Lue keskustelun säännöt.
Mikä on ikävin muistosi koululiikunnasta?
Ikuinen pelkuri
13.02.2018 |
Pelkäsin aina vietävän paljon. En uskaltanut tehdä kuperkeikkaa, en uskaltanut heittä volttia, en uskaltanut lasketella, en uskaltanut luitella, enkä uskaltanut hyppiä parkouria. Seurasin vain sivusta ja itkin, kun muilla oli hauskaa.
Kommentit (200)
Pelattiin pesistä. Olin kakkosella pesävahtina, kun pallo viuhui keskeltä kenttää taakse.. takakoppari makas!!! maassa ja piirteli toisella kädellä jotain kuvioita hiekkaan. Pallo meni maisemaan.
Silloin palo käämi ja karjuin kuin pieni sika sille laiskalle paskalle! Sohvako sille luuserille olisi pitänyt sinne kantaa?! Piruako osallistuu liikuntatunnille, kun ei yritystä edes tuon vertaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulla mitään erityisen kamalia muistoja ole. Ihokkilajejani olivat lähinnä lentopallo ja pesis.
Etenkin lentis oli ärsyttävää, kun kouluaikana sitä pelattiin ties kuinka monella eri säännöllä. ala-asteella oli ihan eri säännöt kuin yläasteella, yläasteellakin pari eri pelityyliä, ja aina olin pihalla miten kuuluu nyt pelata... Mutta lukiossa opin viimein siitäkin ihan tykkäämään, ainakin suunnilleen.
Lempilajejani oli yksilölajit, erityisesti suunnistus ja hiihto. Joukkoelajeissa tykkäsin eniten kai sählystä ja koriksesta.
Jos pitää yksittäinen tympeä muisto nimetä niin yläasteen tanssitunnit. Inhosin niitä perus diskotanssijuttuja, en mä osannut tanssia niitä ja nolotti oma kroppa ovasti siihen aikaan. Sen sijaan ne pari hassua vuosittaista paritanssikertaa poikien kanssa oli kivoja. Kun ei tarvinnut tanssia ja hytkyä ja pomppia miten sattuu omilla liikkeillä eikä yksin, vaan tarkkojen askelten mukaisesti ja parin kanssa, joukkoon ihanasti sulautuen.... paljon hepompaa kuin inhoamani diskotanssijutut.
Ala-asteen liikunnantunnit mukavia,ei traumoja,kuten ei myöskään amiksesta,MUTTA ylä-asteen opettaja aina muisti minulle mainita miten en ole pätkääkään urheilullinen. Piti lellikkejä ja niille antoi kymppejä ja meille taviksille tuli aina 6-7. Esimerkiksi telinevoimistelussa aina näytti itse ensin,esim. Arabialaisen ja ”sitten vaan perässä”. Ei puhettakaan että pilkkoisi tekniikkaa tai ohjestaisi liikkeitä. Nykyään olen itse liikunta-alan ammattilainen ja ohjaan ihmisiä työkseni. Löysin liikunnanilon itsekseni tämän kaamean opettajan jälkeen ja jäin täysin koukkuun ryhmäliikuntatunteihin. Pyrin pitämään huolen,että kannustan asiakkaitani ja neuvon tekniikassa,enkä vaan huuda että: näin vaan,teepä perässä. Tekisi mieli tavata tämä opettaja ja kertoa nykyisen toimenkuvani:)
Avoin kiusaaminen, johon opettaja ei puuttunut.
Ihan mielenkiinnosta, miksi jotkut alapeukuttaa niitä jotka eivät vihanneet koululiikuntaa?
Minä en vaan voinut vihata, onnekseni oli ihania opettajia ja liikunta ei ollut epämiellyttävää vaikken monissa lajeissa loistanutkaan.
Sympatiani tietysti näille joita opettajat tai muut kiusanneet, ymmärrän hyvin jos noin kiusataan niin kivoistakin asioista menee maku.
Mutta miksi alapeukut? Vastaus olisi kiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kyllä nää noissa mitään väärinkäytöksiä. o.O Miksi ihmeessä menit kouluun kuumeessa? Silloin kuuluu levätä kotona. Samoin, miten opettajan kuuluu estää sinua laskemasta suksilla päin puuta? En nyt ymmärrä, kyllähän koulunkin hiihdossa kuuluu voida laskea alamäkeen. Jos käy onnettomuus, mennään lääkäriin eikä huudeta opettajalle.
Tuskinpa tämä henkilö on mennyt kouluun kuumeessa! Näitä sadistimaikkoja kun löytyy, jotka pistävät suunnistamaan päänsäryssä tai hiihtämään murtuneella varpaalla :( Tai en tiedä löytyykö enää, kun joutuisi heti mediahuomion kohteeksi mutta ainakin kasarilla ja ysärillä oli.
Oli luistelua ala-asteella, ja mulla varpaat aivan jäässä, vaikka oli villasukat ja kaikki. Minulla on siis aina ollut huono ääreisverenkierto, aina varpaat ja sormet jäässä. Varpaisiin oikein sattui ja sanoin monta kertaa opettajalle, itkunkin kanssa, mutta eihän opettaja nyt uskonut. Kun kyseessä oli ei niin liikunnallinen lapsi, niin tottakai yritin vain välttää luistelua sanomalla että varpaat on aivan jäässä. Kyllä harmitti, mutta minkäs teet, jos ei lupaa heru että saisi mennä lämmittelemään niin ei. Vanhempani sitten ottivat yhteyttä opettajaan ja opettaja pyysi multa anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelattiin pesistä. Olin kakkosella pesävahtina, kun pallo viuhui keskeltä kenttää taakse.. takakoppari makas!!! maassa ja piirteli toisella kädellä jotain kuvioita hiekkaan. Pallo meni maisemaan.
Silloin palo käämi ja karjuin kuin pieni sika sille laiskalle paskalle! Sohvako sille luuserille olisi pitänyt sinne kantaa?! Piruako osallistuu liikuntatunnille, kun ei yritystä edes tuon vertaa?
Toivottavasti tämä tapahtui viime keväänä eikä 20 vuotta sitten...
Mulla oli maha hiton kipeä menkkojen takia ja kaverilla migreeni, mutta liikkaope pisti vaan suunnistamaan että "hyvää se tekee tytöt!" Taaperrettiin sitte mettiä pitkin ja kaveri yrjös kuusen juurelle... Karttaki hävisi.
Sama idiootiope myös pisti yhden pojan jatkamaan luistelua murtuneella ranteella, tosin siinä vaiheessa päästi sitten terkkarille kun parimetrinen ysiluokkalainen itki kivusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ihan hyvä kaikissa lajeissa, en välttämättä voittanut, mutta aina parhaimpien joukossa. Silti minut valittiin aina viimeisenä joukkuelajeissa. Edes ystäväni eivät koskaan valinneet minua.
Ikuiset traumat. Nyt aikuisena harrastan vain yksilölajeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelattiin pesistä. Olin kakkosella pesävahtina, kun pallo viuhui keskeltä kenttää taakse.. takakoppari makas!!! maassa ja piirteli toisella kädellä jotain kuvioita hiekkaan. Pallo meni maisemaan.
Silloin palo käämi ja karjuin kuin pieni sika sille laiskalle paskalle! Sohvako sille luuserille olisi pitänyt sinne kantaa?! Piruako osallistuu liikuntatunnille, kun ei yritystä edes tuon vertaa?
Toivottavasti tämä tapahtui viime keväänä eikä 20 vuotta sitten...
Tapahtui toukokuussa 1993. Vituttaa niin rankasti tuommoiset laiskat, jotka ei edes yritä. Pilaa hyvän pelin pelkällä läsnäolollaan. On mennyt tunteisiin ja pysynyt siellä. Kävi meillä työhaastattelussakin, ei saanut paikkaa, siitä pidin huolen. Pienen kaupungin iloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyttöjen pakollinen rusettiluistelu, kun olisin halunnut pelata mieluummin lätkää. Ja ylipäätään tyttöjen liikunnan erottaminen poikien liikunnasta, kun en jaksa sellaista turhaa tanssihaihattelua, vaan pelaan ennemmin pallopelejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelattiin pesistä. Olin kakkosella pesävahtina, kun pallo viuhui keskeltä kenttää taakse.. takakoppari makas!!! maassa ja piirteli toisella kädellä jotain kuvioita hiekkaan. Pallo meni maisemaan.
Silloin palo käämi ja karjuin kuin pieni sika sille laiskalle paskalle! Sohvako sille luuserille olisi pitänyt sinne kantaa?! Piruako osallistuu liikuntatunnille, kun ei yritystä edes tuon vertaa?
Toivottavasti tämä tapahtui viime keväänä eikä 20 vuotta sitten...
Tapahtui toukokuussa 1993. Vituttaa niin rankasti tuommoiset laiskat, jotka ei edes yritä. Pilaa hyvän pelin pelkällä läsnäolollaan. On mennyt tunteisiin ja pysynyt siellä. Kävi meillä työhaastattelussakin, ei saanut paikkaa, siitä pidin huolen. Pienen kaupungin iloja. <3
Tavallaan ymmärrän, että ärsytti, mutta ei se ole sun tehtäväs puuttua asiaan, vaan opettajan. Ei ne liikuntajutut ole niin vakavia, jos yhden idiootin takia häviää.
Meillä oli lukiossa (valinnaisessa) liikunnassa yksi wt tyttö. Tuli tunnille sukkikset ja farkut jalassa opettajan sanomisista huolimatta. Olimme pienellä porukalla harjoittelemassa lentopalloa (ne jotka osasi, oli vieressä pelaamassa, muut pelasi harjoittelupeliä). Tämät tytön olisi pitänyt ottaa pallo vastaan, mutta näpytteli vain kännykkää. Ei meistä kukaan mitään sanonut sille, opettaja kuitenkin huomasi asian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ahdisti kaikista eniten se ettei selitetty jonkun pelin sääntöjä ja oletettiin vain että kaikki osaavat. Ja jos erehtyi kysymään että niin mites tätä peliä pelataan niin ilkuttiin että mikä idiootti sä oot kun et tiedä mistään mitään. Sit jos ei kysynyt näitä "itsestäänselvyyksiä" ja rikkoi sääntöjä joita ei tiennyt niin huudettiin ja haukuttiin joka tapauksessa. Mistä kukaan voi tietää ettei koripalloa saa kuljettaa jollain tietyllä tavalla jos ei ikinä ole koripalloa nähnytkään?
Pesäpallo oli kans ihan syvältä. Ikinä ei tiennyt minne olis pitänyt juosta ja jos juoksikin jonnekin niin sit huudettiin että älä juokse ja ei tonne ja yritä nyt edes osua siihen palloon ja ei sitä mailaa pidetä noin ja miks sun piti ees tulla tähän joukkueeseen kun et osaa mitään.
Ylipäätään kaikki joukkuelajit oli ihan silkkaa kärsimystä ujolle lapselle jolla ei ollut kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, miksi jotkut alapeukuttaa niitä jotka eivät vihanneet koululiikuntaa?
Minä en vaan voinut vihata, onnekseni oli ihania opettajia ja liikunta ei ollut epämiellyttävää vaikken monissa lajeissa loistanutkaan.
Sympatiani tietysti näille joita opettajat tai muut kiusanneet, ymmärrän hyvin jos noin kiusataan niin kivoistakin asioista menee maku.
Mutta miksi alapeukut? Vastaus olisi kiva.
En itse ole alapeukuttanut, mutta mietin josko heidän käytös johtuisi edelleen vahvasta vihasta liikuntaa kohtaan? Kenties heidän omiin kokemuksiinsa siitä, kun niitä liikunnallisia oppilaita (jotka saattoivat olla vielä ilkeitä) suosittiin?
Täytyy myöntää, että itsellänikin kesti todella kauan päästä yli vihasta kaikkea liikuntaa kohtaa, ja sen myötä oppia sisäistämään se että jotkut ihmiset ihan oikeasti nauttivat liikunnasta JA voivat silti olla ihan mukavia ihmisiä. Kuulostaa ehkä vähän itsestäänselvyydeltä, jonka kaikki järkevät ihmiset tajuavat. Mutta kun joku on kiusattuna koko peruskoulun (ja jotkut vielä toisen asteen) liikuntatunnit, on siinä aika monta tuntia aikaa katkeroitua ja assosioida kaikki liikuntaan liittyvä pahaksi. Itseäkin kiusasivat juuri ne liikunnalliset oppilaat.
Löysin ilon liikuntaan vasta 15 vuotta yläasteen jälkeen geokätköilystä ja sen ohessa metsissä vaeltamisesta. Suosittelen muitakin kokeilemaan, sillä se on tosi koukuttava yksilölaji jossa voi itse keksiä reittejä ja samoilla vaikka kuinka pitkiä, tai lyhyitä, matkoja silleen, että on joku tarkoitus (eli siis niiden kätköpurkkien allekirjoittaminen) sille liikunnalle.
Tuosta sain sysäyksen alkaa käymään myös kävelylenkeillä, luistelemassa ja uimassa. Oli hämmentävää tajuta että saa jotain nautintoa liikunnasta ja haluaa ihan vapaaehtoisesti tehdä sitä uudestaan.
Ainiin. Uimatunneilla olis pitänyt hypätä pää edellä altaaseen, joko altaan reunalta tai korokkeelta (tornista ei sentään tarvinnut, luojan kiitos). Jos ei hypännyt niin tuli nolatuksi kaikkien edessä, hoputettiin että hyppää jo, jono seisoo, ei meillä ole koko päivää aikaa sinua odotella. Sitä joko hyppäsi tai häpeissään siirtyi sivuun ja antoi rohkeammille tilaa. Opin nopeasti että jos livistän vessaan juuri ennen omaa hyppyvuoroa niin ei tarvitse hypätä. Ei kukaan tällaisen hiljaisen hiirulaisen puuttumista hyppyjonosta onneksi huomannutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tapahtui 90-luvun alussa: ala-asteella 5-6 luokilla meillä oli liikunnan opettaja, jolla oli sellainen sääntö että jos sisäliikuntavarusteet unohtui, piti olla pikkuhousuilla. Vaikka oltiinkin ihan tyttöjen kesken, oli se siinä iässä ihan älyttömän nöyryyttävää ja kiusallista. Jännitti ja ahdisti aina, että onhan ne sisäliikuntakamat mukana. Muistan, että kerran unohtui ja tuntui tosi ahdistavalta, jälkikäteen jopa seksuaaliselta ahdistelulta olla murrosiän juuri alkaneena koko liikuntatunti alushousuissa.
Nykyään tuollaisesta nousisi kyllä ihan hirveä pas*amyrsky vanhempien kesken, päästäisiin ehkä Itikseenkin. Mutta silloin ei kukaan kyseenalaistanut systeemiä vaikka kaikki olimmekin kauhuissamme tuosta pikkuhousu-säännöstä.
Meillä oli tämä sama pikkuhoususääntö eka- ja tokaluokilla, mutta oltiin tytöt ja pojat samassa ryhmässä. Muistan yhden kerran kun yhdellä pojalla unohtui verkkarit kotiin ja muut nauroivat kun poika joutui olemaan alkkareillaan. Se oli 7-vuotiaallekin jo niin nöyryyttävää etten voi kuvitellakaan miltä olis tuntunut yhtään vanhempana.
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdisti kaikista eniten se ettei selitetty jonkun pelin sääntöjä ja oletettiin vain että kaikki osaavat. Ja jos erehtyi kysymään että niin mites tätä peliä pelataan niin ilkuttiin että mikä idiootti sä oot kun et tiedä mistään mitään. Sit jos ei kysynyt näitä "itsestäänselvyyksiä" ja rikkoi sääntöjä joita ei tiennyt niin huudettiin ja haukuttiin joka tapauksessa. Mistä kukaan voi tietää ettei koripalloa saa kuljettaa jollain tietyllä tavalla jos ei ikinä ole koripalloa nähnytkään?
Pesäpallo oli kans ihan syvältä. Ikinä ei tiennyt minne olis pitänyt juosta ja jos juoksikin jonnekin niin sit huudettiin että älä juokse ja ei tonne ja yritä nyt edes osua siihen palloon ja ei sitä mailaa pidetä noin ja miks sun piti ees tulla tähän joukkueeseen kun et osaa mitään.
Ylipäätään kaikki joukkuelajit oli ihan silkkaa kärsimystä ujolle lapselle jolla ei ollut kavereita.
Pesiksen paskamaisia puolia oli sekin, että kun pallo tuli vauhdilla kohti, ihan vaistomaisesti väisti eikä edes yrittänyt ottaa kiinni. Ja hyi, ne haisevat räpylät.
Uimatunnit etenkin yläasteella. Onneksi niitä oli max. 4 kertaa vuodessa.
Hyi kauhea, en tietenkään. En ikinä ole hyväksynyt koulukiusaamista, minuakin yritettiin ala ja yläaste kiusata, en vaan jaksanut välittää. Pariin kiusaamiseen puutuinkin, josta seurauksena se että nämä pari tiettyä tyyppiä jälleen yritti saada muut kiusaamaan minua sen sijaan. Ei vaan onnistunut, sillä... en tiedä tarkkaan. En vaan suostunut pelkäämään kiusaajiani (ala-aste opetti) ja vahva urheilutausta takasi ettei fyysisesti minua kukaan nujertanut.
Yksin olin aika paljon, mutta se ei minua häirinnyt, ystäväni löytyivät muualta kuin koulusta.
Monesti myös joukkuelajeissa aloin kannustaan muita, olihan pelaaminen minun mielestäni kivaa. Vastapuoltakin tykkäsin kehua hyvästä pelistä pelin lopuksi, joskus nolotti hieman jos satuin innostumaan liikaa. 😁