Ideoita, miten järjestää pikkulapsiarki tällaisessa tilanteessa?
Lapsi täytti kaksi, ja minun pitäisi palailla työelämään. Lapselle on päiväkotipaikka kilsan päästä kotoa ihan kivasta päiväkodista. Työviikkoni on 42 tuntia, ja matkoihin menee päivässä edestakaisin 2 h 15 min yhteensä työpaikan ja päiväkodin välillä, eli työpäivät matkoineen on noin 9-10 tuntia. Anoin 80 % työaikaa, ja sainkin sen, mutta työnantaja pakottaa tekemään sen niin, että teen nelipäiväistä viikkoa, kuulemma lyhyemmät päivät ei ole mahdollisia viittä päivää viikossa tehden. Paha mieli lapsen pitkistä päiväkotipäivistä, ja olen oikeasti ongelmissa, jos ruuhkan takia myöhästyn hakemisesta, kun nytkin on pakko hakea ihan viime minuuteilla. Miestä ei tähän hätään ole. Voiko tällainen onnistua? Olen hakenut aktiivisesti töitä lähempää kotia, mutta en ole saanut, ja toisaalta uudessa työpaikassa ei välttämättä saisi 80 % työviikkoa.
Kommentit (146)
Pitkä ketju ja ehkä tämä on sanottu jo, mutta päiväkodit ovat joustavia.
Eli kerrot tilanteen, että joskus saatat myöhästyä. Silloin ei lähdetä meuhkaamaan ja kouhkaamaan sossujen kanssa, vaan yksi ihminen on sitoutunut olemaan lapsen kanssa yli tämän sulkemisajan tarpeen mukaan.
Näin ainakin Helsingissä.
Entä ihan toisen tyyppinen työ sinulle, osa-aikainen tms. ? Tai ihan vain työttömyys, lapsi on niin pieni, etten minä ainkaan sitä pahalla katsoisi, että suojelee lastaan kymmentuntisilta päiväkotipäiviltä.
Onko sinun pakko asua pk-seudulla? Esim Turku, Tampere ja Kuopio ovat alueita, joissa hintataso on ihan erilaista ja työpaikkatarjontaakin on.
Jos asut pk-seudulla niin voin voin laittaa spostiin työhakemuksen lastenhoitajaksi, tosin pystyisin aloittamaan vasta vähän keväämmällä kun pääsykokeet ovat ohi. Kotona lapsen olisi mukavampaa ja turvallisempaa olla hoidossa, koko ajan saaden huomiota. Noin pienelle lapselle voi pitkät päiväkotipäivät olla rankkoja kyllä. :(
T. 20 vuotias tyttö jolla kokemusta lastenhoidosta koko elämän ajalta, 3 pikkusiskoa ja 14 sisarusten lasta,aupair- vuosi , melkein viikoittaiset hoitokeikat yläasteikäisestä asti ja leiriohjaajuudet takana.
(Tartun oljenkorsiin kun työtä ei tunnu löytyvän :D)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös pienten lasten vanhemmilla ole ihan lakisääteinen oikeus tehdä lyhyempää työpäivää, jos on ollut saman työnantajan palveluksessa n. 1/2v? , alakoulun toiselle luokalle asti. Ja Kela maksaa osan ansionmenetyksen? Muistanko oikein?
Minäkin luulin että saisin tehdä lyhyempiä työpäiviä. Olen ollut samassa työssä ennen lapsen saantia jo kolme vuotta ja vakityö se on. Mutta työnantaja väittää, että he voivat muuttaa sen lyhennetyn työpäivän muotoon nelipäiväinen työviikko. Ap.
Vastasin jo aiemmin, mutta vastaanpa uudelleen saman- työnantajan tulee kirjallisesti kertoa, miksi lyhennetty päivä ei käy ja työnantajalle aiheutuvat haitat tulee olla todella oleellisia, jotta voivat evätä pyyntösi 6 tuntisesta päivästä. Ole yhteydessä työsuojeluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatuksia:
Ota omat eväät ja syö lounas 10 minuutissa
Osta auto niin matkat nopeutuu.
Kerää kellokorttiin miinusta ja kun siitä tulee valitusta ni sano että etukäteen olet jo asiasta kertonut (kunhan olet näin tehnyt kirjallisesti).
Palkkaa vaikka kahdeksi päiväksi viikossa hakija lapselle ja tee silloin pidempi päivä.Konsti numero yksi ei auta mitään, koska työajanseuranta "velottaa" automaattisesti sen 30 min, vaikka hotkisit seisaaltasi sämpylää samalla kun teet työtä.
Tuskin ap notkuisi tilanteessaan lounaalla 30 min jos sen avulla saisi päivää lyhyemmäksi.
Kuulostaa huonolta työpaikalta. Itse siis vastaavassa tilanteessa tein miten tuossa ehdottelin ja minulle nuo toimi. Yritin siis oikeesti auttaa!
Vaikka asia ei minua koske, niin kyllä ainakin meillä ,toimistotyö, ruokatunti oli aina 30 min vaikka kellokortin mukaan olisit pitänytkin lyhyemmän ajan. Työajanseuranta otti aina 30 min. Ja mulla useimmiten jäi alle 30 min ruokis. Nyt olen eläkkeellä.
En jaksa lukea koko keskustelua, mutta varhaiskasvatuksessa työskennelleenä sekä äitinä 9 ja puolen tunnin päiväkotipäivä kaksivuotiaalle on todella kohtuuttoman rankka ja pitkä aika olla erossa vanhemmastaan suurimman osan viikosta. En missään nimessä voisi lapselta sellaista vaatia.
Ymmärrän, että tilanne on hankala, mutta jos kyseessä edullinen vuokra-asunto, eikö olisi mahdollista jatkaa kotihoitoa vielä pidempään ja etsiä töitä lähempää?