Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mikä siinä on, että ihmisten päähän ei mahdu ettei kaikilla ole tukiverkostoa?
Minkäänlaista.
Sinällään ei ole pakko saati velvollisuus auttaa ketään ja kieltäytyminen on ihan ok. Mutta;
"Etkö voisi kysyä apua vanhemmiltasi/sukulaisiltasi tai ystäviltäsi?" No shit, sherlock! Enpä itse tullut ajatelleeksi! Aivan varmasti kysyn ensimmäisenä apua joltakin puolitutulta kun kerta muitakin vaihtoehtoja on! Ja jottei "kysymys" kuulostaisi jo itsessään tarpeeksi leimiltä voi perään vielä varmuudeksi tokaista " Etköhän sä jotain keksi".
Ärsyttää niin vietävästi.
Kommentit (472)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puitteet ei ole kunnossa niin miksi niitä lapsia tehtaillaan? En ymmärrä.
Eräs tuttuni on tämmöinen väliinputoaja. Sääliksi käy välillä mutta kun se ei ole meidän muitten ongelma jos hän on tehtaillut 4 lasta ja vielä 2 eri miehelle. Nämä miehet ei ole enää maisemissa ja sukulaiset on laittanut välit poikki. Minulla ja parilla muulla pitäisi uhrata oma elämä hänen sekavan perhe-elämänsä tukemiseen, alkaa kohta mennä välit poikki. Ajatelkaa myös tältä kannalta.
Jos olisit yhtään lukenut tätä topikkia niin tietäisit että se turvaverkko joka oli alussa, voi kuolla pois ympäriltä tai kadota muista syistä, esim. Muutto. Ihmiset usein myös lupailevat paljon enemmän apua kuin ovat valmiita antamaan. Ihmiset tykkää ajatuksena auttamisesta mutta kun tarve olisi niin sit "onkn kaikenlaista"
Sitten turvaudutaan ammattiapuun jos turvaverkko kuolee pois ympäriltä. Ei se ole läheisten murhe jos itsellä ei perhe kuvio onnistu. Monesti oma vika kun kuvitellaan kaikenlaista ja sitten se lapsiperhe arki onkin ihan muuta, Jos sinä tietäisit jotain elämästä niin ymmärtäisit että maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin lasten kasvatus yksin. Sairaudet ja muut pahat asiat eivät ole verrattavissa siihen että pitäisi päästä harrastamaan ja viettämään "omaa aikaa" ilman lapsia.
Mikä on se ammattiapu, joka tulee paikalle, kun vanhemmat makaa kuumehorkassa ja terveet taaperot kiipeilee seinille? Tai kun lapsi loukkaa itsensä ja on lähdettävä lähikaupunkiin iltapäivystykseen koko perheen voimin, kun toinen vanhempi ajaa ja toinen rauhoittelee lasta, ja muut lapset ovat sen ikäisiä ettei heitä voi jättää keskenään kotiin, vaikka olisi jo nukkumaan käynti aika ja seuraavana päivänä päivähoito ja töihin meno. Tai mikä ammattiapu lähtee hakemaan kesken koulupäivän oksentamaan alkaneen lapsen kotiin, kun toinen vanhemmista on työmatkalla ja toinen palaverissa toisella paikkakunnalla ja paikalla vasta parin tunnin päästä? Voisin tätä esimerkkien listaa jatkaa vaikka kuinka, kaikki sattunut todellisessa elämässä. Kyllä, selvitty on, eikä kukaan ole kuollut, mutta...
Eikä kyse ole omista harrastuksista tai omasta ajasta, vaan ihan siitä tavallisesta arjesta: työn, lasten, lasten päivähoidon, lasten harrastusten ym sovittelusta yhteen. Ja niistä yllättävistä tilanteista. Kyllähän tästä kaikesta selviää, me on ainakin selvitty, mutta ne joilla tähän kaikkeen on vapaaehtoisena apuna sukulaisia tai muita läheisiä henkilöitä, ovat kyllä melkoisia onnenmyyriä.
Ja joku toinenkin tuolla jo sanoi, että se ennaltasovitusti lapsenvahdiksi silloin tällöin palkattava lukiolaistyttö EI OLE turvaverkko. Eikä se turvaverkko tarkoita sitä että joku on 24/7 hoitamassa sulle kuuluvia arkisia velvollisuuksia, vaan sitä, että sulla on ympärillä ihmisiä joiden tiedät rientävän apuun, jos hätä iskee.
Mitä sinä odotit perhe-elämältä? Uskallan olettaa että et ole ollut ikinä vaativassa työssä tai edes missään työssä? Olen lainaamasi ja olen ollut yksinhuoltaja neljälle lapselle ja sairastanut myös rintasyövän samaan aikaan. Yksi lapsistani on myös kehitysvammainen, sinä sanoit että itselläsi on terveitä. Nyt vähän sisua siihen itkun sekaan ja lopetat jostain kuumetaudista itkemisen. Toiset täällä on käynyt kuoleman porteilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä tukiverkon rakentamista ehdottelevat ovat täysin todellisuudesta vieraantuneita. Ei kukaan sitä tukiverkkoa itse voi rakentaa, vaan se rakentuu muista ihmisistä, joiden pitää oikeasti haluta auttaa. Ei se niin mene, että minä määrään, että sinä naapuri, sinä sukulainen, sinä kaveri olette nyt minun tukiverkostoni ja te autatte kun minä pyydän. Ehei. Tukiverkostoa en minä rakenna, vaikka kuinka haluaisin, sen rakentavat ne muut ihmiset elämässäni, tai ovat rakentamatta. Jos kukaan ei halua auttaa tai ei voi, niin minulla ei sitten mitään tukiverkkoa ole eikä tule, enkä voi sitä rakentaa kun ei ole rakennuspalikoita eli halukkaita auttajia. Miten se on minun syyni, etten tunne ketään, joka haluaisi auttaa minua? Miten muiden ihmisten päätös olla auttamatta minua on minun syyni?
Ja nykyään aika monella on se asenne, että otetaan kyllä kaikki mitä saadaan, mutta antaa ei haluta, ei ikinä, ei mitään, ei kenellekään. Miettikääpäs te tukiverkkoanne hehkuttavat, että milloin olette viimeksi itse auttaneet jotakuta yhtään missään oikeasti. Käytätte muita kyllä apunanne, mutta lyön vaikka vetoa, ettette vastaa avunpyyntöihin yhtä usein. Muutenhan tässä maassa olisi jo kaikilla se tukiverkko. Vaan ei. Lähes kaikki tukiverkostaan ylpeilevät ovat pelkkiä ottajia, eivätkä itse anna mitään. Lapsia lykätään hoitoon milloin minnekin, mutta itse ette hoida muiden lapsia, hädin tuskin hoidatte omiannekaan. Tukiverkkoja ei ole, koska ihmiset ovat itsekkäitä ja omahyväisiä. Apua ollaan aina vaatimassa muilta, mutta sitä ei anneta koskaan itse. Ja sitten vielä päälle haukutte ne, jotka eivät teidän laillanne törkeästi hyväksikäytä muiden avuliaisuutta...
Nykyään äidit ovat kertakaikkiaan niin laiskoja että kaikki pitäisi tuoda eteen. Ei se toimi.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään äidit ovat kertakaikkiaan niin laiskoja että kaikki pitäisi tuoda eteen. Ei se toimi.
Nykyään myös toitotetaan "pyydä apua" "pyydä apua, vaikka tuntuisi tyhmältä". Jos niin moni neuvoo myös median puolella pyytämään apua niin moni saattaa pyytää sitä apua.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään äidit ovat kertakaikkiaan niin laiskoja että kaikki pitäisi tuoda eteen. Ei se toimi.
Ennen kuka vaan äiti sai kunnalta kotiapua suit sait.
Ja sillä entisellä vanhemmuudwn tasolla lapset lähtee tänä päivänä heti huostaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puitteet ei ole kunnossa niin miksi niitä lapsia tehtaillaan? En ymmärrä.
Eräs tuttuni on tämmöinen väliinputoaja. Sääliksi käy välillä mutta kun se ei ole meidän muitten ongelma jos hän on tehtaillut 4 lasta ja vielä 2 eri miehelle. Nämä miehet ei ole enää maisemissa ja sukulaiset on laittanut välit poikki. Minulla ja parilla muulla pitäisi uhrata oma elämä hänen sekavan perhe-elämänsä tukemiseen, alkaa kohta mennä välit poikki. Ajatelkaa myös tältä kannalta.
Jos olisit yhtään lukenut tätä topikkia niin tietäisit että se turvaverkko joka oli alussa, voi kuolla pois ympäriltä tai kadota muista syistä, esim. Muutto. Ihmiset usein myös lupailevat paljon enemmän apua kuin ovat valmiita antamaan. Ihmiset tykkää ajatuksena auttamisesta mutta kun tarve olisi niin sit "onkn kaikenlaista"
Sitten turvaudutaan ammattiapuun jos turvaverkko kuolee pois ympäriltä. Ei se ole läheisten murhe jos itsellä ei perhe kuvio onnistu. Monesti oma vika kun kuvitellaan kaikenlaista ja sitten se lapsiperhe arki onkin ihan muuta, Jos sinä tietäisit jotain elämästä niin ymmärtäisit että maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin lasten kasvatus yksin. Sairaudet ja muut pahat asiat eivät ole verrattavissa siihen että pitäisi päästä harrastamaan ja viettämään "omaa aikaa" ilman lapsia.
Mikä on se ammattiapu, joka tulee paikalle, kun vanhemmat makaa kuumehorkassa ja terveet taaperot kiipeilee seinille? Tai kun lapsi loukkaa itsensä ja on lähdettävä lähikaupunkiin iltapäivystykseen koko perheen voimin, kun toinen vanhempi ajaa ja toinen rauhoittelee lasta, ja muut lapset ovat sen ikäisiä ettei heitä voi jättää keskenään kotiin, vaikka olisi jo nukkumaan käynti aika ja seuraavana päivänä päivähoito ja töihin meno. Tai mikä ammattiapu lähtee hakemaan kesken koulupäivän oksentamaan alkaneen lapsen kotiin, kun toinen vanhemmista on työmatkalla ja toinen palaverissa toisella paikkakunnalla ja paikalla vasta parin tunnin päästä? Voisin tätä esimerkkien listaa jatkaa vaikka kuinka, kaikki sattunut todellisessa elämässä. Kyllä, selvitty on, eikä kukaan ole kuollut, mutta...
Eikä kyse ole omista harrastuksista tai omasta ajasta, vaan ihan siitä tavallisesta arjesta: työn, lasten, lasten päivähoidon, lasten harrastusten ym sovittelusta yhteen. Ja niistä yllättävistä tilanteista. Kyllähän tästä kaikesta selviää, me on ainakin selvitty, mutta ne joilla tähän kaikkeen on vapaaehtoisena apuna sukulaisia tai muita läheisiä henkilöitä, ovat kyllä melkoisia onnenmyyriä.
Ja joku toinenkin tuolla jo sanoi, että se ennaltasovitusti lapsenvahdiksi silloin tällöin palkattava lukiolaistyttö EI OLE turvaverkko. Eikä se turvaverkko tarkoita sitä että joku on 24/7 hoitamassa sulle kuuluvia arkisia velvollisuuksia, vaan sitä, että sulla on ympärillä ihmisiä joiden tiedät rientävän apuun, jos hätä iskee.
Mitä sinä odotit perhe-elämältä? Uskallan olettaa että et ole ollut ikinä vaativassa työssä tai edes missään työssä? Olen lainaamasi ja olen ollut yksinhuoltaja neljälle lapselle ja sairastanut myös rintasyövän samaan aikaan. Yksi lapsistani on myös kehitysvammainen, sinä sanoit että itselläsi on terveitä. Nyt vähän sisua siihen itkun sekaan ja lopetat jostain kuumetaudista itkemisen. Toiset täällä on käynyt kuoleman porteilla.
No hupsistaheijaa. En tajunnut kommentoivani superihmiselle.
Mutta lopeta sinäkin hyvä ihminen oletusten tekeminen.
Kiitos. Luojan kiitos joku vihdoin uskaltaa sanoa, ettei kaikilla ole tukiverkostoa.
Olen muslimi ja yksinäinen vaeltaja tuijottamassa ovettomaan oveen ja raottamassa kenkää työpaikkoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puitteet ei ole kunnossa niin miksi niitä lapsia tehtaillaan? En ymmärrä.
Eräs tuttuni on tämmöinen väliinputoaja. Sääliksi käy välillä mutta kun se ei ole meidän muitten ongelma jos hän on tehtaillut 4 lasta ja vielä 2 eri miehelle. Nämä miehet ei ole enää maisemissa ja sukulaiset on laittanut välit poikki. Minulla ja parilla muulla pitäisi uhrata oma elämä hänen sekavan perhe-elämänsä tukemiseen, alkaa kohta mennä välit poikki. Ajatelkaa myös tältä kannalta.
Jos olisit yhtään lukenut tätä topikkia niin tietäisit että se turvaverkko joka oli alussa, voi kuolla pois ympäriltä tai kadota muista syistä, esim. Muutto. Ihmiset usein myös lupailevat paljon enemmän apua kuin ovat valmiita antamaan. Ihmiset tykkää ajatuksena auttamisesta mutta kun tarve olisi niin sit "onkn kaikenlaista"
Sitten turvaudutaan ammattiapuun jos turvaverkko kuolee pois ympäriltä. Ei se ole läheisten murhe jos itsellä ei perhe kuvio onnistu. Monesti oma vika kun kuvitellaan kaikenlaista ja sitten se lapsiperhe arki onkin ihan muuta, Jos sinä tietäisit jotain elämästä niin ymmärtäisit että maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin lasten kasvatus yksin. Sairaudet ja muut pahat asiat eivät ole verrattavissa siihen että pitäisi päästä harrastamaan ja viettämään "omaa aikaa" ilman lapsia.
Mikä on se ammattiapu, joka tulee paikalle, kun vanhemmat makaa kuumehorkassa ja terveet taaperot kiipeilee seinille? Tai kun lapsi loukkaa itsensä ja on lähdettävä lähikaupunkiin iltapäivystykseen koko perheen voimin, kun toinen vanhempi ajaa ja toinen rauhoittelee lasta, ja muut lapset ovat sen ikäisiä ettei heitä voi jättää keskenään kotiin, vaikka olisi jo nukkumaan käynti aika ja seuraavana päivänä päivähoito ja töihin meno. Tai mikä ammattiapu lähtee hakemaan kesken koulupäivän oksentamaan alkaneen lapsen kotiin, kun toinen vanhemmista on työmatkalla ja toinen palaverissa toisella paikkakunnalla ja paikalla vasta parin tunnin päästä? Voisin tätä esimerkkien listaa jatkaa vaikka kuinka, kaikki sattunut todellisessa elämässä. Kyllä, selvitty on, eikä kukaan ole kuollut, mutta...
Eikä kyse ole omista harrastuksista tai omasta ajasta, vaan ihan siitä tavallisesta arjesta: työn, lasten, lasten päivähoidon, lasten harrastusten ym sovittelusta yhteen. Ja niistä yllättävistä tilanteista. Kyllähän tästä kaikesta selviää, me on ainakin selvitty, mutta ne joilla tähän kaikkeen on vapaaehtoisena apuna sukulaisia tai muita läheisiä henkilöitä, ovat kyllä melkoisia onnenmyyriä.
Ja joku toinenkin tuolla jo sanoi, että se ennaltasovitusti lapsenvahdiksi silloin tällöin palkattava lukiolaistyttö EI OLE turvaverkko. Eikä se turvaverkko tarkoita sitä että joku on 24/7 hoitamassa sulle kuuluvia arkisia velvollisuuksia, vaan sitä, että sulla on ympärillä ihmisiä joiden tiedät rientävän apuun, jos hätä iskee.
Mitä sinä odotit perhe-elämältä? Uskallan olettaa että et ole ollut ikinä vaativassa työssä tai edes missään työssä? Olen lainaamasi ja olen ollut yksinhuoltaja neljälle lapselle ja sairastanut myös rintasyövän samaan aikaan. Yksi lapsistani on myös kehitysvammainen, sinä sanoit että itselläsi on terveitä. Nyt vähän sisua siihen itkun sekaan ja lopetat jostain kuumetaudista itkemisen. Toiset täällä on käynyt kuoleman porteilla.
No hupsistaheijaa. En tajunnut kommentoivani superihmiselle.
Mutta lopeta sinäkin hyvä ihminen oletusten tekeminen.
Yksinhuoltaja jolla on ollut syöpä, on superihminen?
Lopeta sinäkin se turhanpäiväinen valitus ja kohtaa oikeita haasteita elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puitteet ei ole kunnossa niin miksi niitä lapsia tehtaillaan? En ymmärrä.
Eräs tuttuni on tämmöinen väliinputoaja. Sääliksi käy välillä mutta kun se ei ole meidän muitten ongelma jos hän on tehtaillut 4 lasta ja vielä 2 eri miehelle. Nämä miehet ei ole enää maisemissa ja sukulaiset on laittanut välit poikki. Minulla ja parilla muulla pitäisi uhrata oma elämä hänen sekavan perhe-elämänsä tukemiseen, alkaa kohta mennä välit poikki. Ajatelkaa myös tältä kannalta.
Jos olisit yhtään lukenut tätä topikkia niin tietäisit että se turvaverkko joka oli alussa, voi kuolla pois ympäriltä tai kadota muista syistä, esim. Muutto. Ihmiset usein myös lupailevat paljon enemmän apua kuin ovat valmiita antamaan. Ihmiset tykkää ajatuksena auttamisesta mutta kun tarve olisi niin sit "onkn kaikenlaista"
Sitten turvaudutaan ammattiapuun jos turvaverkko kuolee pois ympäriltä. Ei se ole läheisten murhe jos itsellä ei perhe kuvio onnistu. Monesti oma vika kun kuvitellaan kaikenlaista ja sitten se lapsiperhe arki onkin ihan muuta, Jos sinä tietäisit jotain elämästä niin ymmärtäisit että maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin lasten kasvatus yksin. Sairaudet ja muut pahat asiat eivät ole verrattavissa siihen että pitäisi päästä harrastamaan ja viettämään "omaa aikaa" ilman lapsia.
Mikä on se ammattiapu, joka tulee paikalle, kun vanhemmat makaa kuumehorkassa ja terveet taaperot kiipeilee seinille? Tai kun lapsi loukkaa itsensä ja on lähdettävä lähikaupunkiin iltapäivystykseen koko perheen voimin, kun toinen vanhempi ajaa ja toinen rauhoittelee lasta, ja muut lapset ovat sen ikäisiä ettei heitä voi jättää keskenään kotiin, vaikka olisi jo nukkumaan käynti aika ja seuraavana päivänä päivähoito ja töihin meno. Tai mikä ammattiapu lähtee hakemaan kesken koulupäivän oksentamaan alkaneen lapsen kotiin, kun toinen vanhemmista on työmatkalla ja toinen palaverissa toisella paikkakunnalla ja paikalla vasta parin tunnin päästä? Voisin tätä esimerkkien listaa jatkaa vaikka kuinka, kaikki sattunut todellisessa elämässä. Kyllä, selvitty on, eikä kukaan ole kuollut, mutta...
Eikä kyse ole omista harrastuksista tai omasta ajasta, vaan ihan siitä tavallisesta arjesta: työn, lasten, lasten päivähoidon, lasten harrastusten ym sovittelusta yhteen. Ja niistä yllättävistä tilanteista. Kyllähän tästä kaikesta selviää, me on ainakin selvitty, mutta ne joilla tähän kaikkeen on vapaaehtoisena apuna sukulaisia tai muita läheisiä henkilöitä, ovat kyllä melkoisia onnenmyyriä.
Ja joku toinenkin tuolla jo sanoi, että se ennaltasovitusti lapsenvahdiksi silloin tällöin palkattava lukiolaistyttö EI OLE turvaverkko. Eikä se turvaverkko tarkoita sitä että joku on 24/7 hoitamassa sulle kuuluvia arkisia velvollisuuksia, vaan sitä, että sulla on ympärillä ihmisiä joiden tiedät rientävän apuun, jos hätä iskee.
Mitä sinä odotit perhe-elämältä? Uskallan olettaa että et ole ollut ikinä vaativassa työssä tai edes missään työssä? Olen lainaamasi ja olen ollut yksinhuoltaja neljälle lapselle ja sairastanut myös rintasyövän samaan aikaan. Yksi lapsistani on myös kehitysvammainen, sinä sanoit että itselläsi on terveitä. Nyt vähän sisua siihen itkun sekaan ja lopetat jostain kuumetaudista itkemisen. Toiset täällä on käynyt kuoleman porteilla.
No hupsistaheijaa. En tajunnut kommentoivani superihmiselle.
Mutta lopeta sinäkin hyvä ihminen oletusten tekeminen.
Tämä edelle oleva kommentti on juuri semmoisilta ihmisiltä jotka pilaa kaiken kun puhutaan kuinka raskasta lapsiperhe elämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin todella onnekas jos ainoa ongelma elämässä olisi tukiverkoston puute.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puitteet ei ole kunnossa niin miksi niitä lapsia tehtaillaan? En ymmärrä.
Eräs tuttuni on tämmöinen väliinputoaja. Sääliksi käy välillä mutta kun se ei ole meidän muitten ongelma jos hän on tehtaillut 4 lasta ja vielä 2 eri miehelle. Nämä miehet ei ole enää maisemissa ja sukulaiset on laittanut välit poikki. Minulla ja parilla muulla pitäisi uhrata oma elämä hänen sekavan perhe-elämänsä tukemiseen, alkaa kohta mennä välit poikki. Ajatelkaa myös tältä kannalta.
Jos olisit yhtään lukenut tätä topikkia niin tietäisit että se turvaverkko joka oli alussa, voi kuolla pois ympäriltä tai kadota muista syistä, esim. Muutto. Ihmiset usein myös lupailevat paljon enemmän apua kuin ovat valmiita antamaan. Ihmiset tykkää ajatuksena auttamisesta mutta kun tarve olisi niin sit "onkn kaikenlaista"
Sitten turvaudutaan ammattiapuun jos turvaverkko kuolee pois ympäriltä. Ei se ole läheisten murhe jos itsellä ei perhe kuvio onnistu. Monesti oma vika kun kuvitellaan kaikenlaista ja sitten se lapsiperhe arki onkin ihan muuta, Jos sinä tietäisit jotain elämästä niin ymmärtäisit että maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin lasten kasvatus yksin. Sairaudet ja muut pahat asiat eivät ole verrattavissa siihen että pitäisi päästä harrastamaan ja viettämään "omaa aikaa" ilman lapsia.
Mikä on se ammattiapu, joka tulee paikalle, kun vanhemmat makaa kuumehorkassa ja terveet taaperot kiipeilee seinille? Tai kun lapsi loukkaa itsensä ja on lähdettävä lähikaupunkiin iltapäivystykseen koko perheen voimin, kun toinen vanhempi ajaa ja toinen rauhoittelee lasta, ja muut lapset ovat sen ikäisiä ettei heitä voi jättää keskenään kotiin, vaikka olisi jo nukkumaan käynti aika ja seuraavana päivänä päivähoito ja töihin meno. Tai mikä ammattiapu lähtee hakemaan kesken koulupäivän oksentamaan alkaneen lapsen kotiin, kun toinen vanhemmista on työmatkalla ja toinen palaverissa toisella paikkakunnalla ja paikalla vasta parin tunnin päästä? Voisin tätä esimerkkien listaa jatkaa vaikka kuinka, kaikki sattunut todellisessa elämässä. Kyllä, selvitty on, eikä kukaan ole kuollut, mutta...
Eikä kyse ole omista harrastuksista tai omasta ajasta, vaan ihan siitä tavallisesta arjesta: työn, lasten, lasten päivähoidon, lasten harrastusten ym sovittelusta yhteen. Ja niistä yllättävistä tilanteista. Kyllähän tästä kaikesta selviää, me on ainakin selvitty, mutta ne joilla tähän kaikkeen on vapaaehtoisena apuna sukulaisia tai muita läheisiä henkilöitä, ovat kyllä melkoisia onnenmyyriä.
Ja joku toinenkin tuolla jo sanoi, että se ennaltasovitusti lapsenvahdiksi silloin tällöin palkattava lukiolaistyttö EI OLE turvaverkko. Eikä se turvaverkko tarkoita sitä että joku on 24/7 hoitamassa sulle kuuluvia arkisia velvollisuuksia, vaan sitä, että sulla on ympärillä ihmisiä joiden tiedät rientävän apuun, jos hätä iskee.
Niin. Näin voi käydä, kun hankkii lapsia. Ei kukaan muukaan ole vapaana 24/7 vain sitä varten, jos teidän perheelle tulee joku ongelma. Vaikka olisikin ns tukiverkkoa, niin miten varmistat että he ovat aina valmiina odottamassa, jos sun lapselle tulee oksennustauti ja pitää saman tien hakea koulusta? Tukiverkko ei saa tehdä mitään, ei suunnitella mitään, ei matkustaa, jotta ovat aina valmiina apuun kun tarve tulee. Näinkö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä tukiverkon rakentamista ehdottelevat ovat täysin todellisuudesta vieraantuneita. Ei kukaan sitä tukiverkkoa itse voi rakentaa, vaan se rakentuu muista ihmisistä, joiden pitää oikeasti haluta auttaa. Ei se niin mene, että minä määrään, että sinä naapuri, sinä sukulainen, sinä kaveri olette nyt minun tukiverkostoni ja te autatte kun minä pyydän. Ehei. Tukiverkostoa en minä rakenna, vaikka kuinka haluaisin, sen rakentavat ne muut ihmiset elämässäni, tai ovat rakentamatta. Jos kukaan ei halua auttaa tai ei voi, niin minulla ei sitten mitään tukiverkkoa ole eikä tule, enkä voi sitä rakentaa kun ei ole rakennuspalikoita eli halukkaita auttajia. Miten se on minun syyni, etten tunne ketään, joka haluaisi auttaa minua? Miten muiden ihmisten päätös olla auttamatta minua on minun syyni?
Ja nykyään aika monella on se asenne, että otetaan kyllä kaikki mitä saadaan, mutta antaa ei haluta, ei ikinä, ei mitään, ei kenellekään. Miettikääpäs te tukiverkkoanne hehkuttavat, että milloin olette viimeksi itse auttaneet jotakuta yhtään missään oikeasti. Käytätte muita kyllä apunanne, mutta lyön vaikka vetoa, ettette vastaa avunpyyntöihin yhtä usein. Muutenhan tässä maassa olisi jo kaikilla se tukiverkko. Vaan ei. Lähes kaikki tukiverkostaan ylpeilevät ovat pelkkiä ottajia, eivätkä itse anna mitään. Lapsia lykätään hoitoon milloin minnekin, mutta itse ette hoida muiden lapsia, hädin tuskin hoidatte omiannekaan. Tukiverkkoja ei ole, koska ihmiset ovat itsekkäitä ja omahyväisiä. Apua ollaan aina vaatimassa muilta, mutta sitä ei anneta koskaan itse. Ja sitten vielä päälle haukutte ne, jotka eivät teidän laillanne törkeästi hyväksikäytä muiden avuliaisuutta...
Voi kun eihän heitä voi syyttää, heillä on sentään lapsia. Tämä tekee heistä kaikkia muita parempia ja pyhiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos puitteet ei ole kunnossa niin miksi niitä lapsia tehtaillaan? En ymmärrä.
Eräs tuttuni on tämmöinen väliinputoaja. Sääliksi käy välillä mutta kun se ei ole meidän muitten ongelma jos hän on tehtaillut 4 lasta ja vielä 2 eri miehelle. Nämä miehet ei ole enää maisemissa ja sukulaiset on laittanut välit poikki. Minulla ja parilla muulla pitäisi uhrata oma elämä hänen sekavan perhe-elämänsä tukemiseen, alkaa kohta mennä välit poikki. Ajatelkaa myös tältä kannalta.
Jos olisit yhtään lukenut tätä topikkia niin tietäisit että se turvaverkko joka oli alussa, voi kuolla pois ympäriltä tai kadota muista syistä, esim. Muutto. Ihmiset usein myös lupailevat paljon enemmän apua kuin ovat valmiita antamaan. Ihmiset tykkää ajatuksena auttamisesta mutta kun tarve olisi niin sit "onkn kaikenlaista"
Sitten turvaudutaan ammattiapuun jos turvaverkko kuolee pois ympäriltä. Ei se ole läheisten murhe jos itsellä ei perhe kuvio onnistu. Monesti oma vika kun kuvitellaan kaikenlaista ja sitten se lapsiperhe arki onkin ihan muuta, Jos sinä tietäisit jotain elämästä niin ymmärtäisit että maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin lasten kasvatus yksin. Sairaudet ja muut pahat asiat eivät ole verrattavissa siihen että pitäisi päästä harrastamaan ja viettämään "omaa aikaa" ilman lapsia.
Mikä on se ammattiapu, joka tulee paikalle, kun vanhemmat makaa kuumehorkassa ja terveet taaperot kiipeilee seinille? Tai kun lapsi loukkaa itsensä ja on lähdettävä lähikaupunkiin iltapäivystykseen koko perheen voimin, kun toinen vanhempi ajaa ja toinen rauhoittelee lasta, ja muut lapset ovat sen ikäisiä ettei heitä voi jättää keskenään kotiin, vaikka olisi jo nukkumaan käynti aika ja seuraavana päivänä päivähoito ja töihin meno. Tai mikä ammattiapu lähtee hakemaan kesken koulupäivän oksentamaan alkaneen lapsen kotiin, kun toinen vanhemmista on työmatkalla ja toinen palaverissa toisella paikkakunnalla ja paikalla vasta parin tunnin päästä? Voisin tätä esimerkkien listaa jatkaa vaikka kuinka, kaikki sattunut todellisessa elämässä. Kyllä, selvitty on, eikä kukaan ole kuollut, mutta...
Eikä kyse ole omista harrastuksista tai omasta ajasta, vaan ihan siitä tavallisesta arjesta: työn, lasten, lasten päivähoidon, lasten harrastusten ym sovittelusta yhteen. Ja niistä yllättävistä tilanteista. Kyllähän tästä kaikesta selviää, me on ainakin selvitty, mutta ne joilla tähän kaikkeen on vapaaehtoisena apuna sukulaisia tai muita läheisiä henkilöitä, ovat kyllä melkoisia onnenmyyriä.
Ja joku toinenkin tuolla jo sanoi, että se ennaltasovitusti lapsenvahdiksi silloin tällöin palkattava lukiolaistyttö EI OLE turvaverkko. Eikä se turvaverkko tarkoita sitä että joku on 24/7 hoitamassa sulle kuuluvia arkisia velvollisuuksia, vaan sitä, että sulla on ympärillä ihmisiä joiden tiedät rientävän apuun, jos hätä iskee.
Mitä sinä odotit perhe-elämältä? Uskallan olettaa että et ole ollut ikinä vaativassa työssä tai edes missään työssä? Olen lainaamasi ja olen ollut yksinhuoltaja neljälle lapselle ja sairastanut myös rintasyövän samaan aikaan. Yksi lapsistani on myös kehitysvammainen, sinä sanoit että itselläsi on terveitä. Nyt vähän sisua siihen itkun sekaan ja lopetat jostain kuumetaudista itkemisen. Toiset täällä on käynyt kuoleman porteilla.
No hupsistaheijaa. En tajunnut kommentoivani superihmiselle.
Mutta lopeta sinäkin hyvä ihminen oletusten tekeminen.
Yksinhuoltaja jolla on ollut syöpä, on superihminen?
Lopeta sinäkin se turhanpäiväinen valitus ja kohtaa oikeita haasteita elämässä.
Neljän lapsen yh, erityislapsi, vaativaa työtä tekevä ja syövästä selvinnyt. Melkoinen yhdistelmä minun mielestäni.
Jos kommenttini olisi ymmärretty, siitä käy ilmi että teen työtä, mutta vedit omat johtopäätöksesi. Yksi esimerkki oli, että oltiin miehen kanssa kovassa kuumeessa ja lapset terveitä = ei kuumeessa, muuta en lasteni terveydentilasta kertonut, teit omat johtopäätöksesi. En kertonut yhtään mitään muuta taustastani, enkä aio kertoa. Joten lopeta oletusten tekeminen, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä elämässä pitää itsellä oppia selvitymään. Lopettakaa jo se itku
Vierailija kirjoitti:
Meinasin kerran alkaa itkeä ääneen ja kovaa, kun kävin tällaisen keskustelun leikkipuiston laitamilla:
Eräs Äiti: Ai siis sanoitko sä että sun mies on nyt jossain työmatkalla?
Minä: Kyllä, on Aasiassa kolme viikkoa.
Puolituttu: Soititko sinne siivousfirmaan?
Minä: soitin, kiitos vinkistä! Siivooja tulee huomenna meille.
Eräs Äiti: On se helppoa kun on rahaa. *naurua* Meillä onneks mutsi tulee pesemään ikkunat ja auttamaan "Siirin" kanssa. Ei pystyis maksamaan tuollaisesta.
Oma tilanteeni oli tuolloin se, että lapsia oli kaksi ja kolmas ehkäisystä huolimatta tulossa. Miehen vanhemmat työelämässä ja heillä muitakin lapsenlapsia kuin meidän kaksi. Oma äiti laitoksessa, isä elää jossain vaimonsa ja tämän lasten kanssa. Sisaruksilta turha pyytää apua, heillä omat elämänsä. Minä olisin tuolloin antanut aika paljon, että olisi ollut se ilmainen äiti, joka pyyteettä tulee ja auttaa arjessa.
Minulla ei edelleenkään ole ketään. Tälläkin hetkellä mies huomenna toisessa kaupungissa, minulla olisi koulua mutta esikoinen onkin kipeä. Ei ole ketään, kelle soittaa että voitko tulla vahtimaan että pääsen tenttiin? Joko etsin maksullisen auttajan tai en mene tenttiin. Luultavasti vaihtoehto 2, koska olen niin poikki enkä jaksa etsiä ketään näin lyhyellä varoitusajalla.
Minun vanhempani ovat eläkkeellä ja asuvat kaukana.
Heidän talonsa on kunnon rahasyöppö.
Onneksi saivat vaihdettua asunnon pienempään.
Jos ihan ehdottomasti tarvitsen jonkun, tiedän vanhempani tulevat .
Jos ostan bussilipun yhdelle tai kahdelle, menopaluu, sillä saa monta tuntia MLL n hoitajalle maksettua.
Laitan asiat tärkeysjärjestykseen. Ei rahaa liikaa ole, mutta on sen verran, että muutaman tunnin saa palkkaa maksettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinasin kerran alkaa itkeä ääneen ja kovaa, kun kävin tällaisen keskustelun leikkipuiston laitamilla:
Eräs Äiti: Ai siis sanoitko sä että sun mies on nyt jossain työmatkalla?
Minä: Kyllä, on Aasiassa kolme viikkoa.
Puolituttu: Soititko sinne siivousfirmaan?
Minä: soitin, kiitos vinkistä! Siivooja tulee huomenna meille.
Eräs Äiti: On se helppoa kun on rahaa. *naurua* Meillä onneks mutsi tulee pesemään ikkunat ja auttamaan "Siirin" kanssa. Ei pystyis maksamaan tuollaisesta.
Oma tilanteeni oli tuolloin se, että lapsia oli kaksi ja kolmas ehkäisystä huolimatta tulossa. Miehen vanhemmat työelämässä ja heillä muitakin lapsenlapsia kuin meidän kaksi. Oma äiti laitoksessa, isä elää jossain vaimonsa ja tämän lasten kanssa. Sisaruksilta turha pyytää apua, heillä omat elämänsä. Minä olisin tuolloin antanut aika paljon, että olisi ollut se ilmainen äiti, joka pyyteettä tulee ja auttaa arjessa.
Minulla ei edelleenkään ole ketään. Tälläkin hetkellä mies huomenna toisessa kaupungissa, minulla olisi koulua mutta esikoinen onkin kipeä. Ei ole ketään, kelle soittaa että voitko tulla vahtimaan että pääsen tenttiin? Joko etsin maksullisen auttajan tai en mene tenttiin. Luultavasti vaihtoehto 2, koska olen niin poikki enkä jaksa etsiä ketään näin lyhyellä varoitusajalla.
Minun vanhempani ovat eläkkeellä ja asuvat kaukana.
Heidän talonsa on kunnon rahasyöppö.Onneksi saivat vaihdettua asunnon pienempään.
Jos ihan ehdottomasti tarvitsen jonkun, tiedän vanhempani tulevat .
Jos ostan bussilipun yhdelle tai kahdelle, menopaluu, sillä saa monta tuntia MLL n hoitajalle maksettua.
Laitan asiat tärkeysjärjestykseen. Ei rahaa liikaa ole, mutta on sen verran, että muutaman tunnin saa palkkaa maksettua.
A. Jo se että tietää että on joku auttaa. Vaikkei sitä ikinä käyttäisi. Niin jo se tieto auttaa.
B. Noita maksullisia hoitajia ei saa yllättäen. Eli juuri niissä hätätilanteissa kun tarvitsisi ei niitä saa.
Tai sitte isä katoaa raskausaikana, eikä hänen sukunsa pidä yhteyttä. Omat vanhemmat tiiviisti työelämässä, toki joskus apuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tietää ettei ole tukiverkkoa niin miksi lisääntyä. Turha sitä on sitten marista että joutuu yksin tekemään
Tukiverkkoa vartenko se lapsi tehdään?
Kyllä.
Ja että on tekemistä.
Alue: Aihe vapaa
Mikä on se ammattiapu, joka tulee paikalle, kun vanhemmat makaa kuumehorkassa ja terveet taaperot kiipeilee seinille? Tai kun lapsi loukkaa itsensä ja on lähdettävä lähikaupunkiin iltapäivystykseen koko perheen voimin, kun toinen vanhempi ajaa ja toinen rauhoittelee lasta, ja muut lapset ovat sen ikäisiä ettei heitä voi jättää keskenään kotiin, vaikka olisi jo nukkumaan käynti aika ja seuraavana päivänä päivähoito ja töihin meno. Tai mikä ammattiapu lähtee hakemaan kesken koulupäivän oksentamaan alkaneen lapsen kotiin, kun toinen vanhemmista on työmatkalla ja toinen palaverissa toisella paikkakunnalla ja paikalla vasta parin tunnin päästä? Voisin tätä esimerkkien listaa jatkaa vaikka kuinka, kaikki sattunut todellisessa elämässä. Kyllä, selvitty on, eikä kukaan ole kuollut, mutta...
Eikä kyse ole omista harrastuksista tai omasta ajasta, vaan ihan siitä tavallisesta arjesta: työn, lasten, lasten päivähoidon, lasten harrastusten ym sovittelusta yhteen. Ja niistä yllättävistä tilanteista. Kyllähän tästä kaikesta selviää, me on ainakin selvitty, mutta ne joilla tähän kaikkeen on vapaaehtoisena apuna sukulaisia tai muita läheisiä henkilöitä, ovat kyllä melkoisia onnenmyyriä.
Ja joku toinenkin tuolla jo sanoi, että se ennaltasovitusti lapsenvahdiksi silloin tällöin palkattava lukiolaistyttö EI OLE turvaverkko. Eikä se turvaverkko tarkoita sitä että joku on 24/7 hoitamassa sulle kuuluvia arkisia velvollisuuksia, vaan sitä, että sulla on ympärillä ihmisiä joiden tiedät rientävän apuun, jos hätä iskee.