Lue keskustelun säännöt.
Puoliso ei laihdu millään. - Kehtaanko jättää?
28.01.2018 |
Meillä on kaksi yhteistä lasta. Taaperoita kummatkin. Raskauden aikana vaimo lihoi 25kg. Söi kahden edestä ja mässäilee tänä päivänäkin vielä makeaa ja muuta roskaruokaa. Saattaa vetää viikolla yksin yhden suklaalevyn ja eilenkin piti hakea hampurilainen. Olen sanonut hänelle, että jos hän ei laihduta, niin jätän hänet . Olen antanut aikaa kuntoilulle ja kannustanut liikkumaan, mutta mikään ei auta. Vaimo painaa 80 kg tällä hetkellä. Ennen painoi 55 kiloa. Mitä ihmettä teen?
Kommentit (323)
Jännä miten moni tässä ketjussa ei erota laiskuutta selkeistä masennukseen (sairaus, aivokemikaalien tasapainohäiriö johon ei tahtomisella ja reipastumisella vaikuteta) viittaavista oireista ja tunnesyömisestä joka myös on sairaalloista.
Minä lähtisin siitä että ap:n vaimo sairastaa masennusta kunnes se vaihtoehto on suljettu pois ammattilaisen toimesta.
Häijyt ja pinnalliset valitsevat tietysti toisin. Ei ihme että täällä voidaan niin huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kokonainen suklaalevy viikossa. Pahoittelen, että nauroin.
Ymmärrän tietenkin, että olet huolestunut vaimosi terveydestä. Näen usein miehiä, jotka tekevät sopivan mittaisia työpäiviä, huolehtivat perheistään ja kodista, liikkuvat perheen kanssa, eivät tupakoi tai käytä alkoholia. Tarkemmin ajateltuna en ole koskaan nähnyt tuollaisia miehiä... :D
Herraisä missä no go alueella sä asut?! Muuta normaalien ihmisten pariin sieltä. Se on hyvä että vielä jaksaa naurattaa:)
Mites Ap panetko vielä vaimoa? Koska viimeksi? Lopeta paneminen ja sano että munaa heruu kun paino alkaa kuutosella. Nuolentaa kun viitosella. Toimii!
Just joo. Mies kun sanoo että naisen pitäis laihduttaa hän on sovinistisika. Nainen sanoo että miehen pitäisi laihduttaa niin se on ihan fine.
Laitat muijan kuntoilemaan ja jos ei 25kg lähde niin jätät sen.
En halua antaa neuvoja, mutta se halu muutokseen pitää kyllä lähteä ihmisestä itsestään. Ja on hyvä ymmärtää sekin, ettei kukaan huvikseen ole lihava. Mutta silti voi olla vaikea löytää motivaatiota siihen elämänmuutokseen, mitä laihtuminen vääjäämättä vaatii.
Mieheni oli lihava kun mentiin naimisiin, minä olin normaalipainoinen. Lihoin raskauden myötä ja olin pitkään todella lihava. Tässä matkan varrella olen pari kertaa laihduttanut enemmän (15-17kg) mutta tulos ei ole jäänyt pysyväksi. Ikinä ei ole mies erolla uhannut, enkä minäkään häntä. Hänelläkin on pahimmillaan ollut yli 20kg enemmän painoa kuin naimisiin mennessä, vaikka silloinkin oli jo lihava.
Itse ajattelen, että pitkässä avioliitossa pitää puhaltaa yhteen hiileen ja meillä se on tarkoittanut sitä, että laihdutetaan yhdessä. Parhaillaan meillä on menossa tällainen yhteinen laihdutusprojekti ja ollaan saatu yhteensä 30kg painoa alas todella hitaalla tahdilla, mutta ei olla myöskään liikaa tiukisteltu vaan keskitytty syömään suht terveellisesti. Vielä ei olla siinä painossa että tekisi mieli lisätä liikuntaa kuvioihin, mutta olen luottavainen sen suhteen että sekin aika vielä koittaa.
Tuollainen tilanne, missä toinen on hoikka ja toinen lihava, on toki haasteellisempi. Mutta siinäkin voi miettiä, mitä voi tehdä auttaakseen puolisoaan. Käskyttäminen ei toimi ja liikunnan rooli painonpudotuksessa on todella pieni verrattuna ruokavalioon, joten ihan turha on patistaa sitä sohvaperunaa kuntosalille. Mieluummin vaikka yhdessä uimaan koko perhe. Tai ulkoilemaan ja kävelylenkille lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paino ei putoa liikkumalla, vaan ruokavaliomuuroksella.
Avioero on paras keino laihtua. Tiedän monta naista, jotka ovat hoikistuneet eron myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletpas pinnallinen.
Mitähän pinnallista siinä on, jos toivoo, että kumppani on normaalipainoinen? Se, että sinua ei haittaa kumppanin ylipaino ei tee minusta pinnallista.
Ap
Todellakin tekee. Ja myös tekopyhän, koska väität ettei kyse ole vain ja ainoastaan ulkonäöstä. Koska siitähän tuossa oikeasti on kyse. Jos vaimosi on esimerkiksi 169 cm pitkä ja painaa 80 kg, ei hän edes ole kuin lievästi ylipainoinen, ja se ei ole terveysriski. 55 kiloisena hän oli alipainoinen, ja kas kummaa, et ollut lainkaan huolissasi siitä. Provohan sinä olet, mutta kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse tuollainen muodottomaksi lihonut nainen ja sanon, että jätä vaan. Asia ei tule muuttumaan ikinä. Kun ihminen kerran lihoo monta kymmentä kiloa niin keho pyrkii aina takaisin siihen maksimipainoon. Siitä poispysyminen on kokopäivätyö ja itse ainakin ennemmin rentoilen ja syön suklaata. Ei ole mahdollista että vaimosi ilman todellista motivaatiota jotenkin vähitellen laihtuisi 25 kg.
No eikä pyri. Onpahan taas selitystä kerrakseen
Itse asiassa pyrkii. Muodostuneet rasvasolut vaikeuttavat vielä asiaa, ne kun eivät koskaan enää katoa, vaikka tyhjenisivätkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä. Minä haluaisin että mies jättäisi, jos ällöttäisin häntä.
Oma mieheni läiskii perseelle ja panee kerran kaks viikossa. Olen lihonut sen 20kg, mutta niin on mieskin.
Motivoida voisi yhteinen liikunta ja ruokavalio. Ainakin minua. Mies ei vaan innostu. Hänen paino ei tosin haittaa. Mies painaa vajaa sata, minä vajaa 80kg. Helposti lähtisi kymppi jos mies innostuisi myös!
Nyt prio 1 on lapset ja työ. Syödään liikaa kaikkea, ei juuri herkkuja, mutta leipää, kotiruokaa, pikaruokaa, juustoja ja viiniä. Töissä sentään syön salaatin.
Jukkakeski kirjoitti:
Jaa a minä miehenä huomaan että rakas vaimoni on kieltämättä pyöristynyt ja varmaankin tuon aloittajan mielestä ihan hirveätä....painoa taitaa olla ylikin 80 kg. Itse urheilen paljon ja olen pysynyt hoikkana. Mutta minulle ei tule mieleenkään jättää häntä vaikka painoa olisi 150 kg tai kualaheltta tms ....hän on minun rakas vaimoni, kukaan ei häntä korvaa eikä yhteistä 22 vuotta. Meillä on yhdessä kivaa ja tuemme toisiamme ja sanon että myös sitä vetovoimaa löytyy yhä aina vaan. Ehkäpä silläkin on jotain tekemistä että aikanaan kun tapasin hänet tiesin melko pian - hän on elämäni nainen ! Rakastan ja kunnioitan häntä ja ei tulisi mieleenkään hylätä häntä ullonäöllisten asioiden takia. Epäilen että ap on mennyt naimisiin vähän kevyin perustein....
Sinä olet ihana mies. Omani on samanlainen, yhdessä nyt 25 v, ja painan tuplasti sen kuin tavatessamme, mutta mitäs sitten? Hyväksymme toisemme tasan millaisena vain, koska todellinen rakkaus ei ole kiloista kiinni. Muunlainen parisuhde ei minulle kelpaisikaan. Jotenkin säälittää lukea näistä ihmisistä, joilla se "rakkaus" katoaa kun toinen lihoo 25 kg. Mitä rakkautta sellainen on? Ei rakastamaansa ihmistä hylkää, vaan haluaa tukea kaikessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Normaalipainoinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te ulkonäön palvojat: kuvitelkaa että puolisonne sairastuisi vakavasti ja joutuisi esim.kortisonikuurille ja lihoisi vaikka 30 kiloa. Jättäisittekö sittenkin jos ei ole enää puoleensavetävä? Ei ihme että eroja tulee kuin sieniä sateella kun ulkonäkö tuntuu olevan parisuhteissa kaikki kaikessa...
Sairaus on aivan eri asia kuin elämänhallinnan puute.
Teille pinnallisille se on loppujen lopuksi aivan sama mistä syystä ulkonäkö "menee pilalle". Olkaa nyt edes rehellisiä älkääkä yrittäkö syöttää tuota soopaa....
Minusta aloittajan pitäisi jättää vaimonsa, koska hän ei selvästikään rakasta vaimoaan.
Oma mieheni on saanut lisää painoa noin 25 kg avioliiton myötä, mutta en rakasta häntä sen vuoksi yhtään vähempää, enkä huomauttele hänelle asiasta. Minulle hän on rakas oli ylimääräisiä kiloja kuinka paljon vaan tai ei lainkaan. Tietenkin toivon, että hän laihtuisi, koska pelkään, että hän sairastuu, mutta minun puheeni eivät ole se lääke mitä hän tarvitsee. Hänen on itse haluttava muutosta, minä voin vain tukea häntä, kun hän päätöksen jossain vaiheessa on valmis tekemään.
Sen verran olen tehnyt, että en hanki mitään herkkuja kotiin erityisiä tilanteita lukuunottamatta, koska tiedän hänen olevan niille perso, enkä halua hänen joutuvan harmittelemaan myöhemmin kuinka tuli sorruttua pullan syöntiin.
En ymmärrä ketään, jonka rakkaus vaatii säilyäkseen kumppanilta ikuista koreaa kuorta. Koska kaikki vanhenemme ja rapistumme, on syytä oppia rakastamaan ihmistä itseään, eikä hänen timmiä kroppaansa tai sileää ihoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin miesnäkökulmasta voin sanoa, että kyllä sillä on väliä, painaako nainen 80 kg vai 50kg. En minä ainakaan ottaisi ihmistä, jolla on selvästi ylipainoa. Ei ihme, että miehet katselevat toisia naisia, jotka ovat hyvässä kunnossa.
Tuo on ihan oma näkökulmasi, ei mikään yleinen miesnäkökulma. T: 100+ kiloisen vaimon rakastava mies
Vierailija kirjoitti:
Ap on nainen
Niin on, itsestään surullisen epävarma NUORI nainen, joka itse pelkää lihomista kuin ruttoa, ja sitten tämä pelko ja epävarmuus kanavoidaan haukkumalla yllätys yllätys: toisia naisia, jotka ovat lihoneet. Saa ap kuvitella olevansa ainakin niitä lihavia parempi.... Säälittää jos ulkonäkö ja paino ovat ainoat asiat joilla voi elämässä päteä.
Suomivaimo lihosi palleroksi kun synnytti lapsen. 10v "yritti" laihduttaa, sen jälkeen laitoin kiertoon ja otin Aasialaisen. Synnytti ja laihtui hetkessä alle normipainonsa. Oho. Ja nyt neiti Johtajatar jo takaisin töissä pirteänä ja kauniina. Wau. Ilmankos ostin hänelle taas uuden kultasormuksen tänään. Ansaitsee myös 3 x mitä Suomivaimo jaksoi lyllertää töihin.
Tattinen sanoo: Vaihtoon vaan jos suklaa maistuu. Kyllä joku Raksa-Rane sen huolii.
Vierailija kirjoitti:
Minusta aloittajan pitäisi jättää vaimonsa, koska hän ei selvästikään rakasta vaimoaan.
Oma mieheni on saanut lisää painoa noin 25 kg avioliiton myötä, mutta en rakasta häntä sen vuoksi yhtään vähempää, enkä huomauttele hänelle asiasta. Minulle hän on rakas oli ylimääräisiä kiloja kuinka paljon vaan tai ei lainkaan. Tietenkin toivon, että hän laihtuisi, koska pelkään, että hän sairastuu, mutta minun puheeni eivät ole se lääke mitä hän tarvitsee. Hänen on itse haluttava muutosta, minä voin vain tukea häntä, kun hän päätöksen jossain vaiheessa on valmis tekemään.
Sen verran olen tehnyt, että en hanki mitään herkkuja kotiin erityisiä tilanteita lukuunottamatta, koska tiedän hänen olevan niille perso, enkä halua hänen joutuvan harmittelemaan myöhemmin kuinka tuli sorruttua pullan syöntiin.
En ymmärrä ketään, jonka rakkaus vaatii säilyäkseen kumppanilta ikuista koreaa kuorta. Koska kaikki vanhenemme ja rapistumme, on syytä oppia rakastamaan ihmistä itseään, eikä hänen timmiä kroppaansa tai sileää ihoaan.
Nimenomaan näin. Nykyään ihmisillä (yleensä nuorilla) on sellainen kuvitelma, että kumppaninkin voi "tilata" kuin esineen, ja sitten palauttaa kun tuote ei vastaakaan odotuksia. Avioliitto voi (tai alunperin ajatus on kai ollutkin) kestää koko elämän, eli hyvinkin 40-60 vuotta. Luuletteko todella, että ihminen on 60 vuoden kuluttua täysin samanlainen kuin tavatessa? Ulkonäöltään, ajatuksiltaan, harrastuksiltaan tai mielipiteiltään? Niinpä. Se jos jokin on täysin mahdotonta. Itse tapasin mieheni 16-vuotiaana, ja ei, en näytä samalta, eikä näytä mieskään. Monet mielipiteetkin ovat muuttuneet täysin päinvastaisiksi.
Kierrätys kirjoitti:
Suomivaimo lihosi palleroksi kun synnytti lapsen. 10v "yritti" laihduttaa, sen jälkeen laitoin kiertoon ja otin Aasialaisen. Synnytti ja laihtui hetkessä alle normipainonsa. Oho. Ja nyt neiti Johtajatar jo takaisin töissä pirteänä ja kauniina. Wau. Ilmankos ostin hänelle taas uuden kultasormuksen tänään. Ansaitsee myös 3 x mitä Suomivaimo jaksoi lyllertää töihin.
Ja sitten heräsit omasta hikilammikostasi.
Ymmärrä, että mies on aina sika ja väärässä tällä palstalla. Näitä naisella on oikeus olla läski, hankala ja vaikea varsinkin jos on saanut lapsia.
Miehen pitää vaan ymmärtää.