Lue keskustelun säännöt.
Uusperheen äiti.
Kommentit (517)
Vierailija kirjoitti:
No enpä voi sanoa nauttivani uusperhearjesta. Miehellä edellisestä suhteesta 3 lasta ja ensimmäinen yhteinen on tulossa.
Edellisen suhteen lapset ovat 2, 4 ja 6v, eli aivan saakelin raivostuttavassa iässä. Pitäisi olla ostelemassa kaikenmaailman Frozen-koulureppuja ja mies vaan kyselemättä ostaa mitä pikkuprinsessa pyytää. Miehen ex osallistuu lastensa menoihin silloin kun häntä itseään sattuu huvittamaan, eli maksattaa kaiken miehelläni eikä maksa edes elatusmaksuja. Ollaan hankittu koulutarvikkeet, vaatteet ja makseltu puhelinlaskua. Olisi maksattanut miehellä myös melkein 100e harrastusmaksun, jos en olisi avannut suutani. Mieheni ja hänen ex ovat hyysänneet lapset aivan riippuvaisiksi heistä ja minua ärsyttää, että niille lapsille pitää soitella joka päivä, vaikka olisivat poissa vaan yhden viikonlopun, eli ei siis yhtäkään päivää niin, että lapsista ei tarvitsisi puhua tai nähdä.
Oma lapsi syntyy kesällä, enkä jaksaisi koko äitiyslomaa olla vastaanottamassa miehen lapsia koulusta kotiin ja pitämässä heille mitään ip-kerhoa. Haluaisin olla rauhassa oman perheeni kanssa, useammin kuin joka toinen viikonloppu. Mies ei suostu viikko-viikko-systeemiin, koska lapset ovat muka liian pieniä. Mitenköhän kaikkien muiden eroperheiden lapset sitten ovat ihan täyspäisiksi kasvaneet?
Lisäksi raivostuttaa, että hankintojen lisäksi kaikki muukin kaatuu meidän harteillemme. Lasten harrastuksiin vieminen, meidän vastuulla. Vanhempainilta, meidän vastuulla. Neuvolat, meidän vastuulla. Passikuvat, meidän vastuulla. Miehen entisellä on auto mutta silti minä siirsin aamusta töitäni ja lähdin viemään lasta lääkäriin?
Kuinka kauan olette olleet miehes kanssa yhdessä? Ja kuinka pitkä aika hänen erostaan oli? MIkä on sinun mielestäsi ihanteellinen tilanne noiden miehen lasten suhteen? Heissä on vielä paljon huolehtimista, kun hehät ovat tosi pieniä. miehen elatusvelvollisuuskin päättyy 16 vuoden päästä. Siis tuo hänen edellinen perheensäkin on ihan alussa vasta. MIten sinun mielestäsi pitäisi toimia? Miehen lapsia ei saa pois vaikka kuinka haluaisit, vaan he ovat olemassa. Siinä tosiseikka jota ei pääse pakoon. Miten sinun mielestäsi arki pitäisi järjestää? Nuo lapsethan tarvitsevat valtavasti kaikenlaista. Kun heitä on kolme, kolminkertaisesti. Se pitäisi hyväsyä, jos haluat rakentaa perheen miehesi kanssa. Minusta on outoa, että teet lapsen miehen kanssa jolla ei ole alunalkaenkaan ollut mahdollisuuksia panostaa siihen teidän "yhden lapsen perheeseen". Ja sitten alat katkertoitua siitä. Eikö olis viisaampaa lisääntyä jonkun -vaikka ennestään lapsettoman kanssa- jos nuo olosuhteet ovat sulle noin kurjat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No enpä voi sanoa nauttivani uusperhearjesta. Miehellä edellisestä suhteesta 3 lasta ja ensimmäinen yhteinen on tulossa.
Edellisen suhteen lapset ovat 2, 4 ja 6v, eli aivan saakelin raivostuttavassa iässä. Pitäisi olla ostelemassa kaikenmaailman Frozen-koulureppuja ja mies vaan kyselemättä ostaa mitä pikkuprinsessa pyytää. Miehen ex osallistuu lastensa menoihin silloin kun häntä itseään sattuu huvittamaan, eli maksattaa kaiken miehelläni eikä maksa edes elatusmaksuja. Ollaan hankittu koulutarvikkeet, vaatteet ja makseltu puhelinlaskua. Olisi maksattanut miehellä myös melkein 100e harrastusmaksun, jos en olisi avannut suutani. Mieheni ja hänen ex ovat hyysänneet lapset aivan riippuvaisiksi heistä ja minua ärsyttää, että niille lapsille pitää soitella joka päivä, vaikka olisivat poissa vaan yhden viikonlopun, eli ei siis yhtäkään päivää niin, että lapsista ei tarvitsisi puhua tai nähdä.
Oma lapsi syntyy kesällä, enkä jaksaisi koko äitiyslomaa olla vastaanottamassa miehen lapsia koulusta kotiin ja pitämässä heille mitään ip-kerhoa. Haluaisin olla rauhassa oman perheeni kanssa, useammin kuin joka toinen viikonloppu. Mies ei suostu viikko-viikko-systeemiin, koska lapset ovat muka liian pieniä. Mitenköhän kaikkien muiden eroperheiden lapset sitten ovat ihan täyspäisiksi kasvaneet?
Lisäksi raivostuttaa, että hankintojen lisäksi kaikki muukin kaatuu meidän harteillemme. Lasten harrastuksiin vieminen, meidän vastuulla. Vanhempainilta, meidän vastuulla. Neuvolat, meidän vastuulla. Passikuvat, meidän vastuulla. Miehen entisellä on auto mutta silti minä siirsin aamusta töitäni ja lähdin viemään lasta lääkäriin?
Kuinka kauan olette olleet miehes kanssa yhdessä? Ja kuinka pitkä aika hänen erostaan oli? MIkä on sinun mielestäsi ihanteellinen tilanne noiden miehen lasten suhteen? Heissä on vielä paljon huolehtimista, kun hehät ovat tosi pieniä. miehen elatusvelvollisuuskin päättyy 16 vuoden päästä. Siis tuo hänen edellinen perheensäkin on ihan alussa vasta. MIten sinun mielestäsi pitäisi toimia? Miehen lapsia ei saa pois vaikka kuinka haluaisit, vaan he ovat olemassa. Siinä tosiseikka jota ei pääse pakoon. Miten sinun mielestäsi arki pitäisi järjestää? Nuo lapsethan tarvitsevat valtavasti kaikenlaista. Kun heitä on kolme, kolminkertaisesti. Se pitäisi hyväsyä, jos haluat rakentaa perheen miehesi kanssa. Minusta on outoa, että teet lapsen miehen kanssa jolla ei ole alunalkaenkaan ollut mahdollisuuksia panostaa siihen teidän "yhden lapsen perheeseen". Ja sitten alat katkertoitua siitä. Eikö olis viisaampaa lisääntyä jonkun -vaikka ennestään lapsettoman kanssa- jos nuo olosuhteet ovat sulle noin kurjat?
Ja yksi juttu. Sun miehellä on kohta 4 lasta. Joten hänen huomiostaa, rahastaan, ajastaan, rakkaudestaan 1/4 kuuluu sille teidän yhteiselle.
Vierailija kirjoitti:
No enpä voi sanoa nauttivani uusperhearjesta. Miehellä edellisestä suhteesta 3 lasta ja ensimmäinen yhteinen on tulossa.
Edellisen suhteen lapset ovat 2, 4 ja 6v, eli aivan saakelin raivostuttavassa iässä. Pitäisi olla ostelemassa kaikenmaailman Frozen-koulureppuja ja mies vaan kyselemättä ostaa mitä pikkuprinsessa pyytää. Miehen ex osallistuu lastensa menoihin silloin kun häntä itseään sattuu huvittamaan, eli maksattaa kaiken miehelläni eikä maksa edes elatusmaksuja. Ollaan hankittu koulutarvikkeet, vaatteet ja makseltu puhelinlaskua. Olisi maksattanut miehellä myös melkein 100e harrastusmaksun, jos en olisi avannut suutani. Mieheni ja hänen ex ovat hyysänneet lapset aivan riippuvaisiksi heistä ja minua ärsyttää, että niille lapsille pitää soitella joka päivä, vaikka olisivat poissa vaan yhden viikonlopun, eli ei siis yhtäkään päivää niin, että lapsista ei tarvitsisi puhua tai nähdä.
Oma lapsi syntyy kesällä, enkä jaksaisi koko äitiyslomaa olla vastaanottamassa miehen lapsia koulusta kotiin ja pitämässä heille mitään ip-kerhoa. Haluaisin olla rauhassa oman perheeni kanssa, useammin kuin joka toinen viikonloppu. Mies ei suostu viikko-viikko-systeemiin, koska lapset ovat muka liian pieniä. Mitenköhän kaikkien muiden eroperheiden lapset sitten ovat ihan täyspäisiksi kasvaneet?
Lisäksi raivostuttaa, että hankintojen lisäksi kaikki muukin kaatuu meidän harteillemme. Lasten harrastuksiin vieminen, meidän vastuulla. Vanhempainilta, meidän vastuulla. Neuvolat, meidän vastuulla. Passikuvat, meidän vastuulla. Miehen entisellä on auto mutta silti minä siirsin aamusta töitäni ja lähdin viemään lasta lääkäriin?
Surulliseksi tekee tämä teksti. Tiesit, että miehellä on pieniä lapsia, he ovat nyt perhettäsi, tulevan lapsen sisaruksia. Jos haluat "oman perheesi" parissa olla, miksi et pariutunut lapsettoman kanssa? Nyt se on mahdoton toive. Tuon ikäiset ovat todellakin täysin riippuvaisia vanhemmistaan, kuuluukin olla. Mies saa kustantaa lapsilleen mitä haluaa, tätä toivot varmasti aikanaan omalle lapsellesi. Käsittämätön kuvio todella. Kun eroatte, etkö toivo isän olevan lapsesi elämässä yhtä vahvasti läsnä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No enpä voi sanoa nauttivani uusperhearjesta. Miehellä edellisestä suhteesta 3 lasta ja ensimmäinen yhteinen on tulossa.
Edellisen suhteen lapset ovat 2, 4 ja 6v, eli aivan saakelin raivostuttavassa iässä. Pitäisi olla ostelemassa kaikenmaailman Frozen-koulureppuja ja mies vaan kyselemättä ostaa mitä pikkuprinsessa pyytää. Miehen ex osallistuu lastensa menoihin silloin kun häntä itseään sattuu huvittamaan, eli maksattaa kaiken miehelläni eikä maksa edes elatusmaksuja. Ollaan hankittu koulutarvikkeet, vaatteet ja makseltu puhelinlaskua. Olisi maksattanut miehellä myös melkein 100e harrastusmaksun, jos en olisi avannut suutani. Mieheni ja hänen ex ovat hyysänneet lapset aivan riippuvaisiksi heistä ja minua ärsyttää, että niille lapsille pitää soitella joka päivä, vaikka olisivat poissa vaan yhden viikonlopun, eli ei siis yhtäkään päivää niin, että lapsista ei tarvitsisi puhua tai nähdä.
Oma lapsi syntyy kesällä, enkä jaksaisi koko äitiyslomaa olla vastaanottamassa miehen lapsia koulusta kotiin ja pitämässä heille mitään ip-kerhoa. Haluaisin olla rauhassa oman perheeni kanssa, useammin kuin joka toinen viikonloppu. Mies ei suostu viikko-viikko-systeemiin, koska lapset ovat muka liian pieniä. Mitenköhän kaikkien muiden eroperheiden lapset sitten ovat ihan täyspäisiksi kasvaneet?
Lisäksi raivostuttaa, että hankintojen lisäksi kaikki muukin kaatuu meidän harteillemme. Lasten harrastuksiin vieminen, meidän vastuulla. Vanhempainilta, meidän vastuulla. Neuvolat, meidän vastuulla. Passikuvat, meidän vastuulla. Miehen entisellä on auto mutta silti minä siirsin aamusta töitäni ja lähdin viemään lasta lääkäriin?
Surulliseksi tekee tämä teksti. Tiesit, että miehellä on pieniä lapsia, he ovat nyt perhettäsi, tulevan lapsen sisaruksia. Jos haluat "oman perheesi" parissa olla, miksi et pariutunut lapsettoman kanssa? Nyt se on mahdoton toive. Tuon ikäiset ovat todellakin täysin riippuvaisia vanhemmistaan, kuuluukin olla. Mies saa kustantaa lapsilleen mitä haluaa, tätä toivot varmasti aikanaan omalle lapsellesi. Käsittämätön kuvio todella. Kun eroatte, etkö toivo isän olevan lapsesi elämässä yhtä vahvasti läsnä?
Nimenomaan. KUN. Tuo yhtälö on mahdoton. Mutta täytyypä myös kysyä että mitä helvettiä se "miehesi" puuhaa? Onko hänellä ketään kotona tai mitään käsitystä siitä mitä on tekemässä? Vähän vastuullisempi siemenen kylväminen olisi hyväksi sille jälkikasvullekin. Miksi hän erosi kun on noin pienet lapset? Siis vauvakin? Miksi hän on hankkinut tuollaista vauhtia kolme lasta perheeseen joka on hajoamispisteessä? Ja jatkaa samantien, ennen kuin on erot käsitelty ja uusi suhde edes rakennettu? OLis vilpittömästi kiinnostavaa tietää.
Hyvät välit. Lapset ovat alakouluikäisiä. Leikitään yhdessä, käydään pulkkamäessä, halitaan hyvän yön halit ja ollaan muutenkin mielestäni läheisissä väleissä.
Jokaista vanhempaa varmaan välillä ärsyttää oman lapsen kiukkuilu ja temppuilu. Myös minua ärsyttää nuo lapset joskus. Jos eivät kielloista huolimatta tottele, huutavat ja kiljuvat, kiukuttelevat typeristä asioista. Minun mielestäni tämä on aivan normaalia, että joskus toinen perheenjäsen nyt vaan ärsyttää. Äidille ja isälle nämä tunteet ovat enemmän sallittuja kuin äitipuolelle tai isäpuolelle, se on harmillista.
Silloin kun lapset ovat meillä, niin elellään ihan tavallista mukavaa elämää. Joskus meillä on tosi kivaa, ja joskus tosi tyhmää. Ihan niinkuin missä tahansa perheessä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
15, minkä ikäisistä lapsista oikein puhut kun mainitsee kommentissa koulutusaasiat, kännykkänumero yms. Ja hyysäämisen. Lapsethan on vasta 2,4 ja 6-vuotiaat. Kyllä sen ikäiset vielä tarvii vanhempiaan.
Poika oli 5vee kun lyötiin hynttyyt yhteen isänsä kanssa ja nyt on 14vee. On vuosien varrella päässyt kasvamaan minullekkin yhdeksi rakkaimmista ihmisistä koko maailmassa. Itse olen vela ja vasta tämän pojan kautta opin ymmärtämään miten joku voi haluta omia lapsia ja heitä rakastaa. Vuoro viikoin on myös menty koko ajan vaikka isänsä olisi työmatkalla tulee poika silti meille minun seuraksi. Ja vielä vaan halataan ja pussataan joka sunnuntai kun lähtee äidilleen. Tosin nykyään enemmän huumorilla ja saa nähdä kuinka kauan sitäkään;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No enpä voi sanoa nauttivani uusperhearjesta. Miehellä edellisestä suhteesta 3 lasta ja ensimmäinen yhteinen on tulossa.
Edellisen suhteen lapset ovat 2, 4 ja 6v, eli aivan saakelin raivostuttavassa iässä. Pitäisi olla ostelemassa kaikenmaailman Frozen-koulureppuja ja mies vaan kyselemättä ostaa mitä pikkuprinsessa pyytää. Miehen ex osallistuu lastensa menoihin silloin kun häntä itseään sattuu huvittamaan, eli maksattaa kaiken miehelläni eikä maksa edes elatusmaksuja. Ollaan hankittu koulutarvikkeet, vaatteet ja makseltu puhelinlaskua. Olisi maksattanut miehellä myös melkein 100e harrastusmaksun, jos en olisi avannut suutani. Mieheni ja hänen ex ovat hyysänneet lapset aivan riippuvaisiksi heistä ja minua ärsyttää, että niille lapsille pitää soitella joka päivä, vaikka olisivat poissa vaan yhden viikonlopun, eli ei siis yhtäkään päivää niin, että lapsista ei tarvitsisi puhua tai nähdä.
Oma lapsi syntyy kesällä, enkä jaksaisi koko äitiyslomaa olla vastaanottamassa miehen lapsia koulusta kotiin ja pitämässä heille mitään ip-kerhoa. Haluaisin olla rauhassa oman perheeni kanssa, useammin kuin joka toinen viikonloppu. Mies ei suostu viikko-viikko-systeemiin, koska lapset ovat muka liian pieniä. Mitenköhän kaikkien muiden eroperheiden lapset sitten ovat ihan täyspäisiksi kasvaneet?
Lisäksi raivostuttaa, että hankintojen lisäksi kaikki muukin kaatuu meidän harteillemme. Lasten harrastuksiin vieminen, meidän vastuulla. Vanhempainilta, meidän vastuulla. Neuvolat, meidän vastuulla. Passikuvat, meidän vastuulla. Miehen entisellä on auto mutta silti minä siirsin aamusta töitäni ja lähdin viemään lasta lääkäriin?
Miksi sä olet ittes tollasseen kuseen hankkinut?! Sähän olet ihan holhousta vailla. Ja tämä kaikki vaan sen takia että saat hengittää samaa ilmaa jonkun kakslahkeisen kanssa. Voi luoja..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tuon 3.viestin kirjoittaja ja edelleen samaa mieltä asiasta. Kommenttini jälkeen tulleet kommenttia vaan vahvistavat käsitystäni, teistä hirviöistä vaikka näköjään itse sitä ettei huomaakaan. Olette mt-ongelmista kärsiviä oman eduntavoittelijoita, joille kumppanin aiemmat lapset ovat pelkkiä roskia. Miellyttämisen tarve on teillä hirmuinen vaikka jokainen sanoo vihaavansa uusperhe elämää. Elämä on mielestäni liian lyhyt, jos kuukaudessakin pitää muutama päivä elää ihmisten kanssa joista ei pidä. Olette hyvin katkeroituneita ja todellakin niitä lassukoita. Turhaa te omasta elämänne pilaamisesta syytätte kumppanin exiä, kun ihan itse olette soppa ne keittäneet. Dorkat!
Ihan hyvät välit on aina olleet. Miehen tytär ja poika asuivat meillä, tutustuin heihin lasten ollessa 3 ja 5. Nyt on jo pari vuotta nuorempikin asunut omassa kodissaan.
Pienimuotoinen kriisi tässä on kyllä käsillä. Miehen poika sairastui pahasti eikä pysty asumaan omillaan. Nyt mietitään, kuka sukulainen ehtisi olla "omaishoitajan" roolissa, kun pääsee sairaalasta. Kyseessä on väliaikainen ratkaisu, ennuste on että toipuu noin puolessa vuodessa entiselleen. Poika haluaisi isälleen, mutta isä ei aio jäädä pois töistä. Itse olen yrittäjä, ja teen paljon kotoa käsin töitä ja koko suku painostaa, että kyllähän siinä samalla ehtii huolehtia pojasta. Huoh. Pojan äiti taas on työttömänä ja ehtisi huolehtia hänestä, mutta siellä ei ole niin hyvät tilat kuin meillä olisi.
Koen että minulle yritetään kaataa roolia, joka ei minulle kuulu ja hankaloittaa töitäni liikaa. Varsinkin aluksi poika olisi käytännössä täysin autettava, toki ajan mittaa pitäisi helpottaa. Tylsä tilanne, tulla leimatuksi ilkeäksi äitipuoleksi näin, vaikka aina olen vilpittömästi miehen lapsista pitänyt. Jos mies jäisi kotiin töistä, tai hankkisi tälle avustajan alkukuukausiksi, poika olisi enemmän kuin tervetullut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen molemmat lapset asuvat jo omillaan. Toiseen välit ovat hyvät ja lämpimät, olleet aina. Ennemmin minuun tukeutuu kuin äitiinsä. Toista en jaksaisi ollenkaan, inhottaa ajatuskin jos on tulossa käymään. Pidän yhteyden minimissä.
Parhaani yritin mielestäni, mutta tämän kanssa homma ei koskaan alkanut sujua. Liian erilainen persoona, äidin myötävaikutus jne...
Minulla sama. Toiseen mieheni lapseen olen hyvin kiintynyt. Hän on aina ollut avoin, ja ottanut minut elämäänsä vilpittömästi. Toinen taas on hyvin kriittinen ja vaikka yritän hänestä välittää, tuntuu kuin jatkuvasti törmäisi vain halveksuntaan ja ilkeilyyn. Lapset ovat nyt 9 ja 11, ja viitisen vuotta on perheenä eletty (viikko-viikko). Vaikeaa on pysyä rauhallisena aikuisena ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Vierailija kirjoitti:
Olen tuon 3.viestin kirjoittaja ja edelleen samaa mieltä asiasta. Kommenttini jälkeen tulleet kommenttia vaan vahvistavat käsitystäni, teistä hirviöistä vaikka näköjään itse sitä ettei huomaakaan. Olette mt-ongelmista kärsiviä oman eduntavoittelijoita, joille kumppanin aiemmat lapset ovat pelkkiä roskia. Miellyttämisen tarve on teillä hirmuinen vaikka jokainen sanoo vihaavansa uusperhe elämää. Elämä on mielestäni liian lyhyt, jos kuukaudessakin pitää muutama päivä elää ihmisten kanssa joista ei pidä. Olette hyvin katkeroituneita ja todellakin niitä lassukoita. Turhaa te omasta elämänne pilaamisesta syytätte kumppanin exiä, kun ihan itse olette soppa ne keittäneet. Dorkat!
Kur kur, kulta. Minä elän itseäni varten, ja ikuista sunnuntaita ei ole. Joten yksi lapsi silloin tällöin on pieni paha kaiken muun hyvän rinnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvät välit on aina olleet. Miehen tytär ja poika asuivat meillä, tutustuin heihin lasten ollessa 3 ja 5. Nyt on jo pari vuotta nuorempikin asunut omassa kodissaan.
Pienimuotoinen kriisi tässä on kyllä käsillä. Miehen poika sairastui pahasti eikä pysty asumaan omillaan. Nyt mietitään, kuka sukulainen ehtisi olla "omaishoitajan" roolissa, kun pääsee sairaalasta. Kyseessä on väliaikainen ratkaisu, ennuste on että toipuu noin puolessa vuodessa entiselleen. Poika haluaisi isälleen, mutta isä ei aio jäädä pois töistä. Itse olen yrittäjä, ja teen paljon kotoa käsin töitä ja koko suku painostaa, että kyllähän siinä samalla ehtii huolehtia pojasta. Huoh. Pojan äiti taas on työttömänä ja ehtisi huolehtia hänestä, mutta siellä ei ole niin hyvät tilat kuin meillä olisi.
Koen että minulle yritetään kaataa roolia, joka ei minulle kuulu ja hankaloittaa töitäni liikaa. Varsinkin aluksi poika olisi käytännössä täysin autettava, toki ajan mittaa pitäisi helpottaa. Tylsä tilanne, tulla leimatuksi ilkeäksi äitipuoleksi näin, vaikka aina olen vilpittömästi miehen lapsista pitänyt. Jos mies jäisi kotiin töistä, tai hankkisi tälle avustajan alkukuukausiksi, poika olisi enemmän kuin tervetullut...
Äiti hoitaisi häntä teillä isän työpäivien ajan?
Lähes samanlainen kuin omiini. Lapsen bioäiti on kuollut, joten siitä syystä suhteesta tuli tiukempi muin jos bioäiti eläisi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvät välit on aina olleet. Miehen tytär ja poika asuivat meillä, tutustuin heihin lasten ollessa 3 ja 5. Nyt on jo pari vuotta nuorempikin asunut omassa kodissaan.
Pienimuotoinen kriisi tässä on kyllä käsillä. Miehen poika sairastui pahasti eikä pysty asumaan omillaan. Nyt mietitään, kuka sukulainen ehtisi olla "omaishoitajan" roolissa, kun pääsee sairaalasta. Kyseessä on väliaikainen ratkaisu, ennuste on että toipuu noin puolessa vuodessa entiselleen. Poika haluaisi isälleen, mutta isä ei aio jäädä pois töistä. Itse olen yrittäjä, ja teen paljon kotoa käsin töitä ja koko suku painostaa, että kyllähän siinä samalla ehtii huolehtia pojasta. Huoh. Pojan äiti taas on työttömänä ja ehtisi huolehtia hänestä, mutta siellä ei ole niin hyvät tilat kuin meillä olisi.
Koen että minulle yritetään kaataa roolia, joka ei minulle kuulu ja hankaloittaa töitäni liikaa. Varsinkin aluksi poika olisi käytännössä täysin autettava, toki ajan mittaa pitäisi helpottaa. Tylsä tilanne, tulla leimatuksi ilkeäksi äitipuoleksi näin, vaikka aina olen vilpittömästi miehen lapsista pitänyt. Jos mies jäisi kotiin töistä, tai hankkisi tälle avustajan alkukuukausiksi, poika olisi enemmän kuin tervetullut...
No eihän tuossa ole kahta sanaa. Jos äidillä on aikaa hoitaa, tottakai poika menee sinne, vaikka olisikin vähemmän tilaa. Tai sitten teillä isä huolehtii, että lapsellaan on tarvittava apu eikä velvoita sinua ottamaan täyttä vastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Olen tuon 3.viestin kirjoittaja ja edelleen samaa mieltä asiasta. Kommenttini jälkeen tulleet kommenttia vaan vahvistavat käsitystäni, teistä hirviöistä vaikka näköjään itse sitä ettei huomaakaan. Olette mt-ongelmista kärsiviä oman eduntavoittelijoita, joille kumppanin aiemmat lapset ovat pelkkiä roskia. Miellyttämisen tarve on teillä hirmuinen vaikka jokainen sanoo vihaavansa uusperhe elämää. Elämä on mielestäni liian lyhyt, jos kuukaudessakin pitää muutama päivä elää ihmisten kanssa joista ei pidä. Olette hyvin katkeroituneita ja todellakin niitä lassukoita. Turhaa te omasta elämänne pilaamisesta syytätte kumppanin exiä, kun ihan itse olette soppa ne keittäneet. Dorkat!
Elämäni ei ole mitenkään pilalla vaikka pari kertaa kuussa joudun sietämään miehen lasta. Joudunhan sietämään työkaveitakin, joista en pidä. Se on sitä taitoa tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvät välit on aina olleet. Miehen tytär ja poika asuivat meillä, tutustuin heihin lasten ollessa 3 ja 5. Nyt on jo pari vuotta nuorempikin asunut omassa kodissaan.
Pienimuotoinen kriisi tässä on kyllä käsillä. Miehen poika sairastui pahasti eikä pysty asumaan omillaan. Nyt mietitään, kuka sukulainen ehtisi olla "omaishoitajan" roolissa, kun pääsee sairaalasta. Kyseessä on väliaikainen ratkaisu, ennuste on että toipuu noin puolessa vuodessa entiselleen. Poika haluaisi isälleen, mutta isä ei aio jäädä pois töistä. Itse olen yrittäjä, ja teen paljon kotoa käsin töitä ja koko suku painostaa, että kyllähän siinä samalla ehtii huolehtia pojasta. Huoh. Pojan äiti taas on työttömänä ja ehtisi huolehtia hänestä, mutta siellä ei ole niin hyvät tilat kuin meillä olisi.
Koen että minulle yritetään kaataa roolia, joka ei minulle kuulu ja hankaloittaa töitäni liikaa. Varsinkin aluksi poika olisi käytännössä täysin autettava, toki ajan mittaa pitäisi helpottaa. Tylsä tilanne, tulla leimatuksi ilkeäksi äitipuoleksi näin, vaikka aina olen vilpittömästi miehen lapsista pitänyt. Jos mies jäisi kotiin töistä, tai hankkisi tälle avustajan alkukuukausiksi, poika olisi enemmän kuin tervetullut...
Äiti hoitaisi häntä teillä isän työpäivien ajan?
Tuskin onnistuisi. Ensinnäkin melko pitkä välimatka ja äidillä ei ole autoa. Toiseksi mies ei varmasti exää meille halua (en sen puoleen minäkään).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvät välit on aina olleet. Miehen tytär ja poika asuivat meillä, tutustuin heihin lasten ollessa 3 ja 5. Nyt on jo pari vuotta nuorempikin asunut omassa kodissaan.
Pienimuotoinen kriisi tässä on kyllä käsillä. Miehen poika sairastui pahasti eikä pysty asumaan omillaan. Nyt mietitään, kuka sukulainen ehtisi olla "omaishoitajan" roolissa, kun pääsee sairaalasta. Kyseessä on väliaikainen ratkaisu, ennuste on että toipuu noin puolessa vuodessa entiselleen. Poika haluaisi isälleen, mutta isä ei aio jäädä pois töistä. Itse olen yrittäjä, ja teen paljon kotoa käsin töitä ja koko suku painostaa, että kyllähän siinä samalla ehtii huolehtia pojasta. Huoh. Pojan äiti taas on työttömänä ja ehtisi huolehtia hänestä, mutta siellä ei ole niin hyvät tilat kuin meillä olisi.
Koen että minulle yritetään kaataa roolia, joka ei minulle kuulu ja hankaloittaa töitäni liikaa. Varsinkin aluksi poika olisi käytännössä täysin autettava, toki ajan mittaa pitäisi helpottaa. Tylsä tilanne, tulla leimatuksi ilkeäksi äitipuoleksi näin, vaikka aina olen vilpittömästi miehen lapsista pitänyt. Jos mies jäisi kotiin töistä, tai hankkisi tälle avustajan alkukuukausiksi, poika olisi enemmän kuin tervetullut...
No eihän tuossa ole kahta sanaa. Jos äidillä on aikaa hoitaa, tottakai poika menee sinne, vaikka olisikin vähemmän tilaa. Tai sitten teillä isä huolehtii, että lapsellaan on tarvittava apu eikä velvoita sinua ottamaan täyttä vastuuta.
Jep, tätä mieltä itsekin olen. Iltaisin voin tottakai avustaa omalta osaltani, mutta täyden vastuun vaatiminen työpäivieni aikana on aivan kohtuuton pyyntö. Ja sitäpaitsi vaikka teen paljon kotoa, on minullakin asiakaskäyntejä lähes päivittäin ja välillä olen pois koko päivänkin.
Siis tämä teksti voisi olla suoraan isäni avokin näppäimistöltä - noin kaksikymmentä vuotta sitten.
Ihan samalla tavalla sätti isäni selän takana minulle, alle kouluikäiselle, "Miten veessä Timo* osti sulle noi kerhotossut?! Nehän maksaa jotain kymmenen markkaa? Sä se kyllä osaat manipuloida isääs." ja samaan hengenvetoon raivosi, siis tuohtuneena tivasi minulta, miksei äitini tee/maksa/ole poissa/ole läsnä tarpeeksi ja että miksi hän joutuu pesemään pyykkini ja hoitamaan silmätippani, vaikka äitini kulkee autolla "perse homeessa". Nooh, mitään tekemistä sillä ei ollut sen asian kanssa, että erotessaan isäni muutti kanssani Hkiin ja äiti jäi asumaan Rovaniemelle.
Tiedoksi sinulle: Sinä et ole äitipuoli, koska et ansaitse titteliisi äiti-liitettä. Sinussa ei ole puoliakaan äitiä, koska olet liian kateellinen, itsekäs ja asennevammainen sellaiseen kunniaan. Arkisten asioiden hoito ei ole "teidän vastuulla", vaan ihan normaali ja neutraali tehtävä, joka vanhemmalla on. Luulitko, että lapset lakkaavat olemasta heti kun alat suhteeseen heidän isänsä kanssa? Varaudu siihen, että negatiiviset tunteesi miehesi lapsia kohtaan voimistuvat oman lapsen saamisen myötä.