Lue keskustelun säännöt.
Anoppi ja lapsenhoito
09.02.2018 |
Anoppi on monesti kysellyt tytärtämme hoitoon, mutta tarvetta hoidolle ei ole ollut enkä itsekään ole siihen ollut valmis. Hän on ollut vähän loukkaantunut, mutta olemme sanoneet, että lapsi kyllä pääsee hoitoon kun sen aika on ja on tarvetta.
Nyt tyttö on 7kk ja kysyin josko isoäiti haluaisi viikonloppuna ottaa tytön muutamaksi tunniksi. Vastasi, ettei osaa hoitaa eikä pysty kun on niin kipeänä. Vastasin, ettei haittaa ja että saamme kyllä tytön kummeille tai muille siksi aikaa kun on tarvis. Myöhemmin omi kuitenkin valittanut miehelleni, kun minä en anna hänen hoitaa lasta?! En ymmärrä, että mistä tässä oikein nyt on kyse. Jäi fiilis, että hän olisi jotenkin toivonut, että hoitoa pitää anella tai jotain, vaikka itse olen alusta asti ajatellut, että tämä on meidän lapsemme ja tarvittaessa pystymme kyllä hoitamaan yksinkin, mutta kiva sekä itselle että lapselle, että innokkaita hoitajia löytyy. Ja kerran vastasi kieltävästi, niin kuvittelin sen tarkoittavan, ettei halua hoitaa.
Anoppi ei ole ollut milläänlailla kiinnostunut lapsen käytännön hoitamisesta missään vaiheessa, mutta on usein puhunut, että haluaa tytön hoitoon. En nyt vain oikein tiedä, että miten tässä pitäisi edetä. Pyytäisinkö seuraavaksi, että tulee vaikka meille hoitamaan niin, että olemme kotona itsekin ja voimme tarvittaessa auttaa?
Kommentit (65)
Kerta kuittaa kaikki aiemmat kieläytymiset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei noista marttyyrimummoista kannata välittää. Teeskentelet vaan ettet edes huomannut että hän on jostain loukkaantunut, pidät rentoa meininkiä yllä. Sillä pärjää.
Kun lapsenhoito sopii sinun itsekäisiin tarpeisiin olet valmis antamaan lapsesi kipeälle anopille?
Anoppi on monesti kysellyt...jotekin olisikohan keskustellut miehellesi näist aiemmista tapaukista ja nyt vähän pelästyi omaa epävarmuuttaan, kun ei ole saanut sitä mahdollisuutta ja siksi pakitti.
Tuntuu vaan inhottavalta olla sellaisessa tilanteessa, että teet niin tai näin niin ei kuitenkaan kelpaa. Ajattelin, että onko tuo jotain sen tyyppistä, että kaipaisi lisää kiitosta ja korostusta omalle avulleen? Itse kuitenkin toivoisin, että tällaiset asiat hoituisivat ihan normaalisti puhumalla ja ettei puheista tarvitsisi koittaa etsiä rivien välistä jotain.
Tosin tämä on ollut tällaista siitä asti kun kerroimme raskaudestani. Mikään ei kelpaa ja kuitenkin tehdään kaikki vain hänen kiusakseen. Nyt kun olen itse selvinnyt synnytyshöyryistä niin olen ajatellut, että antaisin tässä vielä uutta mahdollisuutta, että varmaan on johtunut vaan omista hormooneista miksi tilanne on tuntunut niin mahdottomalta.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Kun lapsenhoito sopii sinun itsekäisiin tarpeisiin olet valmis antamaan lapsesi kipeälle anopille?
Anoppi on monesti kysellyt...jotekin olisikohan keskustellut miehellesi näist aiemmista tapaukista ja nyt vähän pelästyi omaa epävarmuuttaan, kun ei ole saanut sitä mahdollisuutta ja siksi pakitti.
On siis ollut yhtä vanhuudenkipeä koko ajan eli kyseessä ei nyt ollut taas se itsekäs isovanhempien riisto mitä täällä aina huudetaan.
Ja tyttö siis oli täysimetyksellä sen 6kk, ei huolinut pulloa ja oli rinnalla todella usein, joten aiemmin hoitoon laittaminen ei ollut yksistään minun haluistani kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei noista marttyyrimummoista kannata välittää. Teeskentelet vaan ettet edes huomannut että hän on jostain loukkaantunut, pidät rentoa meininkiä yllä. Sillä pärjää.
Tällä nyt varmaan koitetaan mennä eteenpäin. Tuntuu vaan oudolta kuunnella sitä huokailua ja voivottelua, mutta paras varmaan antaa olla ja kysyä hoitajaksi sitten joskus toiste uudestaan ja jos kieltäytyy niin menee muualle hoitoon. Enemmän sinne hoitoon ollaan oltu muutenkin antamassa vain koska on itse pyytänyt.
Jos mummo olisi loukkaantunut, koska lastenhoitoapua pyydetään "vasta" 7 kuukauden ikäiselle vauvalle, niin en kyllä sellaisen mummon hoitoapua välittäisi vastaanottakaan. Viitaten siis tuohon, ettei nyt suostuisi hoitamaan, koska ei ole aiemmin apua tarvittu.
Ylipäätään se ei ole välttämättä hirveän hyvän isovanhemman merkki, että hinkuu vauvaa hoitoon suurin piirtein laitokselta lähtien. Pienen lapsen hoitajan tulee ymmärtää, mitä lapselle merkitsee ero vanhemmasta.
Minä olen vähän tiukkis tällaisissa asioissa, ja kysyisin vastaisuudessa hoitoapua, kun lapsi on vasta isompi, esim. puhuu ja päiväkuiva. Anoppisi kuitenkin sanoi, ettei osaa hoitaa, joten oli se merkki kiukun purkauksesta tai siitä ettei oikeasti osaisi hoitaa, niin molemmissa tapauksissa parempi ettei kovin pieni lapsi jää anopin kanssa. Jos sitten ei enää suostuisi hoitamaan edes leikki-ikäistä lasta, niin eiköhän se kertoisi jo ihan tarpeeksi anopin sielunelämästä.
Mutta se olen vain minä, sinä toki tunnet anoppisi paremmin. Näin luettuna tuollainen passiivis-aggressiivinen käytös herättäisi epäluottamusta itsessäni. Kun vauvan/taaperon jättää hoitoon, pitää pystyä luottamaan hoitajaan sataprosenttisesti, ja sitä sinuna kysyisin itseltäni seuraavia pyyntöjä ajatellen: luotatko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei noista marttyyrimummoista kannata välittää. Teeskentelet vaan ettet edes huomannut että hän on jostain loukkaantunut, pidät rentoa meininkiä yllä. Sillä pärjää.
Tällä nyt varmaan koitetaan mennä eteenpäin. Tuntuu vaan oudolta kuunnella sitä huokailua ja voivottelua, mutta paras varmaan antaa olla ja kysyä hoitajaksi sitten joskus toiste uudestaan ja jos kieltäytyy niin menee muualle hoitoon. Enemmän sinne hoitoon ollaan oltu muutenkin antamassa vain koska on itse pyytänyt.
Todennäköisesti anoppisi ei osaa arvioida omia voimavarojaan, näin on monella ikäihmisellä (yli 60v.) kun se vaihtelee jopa tunnin parin sisällä. Hyvinä hetkinä on intoa täynnä halua hoitaa lasta, mutta hetkessä vlimavarat ovat kadonneet. Ja turha siitä on kenenkään loukkaantua, sillä ikä tuo monia muutoksia ja sairauksia elämään.
Näen tämän kun työskentelen seniorien kanssa, he tulevat intoa puhkuen, mutta tunnin päästä saatetaan olla reporankkana ja voimattomana. Eikä siinä ole mitään ilkeyttä tai marttyyriä, vaan kuuluu elämään iäkkäällä ihmisellä.
Tietysti, jos anoppisi on nuori ja terve, tilanne on tietysti toinen.
En ehkä itse jättäisi vauvaa vielä hoitoon sellaiselle, joka ei osoita mitään kiinnostusta niihin käytännön hoitotapoihin :/ Kyllähän tuon ikäistä pitäisi kuitenkin hoitaa samalla tavalla kuin kotona hoidetaan, tai tähän itse olen pyrkinyt esimerkiksi siskon lapsia hoidettaessa, ja kun esim lapseni kummi hoiti ensi kertaa lasta n. 8kk iässä, niin hän kävi meillä useampaan otteeseen katsomassa rutiinimme läpi.
Ehkä sun anopille olisi luontevampaa hoitaa vasta vähän isompaa lasta? Tai itsehän tiedät parhaiten toki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei noista marttyyrimummoista kannata välittää. Teeskentelet vaan ettet edes huomannut että hän on jostain loukkaantunut, pidät rentoa meininkiä yllä. Sillä pärjää.
Tällä nyt varmaan koitetaan mennä eteenpäin. Tuntuu vaan oudolta kuunnella sitä huokailua ja voivottelua, mutta paras varmaan antaa olla ja kysyä hoitajaksi sitten joskus toiste uudestaan ja jos kieltäytyy niin menee muualle hoitoon. Enemmän sinne hoitoon ollaan oltu muutenkin antamassa vain koska on itse pyytänyt.
Todennäköisesti anoppisi ei osaa arvioida omia voimavarojaan, näin on monella ikäihmisellä (yli 60v.) kun se vaihtelee jopa tunnin parin sisällä. Hyvinä hetkinä on intoa täynnä halua hoitaa lasta, mutta hetkessä vlimavarat ovat kadonneet. Ja turha siitä on kenenkään loukkaantua, sillä ikä tuo monia muutoksia ja sairauksia elämään.
Näen tämän kun työskentelen seniorien kanssa, he tulevat intoa puhkuen, mutta tunnin päästä saatetaan olla reporankkana ja voimattomana. Eikä siinä ole mitään ilkeyttä tai marttyyriä, vaan kuuluu elämään iäkkäällä ihmisellä.
Tietysti, jos anoppisi on nuori ja terve, tilanne on tietysti toinen.
Tämä on ihan totta. Oma äitini sairastaa mm. reumaa ja on huonokuntoinen. Hän ei esim saa nostettua itse lattialta puolivuotiasta tyttöämme, ja on jo useamman kuukauden yrittänyt saada meitä jättämään hänet hoitoon. En kyllä uskalla, ja en tiedä missä vaiheessa sitä uskaltaa, kun vaikea uskoa että pysyisi 2-vuotiaankaan perässä.
Toisille on vain vaikeampaa nähdä se oma kunto realistisesti. Tällöin on vanhemman tehtävä arvioida sitä hoitajan kuntoa, kaikinpuolin. Eihän osa isovanhemmista jaksa vauvan itkuakaan tai uhmaikäisen kiukkua, väsymystä on myös henkistä.
Hän kostaa sen ettei ”kelvannut” aiemmin. Haluaa siis että polvillaan rukoillaan ja kerjätään apua, ja jälkikäteen pursutaan kiitollisuutta.
En lähtisi tuota peliä pelaamaan, sitä ei meinaan voi voittaa kun säännöt muuttuu koko ajan.
Nimim. Kokemusta on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tollasia noi anopit on, ei niistä ota kukaan selvää ja sit uhriutuvat.
Vierailija kirjoitti:
Hän kostaa sen ettei ”kelvannut” aiemmin. Haluaa siis että polvillaan rukoillaan ja kerjätään apua, ja jälkikäteen pursutaan kiitollisuutta.
En lähtisi tuota peliä pelaamaan, sitä ei meinaan voi voittaa kun säännöt muuttuu koko ajan.
Nimim. Kokemusta on
Juuri tämä. Passiivisagressiivista kostoa, oma äitini just samanlainen. Lisäksi teki tätä tahallaan, siis pyysi lasta hoitoon, sit kun kysyin että käykö, niin koskasn ei käynyt. Siis todellakaan koskaan, ei yhtä ainutta kertaa 8 vuoden aikana. No sit kuitenkin ulisee selän takana etten anna lasta hoitoon vaikka niin pyytelee!
Vittu olkoon. Ap älä lähde tuohon mukaan ollenkaan eli etsi hoitajat muualta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyikö miehesi miksei sitten äitinsä ottanut lasta hoitoon jos kerran kuitenkin olisikin ollut niin hyvässä kunnossa? Jos kerran pojalleen kuitenkin valitti tilanteesta.
Kannattaa puhua ja kysyä asioista suoraan niin ei tule väärinkäsityksiä.
Omakin anoppini aina lapsen vauva-aikana valitti kun on niin huonossa kunnossa ja kädet kipeät, ei jaksa edes pikkuvauvaa kunnolla pidellä. Ja kuitenkin seuraavassa lauseessa ruinasi lasta hoitoon (ruinaa edelleen yökylään).
Tehtiin niin, että nyt kun lapsi osaa jo vähän ilmaista itseään ja pyllyn voi pyyhkiä ilman lavuaaripesua ja nostelua niin mummo on tullut pariksi tunniksi meille hoitamaan ja me ollaan miehen kanssa menty esim. läheiseen ravintolaan josta päästään tarvittaessa nopeasti kotiin.
Kirjalliset hoito-ohjeetkin voi auttaa. Siis niin, että kirjoittaa ylös hoitoaikataulun ja siihen pieniä vinkkejä miten teillä on ollut tapana toimia. Mutta ehkä toimii sitten vähän vanhempana kun lapsella itselläänkin on käsitys siitä mitä tapahtuu milloinkin.
Itseäni siis eniten häiritsee tuo, että kieltäydytään hoitamasta, mutta takanapäin puhutaan, ettei anneta hoitaa. Miehelle oli voivotellut vain samaa, ettei hän osaa hoitaa, mutta mielellään kyllä haluaisi hoitoon, jos minä vain suostuisin. Mieskään ei ollut oikein ottanut jutuista selkoa.
Ja kyllä se vähän epäluottamusta herättää, että valitellaan omaa huonoa vointia, mutta ehdottomasti pitäisi sitä vauvaa silti päästä hoitamaan ja tietysti pitäisi saada hoitaa yksin. Samoin vähän epäilyttää, kun meidän hoitokäytäntömme tai ylipäätään se miten tänä päivänä on tapana tehdä ei tunnu kiinnostavan millään lailla. Miehelle puhuin tuon jälkeen, että jos sitten tosiaan tulisi meille ensimmäiset kerrat hoitamaan, jotta voi vähän verestellä muistoja, että mitä sen vauvan hoitoon oikein edes kuului ja miten meillä on tapana tehdä esimerkiksi mikä sopii meidän tytön iholle jne. Samalla hän voisi itsekin kokeilla, että pystyykö todella lasta itsekseen hoitamaan.
Ja se mitä jossain kommentissa oli, niin anoppi on alle 60v ja osittain vielä työelämässä mukana, joten en usko, että on sen tyyppistä uupumista. Toisaalta, vaikka olisi niin silloihan se ei ole paras hoitopaikka, sillä lapsi tarvitsee hoitonsa eikä kysele, että olisko nyt voimia.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei noista marttyyrimummoista kannata välittää. Teeskentelet vaan ettet edes huomannut että hän on jostain loukkaantunut, pidät rentoa meininkiä yllä. Sillä pärjää.
Tällä nyt varmaan koitetaan mennä eteenpäin. Tuntuu vaan oudolta kuunnella sitä huokailua ja voivottelua, mutta paras varmaan antaa olla ja kysyä hoitajaksi sitten joskus toiste uudestaan ja jos kieltäytyy niin menee muualle hoitoon. Enemmän sinne hoitoon ollaan oltu muutenkin antamassa vain koska on itse pyytänyt.
Todennäköisesti anoppisi ei osaa arvioida omia voimavarojaan, näin on monella ikäihmisellä (yli 60v.) kun se vaihtelee jopa tunnin parin sisällä. Hyvinä hetkinä on intoa täynnä halua hoitaa lasta, mutta hetkessä vlimavarat ovat kadonneet. Ja turha siitä on kenenkään loukkaantua, sillä ikä tuo monia muutoksia ja sairauksia elämään.
Näen tämän kun työskentelen seniorien kanssa, he tulevat intoa puhkuen, mutta tunnin päästä saatetaan olla reporankkana ja voimattomana. Eikä siinä ole mitään ilkeyttä tai marttyyriä, vaan kuuluu elämään iäkkäällä ihmisellä.
Tietysti, jos anoppisi on nuori ja terve, tilanne on tietysti toinen.
Nyt on pakko kommentoida: yli 60 v=ikäihminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei noista marttyyrimummoista kannata välittää. Teeskentelet vaan ettet edes huomannut että hän on jostain loukkaantunut, pidät rentoa meininkiä yllä. Sillä pärjää.
Tällä nyt varmaan koitetaan mennä eteenpäin. Tuntuu vaan oudolta kuunnella sitä huokailua ja voivottelua, mutta paras varmaan antaa olla ja kysyä hoitajaksi sitten joskus toiste uudestaan ja jos kieltäytyy niin menee muualle hoitoon. Enemmän sinne hoitoon ollaan oltu muutenkin antamassa vain koska on itse pyytänyt.
Todennäköisesti anoppisi ei osaa arvioida omia voimavarojaan, näin on monella ikäihmisellä (yli 60v.) kun se vaihtelee jopa tunnin parin sisällä. Hyvinä hetkinä on intoa täynnä halua hoitaa lasta, mutta hetkessä vlimavarat ovat kadonneet. Ja turha siitä on kenenkään loukkaantua, sillä ikä tuo monia muutoksia ja sairauksia elämään.
Näen tämän kun työskentelen seniorien kanssa, he tulevat intoa puhkuen, mutta tunnin päästä saatetaan olla reporankkana ja voimattomana. Eikä siinä ole mitään ilkeyttä tai marttyyriä, vaan kuuluu elämään iäkkäällä ihmisellä.
Tietysti, jos anoppisi on nuori ja terve, tilanne on tietysti toinen.
Nyt on pakko kommentoida: yli 60 v=ikäihminen?
Meinaatko yli 60v olevan keski-ikäinen?
Tietysti yli 60v voi sanoa myös vanhus. Maksetaanhan 63-ikävuoden jälkeen vanhuuseläkettä.
Ap, nyt on pakko kysyä oman äitisi osuutta. Hoitaako hän lasta?
Jos, niin jospa anoppini on vaan kateellinen ja mustasukkainen.
Vierailija kirjoitti:
Ap, nyt on pakko kysyä oman äitisi osuutta. Hoitaako hän lasta?
Jos, niin jospa anoppini on vaan kateellinen ja mustasukkainen.
Ei kai se nyt kuitenkaan sitä käytöstä selitä, että kun on sitten pyydetty hoitamaan, niin ei suostukaan hoitamaan. Luulisi että tuolloin olisi iloinen, kun pyydetään auttamaan kun on sitä itse niin toivonut. Lapsi on kuitenkin 7kk, ei 7v. Eikä vauva muutenkaan mikään lelu ole, jonka kanssa hoitokertoja lasketaan tasapuolisesti sukulaisten kesken, tämä pitöisi aikuisten ihmisten ymmärtää ja tiedostaa, vaikka tuntuisikin pahalta.
Jospa annat vaan olla. Hän on pyytänyt hoitoon ja sä kerran pyysit ja hän sanoi, ettei osaa ja voi ottaa, niin se siitä. Toimit ihan oikein. Jos hän vielä pyytää hoitoon, niin voit vielä kerran tarvittaessa kysyä, mutta jos vastaus on edelleen samaa luokkaa kuin ekalla kerralla, niin sitten on parasta lakata edes kysymästä.