Ambulanssi ei ottanut kyytiin ja kun itse olisi pitänyt mennä sairaalaan, ei mennyt ja nainen kuoli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän nyt unohtuu kokonaan se että naista sattui voimakkaasti rintaan ja selkään sekä pyörrytti niiden hengenahdistuksen, pahan olon ja kipsijalan lisäksi. Itse en ainakaan kykene pelkässä rintakivussakaan edes vaihtamaan asentoa, saati liikkumaan, ja arvostelijoiden mielestä tämän olisi pitänyt kepeillä huidella menemään pitkin poikin?

Ei se unohdu, sillä se on vain ja ainoastaan potilaan kokemus. Ja potilaan kokemuksella tai tuntemuksella ei ole merkitystä jos kokemusta ei voi todentaa pikatesteillä. Ensiapu, lääkäri ja av:n ammattilaiset on sitä mieltä että potilaan kokemusta oireista ei voitu todentaa joten ainut päättely on että potilas valehteli oireensa, kokemuksensa.

Moni on täällä asiantuntijana kertonut mitä ohjeita lääkäri on perheelle ja omaisille antanut. Tytär ja menehtynyt taas on kokenut että he saivat päinvastaisen viestin. Heitä rauhoiteltiin pitkään että mitään hätää ei ole, kaikki on hyvin, eikä tarvitse kuljettaa lääkäriin.

Kun kokemus potilaan tilasta paheni, soitettiin uudestaan ambulanssi ja sama vastaus. Potilaan kokemus oli väärä, ambulanssi soitettiin kolmannenkin kerran, potilas vaan ehti tällä kertaa kuolla ennenkuin hänelle ehdittiin kertoa että hänen kokemuksensa oireista on väärä.

Pah. Joka päivä päivystyksessä käy 15 ihmistä, jotka ovat varmoja, että heidän jännityspäänsäryn syy on aivokasvain tai aivoverenvuoto. 99,9 prosentilla ei ole. Jos potilaan oma kokemus olisi lääketieteellisen arvioinnin korkein kriteeri, niin mikään järjestelmä ei toimisi, ikävä kyllä. Te ette ymmärrä sitä, että jos tälle linjalle lähdettäisiin, että potilaan subjektiivinen tuntemus ilman mitään mitattavaa asiaa, määrittäisi hoitolinjat niin koko järjestelmä lyhistyisi tunnissa. Ei riittäisi mitkään resurssit ja oikeasti sairaat jäisi paljon useammin hoidotta. Potilas ei sitten omaa kokemustaan seurannut tässä veritulppa-tapauksessakaan,  vaan jäi kotiin. Pikku ristiriitaa tuon "kokemuksen"  rajuuden kanssa.

Niinhän mä just sanoin, potilaan kokemuksella ei ole suomalaisessa terveydenhoidossa mitään merkitystä. Me ollaan ihan samaa mieltä joten mene sanomaan PAH, jollekin muulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

paha yhteiskunta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rintakipu ja "rintakipu". Tietäsitte miten helvetin paljon on rintakipupotilaita. Osalla sydäntapahtuma, suurimmalla osalla ei. Ja niihin  oikeasti suhtaudutaan vakavasti jos potilas on kivulias tai jotain epäselvää peruselintoiminnoissa on. Suurella osalla ei ole mitään (onneksi); on ahdistusta, paniikkia, luulotautia, närästystä, lihasjumia, keuhkotulehdusta  jne) . Ihmiset saattaa soittaa itselleen lanssia 10 kertaa viikossa ja silti sinne mennään jos ihminen mainitsee sanan rintakipu ja aina ne samat kokeet tehdään ja useimmiten viedään vielä ensiapuun, jossa sadannen kerran ei taaskaan mitään löydy.  Ja joka hemmetin kerta ensihoidon lääkäri sanoo, että mitään ei hälyttävää ole, mutta viedään vielä varuiksi päivystykseen, jossa otetaan verikokeet. Joten oikeasti alkaa vituttaa taas tämä paskapuhe ettei oikeasti hoidettaisi tai tällaiset murheelliset kokonaistapahtumat olisivat jotenkin yleisiä.  Sitten yleistä on myös se, että ihmiset, joilla on selvä sydäntapahtuma ja infarktin oireet oikeasti, ei sitten millään edes suostu kehotuksista huolimatta aina soittamaan itselleen lanssia, vaan lähtee jonkun naapurina kyyditsemänä jonnekin terveyskeskukseen.  Ja tätä harjoittavat etenkin miehet. 

Todellako on noin että suhtaudutaan vakavasti jos mainitsee rintakivusta? Millähän planeetalla sinä oikein elät? Minulta on yhden (1) kerran otettu EKG eikä todellakaan kertaakaan mitään verikokeita tähän liittyen kun rintakipuja on ollut epäsäännöllisesti viimeiset 10 vuotta. Olen nyt lähes 50-vuotias, äidilläni oli sepelvaltimotauti ja ensimmäinen sydänkohtaus jo 30-vuotiaana ja siihen loppui työelämä hänen osaltaan.

Osalle on selvästi liian pelottavaa muuttaa lapsena opetettua mielikuvaa siitä että hoitoa saa tarvitessaan, ihan kuin on muunkin perusturvallisuuden kohdalla nykyään. Pidetään kiinni omista kuvitelmista että jos jää työttömäksi tai sairastuu vakavasti niin yhteiskunta huolehtii kuluista ja parantaa, vaikka todellisuudessa varsinkin lapseton henkilö joutuu noissa tilanteissa väistämättä niin pienituloiseksi ettei edes asunnon pito ole enää vaihtoehtojen rajoissa.

Jos olet 10 vuotta kärsinyt  rintakivusta, niin onko se yhteiskunnan vika, ettet ole käynyt tutkimuksissa? Jos tuon kerrot ja varaat ajan lääkärille, niin sinulle tehdään perustutkimukset ja rasitus-EKG aivan varmuudella, vaikka oireet eivät olisi tyypillisiä sydänkivun oireita. Läheskään kaikki rintakivuthan eivät viittaa sydämeen, mutta jos kokee ne häiritsevinä ja on vahva sukurasite, niin ihan poissulkumielessä tutkitaan silti.. Ja jos ne tutkimukset sinulle on tehty eikä niissä ole mitään, niin sittenhän rintakivun syy on joku muu kuin pumppu. Epäselvissä tilanteissa tehdään vielä varjoainetutkimus jos oireet vahvasti siltä viittaa sydänperäiseen kipuun. Voithan haukkua yhteiskuntaa ja huonoa hoitoa, mutta en nyt ymmärrä etteikö ihmisellä itsellään olisi mitään vastuuta esim. siitä, että hakeutuisi selvittämään asiaa lääkärin arvioon. Vai mitä oletit? Ja  jos mitään ei ole löydetty ja olet 10 vuotta asian kanssa elänyt ilman oireiden voimistumista siinä määrin, että olisit hakeutunut uudelleen tutkimuksiin, niin on aika varmaa, että kyse on muusta kuin sepelvaltimoperäisestä kivusta

Ei se tosiaankaan noin mene todellisessa elämässä, että tutkimuksiin vain käveltäisiin sisään ja niitä tehtäisiin sen mukaan mitä rintakipupotilas toivoo. Katsos kun EKG on jo kertaalleen tehty. Tulokset löytyvät koneelta ja niitä katsotaan uudelleen ja uudelleen, ovat useita vuosia vanhoja. Lisäksi en päässyt siitä täysin puhtain paperein läpikään. Viime aikoina ei ole ollut niin selviä rintakipuja, pelkästään käsivarsikipua silloin tällöin, eli "ei aihetta tutkimuksiin".  Eli miten tarkalleen ottaen hakeudutaan selvittämään asiaa lääkärin arvioon, voitko yhtään täsmentää?

Höpö höpö. Tutkitaan varmasti jos on syytä epäillä sydänperäistä oiretta. Ilmeisesti et kuitenkaan usko sitten lääkärin arviota asiasta. Eli lääkäri on kuitenkin asian arvioinut, koska sanonut ettei ole aihetta tutkia enempää, eivätkä oireet viittaa sydänkipuun. Sydänasiat tutkitaan kyllä, koska ne on helppo tutkia, jos sitä epäillään. Jos tarvetta ei ole, niin ole iloinen siitä.  Monilla keski-ikäisillä naisilla on paljon pelkoja terveydestä, sairauspelkoja ja oireilua fibromyalgiasta homeallergiaan. Oikea osoite löytyy useimmiten psykiatrilta. Ihan vinkkinä vaan. Mutta useimmiten se on se viimeinen paikka, jonne päädytään, vaikka sieltä tulisi paras apu. Ja intuitioni sanoo, että voisi auttaa sinuakin.

Moni menisi ihan mielellään psykiatrille, mutta ei sinnekään niin vaan pääse. Ei pääse vaikka olisi vakavia mielenterveysongelmia.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän nyt unohtuu kokonaan se että naista sattui voimakkaasti rintaan ja selkään sekä pyörrytti niiden hengenahdistuksen, pahan olon ja kipsijalan lisäksi. Itse en ainakaan kykene pelkässä rintakivussakaan edes vaihtamaan asentoa, saati liikkumaan, ja arvostelijoiden mielestä tämän olisi pitänyt kepeillä huidella menemään pitkin poikin?

Ei se unohdu, sillä se on vain ja ainoastaan potilaan kokemus. Ja potilaan kokemuksella tai tuntemuksella ei ole merkitystä jos kokemusta ei voi todentaa pikatesteillä. Ensiapu, lääkäri ja av:n ammattilaiset on sitä mieltä että potilaan kokemusta oireista ei voitu todentaa joten ainut päättely on että potilas valehteli oireensa, kokemuksensa.

Moni on täällä asiantuntijana kertonut mitä ohjeita lääkäri on perheelle ja omaisille antanut. Tytär ja menehtynyt taas on kokenut että he saivat päinvastaisen viestin. Heitä rauhoiteltiin pitkään että mitään hätää ei ole, kaikki on hyvin, eikä tarvitse kuljettaa lääkäriin.

Kun kokemus potilaan tilasta paheni, soitettiin uudestaan ambulanssi ja sama vastaus. Potilaan kokemus oli väärä, ambulanssi soitettiin kolmannenkin kerran, potilas vaan ehti tällä kertaa kuolla ennenkuin hänelle ehdittiin kertoa että hänen kokemuksensa oireista on väärä.

Pah. Joka päivä päivystyksessä käy 15 ihmistä, jotka ovat varmoja, että heidän jännityspäänsäryn syy on aivokasvain tai aivoverenvuoto. 99,9 prosentilla ei ole. Jos potilaan oma kokemus olisi lääketieteellisen arvioinnin korkein kriteeri, niin mikään järjestelmä ei toimisi, ikävä kyllä. Te ette ymmärrä sitä, että jos tälle linjalle lähdettäisiin, että potilaan subjektiivinen tuntemus ilman mitään mitattavaa asiaa, määrittäisi hoitolinjat niin koko järjestelmä lyhistyisi tunnissa. Ei riittäisi mitkään resurssit ja oikeasti sairaat jäisi paljon useammin hoidotta. Potilas ei sitten omaa kokemustaan seurannut tässä veritulppa-tapauksessakaan,  vaan jäi kotiin. Pikku ristiriitaa tuon "kokemuksen"  rajuuden kanssa.

Tämä kommentti on selkeästi terveen työikäisen ihmisen kirjoittama. Henkilön joka ei koskaan itse ole ollut niin sairas ettei ole voimia tai kykyä lähteä lääkäriin. Kun ei ole koskaan ollut niin heikko ettei selviä vessakäynnistä yksin tai tarvitsee apua pukemisessa tai riisumisessa niin ei voi ymmärtää kenenkään heikomman kokemusta. Heidän kokemus on vaan yksi selitteisesti väärä.

Ihan nyt ei punainen lanka auennut tälle kommentoijallekaan, ilmeisesti provo ?....0/5

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

paha yhteiskunta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rintakipu ja "rintakipu". Tietäsitte miten helvetin paljon on rintakipupotilaita. Osalla sydäntapahtuma, suurimmalla osalla ei. Ja niihin  oikeasti suhtaudutaan vakavasti jos potilas on kivulias tai jotain epäselvää peruselintoiminnoissa on. Suurella osalla ei ole mitään (onneksi); on ahdistusta, paniikkia, luulotautia, närästystä, lihasjumia, keuhkotulehdusta  jne) . Ihmiset saattaa soittaa itselleen lanssia 10 kertaa viikossa ja silti sinne mennään jos ihminen mainitsee sanan rintakipu ja aina ne samat kokeet tehdään ja useimmiten viedään vielä ensiapuun, jossa sadannen kerran ei taaskaan mitään löydy.  Ja joka hemmetin kerta ensihoidon lääkäri sanoo, että mitään ei hälyttävää ole, mutta viedään vielä varuiksi päivystykseen, jossa otetaan verikokeet. Joten oikeasti alkaa vituttaa taas tämä paskapuhe ettei oikeasti hoidettaisi tai tällaiset murheelliset kokonaistapahtumat olisivat jotenkin yleisiä.  Sitten yleistä on myös se, että ihmiset, joilla on selvä sydäntapahtuma ja infarktin oireet oikeasti, ei sitten millään edes suostu kehotuksista huolimatta aina soittamaan itselleen lanssia, vaan lähtee jonkun naapurina kyyditsemänä jonnekin terveyskeskukseen.  Ja tätä harjoittavat etenkin miehet. 

Todellako on noin että suhtaudutaan vakavasti jos mainitsee rintakivusta? Millähän planeetalla sinä oikein elät? Minulta on yhden (1) kerran otettu EKG eikä todellakaan kertaakaan mitään verikokeita tähän liittyen kun rintakipuja on ollut epäsäännöllisesti viimeiset 10 vuotta. Olen nyt lähes 50-vuotias, äidilläni oli sepelvaltimotauti ja ensimmäinen sydänkohtaus jo 30-vuotiaana ja siihen loppui työelämä hänen osaltaan.

Osalle on selvästi liian pelottavaa muuttaa lapsena opetettua mielikuvaa siitä että hoitoa saa tarvitessaan, ihan kuin on muunkin perusturvallisuuden kohdalla nykyään. Pidetään kiinni omista kuvitelmista että jos jää työttömäksi tai sairastuu vakavasti niin yhteiskunta huolehtii kuluista ja parantaa, vaikka todellisuudessa varsinkin lapseton henkilö joutuu noissa tilanteissa väistämättä niin pienituloiseksi ettei edes asunnon pito ole enää vaihtoehtojen rajoissa.

Jos olet 10 vuotta kärsinyt  rintakivusta, niin onko se yhteiskunnan vika, ettet ole käynyt tutkimuksissa? Jos tuon kerrot ja varaat ajan lääkärille, niin sinulle tehdään perustutkimukset ja rasitus-EKG aivan varmuudella, vaikka oireet eivät olisi tyypillisiä sydänkivun oireita. Läheskään kaikki rintakivuthan eivät viittaa sydämeen, mutta jos kokee ne häiritsevinä ja on vahva sukurasite, niin ihan poissulkumielessä tutkitaan silti.. Ja jos ne tutkimukset sinulle on tehty eikä niissä ole mitään, niin sittenhän rintakivun syy on joku muu kuin pumppu. Epäselvissä tilanteissa tehdään vielä varjoainetutkimus jos oireet vahvasti siltä viittaa sydänperäiseen kipuun. Voithan haukkua yhteiskuntaa ja huonoa hoitoa, mutta en nyt ymmärrä etteikö ihmisellä itsellään olisi mitään vastuuta esim. siitä, että hakeutuisi selvittämään asiaa lääkärin arvioon. Vai mitä oletit? Ja  jos mitään ei ole löydetty ja olet 10 vuotta asian kanssa elänyt ilman oireiden voimistumista siinä määrin, että olisit hakeutunut uudelleen tutkimuksiin, niin on aika varmaa, että kyse on muusta kuin sepelvaltimoperäisestä kivusta

Ei se tosiaankaan noin mene todellisessa elämässä, että tutkimuksiin vain käveltäisiin sisään ja niitä tehtäisiin sen mukaan mitä rintakipupotilas toivoo. Katsos kun EKG on jo kertaalleen tehty. Tulokset löytyvät koneelta ja niitä katsotaan uudelleen ja uudelleen, ovat useita vuosia vanhoja. Lisäksi en päässyt siitä täysin puhtain paperein läpikään. Viime aikoina ei ole ollut niin selviä rintakipuja, pelkästään käsivarsikipua silloin tällöin, eli "ei aihetta tutkimuksiin".  Eli miten tarkalleen ottaen hakeudutaan selvittämään asiaa lääkärin arvioon, voitko yhtään täsmentää?

No jospa vaikka varaisit ajan terveyskeskukseen ja kertoisit että kärsit toistuvista rintakivuista ja suvussa on sepelvaltimotautia nuorella iällä. Sinulta selvitetään riskitekijöitä kuten verenpaine, tupakointi, kolesterolit ja sokerit. Jos rasituksessa tulevaa rintakipua on, voidaan terveyskeskuksen kautta lähettää rasituskokeeseen. Jos sen pohjalta herää huolta tai oireet ovat selvät voidaan voidaan lähettää kardiologin arvioon verisuonten kuvausta varten.

Pelkkä korkea verenpaine ei johda mihinkään tutkimuksiin. Kolesteroli ja sokerit ovat tiettävästi kunnossa. Rasitus-EKG tuskin onnistuisi, lihaksiltani loppuisi siinä happi ennen kuin pääsisi edes alkuun.

Seuraava tutkimus olisi sitten sydämen perfuusiokuvaus tai joissain tapauksissa sepelvaltimoiden tt-kuvaus. Joissain paikoissa sepelvaltimoiden varjoainekuvaus voisi olla yksi vaihtoehto. On tärkeää hoitaa sepelvaltimotaudin riskitekijät kuntoon eli myös verenpaine normaalitasolle ja se on terveyskeskuksen tehtävä. Asianmukaista on aloittaa lääkitykset (aspiriini, kolesterolilääke, pikanitro varalle) jos on epäilyä sepelvaltimotaudista.

Kun vien koirani yksityiselle lääkäriasemalle, saamme aina ystävällistä ja hyvää hoitoa.  Kun vien vaikesta leikkauksesta toipuvaa lastani ensiapuun ja osastohoitoon-saamme paskaa palvelua ja tuskin sitäkään.  Miksi.  Kun oma läheisenne joutuu sairaalahoitoon ja olette riippuvaisia siitä, tulette huomaamaan miten kauheaa voi olla.  Hyvä jos väsyneet hoitajat vaihtavatkin alaa.  Olen muutaman kerran joutunut apua vaatimaan ja rukoilemaan.  Huom. te omaiset, teillä on vastuu perheenjäsenen avunsaannista.  Vaatikaa.

Vieläkö täällä tästä jauhetaan. Lääkäri ei ole toiminut väärin. Se, että ihminen on kuollut ei saa vaikuttaa päätöksentekoon. Tunteilla ei näissä asioissa ole sijaa. Kuolemansairaaksi itsensä tunteva selväjärkinen osaa sanoa ja toimia sen mukaan. Jos hoitovastuu on ollut tyttärellä niin on ollut hänen tehtävä toimittaa äiti ajoissa hoitoon. Akuuttia tarvetta ambulanssille ei ole katsottu oireiden vuoksi olleen. Ei lääkärit mitään selvänäkijöitä sentään ole.

No miten te potilaat sitten tekisitte? Jokainen päänsärkypotilas pääkuviin heti, koska 90% haluaa sellaiseen ilman lääketieteellistä perustetta? Pelko tai potilaan kokemus asiasta ei valitettavasti voi määrätä tutkimuslinjoja, sen määrää lääkäri. Koska muuten ei niitä oikeasti sairaitakaan voitaisi tutkia, resursseja ei olisi.  Se, että potilas ei saa mitä haluaa, ei tarkoita sitä etteikö hoidettaisi. Hyvä lääkäri kyllä osaa perustella asiat potilaalle ja pelko hälvenee sitä kautta. Mutta potilaan itsensä määräämille hoitolinjoille ei voida lähteä, valitettavasti. Edes lääkärikoulutuksen saaneella henkilöllä itsellään ei oman sairautensa kohdalla ole objektiivista kykyä arvioida tilannetta ja arvio annetaan ulkopuoliselle henkilölle eli toiselle lääkärille. Yleensä ihmiset pelkäävät vakavampia asioita kuin mistä yleensä on kyse, ihmisluonto on sellainen. Joillain on taipumus hyvinkin suuren panikointiin ja suurempi ongelma on ahdistuneisuus ja pelot. Tämä korostuu nyt somen aikana kun kaikki nettipalstat on täynnä sairauskokemuksia ja nettineuvojia.  Tämähän sitten näissä keskusteluissa kääntyy siihen, että potilasta ei kuunnella. Ei kaikessa voida valitettavasti kuunnella, niin se vain on.

Vierailija kirjoitti:

Kun vien koirani yksityiselle lääkäriasemalle, saamme aina ystävällistä ja hyvää hoitoa.  Kun vien vaikesta leikkauksesta toipuvaa lastani ensiapuun ja osastohoitoon-saamme paskaa palvelua ja tuskin sitäkään.  Miksi.  Kun oma läheisenne joutuu sairaalahoitoon ja olette riippuvaisia siitä, tulette huomaamaan miten kauheaa voi olla.  Hyvä jos väsyneet hoitajat vaihtavatkin alaa.  Olen muutaman kerran joutunut apua vaatimaan ja rukoilemaan.  Huom. te omaiset, teillä on vastuu perheenjäsenen avunsaannista.  Vaatikaa.

Ai miksi. No näkeehän sen tälläkin palstalla mitä ihminen toiselle ihmiselle on. Alapeukkua ja vittuilua yhdyssanoista. Erittäin huonoilla sosiaalisilla taidoilla varustettua porukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on kipsi jalassa ja siitä keuhkoihin kulkeutunut laskimoveritulppa, tuskinpa se asiallinen suositus on lähteä köpöttelemään henkihieverissä sauvoilla taksiin. Lääkäri on tehnyt ison mokan.

Tätä minäkin ihmettelen. Kun eräällä tunnetulla ravintoterapeutilla oli keuhkovertulppa (iltiksen kirjoitus n viikko sitten), hänen pitää olla hievahtamatta sairaalasängyssä, eikä edes vessaan saa nousta. Tässä olis pitänyt kävellä taksiin?

Erona se että tässä oli vain epäily keuhkoveritulpasta ja ilmeisesti peruselintoiminnoissa ei ollut häikkää ambulanssin käydessä.

Eikö epäily pidä hoitaa, kuten tauti?

Lääkkeillä on aina haittoja joten tavallisesti halutaan diagnoosi ensin. Tämänkin potilaan diagnoosi olisi varmistunut keuhkojen tt-kuvauksessa sairaaalassa tai sitten paikan päällä sydämen ultraäänitutkimuksessa olisi saatu keuhkoemboliasta viitteitä laajan oikean kammion muodossa. Ensihoitolääkärin olisi kannattanut mennä paikan päälle ja tehdä sydämen ultraäänitutkimus sen sijaan että hän jäi makaamaan vuoteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa. On tää kiitollinen ala. Teet niin tai näin, niin aina väärinpäin.  Onneks on työhaku vetämässä ihan eri alalle. Ei vaan jaksanut enää näitä valittajia yhtään, joten hoitakaa vaikka ite ittenne, ei vois vähempää minuakaan enää kiinnostaa.  Tehtailkaa niitä valituksianne ja huutakaa vartijoille, ei kaivele enää tätä persettä. Itselleni riitti viisi vuotta päivystyksessä, siinäkin puolet liikaa. Ainaista huutoa, valitusta, selvityspyyntöä. Samaan aikaan kanssani työsuhteen aloittaneista kaikki lähteneet jo muualle, saman rahan saa helpommalla muualla. Heippa!

Teet ihan oikean ratkaisun. Kaikki ei sovellu hoitoalalle, sairaat ja kovissa kivuissa olevat potilaat ovat helposti vaikeita, huolissaan olevista vanhemmista tai omaisista puhumattakaan. Kaikki eivät missään tapauksessa sovellu ihmistyöhön.

Pisteet sinulle siitä että tunnistat sen että olet väärässä ammatissa ja työssä. Sinun alanvaihtosi johdosta joku motivoituneempi voi saada työn, hyvällä motivaatiolla tehdään tulosta, teidän alalla pelastetaan henkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

paha yhteiskunta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rintakipu ja "rintakipu". Tietäsitte miten helvetin paljon on rintakipupotilaita. Osalla sydäntapahtuma, suurimmalla osalla ei. Ja niihin  oikeasti suhtaudutaan vakavasti jos potilas on kivulias tai jotain epäselvää peruselintoiminnoissa on. Suurella osalla ei ole mitään (onneksi); on ahdistusta, paniikkia, luulotautia, närästystä, lihasjumia, keuhkotulehdusta  jne) . Ihmiset saattaa soittaa itselleen lanssia 10 kertaa viikossa ja silti sinne mennään jos ihminen mainitsee sanan rintakipu ja aina ne samat kokeet tehdään ja useimmiten viedään vielä ensiapuun, jossa sadannen kerran ei taaskaan mitään löydy.  Ja joka hemmetin kerta ensihoidon lääkäri sanoo, että mitään ei hälyttävää ole, mutta viedään vielä varuiksi päivystykseen, jossa otetaan verikokeet. Joten oikeasti alkaa vituttaa taas tämä paskapuhe ettei oikeasti hoidettaisi tai tällaiset murheelliset kokonaistapahtumat olisivat jotenkin yleisiä.  Sitten yleistä on myös se, että ihmiset, joilla on selvä sydäntapahtuma ja infarktin oireet oikeasti, ei sitten millään edes suostu kehotuksista huolimatta aina soittamaan itselleen lanssia, vaan lähtee jonkun naapurina kyyditsemänä jonnekin terveyskeskukseen.  Ja tätä harjoittavat etenkin miehet. 

Todellako on noin että suhtaudutaan vakavasti jos mainitsee rintakivusta? Millähän planeetalla sinä oikein elät? Minulta on yhden (1) kerran otettu EKG eikä todellakaan kertaakaan mitään verikokeita tähän liittyen kun rintakipuja on ollut epäsäännöllisesti viimeiset 10 vuotta. Olen nyt lähes 50-vuotias, äidilläni oli sepelvaltimotauti ja ensimmäinen sydänkohtaus jo 30-vuotiaana ja siihen loppui työelämä hänen osaltaan.

Osalle on selvästi liian pelottavaa muuttaa lapsena opetettua mielikuvaa siitä että hoitoa saa tarvitessaan, ihan kuin on muunkin perusturvallisuuden kohdalla nykyään. Pidetään kiinni omista kuvitelmista että jos jää työttömäksi tai sairastuu vakavasti niin yhteiskunta huolehtii kuluista ja parantaa, vaikka todellisuudessa varsinkin lapseton henkilö joutuu noissa tilanteissa väistämättä niin pienituloiseksi ettei edes asunnon pito ole enää vaihtoehtojen rajoissa.

Jos olet 10 vuotta kärsinyt  rintakivusta, niin onko se yhteiskunnan vika, ettet ole käynyt tutkimuksissa? Jos tuon kerrot ja varaat ajan lääkärille, niin sinulle tehdään perustutkimukset ja rasitus-EKG aivan varmuudella, vaikka oireet eivät olisi tyypillisiä sydänkivun oireita. Läheskään kaikki rintakivuthan eivät viittaa sydämeen, mutta jos kokee ne häiritsevinä ja on vahva sukurasite, niin ihan poissulkumielessä tutkitaan silti.. Ja jos ne tutkimukset sinulle on tehty eikä niissä ole mitään, niin sittenhän rintakivun syy on joku muu kuin pumppu. Epäselvissä tilanteissa tehdään vielä varjoainetutkimus jos oireet vahvasti siltä viittaa sydänperäiseen kipuun. Voithan haukkua yhteiskuntaa ja huonoa hoitoa, mutta en nyt ymmärrä etteikö ihmisellä itsellään olisi mitään vastuuta esim. siitä, että hakeutuisi selvittämään asiaa lääkärin arvioon. Vai mitä oletit? Ja  jos mitään ei ole löydetty ja olet 10 vuotta asian kanssa elänyt ilman oireiden voimistumista siinä määrin, että olisit hakeutunut uudelleen tutkimuksiin, niin on aika varmaa, että kyse on muusta kuin sepelvaltimoperäisestä kivusta

Ei se tosiaankaan noin mene todellisessa elämässä, että tutkimuksiin vain käveltäisiin sisään ja niitä tehtäisiin sen mukaan mitä rintakipupotilas toivoo. Katsos kun EKG on jo kertaalleen tehty. Tulokset löytyvät koneelta ja niitä katsotaan uudelleen ja uudelleen, ovat useita vuosia vanhoja. Lisäksi en päässyt siitä täysin puhtain paperein läpikään. Viime aikoina ei ole ollut niin selviä rintakipuja, pelkästään käsivarsikipua silloin tällöin, eli "ei aihetta tutkimuksiin".  Eli miten tarkalleen ottaen hakeudutaan selvittämään asiaa lääkärin arvioon, voitko yhtään täsmentää?

No jospa vaikka varaisit ajan terveyskeskukseen ja kertoisit että kärsit toistuvista rintakivuista ja suvussa on sepelvaltimotautia nuorella iällä. Sinulta selvitetään riskitekijöitä kuten verenpaine, tupakointi, kolesterolit ja sokerit. Jos rasituksessa tulevaa rintakipua on, voidaan terveyskeskuksen kautta lähettää rasituskokeeseen. Jos sen pohjalta herää huolta tai oireet ovat selvät voidaan voidaan lähettää kardiologin arvioon verisuonten kuvausta varten.

Pelkkä korkea verenpaine ei johda mihinkään tutkimuksiin. Kolesteroli ja sokerit ovat tiettävästi kunnossa. Rasitus-EKG tuskin onnistuisi, lihaksiltani loppuisi siinä happi ennen kuin pääsisi edes alkuun.

Seuraava tutkimus olisi sitten sydämen perfuusiokuvaus tai joissain tapauksissa sepelvaltimoiden tt-kuvaus. Joissain paikoissa sepelvaltimoiden varjoainekuvaus voisi olla yksi vaihtoehto. On tärkeää hoitaa sepelvaltimotaudin riskitekijät kuntoon eli myös verenpaine normaalitasolle ja se on terveyskeskuksen tehtävä. Asianmukaista on aloittaa lääkitykset (aspiriini, kolesterolilääke, pikanitro varalle) jos on epäilyä sepelvaltimotaudista.

Kyllä, verenpaine on tosiaan hoidettu normaalitasolle. Se tapahtui niin että sitä mitattiin täsmälleen siihen saakka kunnes noin kymmennellä mittauskerralla saatiin lopulta tulos jossa se oli vain hyväksyttävässä määrin yli raja-arvojen, ja seuranta lopetettiin sitten siihen. Potilaallahan ei ollut enää korkeaa verenpainetta.  Lääkitystä ei edes mainittu missään vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa. On tää kiitollinen ala. Teet niin tai näin, niin aina väärinpäin.  Onneks on työhaku vetämässä ihan eri alalle. Ei vaan jaksanut enää näitä valittajia yhtään, joten hoitakaa vaikka ite ittenne, ei vois vähempää minuakaan enää kiinnostaa.  Tehtailkaa niitä valituksianne ja huutakaa vartijoille, ei kaivele enää tätä persettä. Itselleni riitti viisi vuotta päivystyksessä, siinäkin puolet liikaa. Ainaista huutoa, valitusta, selvityspyyntöä. Samaan aikaan kanssani työsuhteen aloittaneista kaikki lähteneet jo muualle, saman rahan saa helpommalla muualla. Heippa!

Teet ihan oikean ratkaisun. Kaikki ei sovellu hoitoalalle, sairaat ja kovissa kivuissa olevat potilaat ovat helposti vaikeita, huolissaan olevista vanhemmista tai omaisista puhumattakaan. Kaikki eivät missään tapauksessa sovellu ihmistyöhön.

Pisteet sinulle siitä että tunnistat sen että olet väärässä ammatissa ja työssä. Sinun alanvaihtosi johdosta joku motivoituneempi voi saada työn, hyvällä motivaatiolla tehdään tulosta, teidän alalla pelastetaan henkiä.

Kaunis ajatus, mutta tosiasia on, ettei päivystyksiin saada henkilökuntaa. Kato käynyt joka paikassa. Ihmisillä alkaa olla mittari aika täynnä. Ja jos ihan ajatuksella luette tämänkin ketjun ja kommentit, niin ehkä alkaa vähän raksuttaa että miksi.

Tämä on surullinen tapaus ja jälkeenpäin on toki helppo arvioida, että missä mentiin vikaan. Hoitovirheitä sattuu, koska ne asiat ovat vaikeita, monimutkaisia ja sairaudet yllättävästi käyttäytyviä ja resurssit ovat rajalliset. Ei kukaan lääkäri vai hoitaja tai muu terveydenhuollon ammattilainen tee tahallaan virhettä, miksi tekisi? Ja aivan varmasti kaikki lääkärit tekevät uransa aikana joskus virheitä. Monesti ihmiset syyttävät, että halutaan peitellä kollegoiden virheitä. Mielestäni kyseessä ei ole peittely, vaan se, että ymmärretään, että virhearviointeja vaan joskus sattuu kaikille ja lääkärit eivät ole ennustajia.

T: Tk-lääkäri

Vierailija kirjoitti:

Niin, tuli vaan mieleen, että jos siellä ei ollut ketään ajokuntoista. Tai jos oli muutenkin ollut kostea ilta. Monestihan yksikin annos alkoholia estää hoitoon pääsyn monissa jutuissa... Mistähän päin Tamperetta lie?

Taksit on olemassa täällä Tampereellakin, ja ei tuollaisessa jutussa alkoholi hoitoonpääsyä estä. Humalaiset hoidetaan siinä kuin muutkin.

On ihan turhaa tuoda esille mitä olisi kannattanut ensihoidon ja lääkärin tehdä. Tottakai olisi toimittu toisin, jos olisi ollut selvänäkijän taidot ja nähty mitä tuleman pitää. Ohjeeksi oli annettu tulla sairaalaan taksilla tai omin kyydein. Ohjeita on hyvä noudattaa. Ei niitä turhaan anneta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän nyt unohtuu kokonaan se että naista sattui voimakkaasti rintaan ja selkään sekä pyörrytti niiden hengenahdistuksen, pahan olon ja kipsijalan lisäksi. Itse en ainakaan kykene pelkässä rintakivussakaan edes vaihtamaan asentoa, saati liikkumaan, ja arvostelijoiden mielestä tämän olisi pitänyt kepeillä huidella menemään pitkin poikin?

Ei se unohdu, sillä se on vain ja ainoastaan potilaan kokemus. Ja potilaan kokemuksella tai tuntemuksella ei ole merkitystä jos kokemusta ei voi todentaa pikatesteillä. Ensiapu, lääkäri ja av:n ammattilaiset on sitä mieltä että potilaan kokemusta oireista ei voitu todentaa joten ainut päättely on että potilas valehteli oireensa, kokemuksensa.

Moni on täällä asiantuntijana kertonut mitä ohjeita lääkäri on perheelle ja omaisille antanut. Tytär ja menehtynyt taas on kokenut että he saivat päinvastaisen viestin. Heitä rauhoiteltiin pitkään että mitään hätää ei ole, kaikki on hyvin, eikä tarvitse kuljettaa lääkäriin.

Kun kokemus potilaan tilasta paheni, soitettiin uudestaan ambulanssi ja sama vastaus. Potilaan kokemus oli väärä, ambulanssi soitettiin kolmannenkin kerran, potilas vaan ehti tällä kertaa kuolla ennenkuin hänelle ehdittiin kertoa että hänen kokemuksensa oireista on väärä.

Pah. Joka päivä päivystyksessä käy 15 ihmistä, jotka ovat varmoja, että heidän jännityspäänsäryn syy on aivokasvain tai aivoverenvuoto. 99,9 prosentilla ei ole. Jos potilaan oma kokemus olisi lääketieteellisen arvioinnin korkein kriteeri, niin mikään järjestelmä ei toimisi, ikävä kyllä. Te ette ymmärrä sitä, että jos tälle linjalle lähdettäisiin, että potilaan subjektiivinen tuntemus ilman mitään mitattavaa asiaa, määrittäisi hoitolinjat niin koko järjestelmä lyhistyisi tunnissa. Ei riittäisi mitkään resurssit ja oikeasti sairaat jäisi paljon useammin hoidotta. Potilas ei sitten omaa kokemustaan seurannut tässä veritulppa-tapauksessakaan,  vaan jäi kotiin. Pikku ristiriitaa tuon "kokemuksen"  rajuuden kanssa.

Tämä kommentti on selkeästi terveen työikäisen ihmisen kirjoittama. Henkilön joka ei koskaan itse ole ollut niin sairas ettei ole voimia tai kykyä lähteä lääkäriin. Kun ei ole koskaan ollut niin heikko ettei selviä vessakäynnistä yksin tai tarvitsee apua pukemisessa tai riisumisessa niin ei voi ymmärtää kenenkään heikomman kokemusta. Heidän kokemus on vaan yksi selitteisesti väärä.

Ihan nyt ei punainen lanka auennut tälle kommentoijallekaan, ilmeisesti provo ?....0/5

Ei ollut provo. Yritän vääntää sinulle rautalangalla. Punainen lanka oli siinä ettei aina terveenä olleella ihmisellä ole mitään ymmärrystä sairaiden " kokemuksesta".

Vierailija kirjoitti:

On ihan turhaa tuoda esille mitä olisi kannattanut ensihoidon ja lääkärin tehdä. Tottakai olisi toimittu toisin, jos olisi ollut selvänäkijän taidot ja nähty mitä tuleman pitää. Ohjeeksi oli annettu tulla sairaalaan taksilla tai omin kyydein. Ohjeita on hyvä noudattaa. Ei niitä turhaan anneta.

Mistä te keksisitte näitä ohjeita? Lehtijutun mukaan perhe oli saanut ihan päivastaisen viestin. Turha käynti, eikä potilaalla ollut mitään hätää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

paha yhteiskunta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rintakipu ja "rintakipu". Tietäsitte miten helvetin paljon on rintakipupotilaita. Osalla sydäntapahtuma, suurimmalla osalla ei. Ja niihin  oikeasti suhtaudutaan vakavasti jos potilas on kivulias tai jotain epäselvää peruselintoiminnoissa on. Suurella osalla ei ole mitään (onneksi); on ahdistusta, paniikkia, luulotautia, närästystä, lihasjumia, keuhkotulehdusta  jne) . Ihmiset saattaa soittaa itselleen lanssia 10 kertaa viikossa ja silti sinne mennään jos ihminen mainitsee sanan rintakipu ja aina ne samat kokeet tehdään ja useimmiten viedään vielä ensiapuun, jossa sadannen kerran ei taaskaan mitään löydy.  Ja joka hemmetin kerta ensihoidon lääkäri sanoo, että mitään ei hälyttävää ole, mutta viedään vielä varuiksi päivystykseen, jossa otetaan verikokeet. Joten oikeasti alkaa vituttaa taas tämä paskapuhe ettei oikeasti hoidettaisi tai tällaiset murheelliset kokonaistapahtumat olisivat jotenkin yleisiä.  Sitten yleistä on myös se, että ihmiset, joilla on selvä sydäntapahtuma ja infarktin oireet oikeasti, ei sitten millään edes suostu kehotuksista huolimatta aina soittamaan itselleen lanssia, vaan lähtee jonkun naapurina kyyditsemänä jonnekin terveyskeskukseen.  Ja tätä harjoittavat etenkin miehet. 

Todellako on noin että suhtaudutaan vakavasti jos mainitsee rintakivusta? Millähän planeetalla sinä oikein elät? Minulta on yhden (1) kerran otettu EKG eikä todellakaan kertaakaan mitään verikokeita tähän liittyen kun rintakipuja on ollut epäsäännöllisesti viimeiset 10 vuotta. Olen nyt lähes 50-vuotias, äidilläni oli sepelvaltimotauti ja ensimmäinen sydänkohtaus jo 30-vuotiaana ja siihen loppui työelämä hänen osaltaan.

Osalle on selvästi liian pelottavaa muuttaa lapsena opetettua mielikuvaa siitä että hoitoa saa tarvitessaan, ihan kuin on muunkin perusturvallisuuden kohdalla nykyään. Pidetään kiinni omista kuvitelmista että jos jää työttömäksi tai sairastuu vakavasti niin yhteiskunta huolehtii kuluista ja parantaa, vaikka todellisuudessa varsinkin lapseton henkilö joutuu noissa tilanteissa väistämättä niin pienituloiseksi ettei edes asunnon pito ole enää vaihtoehtojen rajoissa.

Jos olet 10 vuotta kärsinyt  rintakivusta, niin onko se yhteiskunnan vika, ettet ole käynyt tutkimuksissa? Jos tuon kerrot ja varaat ajan lääkärille, niin sinulle tehdään perustutkimukset ja rasitus-EKG aivan varmuudella, vaikka oireet eivät olisi tyypillisiä sydänkivun oireita. Läheskään kaikki rintakivuthan eivät viittaa sydämeen, mutta jos kokee ne häiritsevinä ja on vahva sukurasite, niin ihan poissulkumielessä tutkitaan silti.. Ja jos ne tutkimukset sinulle on tehty eikä niissä ole mitään, niin sittenhän rintakivun syy on joku muu kuin pumppu. Epäselvissä tilanteissa tehdään vielä varjoainetutkimus jos oireet vahvasti siltä viittaa sydänperäiseen kipuun. Voithan haukkua yhteiskuntaa ja huonoa hoitoa, mutta en nyt ymmärrä etteikö ihmisellä itsellään olisi mitään vastuuta esim. siitä, että hakeutuisi selvittämään asiaa lääkärin arvioon. Vai mitä oletit? Ja  jos mitään ei ole löydetty ja olet 10 vuotta asian kanssa elänyt ilman oireiden voimistumista siinä määrin, että olisit hakeutunut uudelleen tutkimuksiin, niin on aika varmaa, että kyse on muusta kuin sepelvaltimoperäisestä kivusta

Ei se tosiaankaan noin mene todellisessa elämässä, että tutkimuksiin vain käveltäisiin sisään ja niitä tehtäisiin sen mukaan mitä rintakipupotilas toivoo. Katsos kun EKG on jo kertaalleen tehty. Tulokset löytyvät koneelta ja niitä katsotaan uudelleen ja uudelleen, ovat useita vuosia vanhoja. Lisäksi en päässyt siitä täysin puhtain paperein läpikään. Viime aikoina ei ole ollut niin selviä rintakipuja, pelkästään käsivarsikipua silloin tällöin, eli "ei aihetta tutkimuksiin".  Eli miten tarkalleen ottaen hakeudutaan selvittämään asiaa lääkärin arvioon, voitko yhtään täsmentää?

No jospa vaikka varaisit ajan terveyskeskukseen ja kertoisit että kärsit toistuvista rintakivuista ja suvussa on sepelvaltimotautia nuorella iällä. Sinulta selvitetään riskitekijöitä kuten verenpaine, tupakointi, kolesterolit ja sokerit. Jos rasituksessa tulevaa rintakipua on, voidaan terveyskeskuksen kautta lähettää rasituskokeeseen. Jos sen pohjalta herää huolta tai oireet ovat selvät voidaan voidaan lähettää kardiologin arvioon verisuonten kuvausta varten.

Pelkkä korkea verenpaine ei johda mihinkään tutkimuksiin. Kolesteroli ja sokerit ovat tiettävästi kunnossa. Rasitus-EKG tuskin onnistuisi, lihaksiltani loppuisi siinä happi ennen kuin pääsisi edes alkuun.

Seuraava tutkimus olisi sitten sydämen perfuusiokuvaus tai joissain tapauksissa sepelvaltimoiden tt-kuvaus. Joissain paikoissa sepelvaltimoiden varjoainekuvaus voisi olla yksi vaihtoehto. On tärkeää hoitaa sepelvaltimotaudin riskitekijät kuntoon eli myös verenpaine normaalitasolle ja se on terveyskeskuksen tehtävä. Asianmukaista on aloittaa lääkitykset (aspiriini, kolesterolilääke, pikanitro varalle) jos on epäilyä sepelvaltimotaudista.

Kyllä, verenpaine on tosiaan hoidettu normaalitasolle. Se tapahtui niin että sitä mitattiin täsmälleen siihen saakka kunnes noin kymmennellä mittauskerralla saatiin lopulta tulos jossa se oli vain hyväksyttävässä määrin yli raja-arvojen, ja seuranta lopetettiin sitten siihen. Potilaallahan ei ollut enää korkeaa verenpainetta.  Lääkitystä ei edes mainittu missään vaiheessa.

No voi jestas! Jos huolestuttaa niin osta kotiin mittari, pidä vaikka 2 viikkoa verenpaineseurantaa aamuin illoin ja lukemat ylös. Laske keskiarvot. Jos korkeita lukemia, ots yhteys terkkariin ja pyydä lääkitystä. En usko että kukaan lääkäri kieltäytyisi kirjoittamasta verenpainelääkkeitä potilaalle, joka on huolissaan kardiovaskulaaririskistään jos paineet on koholla. Myös lääkkeettömät keinot voit ottaa heti käyttöön. Lakritsi ja salmiakki ruokavaliosta pois, liikuntaa lisää, vähennä suolan käyttöä ja alkoa, laihduta. Syö enemmän kasviksia ja vähemmän eläinperäistä ja prosessoitua ruokaa. Kuulostat hivenen avuttomalta.

Taas on suomalainen terveydenhuolto menettänyt monta loistavaa lääkäriä, ensihoitajaa, sairaanhoitajaa ja organisoijaa. Neuvoja tulee, parhaat neuvothan tulee aina niiltä, joilla ei ole kokemusta asioista. Kannattaa kuitenkin muistaa, että pääosin työtä tekevät ammattilaisetkin ovat ihmisiä, joilla on ihan samanlaiset inhimilliset tunteet kuin teilläkin, vaikka ovatkin ammattilaisia. On omia kokemuksia, omia lapsia, omia sairastamiskokemuksia ihan samoin kuin muillakin. Jonkinlaiset toimintatavat ja ohjeistukset kuitenkin täytyy terveydenhuollossa olla, koska järjestelmä hajoisi muuten heti. Tätä on vaikea ymmärtää, jos ei itse ole toiminut kyseisillä aloilla eikä niitä maallikoille koskaan pysty selittämäänkään.

Vierailija kirjoitti:

On ihan turhaa tuoda esille mitä olisi kannattanut ensihoidon ja lääkärin tehdä. Tottakai olisi toimittu toisin, jos olisi ollut selvänäkijän taidot ja nähty mitä tuleman pitää. Ohjeeksi oli annettu tulla sairaalaan taksilla tai omin kyydein. Ohjeita on hyvä noudattaa. Ei niitä turhaan anneta.

Niin, mikä se ohje oli? Itselläni on kokemusta vastaavasta tilanteesta yli 10 vuotta sitten. Minut oli kotiutettu leikkauksen jälkeen. Aluksi toivuin hienosti. Sitten vointi alkoi huonontua ja tuli hengenahdistusta ja rintakipua. Mieheni oli työmatkalla, joten soitin ambulanssin. Ensihoitajat totesivat oireeni paniikkikohtaukseksi tai flunssaksi. Heidän mukaansa ei ollut mitään syytä mennä ensiapuun tai terveyskeskukseenkaan. Mitään saturaatiota ei mitattu tai vastaavia tutkimuksia ei tehty. Tunsin itseni noloksi. Vaivata nyt hoitajia turhaan. Päätin pysytellä kotona. Seuraavana päivänä vointi huononi entisestään. En kyennyt nousemaan sängystä omin avuin. Mieheni onneksi tuli silloin kotiin. Hän sanoi heti minut nähtyään, ettei kyseessä voinut olla mikään flunssa tai vastaava. Hän vei minut ensiapuun. Ilmoittautumistiskille päästyämme lyyhistyin lattialle. Ilmoittautumisesta vastaava hoitaja hoki ainoastaan, että onhan vaimonne varmasti paikkakuntalainen. Mies vastasi siihen aika kipakasti. Diagnoosi oli molemminpuolinen keuhkoveritulppa. Olin sairaalassa viikkoja. Teimme potilasvakuutuskeskukselle valituksen ja saamani päätöksen mukaan hoidossani oli tehty virheitä.