Minkälaista elämäsi olisi ehkä nyt, jos olisit jäänyt ensimmäiseen parisuhteeseesi?

Elämä pyörisi fitnesin ja kehonrakennuksen ympärillä. Vuokrakämppä kerrostalossa, aamu-ja iltasalit ja vaakoja ja mittanauhoja.

Hauska kysymys!

Olisin osa vaurasta ekan poikaystäväni sukua. Todennäköisesti meillä olisi lapsi tai kaksi ja olisimme onnellisia. Eläisimme keskiluokkaista, kaikin puolin ”sopivaa” elämää. Olisin todennäköisesti aivan eri ihminen, en osaa kuvitella esim miten olisin kouluttautunut.

Hän oli kiva ja hauska. Minä olin keskenkasvuinen ja halusin lisää erilaisia kokemuksia, joten muutaman vuoden jälkeen päätin seurustelumme. Ihana mies, onneksi hän on onnellinen nykyisen perheensä kanssa <3

Varmaan ihan samanlaista kuin nytkin; turvallista.

Joskus mietin, että olisiko se ollut niin kamalaa? Olin onneton, mutta nykytietämyksellä mies aika helmi. En vaan osannut ratkoa ongelmiamme ja hän ei osannut sanoa haluavansa mua takaisin.

Sen jälkeen olen ollut kovin yksin, yksinäinen ja kykenemätön solmimaan parisuhdetta.

Hieman jännittää, jäänkö yksin.

Minä siis lähdin.

Katselisin kyrpiintyneenä tietokoneriippuvaista italialaista mamman poikaa, jolla erittäin konservatiivinen käsitys miesten ja naisten töistä . Anoppi tietäisi kaiken meidän elämästä, seksielämää myöten . Ja tämä miehen äiti olisi miehen kanssa aina ja poikkeuksetta oikeassa kaikessa :'D ainakin osaisin erittäin sujuvaa italiaa kun mies (tai poika) ei puhunut mitään muuta kieltä .

Oltiin yhdessä 17-19 vuotiaina kahden vuoden ajan .

Mistä lasketaan ensimmäinen parisuhde? Mulla esim on ollut poikakavereita 13-17 vuotiaana jo useampia. Omaan kotiin muutettuani oli vähän väliä jotain 1-3kk juttuja. Sitten joskus oli eka kenen kanssa asui yhdessä ehkä vuoden, toisen kanssa naimisissa pari, sitten eka ”pitkä” suhde 2,5 vuotta...

16 vuotta oltaisiin oltu yhdessä. Asuttaisiin kaupungin vuokrakaksiossa elämän loppuun saakka. Tämä oli exän unelma, koska silloin rahat riittäisivät vuokraan työttömänä eläessäkin. Koti olisi minun sisustama, koska mies ei tarvitse mitään muuta kuin sängyn, pöydän tietokoneelle ja tuolin. Meillä olisi omat ruuat, koska mies ei kokkaisi eikä tykkää kasviksista. Mies tekisi vuoropäivinä pikanuudeleita tai tilaisi pitsaa, jonka söisi tietsikan ääressä pelaten ja nettiä selaillen. Nuorena aineenvaihdunta piti hänet hoikkana, mutta iän karttuessa paino olisi karttunut. Itsekin varmasti viettäisin valtaosan kotiajasta läppärin edessä istuen. Tarkemmin ajatellen en varmasti itsekään jaksaisi laittaa ruokaa yksin, eli vetäisin paljon välipaloja ja pikaruokaa.

Siivoaminen ja muut kotityöt jäisivät minulle kokonaisuudessaan. Koti olisi likainen. Keittiön lattia tahmainen, likapyykkiläjiä olohuoneessa ja soraa eteisessä. Tämä ahdistaisi minua, mutta parisuhde olisi luultavasti päätynyt sellaiseen kompromissiin että minäkään voisi siivota "liikaa", että ei tule marttyyriasetelmaa. En saisi imuroida miehen kotona ollessa, koska ääni stressaa häntä. Vetäisin säännöllisesti pultit siitä kun en pysty edes siivoamaan miesten romujen peittäessä lattiaa. Näiden päätteeksi mies painuisi pubiin ja minä siivoaisin raivon vallassa.

Minulla olisi sisäinen pakokauhu ja suljetun paikan kammo melkein koko ajan. Hirveintä olisi, kun mies nukkuisi viikonloppuisin iltapäivään ja kieltäisi ehdottomasti avaamasta sälekaihtimia ulos auringonpaisteeseen kun hän vielä nukkuu.

Vapaa-ajan viettäisimme eri paikoissa. Mies olisi kotona tai lähipubissa, ja minä harrastelisin jotain ulkoliikuntaa jossain kerhossa. Kerhoissa näkisin aktiivisia, menestyviä miehiä ja kotona turhautuminen purkautuisi jatkuvana nalkutuksena. Meillä olisi omat rahat ja mies ei piittaisi matkustamisesta, joten kävisin ehkä joskus tyttökaverien kanssa ulkomailla liikuntalomilla. Pari kertaa vuodessa repäisisimme miehen kanssa ja lähtisimme samaa matkaa esim. pubiin tai risteilylle.

Lapsia ei olisi eikä tulisi. Katsoisin kaiholla yhdessä esim. museossa käyviä perheitä, mutta alkaisin vähitellen ymmärtää, mitä tarkoittaa miehen kommentti "katsotaan rauhassa, ei ainakaan muutamaan vuoteen vielä".

Vierailija kirjoitti:

42 vuotta yhdessä tuli täyteen. Elämäni parasta aikaa. En silti ymmärrä miten minä yksinäinen susi olen voinut  elää jonkun kanssa näin kauan yhdessä. Mutta ilmeisesti en olisi kokonainen, ilman sielunkumppania ja toista puoltani. On pitänyt olla parisuhde, peruskallio, mihin nojata, jotta voinut keskittyä harrastuksiin rauhassa. Paljon, rankkojakin menetyksiä on yhdessä koettu, mutta tosi rakkaus kestää kaiken. Vaimo on paras ja luotettavin kaverini. Ainut henkilö maailmassa, johon luotan enemmän kuin itseeni. Vaikka hän nyt sattuisi hairahtumaan vieraisiin, niin olisin silti kiitollinen koetuista vuosista.

Kaunista.

Aika hirveää. Ensimmäinen tyttöystäväni on nykyisin aivan jumalaton tankki ja vielä kuulemma hyvin veemäinen luonteeltaan. On muutaman mukulankin tehnyt ja useammalle eri miehelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä vähän veikkaan että ex-ukko olis hakannu mut hengiltä jos olisin siihen suhteeseen jääny.. Yhdessä oltais oltu tänä vuonna 16 vuotta, onneksi en jäänyt.

Mulla aivan täysin sama tilanne!

Onneksi sen verran oli voimia ja järkee päässä että ymmärsi lähtee ennenkuin oli liian myöhäistä..

Alkoholisoitunut edelleen, pää tyhjää täynnä, en välittäisi juuri mistään; maailmantilasta, ympäristöstä, eläimistä, tai ihmisistä. Olisin jossain perähikiällä ja mustavalkoiset persuarvot kukoistaisivat. Synnyin siis tällaiseen kulttuuriin, ja sieltä löysin myös ensimmäisen parisuhteeni. Suhteen loputtua päädyin vahingossa suurempaan maailmaan ja näkemään erilaisia perspektiivejä. Ympäristö ja ihmiset vaikuttavat ihmiseen ihan hirveästi - olin lapsesta saakka aina hyvin vaikutuksille altis ihminen, ja olen kiitollinen että olen saanut erilaisia näkökulmia. Koen myös suomalaisuuden parhaat puolet, kuten esimerkiksi tasa-arvon ja yleisen luotettavuuden todella vahvasti.

Asuisin edelleen pienellä paikkakunnalla tietämättä mistään muusta mitään,kamala ajatuskin. Olisin ihmisenä ihan erilainen kuin nyt ja emme matkustelusta koska se oli exän mielestä turhaa ja kallista. Exä oli myös hyvin mustasukkainen ja kotona vaan pitäisi olla. On sitä ollut ääliö 17v ja juttu kesti 2v kunnes tajusi muuttaa kauas ja aloitin opiskelun ja kasvoin muutenkin aikuiseksi. Olen ollut ulkomailla töissä ja reissaaminen on rakas harrastus. Exä ilmeisesti asuu edelleen kotipaikkakunnalla ja rakensi talon lähelle vanhempiaan ja käy viikonloppuisin paikallisessa. Ehkä hän on tyytyväinen elämäänsä tietämättä muusta mitään. Nykyinen vaimo oli muistaakseni yhtä aikaa samalla ylä-asteella ja lapsiakin heillä taitaa olla.

Olisin saanut puukosta jossain vaiheessa. Nainen on puukottaneet kaikkia miehiään. Viimeisen tappoi ja siitä nyt vankilassa.

Olisin varmaan seonnut. Onneksi tajusin 15 vuotta sitten erota. 10 vuotta olin yhdessä naisen kanssa joka oli sekä juoppo että narsisti. Hauska ajatusleikki miettiä, mutta kyllä jatkaminen ex-vaimon kanssa olisi ollut täysin mahdotonta.

No seksiä ainakin olisi enemmän, sillä tästä frigidinunnasta ei alemmas voi mennä. Tuon exän kanssa hässiitiin viikonlopussa enemmän varveja kun tämän kanssa vuodessa koskaan...

Enpä tiedä ekasta poikaystävästä muuta kuin, että se kai on web-designer. Mutta kokeillaan. :D

Asuisin varmaan Helsingissä jossain hipster-kaupunginosassa, mulla olis vähintään 10v lapsi ehkä pari nuorempaakin. Tekisin todennäköisesti jotakin tehdasduunia, joka riitelisi mun ulkoisen habituksen kanssa. Yhdessä oltais oltu 16 vuotta ja oltas edelleen varmaan avoliitossa. Vähän sellanen lattemamma. 

Todellisuus: en oo koskaan asunut Helsingissä, ei lapsia, osa-aikasta aspaduunia ja paljon matkustelua aviomiehen kanssa.

Kai sitä voisi olla onnellinen tuossa toisessakin elämässä, toki se elämä olisi täysin erilainen kuin nykyinen. 

Yhteinen elämä olisi rakennettu varmasti täysin miehen uran ehdoilla. Olisin yksinäinen, kuten seurusteluaikanamme reilu 10 vuotta sitten, ja näkisin miestä vain treeni- ja kisamatkojen välissä. Emme ole olleet yhteyksissä vuosiin, mutta mieltä lämmittää seurata hänen kisojaan silloin tällöin, viimeksi Pyeongchangissa.

Kiertäisin ympäri maailmaa bändin mukana. Mies todennäköisesti olisi jo löytynyt jonkun toisen tai vaihtoehtoisesti joutuisin tottua olemaan paljon yksin ja vailla huomiota. Melko erilaista olisi siis elämä verrattuna tähän rauhalliseen maalla asumiseen verrattuna. Mieskin perusturvallinen perheen isä. En valita.

Eläisin seksittömässä suhteessa katsellen animea.

Itsetunto paskana.

Olisin kuollut.