Hain lääkäriltä apua ylipainooni, saan pelkkää jankkausta lihavuusleikkauksen hyödyistä. En tahdo moista!

Varmasti monelle olisi hyötyä terapiasta, mutta eihän se ole mahdollista, kun puolet suomalaisista on ylipainoisia ja varmaan puolet terpeuteistakin. Kirjastossa on kyllä useitakin kirjoja joista voi lukea niitä asioita joita terapeutit ottavat esille.

Oikeaa puolueetonta tietoa on kyllä saatavilla, mutta jostain syystä lihavilla on sellainen toivo, että kaikki ylimääräiset kilot lähtisivät ensi viikolla tai  jo huomenna, eikä haluta uskoa sitä tosiasiaa, että elimistö ja pää toimivat niin, että hitaammin on paremmin ja pysyvämmin. Eikä se helppoa ole sittenkään.

Siskoni lopetti laihduttelemisen 10 vuotta sitten (oli aivan hirveässä kierteessä, paastoa, lihomonen takaisin, pusseilla, lihominen takaisin ja yli jne), kunnes terveydenhoitaja otti asiakseen punnita hänet kerran kuukaudessa. Ainoa sääntö oli, että paino ei saa nousta. Ja kiitteli kovasti, kun paino oli kilon verran pudonnut kuukaudessa. Sillä tavalla pää pysyi mukana ja toisena vuonna jo kaikki huomasivat, että kappas mahahan on hävinnyt. Ja hän on siinä painossaan suurinpiirtein pysynyt. Jos tulee lisää, ei tule kerralla 10 kiloa, vaan vain sen verran, että sen saa helposti pois. (kuulemma pitää hävittää ne isoiksi jääneet vaatteet.)

Vierailija kirjoitti:

Varmasti monelle olisi hyötyä terapiasta, mutta eihän se ole mahdollista, kun puolet suomalaisista on ylipainoisia ja varmaan puolet terpeuteistakin. Kirjastossa on kyllä useitakin kirjoja joista voi lukea niitä asioita joita terapeutit ottavat esille.

Oikeaa puolueetonta tietoa on kyllä saatavilla, mutta jostain syystä lihavilla on sellainen toivo, että kaikki ylimääräiset kilot lähtisivät ensi viikolla tai  jo huomenna, eikä haluta uskoa sitä tosiasiaa, että elimistö ja pää toimivat niin, että hitaammin on paremmin ja pysyvämmin. Eikä se helppoa ole sittenkään.

Siskoni lopetti laihduttelemisen 10 vuotta sitten (oli aivan hirveässä kierteessä, paastoa, lihomonen takaisin, pusseilla, lihominen takaisin ja yli jne), kunnes terveydenhoitaja otti asiakseen punnita hänet kerran kuukaudessa. Ainoa sääntö oli, että paino ei saa nousta. Ja kiitteli kovasti, kun paino oli kilon verran pudonnut kuukaudessa. Sillä tavalla pää pysyi mukana ja toisena vuonna jo kaikki huomasivat, että kappas mahahan on hävinnyt. Ja hän on siinä painossaan suurinpiirtein pysynyt. Jos tulee lisää, ei tule kerralla 10 kiloa, vaan vain sen verran, että sen saa helposti pois. (kuulemma pitää hävittää ne isoiksi jääneet vaatteet.)

Miten ihmiset voisivat tietää mikä on puoluteetonta ja oikeaa tietoa? Esimerkki: Antti Heikkilä leimattiin hulluksi, oltiin viemässä lääkärin oikeuksia kun hän kirjoitti miten kakkostyypin diabetes selätetään vähähiilarisella dieetillä. Eli "oikea ja puolueeton" tieto vastaan "hörhön ortopedin tieto".

Ihmisen opportunismi on se jolla busineskin elää, eli ihmiset on opetettu "kaikki tässä helposti ja nyt" ja siinä pitkälle suuntautuvat elämänmuutokset ovatkin hankalia. Se ei kuitenkaan ole yksilön, vaan yhteiskunnan vika.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua, olen saanut myös kehotuksen lihavuusleikkaukseen. Sanoin heti, suorastaan töykeästi takaisin, että en mene, en ala herneenpuolikasta ruuaksi syömään.

Minäkään en usko leikkauksen olevan pelkästään hyvä juttu. Nythän meillä ei ole yhtään sukupolvea, joka olisi leikattu ja elänyt vanhuuteen saakka. Eli oikeasti ei tiedetä, miten vaikuttaa vaikka 50 tai 60 vuoden aikana.

Niinpä niin, et suostu herneen puolikasta ruuaksi syömään ja anna mä arvaan, oot edelleen läski. Ap, eiköhän se lääkäri oo nähnyt tsrpeeks sunkaltaisia ahmijoita joille se ruoka on elämä, ja joille ruuasta nauttiminen tarkoittaa paskan lappaamista suuhun kaksin käsin. Toki leikkaus on aina leikkaus, mutta jotenkin tuli viestistäsi sellainen olo että et ihan pelkällä itsekurilla ja salikortilla laihdu.

Kukaan ei laihdu itsekurilla ja salikortilla, ainakaan pysyvästi. Ja suurin syy paino-ongelmiin onkin se, että kuvitelma edelleen tiukasti on se, että noista olisi apua.

Kun oikeasti lihavuus on pitkäkestoisena elämän- ja tunteidenhallinnan ongelma. Saman suuntainen kuin alkoholismi. Ja sitä pitäisi hoitaa ennen kaikkea henkisen puolen ongelmana, jossa ohessa opetellaan syömään säännöllisesti ja tarpeeksi.

Huomaa sinunkin teksteistäsi, että et tajua ollenkaan mistä tuo pelko ruoatta jäämisestä johtuu. Se johtuu juuri siitä, että lihava on koko lihavuutensa ajan koko ajan paininut sen ajatuksen kanssa, että ei saisi syödä niin paljoa, vähemmän on parempi, ja yrittänyt kituuttaa aikansa, kunnes homma on taas lähtenyt lapasesta. Siksikin ensimmäinen asia olisi saada syöminen rennoksi ja joustavaksi, ja ennen kaikkea positiiviseksi. Että oikeati hyvää ruokaa saa kyllä syödä, ja sitä kannattaa syödä tasaisesti kaikilla aterioilla, ei niin että jättää aamupalan väliin ja nipistää lounaalla ja kuvittelee itsensä voittajaksi, kunnes illalla sitten mättää kaiken mitä kaapeista löytyy, ja syyttää siitä itsekuria ja sokerikoukkua...

En usko tätä kuviota. Näihin leikkauksiin on äärimmäisen vaikea päästä kunnallisen kautta. Päinvastoin ihmiset anelevat niihin, mutteivat pääse. Kaikki 3 tuntemaani leikkauksessa kävijää ovat olleen siinä omalla rahalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sinua, olen saanut myös kehotuksen lihavuusleikkaukseen. Sanoin heti, suorastaan töykeästi takaisin, että en mene, en ala herneenpuolikasta ruuaksi syömään.

Minäkään en usko leikkauksen olevan pelkästään hyvä juttu. Nythän meillä ei ole yhtään sukupolvea, joka olisi leikattu ja elänyt vanhuuteen saakka. Eli oikeasti ei tiedetä, miten vaikuttaa vaikka 50 tai 60 vuoden aikana.

Niinpä niin, et suostu herneen puolikasta ruuaksi syömään ja anna mä arvaan, oot edelleen läski. Ap, eiköhän se lääkäri oo nähnyt tsrpeeks sunkaltaisia ahmijoita joille se ruoka on elämä, ja joille ruuasta nauttiminen tarkoittaa paskan lappaamista suuhun kaksin käsin. Toki leikkaus on aina leikkaus, mutta jotenkin tuli viestistäsi sellainen olo että et ihan pelkällä itsekurilla ja salikortilla laihdu.

Kukaan ei laihdu itsekurilla ja salikortilla, ainakaan pysyvästi. Ja suurin syy paino-ongelmiin onkin se, että kuvitelma edelleen tiukasti on se, että noista olisi apua.

Kun oikeasti lihavuus on pitkäkestoisena elämän- ja tunteidenhallinnan ongelma. Saman suuntainen kuin alkoholismi. Ja sitä pitäisi hoitaa ennen kaikkea henkisen puolen ongelmana, jossa ohessa opetellaan syömään säännöllisesti ja tarpeeksi.

Huomaa sinunkin teksteistäsi, että et tajua ollenkaan mistä tuo pelko ruoatta jäämisestä johtuu. Se johtuu juuri siitä, että lihava on koko lihavuutensa ajan koko ajan paininut sen ajatuksen kanssa, että ei saisi syödä niin paljoa, vähemmän on parempi, ja yrittänyt kituuttaa aikansa, kunnes homma on taas lähtenyt lapasesta. Siksikin ensimmäinen asia olisi saada syöminen rennoksi ja joustavaksi, ja ennen kaikkea positiiviseksi. Että oikeati hyvää ruokaa saa kyllä syödä, ja sitä kannattaa syödä tasaisesti kaikilla aterioilla, ei niin että jättää aamupalan väliin ja nipistää lounaalla ja kuvittelee itsensä voittajaksi, kunnes illalla sitten mättää kaiken mitä kaapeista löytyy, ja syyttää siitä itsekuria ja sokerikoukkua...

Ehkä sitten kun jatkuvatoiminen verensokerimittaus tulee mahdolliseksi helposti, alkaa ihmiset oppia mitä syödä ja milloin. Nythän ihmisten pitäisi kuunnella tunteitaan (nälkää), mutta ovat siihen kyvyttömiä, kiitos aivopesun.

Salikortit ja laihdutustuotteet ovat mielettömän iso business.  Tunteiden hoitaminen on business väärille ihmisille (eli ei medikalisaatiolle, vaan psykologeille).