattanut, ei pienten lasten äiti sitä sanontaa vielä käsitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, kaipa tän keskustelun voi niinkin summata, että monien uusperheiden äidit eivät välitä puolisonsa lapsista, vaan salaa vihaavat, mikä aiheuttaa erittäin pahaa psyykkistä epävakautta joissain näissä uusperheissä olleissa lapsissa.
Tämän keskustelun kannalta on sinänsä se ja sama, ottaako tuo eräs kirjoittaja vastuuta itsestään vai ei (vaikka aikuisena niin olisikin tehtävä). Tietyllä tapaa hän kuitenkin todisti pointtinsa: uusperheessä, jossa puolison lapsia kohdellaan vain välttämättömänä pahana, saatetaan aiheuttaa mittavaa psyykkistä vahinkoa lapselle. Se varmaan oli kirjoittajan tarkoituskin, vaikkei ehkä tiedosta itse havainnollistavansa asiaa.
I rest my case.
Minä olen niitä äitipuolia, jonka miehen lapset ovat välttämätön paha. Mies hoitaa lapset (joka toinen vkl), ja minä teen silloin omiani. Teen töitä työhuoneessani tai näen kavereitani enkä käy kotona kuin nukkumassa).
Jos näille lapsille tulee aikuisena mielenterveysongelmia - niin sekö on minun syyni?? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että mies ei vain antaa lapsille pelikoneet käteen, nukkuu aamulla pitkään antaen lasten olla tuntitolkulla hereillä? Sillä ei ole mitään merkitystä, että isä itse ei halua asua lähellä lapsia, jotta nämä eivät tulisi yllättäen kylään? Eikö sillä ole mitään merkitystä, että isä itse ei jaksa leikkiä heidän kanssaan?
Tästä keskustelusta tulee outo lynkkausmeininki, että ei, syy on äitipuolen. Jos isä on tuollainen, niin äitipuolen pitää herätä aamulla ja leikkiä ja laulattaa. Nyt tulee juonopaljastus: ei kuule tarvitse. Jos isä hoitaa isyyden kunnialla, niin yksi äitipuoli omissa oloissaan ei aiheuta mitään traumoja.
Kyllä sinäkin jaat vastuuta siitä mitä sinusta tahtomattaan ja valitsemattaan osittain riippuvaisiksi joutuneille lapsille käy. Olet aikuinen jolla on niin paljon saneluvaltaa heidän elinoloihinsa ja heidän välttämättömien tarpeidensa toteutumiseen että pelkkä irtisanoutuminen jo vaikuttaa heihin haitallisesti. Ikävää ettet ymmärtänyt tätä ennen kuin otit miehesi. Ikävää että miehesikään ei välitä lapsistaan, ja ikävää että hän valitsi sinut. Siis lapsien kannalta, te kyllä vaikutatte ansaitsevanne toisenne täysin.
Kirjoitin yllä, että mies kyllä tiesi, mihin ryhtyi. Minä olen se, jolla on sopimus miehen kanssa, ettei mies vaadi minulta mitään.
Syy, miksi minä vaadin tätä asiaa oli se, että tiesin miehen tavan hoitaa isyyttään. Tiesin, että jos minä yhtään alan kantamaan lapsista vastuuta, tulee se kaatumasn minun niskaani.
Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat. Monen naisen ongelma on se, että he alkavat hoitamaan asioita jotka kuuluvat miehelle. Se alkaa sukkien viemisestä lattialta pyykkikoriin, ja päättyy siihen että nainen hoitaa miehe lapset. Jos haluaa seurustella tietyntyyppisen miehen kanssa, se onistuu vain sillä, että tekee asiasta tietyt sopimukset, ja pitää niistä kiinni. Ei lapsia tarvitse pelastaa isältään tuossa sinunkaan tapauksessasi. Vanhempia on niin erilaisia, ja se riittää että lapset ovat isän luona turvassa, ja saavat ruokaa siellä.
Ja mitä tuohon tulee että mitä jos äidille tapahtuu jotain ja lapset muuttavat isälle pysyvästi. Meillä tämäkin asia on eskusteltu ennen yhteenmuuttoa. Mies hoitakoon lapsesa silloinkin, ja maksakoon niiden elämisen. Minulta ei heru nyyhkyempatiaa, sillä olen itse kasvattanut lapseni myös ihan yksin, ja hyvin pärjäsin. Jos mies ei pysty siihen, on se sitten ehkä viranomaisten paikka. Kyllä vanhemman pitää pystyä lapsensa itse kasvattamaan eikä sysätä vastuuta toisille.
Vierailija kirjoitti:
Turvallinen aikuinen 25v kirjoitti:
Miehelläni on n. 3-vuotias lapsi edellisestä suhteesta. Pidän lapsesta erittäin paljon, touhutaan paljon ihan kahdestaankin, leikitään, askarrellaan jne. Jos lapsi jotain tarvitsee niin ostan sen hänelle. Pyrin kohtelemaan lasta niin kuin hän olisi oma. Olen valinnut elämääni miehen ja lapsen, he ovat "paketti".
Lapselle tietenkin äiti ja isi ovat tärkeimpiä ja näin sen kuuluukin olla. Kunnioitan lapsen äitiä enkä missään nimessä yritä viedä hänen paikkansa. Aina ei ole helppoa, mutta tämä ei ole lapsen syy! Olen myös sanonut miehelleni, että jos joskus saamme lapsia, tulee kaikkia kohdella tasapuolisesti.
Sanaa äitipuoli kuitenkin vierastan, ei lapsi minullekaan ole mäkään lapsipuoli. Lapsi on kokonainen ja minä hänelle turvallinen aikuinen.
Vau! Ensimmäinen täysjärkinen, lämmin ja lapsen tulevaisuutta kunnioittava "äitipuolen" kommentti täällä. Muista kuitenkin, että taloudellinen vastuu on vanhemmilla, mutta onhan se lapselle kiva, jos joskus jotain pientä ostat. Muista myös pitää itsellesi terveet rajat lapsen hoidossa, jonka vetovastuu on lapsen isällä, kun lapsi on teillä. On kyllä upeaa että haluat olla mukana, olla perhe. Kiitos tästä!
Uusperheen nykyään aikuinen lapsi
Lapsi siis vasta 3v? Kerkeät muuttamaan mielesi vielä kuule monta kertaa :D :D Ongelmia harvoin on jos isä lapsen saatuaan välittömästi muuttaakin lapsestaan eroon, ja alkaa pyörimään jonkun 25 tyttösen kanssa ja leikkimään kotia. Odota vain, kyllä ne ongelmat sieltä tulevat ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tuollainen "hoida omat penskas" -asenne osoittaa sitä todellista rakkautta miestä kohtaan? Ankeaa tämä nykyajan rakkaus...
"Omanani" pidän. Tarkoittaen sitä, että taloudessa asuu kaksi aikuista ja kaksi lasta, ja molemmat lapset ovat tismalleen samalla viivalla, ei ole suosimista eikä sorsimista. Olen aiemminkin kommentoinut perhetilanteestamme siihen Karmeimmat uusperhekuviot (tms)-ketjuun, eli miehellä aiemmasta suhteesta teini ja minulla aiemmasta teini, vuosi ikäeroa. Asutaan kaikki samaa taloutta, miehen teini käy äidillään lomilla ja viikonloppuisin. Miehen kanssa ollaan oltu yhdessä siitä lähtien, kun lapset ovat olleet taaperoita.
Ei tämä kuvio onnistuisi, jos miehen ex ei olisi tuollainen ihminen kuin hän on. Voisin kirjoittaa todella pitkän postauksen hänen hyvistä puolistaan, koska niitä riittää. Arvostan häntä todella paljon, ja olen tämän hänelle sanonutkin. Voi kuulostaa monen korviin oudolta, mutta meillä (minulla ja hänellä) on todella hyvät välit, aina ollut. Hoitivat eronsa aikoinaan asiallisesti, ja meillä on aina puhuttu minusta etunimellä ja äidistä äitinä, niinkuin kuuluu ollakin. Aikoinaan, kun exän työ vei hänet toiselle puolelle maata, neljän aikuisen voimin (minä, mies, ex ja hänen puolisonsa) istuttiin saman pöydä ääreen miettimään, että mikä on lapsen edun mukainen asumisjärjestely, ja lapsi muutti silloin meille (oli 4-vuotias silloin) ja exäkin silloin sanoi, että hän luottaa lapsensa minun hoitooni. Pidin, ja pidän edelleen sitä melkoisena luottamuksenosoituksena.
Kyllä, ajoittain kuulen, että "sä et mua komennä, sä et oo mun äiti" mutta äidille kantelu minun tekemisistäni yleensä päättyy siihen, että äiti toteaa minun olevan oikeassa. Enkä minä osaa noista kommenteista hermostua tai loukkaantua, se kuuluu asiaan. Melkoisena lottovoittona voisin tilannettamme pitää, koska kaikilla aikuisilla on hyvin samankaltaiset ajatukset esimerkiksi kasvatuksesta ja rajojen pitämisestä. Siksi tämä toimii niin hyvin.
Mahtavaa kuulla, että oma ideaalimalli uusperhetilanteeseen on edes jossakin onnistunut. Itse aikoinani ajattelin hoitaa asiat noin, mutta kaikki osapuolet eivät siihen kyenneet. Olen todella onnellinen, että kerroit tarinanne ja toivon kaikkea hyvää jatkossakin. Olen ihan oikeasti iloinen, että näen maailmassa hyviä ja positiivisia asioita ja ihmisiä. Se tässä elämässä on todella hieno juttu, vaikka voi kuulostaa kliseiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olen todella onnellinen, että kerroit tarinanne ja toivon kaikkea hyvää jatkossakin. Olen ihan oikeasti iloinen, että näen maailmassa hyviä ja positiivisia asioita ja ihmisiä. Se tässä elämässä on todella hieno juttu, vaikka voi kuulostaa kliseiseltä."
Minäkin olen todella iloinen, että kirjoitit omat tarinasi. Se osoittaa inhimillistä lämpöä, jota puuttuu niin monista muista kommenteista. Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turvallinen aikuinen 25v kirjoitti:
Miehelläni on n. 3-vuotias lapsi edellisestä suhteesta. Pidän lapsesta erittäin paljon, touhutaan paljon ihan kahdestaankin, leikitään, askarrellaan jne. Jos lapsi jotain tarvitsee niin ostan sen hänelle. Pyrin kohtelemaan lasta niin kuin hän olisi oma. Olen valinnut elämääni miehen ja lapsen, he ovat "paketti".
Lapselle tietenkin äiti ja isi ovat tärkeimpiä ja näin sen kuuluukin olla. Kunnioitan lapsen äitiä enkä missään nimessä yritä viedä hänen paikkansa. Aina ei ole helppoa, mutta tämä ei ole lapsen syy! Olen myös sanonut miehelleni, että jos joskus saamme lapsia, tulee kaikkia kohdella tasapuolisesti.
Sanaa äitipuoli kuitenkin vierastan, ei lapsi minullekaan ole mäkään lapsipuoli. Lapsi on kokonainen ja minä hänelle turvallinen aikuinen.
Vau! Ensimmäinen täysjärkinen, lämmin ja lapsen tulevaisuutta kunnioittava "äitipuolen" kommentti täällä. Muista kuitenkin, että taloudellinen vastuu on vanhemmilla, mutta onhan se lapselle kiva, jos joskus jotain pientä ostat. Muista myös pitää itsellesi terveet rajat lapsen hoidossa, jonka vetovastuu on lapsen isällä, kun lapsi on teillä. On kyllä upeaa että haluat olla mukana, olla perhe. Kiitos tästä!
Uusperheen nykyään aikuinen lapsi
Lapsi siis vasta 3v? Kerkeät muuttamaan mielesi vielä kuule monta kertaa :D :D Ongelmia harvoin on jos isä lapsen saatuaan välittömästi muuttaakin lapsestaan eroon, ja alkaa pyörimään jonkun 25 tyttösen kanssa ja leikkimään kotia. Odota vain, kyllä ne ongelmat sieltä tulevat ;)
Heidän eronsa ei tapahtunut välittömästi lapsen synnyttyä. En myöskään missään vaiheessa sanonut etteikö ongelmia tai haasteita olisi. Me kuitenkin pyritään hoitamaan asiat kypsästi ja lapsen parasta ajatellen. Kyllä, olen vasta 25v, entä sitten?
Vaikka sinulla ehkä onkin huonoja kokemuksia uusperheen elämästä, ei se tarkoita sitä, että me emme tässä onnistuisi. Mulle itselleni ei esimerkiksi ole mikään ongelma olla yhteydessä lapsen äitiin. Avoimuus ja kunnioitus kantaa yllättävän pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni lapsi oli 5-vuotias kun tutustuin hänen eronneeseen isäänsä. Olen alusta asti kohdellut lasta kuin olisin halunnut omaa lastani tai itseäni vastaavassa tilanteessa kohdeltavan. Olen ottanut vastuuta, antanut aikaani, tukenut, auttanut ja osallistunut lapsen ikävaiheen edellyttämällä tavalla.
Olin lapseton kun tapasin mieheni ja nyt meillä on myös yhteisiä lapsia. Miehen lapsi on asunut jo vuosia pääasiassa isällään lapsen äidin hyvin vakavien mielensairauksien ja alkoholismin vuoksi.
Lapsi on minulle tärkeä, mutta jos olisin tiennyt kaiken mikä on edessä, en olisi koskaan lähtenyt uusperheeseen. Nyt myös omat lapseni joutuvat kokemaan "lähipiirissään" alkoholiongelman ja vakavien mielenterveysongelmien mm. toistuvien itsemurhayritysten vaikutuksen. Mikään ei korvaa sitä mielipahaa, ikävää ja stressiä, mitä lapsen äiti elämääni ja perheeni elämään tuo.
Vierailija kirjoitti:
No enpä voi sanoa nauttivani uusperhearjesta. Miehellä edellisestä suhteesta 3 lasta ja ensimmäinen yhteinen on tulossa.
Edellisen suhteen lapset ovat 2, 4 ja 6v, eli aivan saakelin raivostuttavassa iässä. Pitäisi olla ostelemassa kaikenmaailman Frozen-koulureppuja ja mies vaan kyselemättä ostaa mitä pikkuprinsessa pyytää. Miehen ex osallistuu lastensa menoihin silloin kun häntä itseään sattuu huvittamaan, eli maksattaa kaiken miehelläni eikä maksa edes elatusmaksuja. Ollaan hankittu koulutarvikkeet, vaatteet ja makseltu puhelinlaskua. Olisi maksattanut miehellä myös melkein 100e harrastusmaksun, jos en olisi avannut suutani. Mieheni ja hänen ex ovat hyysänneet lapset aivan riippuvaisiksi heistä ja minua ärsyttää, että niille lapsille pitää soitella joka päivä, vaikka olisivat poissa vaan yhden viikonlopun, eli ei siis yhtäkään päivää niin, että lapsista ei tarvitsisi puhua tai nähdä.
Oma lapsi syntyy kesällä, enkä jaksaisi koko äitiyslomaa olla vastaanottamassa miehen lapsia koulusta kotiin ja pitämässä heille mitään ip-kerhoa. Haluaisin olla rauhassa oman perheeni kanssa, useammin kuin joka toinen viikonloppu. Mies ei suostu viikko-viikko-systeemiin, koska lapset ovat muka liian pieniä. Mitenköhän kaikkien muiden eroperheiden lapset sitten ovat ihan täyspäisiksi kasvaneet?
Lisäksi raivostuttaa, että hankintojen lisäksi kaikki muukin kaatuu meidän harteillemme. Lasten harrastuksiin vieminen, meidän vastuulla. Vanhempainilta, meidän vastuulla. Neuvolat, meidän vastuulla. Passikuvat, meidän vastuulla. Miehen entisellä on auto mutta silti minä siirsin aamusta töitäni ja lähdin viemään lasta lääkäriin?
Et oo tosissasi? Et ole tainnut sisäistää sitä, keitä perheeseenne kuuluu. Miksi olet lähtenyt ylipäänsä tuohon perheeseen mukaan (niin, sinä olet tullut siihen viimeisenä)? Haluaisitko sinä, aikuinen nainen, viedä perheeltä isän? Tottakai lapsen asiat on miehesi vastuulla, (ja itse olet myös vastuulliseksi aikuiseksi tuohon perheeseen lähtenyt), mitä oikein luulit? Ihan kamalaa luettavaa. Haluisit miehesi lapset pois tieltä "teidän perhettä" häiritsemästä...mieti nyt vähän itsekin miltä tuo kuulostaa. Suosittelen arvojärjestyksen tarkastamista itseltäsi: lasten etu ykköseksi. Miehesi kuulostaa vastuulliselta hyvältä vanhemmalta, olisit hänestä ylpeä juuri siksi, etkä moittisi.
Todellisuuskatsaus: Teillä on kolmen, kohta neljän lapsen perhe. Siinä on varmasti kiireensä ja haasteensa. Suosittelen kaikkiin perheesi jäseniin (miehen lapsiin) tutustumista kunnollisesti ja panostamaan hyvien suhteiden muodostamiseen heidän kanssaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on vain inhimillistä haluta olla joskus ilman etälasta. Koska usein etälapsi ei osaa olla normaalisti etävanhemman luona. On esittämistä, selittämistä ja sähläämistä. Etälapsi on myös jäänyt jumiin siihen, että isäpäivinä hän on keskiössä. Mutta emme me ole vain häntä varten noina päivinä, vaan on muitakin perheenjäseniä. Etälapsi on minulle rakas ja usein on ikävä. Mutta nautin myös siitä kun hän on välillä pois, koska se taukoamaton esittäminen on väsyttävää. Se ei tarkoita sitä ettei lasta ymmärtäisi ja pyrkisi hänet huomioimaan. Ikää kun tulee, niin se esittäminenkin vähenee.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sairaanhoitaja muuten terapeutti, eikä tarjoa terapiaa. Terapeuteilla on ihan omat koulutuksensa, eikä tuollaista nimikettä voi sh käyttää.
Ilokseni voin kertoa, että olet väärässä. :)
Psykiatrian erikoissairaanhoitajakin voi kouluttautua terapeutiksi. Itseasiassa terapiakoulutuksen saaneella terapeutilla voi olla hyvinkin monenlaista taustakoulutusta. Oma psyk. erikoissh.-terapeuttini antama terapia oli asiantuntevaa terapiaa, samoin kuin sosionomin taustakoulutuksen saanut terapeuttini - arkikielessä molemmat terppani osasivat asiansa ja nostivat minut masennuksen suosta.
Psykoterapeutti ja psykoterapia
Psykoterapia perustuu terapeuttiselle vuorovaikutukselle, merkityksiin ja sisältöihin. Psykoterapia on psykologinen ja siten lääkkeetön menetelmä. Lääkkeiden käytön voi haluttaessa yhdistää psykoterapiaan.
Psykoterapeutti -nimike edellyttää Valvira:n hyväksymän tutkinnon. Tutkinto on yleensä 3 – 4 -vuotinen lisäkoulutus.
Psykoterapia, erityistaso (ET) on 3-vuotinen
Psykoterapia, ylempi erityistaso (YET) on 4-vuotinen
Psykoterapeuttien kouluttajan tutkinto (entinen VET) on lisäksi 3-vuotinen
Psykoterapiat on vielä tällä hetkellä järjestetty eri koulukuntien mukaan. Suosittuja koulukuntia ovat ratkaisukeskeinen, psykodynaaminen ja kognitiivinen. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, ettei suuntauksella ole merkitystä psykoterapian vaikuttavuuteen tai tuloksiin. Siten integratiivinen – suuntauksia yhdistävä – näkemys yleistyy.
Psykoterapian suuntaukset tuottavat siis yhtä hyviä terapiatuloksia. Enemmän merkitystä on yksittäisten terapeuttien välisillä eroilla.
Psykoterapeutin taustavalmiudet
Psykoterapeuteilla voi olla taustalla yliopistotutkinto (psykologi, psykiatri). Muita yliopistollisia pohjatutkintoja ovat mm. teologian tai kasvatustieteen maisterin tutkinnot.
Usein terapeutin taustakoulutuksena on ammattikorkeakoulu tai joskus jopa pelkkä ammattikoulu. Psykoterapeutteina toimii usein siis myös sairaanhoitajia, sosionomeja ja sosiaaliohjaajia.
Psykoterapeutin valinnassa terapeutin taustakoulutuksella voi olla merkitystä. Taustakoulutus voi vaikuttaa myös psykoterapian hinnoitteluun. Tieteellinen ja teoreettinen koulutus saattavat tarjota psykoterapiaan syvimmän työskentelypohjan.
http://www.terapiapsykologi.fi/psykoterapeutti-psykologi-psykiatri/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen äitipuoli mieheni noin parikymppisille lapsille, heitä on kaksi. Kun tutustuin heihin, he olivat hieman yli 10v. Kävivät meillä joka 2. viikonloppu. Minulla on muutama oma lapsi, teinejä.
Asiassa oli harmillista se, kun lapsipuoleni tulivat pidempää lomaa viettämään meille, niin aina olisi pitänyt olla kaveri mukana. Siis yötä. Siis täysihoidossa, ml. pyyhkeet ja lakanat. Yritin miehelleni, eli näiden lasten isälle kertoa, että koska meillä on lapsia yhteensä 4, ja jos jokainen pitää kaveriaan yötä, niin lapsia on 8. Että en jaksa sellaista, varsinkaan, kun vaatimus on se, että pitäisi hotellia näille kaikille pitää. Koska aina kun lapsilla on kaverit, niin jostain kumman syystä kotitöiden tekeminen loppuu siihen paikkaan, vaikka kaikki kotityöt lisääntyy (tiskit, laitettavan ruoan määrä, roskat, pyykki, jne.) Mieheni, kompppasi kuitenkin tietenkin lapsiaan, että kyllä heidän täytyy kaverit saada tuoda mukanaan. Lopulta ilmoitin, etten laita ruokaa näinä hetkinä kun kavereitakin meillä on, joten mies toimikoon silloin kokkina, ml. kaupassa käynti. Näin hän tekikin.
Onneksi nämä ajat ovat ohi, miehen lapset asuvat omillaan. Kertaakaan ei ole tullut kutsua kahville, vaikka selkävääränä passailin heitä monta vuotta. He asuvat vielä tässä lähellä. Ilmeisesti se, että rupesin rajoittamaan sitä, mitä suostun tekemään, oli heistä huonoa. Osasyy miksi hommat menivät pieleen on se, että nämä lapset on kasvatettu pitämään muita ihmisiä huonompina kuin he itse ovat. Vanhempansa ovat varakkaita ihmisiä, näiden lasten äiti puhuu nykymiehestään (eli lapsipuolieni isäpuolesta) kotiorjana! Ihan kamalaa mielestäni. Ja kun minä en tähän kotiorjan asemaan (mitä minulta odotettiin lapsipuolieni osalta) taipunut, niin huono homma heidän mielestään.
-ohi on-
Sun mokasi oli, että passailit heitä selkä vääränä. Sitä ei olisi pitänyt tehdä.
En minä passaa mieheni lapsia, kun tulevat. Yleensä teen 90 prosenttia kotitöistä, mutta kun lapset tulevat, niin miehen pitää tehdä ruoka, sekä täyttää ja tyhjentää astianpesukoneet silloin. Tekee sen mukisematta, mutta syöttää lapsille sitten hernekeittoa tai pelkkää leipää.
Käytin ehkä väärää termiä. Sanotaanko, että pelkästään se, että he tulivat, vaikken heitä olisi sillä tavoin passaillutkaan, niin heidän olemisensa aiheutti mulle paljon "ylimääräistä" työtä. Tyyliin, kämppä sotkeentuu ihan eri tahtia, kun täällä oli 4 hlön sijasta 10 tai yli, pyykkimäärä kaksinkertaistu jne..
Ja kyllä koin/koen, että haluaisin olla hyvissä väleissä mieheni lapsiin. Se vaan oli hitsin hankalaa, etenkin silloin kun mieheni tytär yritti kaikilla piilokeinoilla aiheuttaa minulle harmistusta. Tyyliin ihan joka krt kun saapui, oli aina jokin 100 e naamarasvaputeli, 300e laukku, 150 e paita jne. mukana: "Kato Kati, sain äidiltä tällasen" ja kampe nenäni alle. Ihmisillä mun puolesta saa olla kalliita tavaroita, ja kyllä mulle niitä saa näyttää. Mutta jos se on JOKA KERTA kun nähdään, niin alkaa se ottaa päähän. 15 v kyllä jo ymmärtää, mikä aiheuttaa kateutta / harmistusta toisessa. Enhän mäkään jatkuvasti esittele esim työkavereilleni niitä asioita, jotka mulla on paremmin. Ihan siksi en esittele, koska eihän ne mua kestäis.
Ja niin. Ne kauneusvirheet mitä mulla on, esim. ohut tukka ja paksut reidet, niin tämä tytär aina kommentoi omaa paksua tukkaansa, että kun hänellä on niiiiin paksu tukka ja hänellä on niiiin hoikat reidet. Kyllä nämä "piilo"viestit perille meni. Siinä sitten koitit olla menemättä samalle tasolle.
-ohi on-
Ai oikeesti olit kateellinen teinitytölle jostain kosmetiikasta, vaatteista ja ulkonäöstä? No sitten kyllä pitäisi vähän tutkiskella myös itseä ja katsoa sinne peiliin.. ja katsoa sieltä peilistä vähän jotakin muuta kuin sitä ohutta tukkaa ja paksuja reisiä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole sairaanhoitaja muuten terapeutti, eikä tarjoa terapiaa. Terapeuteilla on ihan omat koulutuksensa, eikä tuollaista nimikettä voi sh käyttää.
Ilokseni voin kertoa, että olet väärässä. :)
Psykiatrian erikoissairaanhoitajakin voi kouluttautua terapeutiksi. Itseasiassa terapiakoulutuksen saaneella terapeutilla voi olla hyvinkin monenlaista taustakoulutusta. Oma psyk. erikoissh.-terapeuttini antama terapia oli asiantuntevaa terapiaa, samoin kuin sosionomin taustakoulutuksen saanut terapeuttini - arkikielessä molemmat terppani osasivat asiansa ja nostivat minut masennuksen suosta.
Psykoterapeutti ja psykoterapia
Psykoterapia perustuu terapeuttiselle vuorovaikutukselle, merkityksiin ja sisältöihin. Psykoterapia on psykologinen ja siten lääkkeetön menetelmä. Lääkkeiden käytön voi haluttaessa yhdistää psykoterapiaan.
Psykoterapeutti -nimike edellyttää Valvira:n hyväksymän tutkinnon. Tutkinto on yleensä 3 – 4 -vuotinen lisäkoulutus.
Psykoterapia, erityistaso (ET) on 3-vuotinen
Psykoterapia, ylempi erityistaso (YET) on 4-vuotinen
Psykoterapeuttien kouluttajan tutkinto (entinen VET) on lisäksi 3-vuotinen
Psykoterapiat on vielä tällä hetkellä järjestetty eri koulukuntien mukaan. Suosittuja koulukuntia ovat ratkaisukeskeinen, psykodynaaminen ja kognitiivinen. Tutkimuksissa on kuitenkin todettu, ettei suuntauksella ole merkitystä psykoterapian vaikuttavuuteen tai tuloksiin. Siten integratiivinen – suuntauksia yhdistävä – näkemys yleistyy.
Psykoterapian suuntaukset tuottavat siis yhtä hyviä terapiatuloksia. Enemmän merkitystä on yksittäisten terapeuttien välisillä eroilla.
Psykoterapeutin taustavalmiudet
Psykoterapeuteilla voi olla taustalla yliopistotutkinto (psykologi, psykiatri). Muita yliopistollisia pohjatutkintoja ovat mm. teologian tai kasvatustieteen maisterin tutkinnot.
Usein terapeutin taustakoulutuksena on ammattikorkeakoulu tai joskus jopa pelkkä ammattikoulu. Psykoterapeutteina toimii usein siis myös sairaanhoitajia, sosionomeja ja sosiaaliohjaajia.
Psykoterapeutin valinnassa terapeutin taustakoulutuksella voi olla merkitystä. Taustakoulutus voi vaikuttaa myös psykoterapian hinnoitteluun. Tieteellinen ja teoreettinen koulutus saattavat tarjota psykoterapiaan syvimmän työskentelypohjan.
http://www.terapiapsykologi.fi/psykoterapeutti-psykologi-psykiatri/
Huom! Kouluttautua terapeutiksi, kuten kirjoitit.
Jos toimii psyk. sh:na, ei ole terapeutti. Psykoterapiaa tarjoavat psykoterapeutit, eivät sht, vaikka taustakoulutus voikin olla sairaanhoitaja tai vaikka sosionomi. Jos käyt psyk sh:n vastaanotolla, et käy terapiassa.
Psykoterapeutti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vttu mitkä kusipäiden kokoontumisajot. Oletteko noin munankipeitä, että pitää tuhota lasten elämä antamalla heille tunne siitä, etteivät ole haluttuja ja hyväksyttyjä OMASSA KODISSAAN?
Ja vaikka lapset olisivat vain viikonloppuja, heidän isänsä koti on heidän kotinsa, ainakin tasapainoisilla vanhemmilla. Omassa kodissa heillä on oikeus olla omanlaisiaan. Vtun ämmat.No kuule, minä olen yks noista joita ei enää äidin rooli kiinnosta. Mut lapset ovat tervetulleita, heitä varten on lelut ja vaatteet ja systermit ja todellakin viihtyvät meillä. Paremmin luultavasti kuin äidillään. Ja minun lapseni ovat sanoneet että on kiva käydä isällä ja suhteet kunnossa, muttei se ole heidän koti. Vaan heidän ainoa koti on minun kanssa. Eikä tässä oo mitään negatiivista. Suhteet isään ja tämän vaimoonkin ovat lämpimät. Pitäskö alkaa heille huutaa että ei, kyllä se isän koti on teidän koti...?
No jos miehen lapset viihtyy niin paljon paremmin teillä, niin ottakaa ne teille asumaan. Vai onko niin, että sun koti on sun lapsille koti mutta sun miehen koti ei ole miehen lapsille?
Ja tuo nyt on ihan naurettavaa olettaa, että kaikki on hyvin, kun lapset vaikuttaa siltä. Haloo, lapset yrittää miellyttää vanhempiaan jopa tilanteissa, jossa päädytään huostaanottoon! Ainahan lapset sanovat haluavansa asua kotona!
Itsekin vasta aikuisena olen terapiassa alkanut käsitellä tätä iskän "uutta" puolisoa, jonka koti ei ollut minun koti. Juuri tällaiset "mukavat" mutta "en äidiksi rupea" välit teki minulle tunteen, etten ole haluttu isän elämään, ja etten ole hyväksytty. Terapeuttini mykaan ihmiset hyppää uusperhekuvioihin tajuamatta, että ne lapset on ihmisiä, ja niitä on opittava rakastamaan. Lapsen oikeus on olla rakastettu vanhempansa luona, ei siedetty. Aikuisen on otettava vastuuta myös toisen lapsista antaakseen tunteen ehjästä perheestä ja aikuisten luotettavuudesta. Allekirjoitan tämän täysin.
Isän kodin pitäisi olla myös lasten koti, sillä miyä jos äidilke vaikka sattuu jotain tms. Joutuuko lapset olemaan "vierailulla" isillä sitten kunnes muuttavat kotoa?
Onneksi löysin tämän keskustelun! Tässä sulle kohtalotoveri!
Se eukko, joka oli just tuollainen "asialliset välit, mutta en ole sun äiti" on aiheuttanut mulle niin pahat traumat :( iskällä "sai" olla, mutta kyllä sen aisti mitä se eukko ajatteli... muka jotenkin asiallinen, mutta se välittämisen puute oli kamalaa.. miksi isä otti sellaisen naisen. Tottakai naisen omat lapset sai olla kuin kotonaan, itse olin vieraana... :( kyllä oli niin eriarvoista tämäkin. Yritin aina olla kiltisti että se eukko ajattelisi että isän koti on minunkin. Ei auttanut, kun ei "halunnut äidiksi alkaa". Käyn myös terapiassa hylkäämistraumoista, jossa terapeutti on sanonut, että nämä kuviot on aiheuttanut paljon ongelmia tämän getken nuorille aikuisille. Siis jotka on ollut lapsia uusperhekuvion aikaan.
Kiva kuulla että muilla samoja fiiliksiä. Toivoisin ettei ihmiset menisi yhteen jollei oikeasti voisi ottaa avosylin vastaan toisen lapsia, ja vaikka asumaan yhteiseen kotiin tarvittaessa. Niin että oltaisiiin perhe.. vältyttäisiin monelta lapsen murheelta..Oikeasti kiitos näistä kokemuksista! Nämä olivat minulle todella arvokkaita. Olin 8 kun isäni muutti uuden naisen kanssa yhteen. Seurustelua uuden kanssa oli takana alle 2 vuotta (en tiedä varmasti). Äidilleni ero oli rankka paikka, ja hän käsitteli vielä tunteitaan. Isä oli alkanut seurustelemaan heti eron jälkeen, joten äiti koki itsensä arvottamaksi ja suhteen olleen isälle merkityksetön. Äidistä sitten annettiin (yritettiin antaa) minulle kuva että tämä oli todella hankala, ja vain kiusallaan ei hyväksynyt isän uutta suhdetta, suorastaan sabotoi tätä. Oikeasti isäni ei ollut hoitanut eroa kunnolla. Isä ei suostunut puhumaan erosta eikä yrittänyt mitenkään tukea äitini vanhemmuutta. Äiti oli oikeassa, kun yritti huolehtia oloistani kun olin isän luona. En todellakaan kokenut olevani kotonani, olin vieras, kylässä. En lapsena tiedostanut sitä, mutta kyllä siinä oli sellainen jatkuva pahanolontunne mukana.
Sain kyllä olla siellä, mutta huomasin olevani "liikaa" uudelle naiselle. Minua piti vaan sietää joka toinen vkl ja keskiviikkoisin. Naisen omat lapset saivat mennä ja tulla miten tykkäsivät, oli omat huoneet ja kaapit, minulla joku nurkkaus, johon laitoin vaatteeni, ja kyläilystä piti sopia etukäteen. En voinut vain mennä "kotiin".
Kyllä jäi arvoton fiilis :( Äiti yritti minua tukea. Sairastuin masennukseen teini-iässä, sillä tiellä mennään yhä näin parikymppisenä. Isän uusi nainen leikkii yhä perhettä omien kakaroidensa (myöhäisteinejä) ja isäni kanssa. Tekisi mieli jäädä asunnottamaksi ja tupata sinne asumaan. Siinähän olisi akalla sietämistä, ja olisi ihan oikein. Tällä menolla ei kyllä ole varaa vuokraan ja toteutuu tämä uhkakuva.
Harva ymmärtää äitipuolen asemaa ennen kuin itse hyppää samoihin saappaisiin. Miltä tuntuisi itsestä joutua äkkiä asemaan, jossa pitäisi välittää vieraasta lapsesta kuin omastaan ilman, että vieras lapsi antaa samaa tunnesidettä takaisin? Mahdollisesti sanoo lehmäksi ja pitää uutta perhettä leikki- perheenä.
Se ei vain ole mahdollista ja lapselle tämä dynamiikka voi olla ahdistavaa. Äidin ja isän tulisi tämä hoitaa oikein, mutta yleensä syyt saa se paha äitipuoli, joka kehtaa leikkiä perhettä isin kanssa.
Minusta tekstistäsi huokuu kateus ja halu syyttää muita omasta asenteesta. Mutta syytä vanhempiasi, älä sitä, että äitipuolesi on ollut äiti omille lapsilleen. Sinulla on jo oma äitisi, joka lienee ollut myös lähivanhempi.
Meilläkin yritetään lasta viihdyttää, mutta silti hän puhuu itse olevansa kylässä. Olen iloinen, kun tulee, mutta iloinen kun lähtee. Tätä tunnetta on lähes mahdoton välttää, kun äidin luona lapsi suurimman ajan viettää. Tietty isän ja lapsen erkaantuminen ydinperheeseen verrattuna valitettavasti tapahtuu ja yhteinen lapsi on aina siinä, niin opimme väistämättä tuntemaan toisemme paremmin kuin etälapsi. Yli puolet lapsen elämästä on kuitenkin muualla, olisi hupsua kuvitella ettei se mihinkään vaikuta. Isän rakkautta ei voi poistaa, mutta molemminpuolinen tuntemus ei voi yltää ydinperheen tasolle. Lapsi ei tätä välttämätyä ymmärrä ja projisoi helposti siihen, ettei häntä haluta kylään yms.
Elämä ei valitettavasti ole reilu. Jos siihen jää jumiin, niin ei se sillä paremmaksi muutu. Ei ole reilua, että on erolapsia, ei ole reilua että joku kuolee, ei ole reilua, että vammautuu. Oma valinta asenteen suhteen vaikuttaa paljon. Älä jää jumiin vihaan ja kostoon.
Susta siis lapsen emotionaalinen kaltoinkohtelu äitipuolen toimesta on ihan ok, ja kyse on vain mun asenteesta? Ja juurihan sanoin, että kun äitini yritti tähän puuttua, äitipuoli leimadi hänet hankalaksi! Miksi siis syyttäisin äitiäni? Taidat itseasiassa olla äitipuoleni. Ihan turha valittaa miten sullakin oli raskasta, sä päätit alkaa miehen kanssa jolla on lapsi, minä en valinnut! Siinä vaiheessa sinun velvollisuutesi olisi ollut varmistaa kohteluni henkinen ja aineellinen tasapuolisuus omien lastesi kanssa!
Lapsen emotiaalinen kaltoinkohtelu ei ole oikein, mutta pointti oli siinä onko mitään emotionaalista kaltoinkohtelua koskaan ollut, vaan pelkkiä vääriä odotuksia siitä, mitä äitipuolen kuuluu etälapselle olla.
Sillä kolikolla on melkein aina se toinen puoli. Yleensä ihmiset eivät halua sinne katsoa, koska se kyseenalaistaa oman käytöksen. Mutta usein se pieni kurkkaus on ainoa tie pois vihasta.
Kuulostat vihaiselta.
Eli siis lapsen pitää "osata katsoa peiliin", jos lapsenomaisesti toivoo olevansa hyväksytty, rakastettu ja kotonaan isänsä luona? Miten te ihan oikeasti voitte vastuuttaa lapsia tässä uusperhekuvioissa? Nämä ovat aikuisten vastuita, miten varmistetaan lapselle ehjä psyykkinen ja emotionaalinen kehitys ja ilmapiiri, ei lasten.
Minä olin 11-vuotias kun äitipuoli tuli kuvioihin, about muutama kuukausi sen jälkeen kun vanhempani olivat eronneet ja huoltajuus oli annettu isälleni. Äitini muutti pois, saatesanoin "isäsi on nyt sinun huoltajasi, minä en ole sinusta enää missään vastuussa".
Isä ei muuttanut uuden naisen kanssa yhteen, mutta elin emotionaalisessa tyhjyydessä siitä lähtien. En ymmärtänyt sitä silloin, luulin että olen jotenkin viallinen kun isän seurustelukumppani oli niin kylmä minua kohtaan. Olin ujo ja varautunut luonteeltani, viihdyin paljon yksin. Tästä seurasi se, että sainkin olla todella paljon yksin, myös öitä yläasteikäisenä. Pelkäsin niin, että valvoin ja kun lopulta sain unen päästä kiinni, nukuin valot päällä. Isä teki paljon asioita kumppanin ja tämän jo melkein aikuisten lasten kanssa. Oma äitini alkoholisoitui, ja soitteli kännissä isän uudelle kumppanille. Tästä syytettiin minua. Minut nähtiin jotenkin osana äitiäni, ja äitini taas näki minut osana isääni ja tämän uutta elämää. Itse en nähnyt itseäni minkään perheen osana, vaan sain pärjätä yksin kouluongelmien, ystävyyssuhdeongelmien ja ihan kaiken kanssa.
Vasta aikuisena ymmärsin, ettei se nyt ihan tavallista ollut, ja omien lasten muota järkytys on kasvanut kun on ymmärtänyt, että lapsi on lapsi. Lapsi ei ole vastuussa vanhempiensa erosta, ei vastuussa vanhemman ja uuden kumppanin hyvinvoinnista, eikä lapsi ole vanhempien eron jälkeisen järkytyksen ja siitä selviämisen keskellä ole vastuussa suhteen luomisesta uuteen aikuiseen. Eikä lapsipuolet ole missään kiitollisuudenvelassa siitä, että heitä on etävanhemman luona "passattu" ja "otettu huomioon".
Edelleen se lapsi ei ole valinnut vanhempiaan eikä osaansa. Tämä pitäisi jokaisen aikuisen muistaa. Tämän ketjun luettuani tuli tunne, että moni syyttää sitä lasta ja pitää etälapsiaan kypsinä ymmärtämään ja tajuamaan tilanteita, vaikka todellisuudessa lapsi on vielä ihan raakile kaikessa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki uusperheen äidit on hirviöitä. Kuten yläpuolen kommenteistakin jo näkyy. Onko oikeesti noin kivaa sitten elää tuollaista kulissielämää saman katon alla? Leikitään perhettä, mutta inhotaan puolison lapsia. Eikö ois helpompi elää ihan omassa kodissa ja tapailla puolisoa silloin tällöin? Mutta minkäs sille voi jos on kunnon lassukka eikä uskalla tehdä mitään toisin tai siten kuten oikeasti haluaisi. Vaan jatkuva miellyttämisen tarve on suurempia kuin oma henkinen hyvinvointi. Ilmankos sitte vähä kireitä ootte.
Oletpa kammottava ihminen. Tuntuu varmaan hirveältä katsoa peiliin ja nähdä siinä vihan vääristämä, kuvottava hirviö. Oletko ajatellut hakea psykiatrista apua? Se olisi sinulle tarpeen. Normaalissa uusperheessä kiinnytään ja aletaan rakastaa puolison lapsia. Itselleni mieheni poika on hyvin rakas, ja suhde hänen äitiinsä on asiallisen ystävällinen.
Alue: Aihe vapaa
Kyllä, näin on. Pitäsisikö ennemmin odottaa siltä isältä että ottaisi kunnon äitipuolen lapsilleen?? Ei tietekään. Isähän saa ottaa vaikka väkivaltaisen hulluh. Ei häntä voi siitä syyttää. Ei tietenkään. Isältä kun ei voi odottaa mitään, vain naisilta.