Miksi miesten kriteerit ovat realistisempia?

Vierailija kirjoitti:

Vastaus ap Kysymykseen, on pakko olla. Taviksena ja vähän harmaana miehenä ei ole ikinä saanut vastakkaiselta sukupuolelta positiivista huomiota. Sitten mediassa, somessa, keskusteluissa, tutkimuksessa osoitetaan, että ihannemies on minun vastakohtani. Tästä seuraa huonon itsetunnon kierre jota toistuvat pakit pahentaa. En tiedä mikä beettakomeetta olen mutta naista en saa. Siinä määrin mgtow jota olen vähän tutkinut, en siis välttämättä kannata, tuo lohtua ettei ole yksin.

Uskotko, jos sanon, ettet ole alfa, beta tai mikään muukaan kirjain? Sinä olet epävarma mies, joka rypee epävarmuudessaan. Naiset "haistavat" sen, että itsekunnioituksesi on nollilla, jolloin automaattisesti syntyy käsitys siitä, ettet pysty muitakaan kunnioittamaan/rakastamaan. Itsevarmuuttakin voi oppia, eikä siihen edes tarvita naista.

Hullua muuten, että väitetään naisten olevan liikaa median vietävissä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.

Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.

T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen

Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?

Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.

Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.

Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.

Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.

Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?

Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.

Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.

Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.

Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.

Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.

Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.

Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.

Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.

Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.

Herran jestas niinhän se menee ihan kaikilla. Ei niitä potentiaalisia kumppaneita kenellekään ole joka kulmalla vaan niiden luonteiden ja mieltymysten pitää kohdata.

Kummanhan kumppanin löytäminen mahtaa olla suurempi ihme? ihminen joka nauttii ihmisten kohtaamisesta ja valtaosa ei pidä tuota pyrkimystä huonona, vai sellainen, joka jaksaa kohdata muutaman uuden ihmisen viikossa ja jonka taipumuksia valtaväestä oudoksuu tai pitää epätoivottuna.

Yhtä paljon kummallakin. Ei läheskään kaikki ekstrovertin tapaamat ihmiset ole potentiaalisia kumppaneita, parisuhteeseen kun tarvitaan vain se yksi. (Paitsi polyamoreilla, mutta se menee jo offtopiciksi) Se on sitten tuurista kiinni tuleeko se vastaan ja milloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.

Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.

T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen

Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?

Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.

Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.

Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.

Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.

Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?

Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.

Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.

Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.

Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.

Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.

Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.

Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.

Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.

Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.

Herran jestas niinhän se menee ihan kaikilla. Ei niitä potentiaalisia kumppaneita kenellekään ole joka kulmalla vaan niiden luonteiden ja mieltymysten pitää kohdata.

Kummanhan kumppanin löytäminen mahtaa olla suurempi ihme? ihminen joka nauttii ihmisten kohtaamisesta ja valtaosa ei pidä tuota pyrkimystä huonona, vai sellainen, joka jaksaa kohdata muutaman uuden ihmisen viikossa ja jonka taipumuksia valtaväestä oudoksuu tai pitää epätoivottuna.

Voit tehdä itsellesi vaikka exeltaulukon mahdollisuuksista löytää kumppani mutta rakastuminen ei ole kuitenkaan mitään tilastotiedettä.

Introverttiys ei ole mitään mitä pidetään outona tai epätoivottuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.

Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.

T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen

Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?

Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.

Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.

Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.

Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.

Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?

Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.

Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.

Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.

Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.

Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.

Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.

Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.

Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.

Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.

Herran jestas niinhän se menee ihan kaikilla. Ei niitä potentiaalisia kumppaneita kenellekään ole joka kulmalla vaan niiden luonteiden ja mieltymysten pitää kohdata.

Kummanhan kumppanin löytäminen mahtaa olla suurempi ihme? ihminen joka nauttii ihmisten kohtaamisesta ja valtaosa ei pidä tuota pyrkimystä huonona, vai sellainen, joka jaksaa kohdata muutaman uuden ihmisen viikossa ja jonka taipumuksia valtaväestä oudoksuu tai pitää epätoivottuna.

Yhtä paljon kummallakin. Ei läheskään kaikki ekstrovertin tapaamat ihmiset ole potentiaalisia kumppaneita, parisuhteeseen kun tarvitaan vain se yksi. (Paitsi polyamoreilla, mutta se menee jo offtopiciksi) Se on sitten tuurista kiinni tuleeko se vastaan ja milloin.

Juuri näin. Se yksi riittää. Kummassakaan tapauksessa ei ole mitään merkitystä sillä, mitä valtaväestö ajattelee tai pitää epätoivottuna (en tosin ole myöskään tavannut introverttia, joka uhraisi asialle ajatustakaan).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaus ap Kysymykseen, on pakko olla. Taviksena ja vähän harmaana miehenä ei ole ikinä saanut vastakkaiselta sukupuolelta positiivista huomiota. Sitten mediassa, somessa, keskusteluissa, tutkimuksessa osoitetaan, että ihannemies on minun vastakohtani. Tästä seuraa huonon itsetunnon kierre jota toistuvat pakit pahentaa. En tiedä mikä beettakomeetta olen mutta naista en saa. Siinä määrin mgtow jota olen vähän tutkinut, en siis välttämättä kannata, tuo lohtua ettei ole yksin.

Uskotko, jos sanon, ettet ole alfa, beta tai mikään muukaan kirjain? Sinä olet epävarma mies, joka rypee epävarmuudessaan. Naiset "haistavat" sen, että itsekunnioituksesi on nollilla, jolloin automaattisesti syntyy käsitys siitä, ettet pysty muitakaan kunnioittamaan/rakastamaan. Itsevarmuuttakin voi oppia, eikä siihen edes tarvita naista.

Hullua muuten, että väitetään naisten olevan liikaa median vietävissä...

Siis uskon uskon.. Sanoinkin beettakomeetta sarkastisesti. Sitä tarkoitan, että tosiaan itsetunto ja itsekunnioitus todella on huonot ja jatkuvat pakit ja epäonnistumiset pahentaa sitä.

Media Ja muut siksi että ne yhdessä tukevat omia havaintoja ja kokemuksia. Jos oma tilanne olisi toinen, niin heittäisin vesilintua medialla ja tutkimuksilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.

Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.

T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen

Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?

Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.

Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.

Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.

Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.

Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?

Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.

Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.

Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.

Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.

Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.

Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.

Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.

Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.

Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.

Herran jestas niinhän se menee ihan kaikilla. Ei niitä potentiaalisia kumppaneita kenellekään ole joka kulmalla vaan niiden luonteiden ja mieltymysten pitää kohdata.

Kummanhan kumppanin löytäminen mahtaa olla suurempi ihme? ihminen joka nauttii ihmisten kohtaamisesta ja valtaosa ei pidä tuota pyrkimystä huonona, vai sellainen, joka jaksaa kohdata muutaman uuden ihmisen viikossa ja jonka taipumuksia valtaväestä oudoksuu tai pitää epätoivottuna.

Yhtä paljon kummallakin. Ei läheskään kaikki ekstrovertin tapaamat ihmiset ole potentiaalisia kumppaneita, parisuhteeseen kun tarvitaan vain se yksi. (Paitsi polyamoreilla, mutta se menee jo offtopiciksi) Se on sitten tuurista kiinni tuleeko se vastaan ja milloin.

Ei taida todennäköisyyslasku olla ihan vahvuuksia? Vaikka oletettaisiin potentiaalisten kumppaneiden määrä samaksi (mitä se ei käsittääkseni ole, kun introversiota näytetään pitävän näinkin epätoivittuna), jos toinen kohtaa päivittäisessä toiminnassaan 50 uutta vastakkaisen sukupuolen edustajaa viikossa ja nauttii siitä (eli on todennäköisemmin edukseen, mutta jätetään sekin huomiotta) ja introvertti, joka yrittää tutustua naisiin kumppanin löytämiseksi, kohtaa vaikka viisi. Eikö silloin ole syytä olettaa, että ekstrovertin parin löytämistodennäköisyys on (vähintään) kymmenkertainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaus ap Kysymykseen, on pakko olla. Taviksena ja vähän harmaana miehenä ei ole ikinä saanut vastakkaiselta sukupuolelta positiivista huomiota. Sitten mediassa, somessa, keskusteluissa, tutkimuksessa osoitetaan, että ihannemies on minun vastakohtani. Tästä seuraa huonon itsetunnon kierre jota toistuvat pakit pahentaa. En tiedä mikä beettakomeetta olen mutta naista en saa. Siinä määrin mgtow jota olen vähän tutkinut, en siis välttämättä kannata, tuo lohtua ettei ole yksin.

Uskotko, jos sanon, ettet ole alfa, beta tai mikään muukaan kirjain? Sinä olet epävarma mies, joka rypee epävarmuudessaan. Naiset "haistavat" sen, että itsekunnioituksesi on nollilla, jolloin automaattisesti syntyy käsitys siitä, ettet pysty muitakaan kunnioittamaan/rakastamaan. Itsevarmuuttakin voi oppia, eikä siihen edes tarvita naista.

Hullua muuten, että väitetään naisten olevan liikaa median vietävissä...

Siis uskon uskon.. Sanoinkin beettakomeetta sarkastisesti. Sitä tarkoitan, että tosiaan itsetunto ja itsekunnioitus todella on huonot ja jatkuvat pakit ja epäonnistumiset pahentaa sitä.

Media Ja muut siksi että ne yhdessä tukevat omia havaintoja ja kokemuksia. Jos oma tilanne olisi toinen, niin heittäisin vesilintua medialla ja tutkimuksilla.

Ongelma onkin juuri siinä, että mittaat ihmisarvosi naismenestyksen mukaan. Epätoivo on tosi huono wingman. Hullua kyllä, kumppani löytyy monesti juuri silloin kun sitä EI etsi.

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.

Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.

T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen

Tässä näette miehet miten miehetön nuori nainen on henkisesti ihan valovuosien päässä teistä mitä tulee asioiden ymmärtämiseen ja itsereflektiokykyyn. Tämä on vasta 25v ja pesee kypsyydessä mennen tullen palstamiehet joista osa alkaa olla jo lähempänä 40 v jollei yli. Te olette miehet ihan oikeasti lapsen tasolla tähän verrattuna, suosittelen todella itsetutkiskelun aloittamista naisten "vikoihin" keskittymisen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.

Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.

T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen

Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?

Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.

Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.

Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.

Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.

Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?

Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.

Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.

Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.

Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.

Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.

Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.

Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.

Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.

Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.

Herran jestas niinhän se menee ihan kaikilla. Ei niitä potentiaalisia kumppaneita kenellekään ole joka kulmalla vaan niiden luonteiden ja mieltymysten pitää kohdata.

Kummanhan kumppanin löytäminen mahtaa olla suurempi ihme? ihminen joka nauttii ihmisten kohtaamisesta ja valtaosa ei pidä tuota pyrkimystä huonona, vai sellainen, joka jaksaa kohdata muutaman uuden ihmisen viikossa ja jonka taipumuksia valtaväestä oudoksuu tai pitää epätoivottuna.

Yhtä paljon kummallakin. Ei läheskään kaikki ekstrovertin tapaamat ihmiset ole potentiaalisia kumppaneita, parisuhteeseen kun tarvitaan vain se yksi. (Paitsi polyamoreilla, mutta se menee jo offtopiciksi) Se on sitten tuurista kiinni tuleeko se vastaan ja milloin.

Ei taida todennäköisyyslasku olla ihan vahvuuksia? Vaikka oletettaisiin potentiaalisten kumppaneiden määrä samaksi (mitä se ei käsittääkseni ole, kun introversiota näytetään pitävän näinkin epätoivittuna), jos toinen kohtaa päivittäisessä toiminnassaan 50 uutta vastakkaisen sukupuolen edustajaa viikossa ja nauttii siitä (eli on todennäköisemmin edukseen, mutta jätetään sekin huomiotta) ja introvertti, joka yrittää tutustua naisiin kumppanin löytämiseksi, kohtaa vaikka viisi. Eikö silloin ole syytä olettaa, että ekstrovertin parin löytämistodennäköisyys on (vähintään) kymmenkertainen?

Juurihan tuolla sanottiin, ettei introverttiys ole outoa tai epätoivottua, siksi siis epäily siitä, että kyseessä on jokin muu ongelma, jota yrität piilottaa introverttiyden taakse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.

Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.

T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen

Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?

Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.

Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.

Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.

Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.

Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?

Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.

Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.

Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.

Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.

Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.

Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.

Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.

Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.

Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.

Herran jestas niinhän se menee ihan kaikilla. Ei niitä potentiaalisia kumppaneita kenellekään ole joka kulmalla vaan niiden luonteiden ja mieltymysten pitää kohdata.

Kummanhan kumppanin löytäminen mahtaa olla suurempi ihme? ihminen joka nauttii ihmisten kohtaamisesta ja valtaosa ei pidä tuota pyrkimystä huonona, vai sellainen, joka jaksaa kohdata muutaman uuden ihmisen viikossa ja jonka taipumuksia valtaväestä oudoksuu tai pitää epätoivottuna.

Yhtä paljon kummallakin. Ei läheskään kaikki ekstrovertin tapaamat ihmiset ole potentiaalisia kumppaneita, parisuhteeseen kun tarvitaan vain se yksi. (Paitsi polyamoreilla, mutta se menee jo offtopiciksi) Se on sitten tuurista kiinni tuleeko se vastaan ja milloin.

Juuri näin. Se yksi riittää. Kummassakaan tapauksessa ei ole mitään merkitystä sillä, mitä valtaväestö ajattelee tai pitää epätoivottuna (en tosin ole myöskään tavannut introverttia, joka uhraisi asialle ajatustakaan).

Introversio on osaltaan sitäkin, ettei itsestäänselvyyksistä puhuta puhumisen ilosta. Mistäpä tiedät mitä he ajattelevat jostakin jos et ole kysynyt? Otanta on myös kapea, ellet tunne vähintään kymmenittäin kumppania etsiviä introverttejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.

Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.

T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen

Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?

Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.

Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.

Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.

Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.

Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?

Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.

Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.

Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.

Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.

Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.

Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.

Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.

Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.

Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.

Herran jestas niinhän se menee ihan kaikilla. Ei niitä potentiaalisia kumppaneita kenellekään ole joka kulmalla vaan niiden luonteiden ja mieltymysten pitää kohdata.

Kummanhan kumppanin löytäminen mahtaa olla suurempi ihme? ihminen joka nauttii ihmisten kohtaamisesta ja valtaosa ei pidä tuota pyrkimystä huonona, vai sellainen, joka jaksaa kohdata muutaman uuden ihmisen viikossa ja jonka taipumuksia valtaväestä oudoksuu tai pitää epätoivottuna.

Yhtä paljon kummallakin. Ei läheskään kaikki ekstrovertin tapaamat ihmiset ole potentiaalisia kumppaneita, parisuhteeseen kun tarvitaan vain se yksi. (Paitsi polyamoreilla, mutta se menee jo offtopiciksi) Se on sitten tuurista kiinni tuleeko se vastaan ja milloin.

Juuri näin. Se yksi riittää. Kummassakaan tapauksessa ei ole mitään merkitystä sillä, mitä valtaväestö ajattelee tai pitää epätoivottuna (en tosin ole myöskään tavannut introverttia, joka uhraisi asialle ajatustakaan).

Introversio on osaltaan sitäkin, ettei itsestäänselvyyksistä puhuta puhumisen ilosta. Mistäpä tiedät mitä he ajattelevat jostakin jos et ole kysynyt? Otanta on myös kapea, ellet tunne vähintään kymmenittäin kumppania etsiviä introverttejä.

Onko introversio mielestäsi sairaus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.

Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.

T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen

Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?

Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.

Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.

Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.

Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.

Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?

Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.

Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.

Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.

Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.

Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.

Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.

Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.

Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.

Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.

Herran jestas niinhän se menee ihan kaikilla. Ei niitä potentiaalisia kumppaneita kenellekään ole joka kulmalla vaan niiden luonteiden ja mieltymysten pitää kohdata.

Kummanhan kumppanin löytäminen mahtaa olla suurempi ihme? ihminen joka nauttii ihmisten kohtaamisesta ja valtaosa ei pidä tuota pyrkimystä huonona, vai sellainen, joka jaksaa kohdata muutaman uuden ihmisen viikossa ja jonka taipumuksia valtaväestä oudoksuu tai pitää epätoivottuna.

Yhtä paljon kummallakin. Ei läheskään kaikki ekstrovertin tapaamat ihmiset ole potentiaalisia kumppaneita, parisuhteeseen kun tarvitaan vain se yksi. (Paitsi polyamoreilla, mutta se menee jo offtopiciksi) Se on sitten tuurista kiinni tuleeko se vastaan ja milloin.

Ei taida todennäköisyyslasku olla ihan vahvuuksia? Vaikka oletettaisiin potentiaalisten kumppaneiden määrä samaksi (mitä se ei käsittääkseni ole, kun introversiota näytetään pitävän näinkin epätoivittuna), jos toinen kohtaa päivittäisessä toiminnassaan 50 uutta vastakkaisen sukupuolen edustajaa viikossa ja nauttii siitä (eli on todennäköisemmin edukseen, mutta jätetään sekin huomiotta) ja introvertti, joka yrittää tutustua naisiin kumppanin löytämiseksi, kohtaa vaikka viisi. Eikö silloin ole syytä olettaa, että ekstrovertin parin löytämistodennäköisyys on (vähintään) kymmenkertainen?

Juurihan tuolla sanottiin, ettei introverttiys ole outoa tai epätoivottua, siksi siis epäily siitä, että kyseessä on jokin muu ongelma, jota yrität piilottaa introverttiyden taakse.

Juurikin tuon kiistämisen takia en sitä ottanut laskuun mukaan (vaikken kokemuksen perusteella voi olla samaa mieltä). Katsos osasin jo arvata jonkun yrittävän kyseenalaistaa koko laskun totuuspohjan siihen vedoten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.

Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.

T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen

Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?

Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.

Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.

Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.

Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.

Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?

Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.

Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.

Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.

Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.

Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.

Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.

Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.

Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.

Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.

Herran jestas niinhän se menee ihan kaikilla. Ei niitä potentiaalisia kumppaneita kenellekään ole joka kulmalla vaan niiden luonteiden ja mieltymysten pitää kohdata.

Kummanhan kumppanin löytäminen mahtaa olla suurempi ihme? ihminen joka nauttii ihmisten kohtaamisesta ja valtaosa ei pidä tuota pyrkimystä huonona, vai sellainen, joka jaksaa kohdata muutaman uuden ihmisen viikossa ja jonka taipumuksia valtaväestä oudoksuu tai pitää epätoivottuna.

Yhtä paljon kummallakin. Ei läheskään kaikki ekstrovertin tapaamat ihmiset ole potentiaalisia kumppaneita, parisuhteeseen kun tarvitaan vain se yksi. (Paitsi polyamoreilla, mutta se menee jo offtopiciksi) Se on sitten tuurista kiinni tuleeko se vastaan ja milloin.

Juuri näin. Se yksi riittää. Kummassakaan tapauksessa ei ole mitään merkitystä sillä, mitä valtaväestö ajattelee tai pitää epätoivottuna (en tosin ole myöskään tavannut introverttia, joka uhraisi asialle ajatustakaan).

Introversio on osaltaan sitäkin, ettei itsestäänselvyyksistä puhuta puhumisen ilosta. Mistäpä tiedät mitä he ajattelevat jostakin jos et ole kysynyt? Otanta on myös kapea, ellet tunne vähintään kymmenittäin kumppania etsiviä introverttejä.

Onko introversio mielestäsi sairaus?

Ei. Miksi olisi ja kuinka se tähän asiaan liittyisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Tyytymisestä.

Tuossahan on kaava, joka liittyy keskusteluun alfapanoista ja betaelättäjistä.

Aika monellakin naisella on kolme elämänvaihetta:

1. Juoksut (ei vielä lapset mielessä)

2. Vakiintuminen (perheen perustaminen, lasten kasvattaminen, "ruuhkavuodet")

3. Menot (lapset kasatettu, uusi koulutus, työ, sosiaalinen elämä)

On lukuisia miehiä jotka kelpaavat vaiheeseen 2. mutta eivät samoille naisille vaiheeseen 1. eikä 3. Tämä on se betaelättäjäkuvio josta ketjussa kirjoitetaan. Tästä syystä olisin todella skeptinen naisen suhteen jolla on jo lapsikuume päällä - samoin kuin naisen suhteen joka suosi ennen tätä vaihetta täysin eri tyyppisiä miehiä.

Tavallisen naisen elämänvaiheet:

1) Nuoruus, johon sisältyy opiskelut, ystävät, seurustelu ja seksielämä sen vakituisen seurustelukumppanin kanssa. Toki myös bilettäminen mikä taas ei tarkoita mitään paneskeluorgioita.

2) Perheen perustaminen ja ruuhkavuodet.

3) Oma elämä, jonka elämiseen suurin osa kaipaa kumppania. Isovanhemmuus ja sen oman puolison kanssa vanheneminen.

Näihin kaikkiin vaiheisiin kyllä kelpaisi se sama mies, mutta elämä ei vaan aina mene niin, että sama kumppani pysyy rinnalla koko ajan. Tämä ei todellakaan ole yksinomaan naisten syytä. Suurimmaksi osaksi syyllisiä varmaan ei ole ollenkaan, ihmiset vaan ihan oikeasti kasvavat erilleen ja rakkaus loppuu. Silloin kun syyllisiä on, miehet ovat aivan yhtä syyllisiä kuin naisetkin.

Nuoruuden seurustelut harvoin kestävät siihen seuraavaan elämänvaiheeseen ja se johtuu ihan siitä, että sekä tytöillä että pojilla elämäntilanne ja jopa koko ystäväpiiri ja kotipaikkakuntakin muuttuvat opiskelukuvuoiden myötä. Silloin se vanhalle kotipaikkakunnalle jäänyt lukioajan seurustelukaveri ei välttämättä pysy kuvioissa perässä. Tämä on sellainen erotilanne, johon ei ole syyllisiä.

Perhearki ja ruuhkavuodet puolestaan pistävät parisuhteen koetukselle ihan tutkitusti. Sekään ei ole kenenkään vika, ihmiset vain reagoivat eri tavalla stressaavaan elämäntilanteeseen. Toisaalta usein se on mies, joka ei sopeudu lapsiperheen vastuunkantoon ja väsymykseen. Tälläkin palstalla miehet valittavat usein siitä, että heidän puolisonsa ei parin taaperon kanssa valvoessaan jaksa "huolehtia itsestään" ja harrastaa seksiä tarpeeksi usein. Miehet sitten etääntyvät perheestä ja puolisostaan, uppoavat töihin ja kavereidensa kanssa harrastamiseen ja nainen kokee jäävänsä yksin. Nämä ovat varsin yleisiä syitä parisuhteen kariutumiseen lapsiperhevaiheessa.

Tuo väite, että naisille ei vaan kelpaa sama mies eri elämänvaiheisiin on täyttä puppua. Kelpaisi kyllä jos se mies vaan jaksaa mukana niissä elämänmuutoksissa eikä ala pitää vaimoaan pelkkänä kodinhoitajana ja pussientyhjennysalustana. Mieshän mielellään elää epätyydyttävässäkin parisuhteessa niin kauan kuin palvelu pelaa, koska hän ulkoistaa itsensä perhe-elämästä ja alkaa elää omaa elämäänsä siinä sivussa. Nainen ei voi tehdä samaa, ja tällöin alkaa ero houkuttamaan, koska tuossa vaiheessa parisuhde ei tarjoa naiselle niitä hyötyjä mitä miehelle tarjoaa.

Uskomatonta! Ap:ta ja muita miehiä jatkuvasti haukutaan siitä, että he eivät ymmärrä naisten olevan yksilöitä, eikä tilastolla ole mitään arvoa. Sitten joku kirjoittaa pitkän viestin, jossa oikein yksityiskohtaisesti kertoo muun muassa, miksi nuoruuden seurustelut loppuvat (huhhuh) tai miksi mies elää epätyydyttävässä suhteessa (mmmitä?). Peukut 10-0.

Ettekö te todella näe mitään ristiriitaa tässä? Teille voi kirjoittaa mitä vain roskaa, kunhan se vain tukee teidän asennoitumistanne asiaan. Ei ole keskustelua sellainen, kun ette te edes yritä keskustella.

Tämä ei ole tilasto eikä suunnitelma tai tiukka aikataulu. Tämä on esimerkki siitä, kuinka tavallisen naisen tai miehen elämä noin pääpiirteissään voisi sujua.

Kehotan sinua lukemaan kaksi viimeistä lausettasi ja rehellisesti sanomaan, onko se hyvää keskustelua?

Hyvään keskusteluun ei myöskään kuulu se, että leimataan vastapuoli valehtelijaksi silloin, kun vastaus ei miellytä. Tätä ovat täällä miehet ahkerasti harrastaneet.

Niin, tuohan on todennäköisesti sinun oma elämäntarinasi, ei yhtään mitään muuta. Teksti näyttää olevan kirjoitettu siihen sävyyn, että tuo olisi enemmänkin kuin kertomus elämästäsi, mutta jos tarkoitus ei ollut yrittää perustella tai yleistää mitään, niin sitten tulkitsin väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Tyytymisestä.

Tuossahan on kaava, joka liittyy keskusteluun alfapanoista ja betaelättäjistä.

Aika monellakin naisella on kolme elämänvaihetta:

1. Juoksut (ei vielä lapset mielessä)

2. Vakiintuminen (perheen perustaminen, lasten kasvattaminen, "ruuhkavuodet")

3. Menot (lapset kasatettu, uusi koulutus, työ, sosiaalinen elämä)

On lukuisia miehiä jotka kelpaavat vaiheeseen 2. mutta eivät samoille naisille vaiheeseen 1. eikä 3. Tämä on se betaelättäjäkuvio josta ketjussa kirjoitetaan. Tästä syystä olisin todella skeptinen naisen suhteen jolla on jo lapsikuume päällä - samoin kuin naisen suhteen joka suosi ennen tätä vaihetta täysin eri tyyppisiä miehiä.

Tavallisen naisen elämänvaiheet:

1) Nuoruus, johon sisältyy opiskelut, ystävät, seurustelu ja seksielämä sen vakituisen seurustelukumppanin kanssa. Toki myös bilettäminen mikä taas ei tarkoita mitään paneskeluorgioita.

2) Perheen perustaminen ja ruuhkavuodet.

3) Oma elämä, jonka elämiseen suurin osa kaipaa kumppania. Isovanhemmuus ja sen oman puolison kanssa vanheneminen.

Näihin kaikkiin vaiheisiin kyllä kelpaisi se sama mies, mutta elämä ei vaan aina mene niin, että sama kumppani pysyy rinnalla koko ajan. Tämä ei todellakaan ole yksinomaan naisten syytä. Suurimmaksi osaksi syyllisiä varmaan ei ole ollenkaan, ihmiset vaan ihan oikeasti kasvavat erilleen ja rakkaus loppuu. Silloin kun syyllisiä on, miehet ovat aivan yhtä syyllisiä kuin naisetkin.

Nuoruuden seurustelut harvoin kestävät siihen seuraavaan elämänvaiheeseen ja se johtuu ihan siitä, että sekä tytöillä että pojilla elämäntilanne ja jopa koko ystäväpiiri ja kotipaikkakuntakin muuttuvat opiskelukuvuoiden myötä. Silloin se vanhalle kotipaikkakunnalle jäänyt lukioajan seurustelukaveri ei välttämättä pysy kuvioissa perässä. Tämä on sellainen erotilanne, johon ei ole syyllisiä.

Perhearki ja ruuhkavuodet puolestaan pistävät parisuhteen koetukselle ihan tutkitusti. Sekään ei ole kenenkään vika, ihmiset vain reagoivat eri tavalla stressaavaan elämäntilanteeseen. Toisaalta usein se on mies, joka ei sopeudu lapsiperheen vastuunkantoon ja väsymykseen. Tälläkin palstalla miehet valittavat usein siitä, että heidän puolisonsa ei parin taaperon kanssa valvoessaan jaksa "huolehtia itsestään" ja harrastaa seksiä tarpeeksi usein. Miehet sitten etääntyvät perheestä ja puolisostaan, uppoavat töihin ja kavereidensa kanssa harrastamiseen ja nainen kokee jäävänsä yksin. Nämä ovat varsin yleisiä syitä parisuhteen kariutumiseen lapsiperhevaiheessa.

Tuo väite, että naisille ei vaan kelpaa sama mies eri elämänvaiheisiin on täyttä puppua. Kelpaisi kyllä jos se mies vaan jaksaa mukana niissä elämänmuutoksissa eikä ala pitää vaimoaan pelkkänä kodinhoitajana ja pussientyhjennysalustana. Mieshän mielellään elää epätyydyttävässäkin parisuhteessa niin kauan kuin palvelu pelaa, koska hän ulkoistaa itsensä perhe-elämästä ja alkaa elää omaa elämäänsä siinä sivussa. Nainen ei voi tehdä samaa, ja tällöin alkaa ero houkuttamaan, koska tuossa vaiheessa parisuhde ei tarjoa naiselle niitä hyötyjä mitä miehelle tarjoaa.

Uskomatonta! Ap:ta ja muita miehiä jatkuvasti haukutaan siitä, että he eivät ymmärrä naisten olevan yksilöitä, eikä tilastolla ole mitään arvoa. Sitten joku kirjoittaa pitkän viestin, jossa oikein yksityiskohtaisesti kertoo muun muassa, miksi nuoruuden seurustelut loppuvat (huhhuh) tai miksi mies elää epätyydyttävässä suhteessa (mmmitä?). Peukut 10-0.

Ettekö te todella näe mitään ristiriitaa tässä? Teille voi kirjoittaa mitä vain roskaa, kunhan se vain tukee teidän asennoitumistanne asiaan. Ei ole keskustelua sellainen, kun ette te edes yritä keskustella.

Tämä ei ole tilasto eikä suunnitelma tai tiukka aikataulu. Tämä on esimerkki siitä, kuinka tavallisen naisen tai miehen elämä noin pääpiirteissään voisi sujua.

Kehotan sinua lukemaan kaksi viimeistä lausettasi ja rehellisesti sanomaan, onko se hyvää keskustelua?

Hyvään keskusteluun ei myöskään kuulu se, että leimataan vastapuoli valehtelijaksi silloin, kun vastaus ei miellytä. Tätä ovat täällä miehet ahkerasti harrastaneet.

Niin, tuohan on todennäköisesti sinun oma elämäntarinasi, ei yhtään mitään muuta. Teksti näyttää olevan kirjoitettu siihen sävyyn, että tuo olisi enemmänkin kuin kertomus elämästäsi, mutta jos tarkoitus ei ollut yrittää perustella tai yleistää mitään, niin sitten tulkitsin väärin.

Ei tuo ole edes minun kirjoittamani. Silti, se on kertomus normaalista elämästä, ketään syyllistämättä, ilman outoja aikatauluja ja suunnitelmia sen suhteen kuinka elämän kuuluisi kulkea ja ennen kaikkea, ilman katkeruutta siitä, miten jonkun muun elämä menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaus ap Kysymykseen, on pakko olla. Taviksena ja vähän harmaana miehenä ei ole ikinä saanut vastakkaiselta sukupuolelta positiivista huomiota. Sitten mediassa, somessa, keskusteluissa, tutkimuksessa osoitetaan, että ihannemies on minun vastakohtani. Tästä seuraa huonon itsetunnon kierre jota toistuvat pakit pahentaa. En tiedä mikä beettakomeetta olen mutta naista en saa. Siinä määrin mgtow jota olen vähän tutkinut, en siis välttämättä kannata, tuo lohtua ettei ole yksin.

Uskotko, jos sanon, ettet ole alfa, beta tai mikään muukaan kirjain? Sinä olet epävarma mies, joka rypee epävarmuudessaan. Naiset "haistavat" sen, että itsekunnioituksesi on nollilla, jolloin automaattisesti syntyy käsitys siitä, ettet pysty muitakaan kunnioittamaan/rakastamaan. Itsevarmuuttakin voi oppia, eikä siihen edes tarvita naista.

Hullua muuten, että väitetään naisten olevan liikaa median vietävissä...

Siis uskon uskon.. Sanoinkin beettakomeetta sarkastisesti. Sitä tarkoitan, että tosiaan itsetunto ja itsekunnioitus todella on huonot ja jatkuvat pakit ja epäonnistumiset pahentaa sitä.

Media Ja muut siksi että ne yhdessä tukevat omia havaintoja ja kokemuksia. Jos oma tilanne olisi toinen, niin heittäisin vesilintua medialla ja tutkimuksilla.

Ongelma onkin juuri siinä, että mittaat ihmisarvosi naismenestyksen mukaan. Epätoivo on tosi huono wingman. Hullua kyllä, kumppani löytyy monesti juuri silloin kun sitä EI etsi.

No ihan täysin en mittaa ihmisarvoani sen mukaan, mutta selvästi liian suuren osan. Ammatillinen itsetuntoni on hyvä samoin harrastukseni kautta kehonkuva. Mutta nimenomaan miehenä olematon. Varmasti epätoivo on huono siipiveikko en epätoivoa tunne, mutta olenhan minä ihan lyöty mies, mitä tulee toimimiseen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Joku entsyymi taitaa minulta puuttua ulkonäön lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

121212 kirjoitti:

Tyytymisestä.

Tuossahan on kaava, joka liittyy keskusteluun alfapanoista ja betaelättäjistä.

Aika monellakin naisella on kolme elämänvaihetta:

1. Juoksut (ei vielä lapset mielessä)

2. Vakiintuminen (perheen perustaminen, lasten kasvattaminen, "ruuhkavuodet")

3. Menot (lapset kasatettu, uusi koulutus, työ, sosiaalinen elämä)

On lukuisia miehiä jotka kelpaavat vaiheeseen 2. mutta eivät samoille naisille vaiheeseen 1. eikä 3. Tämä on se betaelättäjäkuvio josta ketjussa kirjoitetaan. Tästä syystä olisin todella skeptinen naisen suhteen jolla on jo lapsikuume päällä - samoin kuin naisen suhteen joka suosi ennen tätä vaihetta täysin eri tyyppisiä miehiä.

Tavallisen naisen elämänvaiheet:

1) Nuoruus, johon sisältyy opiskelut, ystävät, seurustelu ja seksielämä sen vakituisen seurustelukumppanin kanssa. Toki myös bilettäminen mikä taas ei tarkoita mitään paneskeluorgioita.

2) Perheen perustaminen ja ruuhkavuodet.

3) Oma elämä, jonka elämiseen suurin osa kaipaa kumppania. Isovanhemmuus ja sen oman puolison kanssa vanheneminen.

Näihin kaikkiin vaiheisiin kyllä kelpaisi se sama mies, mutta elämä ei vaan aina mene niin, että sama kumppani pysyy rinnalla koko ajan. Tämä ei todellakaan ole yksinomaan naisten syytä. Suurimmaksi osaksi syyllisiä varmaan ei ole ollenkaan, ihmiset vaan ihan oikeasti kasvavat erilleen ja rakkaus loppuu. Silloin kun syyllisiä on, miehet ovat aivan yhtä syyllisiä kuin naisetkin.

Nuoruuden seurustelut harvoin kestävät siihen seuraavaan elämänvaiheeseen ja se johtuu ihan siitä, että sekä tytöillä että pojilla elämäntilanne ja jopa koko ystäväpiiri ja kotipaikkakuntakin muuttuvat opiskelukuvuoiden myötä. Silloin se vanhalle kotipaikkakunnalle jäänyt lukioajan seurustelukaveri ei välttämättä pysy kuvioissa perässä. Tämä on sellainen erotilanne, johon ei ole syyllisiä.

Perhearki ja ruuhkavuodet puolestaan pistävät parisuhteen koetukselle ihan tutkitusti. Sekään ei ole kenenkään vika, ihmiset vain reagoivat eri tavalla stressaavaan elämäntilanteeseen. Toisaalta usein se on mies, joka ei sopeudu lapsiperheen vastuunkantoon ja väsymykseen. Tälläkin palstalla miehet valittavat usein siitä, että heidän puolisonsa ei parin taaperon kanssa valvoessaan jaksa "huolehtia itsestään" ja harrastaa seksiä tarpeeksi usein. Miehet sitten etääntyvät perheestä ja puolisostaan, uppoavat töihin ja kavereidensa kanssa harrastamiseen ja nainen kokee jäävänsä yksin. Nämä ovat varsin yleisiä syitä parisuhteen kariutumiseen lapsiperhevaiheessa.

Tuo väite, että naisille ei vaan kelpaa sama mies eri elämänvaiheisiin on täyttä puppua. Kelpaisi kyllä jos se mies vaan jaksaa mukana niissä elämänmuutoksissa eikä ala pitää vaimoaan pelkkänä kodinhoitajana ja pussientyhjennysalustana. Mieshän mielellään elää epätyydyttävässäkin parisuhteessa niin kauan kuin palvelu pelaa, koska hän ulkoistaa itsensä perhe-elämästä ja alkaa elää omaa elämäänsä siinä sivussa. Nainen ei voi tehdä samaa, ja tällöin alkaa ero houkuttamaan, koska tuossa vaiheessa parisuhde ei tarjoa naiselle niitä hyötyjä mitä miehelle tarjoaa.

Uskomatonta! Ap:ta ja muita miehiä jatkuvasti haukutaan siitä, että he eivät ymmärrä naisten olevan yksilöitä, eikä tilastolla ole mitään arvoa. Sitten joku kirjoittaa pitkän viestin, jossa oikein yksityiskohtaisesti kertoo muun muassa, miksi nuoruuden seurustelut loppuvat (huhhuh) tai miksi mies elää epätyydyttävässä suhteessa (mmmitä?). Peukut 10-0.

Ettekö te todella näe mitään ristiriitaa tässä? Teille voi kirjoittaa mitä vain roskaa, kunhan se vain tukee teidän asennoitumistanne asiaan. Ei ole keskustelua sellainen, kun ette te edes yritä keskustella.

Tämä ei ole tilasto eikä suunnitelma tai tiukka aikataulu. Tämä on esimerkki siitä, kuinka tavallisen naisen tai miehen elämä noin pääpiirteissään voisi sujua.

Kehotan sinua lukemaan kaksi viimeistä lausettasi ja rehellisesti sanomaan, onko se hyvää keskustelua?

Hyvään keskusteluun ei myöskään kuulu se, että leimataan vastapuoli valehtelijaksi silloin, kun vastaus ei miellytä. Tätä ovat täällä miehet ahkerasti harrastaneet.

Hyvää keskustelua on nimenomaan tuoda nämä valtavat biakset esiin. Samat argumentit on käännetty molempiin suuntiin sen mukaan, mikä miellyttää itseä.

Kuten sanoin, hyvää keskustelua ei ole poimia omaa mielipidettä pönkittäviä argumentteja huolimatta siitä, ovatko ne vedenkestäviä vai eivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.

Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.

T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen

Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?

Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.

Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.

Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.

Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.

Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?

Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.

Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.

Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.

Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.

Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.

Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.

Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.

Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.

Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.

Herran jestas niinhän se menee ihan kaikilla. Ei niitä potentiaalisia kumppaneita kenellekään ole joka kulmalla vaan niiden luonteiden ja mieltymysten pitää kohdata.

Kummanhan kumppanin löytäminen mahtaa olla suurempi ihme? ihminen joka nauttii ihmisten kohtaamisesta ja valtaosa ei pidä tuota pyrkimystä huonona, vai sellainen, joka jaksaa kohdata muutaman uuden ihmisen viikossa ja jonka taipumuksia valtaväestä oudoksuu tai pitää epätoivottuna.

Yhtä paljon kummallakin. Ei läheskään kaikki ekstrovertin tapaamat ihmiset ole potentiaalisia kumppaneita, parisuhteeseen kun tarvitaan vain se yksi. (Paitsi polyamoreilla, mutta se menee jo offtopiciksi) Se on sitten tuurista kiinni tuleeko se vastaan ja milloin.

Ei taida todennäköisyyslasku olla ihan vahvuuksia? Vaikka oletettaisiin potentiaalisten kumppaneiden määrä samaksi (mitä se ei käsittääkseni ole, kun introversiota näytetään pitävän näinkin epätoivittuna), jos toinen kohtaa päivittäisessä toiminnassaan 50 uutta vastakkaisen sukupuolen edustajaa viikossa ja nauttii siitä (eli on todennäköisemmin edukseen, mutta jätetään sekin huomiotta) ja introvertti, joka yrittää tutustua naisiin kumppanin löytämiseksi, kohtaa vaikka viisi. Eikö silloin ole syytä olettaa, että ekstrovertin parin löytämistodennäköisyys on (vähintään) kymmenkertainen?

Juurihan tuolla sanottiin, ettei introverttiys ole outoa tai epätoivottua, siksi siis epäily siitä, että kyseessä on jokin muu ongelma, jota yrität piilottaa introverttiyden taakse.

Juurikin tuon kiistämisen takia en sitä ottanut laskuun mukaan (vaikken kokemuksen perusteella voi olla samaa mieltä). Katsos osasin jo arvata jonkun yrittävän kyseenalaistaa koko laskun totuuspohjan siihen vedoten.

*Vaikka oletettaisiin potentiaalisten kumppaneiden määrä samaksi (mitä se ei käsittääkseni ole, kun introversiota näytetään pitävän näinkin epätoivittuna)*

Tämä on suora sitaatti edellisestä viestistäsi.

https://muropaketti.com/pelit/peliarvostelut/arvostelu-super-seducer/

"On vaikea ymmärtää, kuka voisi oppia Super Seducerista mitään. Ainoa ihmisryhmä, joka tulee mieleen on La Ruinan tyyppiset solipsismista kärsivät säätäjät, joille aivan normaalit sosiaaliset tilanteet tuottavat hirvittäviä haasteita."

Mutta olisiko tuosta ap:lle apua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.

Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.

T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen

Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?

Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.

Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.

Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.

Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.

Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?

Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.

Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.

Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.

Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.

Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.

Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.

Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.

Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.

Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.

Herran jestas niinhän se menee ihan kaikilla. Ei niitä potentiaalisia kumppaneita kenellekään ole joka kulmalla vaan niiden luonteiden ja mieltymysten pitää kohdata.

Kummanhan kumppanin löytäminen mahtaa olla suurempi ihme? ihminen joka nauttii ihmisten kohtaamisesta ja valtaosa ei pidä tuota pyrkimystä huonona, vai sellainen, joka jaksaa kohdata muutaman uuden ihmisen viikossa ja jonka taipumuksia valtaväestä oudoksuu tai pitää epätoivottuna.

Yhtä paljon kummallakin. Ei läheskään kaikki ekstrovertin tapaamat ihmiset ole potentiaalisia kumppaneita, parisuhteeseen kun tarvitaan vain se yksi. (Paitsi polyamoreilla, mutta se menee jo offtopiciksi) Se on sitten tuurista kiinni tuleeko se vastaan ja milloin.

Juuri näin. Se yksi riittää. Kummassakaan tapauksessa ei ole mitään merkitystä sillä, mitä valtaväestö ajattelee tai pitää epätoivottuna (en tosin ole myöskään tavannut introverttia, joka uhraisi asialle ajatustakaan).

Introversio on osaltaan sitäkin, ettei itsestäänselvyyksistä puhuta puhumisen ilosta. Mistäpä tiedät mitä he ajattelevat jostakin jos et ole kysynyt? Otanta on myös kapea, ellet tunne vähintään kymmenittäin kumppania etsiviä introverttejä.

Tunnen (itseni lisäksi) lukuisia introverttejä. Osa pariutuneita, osa sinkkuja. Heitä yhdistää se, että kumppanin löytäminen ei ole mikään pakko, vaan yksinkin on hyvä. Sopiva kumppani löytyy, jos on löytyäkseen, tyytyminen ei käy laatuun, sillä se huonontaa elämänlaatua. Tällä (nirsolla?) ajatusmaailmalla valtaväestön mielipiteellä ja todennäköisyyksillä ei ole merkitystä, kyse on yksilöiden yhteensopivuudesta. Kuten ekstroverteillakin.