Millainen "mies" hyväksyy kaveriltaan pettämisen?
En tiedä onko tämä yleistäkin, mutta itseltä on tähän esimerkki jonkin ajan takaa. Kaveria petettiin, sai kuulla siitä eräältä naiselta. Kysyi mieheltään joka tietysti väitti, ettei mitään ollut tapahtunut. Jutussa oli kuitenkin niin paljon syitä epäilylle, että kysyi vieläpä yhteiseltä tutulta, miehen kaverilta joka oli ollut samana iltana samassa porukassa kun tuo pettäminen oli tapahtunut. Valehteli kaverinsa puolesta, väitti naista hulluksi joka oli yhteyttä ottanut ja lähes varmoin todistein puolustanut väitettään.
Niin eli siis, millainen mies hyväksyy ja katsoo vierestä, kun oma ystävä sikailee ja pettää naistaan? Etenkin tilanteissa, joissa kaveriporukka on isoilta osin yhteinen ja miehen kaveri tuntee myös tuon naisen. Minkälainen mies ei potkaise kaveriaan persuksille ja sano että "ole mies ja myönnä pettäneesi, tai joudun käräyttämään sinut sillä touhusi on vastenmielistä ja väärää."
Itse en voisi naisena kuvitella vain katsovani hiljaa vierestä, jos hyvä kaverini/ystävä/ihminen kenet todella tunnen niin hyvin että asiaa sopii kommentoida, pettäisi kumppaniaan etenkin jos tunnen tuon kumppaninkin. Käskisin hyvin pian lopettamaan pelleilyn tai ainakin yrittäisin rakentavasti ja reilusti keskustella ja tekisin selväksi, että vaikka onkin rakas ihminen niin tekee silti väärin.
Kommentit (218)
Vierailija kirjoitti:
Veljet ennen huoria.
Kivoja "veljiä" sulla, pettäviä, selkärangattomia luusereita siis?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljet ennen huoria.
Tämä on jotenkin söpö lausahdus kun sitä hokee pikkupojan yläasteen pihalla. Eihän niiltä voi edes odottaa että ymmärtäisivät mitä parisuhde tarkoittaa.
Sen takia varmaan otsikossakin "mies"?
Mutta vakavissaan. Tarinan petetty koitti kysyä ensin mieheltään saatuaan todisteita. Mitä ne oli? Ymmärrettävää että jos toinen kieltää mutta on itse varma hakee vastausta muualta vaikka se on väärin sotkea mukaan ulkopuolisia.
Jos se ulkopuolinen valehteli on sekin väärin. Olisi sanonut jotain ympäripyöreää ettei voi olla varma mielummin.
Mitä ap. tarkoittaa? Inhoan jo pelkästään sanaa pettäminen. Kukaan ei todellakaan omista toista ihmistä, tajua jo! Olet tyypillinen vahtija ja kyylääjä, joka sekaantuu mielellään jopa toisten elämään.
Kaikkien on ajateltava tästäkin "pettämisestä" samoin kuin sinä. Kyllä olet ahdistava ja toista ihmistä väkisin kahlitseva, itseensä ja läpeensä tyytymätön petetty. Hah ja hah.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Munaton lammas, jolle tärkeintä on saada pidettyä kaveruussuhde, ja siksi on valmis nuoleskelemaan pettävää tahoa jopa valehtelemalla tämän puolesta.
Ja onko tässä jotain väärää?
Eipä varmaan, jos on niin epätoivoinen ja säälittävä, että on pakko pitää kynsin hampain kiinni sellaisistakin ihmisistä kavereina, jotka ovat kusipäitä. Muista, että olet todennäköisesti itse jossain vaiheessa se, jota tällainen henkilö kusee silmään.
Bros before hoes. Jos joku mies kohtelee naisia kusipäisesti se ei tarkoita sitä että kohtelisi myös kavereita kusipäisesti.
Jaa kyllä mun pettäjäkaverin löyhä moraali ulottui siihen miten kohteli ihan kaikki ympärillään. Ei varmaan kannata yleistää noin.
Ei se fakta millään alanuolilla muutu että kaikki miehet ei ajattele niin kuin te ja tuo yleistäminen on vaan säälittävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljet ennen huoria.
Tämä on jotenkin söpö lausahdus kun sitä hokee pikkupojan yläasteen pihalla. Eihän niiltä voi edes odottaa että ymmärtäisivät mitä parisuhde tarkoittaa.
Sen takia varmaan otsikossakin "mies"?
Mutta vakavissaan. Tarinan petetty koitti kysyä ensin mieheltään saatuaan todisteita. Mitä ne oli? Ymmärrettävää että jos toinen kieltää mutta on itse varma hakee vastausta muualta vaikka se on väärin sotkea mukaan ulkopuolisia.
Jos se ulkopuolinen valehteli on sekin väärin. Olisi sanonut jotain ympäripyöreää ettei voi olla varma mielummin.
Minun mielestäni ei ole väärin kysyä yhteiseltä tutulta, joka oli mukana siinä illassa jolloin pettäminen väitetysti tapahtui. Anyway, on kyllä lähes sadan prosentin varmuus, että myös tuo kaveri valehteli kaverinsa mukana. Todisteet oli muutama muukin silminnäkijä ja tekstiviestit joissa tätä pettämistä oltiin jo esiasteella harrastettu.
Vierailija kirjoitti:
Ja vain miehetkö näin toimivat? Palstan agitaattorilla on taas miehet tähtäimessään.
Varmasti myös naiset toimivat näin. Annoin esimerkkinä miehen, koska lähipiirissä tapahtui tuo esimerkki lähiaikoina. Omat naispuoliset kaverini ovat myös senverran selkärankaa omaavia tapauksia, että antavat kyllä kuulua jos toimin väärin, vaikka rakastavatkin mua. Ja niin sen mun mielestä kuuluukin mennä. Ap
Miksi mies on taas lainausmerkeissä, kun hän ei käyttäydy sillä tavalla kuin naiset haluavat? Miksi miestä ei pidetä miehenä, ellei hän miellytä naisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Munaton lammas, jolle tärkeintä on saada pidettyä kaveruussuhde, ja siksi on valmis nuoleskelemaan pettävää tahoa jopa valehtelemalla tämän puolesta.
Ja onko tässä jotain väärää?
Eipä varmaan, jos on niin epätoivoinen ja säälittävä, että on pakko pitää kynsin hampain kiinni sellaisistakin ihmisistä kavereina, jotka ovat kusipäitä. Muista, että olet todennäköisesti itse jossain vaiheessa se, jota tällainen henkilö kusee silmään.
Bros before hoes. Jos joku mies kohtelee naisia kusipäisesti se ei tarkoita sitä että kohtelisi myös kavereita kusipäisesti.
Anteeksi vain, mutta kertoo kyllä jonkin verran "miehestä" se, miten kohtelee naisia ja noh, hänestä ihmisenä ylipäätään jos moraalit ovat tuota tasoa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies on taas lainausmerkeissä, kun hän ei käyttäydy sillä tavalla kuin naiset haluavat? Miksi miestä ei pidetä miehenä, ellei hän miellytä naisia?
Koska vain munaton mies on sellainen tapaus, joka kohtelee naisia kuin jotakin alempaa sakkia, roskaa, h*oraa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä se toisen parisuhde sille miehelle kuuluu?
Kyllä minä ainakin ystävänä koen velvollisuudekseni kertoa ystävälleni, jos hän toimii väärin/jos hänen selkänsä takana toimitaan väärin. Aina voi myös nimettömänä paljastaa pettäjän, jos pelkää liikaa jäävänsä kiinni. Kertoo ihmisestä paljon ylipäätään ihmisenä, jos on valmis pettämään. Mä silloin kyseenalaistaisin koko ihmistä ja hänen luotettavuuttaan edes kaverina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies on taas lainausmerkeissä, kun hän ei käyttäydy sillä tavalla kuin naiset haluavat? Miksi miestä ei pidetä miehenä, ellei hän miellytä naisia?
Koska vain munaton mies on sellainen tapaus, joka kohtelee naisia kuin jotakin alempaa sakkia, roskaa, h*oraa.
Ja tuossa toinen hyvä esimerkki naisten omituisuudesta: Mikä ihmeen vimma teillä on kohdistaa pilkka miesten sukupuolielimeen siilloinkin, kun se ei asiaan millään tavalla liity?
Elämä on siitä nauttimista varten. En minä voi päättää toisen puolesta, että hän ei saisi pettää jos se tuntuu hänestä hänen onnellisuuttaan lisäävältä asialta. Jokainen elää tavallaan.
Se on minulle oikeastaan aika yhdentekevää onko kaverini hyvä kumppani jos hän on kuitenkin hyvä kaveri minulle. Minä en ole hänen kanssaan parisuhteessa, vaan kaverisuhteessa. Muutenkin kaverisuhteet tuppaavat olemaan kestävämpiä kuin parisuhteet, joten en todellakaan ala hyvää kaveruutta rikkomaan sillä, että alan painostamaan häntä asioissa, jotka eivät kuulu minulle millään tavoin. Jokainen tekee omat valintansa ja jos nämä valinnat eivät tee hallaa meidän kaverisuhteellemme, niin tehköön mitä haluaa. Pettäminen ei ole sellainen asia, joka kadottaisi luottamukseni kaveriini. Sen sijaan väkivaltainen käytös olisi sellainen.
Olen joskus miettinyt tätä. Jos pettäisin miestäni ja kaverini tietäisi siitä, niin en olisi kaverille vihainen, jos hän paljastaisi minut. Ainakin on aivan liikaa odottaa, että kaveri kysyttäessä valehtelisi puolestani. Pettäminen olisi oma häpeäni. Samaten arvostaisin myös sitä, jos joku mieheni kaveri tulisi kertomaan, mikäli mieheni pettäisi.
Huomaan kyllä tuon asenteen, että ei haluta sotkeutua toisten elämään, "menee vain vaikeammaksi", "ei se loukkaa Hennaa, jos Henna ei saa tietää", "sinä haluat vain pilata toisten ihmisten parisuhteen". Kyllä minä ainakin haluaisin tietää - usein kun viimeisenä asiasta kuulee se petetty kumppani.

Koska etenkin tällaisissa tapauksissa tulee vahvasti ilmi se tosiasia, että miehet usein ajattelevat kyrvällään.
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus miettinyt tätä. Jos pettäisin miestäni ja kaverini tietäisi siitä, niin en olisi kaverille vihainen, jos hän paljastaisi minut. Ainakin on aivan liikaa odottaa, että kaveri kysyttäessä valehtelisi puolestani. Pettäminen olisi oma häpeäni. Samaten arvostaisin myös sitä, jos joku mieheni kaveri tulisi kertomaan, mikäli mieheni pettäisi.
Huomaan kyllä tuon asenteen, että ei haluta sotkeutua toisten elämään, "menee vain vaikeammaksi", "ei se loukkaa Hennaa, jos Henna ei saa tietää", "sinä haluat vain pilata toisten ihmisten parisuhteen". Kyllä minä ainakin haluaisin tietää - usein kun viimeisenä asiasta kuulee se petetty kumppani.
Tämä! Ymmärrän itsekin tavallaan tuon, että koetaan ettei toisten asioihin pitäisi puuttua, mutta itseäni ainakin ahdistaisi salailla ja valehdella. Tekisin kaverille selväksi, että tekee väärin ja että salailu ahdistaa minua, että koen että minun täytyy kertoa mitä tiedän. Tässä huomaa, että miten eri tavalla ihmiset ajattelevat ja miten erilaisia arvomaailmoja sitä onkaan.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on siitä nauttimista varten. En minä voi päättää toisen puolesta, että hän ei saisi pettää jos se tuntuu hänestä hänen onnellisuuttaan lisäävältä asialta. Jokainen elää tavallaan.
Se on minulle oikeastaan aika yhdentekevää onko kaverini hyvä kumppani jos hän on kuitenkin hyvä kaveri minulle. Minä en ole hänen kanssaan parisuhteessa, vaan kaverisuhteessa. Muutenkin kaverisuhteet tuppaavat olemaan kestävämpiä kuin parisuhteet, joten en todellakaan ala hyvää kaveruutta rikkomaan sillä, että alan painostamaan häntä asioissa, jotka eivät kuulu minulle millään tavoin. Jokainen tekee omat valintansa ja jos nämä valinnat eivät tee hallaa meidän kaverisuhteellemme, niin tehköön mitä haluaa. Pettäminen ei ole sellainen asia, joka kadottaisi luottamukseni kaveriini. Sen sijaan väkivaltainen käytös olisi sellainen.
"Elämä on siitä nauttimista varten. En minä voi päättää toisen puolesta, että hän ei saisi pettää jos se tuntuu hänestä hänen onnellisuuttaan lisäävältä asialta. Jokainen elää tavallaan." Tuosta kyllä paistaa juuri se, miten moraaliton ajattelutapa jollakin voi olla. Sinulla tuskin on kokemusta pettämisestä - tai siis petetyksi tulemisesta - jos ajatusmaailmasi on tuota luokkaa. Eikö mielestäsi todella kuulu jättää toinen ensin, ennen kuin lähtee vieraisiin? Että toisen ihmisen rikkominen on todella ihan ok ja vain viatonta oman onnellisuuden pönkittämistä?
Hauska ketju.
Itsellä on kokemusta tällaisista tilanteista vaikka kuinka. Hauskin tilanne oli sellainen, kun kaksi mun kaveria (varattu ja sinkku) olivat panneet yhtä tyttöstä (varattu) pitkin kevättä. Tuli juhannus, ja kappas vaan, koko viisikko sattui sitten samoihin bileisiin. Ainoat, jotka tiesivät tästä kuviosta, olivat minä ja yksi toinen kaverini. Siinä olisi ollut totuuspelin paikka :). Olisi tullut varmaan ruumiita.
Eipä sikäli, se oli ihan oikein sen jakorasian äijälle - oli täysi mulkku. Ehkä mun kaverin muijan puolesta harmitti, koska hän oli hyvä tyyppi. Jakorasia oli ihan kiva, mutta hieman säälittävä. Ei kyennyt kenkimään mulkkuäijäänsä, joten otti vierasta melaa.
Kyllä se on parempi pysyä noiden hässäköiden ulkopuolella. Varminta on tietysti pitää oma muna housuissa muutoin kuin oman muijan läheisyydesssä, mutta ainahan näitä tietynlaisia tyyppejä on, sekä miehissä että naisissa. Turha niistä on vetää mitään tunne-elämyksiä, kun asiat ei siitä kuitenkin miksikään muutu.
Itse olen joskus nuorena pettänyt ja itseäni on petetty. Ei siihen kuollut. Muna kävi p*llussa ja siinä se. Mitään sen kummempaa ei tapahtunut. Jos tuohon hajoaa niin kannattaa miettiä mikä siinä on niin kamalaa. Ja KYLLÄ, suhtaudun näin myös nykyiseen kumppaniini. En omista häntä, vaan hän tekee niin kuin huvittaa. Jos käy vieraissa niin toivon että kertoo siitä. Mutta en tod vaadi ympäristöä puuttumaan asiaan.
Taas mammat jeesustelemassa ja esittämässä hyviä ihmisiä.
Ihan itse valitsette ne jännämiehenne. Ja petetty on aina osasyyllinen pettämiseen , jos kotona on unelmapuoliso, sitä ei kukaan petä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on siitä nauttimista varten. En minä voi päättää toisen puolesta, että hän ei saisi pettää jos se tuntuu hänestä hänen onnellisuuttaan lisäävältä asialta. Jokainen elää tavallaan.
Se on minulle oikeastaan aika yhdentekevää onko kaverini hyvä kumppani jos hän on kuitenkin hyvä kaveri minulle. Minä en ole hänen kanssaan parisuhteessa, vaan kaverisuhteessa. Muutenkin kaverisuhteet tuppaavat olemaan kestävämpiä kuin parisuhteet, joten en todellakaan ala hyvää kaveruutta rikkomaan sillä, että alan painostamaan häntä asioissa, jotka eivät kuulu minulle millään tavoin. Jokainen tekee omat valintansa ja jos nämä valinnat eivät tee hallaa meidän kaverisuhteellemme, niin tehköön mitä haluaa. Pettäminen ei ole sellainen asia, joka kadottaisi luottamukseni kaveriini. Sen sijaan väkivaltainen käytös olisi sellainen.
"Elämä on siitä nauttimista varten. En minä voi päättää toisen puolesta, että hän ei saisi pettää jos se tuntuu hänestä hänen onnellisuuttaan lisäävältä asialta. Jokainen elää tavallaan." Tuosta kyllä paistaa juuri se, miten moraaliton ajattelutapa jollakin voi olla. Sinulla tuskin on kokemusta pettämisestä - tai siis petetyksi tulemisesta - jos ajatusmaailmasi on tuota luokkaa. Eikö mielestäsi todella kuulu jättää toinen ensin, ennen kuin lähtee vieraisiin? Että toisen ihmisen rikkominen on todella ihan ok ja vain viatonta oman onnellisuuden pönkittämistä?
Menet vain opittujen mallien mukaan, etkä mieti näitä asioita lainkaan itse. Maailmassa on todella paljon ihmisiä, jotka ovat onnettomia siksi, että eivät voi toteuttaa parisuhteen takia itseään seksuaalisesti siten kuin he haluaisivat itseään toteuttaa. Pettämisestä huolimatta kumppani voi olla erittäin tärkeä ja parisuhde voi tuottee iloa molempien elämään. Vaikka tuota kumppania petetään, niin hän saattaa silti olla tässä suhteessa onnellisempi kuin tulisi olemaan eron jälkeen missään vaiheessa. Menet kertomaan pettämisestä ja pilaat tämän kaiken vain siksi, että olet oppinut jostain, että pettäminen on väärin. Entä jos jompi kumpi osapuoli päätyy itsemurhaan tai vaipuu masennukseen eron seurauksena? Oliko se todella sen arvoista? Entä jos koitat pitää kaveriasi väkisin uskollisena, vaikka tämä kärsii siitä ja vuosien jälkeen paljastuukin, että tämän kumppani on pettänyt häntä kaikki nämä vuodet, kun kaverisi on vain kärvistellyt? Parisuhde on kahden ihmisen välinen sopimus, eikä ulkopuolisten tarvitse puuttua siihen millään tavalla.