Väkivaltalapsuuden omaavat: mikä on ollut pienin syy saada selkäsauna?

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä ehti jo epäillä että hakatut lapset oli uhmakkaita nulikoita, varastelivat ja polttivat.

Ei enempää väärässä voisi olla. Me hakatut oltiin kilttejä, alistuvia, tottelevia, jokaista pienintäkin sääntöä noudattavia, koska pelkäimme kuollaksemme pahoinpitelyitä ja hakkaamista ja yritimme miellyttämällä ja ylikilttinä välttää pieksemisen.

No sitä nyrkkiä tuli silti. Kas kun tämä väkivalta mitä koimme ei ollut kasvatusväkivaltaa tai kuritusväkivaltaa. Se oli mielipuolista sadistista vallankättöväkivaltaa ja oman isän kohdalta nautintoväkivaltaa.

Isän paras rentoutuskrino ja stressinpurku oli raivopäisrnä silmät vihasta kiiluen hakata lapsiaan. Oikein tiedettiin että nyt saadaan nyrkistä, kun isä stressaavan työpäivän jälkeen ajoi pihaan sora ropisten, paiskasi ulko-oven ja jytisti portaat ylös kiukkuisin askelin. Siinä ei ehtinyt enää pakoon vaan alkoi nyrkki lätisemään tai remmi paukkamaan kun isä purki työveetutuksen lapseen. Jälkikäteen oli kun mitään ei olisi tapahtunutkaa ja jatkoi elämäänsä tyytyväisenä. Anteeksi ei ole pyytänyt koskaan. Eikä pyydä koska on mahtavsa isä omasta mielestään.

Yhtä ystävätärtäni on hänen lapsuudessaan täysin mielivaltaisesti ja randomisti potkittu mm puukengillä.

Hän siis saattoi leikkiä kaikessa rauhassa pienenä tyttönä barbeilla lattialla kun yhtäkkiä tuli potku selkään.

Potkija oli äiti. Opettaja.

Ja ystävätär käy nyt aikuisena (monivuotisessa) terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Isä rupes jotain 35v ryyppämään ja äiti kävi vieraissa koko mun lapsuuden/nuoruuden. Sillä oli aina joku nuorempi mies jota se kävi "tervehtämässä" kun isä oli iltavuorossa.

Sanaakaan ei saanut isälle sanoa, muuten olisi käynyt huonosti. Hiljaiseloa kesti kunnes täytin 16-17v. Silloin asiat paljastui kun isä sai äidiltä tippurin.  Sitten alkoi hankalammat vaiheet. 

Kun oli ala-asteella meidän naapurissa asui alkoholiongelmainen työssäkäyvä perhe.  Heille syntyi Marko niminen poika, jolla oli huulihalkio ja paha kuulovamma. Marko eli tosi niukalla ruoalla, kulki paskasissa haisevissa vaateissa, asui pienessä asunnossa kännissä olevien vanhempiensa ja niiden kännikaverien keskellä.

Marko kävi usein meillä syömässäkin. Varmaan muuallakin. Ei siitä paljoa puhuttu, mutta päälle näki että Markoa lyötiin.  

Oon monasti miettinyt Markoa, vieläkin vaikka noista ajoista on pian 35v. 

 

 

Tiijätkö että sulla ei ole lupa kertoa tuon miehen yksityisasioista oikealla nimellä. Kerroit tunnistettavia asioita. Loukkasit yksityiselämän suojan lakia. Ja mitä nää ees sulle kuuluu?

Eikö kukaan haluaisi kostaa? Tiedän järjen tsolka että anteeksi pitäisi antaa jo oman itsensäkin takia, mutta oikeasti toivon että isä saisi jotenkin kokea edes kerran sitä samaa kauhua ja kuolemsnpelkoa jota itse jouduin kokemaan satoja satoja kertoja. Kunpa olisin mies niin pieksäisin isäni, mutta olen pienikokoinen nainen ja isä vieläkin roteva ja kunnossa. Eli tuossa tulisin itse hakatuksi :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kauheaa! Miten olette selviytyneet näistä kokemuksista? Vai oletteko selviytyneet? Tulee kyynel silmään kun lukee... :(

Nojaa, minusta tuli hirveä nuori, kapinoin kaikkea vastaan eikä mikään kiinnostanut. Ihan tosissani ajattelin että kuolen kuitenkin ennenkuin olen aikuinen eli mitä väliä millään. Koulussa ihmeteltiin miksi olen tälläinen kun on niin hyvät vanhemmatkin. Niimpä niin. No, se on mennyttä ja oman lapseni kasvatan eritavalla.

Minulla vähän sama, eli nuoruuden elin lujaa...

Minäkin päätin, että jos minulla joskus on lapsia niin meillä ei koskaan tarvitse pelätä, eikä yrittää olla jotakin muuta kuin on.

13v tytärtäni en ole ikinä lyönyt (eikä myöskään mieheni), sanoilla on selvitty ja tyttärestä on tullut avoin ja ihana teini.

Minua on isketty muovilautasella päähän niin, että keskusta irtosi. Tämä yksi esimerkki..

Pahinta oli kuitenkin henkinen pelko, eli odotus siitä, että kohta tulee nyrkistä. Asuimme kerrostalossa ja joka kerta kun tulin kotiin niin harjoittelin rappukäytävässä ensin 10 minuuttia sitä, että miten tervehdin ja livahdan huoneeseeni, sillä jos tervehdin väärin niin sekin oli syy lyödä.

-Nauratin pikkusiskoa ja pikkusisko nauroi liian kovaa.

-Päästin kaapinovesta irti ennen kuin se oli kiinni niin että se kolahti kun meni kiinni.

-En vastannut kun puhutellaan.

-Yritin poistua tilanteesta kun isäni alkoi vittuilla ja heitellä minua jollain mustikoilla.

Vierailija kirjoitti:

Ahhaha :D no ei ole kuule ainoa tapaus tuo, missä äiti kadehtii tyttärensä kehoa. Oma isäpuoleni alkoi lähennellä käytännössä samana päivänä kun täytin 16 eli olin vihdoin laillisen ikäinen, ja äiti ei kieltänyt eikä estänyt vaan oli vain mustasukkainen. Isäpuoli toki vielä lietsoi sitä mustasukkaisuutta ja itse välttelin jäämästä kahdenkesken ja jos jäin pakosta yöksi, kehitin oveen varoitusjärjestelmän että herään jos joku tulee sisään. Edellisestä miehestään äiti monesti sanoi, että kouluttaa tästä "hyvää aviomiestä" isosiskolleni.

Että vaikka et itse ole törmännyt kyseiseen ilmiöön, jossa äiti kokee tyttärensä/tytärtensä kalastelevan samoilla vesillä (ja ei, emme olleet itsejämme tyrkyttäviä pikkuhoroja vaan ihan normeja, ylikilttejä, peittävästi pukeutuvia, ikäämme nähden jopa lapsenomaisia tyttöjä), niin se ilmiö on olemassa. Eikä se ole kaunista.

Sitä paitsi, kukaan lapsi ei ansaitse sellaista kohtelua, mitä tässä ketjussa on sanottu. Ei vaikka olisi millainen raivostuttava pikku räkänokka. Kukaan ei ansaitse tulla tallotuksi, hakatuksi ja mitätöidyksi vuosikausia, etenkään sellaisten tahojen toimesta, joiden tehtävä olisi olla niitä läpi elämän kestäviä tukipilareita.

Joo mutta älä sekota rikosta ja kasvatusvastuuta keskenään. Lähentely on rikos kun taas vanhemmalla on valvollisuus kasvattaa nuorta. Muuten koulu ja poliisi joutuu sen tekemään. Tai viimekädessä aborttiklinikka. Fyysinen kuritus oli sallittua 80 öuvulla ja jopa kasvatusoppaat suositteli. Liikaa on päinvastaista ilmiötä nyt. Opettajat ottaa loparot kun ei jaksa enää teinipeölejä joita ei rajoiteta kotona!

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan haluaisi kostaa? Tiedän järjen tsolka että anteeksi pitäisi antaa jo oman itsensäkin takia, mutta oikeasti toivon että isä saisi jotenkin kokea edes kerran sitä samaa kauhua ja kuolemsnpelkoa jota itse jouduin kokemaan satoja satoja kertoja. Kunpa olisin mies niin pieksäisin isäni, mutta olen pienikokoinen nainen ja isä vieläkin roteva ja kunnossa. Eli tuossa tulisin itse hakatuksi :(

Tiijätkö että hänellä tod.näk. on ollut vielä tiukempi kuri kotona ja koulussa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan haluaisi kostaa? Tiedän järjen tsolka että anteeksi pitäisi antaa jo oman itsensäkin takia, mutta oikeasti toivon että isä saisi jotenkin kokea edes kerran sitä samaa kauhua ja kuolemsnpelkoa jota itse jouduin kokemaan satoja satoja kertoja. Kunpa olisin mies niin pieksäisin isäni, mutta olen pienikokoinen nainen ja isä vieläkin roteva ja kunnossa. Eli tuossa tulisin itse hakatuksi :(

Paras kosto on pysyä visusti erossa sadisteista. Näin minä olen asian ratkaissut. Suomen laki ei kiellä sitä.

Minut pahoinpideltiin milteipä sairaalakuntoon kun isä löysi koululaukustani terveydenhoitajan antaman kuukautisesitteen. Isä etsi tupakkaa laukustani ja oli muka muutenkin aina haistavinaan milloin mitäkin hajuja minussa ja tavaroissani. Huorittelu alkoi jo ennen kouluikää.

Ettekö tunne hirvittävää vihaa vanhempianne kohtaan? Miten tuollaisen rääkkäyksen jälkeen voi olla enää mitään jäljellä vanhempia kohtaan? Siis kiintymystä, rakkautta, lojaaliutta tms?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan haluaisi kostaa? Tiedän järjen tsolka että anteeksi pitäisi antaa jo oman itsensäkin takia, mutta oikeasti toivon että isä saisi jotenkin kokea edes kerran sitä samaa kauhua ja kuolemsnpelkoa jota itse jouduin kokemaan satoja satoja kertoja. Kunpa olisin mies niin pieksäisin isäni, mutta olen pienikokoinen nainen ja isä vieläkin roteva ja kunnossa. Eli tuossa tulisin itse hakatuksi :(

Tiijätkö että hänellä tod.näk. on ollut vielä tiukempi kuri kotona ja koulussa.

Daa? Eli kun isääni oli hakattu niin on ok että hän hakkasi minua? Ja nyt samalla oikeutuksrlla olisi ihan ymmärrettävää että minä hakkaisin lapsiani ”kun minullakin oli niin kova kutitus ja rankka lapsuus”? NOT.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä ehti jo epäillä että hakatut lapset oli uhmakkaita nulikoita, varastelivat ja polttivat.

Ei enempää väärässä voisi olla. Me hakatut oltiin kilttejä, alistuvia, tottelevia, jokaista pienintäkin sääntöä noudattavia, koska pelkäimme kuollaksemme pahoinpitelyitä ja hakkaamista ja yritimme miellyttämällä ja ylikilttinä välttää pieksemisen.

No sitä nyrkkiä tuli silti. Kas kun tämä väkivalta mitä koimme ei ollut kasvatusväkivaltaa tai kuritusväkivaltaa. Se oli mielipuolista sadistista vallankättöväkivaltaa ja oman isän kohdalta nautintoväkivaltaa.

Isän paras rentoutuskrino ja stressinpurku oli raivopäisrnä silmät vihasta kiiluen hakata lapsiaan. Oikein tiedettiin että nyt saadaan nyrkistä, kun isä stressaavan työpäivän jälkeen ajoi pihaan sora ropisten, paiskasi ulko-oven ja jytisti portaat ylös kiukkuisin askelin. Siinä ei ehtinyt enää pakoon vaan alkoi nyrkki lätisemään tai remmi paukkamaan kun isä purki työveetutuksen lapseen. Jälkikäteen oli kun mitään ei olisi tapahtunutkaa ja jatkoi elämäänsä tyytyväisenä. Anteeksi ei ole pyytänyt koskaan. Eikä pyydä koska on mahtavsa isä omasta mielestään.

Joo mutta ei kaikki. Muisteleppa niitä koulusi kauhuja. Niitä kurittomia nulikoita. Niitä tyttöjä jotka varasti avoimesti kioskilta kaikkien nähden. Niitä jotka kiusasi pienempiä. Niitä raskaaksi teininä tulleita. Olet varmaan vääryyttä kokenut. Mutta ei kaikki. Ei ohme että isällä palanu proput jos tommonen nuori.

Nuo niin sanotut tuhmat tytöt olivat mielestäni perheistä joissa ei ollut väkivaltaa. Sen sijaan tiedän itseni lisäksi muitakin kilttejä alistettuja kympin tyttöjä joita pieksettiin armotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä ehti jo epäillä että hakatut lapset oli uhmakkaita nulikoita, varastelivat ja polttivat.

Ei enempää väärässä voisi olla. Me hakatut oltiin kilttejä, alistuvia, tottelevia, jokaista pienintäkin sääntöä noudattavia, koska pelkäimme kuollaksemme pahoinpitelyitä ja hakkaamista ja yritimme miellyttämällä ja ylikilttinä välttää pieksemisen.

No sitä nyrkkiä tuli silti. Kas kun tämä väkivalta mitä koimme ei ollut kasvatusväkivaltaa tai kuritusväkivaltaa. Se oli mielipuolista sadistista vallankättöväkivaltaa ja oman isän kohdalta nautintoväkivaltaa.

Isän paras rentoutuskrino ja stressinpurku oli raivopäisrnä silmät vihasta kiiluen hakata lapsiaan. Oikein tiedettiin että nyt saadaan nyrkistä, kun isä stressaavan työpäivän jälkeen ajoi pihaan sora ropisten, paiskasi ulko-oven ja jytisti portaat ylös kiukkuisin askelin. Siinä ei ehtinyt enää pakoon vaan alkoi nyrkki lätisemään tai remmi paukkamaan kun isä purki työveetutuksen lapseen. Jälkikäteen oli kun mitään ei olisi tapahtunutkaa ja jatkoi elämäänsä tyytyväisenä. Anteeksi ei ole pyytänyt koskaan. Eikä pyydä koska on mahtavsa isä omasta mielestään.

Joo mutta ei kaikki. Muisteleppa niitä koulusi kauhuja. Niitä kurittomia nulikoita. Niitä tyttöjä jotka varasti avoimesti kioskilta kaikkien nähden. Niitä jotka kiusasi pienempiä. Niitä raskaaksi teininä tulleita. Olet varmaan vääryyttä kokenut. Mutta ei kaikki. Ei ohme että isällä palanu proput jos tommonen nuori.

Nuo niin sanotut tuhmat tytöt olivat mielestäni perheistä joissa ei ollut väkivaltaa. Sen sijaan tiedän itseni lisäksi muitakin kilttejä alistettuja kympin tyttöjä joita pieksettiin armotta.

Kaikkia on kuritettu. Tää on just se harhaluulo että olisi joku perhe missä kaikki käy. Jos pnkin, niin lapset on otettu huostaan. Se oli sillon niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan haluaisi kostaa? Tiedän järjen tsolka että anteeksi pitäisi antaa jo oman itsensäkin takia, mutta oikeasti toivon että isä saisi jotenkin kokea edes kerran sitä samaa kauhua ja kuolemsnpelkoa jota itse jouduin kokemaan satoja satoja kertoja. Kunpa olisin mies niin pieksäisin isäni, mutta olen pienikokoinen nainen ja isä vieläkin roteva ja kunnossa. Eli tuossa tulisin itse hakatuksi :(

Tiijätkö että hänellä tod.näk. on ollut vielä tiukempi kuri kotona ja koulussa.

Daa? Eli kun isääni oli hakattu niin on ok että hän hakkasi minua? Ja nyt samalla oikeutuksrlla olisi ihan ymmärrettävää että minä hakkaisin lapsiani ”kun minullakin oli niin kova kutitus ja rankka lapsuus”? NOT.

Ei ymmärtäminen ole sama kun salliminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä rupes jotain 35v ryyppämään ja äiti kävi vieraissa koko mun lapsuuden/nuoruuden. Sillä oli aina joku nuorempi mies jota se kävi "tervehtämässä" kun isä oli iltavuorossa.

Sanaakaan ei saanut isälle sanoa, muuten olisi käynyt huonosti. Hiljaiseloa kesti kunnes täytin 16-17v. Silloin asiat paljastui kun isä sai äidiltä tippurin.  Sitten alkoi hankalammat vaiheet. 

Kun oli ala-asteella meidän naapurissa asui alkoholiongelmainen työssäkäyvä perhe.  Heille syntyi Marko niminen poika, jolla oli huulihalkio ja paha kuulovamma. Marko eli tosi niukalla ruoalla, kulki paskasissa haisevissa vaateissa, asui pienessä asunnossa kännissä olevien vanhempiensa ja niiden kännikaverien keskellä.

Marko kävi usein meillä syömässäkin. Varmaan muuallakin. Ei siitä paljoa puhuttu, mutta päälle näki että Markoa lyötiin.  

Oon monasti miettinyt Markoa, vieläkin vaikka noista ajoista on pian 35v. 

 

 

Tiijätkö että sulla ei ole lupa kertoa tuon miehen yksityisasioista oikealla nimellä. Kerroit tunnistettavia asioita. Loukkasit yksityiselämän suojan lakia. Ja mitä nää ees sulle kuuluu?

Marko hirttäytyi liki parikymppisenä joskus vuosituhannen vaihteessa :(

Ei siis sulle mene mikään perille? Alkaa syyt selvitä miksi vanhempasi tulleet keinojen kanssa loppuun. Jatkat vaan vaikka sulle on sanottu.

Minä niin toivon että joku toimittaja tai sosiologi tutkisi tätä asiaa ja ilmiötä. Minua hämmentää koko kuviossa kaksi asiaa:

1) lasten ihmisarvon puute, miten voi olla ettei lasta nähty tuntevana arvokkaana asiana, vaan ”rakkikoirana” jota saa potkia ja hakata ja joka on vanhempiensa ”onaisuutta”, ja omaisuudelle omistaja saa tehdä mitä vaan, vaikka rääkätä ja hakata ilman tunnontuskaa

2) täysi rakkaudettomuus ja suoranainen VIHA lasta kohtaan,, ikäänkuin syytetään lasta kaikesta mikä aikuisista oli kurjaa/stressaavaa/turhauttavaa. Lapsi oli pahan olon kanava, omat paskat tunteet kanavoitiin lapseen (stressinpurkupieksäminen jne). Mihin tässä kuviossa jäi se että lspsi on rakkauden arvoinen perheenjäsen jolle kuuluu sama kunnioittava kohtelu kuin aikuisille?

Ihan varmaan hakkaajavsnhemnat itsrkin jokus kaatoi maitolasin, tiputti tavaran tai unohti ovrn auki, mutta mikseivät he silloin rankaisseet itseään? Eli lapsen tehdessä samoin oli sitten jotenkin oikeus hakata lapsi?

En ymmärrä. En ymmärrä että mistä tuo johtui. Oliko se juurisyy hullu yksilö, sairaat arvot, yhteiskunnan asenne lapsia kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan haluaisi kostaa? Tiedän järjen tsolka että anteeksi pitäisi antaa jo oman itsensäkin takia, mutta oikeasti toivon että isä saisi jotenkin kokea edes kerran sitä samaa kauhua ja kuolemsnpelkoa jota itse jouduin kokemaan satoja satoja kertoja. Kunpa olisin mies niin pieksäisin isäni, mutta olen pienikokoinen nainen ja isä vieläkin roteva ja kunnossa. Eli tuossa tulisin itse hakatuksi :(

Paras kosto on pysyä visusti erossa sadisteista. Näin minä olen asian ratkaissut. Suomen laki ei kiellä sitä.

Minut pahoinpideltiin milteipä sairaalakuntoon kun isä löysi koululaukustani terveydenhoitajan antaman kuukautisesitteen. Isä etsi tupakkaa laukustani ja oli muka muutenkin aina haistavinaan milloin mitäkin hajuja minussa ja tavaroissani. Huorittelu alkoi jo ennen kouluikää.

Pahaako hän on tahtonut kun on tarkistanut ettet tupakoi alaikäisenä koska se tappaa ja on kallista ja rikos lapsella muutenkin? No niin just.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isä rupes jotain 35v ryyppämään ja äiti kävi vieraissa koko mun lapsuuden/nuoruuden. Sillä oli aina joku nuorempi mies jota se kävi "tervehtämässä" kun isä oli iltavuorossa.

Sanaakaan ei saanut isälle sanoa, muuten olisi käynyt huonosti. Hiljaiseloa kesti kunnes täytin 16-17v. Silloin asiat paljastui kun isä sai äidiltä tippurin.  Sitten alkoi hankalammat vaiheet. 

Kun oli ala-asteella meidän naapurissa asui alkoholiongelmainen työssäkäyvä perhe.  Heille syntyi Marko niminen poika, jolla oli huulihalkio ja paha kuulovamma. Marko eli tosi niukalla ruoalla, kulki paskasissa haisevissa vaateissa, asui pienessä asunnossa kännissä olevien vanhempiensa ja niiden kännikaverien keskellä.

Marko kävi usein meillä syömässäkin. Varmaan muuallakin. Ei siitä paljoa puhuttu, mutta päälle näki että Markoa lyötiin.  

Oon monasti miettinyt Markoa, vieläkin vaikka noista ajoista on pian 35v. 

 

 

Tiijätkö että sulla ei ole lupa kertoa tuon miehen yksityisasioista oikealla nimellä. Kerroit tunnistettavia asioita. Loukkasit yksityiselämän suojan lakia. Ja mitä nää ees sulle kuuluu?

Näkisin että tässä on kyseessä myös omasta voimattomuudesta kertominen. Miten lapsi voisikaan auttaa toista huonommassa jamassa olevaa.

Tulee väistämättä aika kauheita flashbackeja kun näitä lukee. Itsellä ihan samanlaisia kokemuksia. 

Äiti hakkasi, pieksi, repi tukasta milloin mistäkin syystä. Väärästä äänensävystä, väärällä tavalla katsomisesta, jos en ollut siivonnut kotia tismalleen oikein - hänellä on jonkin sortin bakteerikammo ja pakko-oireisia tapoja, ja pakotti minut usein siivoamaan koko asunnon lattianpesuja yms myöten ja tarkasti sitten esim. lattialistat ja pienet koloset ja nurkat ettei niihin ollut jäänyt näkyviin yhtään pölyä.  

Olin kuulemma myös teininä ihan hirveä, joten siksi me otimme aina hänen mielestään yhteen. Tosiasiassa hän pieksi minua ja minä seisoin hiljaa vastaanottamassa nyrkiniskua tai vyönsolkea. En dokannut, en käynyt koskaan juuri missään, minulla oli ysin keskiarvo ja kävin hyvän lukion. Yleensä suuttumisen syyt olivat sitten sitä luokkaa että jostain kokeesta tuli kasia huonompi arvosana, en puhunut äidilleni tarpeeksi innokkaalla äänensävyllä tai en vastannut vaikka puhelimeen heti samaisella sekunnilla kun äiti olisi halunnut. Syyt olivat oikeasti ihan naurettavia, kerran äiti pieksi minut koska olin kuulemma jättänyt likaiset sukat olohuoneen lattialle, pieksemisen jälkeen pääsin näkemäänkin ne sukat ja tajusin että ne olivat äidin sukat ja äiti oli vain unohtanut että ne olivatkin hänen. Joskus päästä lähti tupoittain hiuksia, mustelmat ja tappouhkaukset olivat arkipäivää. Joskus äiti jahtasi minua kotona veitsi tai imurin metalliputki kädessä. Muistaakseni olin 17v ja oli uuden vuoden aatto, kun minun piti lähteä käymään lukiokaverini luona juhlissa. Olimme kaikki ns. kilttejä nuoria, emme juoneet. Juuri ennen lähtöä äiti kuitenkin päätti että olin tiskannut astiat huonosti, ja päätti nostaa siitä kohtauksen ja hakkasi minut. Hän löi pääni niin kovaa keittiön astiakaapin kulmaan että korvani alko vuotaa verta.

Jatkuu seuraavassa...

Jatkuu...

Isä sai todellakin myös osansa, myös enemmän kuin minä. On rankkaa, kun miesten kokemaa kotiväkivaltaa vähätellään. Kerran lapsena puolustin isää kun äiti hakkasi taas häntä ties millä kättä pidemmällä, läiskäyttämällä äitiä kirjalla selkään. Sain todella pahasti selkääni sen jälkeen. Nämä muistot kantavat eteenpäin ihan siitä asti kuin vain muistan eläneeni. Muistan vuosikaudet itkeneeni ja huutaneeni apua oman huoneeni tai vessan oven takana kauhuissani pitäen ovenkahvasta kiinni niin lujaa kuin lapsen käsillä pystyi. Se älämölö, huuto ja pauke jota meidän kotoa kuului vuosikaudet, olisivat olleet ihan todella hyvä syy kutsua poliisit monta kertaa, mutta kukaan naapuri ei koskaan reagoinut. Kerran jopa parkkipaikalla autossa äiti pieksi minua, ja itkin hillittömästi kun naapuri tuli autolla paikalle. Huusin epätoivoissani itkien apua naapurin sedältä, mutta äiti tokaisi että ei tarvitse, joten naapuri vain lähti pois paikalta. 

Äitini on sitä mieltä että liioittelen kokemaani ja keksin päästä asioita. Hän alkaa olla itse siinä iässä ettei ehkä muista enää asioita jotka tapahtuivat 15-20 vuotta sitten, mutta itse en pysty unohtamaan. Hän on myös erittäin kovasti sitä mieltä että minulla oli onnellinen lapsuus, eikä minulta puuttunut mitään. No ei minulta vaatteita tai ruokaa joo puuttunut, mutta se on aika minimivaatimus normaaliin ihmiselämään. Olen päällepäin sievä, paljon elämässä saavuttanut korkeakoulutettu ja hyvin toimeentuleva nuori nainen, mutta kärsin ikuisesti post-traumaattisista stressioireista, persoonallisuushäiriöistä ja minulla on ollut kymmenen vuoden ajan masennus. Itsetuntoni on vieläkin pohjamudissa ja tunnen itseni täysin riittämättömäksi, vain täydellisyys riittää minulle. Kärsin unihäiriöistä ja olen vasta viime vuosien aikana lakannut näkemästä toistuvia painajaisia, samoja, joita näin vuosien ajan lapsena, sekä lakannut kärsimästä unihalvauksista. Olen käynyt joskus käsiksi poikaystävääni, enkä ole millään tavalla siitä ylpeä vaan häpeän itseäni ja tekoani erittäin rankasti. Hän on antanut minulle sen anteeksi tietäen taustastani, mutta ennemmin hyppäisin junan alle kuin toistaisin tekoni.