Lue keskustelun säännöt.
Kauanko teillä kesti päästä yli erosta?
Itselläni tämä on melko todennäköisesti pian edessä, ja olen jo nyt aivan hajalla ja sydän palasina. Tämä on ensimmäinen eroni, ensimmäinen oikea rakkauteni. Olen ihan hukassa, tuntuu että elämältä katoaa pohja. Tuntuu, että jos menetän hänet, en koskaan enää halua ketään toista vaan mielummin olen vain yksin. Pelkään, että tulen ikuisesti vertaamaan kaikkia muita mahdollisia häneen. Asumme jo yhdessä, koko koti on täynnä muistoja. Tuntuu, että edes se yleensä suurin voimavarani eli musiikki ei auta, koska jokainen kappale muistuttaa vain hänestä. Tuntuu, etten oikeasti selviä tästä.
Kaipaankin siis vähän vertaistukea ja tsemppiä. Kauanko teillä kesti, että pahin ikävä, jokapäiväinen loputon paha olo, tukahduttava tunne rinnassa ja itsensä uneen itkeminen alkoivat helpottaa? Mitä keinoja teillä oli selvitä yli siitä hirveimmästä olosta ikinä kun tuntuu että happi loppuu ja kuolette siihen ikävään? Ne aina sanoo, että pitäisi käydä ulkona ja nähdä ihmisiä, mutta miten teen sen kun naama ja silmät ovat kaiken aikaa turvonneina itkusta? Kaikki neuvot ovat tervetulleita, mikä vaan teille on toiminut.
Kommentit (181)
Vierailija kirjoitti:
Osan surutyöstä olen tehnyt jo parisuhteen aikana, koska yksikään ero ei ole tullut mulle yllätyksenä. Pari viikkoa miehen muuton jälkeen oli vaikeita, kun koko ajan alitajunnassa odotti, että kohta ovi aukeaa. Sen jälkeen alkoi jo tottua siihen, että kukaan ei tule. Pari kuukautta sen jälkeen pahin oli jo ohi. Kukapa sitä haluaisi elää parisuhteessa, jossa ei rakasta toista tai ei saa vastarakkautta?
Kiitos paljon.
Olen itsekin jo tässä vajaan kahden viikon aikana käsitellyt sitä tosiasiaa, että emme tule palaamaan ennalleen enää ja ero on lähes väistämättä edessä. Silti täydellinen romahdus tapahtuu varmasti sitten vasta, kun toinen on tavaroineen poissa. Tiedän tuonkin, että tulen joka päivä varmasti kauan katsomaan ikkunasta ulos ja odottamaan hänen autoaan kotipihaan tai että ovi kävisi...
Olet oikeassa tuossa, kukapa sellaista haluaisi. Meillä meno on mennyt viimepäivinä tosi tunnekylmäksi etenkin hänen puoleltaan koska varmasti kokee syyllisyyttä ja ahdistusta siitä että on toiminut väärin selän takana ja pettänyt mut. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun ystävien ja siskojen mielestä "ravaan baarissa".
Hyvin joku tuolla aiemmin mainitsi, että kävi kerran viikossa tanssimassa. Mä käyn joka toinen viikonloppu tanssimassa, kun lapset isällään. Käyn sekä pe, että la. Perjantaina töiden jälkeen baarikierros, tulee juteltua paljon ihmisten kanssa ja lauantaina sitten pidemmän kaavan mukaan.
Mulla myös pikku "sääntöjä", millä yritän piristää itseäni ja lähteä liikkeelle kotoa, esim. lauantaisin menen kaupungille ja ostan yhden meikin tai vaatteen, tarkoin harkiten, kiertelen paikkoja.
Toinen ei niin terveellinen sääntö on, että keskiviikkoisin käyn jossain olutravintolassa maistelemassa jonkin minulle uuden oluttuttavuuden. Ja samalla tulee juteltua ihmisten kanssa.
Ei kai asiaan ole mitään sääntöä, eroissa on monta muuttujaa.
Erotaanko yhteisymmärryksessä, molemmat tuntee, että ollaan kämppiksiä, joilla ei ole muuta yhteistä kuin osoite.
Päätätkö itse erota ja olet tehnyt surutyön jo suhteen aikana.
Oletko ollut suhteessa vuoden tai 30 vuotta.
Onko lapsia, joiden takia on oltava yhteyksissä loppuelämä.
Jättääkö toinen kun olet juuri mielettömän rakastunut.
Jättääkö toinen kun juuri olet päättänyt että kyllä teen kaikkeni tämän suhteen ja perheen eteen.
Minä olen aina ollut se jättäjä, joten en ole eroja surrut, miesraukoilla ollut puheista päätellen pitempi aika unohtaa mut.
Itse erosin noin 5vuotta sitten enkä vieläkään ole yli asiasta. En ole myöskään kyennyt uuteen suhteeseen tämän prosessin aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sekunttiakaan. Hirvee helpotus ajaa kamojen kanssa pihasta pois...
Minulla kesti käsitellä eroa reilu vuosi. Ensimmäiset 4-5kk oli hirveetä vuoristorataa tunteissa. Totaalisia romahduksia yleisillä paikoilla. Olen ollut yksin nyt 4 vuotta ja en aio kyllä uutta suhdetta aloittaa edelleenkään. Ex miehellä se kesti varmaan 15 minuuttia. Tällasissa asioissa hän on täysin tunteeton ja eri ajattelutapa. Sekin minua otti päähän. Olen sille välillä viestin laittanut, mutta ei vastaa mitään. Ei edes jouluna vastannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla kesti käsitellä eroa reilu vuosi. Ensimmäiset 4-5kk oli hirveetä vuoristorataa tunteissa. Totaalisia romahduksia yleisillä paikoilla. Olen ollut yksin nyt 4 vuotta ja en aio kyllä uutta suhdetta aloittaa edelleenkään. Ex miehellä se kesti varmaan 15 minuuttia. Tällasissa asioissa hän on täysin tunteeton ja eri ajattelutapa. Sekin minua otti päähän. Olen sille välillä viestin laittanut, mutta ei vastaa mitään. Ei edes jouluna vastannut.
Emmä nyt sitä tunteettomuuden piikkiin laittais joku jatkaa elämäänsä eikä jää miettimään eroa moneksi viikoksi/kuukaudeksi. Miksi yrittit tavoittaa exääsi? Sun pitää hyväksyä että hän jatkoi elämäänsä ja sun pitää jatkaa omaas.
Vuosi oli tosi vaikeaa, tuntui kuin sydän hajoaisi ja pää räjähtäisi. Sitten alkoi pikkuhiljaa pääsemään irti. Ja vaikkei olisi heti uskonut, niin kyllä se elämä muuttui vielä jopa todella hyväksi. Tsemppiä vain, tuska on kova, kovempi kuin olisin ikinä kuvitellutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itke sitte vasta ku mies jättää sut 13 hyvän vuoden jälkeen. Plus kaks alle kouluikästä mukana kuvioissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai asiaan ole mitään sääntöä, eroissa on monta muuttujaa.
Erotaanko yhteisymmärryksessä, molemmat tuntee, että ollaan kämppiksiä, joilla ei ole muuta yhteistä kuin osoite.
Päätätkö itse erota ja olet tehnyt surutyön jo suhteen aikana.
Oletko ollut suhteessa vuoden tai 30 vuotta.
Onko lapsia, joiden takia on oltava yhteyksissä loppuelämä.
Jättääkö toinen kun olet juuri mielettömän rakastunut.
Jättääkö toinen kun juuri olet päättänyt että kyllä teen kaikkeni tämän suhteen ja perheen eteen.
Totta. Tämä onkin ensimmäinen eroni ja siksi kysyinkin kokemuksia ihan kaikenlaisista, eri pituisista ja erilaisista suhteista eronneilta, jotta saisin vähän perspektiiviä ja ehkä jotakin suuntaa antavaa käsitystä siitä, mitä on tulossa ja miten selvitä siitä. Ap
Ensimmäiset kuukaudet eron jälkeen oli kamalia. Ero tuli täysin puskista ja kyllä siinä sydän särkyi. Vuosi meni kipuillessa ja sitten alkoi helpottaa. Nyt 1,5 vuotta myöhemmin olo on hyvä, vaikka usein surettaa lapsen puolesta kun ikävöi isäänsä ja kaduttaa miksei hoitanut suhdetta paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin osa teistä taitaa olla läheisriippuvaisia.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai asiaan ole mitään sääntöä, eroissa on monta muuttujaa.
Erotaanko yhteisymmärryksessä, molemmat tuntee, että ollaan kämppiksiä, joilla ei ole muuta yhteistä kuin osoite.
Päätätkö itse erota ja olet tehnyt surutyön jo suhteen aikana.
Oletko ollut suhteessa vuoden tai 30 vuotta.
Onko lapsia, joiden takia on oltava yhteyksissä loppuelämä.
Jättääkö toinen kun olet juuri mielettömän rakastunut.
Jättääkö toinen kun juuri olet päättänyt että kyllä teen kaikkeni tämän suhteen ja perheen eteen.
Minulla tuli juurikin nuo asiat. Olin juuri päättänyt, että tänä viikonloppuna pidän naista todella hyvänä ja alan korjata omaa osuuttani parisuhteessa, jotta saadaan se raiteilleen. Hymy hyytyi sitten perjantaina kun toinen pudotti pommin.
Nyt on mennyt reilu vuosi ja voin sanoa, että ehkä vähän jo helpottaa. Mutta silti pelkään että tämä rakkaus ei ikinä lopu, enkä pääse eteenpäin. Olen deittaillut, mutta joutunut jopa torjumaan hyviä naisia. Ehkä se vielä tästä. Ainakin otin opikseni omista puutteistani suhteessa niin, että tuntuu. Toivotaan, että tämän ansiosta pääsen olemaan jollekin vielä oikein hyvä mies.
No huh huh. Itsellä parisuhdetta takana 15vuotta, josta myös osa naimisissa. Eron tuoma tuska hellitti 5 vuoden jälkeen ja siitä vielä 2 vuotta niin uusi parisuhde. Sitä ennen mulla ei ollut antaa eron jälkeen kenellekään uudelle mitään ja kukaan mies ei kiinnostanut. Eli koin ihan totaalituhon eron yhteydessä. Onneksi pystyin käymään töissä koko ajan. Nöyryytys, häpeä ja shokki velloi pitkään mielessä - olin vaan ollut vitsi, jota pilkattiin seläntakana ja vedätettiin porukalla. Joo, olen niitä jotka pariutuu ns. Loppuelämäksi, muu ei kiinnosta. Nyt uutta suhdetta takana vuosi. Elämä voittaa jopa mulla.
Mahdotonta sanoa milloin pääsi yli, koska eihän siitä koskaan pääse täysin yli.
Eropäätöksen jälkeen olin aika turta ja käytännön asiat olivat pääasiassa mielessä. Kun pääsin muuttamaan pois, niin kaikki muukin oli oikeastaan jo käsitelty. Kävin tekemässä vielä loppusiivouksen entiseen yhteiseen asuntoon ja löin oven kiinni. Se oli aika kova paikka. Uusi asunto tuntui oudolta ja olo oli merkityksetön. Olin samalla myös työtön, eikä minulla ollu yhtään kaveria paikkakunnalla, jotka eivät olisi ns. yhteisiä kavereita. Olo oli ihan kamala ja voin fyysisestikin huonosti. Kurkkua kuristi ja teki mieli hypätä parvekkeelta, että se olisi loppunut.
Muutaman päivän päästä tästä olosta pääsi yli ja silloin lähinnä mietin vain liittoamme ja laitoin vähän viestiä exälleni. Sovittiin yksi asia, joka piti vielä hoitaa. Sen yhteydessä näin hänet viimeisen kerran ja olin myös missään tekemisissä hänen kanssaan viimeisen kerran. Mietin parisuhdettamme ehkä viikon verran ja pyörittelin asioita mielessäni niin pitkän, että se alkoi tulemaan jo korvista ulos.
Tuon jälkeen aloin käynnistelemään taas arkea pikkuhiljaa. Olo ei ollut enää kauhea, mutta elämäni oli todella tyhjää. Lähdin käymään vanhempieni luona ja tämä oli todella piristävää. Tein asioita, joita olin tehnyt ennen parisuhdetta ja tapasin ihmisiä, jotka olivat olleet elämässäni paljon pidempään kuin exäni. Tämä muistutti minua siitä, että olin onnellinen ennen suhdetta ja tulen siten olemaan sitä myös suhteen jälkeen.
Takaisin tullessani pääsin mielestäni aika normaaliin olotilaan. Toki exä pyöri mielessäni lähes päivittäin, mutta huomioni kiinnittyi nyt jo tulevaan. Aloin miettimään mitä haluan tehdä elämälläni ja miten voin parantaa sitä. Lähdin baariin katselemaan naistarjontaa, mutta lähinnä vain kuljeskelin siellä, eikä minulla ollut oikein itsevarmuutta lähestyä ketään. Siten olin yksin, vaikka baareissa toisinaan kävinkin.
Jossain vaiheessa kuulin, että exäni oli löytänyt uuden miehen ja, että he ovat menossa naimisiin. Tämä oli minulle erittäin hyvä asia. Olin miettinyt miten exäni selvisi erosta ja miettinyt myös mahdollista yhteen palaamista, vaikka en varsinaisesti pitänytkään sitä järkevänä vaihtoehtona. Tuon jälkeen tämä pohdinta sai sinetin ja tajusin, että nyt pitää itsekin mennä eteenpäin. Asensin Tinderin ja sieltä löytyikin nopeasti nainen, jota lähdin tapaamaan. Tapasimme muutaman kerran ja seksiäkin harrastettiin. Ihastuin ensimmäistä kertaa eron jälkeen, mutta juttu jäi siihen. Miniero, joka suretti ehkä viikon verran. Olin saanut jonkun toisen naisen, jota mietin.
jatkuu...
...jatkuu...
Lähdin baariin ja itsevarmuuteni oli palautunut. Uskalsin jutella naisille paremmin ja pitää hauskaa. Yleensä tulin yksin kotiin, mutta toisinaan myös jonkun naisen kanssa. Exä ei pyörinyt enää juurikaan mielessäni, vaan nämä uudet naisjutut.
Sain työpaikan ja sieltä uusia kavereita. Tämä toi kaivattua sisältöä elämääni arkena ja näistä kavereista sain seuraa myös vapaa-ajalla. Tässä vaiheessa koin, että elämässäni on enemmän sisältöä kuin siinä oli parisuhteessa ollessani. Tässä olotilassa olen edelleen. Olen sinkkuna ja tyytyväinen siihen, enkä etsi ketään tällä hetkellä tositarkoituksella. Exä tulee toisinaan mieleen, mutta tunteet häntä kohtaan ovat jo erittäin neutraaleja. Pystyn puhumaan häneen liittyvistä tapahtumista oikeastaan ihan siinä missä muistakin tapahtumista elämässäni.
Muistot exästä olivat jossain vaiheessa utuisia, mutta nyt ne ovat selkeitä. Tosin tuntuu, että moni asia on tässä muutaman vuoden aikana ehtinyt jo unohtumaan. Jossain vaiheessa muistin vain ne positiiviset. Nyt muistan myös negatiivisia asioita, eikä positiivisista jutuista tule kaipausta, kuten jossain vaiheessa tuli. Jossain vaiheessa pahin paikka oli se, että minulla on niin paljon muistoja, joita en voi enää jakaa kenenkään muun ihmisen kanssa. Toki se vieläkin jossain määrin harmittaa, mutta nyt on tullut jo paljon uusia juttuja uusien ihmisten kanssa.
Se riippuu siitä minkälainen se suhde oli, ei niinkään siitä kuinka kauan se oli kestänyt.
1. suhde kesti 4,5 v ja siitä toipuminen ehkä 2 viikkoa.
2. suhde kesti vajaan vuoden ja siitä toipuminen 10 vuotta.
3. suhde kesti 19 vuotta ja siitä toipuminen suunnilleen 5 vuotta.
Mulla meni kaksi vuotta, exällä oli jo 2kk päästä uus mies.