Minkälaista elämäsi olisi ehkä nyt, jos olisit jäänyt ensimmäiseen parisuhteeseesi?

Luultavasti olisin ihan hermokimppu miehen takia. Tulin jo silloin suhteen aikana ihan eri ihmiseksi mitä oikeasti olin, sillä miehen huumehörhöilyt kavereittensa kanssa saivat minut varpailleen ja karvat pystyyn. Jos mies ei siitä olisi järkevöitynyt, niin olisin varmaan lähtenyt jonnekin kauas lopullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Olisin luultavasti hirveän onneton. Ensimmäinen suhteeni oli, kun olin epävarma ja huonoitsetuntoinen teini. Vaikka emme ehtineet seurustella kuin pari kuukautta näin jälkikäteen ajateltuna jollain tasolla jälkeenjäänyt mies, ehti käyttää mm. taloudellisesti (uskokaa tai älkää) ja seksuaalisesti hyväkseen. Hän arvosteli jatkuvasti minua, elämänvalintojani ja ulkonäköäni.

....

Mielenterveyteni olisi luultavasti riekaleina, sillä hän sai jo lyhyessä ajassa sille tehtyä suurta vahinkoa.

Tyypillä on ollut (ja varmasti on edelleen) vakava persoonallisuushäiriö. Tuollaista kyllä tapahtuu. On todella harmi jos kohtaa sosiopaatin herkässä iässä, monen eheytymiseen menee pitkä aika tuollaisen suhteen jälkeen ja aina ne jättävät jälkensä.

Ole onnellinen ettei suhde kestänyt useampaa vuotta, sillä nuo kaverit osaa kutoa verkkonsa niin ettei sitä heti pääse irti.

Luultavasti viimeisetkin mielenterveyden rippeet olisi menneet ja rahatilanne olisi pahasti miinuksella. Mies käytti omat rahansa miten sattuu ja oletti aina, että pelastan tilanteen. Yritti myös saada usein ottamaan lainaa puolestansa, pankista tai sitten ihan pikavippiä. En onneksi suostunut kumpaankaan. Tähän vielä päälle miehen valehtelu ja muiden naisten kanssa seläntakana säätäminen. Hyi helvetti.

Varmasti ihan hyvää ja tyydyttävää elämää. Suhteemme oli hyvä, seurustelimme 14-16-vuotiaina. Olemme olleet sen jälkeenkin tekemisissä jonkin verran, exäni on nykyään hyvissä töissä ja naimisissa.

Olen kuitenkin tyytyväinen myös nykyiseen elämääni.

On vaikea sanoa, sillä minun läsnäoloni olisi varmasti vaikuttanut miehenkin elämänkaareen. Jos nykyisiä elämiämme vertaa, emme sopisi yhteen. Oikein hyvä näin vaikka ei se huono olisi ehkä yhdessäkään ollut.

Rahapulaa, vuokralla asumista ja yksityisyrittäjyyttä (paljon töitä). Onneksi erosin. Nyt on erilainen elämä. Kaikki palaset kohillaan.

Saako laskea ensimmäiseksi suhteeksi ekan poikaystävä? "Seurusteltiin" kaksi viikkoa, jonka jälkeen poika jätti minut. Olisin lääkärin vaimo.

Tämän jälkeen muutamia suhteita, mutta nekin max.muutaman kuukauden pituisia.

Aviomieheni kanssa ollaan oltu yhdessä 10 vuotta ja kolme lasta.

Hyi, inhottava ajatus!

Ainakin eläisin kaapissa.

Asuisin tuppukylässä. En olis koskaan opiskellut pitkälle. Olisin köyhä ja tyytymätön.

Luultavasti...

Olisi varmaan tapeltu hääyönä ja kreikan saaristoon tehdyn häämatkan aikana olisin lähinnä mököttänyt, koska hääjuhlaan oli pitänyt  kutsua koko suku, myös miehen juoppo veli ja uskonnollinen äiti, eikä juhlat todellakaan olisi olleet "meidän näköiset".

Oltaisiin saatu pari lasta, elettäisiin omakotitalossa ja näkisin vanhempiani viikottain, koska en olisi muuttanut toiselle paikkakunnalle.

Olisin luultavasti elämääni jatkuvasti tyytymätön, epämääräisellä tavalla. Hakisin sitä sisältöä milloin milläkin tavalla, varmasti myös sarjapettämällä ja kuvittelemalla ettei aviomieheni sitä huomaisi. Tai ehkä olisi ollut mahdollisuuksia opiskella pidemmälle (juurikin vanhempien ja vakiintuneen parisuhteen tuen myötä).

Puhuisimme varmaankin toisillemme epäkunnioittavasti ja kavereille kertoisin miten "Seppo se ei koskaan, Seppo ei sitten ja arvatkaa mitä Seppo taas keksi tehdä".

Tässä miehessä ei sinällään mitään vikaa ollut, mutta onneksi erottiin ja molemmat saatiin mahdollisuus parempaan mitä olisimme voineet toisillemme tarjota.

Olisin erittäin vaativan, kunnianhimoisen  ja loppujen lopuksi työhaluttoman naisen juoksupoika joka määrittelee sukista lähtien vaatuksen, kampauksen, silmälasit ja itse asiassa koko elämäsi. 

Olisin varmaan eri alalla. Oli etäsuhde ja päättyi ennen valinnan tekoa (lukioaikainen juttu siis), mutta olisin varmaan pyrkinyt samalle paikkakunnalle opiskelemaan jos oltaisi oltu siinä hakuvaiheessa yhdessä. Jos vieläkin oltaisiin yhdessä, tosi vaikea sanoa. Varmaan asuisin eri puolella Suomea kuin nyt. En varmaan olisi tyytyväinen kun en ollut silloinkaan täysin. Ei kai se suhde muuten olisi loppunut. :D

Vierailija kirjoitti:

Kuinka kauan olisitte yhdessä olleet ja olisitko ollut onnellinen?

Jos mä olin se lähtijä  niin tuskin olin onnellinen tai olisin ollut onnellinen jos oisin jäänyt ekaan suhteeseen, einstein.

Mieti nyt hieman mitä sä kyselet.

Olisimme olleet yhdessä 14 vuotta. Lapsia ei välttämättä vielä olisi, sillä mies opiskeli pitkään. Hänellä ei vielä ole lapsia, minulla on.

Meistä olisi voinut tulla hyvä pariskunta, jos olisin osannut ajatella toisin. Olimme peruskoulun viimeisellä luokalla. Hän oli ns. Standardiperheen poika. Vanhemmat opettajia, kaksi lasta, omakotitalo, mukava elämä. Minä taas olin köyhyyteen luisuneen perheen kuopus, isä työtön, äiti sairauseläkkeellä. Köyhyyden lisäksi perheessä oli henkistä väkivaltaa ja mielenterveysongelmia. Häpesin taustaani ja siloittelin asioita viimeiseen asti. Ahdisti ajatella mitä käy, kun poikaystävälleni selviää totuus taustastani. Jätin hänet ennen kuin hän ehti jättää minut. Hän oli menossa arvostettuun lukioon, näin jotenkin väistämättömänä, että hän ei voisi olla kanssani. Itse menin kaupungin huonomaineisimpaan lukioon, koska keskiarvoni ei riittänyt muualle.

Jälkeenpäin mietin, että hän oli aina ollut huomaavainen ja kiltti, vaikka varmasti näki etten ollut kovin hyvistä lähtökohdista. Hän yritti varovasti kierrellen osoittaa, ettei niillä asioilla ollut väliä, jos tuli jotenkin ilmi huono-osaisuuteni. Harmi etten ymmärtänyt sitä silloin. Olin niin häpeissäni.

Tuon suhteen jälkee elin vuosia huonossa parisuhteessa, jossa minua petettiin ja lytättiin. Kuvittelin sen kai kuuluvan normaaliin parisuhteeseen, olihan vanhempienikin parisuhde ongelmia täynnä. Onneksi mies jätti minut, muuten en varmaan olisi tajunnut ikinä erota. Löysin uuden rakkauden ja elelemme mukavaa arkea. Olen onnellinen ja tunnen olevani onnekas kun sain uuden mahdollisuuden hyvään, tasapainoiseen parisuhteeseen.

Ensirakkauteni puolestaan on naimisissa. Alkoi kuulemma lukiossa seurustella erään tytön kanssa ja ovat edelleen yhdessä. Varmasti sai tuo neitonen hyvän miehen, toivottavasti ovat onnellisia.

Yök.

Eläisimme pikkukaupungissa, meillä olisi anopin ruma omakotitalo käytössä. Ensimmäinen lapsi olisi teini-ikäinen, toinen siinä teini-iän kynnyksellä. Enempää lapsia en olisi halunnut tehdä.

Olisin lihava, onneton, työtön tai kunnalla kituhommissa.

Aika pitkälle tämän hetken vastakohta.

Eka suhteeni oli mieheen, joka on oikeasti kunnon narsisti. Itseasiassa tunnettu sellainen ja jos sanoisin nimen, tuntisitte ja tietäisitte narsistiksi.

Olisin luultavasti henkisesti romuna ja kasvanut pahasti kieroon, omakin luonteeni muuttui huonoksi hänen kanssaan. Minulla ei olisi lastani. En olisi se ihminen, joka nyt olen. Mies on pettänyt ekaa vaimoaan ihan random naisten kanssa ja valehtelee, olisi tehnyt saman minulle. Toka vaimonsa sai hermoromahduksen. Pettivät molemmat sitten toisiaan vielä.

Elämäni olisi siis raiteiltaan lähes mielikuvituksellisilla tavoilla ja omat kaikista huonoimmat puoleni olisivat minussa vallitsevia.

Olisin lentäjän rouva. Varmaan edustusvaimona eläisin leveäsi. Pari lasta ja iso kämppä pääkaupunkiseudulta. Toisaalta miehellä olisi varmaan sivusuhteita seksikkäiden lentoemojen kanssa... parempi näin :)

Oltaisiin oltu yhdessä 9,5 vuotta ja mä olisin ihan romuna. Jatkuvaa itsetunnon lyttäämistä, ulkonäön ja valintojen arvostelua ja muihin vertailua. Pari lasta varmaan olisi tullut pyöräytettyä, että lähteminen olisi mahdollisimman vaikeaa.

Olisin hakattu tai kuollut.

Elämäni on ollut antoisaa, liitossamme on ollut ylämäkiä ja alamäkiä, viimeiset 12 vuotta normaalia lapsiperhearkea. Tapasin mieheni 16 vuotiaana 30 vuotta sitten. Rakastamme yhä toisiamme. Nyt on vaikea tilanne edessä, sillä mieheni sairastui vakavasti. Toivoisin kovasti, että saisin viettää hänen kanssaan myös yhteisen vanhuuden.