Lue keskustelun säännöt.
Haluaisitko adoptoida lapsen ulkomailta? Miksi tai miksi et?
Jos haluaisit mutta et kuitenkaan tee sitä niin mikä on syynä? (Onko muita syitä kuin rahattomuus, oma sairaus tms.? )
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Ja ammun nyt alas tämänkin: adoptio ei ole hyväntekeväisyyttä. Se on vain tapa perustaa perhe.
Kaukana hyväntekeväisyydestä.
Ja kaikista itsekkäin tapa perustaa perhe. Ei lapsi/vanhemmuus ole mikään perustuslaillinen oikeus, vaikka adoptoijat (etenkin hedelmättömät) niin näyttävät kuvittelevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää hätäilkö. Touko Aalto ajaa asiaa missä jokainen adoptoi tulokkaita koteihin.
Voisin halutakin kunnes taas herään ja havahdun haaveestani saada jälkikasvua. - Voisin aivan hyvin harkita adoptiota vaihtoehtona mutta en kuitenkaan lähtisi hankkimaan lasta adoption kautta saati mitenkään muutenkaan yksin. - Minusta lapsi lähtökohtaisesti "ansaitsee" kaksi rakastavaa -välittävää ja huoktapitävää vanhempaa. En tietenkään voi taata, että olisin välttämättä päivääkään elossa lapsen tulon jälkeen, saati kumppanini mutta kuten sanottu lähtökohtaisesti en lähde hankkimaan lasta yksin. - Vaikka varmasti in niinkin, että moni syystä tai toisesta yksinhuoltajana oleva saattaa parhaimmillaan pärjätä ja onnistua lapsen -yksinkertaistaen- kasvattamisessa ja myötäelämisessä kuin kaksi (tai useampi) vanhempaa, sukupuolesta riippumatta yhteensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin adoptoida. Miksi? Siksi etten voi saada biologisia lapsia ja haluan lapsia. Ihan samanlainen vaisto kuin kenellä tahansa vanhemmaksi haluavalla.
Moni sellainenkin, jota ei ole todettu lapsettomaksi haluaa adoptoida ulkomailla. Väittävät syyksi, että maailmassa on paljon kurjissa oloissa eläviä orpoja. Suhtaudun heidän motiiviinsa vähän skeptisesti, enkä ole ainoa. Muistuu aina mieleen Madonnan adoptio Malawista, josta nousi kansainvälinen kohu.
Kehitysmaalaisia ei pidä kannustaa holtittomaan lisääntymiseen. Lisäksi ei ole välttämättä mitään tietoa geneettisistä sairauksista, pysyvistä tartuntataudeista (kalliit hoidot), tai älykkyyden tasosta. Ovatko vanhemmat kenties käyttäneet päihteitä ja miksi nakataan ulkomaille muiden ongelmaksi?
Joku akateeminen pariskunta luulee kasvatuksellaan saavan osaavan yksilön. Vaan voi pettymys ja ongelmat sentään. Ihan arpapeliä.
Kappas, adoptiojank.kausta taas vaihteeksi.
#astrotur.fing
(Pisteet siksi, kun kommentti ei muuten mennyt läpi). Onko astro.turffaus kielletty sana täällä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lähisuvussani on yksi masentunut teini, kaksi anorektikkoa, neljä adhd:ta ja yksi laaja-alaisesti oppimisongelmainen.
Yksikään näistä ei ole adoptoitu. Ihan bioja ovat.
Tuntemistani adoptoiduista löytyy yksilölajin em-mestari, useampi yliopisto-opiskelija, huipputason telinejumppaajia ja kymmeniä tyytyväisiä kympin oppilaita...
Omani on jo lukiossa, eikä meillä oo ollut minkäänlaisia ongelmia. Ei käytöksessä, ei koulussa, eikä ole ikinä kiusattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi, ihan kuin biologisilla lapsilla ei olisi ongelmia😂😂😂
No en kai viestissäni sitä sanonut. Mutta annapa kun kerron, millaisista ongelmista puhun adoptiolasten kanssa:
Perhe nro 1: adoptiolapsi teki itsemurhan lukioikäisenä.
Perhe nro 2: 2 suomalaista, 1 ulkomaalainen lapsi - toisella suomalaisella lapsella on jo parikymppisenä krooninen mt-sairaus, ulkomailta adoptoidulla pahoja mt-ongelmia (kolmannen lapsen kuulumisia en tiedä)
Perhe nro 2: 3 ulkomailta adoptoitua lasta, 2 samasta maasta - kahdella samasta maasta adotoidulla neurologiset diagnoosit. Nuorin adoptoitu lapsi tietääkseni tasapainoinen.
Moni adoptoitu lapsi on joutunut kokemaan asioita, jotka heijastuvat heidän myöhempään elämäänsä. Osa on altistunut sikiönä alkoholille tai huumeille, tai on annettu adoptioon jonkin neurologisen poikkeaman takia. Aloituksessa kysyttiin syytä sille, miksi ei halua adoptoida. Mulle yksi syy on tämä. Musta ei välttämättä olisi siihen, että lapsi tarvitsisi erityistä tukea, etenkin, kun hänen historiansa ei välttämättä olisi kunnolla tiedossa.
Ei, tarkoitukseni ei ole sanoa, etteikö ei-adoptoiduilla lapsilla olisi ongelmia, mutta on (todennäköisesti) tietämättömyyttä, että kuvitellaan, etteikö adoptioprosessi vaikuttaisi lapseen jotenkin. Keskustelisin toki mieluummin ilman nauruhymiöriviä, varsinkin, kun sua tuskin tämä asia oikeasti naurattaa.
Adoptioäitinä täytyy kommentoida, että kylläpävraskaita juttuja on lähipiiriisi sattunut. Toisaalta olen myös mielenterveystyöntekijä ja kipeän tietoinen siitä kuinka paljon nuorilla aikuisilla nykyisin on vaikeita mielenterveysongelmia.
Adoptioon tulevat lapset ovat jo olemassaolevia ihmisiä, joiden elämä ei laitosympäristössä tai ehkä vaihtuvissa sijaisperheissä olisi ainakaan helpompaa.
Mutta, kunnioitan ehdottomasti sitä, että tunnistaa ja kunnioittaa omia tunteitaan ja rajojaan. Adoptiovanhemmuuteen ei pidä lähteä hyväntekevyysmielessä eikä kevyesti.
No on sattunut. Joskus nuorena leikittelin ajatuksella adoptiosta, mutta vanhemmaksi kasvettuani en usko, että mä olisin oikea henkilö adoptiolapsen vanhemmaksi. Nuo tuttavapiirin esimerkit vahvistavat tunnetta. Kun lapsi syntyy, hormonit auttavat kiintymyssuhteen syttymisessä. Mun kohdalla heräsi liikaa epäilyksiä siitä, että mahdolliset vaikeudet vaikuttaisivat liikaa suhteeseen lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ammun nyt alas tämänkin: adoptio ei ole hyväntekeväisyyttä. Se on vain tapa perustaa perhe.
Kaukana hyväntekeväisyydestä.
Ja kaikista itsekkäin tapa perustaa perhe. Ei lapsi/vanhemmuus ole mikään perustuslaillinen oikeus, vaikka adoptoijat (etenkin hedelmättömät) niin näyttävät kuvittelevan.
Mitä itsekästä siinä jos ei halua biologisia lapsia mutta haluaa adoptoida? On epäitsekästä tarjota toisen naisen lapselle perhe ja rakastava koti. Sulla ei varmaa ole edes mitään lemmikkejä kun et varmaan kykene niitä rakastamaan kun et ole niitä itse synnyttänyt. Itsekästä on tehdä lisää lapsia tähän maailmaan.
On aina kiinnostanut kovasti. En halua olla biologinen äiti, minulla ei ole sellaista "omistushalua", tarvetta koiranpentuun joka kiintyy minuun ehdoitta. Vahva hoivavietti on ja haluaisin auttaa muita niin paljon kun elämäni aikana kykenen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Adoptoisin ihan mistä vaan, jos haluaisin perheeseen lapsen. Harkitsinkin sitä, mutta vuosien odottelu mietitytti. Niinpä päädyin sijaisäidiksi. Nyt minulla on perhe ja lapset sitä kautta. Ovat ihan suomalaisia lapsia. Biologisia lapsia ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Mun lähisuvussani on yksi masentunut teini, kaksi anorektikkoa, neljä adhd:ta ja yksi laaja-alaisesti oppimisongelmainen.
Yksikään näistä ei ole adoptoitu. Ihan bioja ovat.
Tuntemistani adoptoiduista löytyy yksilölajin em-mestari, useampi yliopisto-opiskelija, huipputason telinejumppaajia ja kymmeniä tyytyväisiä kympin oppilaita...
Omani on jo lukiossa, eikä meillä oo ollut minkäänlaisia ongelmia. Ei käytöksessä, ei koulussa, eikä ole ikinä kiusattu.
Näistä perheistä, jotka otin esimerkiksi, kaksi liittää kyllä lastensa ongelmat raskausajan päihteidenkäyttöön tai lastenkodin oloihin.
Ei tarkoitukseni ole sanoa, että adoptiolapsi on aina täynnä ongelmia, mutta onko se sattumaa, että tuttavapiirini adotioperheissä kaikissa on ongelmia? (Tuossa ovat nimittäin ne tuntemani adoptioperheet.) Eivätkö lapsuuden hylkäyskokemukset aika todennäköisesti vaikuta lapseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on voinut hyvinkin kärsiä myös ravinnon puutteesta äidin raskausaikana. Aivot ja hermosto eivät kehity länsimaisella odotetulla tavalla. Lähtökohdat jo pielessä, mikä näkyy vasta paljon, paljon myöhemmin. Täällä nyt vaan vaaditaan aika paljon enemmän osaamista yksilöltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lähisuvussani on yksi masentunut teini, kaksi anorektikkoa, neljä adhd:ta ja yksi laaja-alaisesti oppimisongelmainen.
Yksikään näistä ei ole adoptoitu. Ihan bioja ovat.
Tuntemistani adoptoiduista löytyy yksilölajin em-mestari, useampi yliopisto-opiskelija, huipputason telinejumppaajia ja kymmeniä tyytyväisiä kympin oppilaita...
Omani on jo lukiossa, eikä meillä oo ollut minkäänlaisia ongelmia. Ei käytöksessä, ei koulussa, eikä ole ikinä kiusattu.
Näistä perheistä, jotka otin esimerkiksi, kaksi liittää kyllä lastensa ongelmat raskausajan päihteidenkäyttöön tai lastenkodin oloihin.
Ei tarkoitukseni ole sanoa, että adoptiolapsi on aina täynnä ongelmia, mutta onko se sattumaa, että tuttavapiirini adotioperheissä kaikissa on ongelmia? (Tuossa ovat nimittäin ne tuntemani adoptioperheet.) Eivätkö lapsuuden hylkäyskokemukset aika todennäköisesti vaikuta lapseen?
Eli tunnet pari perhettä ja niiden perusteella alat paasata täällä? Jep, jep.
Itse tunnen adoptioäitinä noita adoptioperheitä useita kymmeniä ja siksipä tuo sinun paasauksesi tuntuikin feikiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikaisella googlauksella: adoptoidulla lapsella on 3-5-kertainen riski tulla huostaanotetuksi. https://www.ksml.fi/teemat/sunnuntaisuomalainen/Adoption-ongelmista-vai…-–-Moni-lapsi-ajautuu-vaikeuksiin/859534
En nyt edelleenkään tarkoita tällä sitä, että vaikka tähän ketjuun kirjoittaneiden vanhempien adoptiolapsilla olisi automaattisesti ongelmia, tai kaikilla olisi, mutta mun mielestä se, mitä tiedämme lapsen neurologisesta kehityksestä, puoltaa sitä, että adoptiolapsella olisi ainakin suurempi todennäköisyys joutua ongelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ammun nyt alas tämänkin: adoptio ei ole hyväntekeväisyyttä. Se on vain tapa perustaa perhe.
Kaukana hyväntekeväisyydestä.
Ja kaikista itsekkäin tapa perustaa perhe. Ei lapsi/vanhemmuus ole mikään perustuslaillinen oikeus, vaikka adoptoijat (etenkin hedelmättömät) niin näyttävät kuvittelevan.
Mitä itsekästä siinä jos ei halua biologisia lapsia mutta haluaa adoptoida? On epäitsekästä tarjota toisen naisen lapselle perhe ja rakastava koti. Sulla ei varmaa ole edes mitään lemmikkejä kun et varmaan kykene niitä rakastamaan kun et ole niitä itse synnyttänyt. Itsekästä on tehdä lisää lapsia tähän maailmaan.
Puhuin enemmän hedelmättömistä, ilmeisesti et itse ole sellainen.
Ei adoptio ole mitään hyväntekeväisyyttä. Eikö sinua sureta se äiti, joka joutuu luopumaan lapsestaan esim. köyhyyden tai häpeän takia? Sellaista tunnetta ei suomalainen osaa varmaan kuvitella. Minusta näitä äitejä pitäisi auttaa pitämään lapsensa, jottei kenenkään tarvitsisi viedä heitä pois. Joku varmasti antaa lapsensa pois myös vapaaehtoisesti yleensä köyhyyden aiheuttamien ongelmien takia.
Adoptointi ei poista näitä ongelmia, ja äidille on aina jollain tasolla rankkaa luopua lapsestaan (ellei kyseessä ole täysin empatiakyvytön psyko, jotka harvinaisia). Olisi hienoa, jos näitä perheitä pystyttäisiin auttamaan omissa maissaan. On myös tutkittu, että usein lapsi kasvaa onnellisempana köyhässä synnyinmaassaan, omassa kulttuurissaan, kuin rikkaassa länsimaassa riistettynä/ostettuna jonkun perheeseen.
Tunnen muutamia ulkomailta lapsena adoptoituja nyt jo aikuisia. On mt-ongelmaa, vaikeuksia näyttää täällä erilaiselta, erilaisia sairauksia. Joskus vanhemmat ovat olleet myös pettyneitä vastoin odotuksia, kun lapsen ulkomaalaiset piirteet alkavat iän myötä korostua. Osa nimittäin toivoisi länsimaalaisen näköistä lasta, mikä vauvana näytti siltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lähisuvussani on yksi masentunut teini, kaksi anorektikkoa, neljä adhd:ta ja yksi laaja-alaisesti oppimisongelmainen.
Yksikään näistä ei ole adoptoitu. Ihan bioja ovat.
Tuntemistani adoptoiduista löytyy yksilölajin em-mestari, useampi yliopisto-opiskelija, huipputason telinejumppaajia ja kymmeniä tyytyväisiä kympin oppilaita...
Omani on jo lukiossa, eikä meillä oo ollut minkäänlaisia ongelmia. Ei käytöksessä, ei koulussa, eikä ole ikinä kiusattu.
Näistä perheistä, jotka otin esimerkiksi, kaksi liittää kyllä lastensa ongelmat raskausajan päihteidenkäyttöön tai lastenkodin oloihin.
Ei tarkoitukseni ole sanoa, että adoptiolapsi on aina täynnä ongelmia, mutta onko se sattumaa, että tuttavapiirini adotioperheissä kaikissa on ongelmia? (Tuossa ovat nimittäin ne tuntemani adoptioperheet.) Eivätkö lapsuuden hylkäyskokemukset aika todennäköisesti vaikuta lapseen?
Eli tunnet pari perhettä ja niiden perusteella alat paasata täällä? Jep, jep.
Itse tunnen adoptioäitinä noita adoptioperheitä useita kymmeniä ja siksipä tuo sinun paasauksesi tuntuikin feikiltä.
Paasata? Tässä avauksessa kysyttiin ja minä vastasin. Googlasin nyt lisäksi asiaa, ja se kyllä tuki sitä ajatusta, mikä minulla oli. Miten se hylkääminen, tai jopa useampi hylkääminen, voisi vaikuttaa lapseen jotenkin? Omalta kohdaltani ajattelin, että ei minulla ole kykyä kohdata sellaista.
Vierailija kirjoitti:
On aina kiinnostanut kovasti. En halua olla biologinen äiti, minulla ei ole sellaista "omistushalua", tarvetta koiranpentuun joka kiintyy minuun ehdoitta. Vahva hoivavietti on ja haluaisin auttaa muita niin paljon kun elämäni aikana kykenen.
Tue sitten naisten koulutusta kehitysmaissa ja ehkäisyvalistusta. Hanki joku eläin.
Finado-tutkimuksesta, jossa mm Hanna Raaska on tehnyt väitöskirjansa:
Kansainvälinen adoptio on lapsen kannalta selkeästi suojaava tekijä, ja valtaosa lapsista sopeutuu hyvin. Suurimmalla osalla lapsista ei FinAdo-tutkimuksen mukaan ole oppimisongelmia (67 %) eikä kielenkehityksen ongelmia (71 %). Kiintymyssuhdehäiriön ongelmia ei ollut edes tulovaiheessa 40 prosentilla. Neljän vuoden kuluttua perheeseen tulosta kiintymyskäytöksen ongelmien määrä ei poikennut verrokkiryhmästä.
Adoptioäitinä täytyy kommentoida, että kylläpävraskaita juttuja on lähipiiriisi sattunut. Toisaalta olen myös mielenterveystyöntekijä ja kipeän tietoinen siitä kuinka paljon nuorilla aikuisilla nykyisin on vaikeita mielenterveysongelmia.
Adoptioon tulevat lapset ovat jo olemassaolevia ihmisiä, joiden elämä ei laitosympäristössä tai ehkä vaihtuvissa sijaisperheissä olisi ainakaan helpompaa.
Mutta, kunnioitan ehdottomasti sitä, että tunnistaa ja kunnioittaa omia tunteitaan ja rajojaan. Adoptiovanhemmuuteen ei pidä lähteä hyväntekevyysmielessä eikä kevyesti.