Elämäsi surullisin kuolemantapaus

Enoni kuoli juuri ennen joulua. Ei oltu läheisiä, mutta äitini oli. Hän oli menettänyt myös äitinsä aiempana vuonna ennen joulua, sekä rakkaan kummipoikansa ja mummonsa nuorena.

Itse en kokenut enoa läheiseksi, joten joulu meni kuin ennenkin. Äitikin oli touhukas.

Sitten näin äidin päiväkirjan kirjoituksen tapanina. "Puhetta ja naurua. Kukaan ei kysy miten voin. Menetin veljeni'"

Löysin isäni kuolleena kotipihalta. Jäykkänä, oli ollut kuolleena yön.

Vierailija kirjoitti:

Enoni kuoli juuri ennen joulua. Ei oltu läheisiä, mutta äitini oli. Hän oli menettänyt myös äitinsä aiempana vuonna ennen joulua, sekä rakkaan kummipoikansa ja mummonsa nuorena.

Itse en kokenut enoa läheiseksi, joten joulu meni kuin ennenkin. Äitikin oli touhukas.

Sitten näin äidin päiväkirjan kirjoituksen tapanina. "Puhetta ja naurua. Kukaan ei kysy miten voin. Menetin veljeni'"

Voi sinua.... "Otan osaa suruusi" voi tarkoittaa paljon enemmän kuin kuin tyhjää lausetta läheisensä menettäneelle. Äitisi on menettänyt monta hänelle läheistä ihmistä.  

Olin 16 vuotias kun melkein 19 vuotias kaverini tappoi itsensä. Ampui itseään kotonasn ja vanhemmat löysivät hänet.

Ei mitään ennakkomerkkejä, tuli täysin puskista. Viestin jätti, mutta sisältöä en kerro ettei tapausta tunnisteta.

Nuorena, juuri peruskoulusta päässeenä ja jatko-opinnot aloittaneena oli kova pala ja asia vaivasi vuosia. Vaivaa tavallaan vieläkin, mutta asian kanssa on päässyt sinuiksi. Ennen tapausta itselläni oli melko rajujakin itsetuhoisia ajatuksia, mutta tuon jälkeen en voi edes kuvitella tappavani itseäni. Se lähipiirin tuska on käsittämätöntä ja en hakua että kukaan joutuisi takiani vastaavaa kokemaan.

Siskoni mies menehtyi syöpään 40-vuotiaana kotonaan. Tuona kauniina aurinkoisena päivänä menimme perheeni kanssa käymään heillä, mutta oli menehtynyt muutamaa tuntia aiemmin. Tunnelma oli rauhallinen ja harras, läsnä oli monia sukulaisia, jotka tulivat suru-uutisen kuultuaan. Tähän tilanteeseen oli toki osattu varautua, kun raju sairaus oli edennyt nopeasti. Tunnelmaan toi kuitenkin oman säväyksensä se, kun perheen nuorin lapsi, ihana 3-vuotias isänsä "silmäterä", hyppeli ja leikki iloisena ja välillä kävi katsomassa isää todeten, että "isi nukkuu vieläkin".

Kaunis, mutta äärimmäisen surullinen päivä.

Oma lapsi vauvana :'(

Oma poika kuoli pian syntymänsä jälkeen.

Tuttuni kuoli liikenneonnettomuudessa. Samalla kuoli myös hänen puolisonsa ja mukana ollut 3-vuotias lapsi. 5-vuotias lapsi jäi henkiin. Koko muu perhe siis kuoli. Muita ei onnettomuudesta ollut osallisena.

Tätä tapausta olen pyörittänyt paljon mielessäni. Kuolinilmoitus lehdessä oli niin poikkeuksellinen, näiden kolmen.

Ensimmäinen ja todella rakas koirani kuoli aivokasvaimeen vain vuoden ikäisenä. Rip rakas.

Vasta tulossa eteen. Oma koira on huonona, kävely alkaa olla jo tosi kankeaa. Nyt vaan pitää tajuta tehdä päätös ajoissa.

Onko teillä koiraa surevilla lapsia?

Itsellä jotenkin hävisi huoli ja suru eläimistä lasten jälkeen. Toki välitän eläimistä, mutta en osaa kuvitella heidän kuolemasta sellaista tuskaa.. Olen pari kertaa pelännyt lapseni kuolevan, niin ehkä johtuu siitä.

Muistan silti miten 20 vuotiaana itkin kissaani monta päivää. Suru ei silti sattunut fyysisesti sydämeen, kuten pelko omasta lapsesta.

Äitini odotti kaksosia, joista minä olin toinen. Toinen meni kesken, mutta minä jäin. Sitä ennen hänellä on ollut kaksi keskenmenoa.

En tosin tiedä, laskevatko kaikki keskenmenoa varsinaisesti kuolemaksi, mutta hänen surunsa oli valtava.

Mieheni kuoli yllättäen yöllä nukkuessaan vieressäni. Kun heräsin hän oli jo kylmennyt. Niin loppui 15 vuotta kestänyt avioliitto.

Rakas koirani kuoli :(  oli pitkään minun paras ystäväni ja paras kämppis ikinä. Onneksi on ihanat muistot.

Oman äidin kuolema kun olin 18.

Vaikka sairasti pitkään ja kuolema oli tiedossa, ei sitä oikeasti käsittänyt pitkään aikaan mitä tarkoittaa olla äiditön.

Elin lapsena sellaista tyypillistä alkoholistiperheen lapsen lapsuutta: pelkoa, häpeää, hiljaisuutta ja huutoa, muiden pois kääntyviä katseita, ennakkoluuloja, kuiskauksia... Väkivaltaa, fyysistä ja henkistä.

Mummini oli ainoa, joka piti minusta huolen. Sitten vanhemmat erosivat ja isä löysi pian uuden naisen. Asuin isän luona, ja aloin olla uuden perheen tiellä. Äiti joi puolet vuodesta, ja sitten enemmän ja enemmän, ja jatkoi henkistä väkivaltaansa. Suku käänsi selkänsä, ystäviä ei ollut. Ja sitten mummi alkoi hiipua pois :( Hänellä alkoi dementia pahentua, ja yhtäkkiä olin tilanteessa, jossa äiti joi, isällä oli uusi perhe ja mummu syytti minua varkauksista kun häneltä aina välillä hävisi jotain. Kun mummi lopulta kuoli, jäin aivan yksin. Hautajaisissa seisoin arkun edessä enkä osannut sanoa enkä ajatella yhtään mitään. Olin aivan turta.

Vaimoni kuoli 2 vuotta sitten. Osittain hänen pois menonsa takia olen täällä lukemassa näitä viestejä, koska olen huomannut että se auttaa. Välillä tuntuu etten saa henkeä, kun suru iskee päälle. 15 vuotta kerettiin olla yhdessä ennen kuin sairaus vei vaimoni. Kuolinvuoteella hän pyysi, että jatkan elämääni. Olen vasta 40 vuotias mies, mutta en kyllä jatka pitkään aikaan toisen kanssa. En päästä edes ketään lähelle.

Tuo puolison yhtäkkinen tai nopea menehtyminen olisi pahin.

Minua pelottaa jo valmiiksi miten selviän vanhempien, sisarusren ja mieheni kuolemasta.

Pahin kuolema on, kun ajettiin sairaalassa olevaa mummoa katsomaan. Veli halusi matkalla hampurilaista, minä hoputin ja yritin puhua että eikö käytäisi ensin katsomassa. Sitten tuli sairaalan pihassa tädiltä soitto, että mummo kuoli juuri. Nytkin harmittaa kun tätä kirjoitan.

Toinen oli koulukaverin kuolema. Joutui puukotetuksi 16-vuotiaana. Edellisenä päivänä oltiin tanssittu yhdessä. Olin vähän ihastunutkin ja illalla oli käynyt ilmi, että hänkin on..

Olen vakuutusyhtiössä töissä, ja viikottain ja välillä päivittäin tulee kuolemia vastaan. Osa omaisista on asiallisia, osa raivoaa, mutta pahimpia ovat itkevät. Tulee surullinen olo. Välillä kuolemat ovat järkyttäviä, varsinkin lasten.

Ystäväni lapsi kuoli, se on oma pahin kokemukseni. Ei sitä voinut uskoa. Hautajaisissa itki kaikki, myös pappi.

Oma kuolemani.