Hain lääkäriltä apua ylipainooni, saan pelkkää jankkausta lihavuusleikkauksen hyödyistä. En tahdo moista!

Vierailija kirjoitti:

Niin. Mitäpä ne lääketieteen ammattilaiset asiasta tietäisi. Parempi tulla tältä palstalta hakemaan se lopullinen totuus.

Lääketieteen ammattilaiset tietävät LÄÄKKEISTÄ, mutta ei heillä ole holistisesta, ihmislähtöisestä hoidosta mitään tietoa.

Kirurgia ei varmasti ole oikea ratkaisu psyykkiseen ongelmaan, joka johtuu yhteiskunnan mädännäisyydestä. Ennen leikeltiin ohutsuolta hirvein tuloksin. Nyt tehdään vatsalaukun sleevejä ja bypasseja. Paksusuoltakin leikeltiin joutavana vielä hetki sitten, kunnes tajuttiin sen olevan erittäin tärkeä siksi, että siinä kasvaa tärkeitä suolistobakteereita, jotka nekin linkittyvät ties miten moneen sairauteen lihavuudesta alkaen.

Mikäli pohtii tulevaisuutta, olkoot sitten vaikka ulosteensiirtoa lihavalle, niin voisin kyllä ajatella olevani aika vittuuntunut, jos sisuskaluni olisi leikelty, söisin B-vitamiinia purkista lopun elämääni ja kohtaisin ties mitä tässä hetkessä tiedostamattomia ongelmia tulevaisuudessa.

Lihavuudella ei ole elämän pituuteen juuri mitään merkitystä jos muut elämäntavat ovat kunnossa. Tästä on todella monia pitkittäistutkimuksia. Harva vain tajuaa lukea tutkimuksia, vaan uskoo LÄÄKEtieteen edustajia.

Vierailija kirjoitti:

Minut on lihavuusleikattu 10 vuotta sitten sleeve-menetelmällä. Siinä vatsalaukusta poistetaan osa, ettei voi syödä ylettömiä määriä. En ole rajoittanut syömisiäni millään tavalla: syön ihan tavallista ruokaa ja herkuttelen, mutta määrät ovat kohtuullisia. Työpaikan lounaalla olen havainnut, että syön saman verran kuin pienikokoinen, hoikka nainen. Painoindeksi oli 42 ennen leikkausta ja nyt noin 30 - siis olen edelleen ylipainoinen, mutta 30-40kg hoikempi kuin ennen leikkausta. Paino ei suinkaan ole noussut vuosien kuluessa, vaan laskenut koko ajan lisää. Ja varmasti tippuisi enemmänkin, jos esim harrastaisin liikuntaa enemmän kuin hyötykävelemällä. Ja: mahalaukku ei veny, sanoi kirurgi.

Minulle tämä leikkaus oli loistava juttu. Ainainen vatulointi ruuan ja syömisen kanssa on taakse jäänyttä elämää, mikä on ihanaa. Yhtään kiloa en, ainakaan pysyvästi, laihtunut sillä rajoittaminen, retkahtaminen, syyllisyys, välinpitämättömyys, ryhdistäytyminen -ketjulla. Eikä ole tainnut moni muukaan laihtua: minut leikannut kirurgi kertoi leikanneensa ihmisiä, jotka ovat laihduttaneet elämänsä aikana monta kertaa kymmeniä kiloja, mutta ovat aina lihoneet takaisin ne laihdutetut kilot. Eli moni kyllä pystyy laihduttamaan, mutta hyvin harva pysymään niissä mitoissa eli muuttamaan elintapojaan pysyvästi.

Minä en nähnyt leikkauksessa mitään riskiä. Minusta on paljon suurempi riski kävellä ajatuksissa raitiovaunun alle, joutua auto-onnettomuuteen tai sairastua diabetekseen, joka on jokaisen ylipainoisen riski. Mutta pelkäämisessähän ei järkisyyt paina. Enkä halua vähätellä kenenkään pelkoa leikkausta kohtaan, vaikken sitä itse ymmärrä.

Minulla oli myös ahmimishäiriö, jonka takia sain lähetteen syömishäiriö-klinikalle. Suhtauduin sinne menemiseen hyvin kyynisesti ja ennakkoluuloisesti, eli lähtötilanne ei ollut paras mahdollinen. En voinut ymmärtää miten luennot ja ryhmäkeskustelut voisivat auttaa ahmimiseen. Luulin tietäväni syömisestä ja laihduttamisesta kaiken oleellisen. No en todellakaan tiennyt! Olin tietysti innoissani kaikesta uudesta tiedosta, mutten uskonut sen vaikuttavan. Hoitoon kuului tietysti myös kahdenkeskisiä tapaamisia lääkärin ja ravintoterapeutin kanssa. Vuosi kurssin/hoidon jälkeen huomasin hämmästyksekseni, että en ollut ahminut kertaakaan. Enkä sen jälkeen.

Luulen, että lääkärillä ei ollut sinulle muuta tarjottavaa kuin leikkaus. Televisiossa oli joskus lähikuukausina joku suuri lihavuus-keskustelu, jossa sekä lihavuustutkija Kirsi Pietiläinen ja ravintoterapeutti Patrik Borg puhuivat tästä samasta aiheesta, että Suomessa ei ole riittävästi panostettu lihavien hoitoon. Lihavuusleikkaus on kuitenkin äärimmäinen hoitomuoto ja silloin ylipainoa pitää olla kymmeniä kiloja ja jo jotain ylipainosta johtuvia sairauksia tai oireita. Tähänhän ei välttämättä päädyttäisi jos lihavia autettaisiin jo ennen sairaalloista ylipainoa.

Varmasti joka kunnasta löytyy ainakin joku laihdutusryhmä. Ei semmoiseen menemisestä ainakaan haittaa ole. Tieto ja vertaistuki voivat auttaakin, niin kuin minulle tapahtui ahmimisen kanssa. Ja varmasti ravintoterapeutin tapaamisesta on hyötyä. Ja psykologille pääsee ilman lääkärin lähetettäkin.

Miten arvioisit, olisiko psykoterapialla saavutettu sama lopputulos? Olettaen, että psykoterapia olisi sellaista, joka on tutkittu toimivan lihavuuteen (behavioristinen todennäköisesti)?

" Miten arvioisit, olisiko psykoterapialla saavutettu sama lopputulos? Olettaen, että psykoterapia olisi sellaista, joka on tutkittu toimivan lihavuuteen (behavioristinen todennäköisesti)? "

Aika vaikea arvioida, mutta äkkiseltään vastaisin, että ei.

Mutta takuulla sillä voisi olla jotain merkitystä, ehkä nuoremmalle ihmiselle etenkin, joka ei ole ehtinyt juurruttaa huonoja käytäntöjä itseensä kymmeniä vuosia.

Mitään tälläistä hoitoa kukaan ei ikinä ehdottanut.

Mulle kävi samoin joskus. Kaikenlisäksi lääkäri tuntui ihan uskovaiselta, en muista mainitsiko jopa jonkun jumalan tms. Alkoi tuntua, että onkohan sillä kaikki ihan kotona,  kyllä sanoin etten sellaiseen leikkaukseen halua, mutta jankutti vain miten elämä sen jälkeen valaistuisi ja saisi uuden alun, tai jotenkin sillälailla kuin uskovainen, paatoksella ja ei kuunnellut ollenkaan kielteistä kantaani asiaan.

Onneksi sain sitten tehtyä itse ihan vaan elämäntapamuutoksen, lehden ohjeilla. Syön kolmen tunnin välein ja lasten lautaselta. Kolme vuotta sitten alotin ja säännölliset ruoka-ajat ja terveellisempi ruoka arkena on tullu ihan luonnolliseksi elämäksi, eli en edes miettinyt mitään laihduttamista, halusin vain terveemmäksi ja välttyä diabetekseltä jne, ja sen olen toistaseksi välttänyt ja paino tippunu 30 kiloa. viikonloppusin syön mitä huvittaa ja juon myös. kyllä herkuttelukin elämääni vielä kuuluu, mutta arkipäivät syön terveellisemmin ja tärkeintä on se säännällisyys, että syö usein.

Tätä suosittelen ap kokeilemaan, eli aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala.. minulla on näiden välissä aina kolme tuntia. Ja näillä olen saanut itseni ihmisen kokoon. Vaikka vieläkin on ylipainoa, niin nyt jaksan kävellä asioilla, enkä edes hengästy ja vaatekokokaan ei ole enää se nettikaupan suurin vaihtoehto. 

Minusta ne leikkaukset on pelottavia, enkä haluaisi loppuelämää minäkään elää niin, ettei ruuasta enää voisi normaalisti nauttia, vaan parin suupalan jälkeen olisi jo ähky. Kuulostaa hirveältä.

Kyllä mahalaukku pienenee ihan tällä tavallakin että tekee elämänmuutoksen ja syö ateriat lastenlautaselta tai leipälautaselta, ja muistaa että n.puolet kasviksia ja SÄÄNNÖLLISYYS, syö usein.

Kyllä se onnistuu, millä tavalla päätätkin  kokeilla, Mutta tämä  tapa on helppo eikä mikään laihdutus edes, vaan kilot tippuu huomaamatta kun muuttaa elämäänsä vähällä vaivalla. Nälkää ei tarvi kärsiä, seuraava ruokailu on aina jo nurkan takana.

Vierailija kirjoitti:

" Miten arvioisit, olisiko psykoterapialla saavutettu sama lopputulos? Olettaen, että psykoterapia olisi sellaista, joka on tutkittu toimivan lihavuuteen (behavioristinen todennäköisesti)? "

Aika vaikea arvioida, mutta äkkiseltään vastaisin, että ei.

Mutta takuulla sillä voisi olla jotain merkitystä, ehkä nuoremmalle ihmiselle etenkin, joka ei ole ehtinyt juurruttaa huonoja käytäntöjä itseensä kymmeniä vuosia.

Mitään tälläistä hoitoa kukaan ei ikinä ehdottanut.

Kognitiivisessa terapiassa tähän juuri olisi puututtu ja uskoisin, että lopputulos olisi ollut hyvä, etenkin, jos sitä olisi säädetty tulosten perusteella. Mielestäni on todella väärin tehdä heikon tieteellisen perustan omaavia leikkauksia, jos tarjolla olisi muita vaihtoehtoja, jotka eivät aiheuta haittoja.

Kyse on varmasti kustannuksista, sillä lihavuusleikkauksia perustellaan alentuneilla sairaanhoitokustannuksilla. Harmi vain, että siihenkin on tullut mutkia matkaan https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23426865

"Bariatric surgery does not reduce overall health care costs in the long term. Also, there is no evidence that any one type of surgery is more likely to reduce long-term health care costs. To assess the value of bariatric surgery, future studies should focus on the potential benefit of improved health and well-being of persons undergoing the procedure rather than on cost savings."

Mikäli lääkäreiden inhoama kognitiivinen psykoterapia on tuntematon, niin tässä wiki: "Kognitiivinen psykoterapia tutkii hyvinvointia rajoittavia, epätarkoituksenmukaisia ajatustapoja ja niiden yhteyksiä ongelmallisiin kokemuksiin, tunteisiin ja toimintatapoihin. Kognitiivisessa psykoterapiassa tunnistetaan vallitsevia ajattelutottumuksia, kehitetään ongelmanratkaisutaitoja ja etsitään terveempiä ajatuksia itsetuntoa ja elämänhalua syövien ajatusten tilalle.[1] Usein psykoterapiatyöskentely on hyvin käytännönläheistä - uusia suhtautumis- ja toimintatapoja kokeillaan jokapäiväisessä arkielämässä terapiaistuntojen välillä."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään liikaa. Siinä on liian iso kuolemankin riski, saati ne kaikki muut riskit. Olen äiti, joten koen olevani vastuussa elämästäni muillekin kuin vaan itselleni. Lisäksi pinnallisempia syitä on, että tahdon yhä nauttia ruoasta eikä se oikein leikkauksen jälkeen onnistuisi enää. Lisäksi minulla on ajoittainen jonkinlaista ahmimishäiriötä, joten en koe senkään puolesta tätä leikkausta itselleni sopivaksi vaihtoehdoksi. Olen kuitenkin lukenut, että helposti se mahalaukku venyttyy takaisin.

Tahtoisin toisenlaista tukea näihin ongelmiini, mutta lääkärit jankkaavat vaan tuota miten suosittelevat leikkausta todella kovasti. :( Tarvitsisin mielestäni psyykkistä apua, en tuollaista fyysistä leikkausta.

Tulipas siinä paljon tekstiä ja oli pakko lainata jotta muistan vastata kaikkeen.

Olen itse lihavuusleikattu perheellinen nainen, jolla on alaikäisiä lapsia. Lihavuusleikkaukseen tai sen komplikaatioon kuolee Suomessa yksi tuhannesta leikatusta. Omiin leikkausriskeihinsä voi vaikuttaa muun muassa savuttomuudella ja liikunnalla ettei tule veritulppia. Myös ennen leikkausta annettuja ohjeita pitää noudattaa prikulleen. Minunkin leikkaukseen pääsyni oli pienestä kiinni eli sorruin ottamaan juhlapyhänä kerran jälkiruokaa ja sen jälkeen soitin jonohoitajalle, joka puolestaan seurasi tuleeko lisää repsahduksia. Onneksi ei tullut koska olisi hävettänyt soittaa vielä.toisenkin kerran hänelle ja pyytää pyyhkimään nimi pois leikkauslistalta.

Terveyteni on nyt parempi kuin moneen vuoteen ja en tarvi enää verenpainelääkkeiden enkä diabeteslääkkeitä sekä astmaläälityskin on vähentynyt radikaalisti.

Ruoasta voi nauttia myös leikkauksen jälkeen! Toki raaka valkosipuli jne on pitänyt jättää pois mutta muuten voin syödä yhtä herkullisia ruokia kuin aiemminkin mutta pienempiä annoksia. Kannattaa googlata reseptejä sanoilla bariatric gastric bypass/sleeve food bariatric cooking.

Aika kovasti pitää kyllä rääkätä leikattua mahalaukkua jos sen venyttää mutta toisaalta se onnistuu helposti juomalla mitä tahansa hiilihapotettuja juomia koska hiilihapollinen neste venyttää mahalaukkua. Siksi hiilihapollisille juomille pitää sanoa heippa mieluiten jo ennen leikkausta.

Kun maha tulee täyteen sinne ei mene enää muruakaan. Se voi aiheuttaa närää kyläpaikoissa jos ihmiset eivät tiedä että sinut on leikattu. Minä valitsin avoimmuuden ja joudun myös kestämään ihmisten paheksumista. Saan itse päättää milloin lopetan syömisen olinpa sitten missä,tahansa.

Nyt ravintolan hintataso tai suklaan kalleus ole ongelma koska ravintolassa riittää pelkkä eturuoka ja vesi juomaksi. Suklaana syön aika kallista tummaa suklaata kaksi palaa vuorokaudessa terveyden vuoksi ja se riittää. Suurempi annos alkaisi närästämään.

En välitä ylijääneestä löysästä nahasta koska sitä voi tarvita paikkauspalana jonkin onnettomuuden tai syövän iskiessä. Antaa ihmisten tuijottaa uimahallin pukuhuoneessa.

Kuulostaa tosi hienolta oikeasti, oli pakko tulla sanomaan, että kiitos kirjoituksestasi ja tsemppiä jatkoon elämässäsi! Vaikuttaa, että olet saanut elämäsi ja suhteesi ruokaan kuntoon. Se on minusta todella positiivista ja inspiroivaa lukea. 

Tavallaan surullista havahtua, että sellainenkin ajattelumalli on meihin moneen iskostettu, kun sanoit: "Saan itse päättää,  milloin lopeta syömisen, olinpa sitten missä tahansa." Se kun heijastelee sitä, että todellakin usein muut tuntuvat vaikuttavan siihen, kuinka paljon on 'hyväksyttävää' syödä tai pitääkö kohteliaisuudesta (!?) ottaa se pulla kylässä, koska muutoin pahastutaan. Aika jännä, eikö olekin?

Eräs tuttavamies ratkaisi tämän sillä, että sanoi aina kakkua/pullaa tarjottaessa: "Ei kiitos, mä en käytä." :) 

Jatka vain tiukasti tuolla polulla, oma terveys ja hyvinvointi ovat tärkeämpiä kuin se, mitä joku täysin tuntematon - jota tuskin edes koskaan uudelleen näet ja joka ei omaan elämääsi vaikuta - miettii uimahallissa tai missään muuallakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Miten arvioisit, olisiko psykoterapialla saavutettu sama lopputulos? Olettaen, että psykoterapia olisi sellaista, joka on tutkittu toimivan lihavuuteen (behavioristinen todennäköisesti)? "

Aika vaikea arvioida, mutta äkkiseltään vastaisin, että ei.

Mutta takuulla sillä voisi olla jotain merkitystä, ehkä nuoremmalle ihmiselle etenkin, joka ei ole ehtinyt juurruttaa huonoja käytäntöjä itseensä kymmeniä vuosia.

Mitään tälläistä hoitoa kukaan ei ikinä ehdottanut.

Kognitiivisessa terapiassa tähän juuri olisi puututtu ja uskoisin, että lopputulos olisi ollut hyvä, etenkin, jos sitä olisi säädetty tulosten perusteella. Mielestäni on todella väärin tehdä heikon tieteellisen perustan omaavia leikkauksia, jos tarjolla olisi muita vaihtoehtoja, jotka eivät aiheuta haittoja.

Kyse on varmasti kustannuksista, sillä lihavuusleikkauksia perustellaan alentuneilla sairaanhoitokustannuksilla. Harmi vain, että siihenkin on tullut mutkia matkaan https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23426865

"Bariatric surgery does not reduce overall health care costs in the long term. Also, there is no evidence that any one type of surgery is more likely to reduce long-term health care costs. To assess the value of bariatric surgery, future studies should focus on the potential benefit of improved health and well-being of persons undergoing the procedure rather than on cost savings."

Mikäli lääkäreiden inhoama kognitiivinen psykoterapia on tuntematon, niin tässä wiki: "Kognitiivinen psykoterapia tutkii hyvinvointia rajoittavia, epätarkoituksenmukaisia ajatustapoja ja niiden yhteyksiä ongelmallisiin kokemuksiin, tunteisiin ja toimintatapoihin. Kognitiivisessa psykoterapiassa tunnistetaan vallitsevia ajattelutottumuksia, kehitetään ongelmanratkaisutaitoja ja etsitään terveempiä ajatuksia itsetuntoa ja elämänhalua syövien ajatusten tilalle.[1] Usein psykoterapiatyöskentely on hyvin käytännönläheistä - uusia suhtautumis- ja toimintatapoja kokeillaan jokapäiväisessä arkielämässä terapiaistuntojen välillä."

Jos tuohon saa Kelan kuntoutuksen, niin mikä ettei.

Itse maksettuna varmasti monelle mahdottomuus, jos käynti maksaa 80 - 105e.

Ja takuulla on pitkä prosessi!

Heikon tieteellisen perustan leikkaus?

Minusta Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa tehty leikkaus on erittäin vahvan tieteellisen perustan leikkaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Mitäpä ne lääketieteen ammattilaiset asiasta tietäisi. Parempi tulla tältä palstalta hakemaan se lopullinen totuus.

Lääketieteen ammattilaiset tietävät LÄÄKKEISTÄ, mutta ei heillä ole holistisesta, ihmislähtöisestä hoidosta mitään tietoa.

Kirurgia ei varmasti ole oikea ratkaisu psyykkiseen ongelmaan, joka johtuu yhteiskunnan mädännäisyydestä. Ennen leikeltiin ohutsuolta hirvein tuloksin. Nyt tehdään vatsalaukun sleevejä ja bypasseja. Paksusuoltakin leikeltiin joutavana vielä hetki sitten, kunnes tajuttiin sen olevan erittäin tärkeä siksi, että siinä kasvaa tärkeitä suolistobakteereita, jotka nekin linkittyvät ties miten moneen sairauteen lihavuudesta alkaen.

Mikäli pohtii tulevaisuutta, olkoot sitten vaikka ulosteensiirtoa lihavalle, niin voisin kyllä ajatella olevani aika vittuuntunut, jos sisuskaluni olisi leikelty, söisin B-vitamiinia purkista lopun elämääni ja kohtaisin ties mitä tässä hetkessä tiedostamattomia ongelmia tulevaisuudessa.

Lihavuudella ei ole elämän pituuteen juuri mitään merkitystä jos muut elämäntavat ovat kunnossa. Tästä on todella monia pitkittäistutkimuksia. Harva vain tajuaa lukea tutkimuksia, vaan uskoo LÄÄKEtieteen edustajia.

Niinpä.Lääkiksessä on tuhansia tunteja lääkeaineoppia mutta tuskin montaa luentoa ravinnosta ja sen osista miten ne vaikuttavat terveyteen ja sairauteen.Lääkäri määrää lääkkeitä eikä neuvo elintapoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Miten arvioisit, olisiko psykoterapialla saavutettu sama lopputulos? Olettaen, että psykoterapia olisi sellaista, joka on tutkittu toimivan lihavuuteen (behavioristinen todennäköisesti)? "

Aika vaikea arvioida, mutta äkkiseltään vastaisin, että ei.

Mutta takuulla sillä voisi olla jotain merkitystä, ehkä nuoremmalle ihmiselle etenkin, joka ei ole ehtinyt juurruttaa huonoja käytäntöjä itseensä kymmeniä vuosia.

Mitään tälläistä hoitoa kukaan ei ikinä ehdottanut.

Kognitiivisessa terapiassa tähän juuri olisi puututtu ja uskoisin, että lopputulos olisi ollut hyvä, etenkin, jos sitä olisi säädetty tulosten perusteella. Mielestäni on todella väärin tehdä heikon tieteellisen perustan omaavia leikkauksia, jos tarjolla olisi muita vaihtoehtoja, jotka eivät aiheuta haittoja.

Kyse on varmasti kustannuksista, sillä lihavuusleikkauksia perustellaan alentuneilla sairaanhoitokustannuksilla. Harmi vain, että siihenkin on tullut mutkia matkaan https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23426865

"Bariatric surgery does not reduce overall health care costs in the long term. Also, there is no evidence that any one type of surgery is more likely to reduce long-term health care costs. To assess the value of bariatric surgery, future studies should focus on the potential benefit of improved health and well-being of persons undergoing the procedure rather than on cost savings."

Mikäli lääkäreiden inhoama kognitiivinen psykoterapia on tuntematon, niin tässä wiki: "Kognitiivinen psykoterapia tutkii hyvinvointia rajoittavia, epätarkoituksenmukaisia ajatustapoja ja niiden yhteyksiä ongelmallisiin kokemuksiin, tunteisiin ja toimintatapoihin. Kognitiivisessa psykoterapiassa tunnistetaan vallitsevia ajattelutottumuksia, kehitetään ongelmanratkaisutaitoja ja etsitään terveempiä ajatuksia itsetuntoa ja elämänhalua syövien ajatusten tilalle.[1] Usein psykoterapiatyöskentely on hyvin käytännönläheistä - uusia suhtautumis- ja toimintatapoja kokeillaan jokapäiväisessä arkielämässä terapiaistuntojen välillä."

Jos tuohon saa Kelan kuntoutuksen, niin mikä ettei.

Itse maksettuna varmasti monelle mahdottomuus, jos käynti maksaa 80 - 105e.

Ja takuulla on pitkä prosessi!

Heikon tieteellisen perustan leikkaus?

Minusta Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa tehty leikkaus on erittäin vahvan tieteellisen perustan leikkaus.

HYKS:n endokrinologia on kyllä valitettavasti todella heikkotasoista kun vertaa miten asioita maailmalla hoidetaan.

Leikkaus itsessään on varmasti tehty hyvin, mutta leikkauksen perusteet eivät kestä päivänvaloa, jos argumentit ovat ne, joita Käypä Hoidossa esimerkiksi perustellaan.

Terapiassa yleensä keskitytään siihen, että ihminen oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Myös lihavuutensa. Joitakin se auttaa niin, että joitakin kiloja putoaa, mutta ei se juuri ole ratkaisu suureen ylipainoon.  Meillä on niin vahvat ruokahalua hallitsevat hormoonit ja joillakin se kylläisyyshormooni ei hirveän hyvin toimi.

Monesti taistelu lihavuutta vastaan on yhtä vaikeaa, kuin joillekin naisille on PMS-oireiden hillitseminen tahdonvoimalla.

Suosittelen lukemiseksi Patrik Borgin blogia. Taitaa olla pöperöproffa nimeltään.

Ja tosiaan se hidas laihtuminen antaa parhaimmat eväät pysyä laihempana.

Muutoksen ruokavalioon pitää olla pieni, mutta ei ihan mitätön, ettei elimistö sopeudu siihen, koska elimistö tykkää pitää painon vakiona. Kun nuoruuden jälkeen rupeaa lihomaan, niin monesti saa aika kauan syödä yli tarpeensa, ennenkuin pullahtaa. Sama pätee toisin päin.

Lääkärin saa myös vaihtaa. Hae toinen mielipide, ap. Jotain täytyy tehdä että laihtuu. Vaihtoehtoja on. Siis lääkkeitä, terapiaa.

Sinulle joka pelkäsit sähköhoitoa: olen läheltä nähnyt, kuinka se nosti ihmisen diagnosoidusta, pitkään jatkuneesta vaikeasta masennuksesta. Muistihäiriöitä hänellä oli hoidon aikana. Muisti palautui täysin. Kaikille ei tule. Olisin itse näkemäni perusteella heti valmis sähköhoitoon. (Masennustausta.)

Ongelma on se että henkilölle joka ei leikkausta halua, sitä väkisin tyrkytetään. :( Jokainen punnitsee omalla kohdallaan riskit ja hyödyt. Minustakin 1:1000 on sellainen riski mitä en haluaisi ottaa vaikka pieni onkin, puhumattakaan monen leikatun elämästä elämänlaadun suhteen. Toiselle on ok elää niiden rajoitusten mukaan, toiselle ei. Minusta apua on hyvin pohtinut omalla kohdallaan. Mutta siis jos ihminen toivoo toisenlaista tukea, niin mitä höttöä, miksei sellaista saa! Kyllä se leikkaus pitäisi kuitenkin olla viimeisiä keinoja.

Ap:n tapauksessa varmaan investoisin pt:hen ja ravintoterapeuttiin omasta pussista tai menisin johonkin ryhmään. Ehkä jopa psykologiin. Voi olla kallista mutta mitä jos päättää että nyt asia kuntoon. Ja niille jotka sanovat että pitää vain ottaa niskasta kiinni niin toivoisi vähän empatiakykyä. Jos on syönyt väärin jopa vuosikymmeniä niin ei varmasti helppoa kokonaisvaltainen elämänmuutos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpa lääkäri ehdottaisi sitå minun miehelleni! Yleensä leikkaus menee hyvin ja leikkauksen jälkeiset terveyshyödyt on kiistattomat.

Syömisestä voi nauttia vaikka ei kokonaista kinkkua syökään kerralla!

Nämä tyypit nimenomaan haluavat syödä kinkun kerralla, se on heille se juttu. Sitten kun lihavuus tuo sairauksia, nekin pitäisi lääkärin hoitaa pois, itse ei viitsitä tehdä mitään.

Olet jäljillä muuten, paitsi mikä saa ihmisen ylensyömään? Kysehän on leptiini/insuliiniresistenssistä, jonka roskaruoka on saanut aikaan. Lihavuusleikkauksessakin idea on poistaa vaurioituneet solukot, jolloin vatsa-aivot-akseli alkaa toimia oikein. Lue vaikka tästä http://www.duodecimlehti.fi/lehti/2009/19/duo98330

Ei kyse ole roskaruoasta vaan ainoastaan elimistöön varastoituneesta rasvasta. Lihota voi vaikkei  söis ikinä roskaruokaa, riittää että  annoskoot on pielessä.

Voi, mutta ruoka, jossa on myös ravinteita, eikä pelkkiä tyhjiä kaloreita, auttaa pitämään ne annoskoot sopivina. Keho on kylläinen, ei tarvitse syödä määräänsä enempää.

Vierailija kirjoitti:

Minusta apua on hyvin pohtinut omalla kohdallaan. Mutta siis jos ihminen toivoo toisenlaista tukea, niin mitä höttöä...

Siis ap on pohtinut ja mitä hittoa :D piti siis kirjoittaa

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on se että henkilölle joka ei leikkausta halua, sitä väkisin tyrkytetään. :( Jokainen punnitsee omalla kohdallaan riskit ja hyödyt. Minustakin 1:1000 on sellainen riski mitä en haluaisi ottaa vaikka pieni onkin, puhumattakaan monen leikatun elämästä elämänlaadun suhteen. Toiselle on ok elää niiden rajoitusten mukaan, toiselle ei. Minusta apua on hyvin pohtinut omalla kohdallaan. Mutta siis jos ihminen toivoo toisenlaista tukea, niin mitä höttöä, miksei sellaista saa! Kyllä se leikkaus pitäisi kuitenkin olla viimeisiä keinoja.

Ap:n tapauksessa varmaan investoisin pt:hen ja ravintoterapeuttiin omasta pussista tai menisin johonkin ryhmään. Ehkä jopa psykologiin. Voi olla kallista mutta mitä jos päättää että nyt asia kuntoon. Ja niille jotka sanovat että pitää vain ottaa niskasta kiinni niin toivoisi vähän empatiakykyä. Jos on syönyt väärin jopa vuosikymmeniä niin ei varmasti helppoa kokonaisvaltainen elämänmuutos.

Järjen ääntä. Riski on aina riski ja kun riskejä vertaa, pitää tieto esimerkiksi lihavuuden haitoista perustua järkeviin tutkimuksiin, eikä markkinakoneiston maksamiin ja julkaisemiin tutkimuksiin.

Lihavuusleikattu voi minun käsitykseni mukaan tarvita psykoterapiaa vielä enemmän kuin lihava, koska hän tulee huomanneeksi sen, ettei laihtuminen välttämättä johda niihin hyötyihin, joita hän kuvitteli leikkauksella saavutettavan.

Eikö ole aika hassua se, että toisaalta korostetaan ihmisten oikeutta tehdä omia päätöksiä elämästään (eutanasia jne), mutta toisaalta vaaditaan toimimaan vastoin tahtoaan (hankkiutua eroon lihavuudesta)?

Vierailija kirjoitti:

Ei se leikkaus yksinään aina auta, mahan voi kyllä kasvattaa uudestaan ja Amerikassa ainakin melko suuri osa leikatuista lihoo uudestaan. Ruokavalioon pitää jo etukäteen harjoitella ja jos se sujuu hyvin , ei  mitään leikkausta tarvitakaan.

Pitää myös muutenkin laihdutettaessa muistaa se tosiasia, että lopun ikäänsä joutuu syömään selvästi vähemmän kuin ennen lihomista. Eli ei tarvitse laihduttuaan uudelleen lihoakseen palata entisiin lihavuuden aikojen energiamäärään.

Esimerkiksi jos 80-kiloisista kaksosista toinen lihoo 100-kiloiseksi ja sitten laihduttaa takaisin 80-kiloiseksi, niin se lihomaton sisar saa syödä enemmän kuin laihduttanut pysyäkseen 80-kiloisena. Tämä on monesti tutkittu asia ja saattaa selittää sen, miksi niin helppoa on lihoa takaisin pudottamansa kilot. Aineenvaihdunta tekee kaikenlaisia temppuja.

Ja mitä useammin laihduttaa, sitä varmemmin ne kilot palaavat takaisin ja sen tiukemmalle joutuu laihduttaessaan.

Lähes ainoa tapa laihtua edes jotakuinkin pysyvästi on tehdä se niin hitaasti että elimistö ja psyyke ei ikään kuin huomaa, että jotain puuttuu. Lääkärien mielestä sopiva laihtumisvauhti on 1 kilo kuukaudessa. Ja se on oikeastaan paljon, koska jo 3 vuodessa pystyy laihtumaan 30 kiloa tai sitten voi kuluttaa elämänsä pikalaihdutuksilla ja takaisin lhomisilla.

Aineenvaihdunnan hidastumista voi estää esimerkiksi lihasmassaa kasvattavalla/ylläpitävällä harjoittelulla, ruokavalion muutoksella ja hitaalla laihduttamisella. Ja tietenkin fyysisellä aktiivisuudella. Nimim. syön nykyään enemmän kuin mitä 40kg painavampana.

Vierailija kirjoitti:

Terapiassa yleensä keskitytään siihen, että ihminen oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Myös lihavuutensa. Joitakin se auttaa niin, että joitakin kiloja putoaa, mutta ei se juuri ole ratkaisu suureen ylipainoon.  Meillä on niin vahvat ruokahalua hallitsevat hormoonit ja joillakin se kylläisyyshormooni ei hirveän hyvin toimi.

Monesti taistelu lihavuutta vastaan on yhtä vaikeaa, kuin joillekin naisille on PMS-oireiden hillitseminen tahdonvoimalla.

Suosittelen lukemiseksi Patrik Borgin blogia. Taitaa olla pöperöproffa nimeltään.

Ja tosiaan se hidas laihtuminen antaa parhaimmat eväät pysyä laihempana.

Muutoksen ruokavalioon pitää olla pieni, mutta ei ihan mitätön, ettei elimistö sopeudu siihen, koska elimistö tykkää pitää painon vakiona. Kun nuoruuden jälkeen rupeaa lihomaan, niin monesti saa aika kauan syödä yli tarpeensa, ennenkuin pullahtaa. Sama pätee toisin päin.

Kyllä terapiassa pyritään keksimään ratkaisuja haitallisiin toimintamalleihin, kuten esimerkiksi syömisongelmiin, itsetunto-ongelmiin tai muihin elämänhallinnallisiin ongelmiin.

Mun painoindeksi on hävettävä 48, enkä millään saa apua lihavuuteen terveydenhuollosta, sillä olen ns. terve, eli esim. sokereiden ja verenpaineen kanssa ei ole ongelmia. Maksa-arvot ovat koholla (eli siis rasvamaksa), mutteivat ilmeisesti hälyttävällä tasolla.

Olen ollut viimeksi normaalipainoinen 5 vuotta sitten, jolloin laihdutin omin avuin 130 kg -> 65 kg reilussa vuodessa. Nyt en millään tunnu pystyvän samaan (tai edes jonkinlaiseen pudotukseen) ja on turhauttavaa, kun nyt olen vielä lihavampi kuin viimeksi. Vaikka niin vannoin, ettei koskaan enää. Miksi aina käy näin? Olen lihonut ja laihduttanut varmaan satoja kiloja elämäni aikana. Tällä kertaa olin n. puoli vuotta normaalipainoinen ja raskauden myötä, paino alkoi nousta. Raskausaikoina painonnousu on tosin ollut varsin maltillista (+6 kg ja +3 kg), mutta molempien lasten syntymän jälkeen lihosin vauvavuotena +30 kg, joten siinähän se 60 kg jo tuleekin ja risat päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Miten arvioisit, olisiko psykoterapialla saavutettu sama lopputulos? Olettaen, että psykoterapia olisi sellaista, joka on tutkittu toimivan lihavuuteen (behavioristinen todennäköisesti)? "

Aika vaikea arvioida, mutta äkkiseltään vastaisin, että ei.

Mutta takuulla sillä voisi olla jotain merkitystä, ehkä nuoremmalle ihmiselle etenkin, joka ei ole ehtinyt juurruttaa huonoja käytäntöjä itseensä kymmeniä vuosia.

Mitään tälläistä hoitoa kukaan ei ikinä ehdottanut.

Kognitiivisessa terapiassa tähän juuri olisi puututtu ja uskoisin, että lopputulos olisi ollut hyvä, etenkin, jos sitä olisi säädetty tulosten perusteella. Mielestäni on todella väärin tehdä heikon tieteellisen perustan omaavia leikkauksia, jos tarjolla olisi muita vaihtoehtoja, jotka eivät aiheuta haittoja.

Kyse on varmasti kustannuksista, sillä lihavuusleikkauksia perustellaan alentuneilla sairaanhoitokustannuksilla. Harmi vain, että siihenkin on tullut mutkia matkaan https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23426865

"Bariatric surgery does not reduce overall health care costs in the long term. Also, there is no evidence that any one type of surgery is more likely to reduce long-term health care costs. To assess the value of bariatric surgery, future studies should focus on the potential benefit of improved health and well-being of persons undergoing the procedure rather than on cost savings."

Mikäli lääkäreiden inhoama kognitiivinen psykoterapia on tuntematon, niin tässä wiki: "Kognitiivinen psykoterapia tutkii hyvinvointia rajoittavia, epätarkoituksenmukaisia ajatustapoja ja niiden yhteyksiä ongelmallisiin kokemuksiin, tunteisiin ja toimintatapoihin. Kognitiivisessa psykoterapiassa tunnistetaan vallitsevia ajattelutottumuksia, kehitetään ongelmanratkaisutaitoja ja etsitään terveempiä ajatuksia itsetuntoa ja elämänhalua syövien ajatusten tilalle.[1] Usein psykoterapiatyöskentely on hyvin käytännönläheistä - uusia suhtautumis- ja toimintatapoja kokeillaan jokapäiväisessä arkielämässä terapiaistuntojen välillä."

Jos tuohon saa Kelan kuntoutuksen, niin mikä ettei.

Itse maksettuna varmasti monelle mahdottomuus, jos käynti maksaa 80 - 105e.

Ja takuulla on pitkä prosessi!

Heikon tieteellisen perustan leikkaus?

Minusta Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa tehty leikkaus on erittäin vahvan tieteellisen perustan leikkaus.

HYKS:n endokrinologia on kyllä valitettavasti todella heikkotasoista kun vertaa miten asioita maailmalla hoidetaan.

Leikkaus itsessään on varmasti tehty hyvin, mutta leikkauksen perusteet eivät kestä päivänvaloa, jos argumentit ovat ne, joita Käypä Hoidossa esimerkiksi perustellaan.

Minulla ei ole kapasiteettia arvioida netistä löytyviä (lääketieteellisiä) tutkimuksia.

Jos sinulla on, kannattaisi siirtyä ihan muille foorumeille, jos haluat vaikuttaa asioihin.

Onneton läski kirjoitti:

Mun painoindeksi on hävettävä 48, enkä millään saa apua lihavuuteen terveydenhuollosta, sillä olen ns. terve, eli esim. sokereiden ja verenpaineen kanssa ei ole ongelmia. Maksa-arvot ovat koholla (eli siis rasvamaksa), mutteivat ilmeisesti hälyttävällä tasolla.

Olen ollut viimeksi normaalipainoinen 5 vuotta sitten, jolloin laihdutin omin avuin 130 kg -> 65 kg reilussa vuodessa. Nyt en millään tunnu pystyvän samaan (tai edes jonkinlaiseen pudotukseen) ja on turhauttavaa, kun nyt olen vielä lihavampi kuin viimeksi. Vaikka niin vannoin, ettei koskaan enää. Miksi aina käy näin? Olen lihonut ja laihduttanut varmaan satoja kiloja elämäni aikana. Tällä kertaa olin n. puoli vuotta normaalipainoinen ja raskauden myötä, paino alkoi nousta. Raskausaikoina painonnousu on tosin ollut varsin maltillista (+6 kg ja +3 kg), mutta molempien lasten syntymän jälkeen lihosin vauvavuotena +30 kg, joten siinähän se 60 kg jo tuleekin ja risat päälle.

Tässä olet ongelman ytimessä. Aivojen "set-point" pyrkii palauttamaan siihen tilaan, jossa olet ollut lihavimmillasi. Tämä johtaa bio-psyko-fyysisiin muutoksiin, jotka ovat todella monimutkaisia, mutta ratkaistavissa olevia, jos niin tahdotaan. Pitkittäistutkimuksissa on voitu todistaa vielä seitsemän vuotta laihana pysytelleidenkin lihoneen takaisin ja hieman ylikin. Eli ongelman ydin on siis miten pitää saavutettu paino.

Mielestäni tällä hetkellä paras neuvo on alkaa syödä tietoisesti (mindfullness). Tietoinen syöminen edellyttää omien tunteiden kuuntelemista ja itsensä hyväksymistä sellaisena kuin on. Tarkoitus on muuttaa suhdetta ruokaan neutraaliksi. Kutsuttakoot tätä sitten vaikka elämäntapamuutokseksi.

Elämäntapamuutoksessa auttaa parhaiten yhteisön tuki, terapia ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on. Tällaiselle olisi juuri nyt paljon kysyntää. Ehkä terveyspsykologiasta tulee menestystarina?