Voiko työtön elää mielenkiintoista elämää vai tleeko masennus automaattisesti?

Totta helkkarissa voi. Se on mielikuvituksesta kiinni ja ehkä asuin paikastakin

En ymmärrä.

Kun olin töissä, meni päivät ihan sumussa ja usvassa. Luonnottomat heräämiset aamuisin, sitten teet aivottomana 8 tuntia yksitoikkoista työtä, josta lähinnä firman omistaja tienaa. Itse saat just ja just alan minimipalkan - kiitosta ei kannata edes odottaa.

Pari vuotta sitä jaksoin, olihan sentään vakiduuni. Sitten otin loparit. 

Se oli paras päätös ikinä. Nyt voin herätä juuri silloin kun siltä tuntuu, voin kokkailla herkullisia ruokia kotosalla ilman kiirettä, lukea, kuunnella ja soittaa musiikkia, tavata ihmisiä ja puuhailla omiani. Voin vaikka lähteä kävelylle keskellä päivää jos haluan.

Aika kävi tylsäksi töissä, mutta työttömänä ei milloinkaan. Niin paljon tekemistä maailmassa. 

Aikanaan perustin oman toiminimen, että saan rahaa pakollisiin menoihin ja nyt teen itselleni töitä 2-20 tuntia viikossa. Miksi tuhlaisin omaa iakaani muiden rikastuttamiseen - aika on ainoa asia, mitä mulla täällä pallolla on.

Eikö ihmisillä ole sosiaalisia suhteita muuta kuin työn kautta?

En käsitä tuota eristäytymistä, yksinäisyyttä ja tarkoituksettomuutta joka muka automaattisesti seuraa jos ihminen jää työttömäksi.

Tai sitä että ihmisellä ei ole elämässä mitään järkevää, kiinnostavaa tai muuten vain mukavaa sisältöä jos hän ei käy töissä.

Tuohan on suoraan sanottuna sairasta! Vika on yleisessä ajattelussa, ei ihmisen pitäisi lamaantua työttömyyden kohdatessa. Huoli toimeentulosta, mihinkään johtamaton työnhaku ja te-toimiston kyttäys on toki rasittavaa ja aiheuttaa jopa mielenterveysongelmia mutta työttömyys itsessään ei.

Olen yksinasuva työtön ja elämäni olisi kyllä ihan mielenkiintoista. Ei ongelma siinä ole. 

Mutta kun on koko ajan huoli tulevaisuudesta ja siitä, työllistynkö enää koskaan (ikää 54 vuotta), se ahdistaa. Siis pikemmin ahdistaa kuin masentaa, aiheuttaa unettomuutta. Ja mieleen nousee kaikenlaisia väkivaltafantasioita.

Vierailija kirjoitti:

Olen yksinasuva työtön ja elämäni olisi kyllä ihan mielenkiintoista. Ei ongelma siinä ole. 

Mutta kun on koko ajan huoli tulevaisuudesta ja siitä, työllistynkö enää koskaan (ikää 54 vuotta), se ahdistaa. Siis pikemmin ahdistaa kuin masentaa, aiheuttaa unettomuutta. Ja mieleen nousee kaikenlaisia väkivaltafantasioita.

Tarkennan tätä vastausta siten, että ei minulla muuten ole huoli työllistymisestäni kuin ihan rahan takia. Jos talous olisi turvattu, hyvä eläke ansaittu ja sijoituksia tarpeeksi, en haluaisi enää töihin. Mutta kun ei ole.

Olin kymmenen vuotta sitten noin vuoden työttömänä. Tuo aika oli mun elämäni parasta aikaa.

Työttömäksi jääminen oli elämäni paras päätös. Vuosia työelämässä kärvisteltyäni, eri työpaikkoja kokeiltuani ja rutkasti terapiassa ravattuani ymmärsin viimein, että koko elämän vainonnut masennus johtui nimenomaan töistä ja niiden ”pakollisuudesta”. En yksinkertaisesti pystynyt näkemään elämää elämisen arvoisena, jos siitä 80% on pakko kuluttaa työntekoon ja työhön liittyvään. Mikään ei tunnu niin masentavalta kuin tietoisuus elämän hukkaamisesta jokapäiväiseen oravanpyörään.

Olen ollut ”työtön” nyt parin vuoden verran, ja mielenterveyteni on ensimmäistä kertaa 15 vuoteen positiivisella tolalla. En ole koskaan ennen voinut rehellisesti sanoa voivani henkisesti hyvin. Mielenterveys kiittää siitä, että voin joka aamu herätä luonnollisesti ilman herätyskelloa juuri silloin kun kehoni on levännyt tarpeeksi. Siitä, että minulla on vapautta elää niinkuin haluan, tehdä kaikkia niitä asioita mitkä minua kiinnostaa ja joista saan voimaa. Siitä, että voin määrätä omasta elämästäni, matkustaa silloin kuin haluan, nähdä maailmaa, kiertää taidenäyttelyissä, ilmaista itseäni luovasti, viettää aikaa ystävien kanssa, ja hoitaa parisuhdettani ja seksuaalisuuttani aivan uudella tavalla. Liikunta ja terveydestä huolehtiminen myös maistuu aivan eri lailla, kun ei ole kokoajan väsynyt pitkän työpäivän jälkeen ja voi käydä ulkoilemassa valoisaan/aurinkoiseen aikaan jos siltä tuntuu. Enää en elä viikonloppuja varten saatika vihaa maanantaita, koska joka päivä on vapaa ja täynnä mahdollisuuksia.

Koen eläväni paljon mielenkiintoisempaa elämää kuin kukaan kokoaikatöissä käyvistä kavereistani. Matkustan monin verroin enemmän, harrastan enemmän, liikun enemmän, ylipäätään koen enemmän kaikenlaista. Luen paljon kirjojakin. Koska minulla on aikaa, eikä tarvitse valita asioiden välillä.

”Työtön” lainausmerkeissä siksi, etten nosta tukia valtiolta asumistukea lukuunottamatta. Säästöjen lisäksi tienaan tarpeeksi peruselämiseen myymällä maalauksiani ja suunnittelemiani printtejä, ja rahoitan alituisen matkustelemiseni Airbnb-tuloilla.