en jaksa tätä kaaoskämppää!
Valtavasti tavaraa ja vaatetta sekä paperisälää. En jaksa.
Voimia ei ole kuin äärimmäisen harvoin raivaamiseen.
Miten selvitä?
Kommentit (653)
Osalla meistä syy ovat vammoista tai sairauksista fyysiset pystymisvaikeudet alunperin. Niiden jatkuessa, esimerkiksi ollessa hyvin köyhä ja yksinäinen avun saanti on mahdotonta. Se taas kyllä puolestaan AIHEUTTAA niitä mt-ongelmia, mikä tekee pohjalta kiipeämisen entistäkin mahdottomammaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä osta lisää säilytystilaa koska mätät niihin tarpeetonta tavaraa mikä joutaa kierrätykseen. Meinasin itse ostaa säilytyslaatikoita verhoille, liinoille ja muille. Sitten mietin että mihin niitä edes tarvitsen jos ne lojuu vaan laatikoissa. No en yhtään mihinkään. Nyt ollaan siinä pisteessä että meillä ei ole mitään ylimääräistä tavaraa lojumassa kaapeissa vaan kaikelle on oma paikkansa ja jos paikkaa ei löydy niin silloin tavara on tarpeeton.
Mä pari v sitten etsin uusia verhoja. Oltiin miehen kanssa kauppoja kiertelemässä ja Eurokankaassa olin sitten ostamassa ihan ok.t. Mies sitten keksi jonkun valheen ja sai mut pois kaupasta.
Kotona pyysi tuon kaikki verhot esille ja niitä oli yli 50.
Pikkasen avasi silmät.
Kävin kaikki läpi, jätin 2 per ikkuna ja kaikki muut kiertoon.Ja sama näkyi monessa muussa. Liikaa astioita, käsilaukkuja jne.
Laske joku kuu kaikkiin turhiin ostoksiin mennyt raha...oletko rikas?
Itsellä siisti koti ja vähän tavaraa..
Haluaisin käydä kampaajalla ja ostaa pari laadukasta arki vaatetta...
Käyn töissä..mut raha ei tällä hetkellä riitä:(
Miten teillä riittää rahaa turhuuteenkin?
Ei riitä rahat mihinkään ylimääräiseen :( Harmittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama juttu kaksi ihmistä ja 57neliöö.siihen aikaan kun muutin tähän vuokrakämppään 20v.sitten(eka oma asunto) mitäänhän ei heitetty pois vaan laitettiin kaappiin nyt siellä makaa samat kamat monta vuotta kun ei mitään aikanaan raaskinut heittää(opittu varmaan omilta vanhemmilta) kun ei omaa autoo niin ei oikeen tiiä minne roudassa kun ei kehtaa tuonne roskikseen viedä, kaikki 8 roskalaatikkoa täyttyisi hetkessä..
Vie yksi jätesäkki kerrallaan vaikka joka toinen päivä.
Mieluummin yksi muovipussillinen viikossa, siitäkin tulee vuodessa älytön määrä. Roskisten tavallinen tyhjennystahti on kerran viikossa, joten kolme jätesäkillistä viikossa on ihan liian paljon.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä siisti koti ja vähän tavaraa..
Haluaisin käydä kampaajalla ja ostaa pari laadukasta arki vaatetta...
Käyn töissä..mut raha ei tällä hetkellä riitä:(
Miten teillä riittää rahaa turhuuteenkin?
Minulla on pienet tulot, mutta sitä pienemmät menot. Turhuuteenkin jää rahaa, jos siltä tuntuu. Minne omat rahasi menevät? Minä tiedän eurolleen, mihin olen rahani laittanut, kiitos kirjanpidon.
Muuta. Itse juuri myin asuntoni ja muuton yhteydessä heitin 25 isoa jätesäkillistä tavaraa/roskaa roskiin. Kolme isoa ikeakassillista vaatetta lähti kirppikselle/uffiin, pari siistiä huonekalua lahjoitin kierrätyskeskukseen. Maailman paras tunne aloittaa uudesa asunnossa käytännössä ilman yhtäkään turhaa tavaraa.

Onnea uuteen kotiin :)
Meitä on niin monenlaisia. mielestäni saa olla niin sekaista ,kun haluaa,elleivät muut perheessä kärsi siitä. Olemme asuneet samassa kodissa yli 30v.
Meillä on ihan siistiä ollut aina ,lukuunottamatta aikaa , kun pari lastamme oli teiniiässä ja toisen vaatehuone oli aina kaaoksessa.
Olohuoneessa ei ole mitään ylimääräistä.Keittiön pöydät ja tasot siistit,ainoastaan kahvinkeitin ja keivänpaahdin sekä yksi viherkasvi.Kylppäreissä vain yhdet shamppoo ja hoitoainepullot. Makuuhuoneet pedattuina päivisin. Sopivin väliajoin saan raivausinnon ja mustaan jätesäkkiin sopii kaikki ylimääräinen vaaterienu tai käyttämättömät astiat keittiön kaapeissa,ja eikun pesu hyllyille ja uudet lasit / lautaset tilalle,,,jos on löytynyt kauniimpia.
Vanhoja lehtiä ym papereita emme säilytä ( ainoastaan tärkeät verottajaa varten vajaa 10v.
Viiteen vuoteen ei ole tullut mainoksia,lehdet luemme netistä,samoin kun valtavan määrän kirjoja.Laskut tulee E-laskuina ,osa suoraan maksettuna ja osa itse hyväksymme.
Ukolla on vallattuna yksi huone ihan omia tietopuolisia harrastuksiaan varten jne.ihan hyvä niin.Emme todellakaan kumpikaan käytä aikaa siivoukseen,mutta laitamme ollut .)automaattisesti kaikki tavarat niile kuuluville paikoille ja astiat koneeseen saman tien.
Näin helppo on koti pitää siistinä, vaikka olemme 73v vanha pariskunta ( 46 v naimisissa)
Olen ollut työelämässä yli 40v ja myös silloin oli siistiä.

Joo, näitä riittää. Luulee jotkut että mitä vaan voi heittää roskiin.
Ensin shoppaillaan ja sitten heitetään roskiin.
Eikö mitään tullut mieleen?
Luonnekysymys kirjoitti:

Teillä ei ole lasten tavaroita ja vaatteita tiellä.
Saatan saada kohta edullisesti pienehkön hyllykön yhteen nurkkaan ja se auttanee tässä mylläkässä.
Ap
Hei ap !
Lueskelin eilen tämän ketjun läpi. Harmi että osa "keskustelusta" meni taas jankkaamiseksi.
Keskusteluketju "tavarapaljous"
https://www.vauva.fi/keskustelu/3969618/ketju/tavarapaljous
sisältää paljon oikeasti hyviä vinkkejä !
Alussa taisit kertoa ettei sinulla ole paljoa voimia raivaamiseen. Olet kuitenkin aloittanut työn, hienoa ! Liian suuret urakat tuntuvat lamaannuttavilta ja mahdottomilta, kokemusta on. Vaikka homma tuntuisi loputtomalta, kannattaa sitä tehdä vähitellen, edistyksen kyllä huomaa jossain vaiheessa :) Kun tilaa alkaa vapautua, on helpompi myös lajitella tavaraa.
Pystyisitkö asettamaan välitavoitteita ? On helpompi pilkkoa isompi urakka pienempiin osiin. Saatko tukea taloutesi muilta jäseniltä ? Asian ei pitäisi kaatua yhden hengen harteille. Pitäkää huolta ettei tilanne pääsee pahenemaan ja raivatkaa ainakin vähitellen. Ymmärrän halusi myydä tavaraa, mutta jos jokin ei mene kaupaksi järkevässä ajassa saattaa olla fiksumpaa luopua esineestä joka muuten vain hankaloittaisi elämäänne.
Mainitsit jossain vaiheessa että käytössä olevat vaatteet (vai kodintekstiilit?) eivät mahdu kaappiin vaan ovat kaapin edessä. Jos kaapit ovat täynnä lähes pois käytöstä olevaa tavaraa ja käyttötavara pyörii tiellä, olisiko mahdollista pakata kaapinperälle jämähtäneet tavarat väliaikaisesti pois tieltä ja saada kaapit käyttöön jokapäiväisille tavaroille ? Meillä muuton yhteydessä uudenlaisessa kodissa esineiden paikat eivät olleet heti selvillä ja esim. keittiössä kaapit meinasi pursuilla. Päätin jättää aluksi vielä laatikoihin harvemmin käytettävät asiat. Kaappeihin siis ensin vain pakollisemmat tavarat joiden käyttö on päivittäin helppoa. Loput pahvilaatikoihin keittiön nurkkaan, kunnes saa optimoitua säilytystilaa esim. lisäämällä hyllyjä, kattilankansitelineen tms.
Onko kotonanne paikkaa jonka voisi uhrata laatikkopinoille joksikin aikaa ? Tai pöytätasoa, josta tulisi tavaroiden läpikäymispiste. Itse olen pakannut väliaikaisesti tavaraa pois tieltä varastoon, laatikkopinoon huoneen nurkkaan (banaanilaatikot kestävät pinoamista painavankin tavaran kanssa) ja jopa parvekkeelle. Jos parvekkeelle ei pääse suoraan satamaan, monia esineitä voi säilyttää siellä viikkoja tai jopa kuukausiakin. Nytkin minulla on siellä lapsuudenkodistani tuotua läpikäytävää tavaraa, paperitavaraa, askarteluja ja tekstiilejä ainakin. Erittäin arvokkaita esineitä tai arkoja materiaaleja ei kannata laittaa parvekkeelle, kosteus voi kuitenkin pahimmillaan aiheuttaa tuhoa.
Tsemppiä !
Vierailija kirjoitti:
Luonnekysymys kirjoitti:
Meitä on niin monenlaisia. mielestäni saa olla niin sekaista ,kun haluaa,elleivät muut perheessä kärsi siitä. Olemme asuneet samassa kodissa yli 30v.
Meillä on ihan siistiä ollut aina ,lukuunottamatta aikaa , kun pari lastamme oli teiniiässä ja toisen vaatehuone oli aina kaaoksessa.
Olohuoneessa ei ole mitään ylimääräistä.Keittiön pöydät ja tasot siistit,ainoastaan kahvinkeitin ja keivänpaahdin sekä yksi viherkasvi.Kylppäreissä vain yhdet shamppoo ja hoitoainepullot. Makuuhuoneet pedattuina päivisin. Sopivin väliajoin saan raivausinnon ja mustaan jätesäkkiin sopii kaikki ylimääräinen vaaterienu tai käyttämättömät astiat keittiön kaapeissa,ja eikun pesu hyllyille ja uudet lasit / lautaset tilalle,,,jos on löytynyt kauniimpia.
Vanhoja lehtiä ym papereita emme säilytä ( ainoastaan tärkeät verottajaa varten vajaa 10v.
Viiteen vuoteen ei ole tullut mainoksia,lehdet luemme netistä,samoin kun valtavan määrän kirjoja.Laskut tulee E-laskuina ,osa suoraan maksettuna ja osa itse hyväksymme.
Ukolla on vallattuna yksi huone ihan omia tietopuolisia harrastuksiaan varten jne.ihan hyvä niin.Emme todellakaan kumpikaan käytä aikaa siivoukseen,mutta laitamme ollut .)automaattisesti kaikki tavarat niile kuuluville paikoille ja astiat koneeseen saman tien.
Näin helppo on koti pitää siistinä, vaikka olemme 73v vanha pariskunta ( 46 v naimisissa)
Olen ollut työelämässä yli 40v ja myös silloin oli siistiä.Ai kauhee. Vanhat tavarat roskiin ja uudet vaan tilalle. Yritä tässä sitten itse nuorena ihmisenä saada tätä palloa pideltyä kasassa jälkipolville...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellinen kirjoittaja kertoi lojuvista astioista tyttären huoneessa. Miksi ne ovat sinne joutuneet?
Koti pysyy siistinä, kun ruokaa tai astioita ei viedä keittiöstä ja ruokapöydän äärestä minnekään. Meillä lapset hoitavat pöydän kattamisen ja siistimisen päivällisen jälkeen.Jos haluaa olla kotinatsi, käyhän se noinkin. Lapsuudenkodissani oli juuri tuollainen kuri. Eipä se minun kodiltani tuntunut, vaan lähinnä asuntolalta, jossa sain asustaa äidin kodissa hänen ehdoillaan. Muutin pois kotoa nuorena ja eipä ole ollut sinne ikävä.
Oli vaikea alkaa sisustaa ja hoitaa omaa kotia, kun ei ollut sellaista koskaan ollut. En saanut päättää oman huoneeni sisustuksesta, ja siellä ei saanut olla kuin minimimäärä tavaroita esillä (koska äidistä oli epäsiistiä) eikä julisteita eikä kortteja seinillä tai näkyvillä (samasta syystä). Jos oli kirja mukana yleisissä tiloissa, sitä ei saanut laskea kädestään mihinkään jos välillä teki jotain muuta (koska äidistä oli epäsiistiä).
Nykyään kun olen itse äiti, sallin kaikenlaista vähän rennompaa.Juu, hirveä natsikuri kun ruokaa ei saa kaapia oman huoneen nurkkiin homehtumaan ja sotkea vielä leluihinkin :,D ihan kamalaa.
Jaa, missäköhän oli sanottu, että joku kaapii ruokaa huoneen nurkkiin homehtumaan ja sotkee vielä ruoalla lelutkin?? Etkö osaa pysyä totuudessa, vääristeletkö aina muiden sanomaa/kirjoittamaa?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuta. Itse juuri myin asuntoni ja muuton yhteydessä heitin 25 isoa jätesäkillistä tavaraa/roskaa roskiin. Kolme isoa ikeakassillista vaatetta lähti kirppikselle/uffiin, pari siistiä huonekalua lahjoitin kierrätyskeskukseen. Maailman paras tunne aloittaa uudesa asunnossa käytännössä ilman yhtäkään turhaa tavaraa.
Joo, näitä riittää. Luulee jotkut että mitä vaan voi heittää roskiin.
Ensin shoppaillaan ja sitten heitetään roskiin.
Eikö mitään tullut mieleen?
Lue uudestaan. Kirjoittaja ei kerro shoppailleensa juuri montaa tavaraa ja heittäneensä käyttökelpoista, uutta tavaraa roskiin. Et ilmeisesti usko (tai suostu näkemään omassa kodissasi), että säilytät kodissasi ihan kelpo.. roskaa?! Sitä löytyy kaikilta, joiltain enemmän joiltain vähemmän. Ihan silkkaa lumppua, turhaa paperia, risaa, rikkinäistä, käyttökelvotonta. Ja sen oikea paikka on roskis.
Esim. kirjat eivät välttämättä kelpaa mihinkään. Silloin niistä revitään kannet ja paperi menee roskiin - paperinkierrätysroskikseen. Seis! Ennen kuin huudat, että varmaan olisit voinut lahjoittaa kirjat jonnekin, niin eipä välttämättä. Ne kirjat voivat olla esimerkiksi 90-luvun tietokirjoja, auttamattomasti jo vanhentuneita alasta vähän riippuen. KUKAAN ei halua, KUKAAN ei tarvitse. Niiden paikka on roskiksessa.
Tai vaikkapa vanha, käytetty "kyllä tämä on vielä hyvä varalla olla" patja. Kulunut, muotoutunut, kerännyt hilsettä ja pölyä ja ties mitä. Säilytetty varastossa "kyllä tämä on vielä hyvä varalla olla". SEN PAIKKA ON ROSKISSA.
Pestyt ja säilötyt jugurttipurkit. Roskiin.
Haluatko lisää esimerkkejä?
Käyttökelvottomien tavaroiden säilyttäminen ei ole mikään ekoteko. Jokainen hankittu tavara päätyy kaatikselle. Eli kannattaa tarkkaan harkita hankkiessa, luopuessa ei niinkään väliä.

Minäkin voin antaa esimerkkejä. Tässä ketjussa on paljon hyviä. Suosikkini on tuo, joka laittaa käyttämättömät astiat keittiön kaapista roskiin, koska kaupasta löytyy kauniimpia.
Vierailija kirjoitti:
Käyttökelvottomien tavaroiden säilyttäminen ei ole mikään ekoteko. Jokainen hankittu tavara päätyy kaatikselle. Eli kannattaa tarkkaan harkita hankkiessa, luopuessa ei niinkään väliä.
On sen verran väliä, että itse kukin voisi opiskella edes kierrätyksen perusteet tuon "roskiin, roskiin, roskiin" -narinan sijasta. Se vähän hillitsee osteluintoakin, kun joutuu kuskailemaan jätteitään eri puolille kaupunkia.
Esimerkiksi muistisairaus saa aikaan käytöstä mikä ennen ei olisi tullut kuuloonkaan. Se on aivosairaus, ei kukaan "valitse" sitä. En ole koskaan ennen nähnyt kenenkään heittelevän lattialle mutta nyt olen. Henkilö on kyllä täyttämässä 90 ja on Alzheimer.
Olen juoppojakin nähnyt joita perheessä ja elänytkin sellaisten kanssa lapsena, mutta lattialle roskien heittelyä en nähnyt. Yksi perheenjäsen oli bipo, mutta nimenomaan siisteistä siistein. Oli kotipaikkakunnan sairaalassa edelläkävijä hygieniassa, mistä loppusakki ei sitten oikein tykännyt ja savustettiin ulos. Sairastui loppuiäkseen.
Joillain mt-ongelma taas tekee mitä tahansa.
Mt-ongelmia ei kukaan "valitse". Päihteidenkäytön kyllä, mutta ne mt-
ongelmat vaikuttavat ympäristön esimerkin ohella kyllä siihen valintaan.