Kamalaa edes kysyä, enkä halua loukata <3 mutta miten te erityislasten vanhemmat jaksatte?

Käyttäjä10420 kirjoitti:

Minä itse en ole erityislapsen vanhempi, siskollani niitä kaksi. toimin hätäapuna, koska turun kaupunki ei löydä sijaisperhettä joka kaksi ottaisi ja perheelle ei myöskään anneta korvauksia siitä että lapset tulisi meille koska en ole kunnan kouluttama ja olen sukua mutta matka on pitkä. tosin vaikea varmaan löytää jo yhdelle tuo sijaisperhe vkl . Rakastan niitä lapsia yli kaiken. Toinen heistä lähtee meidän kanssa matkalle 4 viikoksi.

Lisäksi otan aina kerran kk kaverini lapsen olen hänen sijaisomaishoitaja kun äiti ei enää jaksa. Tämä poika on jo iso mutta silti pitää olla vahtija ja ei aina tykkää meillä olla kun meillä ei tarvitse kinata eikä riidellä. Hän on kotonaan aika raivoisa. Näin minä pelastan vanhempien jaksamista vaikka ei korvauksia tule mistään vanhemmille. Yritän ainakin auttaa sillä vanhempien voimavarat ovat tärkeät.

Tarkoitat varmaan tukiperhettä eikä sijaisvanhempia? Juuri sukuun mielellään molemmissa tapauksissa lapset annetaan.  Sinä saisit kyllä korvauksen ja tukiperheelle, jos on sukua, ei ainakaan tässä kaupungissa vaadita koulutusta. Eikä se pride koulutus ole mahdotonta suorittaa.

Minun erityislapsellani on vain add ja ass, ja hänen kehityksensä oli jäljessä, mutta rankkoja ne vuodet oli. Totta puhuen sairastuin uupumukseen ja jouduin psykoterapiaan ja syömään mm unilääkkeitä pystyäkseni nukkumaan. Lapsuusvuodet oli valvomosta ja jatkuvaa perässä juoksemista, ja tuntui että vielä yläkoululaisen kanssa elämä oli kuin 3-vuotiaan kanssa. Sitten jotain tapahtui teini-iän loppuvaiheessa, ja kehitys pomppasi isoin harppauksin. lapsi alkoi hiljalleen huolehtimaan asioista ja tilanne parani. Hän pärjää jo hyvin, ja ymmärtää ongelmansa itse.

En ymmärrä miten vielä pahemmalla diagnoosilla jaksaa. Olette ihan sankareita.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi erityislasta ja olen niiiiin väsynyt kuuntelemaan ”neuvoja”, joiden mukaan minun pitää vaan olla tiukasti johdonmukainen niin kyllä lapsi lopulta toimii ohjeiden mukaan. Entä kun lapsella ei asiat mene jakeluun samalla tavalla kuin ”normaalilla”? Erityislapsi ei ole yhtä kuin huonosti kasvatettu lapsi. Syyttävä sormi osoittaa aina äitiä.

Näinpä näin. Minusta "johdonmukaisuudella" voidaan kyllä käytännössä tarkoittaa milloin mitäkin. Joillekin se on todella sitä, että asiat tehdään kutakuinkin samalla tavalla päivästä toiseen, mutta moni liittää siihen aikamoista kurinpitoa ja jääräpäistä kiinnipitoa omasta ylemmyydestä niin, ettei ikinä myönnä virheitään. Minulla on teini-ikäinen Asperger-poika ja voin kyllä sanoa, että mitä enemmän yritin ns. tavallista kurinpitoa ja johdonmukaisuutta, sitä huonommin meni. Poika ei ymmärtänyt mitään jäähyistä, meni vain aivan hysteeriseksi, mutta ei ymmärtänyt myöskään palkintoja. Kaikkien näiden vuosien jälkeen voin todeta, että paremmin on aina mennyt, kun olen luottanut omaan intuitioon ja monesti "antanut periksi", ollut "liian löperö" ym. muiden silmissä. Jokainen lapsi tarvitsee tunteen, että on ymmärretty ja hyväksytty omana itsenään. Jos liikaa koettaa kasvattaa kuin jotain aivotonta karjalaumaa, sitä vähemmän lapselle tätä tunnetta tulee. Ja ylläri pylläri tuolla asenteella ei ainakaan minun pojastani tullutkaan mitään sadistista narsistia. Moni tuntuu luulevan, että jos vanhempi kerran joustaa tai muuten toimii eri tavalla kuin jossain kirjassa sanotaan, lapsi heti julmasti hymyillen kaappaa vallan perheessä ja alistaa vanhemmat orjikseen. En suoraan sanoen ymmärrä, onko suurin osa lapsista muka jotain piilosadisteja, jotka janoavat vain valtaa, eikä lämpimällä yhdessäololla tms. ole mitään merkitystä? En ole omissa lapsissani tällaista havainnut, enkä rehellisesti sanoen omastakaan lapsuudestani muista, että olisin jatkuvasti etsinyt vanhempieni heikkoja kohtia, joihin iskeä ja riistää valta. No, tämä meni ehkä vähän ohi aiheen, mutta tarkoitukseni oli sanoa, että ei sitä johdonmukaisuuttakaan voi aina pitää minään ylimpänä mantrana, joskus on kaiken järjen nimissä pakko joustaa ja toimia toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on kaksi erityislasta ja olen niiiiin väsynyt kuuntelemaan ”neuvoja”, joiden mukaan minun pitää vaan olla tiukasti johdonmukainen niin kyllä lapsi lopulta toimii ohjeiden mukaan. Entä kun lapsella ei asiat mene jakeluun samalla tavalla kuin ”normaalilla”? Erityislapsi ei ole yhtä kuin huonosti kasvatettu lapsi. Syyttävä sormi osoittaa aina äitiä.

Näinpä näin. Minusta "johdonmukaisuudella" voidaan kyllä käytännössä tarkoittaa milloin mitäkin. Joillekin se on todella sitä, että asiat tehdään kutakuinkin samalla tavalla päivästä toiseen, mutta moni liittää siihen aikamoista kurinpitoa ja jääräpäistä kiinnipitoa omasta ylemmyydestä niin, ettei ikinä myönnä virheitään. Minulla on teini-ikäinen Asperger-poika ja voin kyllä sanoa, että mitä enemmän yritin ns. tavallista kurinpitoa ja johdonmukaisuutta, sitä huonommin meni. Poika ei ymmärtänyt mitään jäähyistä, meni vain aivan hysteeriseksi, mutta ei ymmärtänyt myöskään palkintoja. Kaikkien näiden vuosien jälkeen voin todeta, että paremmin on aina mennyt, kun olen luottanut omaan intuitioon ja monesti "antanut periksi", ollut "liian löperö" ym. muiden silmissä. Jokainen lapsi tarvitsee tunteen, että on ymmärretty ja hyväksytty omana itsenään. Jos liikaa koettaa kasvattaa kuin jotain aivotonta karjalaumaa, sitä vähemmän lapselle tätä tunnetta tulee. Ja ylläri pylläri tuolla asenteella ei ainakaan minun pojastani tullutkaan mitään sadistista narsistia. Moni tuntuu luulevan, että jos vanhempi kerran joustaa tai muuten toimii eri tavalla kuin jossain kirjassa sanotaan, lapsi heti julmasti hymyillen kaappaa vallan perheessä ja alistaa vanhemmat orjikseen. En suoraan sanoen ymmärrä, onko suurin osa lapsista muka jotain piilosadisteja, jotka janoavat vain valtaa, eikä lämpimällä yhdessäololla tms. ole mitään merkitystä? En ole omissa lapsissani tällaista havainnut, enkä rehellisesti sanoen omastakaan lapsuudestani muista, että olisin jatkuvasti etsinyt vanhempieni heikkoja kohtia, joihin iskeä ja riistää valta. No, tämä meni ehkä vähän ohi aiheen, mutta tarkoitukseni oli sanoa, että ei sitä johdonmukaisuuttakaan voi aina pitää minään ylimpänä mantrana, joskus on kaiken järjen nimissä pakko joustaa ja toimia toisin.

Näin olen kuullut aika monelta esim. asperger lapsen vanhemmalta ja muiltakin erityislasten vanhemmilta. Se sellainen jämäkkä, tuima, lähes vihainen jämäkkyys voi päin vastoin saada erityislapsen tolaltaan ja ihan hysteeriseksi. Kun taas normi lapsi tajuaa parhaiten ehkä jopa vihaisesta karjaisusta, että nyt on parasta lopettaa, nyt on tosi kyseessä. 

Jos taas sanot mahdollisimman ymmärrettäväsi, lempeästi ja rauhallisesti olet varmaan ainakin sivullisten mielestä joku lässyn lässyn vanhempi, joka ei pidä riittävää kuria tai sano tarpeeksi jämäkästi.

Tiedän myös, että monet esim. asperger lapsen vanhemmat antavat kyllä periksi joissain asioissa ja ymmärrän kyllä miksi. Jos lapselle tulee outo pakkomielle jostain asiasta, että se täytyy tapahtua tietyllä tavalla tuntuu väärällä huudattaa ja saattaa lapsi tolaltaan vain sen takia, että oppisi ei sanan paremmin. Kyseessä on kuitenkin monesti poikkeava käytös, jota aivot sanelevat, eikä lapsi tee sitä ollakseen hankala tai tuhma.

Esimerkkinä nyt vain esim. erään asperger tai oliko autisti lapsen tapauksesta, jossa hänellä oli voimakas mielenkiinto vesitorneja kohtaan. Joskus perhe lähti ajamaan ja autolla katsomaan niitä vesitorneja koska se voimakas jankkaus ja itku siitä oli sietämätöntä. Miksi eivät loppujen lopuksi olisivat tehneet niin? Ai sen takia että lapsi oppisi, että maailmassa ei aina saa mitä haluaa tai oppisi paremmin ei sanan? Jos kuitenkin asia on sellainen, jonka voi totetuttaa ja siitä ei koidu suurta harmia kenellekään niin vain kieltämisen vuoksi ei tarvitse erityislapsilta kaikkea outoa käytöstä kieltää. Tuo nyt oli aika suuri poikkeama, että lähdetään vartavasten vesitorneja etsimään ja katsomaan, mutta monesti erityislapsen hysteerisen kohtauksen estämiseen riittää joku pieni jousto, vaikka ainahan löytyy niitä jotka ajattelvat että ikinä tai koskaan ei saa joustaa. Tai sitten on niitä jotka ajattelvat että kyllä se lapsi ymmrtää kun sille selittää. Voin sanoa, ei ymmärrä.