Mikä siinä on, että ihmisten päähän ei mahdu ettei kaikilla ole tukiverkostoa?

Vierailija kirjoitti:

Meinasin kerran alkaa itkeä ääneen ja kovaa, kun kävin tällaisen keskustelun leikkipuiston laitamilla:

Eräs Äiti: Ai siis sanoitko sä että sun mies on nyt jossain työmatkalla?

Minä: Kyllä, on Aasiassa kolme viikkoa. 

Puolituttu: Soititko sinne siivousfirmaan?

Minä: soitin, kiitos vinkistä! Siivooja tulee huomenna meille. 

Eräs Äiti: On se helppoa kun on rahaa. *naurua* Meillä onneks mutsi tulee pesemään ikkunat ja auttamaan "Siirin" kanssa. Ei pystyis maksamaan tuollaisesta. 

Oma tilanteeni oli tuolloin se, että lapsia oli kaksi ja kolmas ehkäisystä huolimatta tulossa. Miehen vanhemmat työelämässä ja heillä muitakin lapsenlapsia kuin meidän kaksi. Oma äiti laitoksessa, isä elää jossain vaimonsa ja tämän lasten kanssa. Sisaruksilta turha pyytää apua, heillä omat elämänsä. Minä olisin tuolloin antanut aika paljon, että olisi ollut se ilmainen äiti, joka pyyteettä tulee ja auttaa arjessa.

Minulla ei edelleenkään ole ketään. Tälläkin hetkellä mies huomenna toisessa kaupungissa, minulla olisi koulua mutta esikoinen onkin kipeä. Ei ole ketään, kelle soittaa että voitko tulla vahtimaan että pääsen tenttiin? Joko etsin maksullisen auttajan tai en mene tenttiin. Luultavasti vaihtoehto 2, koska olen niin poikki enkä jaksa etsiä ketään näin lyhyellä varoitusajalla. 

Ei muillakaan mitään päivystävää "tukiverkkoa" ole

Minun eräs tuttu sairastui pari viikkoa sitten vuoteen omaksi, ja olen nyt autellut häntä arjen asioissa. Hänellä ei ole ketään muuta jota voisi pyytää. Minä en ole kovin läheinen, eikä olla edes tunnettu kuin vuosi. Olen jo ihan uupunut, koska on omatkin kiireet ja tiukat aikataulut, joka toinen päivä olen hänelle noin puolen tunnin verran asioita auttanut. Säälittää vain hänen tilanne, mutta en minä pysty enää. Haluaisin kyllä, mutta joudun tekemään paljon ylitöitä ja pitkiä päiviä, aika ei vain anna myöden hoitaa hänen arkea. 

Sen olen oppinut että huono-osaisen äidin (=henkilö jolla auttamisesta kieltäytyvät tai yhteydenpitoa välttävät vanhemmat) on aivan turha, siis todellakin aivan turha, yrittää edes käsitteen saati tunteen tasolla saada etuoikeutettuja ihmisiä ymmärämään tukiverkottomuuttaja sen syitä. He eivät vaan osaa kuvitellakasn millsista olisi olla täysin yksin, juurettomana, omien vanhempiensa hylkääminä, vailla apua ja tukea ja välittämistä mistään.

Eivät he ymmärrä, koska tarkastelevat maailmaa omien rakkaudentäyteisten kokemusten läpi. Tällaiselle asiaa on turha selittää sillä he eivät joko ymmärtä, halua ymmärtää, tai sitten sanovat jotain turhanpäiväistä tyyliin rakenna se verkko.

Sellaista verkkos ei hyvänpäiväntutuista saa rakennettua mikä korvaisi isovanhemmat. Ikinä.

Miten se tukiverkko muka rakennetaan? Olen ystävällinen ja sosiaalisesti taitava, ja ystäviä saan helposti. Siis kuuntelevia korvia, murheiden kuuntelijoita, baariin lähtijöitä, matkaseuraa, leffaseuraa jne. Mutta mistä muka saisin jonkun, joka tulisi vaikka ruokkimaan lapseni ja leikkimään hänen kanssaan, kun makaan kuumeessa sängyssä? 

Ok ei ole,mutta jos on lapsia sellainen pitää rakentaa.Vaikka sitten maksullinen tms.

Vierailija kirjoitti:

Olen kahden ihmisen mielestä heidän tukiverkko. Olen lapseton, joten he molemmat kuvittelevat, että voivat koska vain pyytää minua lastenhoitajaksi ja että tulen paikalle aina pelastamaan tilanteen, jos heillä on yllättäviä ylitöitä tms.

Olen kuitenkin autoton, ja nämä asuvat Espoossa, minä Vantaalla, julkisilla menee reilu tunti suuntaansa. Teen pitkiä työpäiviä vaativassa työssä ja olen työuupunut ja masentunut, töiden jälkeen käyn terapiassa. En jaksa edes harrastaa, hyvä kun aamuisin pääsen sängystä ylös. Ei minusta ole kenenkään tukiverkoksi. Silti minulle suututaan, kun en pysty sellainen olemaan. Koskaan en ole luvannut olla vaan masennukseni ja pitkät työpäiväni on näiden ihmisten tiedossa kyllä. Heiltä ei minulle ole ikinä apua tullut, kun heillähän on lapset, niin eivät he ehdi. Kuulemma.

Itselläni hieman sama tilanne, mutta käänteisenä. Tulin vahingossa raskaaksi ja päädyin pitämään lapsen yksin siitäkin syystä, että minulle vakuuteltiin, että minulla on vahva tukiverkosto, ei sitten ollutkaan.

Olen pärjännyt yksin ihan kohtuullisesti, mutta verenpaine nousi aina kun oletettiin, että auttelen mielelläni muita koska "minulla ei ole muutakaan" opiskelujen ja lapsen lisäksi. Tottahan se oli, miten edes olisi voinut olla kun apua ei saanut pyytää keneltäkään edes sitä vertaa, että kävisi kaupassa silloin kun olin lapsen kanssa kipeänä.

Nyt lapsi on onneksi jo iso ja elämä on sillä saralla helpottunut. Aika yksinäiseksi sitä vain on muuttunut, kun ei ollut vuosiin mitään mahdollisuuksia edes yrittää rakentaa muita ihmissuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Ah, hoitorinki. Yritin täällä Hämeessä sellaista, ja ensin oli moni innokkaana mukana. Että mahtavaa, tällaista on tarvittu! Mutta jonkun olisi pitänyt olla se eka, joka päästää toisen äidin kampaajalle/lääkäriin/työhaastatteluun/joululahjaostoksille. Hetken aikaa huhuilin ja yritin pitää keskustelua yllä, kysyin jopa että jos me oltaisiin ensimmäisiä ketkä toista autetaan. 

Ei se lähtenyt lentoon. Ehkä vika oli minussa, ehkä niillä muilla kuitenkin oli ne omat tukiverkkonsa, edes jonkunlaiset. Ihan vieraiden kanssa en itse sellaiseen lähtisi. Ja siihen menee aikaa kun tutustuu uusiin ihmisiin. Ehtii lapset kasvaa ja akuutti tarve jäädä. 

Meillä kun lapset oli pieniä, hoitoapuna oli kolme opiskelijaa, joista tuli melkein perheenjäseniä. Auttoivat pientä korvausta vastaan.

Nyt kun lapset ovat jo lukiolaisia, hankkivat taskurahaa lastenhoitajina. Vuorottelevat, jos toinen ei pääse. Muistelen esikoisen napanneen paikan facesta ja nyt perheet suosittelevat ystävilleen ja muuta mainostamista ei ole tarvinnut. Ovat olleet lasten kanssa myös loma-aikoina.

Vierailija kirjoitti:

Minun eräs tuttu sairastui pari viikkoa sitten vuoteen omaksi, ja olen nyt autellut häntä arjen asioissa. Hänellä ei ole ketään muuta jota voisi pyytää. Minä en ole kovin läheinen, eikä olla edes tunnettu kuin vuosi. Olen jo ihan uupunut, koska on omatkin kiireet ja tiukat aikataulut, joka toinen päivä olen hänelle noin puolen tunnin verran asioita auttanut. Säälittää vain hänen tilanne, mutta en minä pysty enää. Haluaisin kyllä, mutta joudun tekemään paljon ylitöitä ja pitkiä päiviä, aika ei vain anna myöden hoitaa hänen arkea. 

Parissa viikossa ihan uupunut keskimäärin 15 min päivittäisestä avusta???? Miten heikkoja ihmiset on? Enkä tarkoita, että pitäisi auttaa, jos ei halua, vaan ihmettelen vilpittömästi tuota uupumista.

Meillä on syntynyt kolme lasta 3½v sisällä ja ei ollut tukiverkkoa. Lastenhoidosta vastasimme minä, mieheni ja päiväkoti. Isovanhemmat asuivat 600-850km päässä ja molemmat mummot kuolivat peräkkäin kun lapset olivat 5v, melkein 4v ja melkein 2v . Mummut olivat kyllä huonokuntoisia, ettei heistä olisi ollut apua vaikka olisivat asuneet naapurissa. Myös ukit olivat huonossa kunnossa ja kuolivat 13v myöhemmin, niin ikään peräkkäin. Siskoni ja miehen veli asuivat myös satojen kilsojen päässä ja heillä oli perheet ja työt.

Yritin verkostoitua leikkipuistossa ja kerhoissa mutten onnistunut.

Ei se mitään. Kuopus täyttää helmikuun alussa 18v joten selvittiin.

Vierailija kirjoitti:

Miten se tukiverkko muka rakennetaan? Olen ystävällinen ja sosiaalisesti taitava, ja ystäviä saan helposti. Siis kuuntelevia korvia, murheiden kuuntelijoita, baariin lähtijöitä, matkaseuraa, leffaseuraa jne. Mutta mistä muka saisin jonkun, joka tulisi vaikka ruokkimaan lapseni ja leikkimään hänen kanssaan, kun makaan kuumeessa sängyssä? 

Minä rakensin perhekerhosta. Kutsuin muutamaa äitiä keiden huomasin olevan vähän yksinäisen oloisia kahville. Tulivat, olivat ja jäivät elämäämme. Vieläkin pidetään yhteyttä vaikka noista pikkulapsiajoista on n. 18 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Miten se tukiverkko muka rakennetaan? Olen ystävällinen ja sosiaalisesti taitava, ja ystäviä saan helposti. Siis kuuntelevia korvia, murheiden kuuntelijoita, baariin lähtijöitä, matkaseuraa, leffaseuraa jne. Mutta mistä muka saisin jonkun, joka tulisi vaikka ruokkimaan lapseni ja leikkimään hänen kanssaan, kun makaan kuumeessa sängyssä? 

Laita kaupan ilmoitustaululle, Facebook tai mihin vain ilmoitus, jossa haet opiskelijaa, pirteää eläkeläistå, kotiäitiä jne. jotka voisivat antaa lastenhoitoapua.

Myös 4H auttavat lastenhoidossa tai koiran ulkoiluttamassa. Samoin MLL

Meidän tukiverkosto on tasan se, että yhden naapuriperheen kanssa on mahdollista sopia lasten kuljetuksia.

Lapset on saatu silloin, kun toiset isovanhemmat olivat vielä apuna -tosin yhtäkään lapsista ei ole tehty sen varaan!

Moneen vuoteen ei siis ole enää ollut ketään. Toki on vanhoja ystäviä lapsuudesta, opiskeluajoilta ja sisaruksetkin, joihin kaikkiin pidetään säännöllisesti yhteyttä, mutta välimatkan takia en heitä millään muotoa voi laskea tukiverkoksi. Sitten on työkaverit, harrastustuttuja, lasten koulukavereiden vanhempia, tuttuja perhekerhoista, mutta ei tulisi mieleenkään ketään heistä vaivata, jokaisella on tarpeeksi omassa arjessaan. Heistä läheisimmin tuntemani eivät myöskään tarvitse vastavuoroisuutta, koska suku on lähellä ja apuna.

En oikeastaan valita meidän tilannetta, on opittu luovimaan tällä mitä on. Se toki välillä harmittaa, ettei koskaan päästä miehen kanssa minnekään kaksin, mutta ei sekään loppuun lopuksi niin kamalaa ole ja yksin onneksi pääsee. Muutama vuosi enää ja nuorinkin on sen ikäinen, että voi sisarusten kanssa olla kotona.

Mutta kyllähän se silti välillä sylettää kuunnella noiden helpolle tottuneiden tukiverkollisten marinaa arjen raskaudesta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, hoitorinki. Yritin täällä Hämeessä sellaista, ja ensin oli moni innokkaana mukana. Että mahtavaa, tällaista on tarvittu! Mutta jonkun olisi pitänyt olla se eka, joka päästää toisen äidin kampaajalle/lääkäriin/työhaastatteluun/joululahjaostoksille. Hetken aikaa huhuilin ja yritin pitää keskustelua yllä, kysyin jopa että jos me oltaisiin ensimmäisiä ketkä toista autetaan. 

Ei se lähtenyt lentoon. Ehkä vika oli minussa, ehkä niillä muilla kuitenkin oli ne omat tukiverkkonsa, edes jonkunlaiset. Ihan vieraiden kanssa en itse sellaiseen lähtisi. Ja siihen menee aikaa kun tutustuu uusiin ihmisiin. Ehtii lapset kasvaa ja akuutti tarve jäädä. 

Meillä kun lapset oli pieniä, hoitoapuna oli kolme opiskelijaa, joista tuli melkein perheenjäseniä. Auttoivat pientä korvausta vastaan.

Nyt kun lapset ovat jo lukiolaisia, hankkivat taskurahaa lastenhoitajina. Vuorottelevat, jos toinen ei pääse. Muistelen esikoisen napanneen paikan facesta ja nyt perheet suosittelevat ystävilleen ja muuta mainostamista ei ole tarvinnut. Ovat olleet lasten kanssa myös loma-aikoina.

Ihmettelinkin jo eikö kukaan ole hankkinut apua rahalla. Se hoitaja pitäisi hankkia silloin, kun tarve ei vielä ole akuutti. Sopia millä palkalla ja milloin yleensä henkilö pystyy tulemaan. Ja sitten niin monta hoitajaa, että jollekin käy aina. Nyt työttömät kotiäidit, aktiivimallia käyttöön ja vuoroin hoidatte toistenne lapsia. Soveltaen myös muut.

Minä olen se, joka huomenna tarvitsisi lapsenvahtia keskellä päivää. Meillä on käynyt yksi opiskelija muutaman kerran hoitamassa lapsia, mutta silloin oli kyse perjantai-illasta ja sunnuntaipäivästä. Tämä henkilö on huomenna työharjoittelussa päivällä. En tiedä ketään, kuka olisi kotona ja tulisi hoitamaan sairasta lasta. Silloin kun itse olin lapsi, kunnalta sai kodinhoitajan tällaiseen akuuttiin tilanteeseen. Miettikääpä sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, hoitorinki. Yritin täällä Hämeessä sellaista, ja ensin oli moni innokkaana mukana. Että mahtavaa, tällaista on tarvittu! Mutta jonkun olisi pitänyt olla se eka, joka päästää toisen äidin kampaajalle/lääkäriin/työhaastatteluun/joululahjaostoksille. Hetken aikaa huhuilin ja yritin pitää keskustelua yllä, kysyin jopa että jos me oltaisiin ensimmäisiä ketkä toista autetaan. 

Ei se lähtenyt lentoon. Ehkä vika oli minussa, ehkä niillä muilla kuitenkin oli ne omat tukiverkkonsa, edes jonkunlaiset. Ihan vieraiden kanssa en itse sellaiseen lähtisi. Ja siihen menee aikaa kun tutustuu uusiin ihmisiin. Ehtii lapset kasvaa ja akuutti tarve jäädä. 

Meillä kun lapset oli pieniä, hoitoapuna oli kolme opiskelijaa, joista tuli melkein perheenjäseniä. Auttoivat pientä korvausta vastaan.

Nyt kun lapset ovat jo lukiolaisia, hankkivat taskurahaa lastenhoitajina. Vuorottelevat, jos toinen ei pääse. Muistelen esikoisen napanneen paikan facesta ja nyt perheet suosittelevat ystävilleen ja muuta mainostamista ei ole tarvinnut. Ovat olleet lasten kanssa myös loma-aikoina.

Tukiverkoton kyselee: miten paljon lapsesi saavat palkkaa hoitamisesta? Mikä olisi hyvä tuntipalkka? Meillä tosiaan suku täysin piittaamatonta ja tylyä, ja kerran todella tiukassa hätätilanteessa yritin tarjota yön yli hoidosta (jouduin sairaalaan yhden lapsen kanssa ja mies ulkomasntyömatkalla) sekä anopille, miehen siskolle ja omalle siskolle 100e palkkiota että olisivat edes yhden kerran hädässä auttaneet. Mielestäni 100e oli ihan ok kovaus. Kukaan ei suostunut auttamaan rahallakaan. Tuolloin puhkesin lohduttomasn itkuun, niin hirveä tunne kun hädässä suku kääntää selän :(

Nyt toiveessa palkata joku lukiolainen tai opiskelija. Onko 10e/h liian vähän?

Jos ilmottaisin olevani valmis hoitamaan satunnaisesti pientä korvausta vastaan lapsia, luuletteko että joku ottaisi yhteyttä? Ottaisitko itse? Taustoja: Olen toiminut perhepäivähoitajana ja meillä on teini-ikäisiä biologisia tai sijoitetuja lapsia muutama. Asuvat siis kotona ja käyvät peruskoulua tai lukiota.

Minulla oli välimatkaa kaikkiin. Lisäksi oma äiti, joka kuoli nuorimmaisen ollessa parivuotias, oli yrittäjä loppuun asti. Toinen veli vammainen ja toinen ulkomailla. Isästä ei nyt vaan ollut. Anopilla lapsenlapsia jo esikoiseni syntyessä 22 ja sen jälkeen syntyi vielä meille yksi ja pari muuta. Hänellä oli tarpeeksi tekemistä. Mutta selvisin ihan hyvin. Se, etten juurikaan päässyt mihinkään, jos mies ei ollut lasten kanssa, oli ongelma vain muille, ei minulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, hoitorinki. Yritin täällä Hämeessä sellaista, ja ensin oli moni innokkaana mukana. Että mahtavaa, tällaista on tarvittu! Mutta jonkun olisi pitänyt olla se eka, joka päästää toisen äidin kampaajalle/lääkäriin/työhaastatteluun/joululahjaostoksille. Hetken aikaa huhuilin ja yritin pitää keskustelua yllä, kysyin jopa että jos me oltaisiin ensimmäisiä ketkä toista autetaan. 

Ei se lähtenyt lentoon. Ehkä vika oli minussa, ehkä niillä muilla kuitenkin oli ne omat tukiverkkonsa, edes jonkunlaiset. Ihan vieraiden kanssa en itse sellaiseen lähtisi. Ja siihen menee aikaa kun tutustuu uusiin ihmisiin. Ehtii lapset kasvaa ja akuutti tarve jäädä. 

Meillä kun lapset oli pieniä, hoitoapuna oli kolme opiskelijaa, joista tuli melkein perheenjäseniä. Auttoivat pientä korvausta vastaan.

Nyt kun lapset ovat jo lukiolaisia, hankkivat taskurahaa lastenhoitajina. Vuorottelevat, jos toinen ei pääse. Muistelen esikoisen napanneen paikan facesta ja nyt perheet suosittelevat ystävilleen ja muuta mainostamista ei ole tarvinnut. Ovat olleet lasten kanssa myös loma-aikoina.

Tukiverkoton kyselee: miten paljon lapsesi saavat palkkaa hoitamisesta? Mikä olisi hyvä tuntipalkka? Meillä tosiaan suku täysin piittaamatonta ja tylyä, ja kerran todella tiukassa hätätilanteessa yritin tarjota yön yli hoidosta (jouduin sairaalaan yhden lapsen kanssa ja mies ulkomasntyömatkalla) sekä anopille, miehen siskolle ja omalle siskolle 100e palkkiota että olisivat edes yhden kerran hädässä auttaneet. Mielestäni 100e oli ihan ok kovaus. Kukaan ei suostunut auttamaan rahallakaan. Tuolloin puhkesin lohduttomasn itkuun, niin hirveä tunne kun hädässä suku kääntää selän :(

Nyt toiveessa palkata joku lukiolainen tai opiskelija. Onko 10e/h liian vähän?

Järkyttävää. Tuossa tilanteessa ottaisin täysin vieraankin lapsen hoitooni, vaikka ei toinen edes pystyisi maksamaan.

Äidit valittavat etteivät saa apua ja samaan opiskelijat valittavat etteivät saa taskurahaa tai monen hyväkuntoisen eläkeläisen aika käy pitkäksi.

Meillä on käytetty molempia ja ihan ventovieraista ollaan saatu ystäviä. Opiskelijat ovat mielissään, jos ovat muuttaneet kauas perheestään ja saaneet "uuden" perheen. Meillä ovat lasten nukkuessa tehneet omia juttujaan ja koulutehtäviin. Ja tietysti tarjottu kunnon ruuat, jota opiskelijat arvostavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, hoitorinki. Yritin täällä Hämeessä sellaista, ja ensin oli moni innokkaana mukana. Että mahtavaa, tällaista on tarvittu! Mutta jonkun olisi pitänyt olla se eka, joka päästää toisen äidin kampaajalle/lääkäriin/työhaastatteluun/joululahjaostoksille. Hetken aikaa huhuilin ja yritin pitää keskustelua yllä, kysyin jopa että jos me oltaisiin ensimmäisiä ketkä toista autetaan. 

Ei se lähtenyt lentoon. Ehkä vika oli minussa, ehkä niillä muilla kuitenkin oli ne omat tukiverkkonsa, edes jonkunlaiset. Ihan vieraiden kanssa en itse sellaiseen lähtisi. Ja siihen menee aikaa kun tutustuu uusiin ihmisiin. Ehtii lapset kasvaa ja akuutti tarve jäädä. 

Meillä kun lapset oli pieniä, hoitoapuna oli kolme opiskelijaa, joista tuli melkein perheenjäseniä. Auttoivat pientä korvausta vastaan.

Nyt kun lapset ovat jo lukiolaisia, hankkivat taskurahaa lastenhoitajina. Vuorottelevat, jos toinen ei pääse. Muistelen esikoisen napanneen paikan facesta ja nyt perheet suosittelevat ystävilleen ja muuta mainostamista ei ole tarvinnut. Ovat olleet lasten kanssa myös loma-aikoina.

Tukiverkoton kyselee: miten paljon lapsesi saavat palkkaa hoitamisesta? Mikä olisi hyvä tuntipalkka? Meillä tosiaan suku täysin piittaamatonta ja tylyä, ja kerran todella tiukassa hätätilanteessa yritin tarjota yön yli hoidosta (jouduin sairaalaan yhden lapsen kanssa ja mies ulkomasntyömatkalla) sekä anopille, miehen siskolle ja omalle siskolle 100e palkkiota että olisivat edes yhden kerran hädässä auttaneet. Mielestäni 100e oli ihan ok kovaus. Kukaan ei suostunut auttamaan rahallakaan. Tuolloin puhkesin lohduttomasn itkuun, niin hirveä tunne kun hädässä suku kääntää selän :(

Nyt toiveessa palkata joku lukiolainen tai opiskelija. Onko 10e/h liian vähän?

Järkyttävää. Tuossa tilanteessa ottaisin täysin vieraankin lapsen hoitooni, vaikka ei toinen edes pystyisi maksamaan.

Niin minäkin.

T. se kenellä jää tentti välistä huomenna