Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kamalaa edes kysyä, enkä halua loukata <3 mutta miten te erityislasten vanhemmat jaksatte?
Työskentelen itse päiväkodissa ja työ on muuten mukavan rentoa, mutta ryhmässämme on yksi erityislapsi jonka kanssa mikään ei meinaa onnistua..
Pukeutuminen on yhtä taistelua ja joskus täytyy pitää todella napakasti kiinni, että vaatteet saa päälle. Ruokailussa ei suostu istumaan alas juuri ikinä ja aiheuttaa rauhattomuutta muissakin, päikkäreillä ei asetu vaan karkailee ja ääntelee, välipalalla sama tilanne kuin ruokailussa, lelut levittää mutta ei raivaa, välillä ei saa mitään kontaktia.
Päivän päätteeksi tuntuu siltä, että en jaksa enää yhtään samanlaista päivää kunnes ajatukset siirtyvät lapsen vanhempiin ja kuinka he jaksavat.. lapsi on todella ihana ja tarvitsisi ihan erilaisen hoitoympäristön ja tuen kun mitä perus päiväkotiryhmä voi tarjota.
Jos sulla on erityislapsi niin muistathan ottaa aikaa myös lepäämiseen ja itsellesi jos se vain suinkin on mahdollista <3
Kommentit (184)
Jaksan, koska lapsi saa olla päivät tarhassa ja/tai koulussa. Jaksaisin kyllä muutenkin (ehkä). Mutta lapsen parasta ajatellen on hyvä, kun näkee muitakin lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaksan, koska lapsi saa olla päivät tarhassa ja/tai koulussa. Jaksaisin kyllä muutenkin (ehkä). Mutta lapsen parasta ajatellen on hyvä, kun näkee muitakin lapsia.
Kaikille yli 3-vuotiaille on parempi olla tarhassa/koulussa kun kotona 24/7, varsinkin e lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunhan päiväkotiaika päättyy, toisen vanhemman pitää lopettaa työt tai tehdä lyhyttä päivää, jotta voi olla erityislapsen kanssa kotona koulun jälkeen. Siinä on sitten loppu se päiväkotiajan helppous, kun voi huoahtaa helpotuksesta kun vie lapsen tarhaan ja pääsee töihin koko päiväksi. Erityislapsen vanhemman osa on rankka.[/
Ja höpöhöpö
Miten niin? Totta joka sana. Ja erityislapsi myös jää kotiin koko iäkseen.
Ei jää elleivät vanhemmat vastusta muuttoa. Jokaisella aikuisella on oikeus omaan kotiin.
Keh.vam.hoitaja
En ymmärrä miten jaksavat, mutta erityislapsia on todella erilaisia. Osa on melko omatoimisia ja pärjäävät vähillä avustuksilla, sitten on täysin autettavia, jotka ovat pyörätuolissa ja eivät edes voi liikkua. Samoin autistisia lapsia on erilaisia, osalla voi olla jopa erityislahjakkuuksia ja sitten on niitä joilta ei juuri mikään onnistu. Esim. just syövät askarteluvälineet, paidan napit, pikkuautojen renkaat jne. Onhan se raskasta, jos erityislapsi ei saa nukuttua hyvin öisin, siirtymät esim kauppaan vievät voimia jne. Veikkaisin, että juuri autistiset lapset ovat niitä raskaimpia, kun elävät omissa maailmoissaan ja keskittymiskyky on todella lyhyt heillä. Oon paljon miettinyt, että miten oikeasti jaksaisin, jos olisin autistisen lapsen vanhempi. Eipä sitä lasta voisi jättää juuri hetkeksikään valvomatta ja hoitopaikassa on todella raskasta olla sellaisen kanssa.
Onkohan yhdenkään Suomessa tehdyn perhesurman takana uupuminen erityislapsen tai -lasten kanssa? Perheet jäävät arjessaan kuitenkin niin yksin, ja kuten ketju osoittaa, se arki on usein todella rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onkohan yhdenkään Suomessa tehdyn perhesurman takana uupuminen erityislapsen tai -lasten kanssa? Perheet jäävät arjessaan kuitenkin niin yksin, ja kuten ketju osoittaa, se arki on usein todella rankkaa.
No ainakin oli se yksi nainen joka hukutti asperger poikansa jokeen. Tosin poika oli jo melkein aikuinen ja ei ollut ainakaan täysin toisten autettavana, joten luulisi että tilanne olisi ollut helpottumassa. Tai sitten muistan tapahtuman taustat väärin...
Ei kai niillä vanhemmilla kovin raskasta ole ollut kun eivät ole kieltäneet lapselta mitään, eli lapsi joka ei tottele eikä ymmärrä sanan EI merkitystä onkin sitten kasvatustaidottomien tulosta eli erityislapsi. Eniten käy sääliksi niitä lapsia kun niitä ei ole välitetty kasvattaa kun kuvitellaan että sille tulee paha mieli ja se itkee jos sitä komentaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysymys kai lähinnä kuuluu että miksi Suomessa on eniten erityislapsia väkilukua kohden? Enemmän kuin esim. Ruotsissa, USA:ssa, Ranskassa, Italiassa, Hollannissa, Kreikassa, Espanjassa, Saksassa tai Tanskassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan yhdenkään Suomessa tehdyn perhesurman takana uupuminen erityislapsen tai -lasten kanssa? Perheet jäävät arjessaan kuitenkin niin yksin, ja kuten ketju osoittaa, se arki on usein todella rankkaa.
No ainakin oli se yksi nainen joka hukutti asperger poikansa jokeen. Tosin poika oli jo melkein aikuinen ja ei ollut ainakaan täysin toisten autettavana, joten luulisi että tilanne olisi ollut helpottumassa. Tai sitten muistan tapahtuman taustat väärin...
Eikö poika ollut vakavasti autistinen, eikä asperger?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko nää erityislapset niitä samoja lapsia jotka joutui 80-luvulla tarkkailuluokalle tai apukouluun kun tulivat kouluikään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan yhdenkään Suomessa tehdyn perhesurman takana uupuminen erityislapsen tai -lasten kanssa? Perheet jäävät arjessaan kuitenkin niin yksin, ja kuten ketju osoittaa, se arki on usein todella rankkaa.
No ainakin oli se yksi nainen joka hukutti asperger poikansa jokeen. Tosin poika oli jo melkein aikuinen ja ei ollut ainakaan täysin toisten autettavana, joten luulisi että tilanne olisi ollut helpottumassa. Tai sitten muistan tapahtuman taustat väärin...
Eikö poika ollut vakavasti autistinen, eikä asperger?
Ei kai, muistan lukeneeni että poika työskenteli jossain paikallisessa kaupassa, joten vakava autismi tuskin tulee kysymykseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jälkikäteen joskus ihmettelen että jaksoin. Meidän erityislapsemme on jo 16-vuotias eikä erityisyyttä enää viime vuosina ole mitenkään erottanut suhteessa toisiin. Mutta oli aika, jolloin tuo ADHD-lapsemme kyllä veti voimat niin tiukille kun voi ja kolme muuta lasta eivät työllistäneet yhteensäkään lähellekään saman verran. Kaikinta ”hauskinta” asiassa on se, että vaikka teet kaikkesi, niin syyttävä sormi osoittaa aina äitiä. Vaikka vein viikoittain terapiaan, vaadin alun alkaen tutkimukset, koska neuvolassa ei uskottu ongelmiin, kävin joka ikisen vanhempainillan vaikka poikani oli se luokan häirikkö (häiriköiden vanhemmathan eivät palstan mukaan ikinä käy siellä), olin johdonmukainen, en antanut syödä karkkia ja pelata pelejä, SILTI aina kaiken voi kuitata sanomalla ”kurittomuutta”. Onneksi lääkitys muutti elämämme ja siitäkin luovuttiin jo vuosia sitten. Nyt meillä asuu ihan tavallinen, hyvätapainen ja fiksu teini. En silti ikinä unohda sitä paskaa mitä satoi aikanaan niskaan. Enkä niitä ihmisiä, jotka pelkäsivät että lapsen käytös jotenkin tarttuu heidän kullannuppuihinsa. Voisi melkein sanoa että osat ovat vaihtuneet monessa tapauksessa. Sen opin että ikinä en lähde tuomitsemaan tuntematta tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
No onneksi erityislapsikin voi kasvaa ja kehittyä ja mennä monella tapaa eteenpäin vaikka ei oliskaan ihan ikäistensä tasolla.Nykyään myös tietotaito on parempaa ja lasta voidaan auttaa kehittymään monin tavoin.Uskon että aina sitä omaa lastaan rakastaa ja jos on erityislapsi jotenkin suojelunhalu on vielä voimakkaampaa kuin normilapsen kohdalla.Mut en siis tarkoittanut vähätellä, ihan varmasti on myös raskaita hetkiä.Halusin vain sanoa jotain positiivistä.
Valitettavasti itse koin tämän vähättelynä, sillä on sairauksia jotka taannuttavat lasta ja osa sairauksista vie lapsen hengen aika varhainkin. Suosittelen lämmöllä ottamaan asioista selvää ennen kuin tulee tänne kirjoittamaan tälläisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kai lähinnä kuuluu että miksi Suomessa on eniten erityislapsia väkilukua kohden? Enemmän kuin esim. Ruotsissa, USA:ssa, Ranskassa, Italiassa, Hollannissa, Kreikassa, Espanjassa, Saksassa tai Tanskassa.
Tsernobyl ja sisäsiittoisuus.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys kai lähinnä kuuluu että miksi Suomessa on eniten erityislapsia väkilukua kohden? Enemmän kuin esim. Ruotsissa, USA:ssa, Ranskassa, Italiassa, Hollannissa, Kreikassa, Espanjassa, Saksassa tai Tanskassa.
Faktaa kiitos! Aika laaja käsite tuo erityislapsi, mitkä kaikki dg kuuluvat mielestäsi tähän "eniten väkilukua kohden" -kategoriaan?
Vierailija kirjoitti:
Jälkikäteen joskus ihmettelen että jaksoin. Meidän erityislapsemme on jo 16-vuotias eikä erityisyyttä enää viime vuosina ole mitenkään erottanut suhteessa toisiin. Mutta oli aika, jolloin tuo ADHD-lapsemme kyllä veti voimat niin tiukille kun voi ja kolme muuta lasta eivät työllistäneet yhteensäkään lähellekään saman verran. Kaikinta ”hauskinta” asiassa on se, että vaikka teet kaikkesi, niin syyttävä sormi osoittaa aina äitiä. Vaikka vein viikoittain terapiaan, vaadin alun alkaen tutkimukset, koska neuvolassa ei uskottu ongelmiin, kävin joka ikisen vanhempainillan vaikka poikani oli se luokan häirikkö (häiriköiden vanhemmathan eivät palstan mukaan ikinä käy siellä), olin johdonmukainen, en antanut syödä karkkia ja pelata pelejä, SILTI aina kaiken voi kuitata sanomalla ”kurittomuutta”. Onneksi lääkitys muutti elämämme ja siitäkin luovuttiin jo vuosia sitten. Nyt meillä asuu ihan tavallinen, hyvätapainen ja fiksu teini. En silti ikinä unohda sitä paskaa mitä satoi aikanaan niskaan. Enkä niitä ihmisiä, jotka pelkäsivät että lapsen käytös jotenkin tarttuu heidän kullannuppuihinsa. Voisi melkein sanoa että osat ovat vaihtuneet monessa tapauksessa. Sen opin että ikinä en lähde tuomitsemaan tuntematta tilannetta.
Jaan tämän kokemuksen. Meilläkin nyt ihana teini jonka kanssa ei tarvitse taistella, lääkitys tosin vielä käytössä.
Olen ajatellut niin, että ensimmäiset 10 vuotta kasvatus oli todella todella vaativaa ja uuvuttavaa, nyt voi kerätä hedelmää ja olla ylpeä hienosta ja hyvinkäyttäytyvästä lapsesta, kasvatustyö palkitaan nyt.
Meillä on kaksi erityislasta ja olen niiiiin väsynyt kuuntelemaan ”neuvoja”, joiden mukaan minun pitää vaan olla tiukasti johdonmukainen niin kyllä lapsi lopulta toimii ohjeiden mukaan. Entä kun lapsella ei asiat mene jakeluun samalla tavalla kuin ”normaalilla”? Erityislapsi ei ole yhtä kuin huonosti kasvatettu lapsi. Syyttävä sormi osoittaa aina äitiä.
Kaikkien täytyy päästä viimeistään aikuisena omaan kotiin. Myös erityisten nuorten täytyy saada itsenäistyä. Ei pidä ajatella niin, että joku on koko ikänsä vanhempiensa hoidossa. Eihän se ole mahdollistakaan. Vanhat vanhemmat kuolevat aikanaan ja sitten onkin kiire löytää asunto. En pidä sitäkään pahana asiana, jos ryhmäkotiin muuttaa jo lapsena. Joskus voi olla niin raskasta vanhemmilla, ettei enää jaksa.
Keh.vam.hoitaja
Minä itse en ole erityislapsen vanhempi, siskollani niitä kaksi. toimin hätäapuna, koska turun kaupunki ei löydä sijaisperhettä joka kaksi ottaisi ja perheelle ei myöskään anneta korvauksia siitä että lapset tulisi meille koska en ole kunnan kouluttama ja olen sukua mutta matka on pitkä. tosin vaikea varmaan löytää jo yhdelle tuo sijaisperhe vkl . Rakastan niitä lapsia yli kaiken. Toinen heistä lähtee meidän kanssa matkalle 4 viikoksi.
Lisäksi otan aina kerran kk kaverini lapsen olen hänen sijaisomaishoitaja kun äiti ei enää jaksa. Tämä poika on jo iso mutta silti pitää olla vahtija ja ei aina tykkää meillä olla kun meillä ei tarvitse kinata eikä riidellä. Hän on kotonaan aika raivoisa. Näin minä pelastan vanhempien jaksamista vaikka ei korvauksia tule mistään vanhemmille. Yritän ainakin auttaa sillä vanhempien voimavarat ovat tärkeät.
Alue: Aihe vapaa
Todella outo kommentti. Ap vain kertoi kokemuksistaan.