Onko teille opetettu, että pitää olla täydellinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kysymys toi edes on? "Oletko mukava ihminen?" Todella va mmaisen kysyjän suusta. Hitlerkin ois hei voinut vastata siihen, että olen.

ap

No muiden haukkuminen ei ole mukavan ihmisen toimintaa. Osaatko yhtään arvioida käyttäytymistäsi toisen näkökulmasta? Hitler ei varmasti osannut

Mielestäni osaan. Silti minusta ei välitä kukaan.

ap

Tuo on silkkaa typerää itsesääliä. Tiedät itsekin että sinulla on ihmisiä jotka välittää sinusta, siitä huolimatta että säälit itseäsi turhaan päivät pitkät.

Ei ole. He eivät todellakaan välitä minusta. Tai saavat sen todellakin osoittaa mä en sitä näe.

ap

Miten se ilmenee että kukaan ei välitä sinusta? Asutko yksin pienessä kopissa ja kukaan ei koskaan tule käymään, soita tai puhu sinulle muuten? Onko sinulla facessa 0 kaveria? Jos kaadut ulkona niin eikö kukaan ohikulkija soita ambulanssia?

Juuri näin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ylikriittinen isä, joka myös sai raivokohtauksia välillä ihan pienestä. Kyllä se on jättänyt jälkensä. Pienintäkään virhettä ei saanut kotona tehdä. Ja toki on johtanut siihen, että mulla on ollut myöhemminkin elämässä aika rankkaa ja paljon vastoinkäymisiä. Ja sitten niitä oppinut peittelemään, koska tukea ei perheeltä saa. Ei sitten vuosiin uskaltanut luottaa, että tukea saisi mistään muualtakaan. Esim. lukion jälkeen menin töihin yritykseen, jossa eräs työntekijä työpaikkakiusasi rankasti ja savusti minut firmasta ulos. Asuin silloin vielä kotona, niin sitten sain vielä kotona huutoa, että minä olen huono työntekijä ja huono ihminen ja ties mitä. Ja siis eihän isäni siellä työpaikalla olut, joten ei mitenkään voinut tietää tilannettani eikä tuollainen raivo oikein kannustanut kertomaankaan yhtään mitään. No hain kyllä heti uutta työtä ja minut palkattiinkin pian muualle, olinhan saanut lukiosta hyvät paperit ja esim. entisistä kesätöistä hyvät työtodistukset. Niin siitä tietenkään ei tullut mitään kehua, että sain nopeasti hyvän työpaikan, jossa olinkin seuraavat kaksi vuotta ja lopettaessani sain myös hyvän todistuksen. Edelleenkin kaikki tunnustukset, joita saan, opinnoista tai työpaikoista tai mistä vaan, niin en usein osaa olla niistä ylpeä tai kiitollinen. Se on mulle ns. perustaso. Vaan jos jostain tulee huonoa palautetta, sillä on väliä ja se syökseekin pahaan itsesyyttelykierteeseen. Mulla ei ollut onnellinen lapsuus ja siitä on vaikea päästä yli, vaikka paljon sen eteen töitäkin olen tehnyt. 

Oliko isäsi täydellinen? Eikö hän tai äitisi tehnyt koskaan virheitä tai epäonnistunut missään? Miksi asuit kotona kun olit töissä? Varsinkin kun isäsi oli hullu hirviö?

Ei lapsena osaa kyseenalaistaa samalla tavalla toisen vaatimuksia ja täydellisyyttä kuin aikuisena. Jos ajatellaan ettei kukaan ole täydellinen, ei isä tai muu kriitikkokaan ole. Mutta lapsen silmissä auktoriteetti ja riittävä syy siihen että yrittää selvitä hengissä ja täydellisyyden vaateesta tulee selviytymiskeino ja malli joka juurtuu pitkälle sisälle. Kun se on juurtunut jo lapsesta asti ei sitä osaa kyseenalaistaa vielä välttämättä sittenkään kun on jo 18. Se on siinä kohdassa jo jotakin sellaista joka sinä koet olevasi itse.

Kyllä lapsellakin on silmät päässä ja aivot joilla ajatella. Jo pelkästään isäsi raivoaminen on suuri virhe hänessä, hän ei siis ollut täydellinen kun ei osannut kasvattaa lastaan raivoamatta.

Olen siis alkuperäinen kommentin kirjoittaja, välissä joku muu vastasi (hyvin mielestäni). Tiedän täysin että isäni ei ollut täydellinen. Ja tiesin jo lapsena, että raivoaminen on väärin. Mutta ei se muuta sitä, että pelkoa raivoamisesta saa toimimaan mahdollsimman hyvin niin, ettei raivokohtauksia tule. Ja niitä samoja raivokohtauksia voi pelätä myös töissä ja opinnoissa myös muilta kuin omalta isältään. Ja tiedostan, että se pelko useimmiten on turha, mutta silti se jossain takaraivossa usein on ja johtaa täydellisyyden tavoitteluun.  

No joo, tuo on sitten jo eri asia. Jos pelkäät raivoamista ja siksi haluat välttää virheitä, ei ole sama kuin se että tunnet ettei sinusta välitetä jos et ole kaikessa täydellinen. Eihän raivoava isäsi kai sinusta välittänyt silloinkaan kun et tehnyt virheitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ylikriittinen isä, joka myös sai raivokohtauksia välillä ihan pienestä. Kyllä se on jättänyt jälkensä. Pienintäkään virhettä ei saanut kotona tehdä. Ja toki on johtanut siihen, että mulla on ollut myöhemminkin elämässä aika rankkaa ja paljon vastoinkäymisiä. Ja sitten niitä oppinut peittelemään, koska tukea ei perheeltä saa. Ei sitten vuosiin uskaltanut luottaa, että tukea saisi mistään muualtakaan. Esim. lukion jälkeen menin töihin yritykseen, jossa eräs työntekijä työpaikkakiusasi rankasti ja savusti minut firmasta ulos. Asuin silloin vielä kotona, niin sitten sain vielä kotona huutoa, että minä olen huono työntekijä ja huono ihminen ja ties mitä. Ja siis eihän isäni siellä työpaikalla olut, joten ei mitenkään voinut tietää tilannettani eikä tuollainen raivo oikein kannustanut kertomaankaan yhtään mitään. No hain kyllä heti uutta työtä ja minut palkattiinkin pian muualle, olinhan saanut lukiosta hyvät paperit ja esim. entisistä kesätöistä hyvät työtodistukset. Niin siitä tietenkään ei tullut mitään kehua, että sain nopeasti hyvän työpaikan, jossa olinkin seuraavat kaksi vuotta ja lopettaessani sain myös hyvän todistuksen. Edelleenkin kaikki tunnustukset, joita saan, opinnoista tai työpaikoista tai mistä vaan, niin en usein osaa olla niistä ylpeä tai kiitollinen. Se on mulle ns. perustaso. Vaan jos jostain tulee huonoa palautetta, sillä on väliä ja se syökseekin pahaan itsesyyttelykierteeseen. Mulla ei ollut onnellinen lapsuus ja siitä on vaikea päästä yli, vaikka paljon sen eteen töitäkin olen tehnyt. 

Oliko isäsi täydellinen? Eikö hän tai äitisi tehnyt koskaan virheitä tai epäonnistunut missään? Miksi asuit kotona kun olit töissä? Varsinkin kun isäsi oli hullu hirviö?

Ei lapsena osaa kyseenalaistaa samalla tavalla toisen vaatimuksia ja täydellisyyttä kuin aikuisena. Jos ajatellaan ettei kukaan ole täydellinen, ei isä tai muu kriitikkokaan ole. Mutta lapsen silmissä auktoriteetti ja riittävä syy siihen että yrittää selvitä hengissä ja täydellisyyden vaateesta tulee selviytymiskeino ja malli joka juurtuu pitkälle sisälle. Kun se on juurtunut jo lapsesta asti ei sitä osaa kyseenalaistaa vielä välttämättä sittenkään kun on jo 18. Se on siinä kohdassa jo jotakin sellaista joka sinä koet olevasi itse.

Kyllä lapsellakin on silmät päässä ja aivot joilla ajatella. Jo pelkästään isäsi raivoaminen on suuri virhe hänessä, hän ei siis ollut täydellinen kun ei osannut kasvattaa lastaan raivoamatta.

Olen siis alkuperäinen kommentin kirjoittaja, välissä joku muu vastasi (hyvin mielestäni). Tiedän täysin että isäni ei ollut täydellinen. Ja tiesin jo lapsena, että raivoaminen on väärin. Mutta ei se muuta sitä, että pelkoa raivoamisesta saa toimimaan mahdollsimman hyvin niin, ettei raivokohtauksia tule. Ja niitä samoja raivokohtauksia voi pelätä myös töissä ja opinnoissa myös muilta kuin omalta isältään. Ja tiedostan, että se pelko useimmiten on turha, mutta silti se jossain takaraivossa usein on ja johtaa täydellisyyden tavoitteluun.  

No joo, tuo on sitten jo eri asia. Jos pelkäät raivoamista ja siksi haluat välttää virheitä, ei ole sama kuin se että tunnet ettei sinusta välitetä jos et ole kaikessa täydellinen. Eihän raivoava isäsi kai sinusta välittänyt silloinkaan kun et tehnyt virheitä?

Lopeta jo, mitä sä luulet saavuttavasi?

ap

Neuvottiin olemaan oma itsensä ja tekemään asioita, mistä todella tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kysymys toi edes on? "Oletko mukava ihminen?" Todella va mmaisen kysyjän suusta. Hitlerkin ois hei voinut vastata siihen, että olen.

ap

No muiden haukkuminen ei ole mukavan ihmisen toimintaa. Osaatko yhtään arvioida käyttäytymistäsi toisen näkökulmasta? Hitler ei varmasti osannut

Mielestäni osaan. Silti minusta ei välitä kukaan.

ap

Tuo on silkkaa typerää itsesääliä. Tiedät itsekin että sinulla on ihmisiä jotka välittää sinusta, siitä huolimatta että säälit itseäsi turhaan päivät pitkät.

Ei ole. He eivät todellakaan välitä minusta. Tai saavat sen todellakin osoittaa mä en sitä näe.

ap

Miten se ilmenee että kukaan ei välitä sinusta? Asutko yksin pienessä kopissa ja kukaan ei koskaan tule käymään, soita tai puhu sinulle muuten? Onko sinulla facessa 0 kaveria? Jos kaadut ulkona niin eikö kukaan ohikulkija soita ambulanssia?

Juuri näin.

ap

Kaikki kohdat toteutuvat? Ok, sitten tosiaan olen jo huolestunut että kukaan (ihan oikeasti kukaan) ei välitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ylikriittinen isä, joka myös sai raivokohtauksia välillä ihan pienestä. Kyllä se on jättänyt jälkensä. Pienintäkään virhettä ei saanut kotona tehdä. Ja toki on johtanut siihen, että mulla on ollut myöhemminkin elämässä aika rankkaa ja paljon vastoinkäymisiä. Ja sitten niitä oppinut peittelemään, koska tukea ei perheeltä saa. Ei sitten vuosiin uskaltanut luottaa, että tukea saisi mistään muualtakaan. Esim. lukion jälkeen menin töihin yritykseen, jossa eräs työntekijä työpaikkakiusasi rankasti ja savusti minut firmasta ulos. Asuin silloin vielä kotona, niin sitten sain vielä kotona huutoa, että minä olen huono työntekijä ja huono ihminen ja ties mitä. Ja siis eihän isäni siellä työpaikalla olut, joten ei mitenkään voinut tietää tilannettani eikä tuollainen raivo oikein kannustanut kertomaankaan yhtään mitään. No hain kyllä heti uutta työtä ja minut palkattiinkin pian muualle, olinhan saanut lukiosta hyvät paperit ja esim. entisistä kesätöistä hyvät työtodistukset. Niin siitä tietenkään ei tullut mitään kehua, että sain nopeasti hyvän työpaikan, jossa olinkin seuraavat kaksi vuotta ja lopettaessani sain myös hyvän todistuksen. Edelleenkin kaikki tunnustukset, joita saan, opinnoista tai työpaikoista tai mistä vaan, niin en usein osaa olla niistä ylpeä tai kiitollinen. Se on mulle ns. perustaso. Vaan jos jostain tulee huonoa palautetta, sillä on väliä ja se syökseekin pahaan itsesyyttelykierteeseen. Mulla ei ollut onnellinen lapsuus ja siitä on vaikea päästä yli, vaikka paljon sen eteen töitäkin olen tehnyt. 

Oliko isäsi täydellinen? Eikö hän tai äitisi tehnyt koskaan virheitä tai epäonnistunut missään? Miksi asuit kotona kun olit töissä? Varsinkin kun isäsi oli hullu hirviö?

Ei lapsena osaa kyseenalaistaa samalla tavalla toisen vaatimuksia ja täydellisyyttä kuin aikuisena. Jos ajatellaan ettei kukaan ole täydellinen, ei isä tai muu kriitikkokaan ole. Mutta lapsen silmissä auktoriteetti ja riittävä syy siihen että yrittää selvitä hengissä ja täydellisyyden vaateesta tulee selviytymiskeino ja malli joka juurtuu pitkälle sisälle. Kun se on juurtunut jo lapsesta asti ei sitä osaa kyseenalaistaa vielä välttämättä sittenkään kun on jo 18. Se on siinä kohdassa jo jotakin sellaista joka sinä koet olevasi itse.

Kyllä lapsellakin on silmät päässä ja aivot joilla ajatella. Jo pelkästään isäsi raivoaminen on suuri virhe hänessä, hän ei siis ollut täydellinen kun ei osannut kasvattaa lastaan raivoamatta.

51 oli siis eri kuin alkuperäinen. Toki on silmät päässä mutta aivot kehittyy lapsella yli pari kymppiseksi. Oikeaa ja väärää ei osaa ihan heti erottaa. Ja mistä lapsi tietää että raivaaminen ei ole oikein? Jos hänelle se on ns normaali

T. Eri

Kyllä viimeistään murrosiässä kun alkaa itsenäistyä vanhemmista, näkee muut ihmiset, kavereiden vanhemmat, naapurit, telkkarissa ihmisiä, netissä, kirjoissa... ihan kaikkialla ihmiset sanoo ettei ole ok raivota lapselleen. Vaikka ihmisen aivot on täysin valmiit vasta 25v ja sitten ne alkaa pikkuhiljaa rapistua vanhuutta kohti, ei se tarkoita sitä että 5-vuotias tai 15-vuotias on täysin tyhmä.

Tiesin, että ei ole ok että isäni raivoaa minulle. Mutta mitä minä sille olisin voinut tehdä? Muuta kuin myöhemmin muuttaa pois kotoa? Lastensuojeluun en halunnut yhteyttä ottaa, tosin mietin siis ihan vakavissani teininä, että niin tekisin. Pelotti, että minua ei uskottaisi, olihan isäni ulospäin vieraille ihan normaalin oloinen aikuinen. Ja silloin tilanne olisi vain kotona pahentunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kysymys toi edes on? "Oletko mukava ihminen?" Todella va mmaisen kysyjän suusta. Hitlerkin ois hei voinut vastata siihen, että olen.

ap

No muiden haukkuminen ei ole mukavan ihmisen toimintaa. Osaatko yhtään arvioida käyttäytymistäsi toisen näkökulmasta? Hitler ei varmasti osannut

Mielestäni osaan. Silti minusta ei välitä kukaan.

ap

Tuo on silkkaa typerää itsesääliä. Tiedät itsekin että sinulla on ihmisiä jotka välittää sinusta, siitä huolimatta että säälit itseäsi turhaan päivät pitkät.

Ei ole. He eivät todellakaan välitä minusta. Tai saavat sen todellakin osoittaa mä en sitä näe.

ap

Miten se ilmenee että kukaan ei välitä sinusta? Asutko yksin pienessä kopissa ja kukaan ei koskaan tule käymään, soita tai puhu sinulle muuten? Onko sinulla facessa 0 kaveria? Jos kaadut ulkona niin eikö kukaan ohikulkija soita ambulanssia?

Juuri näin.

ap

Kaikki kohdat toteutuvat? Ok, sitten tosiaan olen jo huolestunut että kukaan (ihan oikeasti kukaan) ei välitä.

No huolestu rauhassa. Se ei ole se pointti tässä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kysymys toi edes on? "Oletko mukava ihminen?" Todella va mmaisen kysyjän suusta. Hitlerkin ois hei voinut vastata siihen, että olen.

ap

No muiden haukkuminen ei ole mukavan ihmisen toimintaa. Osaatko yhtään arvioida käyttäytymistäsi toisen näkökulmasta? Hitler ei varmasti osannut

Mielestäni osaan. Silti minusta ei välitä kukaan.

ap

Tuo on silkkaa typerää itsesääliä. Tiedät itsekin että sinulla on ihmisiä jotka välittää sinusta, siitä huolimatta että säälit itseäsi turhaan päivät pitkät.

Ei ole. He eivät todellakaan välitä minusta. Tai saavat sen todellakin osoittaa mä en sitä näe.

ap

Miten se ilmenee että kukaan ei välitä sinusta? Asutko yksin pienessä kopissa ja kukaan ei koskaan tule käymään, soita tai puhu sinulle muuten? Onko sinulla facessa 0 kaveria? Jos kaadut ulkona niin eikö kukaan ohikulkija soita ambulanssia?

Juuri näin.

ap

Ok. No sitten sinusta ei todellakaan kukaan välitä, sinulla ei ole perhettä eikä kavereita. Aiotko tehdä asialle jotain, vai vaan valittaa kasvatuksestasi lopun ikää? Pitäiskö sun muuttaa sitä sun ajatusmaailmaasi, ottaa siis pää pois perseestäsi, ja muuttaa omaa käytöstäsi niin että saisit vaikka edes yhden kaverin joka välittäisi sinusta? Vaikka jonkun samanlaisen mielenterveysongelmaisen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kysymys toi edes on? "Oletko mukava ihminen?" Todella va mmaisen kysyjän suusta. Hitlerkin ois hei voinut vastata siihen, että olen.

ap

No muiden haukkuminen ei ole mukavan ihmisen toimintaa. Osaatko yhtään arvioida käyttäytymistäsi toisen näkökulmasta? Hitler ei varmasti osannut

Mielestäni osaan. Silti minusta ei välitä kukaan.

ap

Tuo on silkkaa typerää itsesääliä. Tiedät itsekin että sinulla on ihmisiä jotka välittää sinusta, siitä huolimatta että säälit itseäsi turhaan päivät pitkät.

Ei ole. He eivät todellakaan välitä minusta. Tai saavat sen todellakin osoittaa mä en sitä näe.

ap

Miten se ilmenee että kukaan ei välitä sinusta? Asutko yksin pienessä kopissa ja kukaan ei koskaan tule käymään, soita tai puhu sinulle muuten? Onko sinulla facessa 0 kaveria? Jos kaadut ulkona niin eikö kukaan ohikulkija soita ambulanssia?

Juuri näin.

ap

Ok. No sitten sinusta ei todellakaan kukaan välitä, sinulla ei ole perhettä eikä kavereita. Aiotko tehdä asialle jotain, vai vaan valittaa kasvatuksestasi lopun ikää? Pitäiskö sun muuttaa sitä sun ajatusmaailmaasi, ottaa siis pää pois perseestäsi, ja muuttaa omaa käytöstäsi niin että saisit vaikka edes yhden kaverin joka välittäisi sinusta? Vaikka jonkun samanlaisen mielenterveysongelmaisen?

Ei se samanlainen mt-ongelmainen tätä ratkaise.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ylikriittinen isä, joka myös sai raivokohtauksia välillä ihan pienestä. Kyllä se on jättänyt jälkensä. Pienintäkään virhettä ei saanut kotona tehdä. Ja toki on johtanut siihen, että mulla on ollut myöhemminkin elämässä aika rankkaa ja paljon vastoinkäymisiä. Ja sitten niitä oppinut peittelemään, koska tukea ei perheeltä saa. Ei sitten vuosiin uskaltanut luottaa, että tukea saisi mistään muualtakaan. Esim. lukion jälkeen menin töihin yritykseen, jossa eräs työntekijä työpaikkakiusasi rankasti ja savusti minut firmasta ulos. Asuin silloin vielä kotona, niin sitten sain vielä kotona huutoa, että minä olen huono työntekijä ja huono ihminen ja ties mitä. Ja siis eihän isäni siellä työpaikalla olut, joten ei mitenkään voinut tietää tilannettani eikä tuollainen raivo oikein kannustanut kertomaankaan yhtään mitään. No hain kyllä heti uutta työtä ja minut palkattiinkin pian muualle, olinhan saanut lukiosta hyvät paperit ja esim. entisistä kesätöistä hyvät työtodistukset. Niin siitä tietenkään ei tullut mitään kehua, että sain nopeasti hyvän työpaikan, jossa olinkin seuraavat kaksi vuotta ja lopettaessani sain myös hyvän todistuksen. Edelleenkin kaikki tunnustukset, joita saan, opinnoista tai työpaikoista tai mistä vaan, niin en usein osaa olla niistä ylpeä tai kiitollinen. Se on mulle ns. perustaso. Vaan jos jostain tulee huonoa palautetta, sillä on väliä ja se syökseekin pahaan itsesyyttelykierteeseen. Mulla ei ollut onnellinen lapsuus ja siitä on vaikea päästä yli, vaikka paljon sen eteen töitäkin olen tehnyt. 

Oliko isäsi täydellinen? Eikö hän tai äitisi tehnyt koskaan virheitä tai epäonnistunut missään? Miksi asuit kotona kun olit töissä? Varsinkin kun isäsi oli hullu hirviö?

Ei lapsena osaa kyseenalaistaa samalla tavalla toisen vaatimuksia ja täydellisyyttä kuin aikuisena. Jos ajatellaan ettei kukaan ole täydellinen, ei isä tai muu kriitikkokaan ole. Mutta lapsen silmissä auktoriteetti ja riittävä syy siihen että yrittää selvitä hengissä ja täydellisyyden vaateesta tulee selviytymiskeino ja malli joka juurtuu pitkälle sisälle. Kun se on juurtunut jo lapsesta asti ei sitä osaa kyseenalaistaa vielä välttämättä sittenkään kun on jo 18. Se on siinä kohdassa jo jotakin sellaista joka sinä koet olevasi itse.

Kyllä lapsellakin on silmät päässä ja aivot joilla ajatella. Jo pelkästään isäsi raivoaminen on suuri virhe hänessä, hän ei siis ollut täydellinen kun ei osannut kasvattaa lastaan raivoamatta.

Olen siis alkuperäinen kommentin kirjoittaja, välissä joku muu vastasi (hyvin mielestäni). Tiedän täysin että isäni ei ollut täydellinen. Ja tiesin jo lapsena, että raivoaminen on väärin. Mutta ei se muuta sitä, että pelkoa raivoamisesta saa toimimaan mahdollsimman hyvin niin, ettei raivokohtauksia tule. Ja niitä samoja raivokohtauksia voi pelätä myös töissä ja opinnoissa myös muilta kuin omalta isältään. Ja tiedostan, että se pelko useimmiten on turha, mutta silti se jossain takaraivossa usein on ja johtaa täydellisyyden tavoitteluun.  

No joo, tuo on sitten jo eri asia. Jos pelkäät raivoamista ja siksi haluat välttää virheitä, ei ole sama kuin se että tunnet ettei sinusta välitetä jos et ole kaikessa täydellinen. Eihän raivoava isäsi kai sinusta välittänyt silloinkaan kun et tehnyt virheitä?

Minä en ole puhunut välittämisestä mitään, nyt sekoitat ap:n ja minut. Ihmeellistä täydellisyyttä sinäkin tunnut vaativan lapsilta, teineiltä ja myös aikuisilta lapsuuden traumojen käsittelyssä. Taidat olla itse juuri tuollainen lapsiltaan mahdottomia vaativa vanhempi. T. Ekan tämän ketjun kommentin kirjoittaja. 

Välittäminen on ihan eriasia kuin se että vaaditaan täydellisyyttä. Ihminen on vajavainen , ei oo kukaan täydellinen. 

Ydinongelma lienee tunne, että kukaan ei välitä, koska en ole kaikessa täydellinen. Tajusin sen vasta tässä ketjussa.

Mietin myös nyt, kasvattiko äitini minusta tiedostamattaan semmoista "mukavaa ihmistä", joka ottaa kaikkien muiden pask at niskaansaansa, ja mä erehdyin kuvittelemaan, että muille mukavaa?

ap

Valitettavasti ihminen ei yleensä saa mistään uusia vanhempia, jos ne ekat oli huonot, ei kai sitä voi kuin surra. Ja olen siitä kyllä samaa mieltä kuin suurin osa kirjoittajista, se, ettei ihmisestä pidetä tässä ja nyt johtuu kyllä ikävästä käytöksestä. Kyllä ihminen voi aikuisenakin muuttua, mutta se tietysti edellyttää, että hirveän paljon rakennuspalikoita pitää heittää ulos, paljoa ei sitten jää jäljelle.

Mutta olen sen verran usein kuitenkin nähnyt, että ap:kin on saanut kammettua itsensä negatiivisesta jumista ulos, että uskon että sen voi oppia tavaksi. Sitten joku voi onnistua pitämäänkin ihan hyvin. Ei ehkä ne samat, jotka ovat mielensä pahoittaneet jo, mutta ainakin seuraavat.

Että voiko jonkun vanhemman mielessä tosiaan sellainen lapsi olla mukava, joka ottaa muiden paskamaisuuden niskaansa?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kysymys toi edes on? "Oletko mukava ihminen?" Todella va mmaisen kysyjän suusta. Hitlerkin ois hei voinut vastata siihen, että olen.

ap

No muiden haukkuminen ei ole mukavan ihmisen toimintaa. Osaatko yhtään arvioida käyttäytymistäsi toisen näkökulmasta? Hitler ei varmasti osannut

Mielestäni osaan. Silti minusta ei välitä kukaan.

ap

Tuo on silkkaa typerää itsesääliä. Tiedät itsekin että sinulla on ihmisiä jotka välittää sinusta, siitä huolimatta että säälit itseäsi turhaan päivät pitkät.

Ei ole. He eivät todellakaan välitä minusta. Tai saavat sen todellakin osoittaa mä en sitä näe.

ap

Miten se ilmenee että kukaan ei välitä sinusta? Asutko yksin pienessä kopissa ja kukaan ei koskaan tule käymään, soita tai puhu sinulle muuten? Onko sinulla facessa 0 kaveria? Jos kaadut ulkona niin eikö kukaan ohikulkija soita ambulanssia?

Juuri näin.

ap

Ok. No sitten sinusta ei todellakaan kukaan välitä, sinulla ei ole perhettä eikä kavereita. Aiotko tehdä asialle jotain, vai vaan valittaa kasvatuksestasi lopun ikää? Pitäiskö sun muuttaa sitä sun ajatusmaailmaasi, ottaa siis pää pois perseestäsi, ja muuttaa omaa käytöstäsi niin että saisit vaikka edes yhden kaverin joka välittäisi sinusta? Vaikka jonkun samanlaisen mielenterveysongelmaisen?

Sinä joka kommentoit sekä ap:n että muiden kommentteja ilkeästi, miksi teet niin? Mikä on sinun ongelmasi? Empatiakyvyn puute? Ikävä tunne, että olet tai olet aikaisemnin ollut omille lapsillesi ylikriittinen vanhempi? Oma käsittelemätön lapsuus? Narsismi? Psykopatia?  

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti ihminen ei yleensä saa mistään uusia vanhempia, jos ne ekat oli huonot, ei kai sitä voi kuin surra. Ja olen siitä kyllä samaa mieltä kuin suurin osa kirjoittajista, se, ettei ihmisestä pidetä tässä ja nyt johtuu kyllä ikävästä käytöksestä. Kyllä ihminen voi aikuisenakin muuttua, mutta se tietysti edellyttää, että hirveän paljon rakennuspalikoita pitää heittää ulos, paljoa ei sitten jää jäljelle.

Mutta olen sen verran usein kuitenkin nähnyt, että ap:kin on saanut kammettua itsensä negatiivisesta jumista ulos, että uskon että sen voi oppia tavaksi. Sitten joku voi onnistua pitämäänkin ihan hyvin. Ei ehkä ne samat, jotka ovat mielensä pahoittaneet jo, mutta ainakin seuraavat.

Minulla ei ole mitään huonoja maneereja, joita pitäisi kammeta ulos. Enää. Sen työn tein jo kaksikymppisenä. Mutta enpä ollut tajunnut, että oletettavasti äidilleni tiedostamattomasti "mukava ihminen" tarkoitti muiden paskat sietävää. Sorry ma'm, I ain't like that. Mä en siedä mitään pskaa itseäni kohtaan, ehkä siksi en tullutkaan äitini kanssa toimeen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kysymys toi edes on? "Oletko mukava ihminen?" Todella va mmaisen kysyjän suusta. Hitlerkin ois hei voinut vastata siihen, että olen.

ap

No muiden haukkuminen ei ole mukavan ihmisen toimintaa. Osaatko yhtään arvioida käyttäytymistäsi toisen näkökulmasta? Hitler ei varmasti osannut

Mielestäni osaan. Silti minusta ei välitä kukaan.

ap

Tuo on silkkaa typerää itsesääliä. Tiedät itsekin että sinulla on ihmisiä jotka välittää sinusta, siitä huolimatta että säälit itseäsi turhaan päivät pitkät.

Ei ole. He eivät todellakaan välitä minusta. Tai saavat sen todellakin osoittaa mä en sitä näe.

ap

Miten se ilmenee että kukaan ei välitä sinusta? Asutko yksin pienessä kopissa ja kukaan ei koskaan tule käymään, soita tai puhu sinulle muuten? Onko sinulla facessa 0 kaveria? Jos kaadut ulkona niin eikö kukaan ohikulkija soita ambulanssia?

Juuri näin.

ap

Ok. No sitten sinusta ei todellakaan kukaan välitä, sinulla ei ole perhettä eikä kavereita. Aiotko tehdä asialle jotain, vai vaan valittaa kasvatuksestasi lopun ikää? Pitäiskö sun muuttaa sitä sun ajatusmaailmaasi, ottaa siis pää pois perseestäsi, ja muuttaa omaa käytöstäsi niin että saisit vaikka edes yhden kaverin joka välittäisi sinusta? Vaikka jonkun samanlaisen mielenterveysongelmaisen?

Ei se samanlainen mt-ongelmainen tätä ratkaise.

ap

Miksi ei? Voisitte yhdessä surkutella itseänne ja sitä, ettei kukaan välitä epätäydellisyydestänne. Voisitte yhdessä surkutella kuinka xx ihminen oli niin kamala ja kasvatti teidät väärin, jolloin ette osaa toimia muiden ihmisten parissa. Saisitte vertaistukea ---> ymmärrystä ----> ystävyyttä.

Vai etkai vaadi siltä ihmiseltä täydellisyyttä joka on kanssasi tekemisissä?

Ja siis, jotta olisin "mukava ihminen" luulin, että mun pitää vastaanottaa kaikki muiden paska ja vastaanotinkin. Vihasin heitä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä kysymys toi edes on? "Oletko mukava ihminen?" Todella va mmaisen kysyjän suusta. Hitlerkin ois hei voinut vastata siihen, että olen.

ap

No muiden haukkuminen ei ole mukavan ihmisen toimintaa. Osaatko yhtään arvioida käyttäytymistäsi toisen näkökulmasta? Hitler ei varmasti osannut

Mielestäni osaan. Silti minusta ei välitä kukaan.

ap

Tuo on silkkaa typerää itsesääliä. Tiedät itsekin että sinulla on ihmisiä jotka välittää sinusta, siitä huolimatta että säälit itseäsi turhaan päivät pitkät.

Ei ole. He eivät todellakaan välitä minusta. Tai saavat sen todellakin osoittaa mä en sitä näe.

ap

Miten se ilmenee että kukaan ei välitä sinusta? Asutko yksin pienessä kopissa ja kukaan ei koskaan tule käymään, soita tai puhu sinulle muuten? Onko sinulla facessa 0 kaveria? Jos kaadut ulkona niin eikö kukaan ohikulkija soita ambulanssia?

Juuri näin.

ap

Ok. No sitten sinusta ei todellakaan kukaan välitä, sinulla ei ole perhettä eikä kavereita. Aiotko tehdä asialle jotain, vai vaan valittaa kasvatuksestasi lopun ikää? Pitäiskö sun muuttaa sitä sun ajatusmaailmaasi, ottaa siis pää pois perseestäsi, ja muuttaa omaa käytöstäsi niin että saisit vaikka edes yhden kaverin joka välittäisi sinusta? Vaikka jonkun samanlaisen mielenterveysongelmaisen?

Ei se samanlainen mt-ongelmainen tätä ratkaise.

ap

Miksi ei? Voisitte yhdessä surkutella itseänne ja sitä, ettei kukaan välitä epätäydellisyydestänne. Voisitte yhdessä surkutella kuinka xx ihminen oli niin kamala ja kasvatti teidät väärin, jolloin ette osaa toimia muiden ihmisten parissa. Saisitte vertaistukea ---> ymmärrystä ----> ystävyyttä.

Vai etkai vaadi siltä ihmiseltä täydellisyyttä joka on kanssasi tekemisissä?

Haluan eteenpäin elämässä. Ennemmin päästyäni, auttaisin hänetkin. Tuollainen sonnassa rypeminen ei ole minua varten.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On myös hyvä jos ympäristö tukee tätä muutosta, esim. sanotaan suoraan että jotain konkreettista voi tehdä riman ali ja se on täysin ok ja sua tuetaan ja susta tykätään silti.

Mä en ole missään hyvä, ja siksi minusta ei välitetä. Ei mulle kukaan mitään tuollaista sanoisi.

ap

Kuulostaa että sulla on vaikeuksia itsetunnon kanssa. Kannattaa kehittää sitä paremmaksi

Onko sinusta vastenmielistä välittää viallisista ihmisistä?

ap

Rehellisesti sanottuna on- Kukaan ei jaksa kuunnella tuollaista ulinaa. Et ole4 viallinen vaan heikko ja ajattelet väärällä tavalla.