en jaksa tätä kaaoskämppää!
Valtavasti tavaraa ja vaatetta sekä paperisälää. En jaksa.
Voimia ei ole kuin äärimmäisen harvoin raivaamiseen.
Miten selvitä?
Kommentit (653)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ei varmaan ole ylimääräistä rahaa? Jos on, osta siivousapua. Minulla jäi/syntyi voimia omien sotkujeni setvimiseen, kun joku toinen puhdisti perussiivousasiat.
Omien tavaroiden läpikäymistä eli päätösten tekemistä siitä, mitä säästää, mitä pistää kierrätykseen ja minkä heittää roskiin, ei voi tehdä kukaan muu kuin itse. Ne ovat omia päätöksiä. Se ei ole "siivoamista". Siivoaminen on aivan eri asia. Kyse on raivaamisesta.
Kodin siivoaminen ei itselleni tuota ongelmia niiltä osin kuin vapaata lattiapintaa on (valitettavasti koko ajan vähemmän). Keittiö ja kylppäri ovat aina puhtaat eikä kaaosta siellä ole. Muualla sama kaaos kuin aloittajalla. Lehtipinoja, selvitettäviä/arkistoitavia ja osa poisheitettäviä/silputtavia virallisia papereita, vaatteita ja kaikenlaista tavaraa ja jopa ostettujen tavaroiden pakkauslaatikoita kerääntynyt nurkkiin aivan liikaa.
Tuntuu toivottomalta urakalta. Varsinkin kun mieliala ollut pitkään alavireinen, jolloin päätösten tekeminen on todella vaikeaa (= masennus, jolloin aloitekyky olematon ja jaksaa huolehtia vain kaikkein välttämättömimmästä). Ei ole varaa heittää mitään tarpeellista pois, mutta ei myöskään tilaa säilyttää kaikkea. Ja tämä kaaos ympärillä laskee elämänlaatua huomattavasti. Koti ei ole sellaisessa nautittavassa käytössä, missä se rojusta raivattuna olisi.
Itse yritän toimia näin:
Paras keino pilkkoa valtava urakka pieniin palasiin, kirjoittaa listoja työjärjestykseksi. Eikä hermostua, vaikka ei saisi kerralla kovin paljon etenemään. Aloittaa vaikka kerääntyneistä lehdistä. Ei niitä kaikkia tarvitse eikä kuitenkaan tule luettua, vaikka lojuisivat nurkissa hamaan maailman tappiin. Reippaalla kädellä selaillen roskapinoon. Ja keräysastiaan saman tien. Uudet lehdet ja mainokset luettava saman tien, ettei niitä pinoja enää kerry.
Aina, kun saa yhden pikkuosion urakasta tehtyä, vetää listasta viivan sen yli. Mutta jättää ne suoritetutkin listat talteen näkyville, että tulee hyvä mieli, kun näkee, mitä on jo saanut tehtyä. Pikkuhiljaa, mutta tasaisesti. Ja joka päivä suinkaan ei tarvitse jaksaa. Myös lepoa ja armollisuutta itseä kohtaan.
Ok. Minulla kaaos johtui ajan ja voimien puutteesta. Siksi auttoi, kun joku perussiivosi ja sai itse keskittyä tekemään päätöksiä. Toki ei auta, jos ongelma on siinä, ettei osaa/halua tehdä niitä päätöksiä.
Masennuksessa ei ole kyse siitä, mitä ihminen "osaa ja haluaa" tehdä. Kyse on lamaannustilasta, jolle tyypillistä totaalinen fyysinen ja henkinen uupumus, joka seurausta vakavista unihäiriöistä. Tämän uupumuksen takia keskittymiskyky on nolla.
Tällaisessa elämäntilanteessa jaksaa tehdä juuri ja juuri sen välttämättömimmän ja muut ei niin kiireelliset asiat karsiutuvat automaattisesti pois eli siirtyvät tuonnemmaksi, mikä alkaa kerryttää pikkuhiljaa sitä kaaosta ympärille. Mekaaninen yksinkertainen asunnon puhtaanapito ei tuota ongelmia. Sen tekee rutiinilla vaikka unissaan.
Mutta raivauksessa (=mitä säästää ja mitä heittää pois) vaadittava päätösten tekeminen edellyttää hyvää vireystilaa ja keskittymistä. Tottakai jokainen virkeänä jaksaa tehdä vaikka mitä. Oletan, että monilla kaaos kehittyy kotiin juuri sellaisina kausina elämässä, jolloin kärsii masennuksesta ja/tai surutyöstä, joka on vienyt voimat. Näin ainakin itselläni.
Vierailija kirjoitti:
Mä aina ihmettelen miten voi olla "kaaoskämppä"? Miten pieni asunto on ja montako asukasta/koiraa/kissaa?
Eihän sitä kaaosta voi tulla jos hoitaa huushollia edes vähän joka päivä. Tiskit koneeseen, pyykit pyykkikoriin/koneeseen, lehdet/paperit pinoon/laatikkoon/roskiin, lelut koreihin/lastenhuoneisiin, vaatteet kaappiin, ruuat heti syömisen jälkeen rasioihin/jääkaappiin/pakkaseen jos jotain jää - kattilan huuhtelu ja koneeseen, työtasojen siivous pari kertaa päivässä. Tuolla pääsee jo pitkälle.
Aina sitä näkee kuvia joissa on pyykkivuoria lattioilla ja kodinhoitohuoneissa mutta miksi?? Mä en vaan tajua miksi ne on siinä lattialla tai työtasolla. Ihan saa katsoa peiliin jos ei alkeellisimmistakaan hommista selviä. Meillä tehdään pitkää työpäivää, on 4 lasta ja silti perussiistiä aina.
Kehotan sinua noudattamaan omaa ohjettasi: Ihan saat katsoa peiliin!
Sieltä löytyy se itsekeskeinen, jolta puuttuu täydellisesti ymmärrys ja kyky asettua muiden ihmisten tilanteeseen ja erilaisiin elämänvaiheisiin. Kerrot suurieleisesti, miten TEILLÄ TEETTE (=monikko) triviaalit asiat sen sijaan, että miettisit, mitkä asiat voivat olla syynä aloittajan esittämään ongelmaan. Eiköhän jokainen tiedä nuo mainitsemasi itsestäänselvyydet. Kuvitteletko, että ihmiset ovat idiootteja? Etteivät tiedä, miten taloutta hoidetaan? Huokaus...
Yhden hengen taloudet ovat Suomessa yleisin talouksien koko. Vuoden 2016 lopussa tällaisissa talouksissa asui 1,1 miljoonaa suomalaista. Se on 20% kansasta eli joka viides asuu yksin. Silloin, kun se yksi ainoa huushollin pyörittämisestä vastuussa oleva ei syystä tai toisesta ole kunnossa huolehtimaan normaaleista "pikkuaskareista", kukaan ei niitä hoida.
Varmasti sairaudet ovat suurin syy. Voi olla fyysisiä rajoitteita tai eri syistä johtuvaa uupumusta, mistä seuraa, että ne "pikkuaskareet" eivät olekaan enää pieniä, vaan ylipääsemättömiä elämäntilanteesta johtuen. Ja se, ettei tilapäisesti jaksa, alkaa aika nopeasti näkymään kaaoksena kotona. Jokainen kunnossa oleva osaa ja jaksaa hoitaa asuntoaan.
Jos taloudessa on kaksi aikuista, kai silloin nyt ainakin jompikumpi on kunnossa tekemään kotityöt. Yksin asuvalla ei ole vaihtoehtoja siinä, kuka ne työt tekee.
Vierailija kirjoitti:
Valtavasti tavaraa ja vaatetta sekä paperisälää. En jaksa.
Voimia ei ole kuin äärimmäisen harvoin raivaamiseen.
Miten selvitä?
Samaa tuskailen enkä aina jaksa minäkään. Mutta älä välitä, kaaos on tutkimusten mukaan merkki älykkyydestä ja luovuudesta.
https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/valvot-kiroilet-ja-kotisi-o…
Raivaat sitten silloin tällöin, kun jaksat. Älä ota liikaa paineita asiasta!
Vierailija kirjoitti:
Jos taloudessa on kaksi aikuista, kai silloin nyt ainakin jompikumpi on kunnossa tekemään kotityöt. Yksin asuvalla ei ole vaihtoehtoja siinä, kuka ne työt tekee.
Ei ole aina perheelliselläkään. Mieheni ja lapset sotkevat ja siivousvastuu on minulla. Lapsia opetan osallistumaan, mutta he kyllä huomaavat isän esimerkin. Alan olla eron partaalla tuon p*skapään kanssa, joka osallistuu vuosi vuodelta vähemmän.

Lopeta tekeminen. Katso, kuinka kauan vie, ennen kuin p*skapää huomaa kaaoksen. Ja jos huomauttaa siitä, käske hänen korjata tilanne, jos se häntä häiritsee. Sano, että sinua ei enää kiinnosta. Tekemällä mahdollistat miehesi lusmuilun. Kovat panokset nyt piippuun, jos ei puhe auta.
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään tilaa mitään lehtiä. Kaikki lehdet ovat ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia. En laita "ei mainoksia" ilmoitusta postiluukkuun, koska haluan ruokakauppani tarjoukset sekä myös paikallisten (myös valtakunnan) uutisten takia ilmaisjakelulehdet (3kpl) juuri siksi, koska muita lehtiä en tilaa. Ja todellakin niitä ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia jaetaan täällä Helsingissä 3 kertaa viikossa ja niitä tulee aivan järjetön määrä jo yhden viikon aikana.
Laita "ei mainoksia" -lappu oveen siksi aikaa, että saat vanhat lehtikasat käytyä läpi. Saahan sen aina otettua pois, jos pinot käyvät liian pieniksi. Monien ruokakauppojen tarjoukset näkee netistä, esimerkiksi osoitteessa http://www.ruokamenot.fi/tarjoukset . Ilmaisjakelulehdiltä löytynee myös jonkinlaiset nettisivut, joilta voi lukea tärkeimmät uutiset.
Jos energiaa ei riitä kaikkeen tai vain hetkeksi, niin kokeile seuraavaa, auttoi mulla. Laita munakello tai kännykän ajastin raksuttamaan 30 minuttiin. Tee joka päivä jokin seuraavista:
1) Ota kaksi muovikassia, yksi roskille, yksi niille tavaroille, jotka ovat väärässä paikassa. Jos vähänkään jäät miettimään, että kumpaan ryhmään esine kuuluu, laita roskiin. Kun aika on kulunut, vie roskat ulos.
2) Kerää astiat ja laita likoamaan kuumaan tiskiveteen/lado pesukoneeseen. Kerää likaiset vaatteet pesukoneeseen, laita pesukone päälle. Älä tässä kohtaa jää arpomaan, onko joku sohvalla lojuva vaate likainen, pesuun vaan. Tiskaa tiskejä loppuaika. Päästä vesi pois, kun kello kilkattaa.
3) Lajittele ykköskohdan tavaroita oikeille paikoilleen.
4) Siivoa keittiön kaappeja, mukaanluettuna jääkaappia. Kaikki vanhentuneet ja jämät roskiin jääkaapista. Kaikki vanhentuneet roskiin jauhokaapista. Kaikki rikkonaiset kipot ja kupit roskiin, samoin tahraiset muoviastiat. Kaikki mainostuopit roskiin. Jos vähänkään mietit -> roskiin. Kun kello kilkattaa -> vie roskat.
5) Tee kirjahyllylle ylläoleva.
6) Tee vaatekaapille ja liinavaatekaapille ylläoleva.
7) Tee kylpyhuoneessa ylläoleva.
30 minuuttia pitäisi jaksaa siivota päivässä. Jos 30 minuuttia tuntuu liian paljolta, aloita 20 minuutilla. Sen ajan jaksaa vaikka nälkäisenä. Käy kuitenkin pissillä ensin.
Kun muutaman viikon tekee tätä, alkaa asunnossa näyttää taatusti erilaiselta. Vuorottele aluksi vain ykköstä ja kakkosta, ennenkuin siirryt eteenpäin. Laita jotain mieluista musiikkia, ja anna lupa vaikka viinilasilliseen tai yhteen jaksoon lempisarjaa, kun 30 minuttia on täynnä. Jatka pidempään, jos jaksat, mutta älä vedä itseäsi piippuun.

Tämä on hyvä neuvo. Täällä on paljon puhuttu kierrättämisestä ja tavaran myymisestä. Jos oikeasti on todella väsynyt ja kämppä on ihan kaaos, voi olla ylitsepääsemätöntä alkaa siinä vaiheessa lajittelemaan ja myymään tavaroita eteenpäin, sillä se vie tosi paljon voimia. Kannattaa suosiolla laittaa vähänkin epämääräinen tavara suoraan roskiin tai vähintäänkin viedä vain esimerkiksi vaatteet kierrätyspisteelle. Kannattaa olla joku iso pahvilaatikko, minne heittää tavarat, jotka ovat arvokkaampia ja jotka haluaa myöhemmin myydä. Mitään "mainostuoppeja" ei tosiaan kannata alkaa myymään vaan suoraan roskiin vaan.
Jos minun sairaan ja nukkumisvammaisen sekä koko elämäntilanteesta masentuneen ja jolle seisominenkin ollut mahdotonta mikä pistänyt esteen taloudenpidolle, olisi pitänyt jaksaa vielä miettiä ongelmieni keskellä jotain kierrätyksiä, olisin varmasti "hypännyt alas" paikasta X.
Te nk ok jaksavat, älkää koskaan alkako tuputtaa niitä kierrätyksiä lajitteluja ihmisille, joilla todellakin selvästi kaikki EI ole hyvin, pinna kireällä, uupuneita, masentuneita, sairaita, toimintakyky reilusti alentunut tai ei aikaa. Oikeasti roskiin vaan, ellette TE aio viedä niitä juttuja johonkin kierrätykseen itse omin pikku kätösin autoillanne. Pääasia, järjestystä ja roskat saa vietyä pois.
Itsellä koko vuoden vääntämistä oman liikuntakyvyn, kivun, masennuksen sekä silkan uupumuksen keskellä siitä, olen saanut edes perus roskienviennin sujumaan. Nykyään. Niin ettei normaalisti ja tyypillisesti ole parvekkeella puoli tusinaa roskapussia.
Useimmiten se yksi joka viedään tänään tai viimeistään huomenna.
Sain syksyllä vuoden pyykit pestyä ja pois. Vuoden pyykit. No pölyisiä verhoja on muovikassissa, mutta oikeasti sivuseikka.
Tai miten pitkälle on pitänyt joutua, ja miten yksin voi olla, kun on ylipäätään vajonnut siihen kuntoon mistä niin ponnistella ylös kynsin hampain TYÖNÄ.
Tai miten suuri juttu, saa alettua pitämään pöydän pyyhittynä. Tiskit tiskattuna yleensä normaalin rajoissa. Joka päivä halutessa ainakin olemaan jotain ruokaa. Se on eri asia, että se on ollut hoidettava kuppi tai lautanen tai kaksi kerralla. Istuttava sitten. Levättävä. Taas tiskattava yksi tai kaksi. Imuroitava yksi nurkka. Levättävä. Imuroitava toinen pätkä.
Minulla on viime vuoden loppupuoli mennyt sillä tyylillä, kävin suihkussa kolmesti. Kesäkuun lopussa, syksyllä ja joulukuussa.
Sitten pääsin jo tammikuussa uusiksi. Nyt olen jaksanut kerta viikkoon. Keksin siihen yhden apuvälineen joka auttoi pystyssä pysymisessä ja vähensi kipuja. Kävin leikkauttamassa tukan poikki, jotta pääsin alkuun. Suuri apu siitäkin.
Nyt olen alkanut tehdä ruokaa. Ihan itse. Jollei nyt lasketa pilkkuja myöden; valmiskastiketta ja sellaisia mitä nyt ihmiset muutoinkin ostavat valmiina. Asian ydin, nyt saan tehtyä lämmintä ruokaa. Roskan määrä vähenee jo sillä kummasti.
Antakaa vähän armoa niille, jotka ovat ongelmiin uupuneita nuutuneet eivätkä saa enää happea, valoa eivätkä vettä. Joku pirteämpi ja pystyvämpi voisi avata ne verhot ja ikkunan sekä antaa käteen vesipullon ja "lannoittaa" vähän. Auttaa siinä "mullan vaihdossa".
Minulla ketään sellaista ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä aina ihmettelen miten voi olla "kaaoskämppä"? Miten pieni asunto on ja montako asukasta/koiraa/kissaa?
Eihän sitä kaaosta voi tulla jos hoitaa huushollia edes vähän joka päivä. Tiskit koneeseen, pyykit pyykkikoriin/koneeseen, lehdet/paperit pinoon/laatikkoon/roskiin, lelut koreihin/lastenhuoneisiin, vaatteet kaappiin, ruuat heti syömisen jälkeen rasioihin/jääkaappiin/pakkaseen jos jotain jää - kattilan huuhtelu ja koneeseen, työtasojen siivous pari kertaa päivässä. Tuolla pääsee jo pitkälle.
Aina sitä näkee kuvia joissa on pyykkivuoria lattioilla ja kodinhoitohuoneissa mutta miksi?? Mä en vaan tajua miksi ne on siinä lattialla tai työtasolla. Ihan saa katsoa peiliin jos ei alkeellisimmistakaan hommista selviä. Meillä tehdään pitkää työpäivää, on 4 lasta ja silti perussiistiä aina.
Kehotan sinua noudattamaan omaa ohjettasi: Ihan saat katsoa peiliin!
Sieltä löytyy se itsekeskeinen, jolta puuttuu täydellisesti ymmärrys ja kyky asettua muiden ihmisten tilanteeseen ja erilaisiin elämänvaiheisiin. Kerrot suurieleisesti, miten TEILLÄ TEETTE (=monikko) triviaalit asiat sen sijaan, että miettisit, mitkä asiat voivat olla syynä aloittajan esittämään ongelmaan. Eiköhän jokainen tiedä nuo mainitsemasi itsestäänselvyydet. Kuvitteletko, että ihmiset ovat idiootteja? Etteivät tiedä, miten taloutta hoidetaan? Huokaus...
Yhden hengen taloudet ovat Suomessa yleisin talouksien koko. Vuoden 2016 lopussa tällaisissa talouksissa asui 1,1 miljoonaa suomalaista. Se on 20% kansasta eli joka viides asuu yksin. Silloin, kun se yksi ainoa huushollin pyörittämisestä vastuussa oleva ei syystä tai toisesta ole kunnossa huolehtimaan normaaleista "pikkuaskareista", kukaan ei niitä hoida.
Varmasti sairaudet ovat suurin syy. Voi olla fyysisiä rajoitteita tai eri syistä johtuvaa uupumusta, mistä seuraa, että ne "pikkuaskareet" eivät olekaan enää pieniä, vaan ylipääsemättömiä elämäntilanteesta johtuen. Ja se, ettei tilapäisesti jaksa, alkaa aika nopeasti näkymään kaaoksena kotona. Jokainen kunnossa oleva osaa ja jaksaa hoitaa asuntoaan.
Jos taloudessa on kaksi aikuista, kai silloin nyt ainakin jompikumpi on kunnossa tekemään kotityöt. Yksin asuvalla ei ole vaihtoehtoja siinä, kuka ne työt tekee.
Päivän itsestäänselvyydet kun ne kuitenkin on useille niin epäselviä:
http://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/201801292200704174_uh.shtml
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään tilaa mitään lehtiä. Kaikki lehdet ovat ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia. En laita "ei mainoksia" ilmoitusta postiluukkuun, koska haluan ruokakauppani tarjoukset sekä myös paikallisten (myös valtakunnan) uutisten takia ilmaisjakelulehdet (3kpl) juuri siksi, koska muita lehtiä en tilaa. Ja todellakin niitä ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia jaetaan täällä Helsingissä 3 kertaa viikossa ja niitä tulee aivan järjetön määrä jo yhden viikon aikana.
Laita "ei mainoksia" -lappu oveen siksi aikaa, että saat vanhat lehtikasat käytyä läpi. Saahan sen aina otettua pois, jos pinot käyvät liian pieniksi. Monien ruokakauppojen tarjoukset näkee netistä, esimerkiksi osoitteessa http://www.ruokamenot.fi/tarjoukset . Ilmaisjakelulehdiltä löytynee myös jonkinlaiset nettisivut, joilta voi lukea tärkeimmät uutiset.
Ei hän pysty laittamaan "ei mainoksia"- lappua oveen, koska silloin on vaara, että jää jostakin tärkeästä lippulappusesta paitsi (olkoonkin, että kaikki mitä luukusta tulee päätyy samoihin kasoihin muiden lukemattomien kasojen kanssa). Tällaisista ehdotuksista hän vain suuttuu ja ottaa nokkiinsa, ja tulee varmasti kertomaan ties kuinka monta syytä sille, miksi ehdotuksesi on huono.
Tiikeri ei pääse raidoistaan, eikä hamsteri tavaroistaan.
Minulla on mennyt kaksi vuotta kaksioni raivaamiseen, vieläkin on varasto täynnä säkkejä, vaikka kierrätysauto pakattiin täyteen tavaraa, lähinnä huonekaluja tosin.
Suurin syy tavarahelvettiin oli minulla se, etten ollut viitsinyt/ jaksanut rahdata tavaraa kylliksi kierrätykseen, ja en kykene viemään hyvää tavaraa roskiin . Olen kasvattanut kaksi lasta tässä asunnossani aikuisiksi. Eniten aikaa meni siihen, että pystyin luopumaan tavaroista, jotka liittyivät poikieni lapsuuteen.
Älä missään nimessä anna syyllisyyden tunteille tilaa. Siitä ei ole hyötyä, vaan se lamaannuttaa.
Mieti ensin mistä luovut. Tee lista. Sitten harkitse säilytykseen osteettavaksi kaappeja, hyllyjä ja koreja. Kerää paperit yhteen, niiden selvittely on hitainta. Jätä se homma viimeiseksi. Kerää vaikka jätesäkkiin ne.
Aikamoista uusavuttomuutta etten sanois.
Kandee palkata siivooja. En mä ainakaan jaksa kotona enää töiden jälkeen siivoilla. ukkeli jaksaa mut on taas matkoilla. Vinkkinä muuten että pizza poika kyllä vie ne vanhat laatikot/roskat kun pyydät. Ne on täällä Suomessa palvelu hommissa.
Yritän tänään vaikka tiskata taas. Viime päivinä on ollut uupumusta joka alkaa puoli tuntia heräämisestä.
Olo on kuin hakatulla.
Yritä siinä sitten olla pirteä kun ei vaan ole.
Tymät vauvalaiset kirjoitti:
OLET AIKA TYHMÄ ITEPPÄS OOT TAVARASI HANKKINUT. ja valittaminen täällä ei auta mitään vaan ota niskasta kii ja nosta läskiperseesi ylös ja siivoa
Ei kyse ole tyhmyydestä kuten sinä tyhmänä kuvittelet. Vaan uupumuksesta.
Eikä kyse ole mistään läskiperseestä kuten taas kuvittelet.
Vierailija kirjoitti:
Mä aina ihmettelen miten voi olla "kaaoskämppä"? Miten pieni asunto on ja montako asukasta/koiraa/kissaa?
Eihän sitä kaaosta voi tulla jos hoitaa huushollia edes vähän joka päivä. Tiskit koneeseen, pyykit pyykkikoriin/koneeseen, lehdet/paperit pinoon/laatikkoon/roskiin, lelut koreihin/lastenhuoneisiin, vaatteet kaappiin, ruuat heti syömisen jälkeen rasioihin/jääkaappiin/pakkaseen jos jotain jää - kattilan huuhtelu ja koneeseen, työtasojen siivous pari kertaa päivässä. Tuolla pääsee jo pitkälle.
Aina sitä näkee kuvia joissa on pyykkivuoria lattioilla ja kodinhoitohuoneissa mutta miksi?? Mä en vaan tajua miksi ne on siinä lattialla tai työtasolla. Ihan saa katsoa peiliin jos ei alkeellisimmistakaan hommista selviä. Meillä tehdään pitkää työpäivää, on 4 lasta ja silti perussiistiä aina.
Toiset on sillee energisiä ja tarkkoja, että jaksaa ja huomaa siivota jälkensä heti. Toiset, esim. minä, en. En aina jaksa. Siksi sitä alkaa kertyä sitä kamaa. Minä koen, että perussiisteyden ylläpitoa pitää tehdä enemmän, kuin mulla on siihen päivässä energiaa, ja lisäksi sotken ihan huomaamattani. Monta kertaa päivässä kun vaan unohtaa siivota jälkensä, sitä siivottavaa kertyy äkkiä enemmän, kuin kerralla jaksaa raivata. Olen kateellinen ihmisille, jotka tekee sitä ihan luonnostaan ja kokee sen vaivattomaksi, mun on pitänyt oikein opetella ja tietoisesti muuttaa itseäni. Olen aina vaan niin muissa maailmoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä aina ihmettelen miten voi olla "kaaoskämppä"? Miten pieni asunto on ja montako asukasta/koiraa/kissaa?
Eihän sitä kaaosta voi tulla jos hoitaa huushollia edes vähän joka päivä. Tiskit koneeseen, pyykit pyykkikoriin/koneeseen, lehdet/paperit pinoon/laatikkoon/roskiin, lelut koreihin/lastenhuoneisiin, vaatteet kaappiin, ruuat heti syömisen jälkeen rasioihin/jääkaappiin/pakkaseen jos jotain jää - kattilan huuhtelu ja koneeseen, työtasojen siivous pari kertaa päivässä. Tuolla pääsee jo pitkälle.
Aina sitä näkee kuvia joissa on pyykkivuoria lattioilla ja kodinhoitohuoneissa mutta miksi?? Mä en vaan tajua miksi ne on siinä lattialla tai työtasolla. Ihan saa katsoa peiliin jos ei alkeellisimmistakaan hommista selviä. Meillä tehdään pitkää työpäivää, on 4 lasta ja silti perussiistiä aina.
Kyllä se on tuo vittupääenergia niin tehokasta, että sen voimin pitäisit vaikka koululuokallisen lapsia järjestyksessä, ja sata kilometria Siperian rataa kaupan päälle. Entä sitten? Kaikilla sitä ei ole tarpeeksi. On sen sijaan kaikenlaisia hidastimia, joista itsekin leuhkit, ettei sinulla ole aavistustakaan. Ja pidät sitä hienonakin?
... niin ja täsmennän vielä, en ole aloittaja. Joten älä nyt ainakaan sen kimppuun käy näistä haukuista riemastuneena. Se taisi olla kuitenkin tukea vailla enemmän kuin taivastelua.
Miksi kävisin? Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä - minullakin.
Ehkä se on vain sisäänrakennettu juttu ettei missään kaaoskämpässä pysty asumaan. Samalla tavalla kun huolehtii itsestään ja perheestään huolehtii myös kodistaan.
Tässä ketjussa oli kuitenkin tarve neuvoille tilanteessa, jossa tiptopkämppä ei ole sisäänrakennettu juttu, ihmisiltä, jotka tietävät, mistä on kyse. Ei mielipiteistä.
Ap kysyi ohjeita ja annoin pitkän litanian kuten muutkin.
Just. Näitä hyödyllisiä ohjeita, kuten "Oletko masentunut? Piristy!" "Kertyykö kiloja? Laihduta!" "Miten voi olla kasoskämppä? Siivoa!"
Voi voi.
Eiköhän se kaaos kämpän pitäminen ole ihan vain pelkkä tapa. Helposti toteutettava tuttu juttu mihin on tottunut. Mitä se Ap haluaa, niin sitä se rupeaa tekemään. Itsekin viihdyn kaaoksessa, siksi kai sitä vain voihkii eikä siivoa vaan elelee näin.
Lue Konmari. T. Entisen kaatopaikkakodin omistaja
Tuossa Ekassa viestissä viimeisessä lauseessa se ydin sana MEILLÄ = siivoatte yhdessä? No meillä ei vaan jää minulle. Lapsia on vaikea saada mukaan kun ei isäkään osallistu. Tosin kaaosta on meillä just sen takia kun en vaan ole mikään siivoushullu enkä jaksa koko ajan nipottaa itsekään.