en jaksa tätä kaaoskämppää!
Valtavasti tavaraa ja vaatetta sekä paperisälää. En jaksa.
Voimia ei ole kuin äärimmäisen harvoin raivaamiseen.
Miten selvitä?
Kommentit (653)
Lisään, että laatikoitakaan ei kannata hankkia ennen kuin todella alkaa raivata. Olen lukenut useita ammattiraivaajien neuvoja, ja he sanovat, että hamstraajien asunnoista löytyy usein käyttämättömiä säilytystarvikkeita. Siellä ne laatikot sitten vievät entistä enemmän tilaa, tyhjinä.
225
Yksi kaappi/lipasto tai vaikka yksi hylly kerrallaan. Pussiin/laatikkoon kaikki mitä annat pois ja toiseen pussiin roskin menevät ja viet heti roskapussin ulkoroskiin ja annettavan varastoon. Päivän päätteeksi meet varastolle katsoon mitä kautta sun on helpoin antaa tavarat pois. Esim vaatekeräyspisteisiin voi vaikka yöllä nakata vaatetta (meillä isojen markettien pihalla). Tavarat voit huomenna käydä viemässä vaikka spr konttiin yms. Tsemppiä, minä sain masennuksen jälkeen tällä keinolla viikossa viiden hengen perheen kpdin kuntoom (neljä pientä lasta ja minä)
Aina jotenkin ajatellaan, että se tavara on "rojua". Minulle on kertynyt parin vuoden aikana liikaa tavaraa - vahingossa ja olosuhteiden vuoksi. Mutta ei se ole rojua.
Olen perinyt yhden asunnollisen erittäin laadukkaita tavaroita, en mitään kaaoskämppää. Minulla oli itselläni jo valmiiksi hyvillä tavaroilla kalustettu asunto. Lisäksi siinä kuoleman ja etenkin sitä edeltävän sairauden tuoksinassa lihoin/laihduin niin, että tarvitsin erikokoisia vaatteita ja niitä on sitten tullut hankittua ilman aikaa harkita erityisen hyvin sitä, mitä on jo ja mitä oikeasti tarvitsee. Joskus on tullut ostettua ylimääräiset kengät tai sitten vaan on hyviä farkkuja (a 100 e) kolmea eri kokoa muutamat kappaleet jokaista. Ei hyvää tavaraa heittele jätesäkkiin tuosta vaan ja pistä pihalle, kyllä pitäisi olla aikaa käsitellä ne järkevästi - järkevämmin kuin ostoprosessi tapahtui.
Lisäksi se toisen sairastaminen ja kuolema on väsyttänyt itseäkin fyysisesti ja henkisesti ihan uskomattomalla tavalla. Pahimmillaan päivässä oli vain muutama kirkkaasti soljuva tunti ja ne oli pakko käyttää työhön ja pakollisiin askareisiin.
Itse selvisin kaaoksesta lopettamalla ostamisen.
Annoin kierrätykseen 4/5 tavaroista.
Koti on avara ja siisti.
Kuljen samoissa vaatteissa melkein aina käyttäen vaatteet loppuun ja ostan vaan laatuvaatteita
Tarjousten uhreilla on kodit kuin sikolättejä.
Miettikää oikeesti aina kun meinaatte ostaa jotain et pärjäätkö ilman?
Koiraa ulkoiluttaessa katson näkyy ikkunoista naapurin asuntoon joka on tavarahelvetti. Täynnä rihkamaa, tekokukkia, vaatepinoja, lehtipinoja, kippoja ja kuppoja hyllyt pursuaa, seinät täynnä rihkamatauluja.
Ei ihme et joutuu käyttään kämpässä asuja mielialalääkkeitä kun ees ajatus ei kulje. Päivät kuulemma kuluu hukassa olevien tavaroiden etsimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Aion lahjoittaa joitain takkeja pois. Nyt aion myydä luistimia. Koko ajan yritän myydä hyvää vaatetta ja tavaraa.
Toivottomalta vielä näyttää.
Totesin äsken että tarvitsen kaappeja lisää.
Keittiöön hyllykkö ja olkkariin enemmän säilytystilaa ja uusi sisustus jos jaksan sinne saakka.
Ap
Älä yritä myydä, anna pois ja lahjoita. Varsinkin jos yrität myydä eikä oikein kauppa käy.
Vierailija kirjoitti:
Varasin kahdeksi viikoksi kirppispöydän ja vein sinne tavaraa useita kassillisia, vähän kerrallaan. Tienasin jopa vähän vaikka pelotti että jään miinuksen puolelle koska laitoin todella edulliset hinnat ja laskin hintoja jos ei käynyt kaupaksi. Kotiin piti tuoda kylläkin takaisin tavaraa. Lajittelen vielä osan ilmaiseksi annettavaksi pois.
Minä en toisi kirppistavaraa enää takaisin. Se mikä ei mene kaupaksi menee joko lahjoituskonttiin tai roskiin. Pahimmassa tapauksessa tuot luteita kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain ammattijärjestelijöitä on olemassa mutta maksaa. Välillä tv-ohjelmia joista saa avun ilmaiseksi mutta kaikki näkee sun kodin.
Itsellä ongelma myös. Ollut aina. Voimaton olo, tuntuu täysin mahdottomalta enää pystyä raivaamaan tätä.
Osta 10 rullaa jätesäkkejä. 1 säkillinen tavaraa roskikseen päivässä.
Kun säkit loppuu alkaa varmaan olemaan homma hyvällä mallilla.
Helppoa ja ei vie kuin 10 minuuttia päivässä.Tämä on hyvä neuvo, mutta jostain syystä ei tykätä. Ilmeisesti liian yksinkertaista. Mukavampi velloa siellä epätoivossa.
Kuulen kun ne ei ole roskia vaan vaatetta, leluja, käyttötavaraa ja papereita joista suurin osa tärkeitä.
Vaatteet - onko kaikki käytössä? Lajittele pois ne joita ei tule käytettyä, jotka ei sovi päälle jne.
Leluja - onko kaikki käytössä? Lahjoita pois osa.
Käyttötavara - onko kaikki käytössä? jne
Papereita - skannaa talteen ja lajittele, "suurin osa" tarkoittaa että kaikki ei ole tärkeitä.
Itselläni se lähti siitä, että piti opetella vaan heittämään tavaraa pois - vaikka ne saisikin myytyä. Jos asunto alkaa olemaan kaatopaikka niin ei silloin enää aleta myymisiä ajattelemaan, vaan tavaraa pitää saada mahdollisimman pian pois.
Aloita kuitenkin yhdestä kohdasta tai yhdestä asiasta, kuten vaikka että kaikki vaatteet tulee noukkia ja kerätä yhteen kasaan tai vastaavaa. Lajittelu olisi ehkä paras mistä lähteä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä aina ihmettelen miten voi olla "kaaoskämppä"? Miten pieni asunto on ja montako asukasta/koiraa/kissaa?
Eihän sitä kaaosta voi tulla jos hoitaa huushollia edes vähän joka päivä. Tiskit koneeseen, pyykit pyykkikoriin/koneeseen, lehdet/paperit pinoon/laatikkoon/roskiin, lelut koreihin/lastenhuoneisiin, vaatteet kaappiin, ruuat heti syömisen jälkeen rasioihin/jääkaappiin/pakkaseen jos jotain jää - kattilan huuhtelu ja koneeseen, työtasojen siivous pari kertaa päivässä. Tuolla pääsee jo pitkälle.
Aina sitä näkee kuvia joissa on pyykkivuoria lattioilla ja kodinhoitohuoneissa mutta miksi?? Mä en vaan tajua miksi ne on siinä lattialla tai työtasolla. Ihan saa katsoa peiliin jos ei alkeellisimmistakaan hommista selviä. Meillä tehdään pitkää työpäivää, on 4 lasta ja silti perussiistiä aina.
Kyllä se on tuo vittupääenergia niin tehokasta, että sen voimin pitäisit vaikka koululuokallisen lapsia järjestyksessä, ja sata kilometria Siperian rataa kaupan päälle. Entä sitten? Kaikilla sitä ei ole tarpeeksi. On sen sijaan kaikenlaisia hidastimia, joista itsekin leuhkit, ettei sinulla ole aavistustakaan. Ja pidät sitä hienonakin?
... niin ja täsmennän vielä, en ole aloittaja. Joten älä nyt ainakaan sen kimppuun käy näistä haukuista riemastuneena. Se taisi olla kuitenkin tukea vailla enemmän kuin taivastelua.
Miksi kävisin? Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä - minullakin.
Ehkä se on vain sisäänrakennettu juttu ettei missään kaaoskämpässä pysty asumaan. Samalla tavalla kun huolehtii itsestään ja perheestään huolehtii myös kodistaan.
Tässä ketjussa oli kuitenkin tarve neuvoille tilanteessa, jossa tiptopkämppä ei ole sisäänrakennettu juttu, ihmisiltä, jotka tietävät, mistä on kyse. Ei mielipiteistä.
Ap kysyi ohjeita ja annoin pitkän litanian kuten muutkin.
Just. Näitä hyödyllisiä ohjeita, kuten "Oletko masentunut? Piristy!" "Kertyykö kiloja? Laihduta!" "Miten voi olla kasoskämppä? Siivoa!"
Luepa uudestaan: tässä esim yksi ohje: pyykit pyykkikoneeseen/-koriin. Eipä tuo mitään vittuilua ole.
Entä kun niille pyykeille ei koneen jälkeen ole mitään paikkaa? Siis puhtaille. Tällä hetkellä eteisessä muovilaatikossa ja röykkiöissä. Siitä käytetään ja koneen kautta takaisin. Ja meitä 4 henkeä.
T: toinen kaaoksen kanssa kamppaileva.Mitä kaapeissa on?
Täynnä. Lisäksi niihin ei pääse, koska edessä on tavaraa ja laatikoita. Tilanne pahentunut pikkuhiljaa ja nyt ollaan tapissa eli kaikki tila käytetty. Tavaraa pystyy siirtämään vain ovesta ulos ja sitä tässä pikkuhiljaa tehdään. Tavoitteena on saada tästä kolmiosta vielä koti.
T: Kaaosta 20 vuotta.
Täynnä? MITÄ ne on täynnä?
Tämä on arka aihe itsellenikin ja kauhea salaisuuteni. Asun kaaoskodissa. Sympatia ja tsemppiä ap:lle.
Minusta paras neuvo täällä oli, että yritä siivota 30 min päivässä. Sitten ajattelen, että älä yritä eka myydä vaan vie ”helppoa” tavaraa kierrätykseen. Siis sellaista, josta on helpoin luopua. Näet isoja tuloksia nopeasti.
Jos nyt on sellaista josta edes on helppo luopua.
Aion nyt juuri aloittaa 30 min siivouksen. Ap, tämä on sinun ansiotasi.
Täällä yksi tavarakaaoksessa elävä. Ahdistaa ja hävettää. Teen aina vähän kerralla, koska muuten menen lukkoon ja sitten en saa sitä vähääkään tehtyä. Tsemppiä, ap!
Vierailija kirjoitti:
Aina jotenkin ajatellaan, että se tavara on "rojua". Minulle on kertynyt parin vuoden aikana liikaa tavaraa - vahingossa ja olosuhteiden vuoksi. Mutta ei se ole rojua.
Olen perinyt yhden asunnollisen erittäin laadukkaita tavaroita, en mitään kaaoskämppää. Minulla oli itselläni jo valmiiksi hyvillä tavaroilla kalustettu asunto. Lisäksi siinä kuoleman ja etenkin sitä edeltävän sairauden tuoksinassa lihoin/laihduin niin, että tarvitsin erikokoisia vaatteita ja niitä on sitten tullut hankittua ilman aikaa harkita erityisen hyvin sitä, mitä on jo ja mitä oikeasti tarvitsee. Joskus on tullut ostettua ylimääräiset kengät tai sitten vaan on hyviä farkkuja (a 100 e) kolmea eri kokoa muutamat kappaleet jokaista. Ei hyvää tavaraa heittele jätesäkkiin tuosta vaan ja pistä pihalle, kyllä pitäisi olla aikaa käsitellä ne järkevästi - järkevämmin kuin ostoprosessi tapahtui.
Lisäksi se toisen sairastaminen ja kuolema on väsyttänyt itseäkin fyysisesti ja henkisesti ihan uskomattomalla tavalla. Pahimmillaan päivässä oli vain muutama kirkkaasti soljuva tunti ja ne oli pakko käyttää työhön ja pakollisiin askareisiin.
Tuo monen kokoisen vaatteen pitäminen onkin oikea tilasyöppö! Minulla esim. on paino viimeisen viiden vuoden aikana vaihdellut noin 50 kiloa, minkä lisäksi olen ollut raskaana. Ja huolimatta siitä minkä kokoinen sattuu olemaan, on pakko olla jotain päällepantavaa, että voi edes poistua kotoa. Eli minulla on ainakin viidessa eri koossa bleiseriä ja suoraa housua ja kauluspaitaa (töitä varten), sekä farkkua ja t-paitaa ja hupparia ja alusvaatetta ja vaikka mitä. Kaikkien vääränkokoisten vaatteiden heittäminen pois on ihan katastrofi, koska ei minulla ole varaa ostaa uutta settiä aina kun paino vaihtelee. Kotona voin tietysti raahustaa kolme kokoa liian suurissa verkkareissa, mutta töihin ei niissä ole menemistä.
Meilläkin näyttää ihan hirveältä, mutta kun ei ole kaappeja (en kyllä ala tilapäiseen kämppään ostella - ei ole varaa edes), on Smartboxeja vinot pinot joka paikassa. Jos sen vuoksi alkaisi hävittää kaiken, missään ei saisi olla mitään näkyvillä, pitäisi hävittää kaikki, mitä on. Enkä minä ole siinä asemassa elämässä, voisin heitellä pois ja ajatella ostavani joskus sitten uudet kun on säilytystilaa järkevämmin. Kun muuttaa pois.
Ei se "kaaos" aina johdu siitä, olisi järjetöntä, järjettömän tyyppistä tai järjettömän paljon.
Jollakulla voi olla vaikkapa näin huono säkä tilapäiseksi aiotun tai muun kämpän suhteen. On ennenkin ollut tämän kokoinen kämppä johon mahtui kuin taikurin pohjattomaan pussiin. Oli näet käytännöllisiä kaappeja makuuhuone, keittiö ja eteinen täys, iso vaatehuone ja kunnon alavarasto. Täällä on hyvin huono epäkäytännöllinen pieni komero vaatehuoneeksi, keittiössä niin vähän kaappeja etteivät ruuat ja keitto-/paistoastiat mahdu muista astioista tai tavaroista muusta puhumattakaan eikä sitten mitään muuta kaapistoa sisällä. Alakerrassa alta metri kertaa alta metri haiseva "putka" varastoksi.
Ei tässä auta kuin päästä pois tällaisesta jollain koska ei tässä ole mitään järkeä millään tapaa. Ei tällaisia ratkaista hävittämällä kaikki koko vähä tai paljo irtaimisto. Mikä voi olla huolella vuosien ja vuosien aikaan kerätty ...
Masentaa, mutta vielä masentavampaa muualle päästyä olisi jonkin maritusvillin tai siihen seonneen käskyjä sokeasti tottelun seurauksena seistä tyhjässä kämpässä sängyn, yöpöydän, 1 tuolin ja imurin kanssa kädessä 1 kattila, 1 muki 1 lautanen, 1 lusikka, 1 veitsi ja 1 haarukka, laatikossa vieressä 1 housut ja 1 paita ylle.
Sellaisestakaan vouhkaaminen ei kyllä ihan täysillä käyvää ole. Ihan yhtä höperöä kuin moni muukin täysin höperöksi luonnehdittava asia.
Kukaan ei vain uskalla jostain kumman syystä sanoa ääneen sitä, eikä sitä, se osa porukasta joilla kaikki ei ole kotona, menevät helposti täysin sekaisin joka vilityksestä. Tosi äärimmäisyyksiin fanaattisesti meneminen ei ole ihan tervettä, hyvä merkki, terveyden ja normijärkisyyden merkki. Nämä jotka messuavat intopinkeinä miten tarvitaan vain yksi jotain kuten 1 lakana.
Jo on vihreää ja ekologista? ja ihmisillä liikaa varaa heitellä hyvää tavaraa. Sitten ostaa uutta tilalle ... kyllä siinä tulee mielenkiintoisia ilanteita kun lakanoihin oksennusta, ripulia, verta tai muuta. Nukkuvatkohan nämä kipeinä sitten suoraan patjoilla ja likaavat ne? Saahan sitä uusia, kun on rahhaa ...
Luultavasti se ei nyt tartukaan suoranaisesti mutta kannattaa pitää vähän väliä. Eihän sitä koskaan tiedä. Minä kyllä varmuudeksi estin sellaisen facessa. Ei sitä jaksa kuunnella / katsella ja sitten kun silläaletaan pommittaa itseä suoraan, eieiei.
Jokainen ottakaa joskus tuumaustaukoa ja pysähtykää vähän välillä miettimään mitä olettekaan oikein tekemässä ja miksi ja mitä se voi vaikuttaa?
Jatkoa:
joskus todella alkaa miettimään miten erilaista sakkia ja sortimentia me ihmiset voimme olla.
Esimerkiksi yksi meillä käydessä alkoi hirmuisen riepakan kirjoista kirjahyllyssäni. Minä: ??? onko tuo ihan seonnut?
Minulla yhdessä muutossa jossa en itse ollut vahtimassa, katosi mystisesti useampi iso Smartbox laatikko vieläpä. Pari kirjahyllyäkin hajosi.
Yhden kerran vuoskymmen sitten muutossa raakasin rankasti kaikki kirjat joita en ollut saanut luettua aloitustyrityksistä huolimatta tai mitä en aikonut uudelleen lukea enää (eikä kukaan muukaan). Jätin tasan tavaraa mistä tiedän voin koska tahansa lukea uudelleen jopa lukemattomia kertoja tai samoilta kirjoittajilta. Jäljelle jäi noin kuuden hyllyn täyden verran silloin. Yhden kirjailijan monikymmenpäisen sarjan olen uusinut välillä kuluneisuuden vuoksi. Nykyään ostan kaikki uudet eenä. Eenä on pilvessä tuhansittain. En ymmärrä siinä mitään merkillistä. Jotkut näkevät. Onneksi tuo ihmisparka ei mitään tiedä siitä mitä ei näe.
Minä yleensä olen tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat kaltaisiani näissä asioissa, jotka ovat itselleni tärkeitä. Joskus huomaa sitten miten erilaisia meitä oikein on.
Missä vaiheessa meiltä kuitenkin on kadonnut kaikki käytöstavat?
En minä ole koskaan alkanut riepottaa kenenkään niskassa siitä mitä tämä kerää ja kotonaan säilyttää ja miksi. On vähän vaikea nähdä miten missään aukeaisi mikään sen kummempi autuus siitä, 80cm leveitä 180cm korkeita kirjahyllyjä ja kirjoja niissä ei olisi seinustoilla. Meillä niitä on onneksi voitu käyttää peitettämään asunnossa huonokuntoisimman näköistä seinää. Aiemmin muualla on vapaasti sijoitettu.
Mutta kun ei itse kirjan kansia koskaan avata eikä ymmärretä miksi muut niin tekevät?
ei kyettäisi edes lukemaan koska yksinkertaisesti älyä ei riitä mielikuvituksen toimia, turhiahan sellaisen ihmisen mielestä kirjatkin ovat. Eivätkä tietysti ymmärrä, miksi nyt kukaan lukisi mitään uudelleen tai miksi kukaan keräilisi yhtään mitään kirjoja tai ei, tai miksi joku tahtoisi pitää omia kotona. Ja sitten se "kirjaston" vääntäminen juttuun mukaan ... Ja miten mitään ei voi tarvita mitä kirjastossa ei ole. Katsovat silmät ymmyrkäisinä kuin muut olisivat jotenkin pöhköjä ja he superviisaita älykköjä.
Tulee ihan kylmät väreet kun miettii, millaisiin voi iikein törmätä elävässä elämässä eikä vain online. Brrrrr. Helppo kai heidän on pitää järjestystä koska heillä ei riitä kapasiteettia olla kiinnostunut tai pitää yhtään mistään paitsi juoruamisesta ja kyttäyksestä. Mitään ei tarvitse olla eikä säilyttää. Eivät tarvitse yhtään mitään. Eikä kukaan muukaan saisi.
Jos nähdään jonkun olkkarissa koriste-esineitä tai nättejä astioita jonkin tason päällä tai lasikaapissa hyllyllä, niistäkin aletaan mekastaa.
Niin, miksiköhän joku nyt ei heittele kauniita astioita mäkeen tai Konttiin tai myy pois? Minä koetin selittää, mikäli minä en niitä tahtoisi pitää, en pitäisi, ja mikäli mieluummin tahtoisin rahaa kuin niitä, en olisi niitä rahalla edes hankkinut. Mutta ei. Kun eivät keittiön valutuskaapissa, turhia. Niin, ehkä hän ei arvosta eikä tarvitse, pidä eikä ymmärrä ja kaikki hänestä turhaa.
Jollei 5 minkkiturkkia itsellään esitteillä eteisen tangolla, kun joku tulee käskettunä kahville.
Tämä juttu on muuten tosi ...
-nauraa katketakseen-
No, jotenkin sun juttu on vähän levotonta ja sekavaa eli saattaa olla muustakin kyse kuin säilytysongelmasta.
Kyllä, minullakin on kirjahylly missä säilytän kirjoja - ennen kuin ryhdyt arvioimaan kommentointikapasiteettiani sen kummem-min.
Miten ois psykologi/psykiatri tms aluksi. Voisitte miettiä niitä syitä ensin.
Ei ole normaalia kellekkään pitää tavaroista kiinni kynsin hampain.
kaikki nuo siivousjutut ihan turhia ohjeita, ne ei toimi jos pää ei tomi.
Mä en oikeasti osaa kuvitella ihmistä, joka alkaisi oikeasti kylässä arvostella tavaramäärää. Jos taas kuvittelee nettikeskustelujen kauhisteluiden olevan henkilökohtaisia, ei sekään ihan järkevää ole. Yleisellä tasolla en ymmärrä miksi ihmiset haluavat elää hirveän tavaramäärän keskellä ja näin nettikeskustelussa voin sen esiin tuoda, oikeassa elämässä ihmiset saa ihan rauhassa olla tavaroidensa kanssa, korkeintaan sisäisesti ajattelen että onneksi itsellä ei ole rojua yhtä paljon.
Vaikka olen minimalisti, on meillä iso pino fleecepeittoja juurikin oksennustautia varten. Ja useammat lakanatkin, samasta syystä. Joskus näissä keskusteluissa tuntuu että minimalismi/konmari tms. tekee elämästä hankalaa, mulle minimalismin tarkoitus on tehdä elämästä helppoa, tosin olen ollut minimalisti yli kaksikymmentä vuotta, joten nää uusimmat muotivillitykset ei ole vaikuttaneet ja elämä on tavaroiden suhteen hioutunut käytännölliseksi. Konmarin kyllä luin mielenkiinnosta.
Sinulla oli paljon hyviä neuvoja, mutta tälle viimeiselle annan miinuksen. Ei jätesäkkejä ennen kuin kamoja aletaan kantaa asunnosta ulos. Vaikka asettelisit paperit siististi pinoon pussin pohjalta alkaen, niin ei vaadi paljon, kun pino alkaa valua ja keikkua ja lopulta sinulla entistä on kammottavampi sekasotku paperia.
En laittaisi säkkeihin edes vaatteita. Kannattaa ostaa muuttolaatikoita (yleensä halvimpia) tai muita taitettavia pahvilaatikoita. Ne tekevät raivauksen alla olevan asunnon edes hieman siedettävämmän näköiseksi ja niiden siirtäminen paikasta toiseen on helpompaa kuin kaiken maailman epämääräisten pussukoiden.