Minusta aktiivimalli on hyvä asia. Onko kaikki muut sitä vastaan?
Olen itsekin ollut työttömänä, mutta aina on helposti saanut keikkaa sen 18h 65 päivän aikana ilman aktivointiakin. Kyllä ihmisessä/hakemuksissa on jotain pielessä, jos ei onnistu saamaan aktiivimalliin sopivaa työtä. (osaahan tämä aktiivimallihomma ei koske edes). Jos asuinpaikkakunnalla ei ole työtä, niin sitten vaan muuttoauto käyntiin tai käy kaempana parina päivänä kuussa. Vaihtoehtona on menettää muutama kymppi tuesta. Itse olen ihan Kelan maksamalla työttömyystuella ja asumislisällä tullut toimeen. Siitä vähän rahaa pois, niin saa jatkaa kotona makaamista. Ja koska työttömille ei ole työt kelvannut, niin minulla alkoi vuoden alusta kolme työsuhdetta. Yksi on kokoaikainen ja kaksi osa-aikaista.
Kommentit (102)
Et ole ainoa, jonka mielestä aktiivimalli on hyvä. Muitakin 15-25 vuotiaita reippaita kokoomusnuoria, joilla on aina mennyt ihan kivasti, löytyy.
Sitten on olemassa myös aikuisia ihmisiä, jotka ymmärtävät, että minä-minän kokemukset eivät riitä politiikan tekemisen perusteeksi. Siitä joukosta löytyy mallin vastustajat.
Kyllä ovat. Olet yksinkertaisesti tyhmä. Mitä vähemmän aktiivimallista tietää, sitä enemmän sitä kannattaa.
Ota nyt älylääpiö järki käteen.
Lisääkö tuollainen kikkailu työpaikkoja?
Ei yhtään.
No mitä se sitten lisää?
Tuskaa ja vaivaa sekä maksuhäiriöitä, koska ihmiset joutuvat odottamaan toimeentulotukea kun työttömyysturva leikkaantuu tai tulee karenssi.
Hyötyykö kukaan?
Ei kukaan, ja rikkaillekin on huono kun tämä malli vähentää ostovoimaa ja lisää konkursseja.
Kyllä aktiiviselle töitä on kirjoitti:
Olen itsekin ollut työttömänä, mutta aina on helposti saanut keikkaa sen 18h 65 päivän aikana ilman aktivointiakin. Kyllä ihmisessä/hakemuksissa on jotain pielessä, jos ei onnistu saamaan aktiivimalliin sopivaa työtä. (osaahan tämä aktiivimallihomma ei koske edes). Jos asuinpaikkakunnalla ei ole työtä, niin sitten vaan muuttoauto käyntiin tai käy kaempana parina päivänä kuussa. Vaihtoehtona on menettää muutama kymppi tuesta. Itse olen ihan Kelan maksamalla työttömyystuella ja asumislisällä tullut toimeen. Siitä vähän rahaa pois, niin saa jatkaa kotona makaamista. Ja koska työttömille ei ole työt kelvannut, niin minulla alkoi vuoden alusta kolme työsuhdetta. Yksi on kokoaikainen ja kaksi osa-aikaista.
Se nyt on varmaan ihan sama menettäkö muutaman kympin tuesta, kuin muuttaa. Kukaan ei muuta ilmaiseksi ja kauempana käyminen maksaa. Itse en ole työtön ja työmatkani oli muutaman vuoden ajan lähes 400 km, jota kuljin viikonloppuisin ja minulla oli luonnollisesti myös kakkosasunto joten minua ei tarvitse työhaluttomaksi haukkua tämän mielipiteeni takia.
aijaa, sää meinaat että 500000 aktiiviselle löytyy palkkatyö kun tarjolla on 50000 työpaikkaa, jotka ei välttämäti ole edes perus palkkaisia
minä en aio jäädä kotiin makoilemaan vaan yritän päästä opiskelemaan, tämä saa luvan kelvata aktiiviseksi, ja opiskelupaikkaa jonottaessa opiskelen koodaamista omatoimisesti, minun terveydentila ei enään salli fyysisiä töitä, eli ei voi ajatella sillain että kun sinä pystyt niin kaikki pystyy vaan kaikki ovat yksilöitä, joltain saattaa puuttua vaikka jalka tai joltain saattaa puuttua vaikka käsi niin eivät tietenkään voi sitten ottaa kaikkea mahdollista vastaan, ymmärtääkö? itsellä on polvivamma ja silti yritän löytää itselle sopivaa työtä
minulta poistettiin toissavuonna 40 milliä nestettä polvesta, sitä täytyy jatkuvasti seurata, nyt taitaa taas olla pari milliä kertynyt, käydä taas näyttämässä lääkärille johkin välii
Kaikki tuet voisi poistaa työkykyisiltä/työikäisilyä. Tukia saavat vain kitisevät, kun heidän mielestään persettä homehduttamalla pitäisi saada 2000 e kuussa.
Mitä pahaa siinä on, että työttömän pitää tehdä jotain tukensa eteen? Vähän turhan helposti tulee työttömyystuki, kun naksuttelee vaan parissa minuutissa Kelan sivuilla ilmoituksen.
Aktiivimalli hyvä? Ajatuksena joo. Toteutus täysin pask#.
Varmasti kaikki, työttömät ja töissä olevat, haluaisivat paremman yhteiskunnan jossa olisi töitä mahdollisimman monelle.
Jotta työpaikkoja voidaan saada lisää, tarvittaisiin rakenteellisia uudistuksia. Ne olisi sovittava kaikkien kesken huolellisesti ja pitkällä aikavälillä. Sitten emme saisi lakkojakaan.
Sekä liitot että EK eivät saa minulta hyvää arvosanaa. Hallitus saa itseltäni hylätyn.
Kaikki saman pöydän ääreen, neuvottelemaan rakenteellisista uudistuksista.
Silloin emme tarvitse mitään aktiivimalleja kun töitä riittää kaikille.
Sosiaaliturvan uudistus tulee kuitenkin lähivuosina, mutta se ei saa perustua oletukseen että joka toinen tekee pelkkää pätkäduunia. Ei tuu toimimaan. Oikeita töitä tarvitaan kaikille.
Aktiivimalli on järjetön kallis himmeli joka luo kustannuksia enemmän kuin säästöjä eikä auta työpaikkojen luomiseen yhtään mitenkään.
T. Insinööri
Naks kirjoitti:
Mitä pahaa siinä on, että työttömän pitää tehdä jotain tukensa eteen? Vähän turhan helposti tulee työttömyystuki, kun naksuttelee vaan parissa minuutissa Kelan sivuilla ilmoituksen.
Se, että tällainen valtiolle tehty vastike rahasta (eli työ) vääristää kilpailua ja kärsijänä ovat lähinnä suomalaiset pienyrittäjät. Monikansalliset yhtiöt hyötyvät ja valtaavat markkinoita.
Sitäkään tuskin haluat?
Kyllä, kaikki perheelliset jättää puolison ja lapset ja muuttaa. Tai puoliso jättää vakituisen työn ja lapset alkaa reissukoululaisiksi. Kyllä kyllä.
Naks kirjoitti:
Mitä pahaa siinä on, että työttömän pitää tehdä jotain tukensa eteen? Vähän turhan helposti tulee työttömyystuki, kun naksuttelee vaan parissa minuutissa Kelan sivuilla ilmoituksen.
Ei aktiivimalli laita ketään tekemään mitään tukensa eteen. Kai ymmärrät, että turhalla työnhaku-, kättely- ja pupukurssilla pomppiminen on veronmaksajille menoerä, ei tuottavaa toimintaa.
Jos taas löytää sen pienen työpätkän, työtä tekee, kuten tähänkin asti, palkkansa, ei tukensa eteen.
Valaisetko minulle vielä, miksi aktiivimallin kannattajat ovat niin yksinkertaisia. Lukekaa vaikka viikon ajan kirjoja ja tulkaa sitten keskustelemaan liaää.
Et todellakaan ole ainoa. Aktiivimallia kannattaa myös istuva tasavallan presidentti Sauli Niinistö, sekä hänen puolueensa! Samoin, kuten ilmeisesti myös ne miljoonat taukit, jotka Saulin käyvät lappuun rustaamassa!
Vierailija kirjoitti:

Näinpä! Mutta lampaat eivät osaa ajatella omilla aivoillaan tai sitten yksinkertaisesti tykkäävät siitä mihin tää maa on menossa.
Miten ap on voinut tippua kelan maksamalle peruspäivärahalle, jos on aina saanut töitä? Tuo kun tarkoittaa noin kahden vuoden työttömyyttä.
Muuttoauto pikku pätkähomman takia? Ja asunnonhan saa kun vain kertoo jollekin että minä muutan tänne? Joo hyvin onnistuu...Entäs Helsingin paisuvat asumiskulut?
MietipäUudelleen kirjoitti:
Kyllä ovat. Olet yksinkertaisesti tyhmä. Mitä vähemmän aktiivimallista tietää, sitä enemmän sitä kannattaa.
Ota nyt älylääpiö järki käteen.
Lisääkö tuollainen kikkailu työpaikkoja?
Ei yhtään.
No mitä se sitten lisää?
Tuskaa ja vaivaa sekä maksuhäiriöitä, koska ihmiset joutuvat odottamaan toimeentulotukea kun työttömyysturva leikkaantuu tai tulee karenssi.
Hyötyykö kukaan?
Ei kukaan, ja rikkaillekin on huono kun tämä malli vähentää ostovoimaa ja lisää konkursseja.
Melkoisella itsevarmuudella ja syvällä rintaäänellä toteat, että ei tule lisäämään työpaikkoja. Esitän villin veikkauksen, että olet niitä samoja tällä foorumilla esiintyviä lukuisia älykääpiöitä, jotka toistelivat samalla itsevarmuudella KIKY:stä, että ei siitä mitään hyötyä ole. Tosiasia kuitenkin on, että muualla vastaavasta mallista on selvää hyötyä, ja aika, ei mikään foorumin älykääpiö, tulee näyttämään onko siitä hyötyä vai ei. Kannattaa myös muistaa, että mitä enemmän jostain asiasta tietää, sen vähemmän siitä myös ymmärtää tietävänsä. Rautalangasta väännettynä: mitä tyhmempi olet (terveisiä sinulle) sitä enemmän *luulet* ymmärtäväsi ja tietäväsi jostain asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Et todellakaan ole ainoa. Aktiivimallia kannattaa myös istuva tasavallan presidentti Sauli Niinistö, sekä hänen puolueensa! Samoin, kuten ilmeisesti myös ne miljoonat taukit, jotka Saulin käyvät lappuun rustaamassa!
Saulin ja kavereiden ei ehkä olis kannattanut hehkuttaa aktiivimallia tässä vaalien alla. Nyt näyttää siltä että työttömät todellakin aktivoituu, ensin ainakin äänestämisessä, ja sehän tietää Saulille tappiota.
Vierailija kirjoitti:
MietipäUudelleen kirjoitti:
Kyllä ovat. Olet yksinkertaisesti tyhmä. Mitä vähemmän aktiivimallista tietää, sitä enemmän sitä kannattaa.
Ota nyt älylääpiö järki käteen.
Lisääkö tuollainen kikkailu työpaikkoja?
Ei yhtään.
No mitä se sitten lisää?
Tuskaa ja vaivaa sekä maksuhäiriöitä, koska ihmiset joutuvat odottamaan toimeentulotukea kun työttömyysturva leikkaantuu tai tulee karenssi.
Hyötyykö kukaan?
Ei kukaan, ja rikkaillekin on huono kun tämä malli vähentää ostovoimaa ja lisää konkursseja.Melkoisella itsevarmuudella ja syvällä rintaäänellä toteat, että ei tule lisäämään työpaikkoja. Esitän villin veikkauksen, että olet niitä samoja tällä foorumilla esiintyviä lukuisia älykääpiöitä, jotka toistelivat samalla itsevarmuudella KIKY:stä, että ei siitä mitään hyötyä ole. Tosiasia kuitenkin on, että muualla vastaavasta mallista on selvää hyötyä, ja aika, ei mikään foorumin älykääpiö, tulee näyttämään onko siitä hyötyä vai ei. Kannattaa myös muistaa, että mitä enemmän jostain asiasta tietää, sen vähemmän siitä myös ymmärtää tietävänsä. Rautalangasta väännettynä: mitä tyhmempi olet (terveisiä sinulle) sitä enemmän *luulet* ymmärtäväsi ja tietäväsi jostain asiasta.
Yritäpä nyt avata logiikkaasi ja kertoa, kuinka uskot aktiivimallin lisäävän työpaikkoja. Ja nyt tarkoitan muita kuin byrokratian kasvun myötä syntyviä paikkoja te-toimistoihin, kassoihin ja Kelaan. Tai kurssittajien paikkoja.
Siitä ei ole mitään käytännön hyötyä kellekään. Terveisin veronmaksaja, työllistynyt entinen työtön, jonka mielesetä työttömänä tärkein tehtävä on hakea töitä. Entisenä työttömänä myös tiedän, että se kokoaikainen työpaikka on suurimman osan ykköstoive, median propagannasta huolimatta. Media tekee hallaa työttömille paljon. Sekin, miksi entiset työttömät eivät tule julkisuuteen johtuu häpeästä. En minä halua tulla kertomaan julkisesti yhteistyökumppaneille, että olin takavuosina pitkään pätkä- ja tukitöissä. Se saattaa tehdä hallaa uralleni. Olen vaihtanut paikkakuntaa ja saanut CV:n aukot huijattua näyttämään joltain, mm. olen käynyt tutkintoja nopeassa tahdissa, mutta voin "lisätä" koulun käyntiin yhden työttömyysvuoden, kun alkamisaikaa ei näy todistuksessa.