Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Väkivaltalapsuuden omaavat: mikä on ollut pienin syy saada selkäsauna?
17.01.2018 |
Tämä siis spin-off ketju tuohon väkivaltainen mies - ketjuun. Mistä mitättömyyksistä sait lapsena selkäsaunan? Selkäsaunaksi luettakoon kaikki pikku luunappia isommat ”interventiot”.
Minua on hakattu remmillä, risulla, sähköjohdolla, mattopiiskalla ja kepillä mm seuraavista:
- maitolasi kastui vahingossa
- kengät oli epäjärjestyksessä kenkätelineessä
- olin veljen kanssa hippaa ja matot meni kurttuun
- paiskasin jääkaapin oven ”liian kovaa ja väärin” kiinni
- uskalsin olla jostain eri mieltä isän kanssa
- katsoin isää mukamas jotenkin pahasti
- kun sain kokeesta kerran seiskan (aina piti olla 9 tai 10)
Ja kyllä,, koko lapsuus oli pelkoa ja kauhua täynnä kun isä oli raivohullu despootti jolla napsahti aina vähän väliä pikkuasioista. Sitten hakattiin lapset niin ettei pystynyt kunnolla istumaan viikkoon. Koulussa ope näki piiskausjäljet mutta ei tehnyt mitään asialle, 70-80luvulla lapsen hakkaaminen oli ”perheen sisäinen asia”. Isä on hullu vieläkin, yhtään ei ole meno rauhoittunut vaikka jo yli seitsenkymppinen.
Kommentit (472)
Näistä jutuista tulee välillä mieleen Dave Pelzerin kirjoittama kirja elämästään. Hän odotti väkivaltaiselta äidiltään hyväksyntää vielä aikuisena, kun oli saanut jo omankin lapsen. Mielenkiintoinen tarina monin tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näistä jutuista tulee välillä mieleen Dave Pelzerin kirjoittama kirja elämästään. Hän odotti väkivaltaiselta äidiltään hyväksyntää vielä aikuisena, kun oli saanut jo omankin lapsen. Mielenkiintoinen tarina monin tavoin.
Minkä niminen kirja? Vai löytyykö kirjastosta tuolla nimellä?
Haluaisin lukea, sillä minua vaivaa sama syndrooma. Vaikka järjen tasolla tiedän että väkivaltaiset hakkaajavanhemmat eivät koskaan pysty rakkauteen tai edes asialliseen koheluun, niin pieni pikkutyttö sisälläni lapsenomaisesti toivoo että jospa ne vanhemmat sittenkin muuttuisi rakastaviksi.
Olen odotellut jo 40 vuotta turhaan :). Miten tuosta hölmöstä toiveesta (joka ei koskaan edes voi toteutua) pääsee eroon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä jutuista tulee välillä mieleen Dave Pelzerin kirjoittama kirja elämästään. Hän odotti väkivaltaiselta äidiltään hyväksyntää vielä aikuisena, kun oli saanut jo omankin lapsen. Mielenkiintoinen tarina monin tavoin.
Minkä niminen kirja? Vai löytyykö kirjastosta tuolla nimellä?
Haluaisin lukea, sillä minua vaivaa sama syndrooma. Vaikka järjen tasolla tiedän että väkivaltaiset hakkaajavanhemmat eivät koskaan pysty rakkauteen tai edes asialliseen koheluun, niin pieni pikkutyttö sisälläni lapsenomaisesti toivoo että jospa ne vanhemmat sittenkin muuttuisi rakastaviksi.
Olen odotellut jo 40 vuotta turhaan :). Miten tuosta hölmöstä toiveesta (joka ei koskaan edes voi toteutua) pääsee eroon?
Seuraavana jouluna vuokraat 2 näyttelijää..vuokrataan joulupukkejakin ja siitä ei syyllistetä.Näyttelijöiden tulee olla 59 vuotiaita ja hoikkia suomenruotsalaisia. Vaatteina harmaan sävyiset neulepaidat.Tulevat aterialle kylään , antavat sinulle ostamasi lahjat..hymyilette ja hörpitte hehkuviiniä. Otat mahd paljon kuvia kinkusta, vanhemmistasi ja joulukuusesta. Postaat kuvat instagrammiin, twitteriin ja facebookkiin.Niitä on sitten loppuvuodesta kiva katsella.
Vierailija kirjoitti:
"En tarkalleen muista olinko tehnyt jotain pahaa vaiko en, mutta kuitenkin."
eiii. ettehän te kukaan ikinä mitään ole tehneet...haha
just tätä tarkoitin kun aiemmin kirjoitin että aika kultaa muistot. Itse olitte niin ihania täydellisiä, mutta ihan ilman syytä rankaistiin. Ne ilkeät pahat vanhemmat. Ihaan pahuuttaan rankaisi. Niinpä niin.
viaton pikku mukula.
Sä oot sairas. Kotiaresti, tiukka puhuttelu tai konsolipelaamisen rajoittaminen ovat rangaistuksia. Monessa viestissä kuvattu väkivalta ja suoranainen kiduttaminen on sairautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näistä jutuista tulee välillä mieleen Dave Pelzerin kirjoittama kirja elämästään. Hän odotti väkivaltaiselta äidiltään hyväksyntää vielä aikuisena, kun oli saanut jo omankin lapsen. Mielenkiintoinen tarina monin tavoin.
Minkä niminen kirja? Vai löytyykö kirjastosta tuolla nimellä?
Haluaisin lukea, sillä minua vaivaa sama syndrooma. Vaikka järjen tasolla tiedän että väkivaltaiset hakkaajavanhemmat eivät koskaan pysty rakkauteen tai edes asialliseen koheluun, niin pieni pikkutyttö sisälläni lapsenomaisesti toivoo että jospa ne vanhemmat sittenkin muuttuisi rakastaviksi.
Olen odotellut jo 40 vuotta turhaan :). Miten tuosta hölmöstä toiveesta (joka ei koskaan edes voi toteutua) pääsee eroon?
Pimeän poika on kirjan nimi, kirjoittajana tuo Dave Pelzer. Hänen äitinsä teki juuri sitä samaa mistä monet ovat täällä kertoneet, eli kielsi asiat ja käänsi kaiken pojan syyksi. Poika oli liian kovaääninen, tuhma, varas jne hänen mielestään. Osittain äiti käänsi oman epäonnistuneen liittonsa ja mustasukkaisuuden yhteen poikaansa. Dave kertoo kirjassaan todentuntuisesti ajatuksistaan, kun äiti pahoinpitelee ja isä ei puolusta. Sijaiskodeissakin poika miettii, miksei häntä kelpuutettu omaan perheeseen...
Kannattaa lukea, löytyy varmaan kirjastosta. Palstalta löytyy vanha keskustelukin "oletko lukenut kokonaan kirjaa dave pelzerin pimeän poika".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fyysisesti pienempi kokoni verrattuna vanhempiini mahdollisti väkivallan, sairasta. Kun kasvoin heitä pidemmäksi, loppui lätkiminen, mutta ei henkinen väkivalta. Kumpikaan väkivallan muodoista ei tarvinnut mitään syytä, olemassaoloni riitti. Mielestäni ovat aina hakeneet vallan tunnetta, jota eivät näytä julkisesti.
Niin ja tuo toive ei ole hölmö, mutta kannattaa silti jollain keinolla yrittää päästää irti. Tavallaan hyväksyä, että oma vanhempi voi olla henkisesti sairas tai välinpitämätön, eikä sellaisen ihmisen hyväksyntää tarvitse odotella koko ikäänsä. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku myy tuota kirjaa torissa 3e hintaan.
Ketjuun ilmestyneet syyttelijät tylyttävät ja mäiskivät omia penskojaan, yrittävät täällä itselleen järkeillä sitä parhainpäin vaikka tietävät olevansa saastaa.
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te, jotka olette lukeneet Pimeän pojan, saitteko siitä uutta näkökulmaa tai apua omaan väkivaltaiseen lapsuuteen? Harkitsen kirjan tilaamista.
Mistäs tässä aloittaisi..
- En laittanut hanskoja kuivumaan
- Olin kerran lähtenyt kaverille siivoamatta huonettani
- Unohdin maitopurkin pöydälle
- En osannut yhtälöä
- Toin kokeesta kuutosen kotiin
- En muistanut tiskauksen jälkeen pyyhkiä pöytätasoa
- En halunnut luokkakuvaan kampausta jota äitini tahtoi. Hän leikkasi hiukseni pois, sitä ennen repi tuppoina päästäni osan. Löi samalla puisella harjalla.
Pahoinpitelyä oli niin remmillä lyömistä, tukasta repimistä niin että hiukset lähti tuppoina, lyötiin päähän esineillä, heiteltiin tavaroilla, kuristettiin jne. Isosiskoani kuritettiin enemmän. Oli päiviä jolloin hän söi seisaaltaan (tai tyynyn päällä kun vanhemmat ei olleet kotona), koska ei pystynyt istumaan puisen tuolin päällä. Muistan vieläkin kuinka hän kiljui kun äiti hakkasi häntä. Kamalinta kyllä oli se, kun lopulta siskoni hiljeni.
Mutta pahempaa oli se, mitä tapahtui kun äiti meni nukkumaan ja isä jäi hereille. Kuuntelin kuinka siskoni raiskattiin. Minua myös käytettiin hyväksi mutta lievemmin. Sama kohtalo olisi varmaan käynyt minullekkin, ellei isä olisi jäänyt äidille kiinni.
Olen ikuisesti vihainen äidilleni, ettei hän vienyt siskoani lääkäriin, hakenut apua. Siskoni teki itsemurhan 19-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistäs tässä aloittaisi..
- En laittanut hanskoja kuivumaan
- Olin kerran lähtenyt kaverille siivoamatta huonettani
- Unohdin maitopurkin pöydälle
- En osannut yhtälöä
- Toin kokeesta kuutosen kotiin
- En muistanut tiskauksen jälkeen pyyhkiä pöytätasoa
- En halunnut luokkakuvaan kampausta jota äitini tahtoi. Hän leikkasi hiukseni pois, sitä ennen repi tuppoina päästäni osan. Löi samalla puisella harjalla.
Pahoinpitelyä oli niin remmillä lyömistä, tukasta repimistä niin että hiukset lähti tuppoina, lyötiin päähän esineillä, heiteltiin tavaroilla, kuristettiin jne. Isosiskoani kuritettiin enemmän. Oli päiviä jolloin hän söi seisaaltaan (tai tyynyn päällä kun vanhemmat ei olleet kotona), koska ei pystynyt istumaan puisen tuolin päällä. Muistan vieläkin kuinka hän kiljui kun äiti hakkasi häntä. Kamalinta kyllä oli se, kun lopulta siskoni hiljeni.
Mutta pahempaa oli se, mitä tapahtui kun äiti meni nukkumaan ja isä jäi hereille. Kuuntelin kuinka siskoni raiskattiin. Minua myös käytettiin hyväksi mutta lievemmin. Sama kohtalo olisi varmaan käynyt minullekkin, ellei isä olisi jäänyt äidille kiinni.
Olen ikuisesti vihainen äidilleni, ettei hän vienyt siskoani lääkäriin, hakenut apua. Siskoni teki itsemurhan 19-vuotiaana.
Ei ristus.
Sisko ressukka.
Lastensuojelun resurssit suomessa on todella surkealla tasolla.
Miten sinä pärjäsit?
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka olette lukeneet Pimeän pojan, saitteko siitä uutta näkökulmaa tai apua omaan väkivaltaiseen lapsuuteen? Harkitsen kirjan tilaamista.
Ostin tuon itse vuosia sitten kirpparilta. Varsinkin alkuosan lukeminen ahdisti todella paljon, sillä kirjan alkuosa kertoo Daven lapsuudesta. Hänhän kävi äitinsä takia jopa lähellä kuolemaa, kun sai veitsestä kylkeen. Isä oli hänelle sankari. Hän halusi itsekin olla kuin isänsä, vaikka isä olikin hylännyt perheensä.
Jonkinlaista vertaistukea tuo kirja oli, sillä aika samoja kysymyksiähän tuossa pohditaan, joita moni kaltoinkohdeltu miettii. Miksi minulle tehtiin niin? Miksi äiti ei myönnä asioita? Miten hän pystyy kohtelemaan lasta näin? Millainen lapsuus äidillä oli...? Miksi isä ei auta tai lopeta juomista jne...
Kirja ei ollut helppo luettava, mutta loppu oli kuitenkin lohdullinen. Dave löytää oman paikkansa maailmassa ja saa jonkinlaisen rauhan menneisyytensä kanssa.
Sitä ei oikein voi luvata, onko tällaisen selviytymistarinan lukemisesta hyötyä. On se silti lohduttava ajatus, että kaikki kääntyi hyvin, vaikka elämä oli välillä yhtä helvettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, jotka olette lukeneet Pimeän pojan, saitteko siitä uutta näkökulmaa tai apua omaan väkivaltaiseen lapsuuteen? Harkitsen kirjan tilaamista.
Ostin tuon itse vuosia sitten kirpparilta. Varsinkin alkuosan lukeminen ahdisti todella paljon, sillä kirjan alkuosa kertoo Daven lapsuudesta. Hänhän kävi äitinsä takia jopa lähellä kuolemaa, kun sai veitsestä kylkeen. Isä oli hänelle sankari. Hän halusi itsekin olla kuin isänsä, vaikka isä olikin hylännyt perheensä.
Jonkinlaista vertaistukea tuo kirja oli, sillä aika samoja kysymyksiähän tuossa pohditaan, joita moni kaltoinkohdeltu miettii. Miksi minulle tehtiin niin? Miksi äiti ei myönnä asioita? Miten hän pystyy kohtelemaan lasta näin? Millainen lapsuus äidillä oli...? Miksi isä ei auta tai lopeta juomista jne...
Kirja ei ollut helppo luettava, mutta loppu oli kuitenkin lohdullinen. Dave löytää oman paikkansa maailmassa ja saa jonkinlaisen rauhan menneisyytensä kanssa.
Sitä ei oikein voi luvata, onko tällaisen selviytymistarinan lukemisesta hyötyä. On se silti lohduttava ajatus, että kaikki kääntyi hyvin, vaikka elämä oli välillä yhtä helvettiä.
Kiitos. Kuulostaa tutulta, paitsi veitsi kylkeen. Siksi mietin, että tuoko kirjan lukeminen flashbackeja mieleen ja siten tunteen, että elää kaiken uudelleen. Sitä en ehkä jaksaisi. Voisin silti yrittää lukemista loma-aikaan, niin voin romahtaaa rauhassa. Toivon että siitä saisi kuitenkin ripauksen vahvuutta. Kiitos vinkistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heitän tähän yhden kipeän kysymyksen:
Oletteko missään määrin huomanneet itsessänne samoja piirteitä kuin väkivaltaisessa vanhemmassanne?Minä voin tunnustaa, että kyllä valitettavasti olen. :-(
Väkivaltainen en ole koskaan mutta olen kauhukseni huomannut että joskus liian helposti väheksyn lapseni "vaivoja" ja huolia. Siis saatan toistaa sanatarkasti äitini käyttämiä sanoja. Se on kuvottavaa! En halua olla sellainen! Olen työstänyt asiaa paljon, koska nuo turhan vähättelevät sanat voivat lipsahtaa vaikken todellakaan tarkoita sitä edes.
Rakastan lastani äärettömän paljon enkä koskaan käyttäydy mitenkään aggressiivisesti. On ollut kamalaa kuitenkin huomata, että jotain on kotoa tarttunut vaikka haluan tehdä kaiken toisin.
Olen kuitenkin toiveikas, koska itse tiedostan ongelmani ja aika hyvin jo saan nielaistua nämä opitut, typerät sanat.Kyllä huomasin, kotoa poismuutettuani. Mukaan tarttui kaikkien muiden halveksiminen, keskustelutaidottomuus ja mykkäkoulu. Läpsäsin helposti kumppaniani naamalle, jos hän mielestäni loukkasi minua sanoillaan. Kesti vuosia, ennenkun tajusin että ongelmat olivat minussa ja kotioloissani, ei muissa. Ymmärtäminen helpotti. Katkaisin välit vanhempiini, jotka edelleen jatkoivat henkistä väkivaltaa. Estin väkivaltavaikutuksen. Josta seurasi että mykkäkoulu on muisto vain, arvostan muita ihmisiä ja olen kiinnostunut heistä. Väkivalta vaihtui kommunikointiin. Onkohan muut kokeneet tunteen, miten vaikutustekijöillä voi olla suuri osa muutoksessa?
Samat sanat. Huomasin, että toistan mallia ainakin silloin tällöin, vaikka olin nimenomaan itselleni luvannut, etten käyttäydy omien lasteni kohdalla siten kun äitini käyttäytyi minua kohtaan. Kun huomasin ja myönsin asian itselleni, niin vanhan toisto loppui. En ollut lapsilleni siis koko aikaa sellainen paskiainen, mutta joskus kun alkoi ämpäri kaatua. Käytin kyllä joskus rauhoittavia pillereitä etten olisi alkanut sekoilla samaan malliin kuin kotonani tehtiin. Olin jäänyt leskeksi kahden pienen lapsen kanssa. Ja totta on ettei äitini minua auttanut, vaikka oli vain suunnilleen 60-vuotias tuolloin.
Se minua kaduttaa, että vanhempaa lasta kohtaan olen ollut julma pari kertaa. Esim. menimme mäkeä laskemaan ja hän satutti poskensa. Hän itki paljon. Poskeen tuli mustelma. Minä vain selitin jollekin joka tuli kysymään tarvitsenko apua, että itse hän satutti eikä tässä mitään. LÄhdettiin kotiin enkä kotonakaan lohduttanut. Lapsi oli tuolloin moin 3-vuotias. Käyttäydyin juuri niin kuin äitini käyttäytyi.
Lapsi ei muista sitä enkä ota enää asiaa esille. Mutta itse muistan ikäni tylyn ja kusipäisen käytökseni. Olin niitä joille suututtiin kun sairastui tai epäiltiin että teeskentelen huomiota saadakseni. Anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäs tässä aloittaisi..
- En laittanut hanskoja kuivumaan
- Olin kerran lähtenyt kaverille siivoamatta huonettani
- Unohdin maitopurkin pöydälle
- En osannut yhtälöä
- Toin kokeesta kuutosen kotiin
- En muistanut tiskauksen jälkeen pyyhkiä pöytätasoa
- En halunnut luokkakuvaan kampausta jota äitini tahtoi. Hän leikkasi hiukseni pois, sitä ennen repi tuppoina päästäni osan. Löi samalla puisella harjalla.
Pahoinpitelyä oli niin remmillä lyömistä, tukasta repimistä niin että hiukset lähti tuppoina, lyötiin päähän esineillä, heiteltiin tavaroilla, kuristettiin jne. Isosiskoani kuritettiin enemmän. Oli päiviä jolloin hän söi seisaaltaan (tai tyynyn päällä kun vanhemmat ei olleet kotona), koska ei pystynyt istumaan puisen tuolin päällä. Muistan vieläkin kuinka hän kiljui kun äiti hakkasi häntä. Kamalinta kyllä oli se, kun lopulta siskoni hiljeni.
Mutta pahempaa oli se, mitä tapahtui kun äiti meni nukkumaan ja isä jäi hereille. Kuuntelin kuinka siskoni raiskattiin. Minua myös käytettiin hyväksi mutta lievemmin. Sama kohtalo olisi varmaan käynyt minullekkin, ellei isä olisi jäänyt äidille kiinni.
Olen ikuisesti vihainen äidilleni, ettei hän vienyt siskoani lääkäriin, hakenut apua. Siskoni teki itsemurhan 19-vuotiaana.Ei ristus.
Sisko ressukka.
Lastensuojelun resurssit suomessa on todella surkealla tasolla.
Miten sinä pärjäsit?
Muistan, kuinka valvoin pienenä ja odotin. Olin noin 6-vuotias, siskoni 9-vuotias. Odotin ja pelkäsin. Kumpikaan meistä, siskoni ja minä, ei nukkunut. Me odotimme, että äiti menee nukkumaan ja kumman meistä isä valitsee. Kun äiti meni nukkumaan, isä jäi katsomaan televisiota.
Me odotimme.
Sitten sammui televisio ja kuulimme askeleet, eteisen valo paloi ja isä seisahtui ja teki päätöstään. Aloin rukoilemaan Jumalaa, että isä tulisi huoneeseeni, koska siskoni alkoi heti itkemään kun isä avasi hänen huoneen oven. Rukoilin että isä tulisi luokseni koska siskoni aina itki. Ja kun isä meni siskoni huoneeseen, istuin sängyllä, rukoilin ja pelkäsin, oi luoja sitä pelkoa.
Kuulen vieläkin "ei isä, älä, lopeta, ei, älä" ja välillä siskoni huusi. Isän murahtelut.
Muistan ne, muistan ikuisesti.
Mitä isäni teki minulle, hän tuli vuoteeni jalkopäähän ja alkoi tyydyttämään itseään. Hän otti alushousuni pois, ja masturboi. Joskus hän tuli makaamaan viereeni ja masturboi.
Kun hän jäi kiinni, hän tahtoi minun masturboivan häntä. Sitten hän kietoi minut otteeseensa ja tyydytti itsensä jalkojeni väliin. Sen jälkeen hän käski minun menevän vessaan siistimään itseni. Äiti tuli vessaan, ilmeisesti hän kuuli jotain. Hän kysyi mitä täällä tapahtui ja sanoin hänelle että isä pissasi mun päälleni ja näytin spermaista vessapaperia. Äiti tajusi heti.
Hän meni huoneeseeni missä isä vielä makasi, ja alkoi huutamaan että mitä sinä teet.
Isäni vastaus oli: "minä teen mitä minä haluan"
Ilmeisesti äiti sai isään jotain pelkoa, koska hän uhkasi poliisilla. Mutta mitään apua lääkäriltä tai terapeutilta ei kumpikaan meistä saanut. Väkivalta vain raaistui tuon jälkeen äitini taholta. Monta kertaa kuulin kuinka äitini sanoi toivovansa että olisin kuollut.
Ei sen väliä, niin minäkin.
Olin 8-vuotias kun aloin viiltelemään itseäni. Olen kaksi kertaa yrittänyt itsemurhaa. Siskoni onnistui toisella kerralla.
Syön rauhoittavia joka päivä. En ole nukkunut ilman lääkkeitä 21 vuoteen. Elämässä on kuitenkin joitain asioita, mitkä on hyviä ja koetan jokaisesta päivästä löytää jotain nauramisen aihetta. Joskus se vain on raskasta. Kuten tänään, kun aukaisin tämän ketjun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Taas meni kommenttini "tarkastukseen"
No, lyhyesti esimerkit milloin sain isältä selkääni.Olin pari minuuttia myöhässä, sain nyrkistä.
Löin muka siskoani. -sain nyrkistä. (Tosin äiti näki tilanteen ja sanoi isälle että sisko valehteli, ei tietenkään pyytänyt anteeksi)
Sain matikankokeesta 6, isä ravisteli ja heitti päin naulakkoa (voitte kuvitella etten enää ikinä näyttänyt matikan kokeitani)
On sen takia myös töninyt päin esim kaappiaSain selkääni kun leikkiessä puhuin ääneen.
Pahin kun olin 16 ja löysin goottityylin ja äiti antoi värjätä tukan mustaksi ja käyttää goottivaatteita... isä löi kaljapullolla päähän, hakkasi ja h*ritteli.
No ton gootti"tyylistä" suuttumisen ymmärrän. Kukaan järkevä ei halua lapsensa olevan wt-p*ska.
Olet sairas kun tulet kommentoimaan tuollaista tälläiseen keskusteluun.
Itse en olisi kyllä hakannut. Mutta jos mun lapsi rupeaisi gootiksi en katsoisi hyvällä. Suuttuisin. Ja miettisin olenko kasvattanut lapseni väärin vai onko hänellä psyykkisiä ongelmia.
Yhdenlaista vallankäyttöä lastaan kohtaan tämäkin.
Pakotat lapsesi sinun määrittelemääsi muottiin.
Normaalit nuoret etsivät itseään profiloitumalla milloin mihinkin (muodissa olevaan) ryhmään. Harvalla se jää päälle aikuisuuteen saakka. Ja jos jää, on sekin OMA valinta.
Kunniota lapsiasi.
Goottityyli ei kyllä ollut muodissa kun olin 16.(2011) t: se jota isä hakkasi kaljapullolla.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja tuo toive ei ole hölmö, mutta kannattaa silti jollain keinolla yrittää päästää irti. Tavallaan hyväksyä, että oma vanhempi voi olla henkisesti sairas tai välinpitämätön, eikä sellaisen ihmisen hyväksyntää tarvitse odotella koko ikäänsä. Voimia!
Seuraavana jouluna vuokraat 2 näyttelijää..vuokrataan joulupukkejakin ja siitä ei syyllistetä.Näyttelijöiden tulee olla 59 vuotiaita ja hoikkia suomenruotsalaisia. Vaatteina harmaan sävyiset neulepaidat.Tulevat aterialle kylään , antavat sinulle ostamasi lahjat..hymyilette ja hörpitte hehkuviiniä. Otat mahd paljon kuvia kinkusta, vanhemmistasi ja joulukuusesta. Postaat kuvat instagrammiin, twitteriin ja facebookkiin.Niitä on sitten loppuvuodesta kiva katsella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoh. Taas meni kommenttini "tarkastukseen"
No, lyhyesti esimerkit milloin sain isältä selkääni.Olin pari minuuttia myöhässä, sain nyrkistä.
Löin muka siskoani. -sain nyrkistä. (Tosin äiti näki tilanteen ja sanoi isälle että sisko valehteli, ei tietenkään pyytänyt anteeksi)
Sain matikankokeesta 6, isä ravisteli ja heitti päin naulakkoa (voitte kuvitella etten enää ikinä näyttänyt matikan kokeitani)
On sen takia myös töninyt päin esim kaappiaSain selkääni kun leikkiessä puhuin ääneen.
Pahin kun olin 16 ja löysin goottityylin ja äiti antoi värjätä tukan mustaksi ja käyttää goottivaatteita... isä löi kaljapullolla päähän, hakkasi ja h*ritteli.
No ton gootti"tyylistä" suuttumisen ymmärrän. Kukaan järkevä ei halua lapsensa olevan wt-p*ska.
Olet sairas kun tulet kommentoimaan tuollaista tälläiseen keskusteluun.
Itse en olisi kyllä hakannut. Mutta jos mun lapsi rupeaisi gootiksi en katsoisi hyvällä. Suuttuisin. Ja miettisin olenko kasvattanut lapseni väärin vai onko hänellä psyykkisiä ongelmia.
Yhdenlaista vallankäyttöä lastaan kohtaan tämäkin.
Pakotat lapsesi sinun määrittelemääsi muottiin.
Normaalit nuoret etsivät itseään profiloitumalla milloin mihinkin (muodissa olevaan) ryhmään. Harvalla se jää päälle aikuisuuteen saakka. Ja jos jää, on sekin OMA valinta.
Kunniota lapsiasi.
Goottityyli ei kyllä ollut muodissa kun olin 16.(2011) t: se jota isä hakkasi kaljapullolla.
Goottityli oli silloin niin muodikasta että taviksetkin osti niitä vaatteita.Ei 0ltu vielä niin lävistysten pauloissa kuin nykyään...olit MUOTIGOOTTI...pukeudutko nykyään pyllyverkkareihin?senkin kakkapylly!
Alue: Aihe vapaa
Erittäin hyvä kysymys.