Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi miesten kriteerit ovat realistisempia?
121212
22.02.2018 |
Minulta kysyttiin tätä.
Koska ketju kuitenkin poistetaan, vastaan lyhyesti: miesten kriteerit ovat realistisempia koska ne ovat sellaisia jotka kaikki voivat täyttää samanaikaisesti.
Naisten kriteerit ovat päasiassa
- geneettisiä, esim. kaikki miehet eivät voi olla pitkiä (vs kaikki naiset voivat olla normaalipainoisia)
- relatiivisia, kaikki eivät voi erottua positiivisesti muihin verrattuna (miehen asema verrattuna muihin vs nainen on mukava ja empaattinen)
Käytännössä naisen kriteerit ovat sellaisia että miehistä osa karsiutuu, riippumatta siitä ovatko miehet hyviä vai huonoja. Yksinkertaista.
Kommentit (6169)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.
Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.
Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.
Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.
Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.
Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.
Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
, kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.
Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.
Okei, yleensä parisuhteessa ja seksissä ollaan kahdestaan - ei tietenkään aina, mutta noin yleisesti ottaen. Se suhde pitäisi vaan ensin löytää ja se on tässä se ongelma.
Introverttikin siis voi poistua kotoaan ja tavata ihmisiä; jos tämä ei onnistu, on kyse jostain muusta. Mistä nousee se ajatus, että suhteen voisi löytää vain jostain, missä porukka kälättää päättömästi? Maailma on väärällään rauhallisempia harrastuksia, kirjastoja, kahviloita, jopa nettideittejä, joissa ei tarvitse kenenkään huutaa ja möykätä tai olla erityisen ekstrovertti.Vaan paljonkohan näissä rauhallisemmissa harrastuksissa kohtaa uusia ihmisiä?
No voihan niissäkin mennä tilaisuuksiin, jossa on ihmisiä esim kirjallisuuspiirit, kansalaisopiston kurssit, vapaaehtoistyö, ryhmäliikunta jne. Yleensä koira ulkoiluttaa ylin pääsevät esim koirapuisto tarvitsee juttelemaan toistensa kanssa. Ylipäätään ihmisten kanssa kannattaa aina jutella ja laajentaa näin tuttavapiiriään. Täällä esitetyn tutkimuksen mukaan yhtä moni pari oli tavannut kaverinsa kautta kuin nettideiteillä.
Vierailija kirjoitti:
, kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.
Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.
Okei, yleensä parisuhteessa ja seksissä ollaan kahdestaan - ei tietenkään aina, mutta noin yleisesti ottaen. Se suhde pitäisi vaan ensin löytää ja se on tässä se ongelma.
Introverttikin siis voi poistua kotoaan ja tavata ihmisiä; jos tämä ei onnistu, on kyse jostain muusta. Mistä nousee se ajatus, että suhteen voisi löytää vain jostain, missä porukka kälättää päättömästi? Maailma on väärällään rauhallisempia harrastuksia, kirjastoja, kahviloita, jopa nettideittejä, joissa ei tarvitse kenenkään huutaa ja möykätä tai olla erityisen ekstrovertti.Vaan paljonkohan näissä rauhallisemmissa harrastuksissa kohtaa uusia ihmisiä?
Enpä osaa suoralta kädeltä vastata. Paljonkohan niitä kotona neljän seinän sisällä kohtaa?
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muuten apn ja muiden sosiaalisesti kyvyttömien lopettaa se irtoseksin tavoittelu ja mennä asiakaspalveluammattiin. Oppii sitä erilaisten ihmisten kohtaamista huomattavasti paremmin.
Paitsi että silloin ei pidemmän päälle halua enää tavata ihmisiä vapaa-ajalla. Kuppi tulee jo täyteen pinnallisista tapaamisista työ-ajalla. Jos ei osaa käsitellä ihmisiä, niin siitä voi tosiaan olla hyötyä, mutta ois hyvä olla nk exit-plan alusta asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Eihän se kaiketi ole este rakastaa ja kaivata vastarakkautta ja jopa yhdessäoloa, vaikka uusiin ihmisiin tutustuminen ja joukkokohtaamiset uuvuttavatkin totaalisesti? Pystyn hyvin kommunikoimaan tuttujen ihmisten kanssa useitakin tunteja putkeen pienessä ryhmässä (mieluiten kaksin tai kolmin, mutta max 5-6), mutta ison joukon päättömästi puokkoileva kälätys ei kiinnosta ja uuvuttaa.
Mikä tässä on siis ongelma? Kukaan ei tänne synny valmiiseen kaveripiiriin, eli olet kuitenkin onnistunut keräämään itsellesi sen pienen piirin ihmisiä. Mikään ei estä sinua laajentamasta tätä piiriä, tutustumasta uusiin ihmisiin, kuin vain omalta mukavuusalueeltasi hetkeksi poistuminen. Jos potentiaalista kumppania ei löydy nykyisestä piiristäsi, etkä ole valmis näkemään vaivaa sen etsimiseen ulkopuolelta, niin sitten pitää opetella olemaan onnellinen sinkku.
Ongelma lienee se, että jos joutuu jatkuvasti ponnistelemaan omaa perusluonnettaan vastaan, niin siihen uupuu. Se ei ole mitään hetkeksi mukavuusalueelta poistumista, vaan jatkuvaa ponnistelua. Lisäksi kyse ei ole vain omista haluista, vaan niiden vastapuoltenkin haluista. Moni ei ymmärrä introverttia. Kuten et sinäkään.
Jos uupuu liikaa ettei se tunnu edes vaivan arvoiselta, niin sitten on parempi ilman parisuhdetta. Ei sen kummempaa.
En ymmärrä introverttiä, vaikka olen introvertti. Tämä selvä.En ymmärrä, mitä nyt jankutat. Parisuhteen löytäminen on introvertille työlästä. Tämä selvä? Introvertti voi kuitenkin nauttia suunnattomasti parisuhteesta sopivan kumppanin kanssa. Tämä selvä?
Parisuhteen löytäminen ON työlästä. Kuka tahansa luultavimmin nauttii suunnattomasti parisuhteesta sopivan kumppanin kanssa, kuten voi nauttia yksin olemisestakin. Ei tämä koske vain sinua vaan meitä kaikkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.
Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.
Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.
Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.
Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.
Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.
Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.
Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.
Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.
Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.
Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.
Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.
Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.
Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.
On toki helpompi keksiä näitä tekosyitä (pituus, leuan koko, introverttiys...)
kuin myöntää olevansa sosiaalisesti rajoittunut. Mikä sinänsä ei ole parantumaton tila, se pitäisi vain uskaltaa tunnistaa ja tunnustaa ja hakea apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.
Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.
Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.
Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.
Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.
Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.
Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.
Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.
Introversio ei ole se ongelma, vaan sen taakse piiloutuminen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.
Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.
Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.
Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.
Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.
Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.
Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.
Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.
Jälleen kerran puhut introverteista, täysin terveistä ihmisistä, joilla on teoreettisesti kaikki mahdollisuudet luoda ihmissuhteita, kun minä taas puhun sosiaalisesta vammasta kärsivistä, sairaista ihmisistä, joiden ainoa mahdollisuus tavalliseen elämään on saada ammattiapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.
Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.
Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.
Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.
Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.
Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.
Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.
Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.
Introversio ei ole se ongelma, vaan sen taakse piiloutuminen!
Mitä piiloutumisella tarkoitat? Sitäkö ettei hillu kunon ekstroverttien tapaan tapaamassa sadoittain ihmisiä viikossa?
Jos ei jaksa tavata määrättömiä määriä ihmisiä on sulla hirmuinen handicap jo ilman sitä, että monille sosiaalisuus on kriteerilistalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.
Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.
Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.
Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.
Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.
Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.
Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.
Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.
Introversio ei ole se ongelma, vaan sen taakse piiloutuminen!
Mitä piiloutumisella tarkoitat? Sitäkö ettei hillu kunon ekstroverttien tapaan tapaamassa sadoittain ihmisiä viikossa?
Jos ei jaksa tavata määrättömiä määriä ihmisiä on sulla hirmuinen handicap jo ilman sitä, että monille sosiaalisuus on kriteerilistalla.
Vahvistit juuri pointtini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.
Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.
Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.
Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.
Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.
Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.
Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.
Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.
Täällä voimakkaasti introvertti nainen. Ei tällaisella ole mitään ongelmia parisuhteiden muodostamisessa: koska lähtökohtaisesti ihmiset eivät erityisemmin kiinnosta, niihin ei tarvitse yrittää tehdä vaikutusta eli yrittää väkisin etsiä suhdetta. Yksin on vallan hyvä, ellei joku sopiva osu kohdalle. Siitä huolimatta olen avioitunut kahdesti introvertin miehen kanssa (pidän ekstroverttejä niin raskaina, etten edes laske niitä kumppaniehdokkaiksi. Sauhutkoon omiaan). Ensimmäisen puolison löysin netistä ja toisen töistä, jossa on muutenkin oltava sosiaalinen. Tätä toista liittoa on kestänyt nyt 13 vuotta, ollaan onnellisia edelleen. Yhden yön suhteita minulla ei ole, en pidä sellaisia tavoittelemisen arvoisina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
, kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.
Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.
Okei, yleensä parisuhteessa ja seksissä ollaan kahdestaan - ei tietenkään aina, mutta noin yleisesti ottaen. Se suhde pitäisi vaan ensin löytää ja se on tässä se ongelma.
Introverttikin siis voi poistua kotoaan ja tavata ihmisiä; jos tämä ei onnistu, on kyse jostain muusta. Mistä nousee se ajatus, että suhteen voisi löytää vain jostain, missä porukka kälättää päättömästi? Maailma on väärällään rauhallisempia harrastuksia, kirjastoja, kahviloita, jopa nettideittejä, joissa ei tarvitse kenenkään huutaa ja möykätä tai olla erityisen ekstrovertti.Vaan paljonkohan näissä rauhallisemmissa harrastuksissa kohtaa uusia ihmisiä?
No voihan niissäkin mennä tilaisuuksiin, jossa on ihmisiä esim kirjallisuuspiirit, kansalaisopiston kurssit, vapaaehtoistyö, ryhmäliikunta jne. Yleensä koira ulkoiluttaa ylin pääsevät esim koirapuisto tarvitsee juttelemaan toistensa kanssa. Ylipäätään ihmisten kanssa kannattaa aina jutella ja laajentaa näin tuttavapiiriään. Täällä esitetyn tutkimuksen mukaan yhtä moni pari oli tavannut kaverinsa kautta kuin nettideiteillä.
Miehet olisivat kyllä tervetulleita esim. kansalaisopistojen kursseille. Niissä on aina muutama eläkeläisukko ja lauma (kaikenikäisiä) naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Tyytymisestä.
Tuossahan on kaava, joka liittyy keskusteluun alfapanoista ja betaelättäjistä.
Aika monellakin naisella on kolme elämänvaihetta:
1. Juoksut (ei vielä lapset mielessä)
2. Vakiintuminen (perheen perustaminen, lasten kasvattaminen, "ruuhkavuodet")
3. Menot (lapset kasatettu, uusi koulutus, työ, sosiaalinen elämä)
On lukuisia miehiä jotka kelpaavat vaiheeseen 2. mutta eivät samoille naisille vaiheeseen 1. eikä 3. Tämä on se betaelättäjäkuvio josta ketjussa kirjoitetaan. Tästä syystä olisin todella skeptinen naisen suhteen jolla on jo lapsikuume päällä - samoin kuin naisen suhteen joka suosi ennen tätä vaihetta täysin eri tyyppisiä miehiä.Tavallisen naisen elämänvaiheet:
1) Nuoruus, johon sisältyy opiskelut, ystävät, seurustelu ja seksielämä sen vakituisen seurustelukumppanin kanssa. Toki myös bilettäminen mikä taas ei tarkoita mitään paneskeluorgioita.
2) Perheen perustaminen ja ruuhkavuodet.
3) Oma elämä, jonka elämiseen suurin osa kaipaa kumppania. Isovanhemmuus ja sen oman puolison kanssa vanheneminen.
Näihin kaikkiin vaiheisiin kyllä kelpaisi se sama mies, mutta elämä ei vaan aina mene niin, että sama kumppani pysyy rinnalla koko ajan. Tämä ei todellakaan ole yksinomaan naisten syytä. Suurimmaksi osaksi syyllisiä varmaan ei ole ollenkaan, ihmiset vaan ihan oikeasti kasvavat erilleen ja rakkaus loppuu. Silloin kun syyllisiä on, miehet ovat aivan yhtä syyllisiä kuin naisetkin.
Nuoruuden seurustelut harvoin kestävät siihen seuraavaan elämänvaiheeseen ja se johtuu ihan siitä, että sekä tytöillä että pojilla elämäntilanne ja jopa koko ystäväpiiri ja kotipaikkakuntakin muuttuvat opiskelukuvuoiden myötä. Silloin se vanhalle kotipaikkakunnalle jäänyt lukioajan seurustelukaveri ei välttämättä pysy kuvioissa perässä. Tämä on sellainen erotilanne, johon ei ole syyllisiä.
Perhearki ja ruuhkavuodet puolestaan pistävät parisuhteen koetukselle ihan tutkitusti. Sekään ei ole kenenkään vika, ihmiset vain reagoivat eri tavalla stressaavaan elämäntilanteeseen. Toisaalta usein se on mies, joka ei sopeudu lapsiperheen vastuunkantoon ja väsymykseen. Tälläkin palstalla miehet valittavat usein siitä, että heidän puolisonsa ei parin taaperon kanssa valvoessaan jaksa "huolehtia itsestään" ja harrastaa seksiä tarpeeksi usein. Miehet sitten etääntyvät perheestä ja puolisostaan, uppoavat töihin ja kavereidensa kanssa harrastamiseen ja nainen kokee jäävänsä yksin. Nämä ovat varsin yleisiä syitä parisuhteen kariutumiseen lapsiperhevaiheessa.
Tuo väite, että naisille ei vaan kelpaa sama mies eri elämänvaiheisiin on täyttä puppua. Kelpaisi kyllä jos se mies vaan jaksaa mukana niissä elämänmuutoksissa eikä ala pitää vaimoaan pelkkänä kodinhoitajana ja pussientyhjennysalustana. Mieshän mielellään elää epätyydyttävässäkin parisuhteessa niin kauan kuin palvelu pelaa, koska hän ulkoistaa itsensä perhe-elämästä ja alkaa elää omaa elämäänsä siinä sivussa. Nainen ei voi tehdä samaa, ja tällöin alkaa ero houkuttamaan, koska tuossa vaiheessa parisuhde ei tarjoa naiselle niitä hyötyjä mitä miehelle tarjoaa.
Uskomatonta! Ap:ta ja muita miehiä jatkuvasti haukutaan siitä, että he eivät ymmärrä naisten olevan yksilöitä, eikä tilastolla ole mitään arvoa. Sitten joku kirjoittaa pitkän viestin, jossa oikein yksityiskohtaisesti kertoo muun muassa, miksi nuoruuden seurustelut loppuvat (huhhuh) tai miksi mies elää epätyydyttävässä suhteessa (mmmitä?). Peukut 10-0.
Ettekö te todella näe mitään ristiriitaa tässä? Teille voi kirjoittaa mitä vain roskaa, kunhan se vain tukee teidän asennoitumistanne asiaan. Ei ole keskustelua sellainen, kun ette te edes yritä keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muuten apn ja muiden sosiaalisesti kyvyttömien lopettaa se irtoseksin tavoittelu ja mennä asiakaspalveluammattiin. Oppii sitä erilaisten ihmisten kohtaamista huomattavasti paremmin.
Paitsi että silloin ei pidemmän päälle halua enää tavata ihmisiä vapaa-ajalla. Kuppi tulee jo täyteen pinnallisista tapaamisista työ-ajalla. Jos ei osaa käsitellä ihmisiä, niin siitä voi tosiaan olla hyötyä, mutta ois hyvä olla nk exit-plan alusta asti.
Minä olen oppinut saamaan ihmiset pitämään minusta ja luottamaan mielipiteisiini. Yhden illan jutuissa ei oikeastaan ole väliä pitääkö siitä toisesta ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.
Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.
Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.
Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.
Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.
Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.
Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.
Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.
Herran jestas niinhän se menee ihan kaikilla. Ei niitä potentiaalisia kumppaneita kenellekään ole joka kulmalla vaan niiden luonteiden ja mieltymysten pitää kohdata.
Vastaus ap Kysymykseen, on pakko olla. Taviksena ja vähän harmaana miehenä ei ole ikinä saanut vastakkaiselta sukupuolelta positiivista huomiota. Sitten mediassa, somessa, keskusteluissa, tutkimuksessa osoitetaan, että ihannemies on minun vastakohtani. Tästä seuraa huonon itsetunnon kierre jota toistuvat pakit pahentaa. En tiedä mikä beettakomeetta olen mutta naista en saa. Siinä määrin mgtow jota olen vähän tutkinut, en siis välttämättä kannata, tuo lohtua ettei ole yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
121212 kirjoitti:
Tyytymisestä.
Tuossahan on kaava, joka liittyy keskusteluun alfapanoista ja betaelättäjistä.
Aika monellakin naisella on kolme elämänvaihetta:
1. Juoksut (ei vielä lapset mielessä)
2. Vakiintuminen (perheen perustaminen, lasten kasvattaminen, "ruuhkavuodet")
3. Menot (lapset kasatettu, uusi koulutus, työ, sosiaalinen elämä)
On lukuisia miehiä jotka kelpaavat vaiheeseen 2. mutta eivät samoille naisille vaiheeseen 1. eikä 3. Tämä on se betaelättäjäkuvio josta ketjussa kirjoitetaan. Tästä syystä olisin todella skeptinen naisen suhteen jolla on jo lapsikuume päällä - samoin kuin naisen suhteen joka suosi ennen tätä vaihetta täysin eri tyyppisiä miehiä.Tavallisen naisen elämänvaiheet:
1) Nuoruus, johon sisältyy opiskelut, ystävät, seurustelu ja seksielämä sen vakituisen seurustelukumppanin kanssa. Toki myös bilettäminen mikä taas ei tarkoita mitään paneskeluorgioita.
2) Perheen perustaminen ja ruuhkavuodet.
3) Oma elämä, jonka elämiseen suurin osa kaipaa kumppania. Isovanhemmuus ja sen oman puolison kanssa vanheneminen.
Näihin kaikkiin vaiheisiin kyllä kelpaisi se sama mies, mutta elämä ei vaan aina mene niin, että sama kumppani pysyy rinnalla koko ajan. Tämä ei todellakaan ole yksinomaan naisten syytä. Suurimmaksi osaksi syyllisiä varmaan ei ole ollenkaan, ihmiset vaan ihan oikeasti kasvavat erilleen ja rakkaus loppuu. Silloin kun syyllisiä on, miehet ovat aivan yhtä syyllisiä kuin naisetkin.
Nuoruuden seurustelut harvoin kestävät siihen seuraavaan elämänvaiheeseen ja se johtuu ihan siitä, että sekä tytöillä että pojilla elämäntilanne ja jopa koko ystäväpiiri ja kotipaikkakuntakin muuttuvat opiskelukuvuoiden myötä. Silloin se vanhalle kotipaikkakunnalle jäänyt lukioajan seurustelukaveri ei välttämättä pysy kuvioissa perässä. Tämä on sellainen erotilanne, johon ei ole syyllisiä.
Perhearki ja ruuhkavuodet puolestaan pistävät parisuhteen koetukselle ihan tutkitusti. Sekään ei ole kenenkään vika, ihmiset vain reagoivat eri tavalla stressaavaan elämäntilanteeseen. Toisaalta usein se on mies, joka ei sopeudu lapsiperheen vastuunkantoon ja väsymykseen. Tälläkin palstalla miehet valittavat usein siitä, että heidän puolisonsa ei parin taaperon kanssa valvoessaan jaksa "huolehtia itsestään" ja harrastaa seksiä tarpeeksi usein. Miehet sitten etääntyvät perheestä ja puolisostaan, uppoavat töihin ja kavereidensa kanssa harrastamiseen ja nainen kokee jäävänsä yksin. Nämä ovat varsin yleisiä syitä parisuhteen kariutumiseen lapsiperhevaiheessa.
Tuo väite, että naisille ei vaan kelpaa sama mies eri elämänvaiheisiin on täyttä puppua. Kelpaisi kyllä jos se mies vaan jaksaa mukana niissä elämänmuutoksissa eikä ala pitää vaimoaan pelkkänä kodinhoitajana ja pussientyhjennysalustana. Mieshän mielellään elää epätyydyttävässäkin parisuhteessa niin kauan kuin palvelu pelaa, koska hän ulkoistaa itsensä perhe-elämästä ja alkaa elää omaa elämäänsä siinä sivussa. Nainen ei voi tehdä samaa, ja tällöin alkaa ero houkuttamaan, koska tuossa vaiheessa parisuhde ei tarjoa naiselle niitä hyötyjä mitä miehelle tarjoaa.
Uskomatonta! Ap:ta ja muita miehiä jatkuvasti haukutaan siitä, että he eivät ymmärrä naisten olevan yksilöitä, eikä tilastolla ole mitään arvoa. Sitten joku kirjoittaa pitkän viestin, jossa oikein yksityiskohtaisesti kertoo muun muassa, miksi nuoruuden seurustelut loppuvat (huhhuh) tai miksi mies elää epätyydyttävässä suhteessa (mmmitä?). Peukut 10-0.
Ettekö te todella näe mitään ristiriitaa tässä? Teille voi kirjoittaa mitä vain roskaa, kunhan se vain tukee teidän asennoitumistanne asiaan. Ei ole keskustelua sellainen, kun ette te edes yritä keskustella.
Tämä ei ole tilasto eikä suunnitelma tai tiukka aikataulu. Tämä on esimerkki siitä, kuinka tavallisen naisen tai miehen elämä noin pääpiirteissään voisi sujua.
Kehotan sinua lukemaan kaksi viimeistä lausettasi ja rehellisesti sanomaan, onko se hyvää keskustelua?
Hyvään keskusteluun ei myöskään kuulu se, että leimataan vastapuoli valehtelijaksi silloin, kun vastaus ei miellytä. Tätä ovat täällä miehet ahkerasti harrastaneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa asia mikä on pysäyttävällä tavalla esteenä parisuhteen tai minkään muunkaan ihmissuhteen synnylle on sosiaaliset vaikeudet (yleensä jo lapsuudesta lähtöisin olevat). Mikäli sinulla on tällaisia ongelmia, et ole valmis parisuhteeseen. Päinvastoin, se rikkoisi sinua enemmän. On harha-ajattelua että rakkaus ja/tai seksi tekisi kenestäkään kokonaisen. Sosiaalisiin vaikeuksiin on tarjolla ihan oikeaa hoitoa, johon kannattaa hakeutua jo ihan itsensäkin takia. Nääs ensin pitäisi oppia elämään tasapainossa itsensä kanssa ennenkuin edes yrittää jakaa elämäänsä kenenkään muun kanssa.
Kaikilla ei tietysti ole sairaudentuntoa, mikä on sääli sillä ensimmäinen askel paranemista kohti on myöntää olevansa sairas ja hakeutua hoitoon. Mikäli koet jääneesi "parisuhdemarkkinoilla" ja/tai ihmissuhteiden ulkopuolelle tyysti, suosittelen asian pohtimista.T: sosiaalisilla vaikeuksilla varustettu ja yksin elävä 25v nainen
Lasketko introversiosta johtuvan kohtaamattomuusongelman sellaiseksi?
Introverttikin on täysin kykenevä muodostamaan ihmissuhteita normaalisti. Mutta jos sinulla on vaikeuksia astua ulos kotoasi, kohdata ihmisiä ja ottaa kontaktia, niin kyllä, sinulla on mitä luultavimmin sosiaalisia vaikeuksia.
Lähinnä tarkoitan sitä, että tarpeeksi introvertti todennäköisesti harrastuksissaankaan ei kohtaa juuri ihmisiä, koska ei nauti siitä. Toki kotoaan poistuessaan kohtaa liki väkisin ihmisiä, mutta varsinkin ekstroverteille naisille introvertti mies yleisesti näyttäytyy tylsänä. Vaatisi kahden introvertin kohtaamisen, joita spontaanisti ei hirveästi esiinny.
Se on juuri noin, että uusiin ihmisiin tutustuminen on introvertille useimmiten uuvuttavaa ja siksi siihen ei jaksa ryhtyä. Näkeehän ulkona ihmisiä, mutta ei heitä mitenkään kohtaa, jos ei ryhdy sosiaaliseksi ja ota kontaktia. Pitää pakottaa itsensä oman perusluonteensa vastaiseksi.
Kuten juuri tuossa aiemmissakin viesteissä nähtiin, niin naisten kaatajat ovat hauskoja seuran pitäjiä. Introvertit nähdään tylsinä.
Jos on niin vahvasti introvertti, miksi parisuhde olisi tavoittelemisen arvoinen asia? Toisen ihmisen kanssa asuminen ja asioiden jakaminen, ehkä jopa loppuelämän ajan... Eikö se olisi ennemminkin rasite?
Koska olemme kuitenkin ihmisiä. On inhimillistä haluta läheisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakaa asioita toisen kanssa, seksiä jne. Introvertti voi hyvin viihtyä parisuhteessa sopivan ihmisen kanssa tai vastaavasti olla kaveri sopivan ihmisen kanssa.
Läheisyys, seksi jne. vaatii aina sosiaalista kanssakäymistä. Jos tarvitset noita asioita koska olet ihminen, niin pystyt myös toimimaan kuten ihminen eli pystyt sosiaaliseen kanssakäymiseen niitä saadaksesi ja antaaksesi. Se ettei jaksa vaivautua tai ei kiinnosta yhtään, viittaa muuhun kuin introverttiuteen.
Vai niin. Minun mielestäni se viittaa introverttiuteen. Miksi introvertti ei voisi haluta olla tutun kumppanin kanssa? Esim pari tuntia illassa. Jos ei muuten välitä juuri ihmisiä tavata.
Kun se tuttukaan kumppani ei ole jotain, minkä voi laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa kertaa kun taas tuntuu siltä että jaksaisi olla yhdessä. Se kumppanikin on ihminen, jolla on tarpeita ja tunteita. Lähinnä tämä kuulostaa nyt rajattomalta itsekkyydeltä ja kyvyttömyydeltä ajatella asiaa mitenkään muuten kuin minäminä- kulmasta.
Onneksi en itse ihan niin introvertti ole, etten voisi elää toisen kanssa ja lapsiakin olisi mukava olla sitten joskus.
Tämä keskustelun osahan introversiosta alkoi siitä, kun eräs suositteli ammattiapua, mikäli on "sosiaalisia ongelmia" ja muutenkin väitettiin kovasti että vastoin tahtoaan sinkkuus olisi vain yrityksen puutetta.Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.
Ja sanoin tämän siksi että täällä on esitetty lyhyyttä, rahattomuutta, siroleukaisuutta ja näköjään introverttisuuttakin totaaliseksi(!) esteeksi parisuhteelle. Vaikka se ei tietysti ole totta.
Riippuu kuinka totaalinen on kullekkin tarpeeksi totaalinen. Miehellä ainakin voimakkaanpi introversio ainakin vaatii kovan yrityksen lisäksi melkoisesti tuuria, että löytää. Kuten keskustelustakin kävi ilmi moni ekstrovertti (nainen) pitää introversiota spitaaliin verrattavana vaivana ja osan introverteistä naisista ottavat kumppanikseen ekstro miehet. Jäljelle jäävistä potentiaalisista pitäisi kohdata joku ja toivoa, että luonteet ja mieltymykset kohtaavat riittävästi.
Herran jestas niinhän se menee ihan kaikilla. Ei niitä potentiaalisia kumppaneita kenellekään ole joka kulmalla vaan niiden luonteiden ja mieltymysten pitää kohdata.
Kummanhan kumppanin löytäminen mahtaa olla suurempi ihme? ihminen joka nauttii ihmisten kohtaamisesta ja valtaosa ei pidä tuota pyrkimystä huonona, vai sellainen, joka jaksaa kohdata muutaman uuden ihmisen viikossa ja jonka taipumuksia valtaväestä oudoksuu tai pitää epätoivottuna.
Alue: Aihe vapaa
Ainoa väite mikä on esitetty on se että ainoa pysäyttävä(!) syy ihmissuhteen muodostamiselle on sosiaaliset vaikeudet. Ei ainoa vaikeuttava syy, vaan totaalinen este.