Masentaako sinua ajatus,että jonain päivänä kaikki omistamasi on vain ongelma lapsillesi ja he koettavat päättä mitä tehdä tavaroillesi
Kaikki mitä olet rakkaudella haalinut ympärillesi on nyt vain massiivinen ongelma.
Kommentit (79)
Ei tosiaankaan. Ei niiden tavaroiden ole ollut tarkoistuskaan olla muille iloksi, vaan itselleni.
Sanoisin että siinä vaiheessa en ole miettimässä asiaa. Ja ennen sitä en mieti asiaa.
On. Mietin mitä ne tekee esimerkiksi kaikilla mun valokuva-albumeilla.
Siis mä mietin jo tota naapuria mikä perintö siinä tuleekaan lapsille. Romua piha täys,auton romuja kymmenisen. Niillä menee ikä,terveys ja rahat roudata toi kaikki kaatopaikalle.
Ei ollenkaan. Rakastan 100 neliön omistusasuntoani. Ja kaikkia ihania tavaroita joita omistan.
Ei, ei ole lapsia, joita noin 300 000 euron arvoinen omaisuus masentaisi.
Kyllä olen karsinut tavaraa ja tarkoitus on koko ajan karsia lisää, kun itselläkin on mukava olla, kun ei ole krääsää ympärillä. Valokuva-albumit ovat todella ongelma. Aion alkaa repimishomman seuraavan pidemmän vapaan aikana. Minun jälkeen vaatteeni menevät keräykseen. Liinavaatteet, huonekalut ja keittiötavarat ovat hyviä. Ottavat itselle tai antavat pois. Muutama kirja ja tavara on sitten myös.
Ei masenna mutta ahdistaa. Itselläni sama ongelma edessä kun vanhemmista aika jättää. Siellä sitä on homeenhajuista roinaa yli sata neliötä. Omiani myyn pois, jotta pääsen muuttamaan pienempään asuntoon ennen kuolemaa. Ja rahalle on käyttöä ennen sitä.
Vierailija kirjoitti:
On. Mietin mitä ne tekee esimerkiksi kaikilla mun valokuva-albumeilla.
Heittävät roskiin. Ei ole ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Siis mä mietin jo tota naapuria mikä perintö siinä tuleekaan lapsille. Romua piha täys,auton romuja kymmenisen. Niillä menee ikä,terveys ja rahat roudata toi kaikki kaatopaikalle.
Tarviiko niitä roudata mihinkään? Jätin kaikki paikoilleen. Siinä olkoot.
Mitäs jos kerrot jo nyt lapsille, että heidän ei tarvitse käydä yhtään tavaroitasi läpi, vaan hommaavat kuolinpesän tyhjentäjän? Alat jo vaikka säästää rahaa sitä varten, jos sitä ei muuten ole.
Ei, kaikesta omistamastani pääsee erittäin helposti eroon kun a) vie kaatopaikalle b) ajaa auton romuttamolle.
Ei todellakaan. Tavara on vain rasitetta.
Ongelma? Kuolinpesätyhjennys - that’s it!
Ei ole lapsia eikä juuri omaisuuttakaan, joten eipä hätää.
Ei masenna. Kaatopaikalle vaan kaikki. Perivät sen verran rahaa, että ei ole ongelma.