Miksi en vain parannu masennuksesta?

On täällä toinen. Vaikea masennus diagnoosina ja tuntuu, etten tee elämässäni muuta kuin maksan sohvalla ja mietin miten ja milloin tappaisin itseni. Välillä otan lääkkeitä pieniä yliannostuksia, että olen koko päivän tokkurassa eikä tarvitse ajatella mitään.

Et parannu koska masennusta ei osata hoitaa. Välillä onnistutaan vahingossa. Masennuksen todellisiin syihin puuttuminen ei ole yhteiskunnassamme mahdollista eikä palvele lääkeyrityksiä, joten tieto aidosti tehoavista interventioista vaietaan.

Aivoissa on mitä aivoissa on. Ei sitä voi muuksi muuttaa, mutta oloa voi kohentaa, jos voi.

Oon yrittänyt aina välillä ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä, tuloksena seuraavana päivänä entistä väsyneempi olo. En enää halua tavata ketään muita kuin perheenjäseniä vapaa-ajallakaan. Ihmettelen muita masentuneita, jotka jatkasavat siivota.

ap

Kun vanhempani käyvät niin huomaan miten pettyneitä ovat kun en jaksa olla täydellinen siivouksessa tai täydellinen missään muussakaan.

ap

Samaa rataa täälläkin. Tosin mulla olo kyllä kohenee, kun vaan väkisin lähden liikkumaan ja hammasta purren alan siivoamaan. Mutta vaikeaa on päästä alkuun. Välillä menee viikkoja, etten käy edes ulkona. Ei ole diagnosoituna mitään, kun en jaksa edes lääkäriin mennä. Liian työlästä sekin.

Ensiksi, ole armollinen itsellesi. Toipuminen ei ole suoritus vaan prosessi, joka etenee omaa tahtiaan. Aivojen kemia ja mielen toiminta ovat monimutkainen asia. On hienoa, että jaksat kuitenkin ihmetellä, kirjoittaa ja käydä terapiassa. Se on paljon jo sellaisenaan.

Vierailija kirjoitti:

Oon yrittänyt aina välillä ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä, tuloksena seuraavana päivänä entistä väsyneempi olo. En enää halua tavata ketään muita kuin perheenjäseniä vapaa-ajallakaan. Ihmettelen muita masentuneita, jotka jatkasavat siivota.

ap

Jaksaminen on ainakin mun masennuskokemuksella tosi kausittaista. Välillä jaksaa siivota, pyykätä ja laittaa ruokaa ahdistuksesta ja väsymyksestä huolimatta, välillä makaa sängyssä monta päivää ja käy vain välillä vessassa. Mulla on nyt sellainen sängyssä maksamia/itsarin suunnitteluvaihe enkä jaksa mitään. Ehkä me tästä vielä joskus parannutaan, tai sitten ei.

T. Tuon kakkoskommentin kirjoittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon yrittänyt aina välillä ottaa itseäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä, tuloksena seuraavana päivänä entistä väsyneempi olo. En enää halua tavata ketään muita kuin perheenjäseniä vapaa-ajallakaan. Ihmettelen muita masentuneita, jotka jatkasavat siivota.

ap

Jaksaminen on ainakin mun masennuskokemuksella tosi kausittaista. Välillä jaksaa siivota, pyykätä ja laittaa ruokaa ahdistuksesta ja väsymyksestä huolimatta, välillä makaa sängyssä monta päivää ja käy vain välillä vessassa. Mulla on nyt sellainen sängyssä maksamia/itsarin suunnitteluvaihe enkä jaksa mitään. Ehkä me tästä vielä joskus parannutaan, tai sitten ei.

T. Tuon kakkoskommentin kirjoittaja

Ykköskommentin kirjoittaja siis, heh.

Mun ois vaan pakko jaksaa, nyt on loma mutta käyn siis töissä ja löytyy lapset ja mies. En vaan voisi olla vaikka mies niin sanoo ettei tarvitse tehdä mitään jos ei jaksa. Luin vaan tuon siivousketjun ja iski taas piikki sydämeen, kun en jaksa puunata.

ap

Parantuuko vaikeasta masennuksesta kukaan? Minä en usko että parantuu. Voi tulla parempia ajanjaksoja mutta masennus kulkee aina mukana ja aktivoituu sitten jostain tapahtumasta elämässä. Näin ainakin minulla.

Vierailija kirjoitti:

Mun ois vaan pakko jaksaa, nyt on loma mutta käyn siis töissä ja löytyy lapset ja mies. En vaan voisi olla vaikka mies niin sanoo ettei tarvitse tehdä mitään jos ei jaksa. Luin vaan tuon siivousketjun ja iski taas piikki sydämeen, kun en jaksa puunata.

ap

Tärkeämpää on pidellä itseään hengissä kuin pidellä moppia käsissä.

Vierailija kirjoitti:

Ensiksi, ole armollinen itsellesi. Toipuminen ei ole suoritus vaan prosessi, joka etenee omaa tahtiaan. Aivojen kemia ja mielen toiminta ovat monimutkainen asia. On hienoa, että jaksat kuitenkin ihmetellä, kirjoittaa ja käydä terapiassa. Se on paljon jo sellaisenaan.

Miten tällainen lässytys konkreettisesti auttaa masentunutta? Ei mitenkään. En tarkoita pahalla, mutta itseäni vituttaa kaikenlainen turhanpäiväinen sananhelinä. Se ei maksa minun laskujani, hae minun lääkkeitäni eikä se tuo minulle ystäviä. 

Itse olen jo alistunut siihen, että olen lamaantunut lopun ikääni. Kaikkeen tottuu.

Kykenet käymään töissä. Se on jo mahtavaa! Ja pystyt huolehtimaan lapsien hyvinvoinnista. Anna muun olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensiksi, ole armollinen itsellesi. Toipuminen ei ole suoritus vaan prosessi, joka etenee omaa tahtiaan. Aivojen kemia ja mielen toiminta ovat monimutkainen asia. On hienoa, että jaksat kuitenkin ihmetellä, kirjoittaa ja käydä terapiassa. Se on paljon jo sellaisenaan.

Miten tällainen lässytys konkreettisesti auttaa masentunutta? Ei mitenkään. En tarkoita pahalla, mutta itseäni vituttaa kaikenlainen turhanpäiväinen sananhelinä. Se ei maksa minun laskujani, hae minun lääkkeitäni eikä se tuo minulle ystäviä. 

Itse olen jo alistunut siihen, että olen lamaantunut lopun ikääni. Kaikkeen tottuu.

Tämä. Ja masentuneelle on helppoa sanoa, että "ole armollinen itsellesi", mutta sen toteuttaminen on käytännössä aika vaikeaa, kun kyseessä ei ole tahdonalainen tila.

Vierailija kirjoitti:

Kykenet käymään töissä. Se on jo mahtavaa! Ja pystyt huolehtimaan lapsien hyvinvoinnista. Anna muun olla.

Ei voisi, pelkään ettei lapsilla ole kohtaan yhtään ystäviä. Asutaan ns. hyvällä alueella. Ei täällä saa olla masentunut.

ap

Masennuksesta parantuminen on prosessi, jota lääkitys ja hyvä terapia voivat auttaa ja etenkin nopeuttaa. Ensimmäisenä vuotena voi olla että huomaat vain kuinka maailma ei enää ole niin harmaa. Toisena vuotena ehkä jaksat välillä tavata jo ystäviä. Masennuksesta ei parannuta yht'äkkiä, vaan prosessi on niin hidas ettei sitä itse juuri huomaa. Tämän takia kannattaakin vain verrata oloaan esim. vuotta aiempaan ja miettiä onko mitään parannusta tullut. Huonojakin jaksoja voi tulla mutta _kokonaisolon_ pitäisi hitaasti kohentua.

Itsellä (lähes) täysi toipuminen on vienyt vuosia, mutta nyt olen työelämässä, seurustelen vakavasti ja elän säännöllistä ja aika iloista elämää! Edelleenkään en jaksa aina kaikkea ylimääräistä mutta ei tarvitsekaan, en halua olla robotti, riittää että pärjään. Edelleen toivon että oloni hitaasti vielä kohentuu, ja esim. stressinsietokyky paranisi, mutta noin yleisesti en enää koe masennuksen rajoittavan elämääni! Siltä osin sanoisin siis että olen parannusprosessin loppupäässä.

Tsemppiä ja älä ole liian ankara itsellesi! Älä vertaa itseäsi tai saavutuksiasi toisiin, koska et voi tietää minkälainen tausta heillä on - joidenkin lapsuus on ollut tuetumpaa ja elämä tasaista. Jos oma taustasi on ollut todella haastava, ole ylpeä itsestäsi ja siitä että olet selvinnyt noinkin hyvin! Moni muu ei välttämättä olisi :-)

Sama. Kuitenkin nyt terapian ja lääkityksen avulla voin kuitenkin jo paremmin mutta en mä masennuksesta usko koskaan täysin parantuvani sillä syyt miksi olen masentunut, ovat ja tulevat aika varmasti aina olemaan elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kykenet käymään töissä. Se on jo mahtavaa! Ja pystyt huolehtimaan lapsien hyvinvoinnista. Anna muun olla.

Ei voisi, pelkään ettei lapsilla ole kohtaan yhtään ystäviä. Asutaan ns. hyvällä alueella. Ei täällä saa olla masentunut.

ap

No mistä ne sun naapurit tietää että oot masentunut? Tai lasten kaverit?

Pertti Perusduunari kyllä tietää, mistä kiikastaa. Masennushan paranee tietysti sillä, että ottaa itseään niskasta kiinni.