Elämäsi surullisin kuolemantapaus

Äiti, isovanhemmat ja eno ovat kuolleet lähipiirissä, mutta ensimmäisen koirani kuolema on ollut raskain.. R. I. P elämäni rakkaus, ikävä on vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vaimoni kuoli 2 vuotta sitten. Osittain hänen pois menonsa takia olen täällä lukemassa näitä viestejä, koska olen huomannut että se auttaa. Välillä tuntuu etten saa henkeä, kun suru iskee päälle. 15 vuotta kerettiin olla yhdessä ennen kuin sairaus vei vaimoni. Kuolinvuoteella hän pyysi, että jatkan elämääni. Olen vasta 40 vuotias mies, mutta en kyllä jatka pitkään aikaan toisen kanssa. En päästä edes ketään lähelle.

Voimia ja halaukset sulle. Toivottavasti löydät vielä kumppanin ja rakkauden.

Oman äidin kuolema, kun olin 10v. 

Äidin kuolema potkaisi kyllä pahasti alavatsaan. Isän kuolema toistakymmentä vuotta myöhemmin kirpaisi sekin, ja vaikka koin isäni läheisemmäksi, ei siitä jäänyt niin paha 'trauma'. Molempien kuolemat olivat yllätyksiä.

Äitini kuolema liian aikaisin. Sain kuitenkin olla läsnä olla viimeiseen hengenvetoon asti, joten se lohduttaa. Kaksi vuotta on mennyt ja joka ikinen päivä mietin häntä. Ikävä on kova edelleen. Olen ainut lapsi ja veikkaan, että isän kuolema tulee olemaan vielä kovempi paikka :(

Silloisen parhaan ystäväni veljen itsemurha, 19v. Meillä oli ollut säätöä keskenämme ja tuon komean, lahjakkaan pojan kuolema oli kyllä kertakaikkisen turha. Oli vähällä etten lähtenyt perään.

Kun ei päästy edes hautaamaan kun vainajan tunnistamisen dna-testi kesti melkein neljä kuukautta. En toivo kenenkään kohtaavan tuollaista tilannetta.

Mikä epätoivo kadonneiden omaisilla voikaan olla 😢

Vierailija kirjoitti:

Oma kuolemani.

Tulee olemaan elämäsi iloisin asia.

Pidin kaveriani kädestä kiinni hänen kuollessaan, ja tietysti vanhempien kuolemat. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo puolison yhtäkkinen tai nopea menehtyminen olisi pahin.

Minua pelottaa jo valmiiksi miten selviän vanhempien, sisarusren ja mieheni kuolemasta.

Pahin kuolema on, kun ajettiin sairaalassa olevaa mummoa katsomaan. Veli halusi matkalla hampurilaista, minä hoputin ja yritin puhua että eikö käytäisi ensin katsomassa. Sitten tuli sairaalan pihassa tädiltä soitto, että mummo kuoli juuri. Nytkin harmittaa kun tätä kirjoitan.

Toinen oli koulukaverin kuolema. Joutui puukotetuksi 16-vuotiaana. Edellisenä päivänä oltiin tanssittu yhdessä. Olin vähän ihastunutkin ja illalla oli käynyt ilmi, että hänkin on..

Oman lapsen kuolema olisi pahempi.

Kaverini teki pieni aika sitten itsemurhan. Teini-ikäiset pojat ja 6-vuotias tytär jäivät.

Miten täällä ihmiset kehtaavat alapeukuttaa muiden kokemuksia surusta? Viitaten noihin koiran kuolemiin, joillakin kun ei ole yhtä läheisiä ihmisiä kuin mitä se koira on ja elämä jää todella tyhjäksi kun paras ystävä jättää.

Hävetkää.

Ystäväni kuoli täysin yllättäen sairauskohtaukseen vain 43 vuotiaana. Hänen isänsä surua oli kamala katsella hautajaisissa. Olimme puhuneet puhelimessa vain pari tuntia aiemmin ja viimeiset sanami hänelle olivat; kiitos tuhannesti, moi. Vieläkin vaikea uskoa tapahtuneeksi mutta kauniitmuistot jäi.

Lapseni isän kuolema, kun olin raskaana.

Mutta olemme hyvin selvinneet asiasta.

Ystäväni kuoli täysin yllättäen sairauskohtaukseen vain 43 vuotiaana. Hänen isänsä surua oli kamala katsella hautajaisissa. Olimme puhuneet puhelimessa vain pari tuntia aiemmin ja viimeiset sanami hänelle olivat; kiitos tuhannesti, moi. Vieläkin vaikea uskoa tapahtuneeksi mutta kauniitmuistot jäi.

Olin aivan pieni lapsi ja seinänaapurissa asui vuoden vanhempi tyttö ja hänen perheensä. Yhtenä päivänä tuo naapurin äiti ei pystynyt lähtemään töihin sillä hänellä oli todella kova päänsärky. Isä lähti normaalisti töihin ja lapsi hoitoon.

Iltapäivällä sairaalasta soitettiin miehelle. Naisella oli niin paha aivoverenvuoto että mitään ei pystytty tekemään ja hän kuoli samana iltana.

Kun kohtasimme seuraavan kerran pihalla ja näin sen hirvittävän tuskan naapurin miehen kasvoissa niin ensimmäisen kerran ymmärsin että elämä voi olla aivan helvetin epäreilua ja kamalia asioita voi tapahtua kenelle vaan.