Lue keskustelun säännöt.
Mikä on ikävin muistosi koululiikunnasta?
Ikuinen pelkuri
13.02.2018 |
Pelkäsin aina vietävän paljon. En uskaltanut tehdä kuperkeikkaa, en uskaltanut heittä volttia, en uskaltanut lasketella, en uskaltanut luitella, enkä uskaltanut hyppiä parkouria. Seurasin vain sivusta ja itkin, kun muilla oli hauskaa.
Kommentit (200)
Meillä oli tarkoitus mennä uimaan maauimalaan. Osa oli jo ehtinyt hypätä kirkkaan siniseen veteen kun altaanhoitaja (anteeksi, en tiedä virallista titteliä) tuli komentamaan pois sieltä. Allas oli juuri myrkytetty.
No eipä mitään, mentiin sitten mereen. Tai osa meni, osa ei sinilevävaroituskyltin takia uskaltanut vaikka opettaja kuinka uhkaili. Seuraavan viikon ajan saikin opettaja vihaisia soittoja vanhemmilta, joiden lapsi oli sinilevästä tai allasmyrkyistä sairastunut.
Oma "trauma" on ysiluokan kevään cooperintestistä ja kuntotestistä. Olin juuri saanut lääkäriltä urheiluvamman vuoksi reilun kuukauden liikuntakiellon, hädin tuskin pääsin omin avuin kävelemään. Opettaja laittoi lääkärintodistuksesta huolimatta suorittamaan cooperia, eihän numeroa voi muuten antaa! Nilkutin ehkä noin 100m (ekaan kaareen asti) ja sain irvailua päälle. Urheilijalta olisi odottanut kuulemma enemmän! Oli sama opettaja, kuin tuo uimamaisteri. Opettaja ja rehtori saivat jälleen vihaisia soittoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki!
Hiihto : opettaja painoi edellä ja hoputti, itse lykit itku kurkussa ja selkä märkänä sukset lipsuen perässä ja jossain vaiheessa tajusit olevasi yksin keskellä metsää.
Pesäpallo : Se pallo SATTUI osui mihin tahansa
Telinevoimistelu : Mursin ranteen loikatessa pukille. Kaveri lähti saattamaan terkkarille ja takaani kuului opettajan paasaus että Tiinan tuossa juuri näytti miten ei pidä missään nimessä mennä!
Yks vittumainen ylipätevä urheiluvalmentaja lkiikunnanopena kasiluokan ajan.
Veti liikuntatunteja kuin joitain lajitreenejä.
Ihan pimee jätkä murroikäisten farkkupoikien kyykyttäjänä.
Myöhemmin sain tutustuia lajivalmennuksen kautta herraan suht läheltä ja paljastui lopullisesti luonteeltaan mulkuksi.
Sai tämän takia lopulta kenkääkin.
Ala-asteella toisella luokalla ollessani liikunnanopettaja pakotti venytyksiin. En saanut silloin, enkä vieläkään seisaaltaan ollessa käsiä lattiaan ja tämä opettaja painoi selästä lujaa että kyllähän ne kädet menee lattiaan kun muillakin. Muistan että sattui ihan sikana se painaminen! Sama homma myös jalat harallaan istuen ja rinta kohti lattiaa.
Ylipäätään se, että saatiin tuntemaan niin paskaksi ja huonoksi ihmiseksi ja yrittämisestä huolimatta kohdeltiin kuin pinnaria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettaja pisti luistelemaan kuumeessa, äiti tuli koululle huutamaan.
Opettaja pakotti laskemaan hiihtotunnilla pelottavan alamäen, vedinpä puuta päin ja nenä poskella, ranne murtunut. Äiti tuli taas koululle huutamaan. Ala-asteella ja 90-luvulla tämä.
Opettaja otti minut sitten silmätikuksi ja vinoili aina, että menenkö itkemään äidille? Myönnän, että tunsin suurtta tyydytystä kun oksensin menkkakrampeissa tämän veemäisen liikkanoidan kengille..
En ole peruskolun jälkeen hiihtänyt enkä luistellut.
Ikävin muisto on pesäpallopeleistä.
Ennemmin tai myöhemmin meni toinen toisensa syyttelyksi ja tappeluksi. Joka kerta.
Näin ainakin tyttöjen kesken. Siksi kai vihaan joukkuepelejä vieläkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yläasteella oli joku kuntotesti tai vastaava jossa yhdessä osiossa piti punnertaa. Kerroin opettajalle että en osaa oikeaoppisia punnerruksia mutta hän ei viitsinyt opastaa tai näyttää miten niitä tehdään. Jotain sain lattialla tehtyä ja lopulta opettaja totesi ivallisesti ettei noista yksikään ollut oikea punnerrus ja laittoi tulokseksi nolla. Eipä ole sen jälkeen paljon punnerruksia tullut tehtyä enkä vieläkään tiedä miten oikeasti punnerretaan.
Jollain samaisen opettajan tunnilla myös menkat alkoivat ja jalassa oli tietenkin valkoiset housut. En halunnut tunnin lopuksi venytellä ja esitellä kaikille verisiä housujani. Opettaja suuttui asiasta ja pakotti venyttelemään. Taisi vielä ilmoittaa kotiakin asiasta. Kyllä nolotti!
Hiihto! En ole suksia jalkaani laittanut yläasteen jälkeen. Ja siitä on kymmeniä vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain aina seiskan tai kasin, vaikka en koskaan lintsannut ja joka ainoalla tunnilla yritin parhaani. Olin kömpelö enkä tiennyt tekniikasta mitään. Yksikään liikkamaikka ei koskaan opettanut mitään, meillä vain tehtiin ja tein mitä osasin eikä se riittänyt.
Onneksi 16-vuotiaana tajusin, että liikunta voi olla muutakin ja aloitin ohjatun kuntosaliharjoittelun vapaa-ajalla ja sen jälkeen ohjattuja tunteja, kuntonyrkkeilyä, pilatesta, tanssillisia tunteja jne. Muistan kuinka lukiossa opettaja kommentoi ikävästi sitä, että jopa minäkin tein kaikki vatsalihasliikkeet mallikkaasti muiden mukana.
Joukkuepeleissä olen surkea, muita selvästi ärsyttää osaamattomuuteni. Vihaan talvilajeja myös. Ja suunnistusta. Oikeastaan ihan kaikkea, paitsi lenkkeilyä ja sulkapalloa. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä nää noissa mitään väärinkäytöksiä. o.O Miksi ihmeessä menit kouluun kuumeessa? Silloin kuuluu levätä kotona. Samoin, miten opettajan kuuluu estää sinua laskemasta suksilla päin puuta? En nyt ymmärrä, kyllähän koulunkin hiihdossa kuuluu voida laskea alamäkeen. Jos käy onnettomuus, mennään lääkäriin eikä huudeta opettajalle.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä nää noissa mitään väärinkäytöksiä. o.O Miksi ihmeessä menit kouluun kuumeessa? Silloin kuuluu levätä kotona. Samoin, miten opettajan kuuluu estää sinua laskemasta suksilla päin puuta? En nyt ymmärrä, kyllähän koulunkin hiihdossa kuuluu voida laskea alamäkeen. Jos käy onnettomuus, mennään lääkäriin eikä huudeta opettajalle.
Tämä oli siis vastaus numerolle 108, lainaus unohtui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakottaminen yleisurheilukisoihin joissa ala-asteella jäin pienikokoisena ja heikkona aina viimeiseksi. Olin pienessä kyläkoulussa ja joku päähänpinttymä oli edustaja lähettää. Ahdistavia reissuja joissa vielä koulukiusattuna pelkäsin vieraita, isompia lapsia.
Toinen oli pesiksen joukkuevalinnat joissa usein otettiin viimeiseksi joukkueeseen. Muuten muistot ovat positiivisia, tykkäsin hiihdosta, uinnista, voimistelusta, jopa jääkiekosta.
Liikunnan ope joka itse oli lihaksikas kilpatason miesvoimistelija haukkui pitkää ja laihaa minua kukkakepiksi ja antoi huonoja numeroita. Tuli paha mieli vaikka pelasin seurassa korista ja lätkää. Myöhemmin aikuisena minusta tuli mm. SM kilpatason maastopyöräilijä ja hiihdonopettaja.
Kyllä se oli joukkueisiin jako huutoäännestyksellä. Yleensä kaksi parasta lajin taitajaa nimettiin joukkueidensa kapteeneiksi ja he saivat vuorotellen valita joukkueen jäsenet. Huonoimmat jäivät viimeiseksi ja koska olin peruskoulussa pienikokoinen rasitusastmaatikko, niin olin aina viimeisten joukossa.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä nää noissa mitään väärinkäytöksiä. o.O Miksi ihmeessä menit kouluun kuumeessa? Silloin kuuluu levätä kotona. Samoin, miten opettajan kuuluu estää sinua laskemasta suksilla päin puuta? En nyt ymmärrä, kyllähän koulunkin hiihdossa kuuluu voida laskea alamäkeen. Jos käy onnettomuus, mennään lääkäriin eikä huudeta opettajalle.
Kuume nousi koulupäivän aikana, ,kun valitin opelle asiasta vastaus oli tyyliä "höpö höpö ja kentälle! ".
Ja kun laskin sitä puuta päin, pääsin toki terkkarille ja sieltä terveyskeskukseen, kotona äiti sitten raivostui kuultuaan tapahtuneesta.
Olin ujo ja arka lapsi, joka kunnioitti opettajia ja teki mitä käskettiin :(
Vierailija kirjoitti:
Pakottaminen yleisurheilukisoihin joissa ala-asteella jäin pienikokoisena ja heikkona aina viimeiseksi. Olin pienessä kyläkoulussa ja joku päähänpinttymä oli edustaja lähettää. Ahdistavia reissuja joissa vielä koulukiusattuna pelkäsin vieraita, isompia lapsia.
Toinen oli pesiksen joukkuevalinnat joissa usein otettiin viimeiseksi joukkueeseen. Muuten muistot ovat positiivisia, tykkäsin hiihdosta, uinnista, voimistelusta, jopa jääkiekosta.
Tuo oli kamalaa pikkukoulussa, jossa ei ollut yleisurheilun harrastajia. Suurista kouluista tuli koulujenvälisiin kilpailuihin tyyppejä joilla oli lajin harrastamiseen varusteet viimeisen päälle piikkareineen yms. varusteineen. Meikäläiset juoksi Osuuspankin lajhaverkkareissa ja tennareilla.
Luistinten saati suksien raahaaminen kouluun oli raivostuttavaa. Suksille oli varastohuone, mutta niille tehtiin siellä ilkivaltaa. Luistimia kannettiin mukana koko jeesuksen koulupäivä.
Yläasteen liikunnanopettaja, hän on pahin muisto.
Räikeästi nosti jalustalle kilpaurheilua harrastavat ja muut eivät olleet mitään, ellei jostain muusta syystä ollut opettajan suosiossa.
Olin liikunnallinen, en ehkä kauhean taitava enkä pätkääkään kilpailuhenkinen, mutta yläasteen liikuntatunnit olivat pelkkää paremmuuden mittaamista ja tulosten vertaamista noiden kilpaurheilijoiden tuloksiin. Kaikki suoritettiin verenmaku suussa ja opettaja kyllä teki selväksi, että olette täysiä luusereita.
Meni monta vuotta, että löysin hiihtämisen ilon uudestaan, mutta en vieläkään ole uskaltautunut yleisille laduille. Tuskin siellä kukaan kiinnittäisi mitään huomiota minun hiihtämiseeni, mutta jo ajatus siitä ahdistaa. Hiihdän jäällä, metsässä ja pellon reunoja.
Luistimet kaivoin esiin vasta 20 vuotta myöhemmin omien lasteni kanssa -lapsena rakastin luistelua. Uimahalliin en ole mennyt vieläkään, mies on hoitanut lasten kanssa uimisen, kesällä kyllä nautin luonnonvesistä. Kaikkein nöyryyttävin kokemus kun liittyi juuri uintiin ja kuukautisiin...
Työkaverit ovat monesti houkutelleet mukaan lentopallon ja pesäpallon höntsyporukoihin, mutta kammo noita lajeja kohtaan ja oman huonouden tiedostaminen on niin voimakas, etten itseni nolaamisen pelossa ole saanut mentyä. Muutenkin kaikki kesäiltojen illanistujaisten leikkimieliset mölkky, tikanheitto ym kisailut saa niskavillat pystyyn.
Onneksi nykykoulussa ei tällaiseen enää ole mahdollisuutta! Haluan ainakin uskoa niin. Ainakin omien lasten koululiikunta vaikuttaa tervehenkiseltä. Kilpailun ja suorittamisen sijaan korostetaan liikunnaniloa. Kaikki urheilukilpailutkin ovat vapaaehtoisia.