Lue keskustelun säännöt.
Kauanko teillä kesti päästä yli erosta?
Itselläni tämä on melko todennäköisesti pian edessä, ja olen jo nyt aivan hajalla ja sydän palasina. Tämä on ensimmäinen eroni, ensimmäinen oikea rakkauteni. Olen ihan hukassa, tuntuu että elämältä katoaa pohja. Tuntuu, että jos menetän hänet, en koskaan enää halua ketään toista vaan mielummin olen vain yksin. Pelkään, että tulen ikuisesti vertaamaan kaikkia muita mahdollisia häneen. Asumme jo yhdessä, koko koti on täynnä muistoja. Tuntuu, että edes se yleensä suurin voimavarani eli musiikki ei auta, koska jokainen kappale muistuttaa vain hänestä. Tuntuu, etten oikeasti selviä tästä.
Kaipaankin siis vähän vertaistukea ja tsemppiä. Kauanko teillä kesti, että pahin ikävä, jokapäiväinen loputon paha olo, tukahduttava tunne rinnassa ja itsensä uneen itkeminen alkoivat helpottaa? Mitä keinoja teillä oli selvitä yli siitä hirveimmästä olosta ikinä kun tuntuu että happi loppuu ja kuolette siihen ikävään? Ne aina sanoo, että pitäisi käydä ulkona ja nähdä ihmisiä, mutta miten teen sen kun naama ja silmät ovat kaiken aikaa turvonneina itkusta? Kaikki neuvot ovat tervetulleita, mikä vaan teille on toiminut.
Kommentit (181)
Vierailija kirjoitti:
...jatkuu...
Lähdin baariin ja itsevarmuuteni oli palautunut. Uskalsin jutella naisille paremmin ja pitää hauskaa. Yleensä tulin yksin kotiin, mutta toisinaan myös jonkun naisen kanssa. Exä ei pyörinyt enää juurikaan mielessäni, vaan nämä uudet naisjutut.
Sain työpaikan ja sieltä uusia kavereita. Tämä toi kaivattua sisältöä elämääni arkena ja näistä kavereista sain seuraa myös vapaa-ajalla. Tässä vaiheessa koin, että elämässäni on enemmän sisältöä kuin siinä oli parisuhteessa ollessani. Tässä olotilassa olen edelleen. Olen sinkkuna ja tyytyväinen siihen, enkä etsi ketään tällä hetkellä tositarkoituksella. Exä tulee toisinaan mieleen, mutta tunteet häntä kohtaan ovat jo erittäin neutraaleja. Pystyn puhumaan häneen liittyvistä tapahtumista oikeastaan ihan siinä missä muistakin tapahtumista elämässäni.
Muistot exästä olivat jossain vaiheessa utuisia, mutta nyt ne ovat selkeitä. Tosin tuntuu, että moni asia on tässä muutaman vuoden aikana ehtinyt jo unohtumaan. Jossain vaiheessa muistin vain ne positiiviset. Nyt muistan myös negatiivisia asioita, eikä positiivisista jutuista tule kaipausta, kuten jossain vaiheessa tuli. Jossain vaiheessa pahin paikka oli se, että minulla on niin paljon muistoja, joita en voi enää jakaa kenenkään muun ihmisen kanssa. Toki se vieläkin jossain määrin harmittaa, mutta nyt on tullut jo paljon uusia juttuja uusien ihmisten kanssa.
Ymmärsin, että olet siis mies? Tosi syvällistä ja fiksua pohdintaa mieheltä, olisipa kaikki yhtä kypsiä ja analyyttisiä. En olisi heti uskonut että teksti on todella miehen kirjoittama. :D Jos yhtä asiaa toivoisin tulevalta mieheltä, mitä tässä tulevassa exässä ei ollut/ole, on kyky puhua syvällisesti ja vaikeistakin asioista.
Kiitos kuitenkin pitkästä ja hyvästä pohdinnasta, tuo avarsi paljon munkin ajatusmaailmaa vaikka olenkin tässä koko prosessissa vasta aivan alkumetreillä.
Yksi niistä asioista joka juurikin eniten mua pelottaa, on tuo että mitä teen kaikilla niillä muistoilla mitä mulla on tuoreenakin tästä miehestä jota yhä rakastan. Tuntuu, että niitä on aivan liikaa enkä pääse niitä karkuun. Tuntuu vain että happi loppuu kun ajattelen kaikkia niitä hetkiä mitä meillä oli - ja mitä piti tulla vielä paljon lisää - enkä koskaan saakaan siihen mahdollisuutta. Ero ja ikävä tavallaan tekevät muistoista vain katkeria ja kivuliaita, mutta toivottavasti aika parantaa senkin. Ja sitten ne asiat, mitä tehtiin yhdessä; pelottaa etten koskaan voi kokea mitään yhtä hienoa kenenkään toisen kanssa. Tietyt harrastukset ja asiat on mulle tärkeitä, ja se että saa kokea niitä rakastamansa ihmisen kanssa on todella jotain hienoa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa teistä taitaa olla läheisriippuvaisia.
Mikä/mitkä kommenteista vaikuttavat sinulle läheisriippuvaisilta?
Vierailija kirjoitti:
2 jatkaa,
Unohdin sanoa, että olin naimisissa 20 vuotta. Eli toipumisaika korreloi suhteen pituuteen, kuten vastauksista huomaat.
Juuri näin. Itsellä 28 vuoden liitto takana, ex-mies löysi nuoremman naisen ja meni tämän kanssa naimisiin. Toipumista hidastaa pitkissä liitossa yhteiset lapset ja runsaat yhteiset muistot. Toinen on haamuna vierellä varmaan vuosia vielä. Pahinta lienee kuitenkin se toivottomuus kun tietää, että tässä iässä 53 v ei enää uutta suhdetta voi nainen saada ja loppuikänsä joutuu viettämään yksin ilman läheisyyttä ja toisen rakkautta. Kaikki ei opi ikinä elämään vain itsensä kanssa. Miehillä eri juttu, kun vanhempi mies kelpaa kaikenikäisille naisille.
Vierailija kirjoitti:
Itke sitte vasta ku mies jättää sut 13 hyvän vuoden jälkeen. Plus kaks alle kouluikästä mukana kuvioissa
Eli sun mielestäsi muiden erot eivät ole tasavertaisia sun erosi kanssa, vaikka kyse on aina henkilökohtaisesta kokemuksesta? Sun mielestä sydänsurua ja sitä tuskaa kun menettää rakastamansa ihmisen, voi verrata jonkun toisen sydänsuruun ja tuskaan?
Kyllä mä tavallaan ymmärrän miksi joku saattaa tuohtua kun joku valittaa "vain muutaman kuukauden kestäneen eron jäljiltä sydänsuruaan" jos itselläsi on ollut takana pitkä liitto ja yhteiset lapset ja sitten tullut ero.
Mutta kuten sanottu, ero ja tunteet on kaikki aina henkilökohtainen kokemus, eikä yksikään suhde samanlainen toisen kanssa. Kyllä mä väitän että se ensirakkauden päättyminen kirpaisee todella pahasti ihan ketä vaan.
Olen kyllä tässä yrittänyt lohduttaa itseäni sillä tosiasialla, että joillakin "on huonomminkin" eli lapsia ja pitkä liitto takana, mutta ei se oikeasti lohduta silloin kun on oma sydän rikki kun oman rakkaansa menettää. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...jatkuu...
Lähdin baariin ja itsevarmuuteni oli palautunut. Uskalsin jutella naisille paremmin ja pitää hauskaa. Yleensä tulin yksin kotiin, mutta toisinaan myös jonkun naisen kanssa. Exä ei pyörinyt enää juurikaan mielessäni, vaan nämä uudet naisjutut.
Sain työpaikan ja sieltä uusia kavereita. Tämä toi kaivattua sisältöä elämääni arkena ja näistä kavereista sain seuraa myös vapaa-ajalla. Tässä vaiheessa koin, että elämässäni on enemmän sisältöä kuin siinä oli parisuhteessa ollessani. Tässä olotilassa olen edelleen. Olen sinkkuna ja tyytyväinen siihen, enkä etsi ketään tällä hetkellä tositarkoituksella. Exä tulee toisinaan mieleen, mutta tunteet häntä kohtaan ovat jo erittäin neutraaleja. Pystyn puhumaan häneen liittyvistä tapahtumista oikeastaan ihan siinä missä muistakin tapahtumista elämässäni.
Muistot exästä olivat jossain vaiheessa utuisia, mutta nyt ne ovat selkeitä. Tosin tuntuu, että moni asia on tässä muutaman vuoden aikana ehtinyt jo unohtumaan. Jossain vaiheessa muistin vain ne positiiviset. Nyt muistan myös negatiivisia asioita, eikä positiivisista jutuista tule kaipausta, kuten jossain vaiheessa tuli. Jossain vaiheessa pahin paikka oli se, että minulla on niin paljon muistoja, joita en voi enää jakaa kenenkään muun ihmisen kanssa. Toki se vieläkin jossain määrin harmittaa, mutta nyt on tullut jo paljon uusia juttuja uusien ihmisten kanssa.
Ymmärsin, että olet siis mies? Tosi syvällistä ja fiksua pohdintaa mieheltä, olisipa kaikki yhtä kypsiä ja analyyttisiä. En olisi heti uskonut että teksti on todella miehen kirjoittama. :D Jos yhtä asiaa toivoisin tulevalta mieheltä, mitä tässä tulevassa exässä ei ollut/ole, on kyky puhua syvällisesti ja vaikeistakin asioista.
Kiitos kuitenkin pitkästä ja hyvästä pohdinnasta, tuo avarsi paljon munkin ajatusmaailmaa vaikka olenkin tässä koko prosessissa vasta aivan alkumetreillä.
Yksi niistä asioista joka juurikin eniten mua pelottaa, on tuo että mitä teen kaikilla niillä muistoilla mitä mulla on tuoreenakin tästä miehestä jota yhä rakastan. Tuntuu, että niitä on aivan liikaa enkä pääse niitä karkuun. Tuntuu vain että happi loppuu kun ajattelen kaikkia niitä hetkiä mitä meillä oli - ja mitä piti tulla vielä paljon lisää - enkä koskaan saakaan siihen mahdollisuutta. Ero ja ikävä tavallaan tekevät muistoista vain katkeria ja kivuliaita, mutta toivottavasti aika parantaa senkin. Ja sitten ne asiat, mitä tehtiin yhdessä; pelottaa etten koskaan voi kokea mitään yhtä hienoa kenenkään toisen kanssa. Tietyt harrastukset ja asiat on mulle tärkeitä, ja se että saa kokea niitä rakastamansa ihmisen kanssa on todella jotain hienoa.
Ap
Helpompi olla avoin anonyymisti kuin sitten kahdenkesken. Olen pohdiskelija, mutta tykkään pohdiskella pääasiassa vain omassa päässäni.
Vaikeaa ero on alkuun, mutta ensin käsittelee tunteensa ja sitten alkaa hankkimaan uusia kokemuksia, niin pikkuhiljaa ne vanhat muistot painuvat taka-alalle uuden tieltä. Enkä puhu pelkästään seksuaalisista tai romanttisista kokemuksista, mutta toki ne ovat niitä vahvimpia kokemuksia usein. Esimerkiksi matkustelu voi myös auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyöreästi 3 viikkoa. Suhde kesti 15 vuotta, joista 5 vikaa vuotta aviossa.
Kaksi vuotta eron jälkeen ajattelen sitä ja nyt on jo pieniä selkeitä hetkiä kun tapahtunut tuntuu todelliselta. Suurimman osan ajasta se kuitenkin tuntuu unelta jonka joku on minulle kertonut. Siitä tiedän olevani edelleen sekaisin. Itkeminen loppui muutamassa kuukaudessa.
Olen toiveikas, selkeät hetket on uusi juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla kesti käsitellä eroa reilu vuosi. Ensimmäiset 4-5kk oli hirveetä vuoristorataa tunteissa. Totaalisia romahduksia yleisillä paikoilla. Olen ollut yksin nyt 4 vuotta ja en aio kyllä uutta suhdetta aloittaa edelleenkään. Ex miehellä se kesti varmaan 15 minuuttia. Tällasissa asioissa hän on täysin tunteeton ja eri ajattelutapa. Sekin minua otti päähän. Olen sille välillä viestin laittanut, mutta ei vastaa mitään. Ei edes jouluna vastannut.
Emmä nyt sitä tunteettomuuden piikkiin laittais joku jatkaa elämäänsä eikä jää miettimään eroa moneksi viikoksi/kuukaudeksi. Miksi yrittit tavoittaa exääsi? Sun pitää hyväksyä että hän jatkoi elämäänsä ja sun pitää jatkaa omaas.
Olisin kysyny jos tekis lapsen mulle
Kaikella lämmöllä: eroa nyt ensin, sure sitten. Sanoit, että kämppä on sun. Sit mies tavaroineen ulos. Tuollainen löyhässä hirressä roikkuminen on pahinta. Nyt järki käteen ja tee selvä päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uutta matoa heti koukkuun, niin helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Uutta matoa heti koukkuun, niin helpottaa.
Tämän kanssa kannattaa olla aika varovainen. Kun aiempi suhde on päättynyt, niin tuo toiselta ihmiseltä saatu tuki voi saada sinut rakastumaan häneen, vaikka hän ei ole yhtään soveltuva kumppani sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sumussa elämistä kesti noin vuoden, sen jälkeen alkoi taas aurinko pilkahdella. Ajattelin juuri niinkuin sinäkin, etten ”koskaan selviä tästä”, mutta tiedätkö: tänä päivänä jos mies tulee vastaan, niin tunteet samat kuin naapurin kohtaisi - ei merkitse enää mitään. Mies hyppäsi heti toiseen suhteeseen ja avoliittoon, mikä ahdisti, koska tajusin etten ollut ollutkaan mikään erityinen, kuten oli väittänyt. Nykyään ihmettelen, mitä ihmettä edes näin koko tyypissä. Aikaa kulunut nyt 5 vuotta.
Tsemppiä - selviät kyllä!
Vierailija kirjoitti:
Kaikella lämmöllä: eroa nyt ensin, sure sitten. Sanoit, että kämppä on sun. Sit mies tavaroineen ulos. Tuollainen löyhässä hirressä roikkuminen on pahinta. Nyt järki käteen ja tee selvä päätös.
Tämä on paras!juuri näin.Pitää ajatella järjellä,ei tunteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Serkkulikalla oli suhteita avioliittonsa aikana ja halusi erota 4 lapsen jälkeen,lapset oli tuolloin aika pieniä. Säntäsi uuteen suhteeseen ja lapsikin tehtiin ja uusi suhde ei kauaa kestänyt. Tämän jälkeen miehet ovat vaihtuneet ja 15v kiukuteltu milloin mistäkin ja lapsilla pompoteltu. Vanhimmat jo aikuisia. Itse lähti ja en ole ketään toista eronnutta joka viitsii olla hankala ex-ukolle viä 15v jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itke sitte vasta ku mies jättää sut 13 hyvän vuoden jälkeen. Plus kaks alle kouluikästä mukana kuvioissa
Eli sun mielestäsi muiden erot eivät ole tasavertaisia sun erosi kanssa, vaikka kyse on aina henkilökohtaisesta kokemuksesta? Sun mielestä sydänsurua ja sitä tuskaa kun menettää rakastamansa ihmisen, voi verrata jonkun toisen sydänsuruun ja tuskaan?
Kyllä mä tavallaan ymmärrän miksi joku saattaa tuohtua kun joku valittaa "vain muutaman kuukauden kestäneen eron jäljiltä sydänsuruaan" jos itselläsi on ollut takana pitkä liitto ja yhteiset lapset ja sitten tullut ero.
Mutta kuten sanottu, ero ja tunteet on kaikki aina henkilökohtainen kokemus, eikä yksikään suhde samanlainen toisen kanssa. Kyllä mä väitän että se ensirakkauden päättyminen kirpaisee todella pahasti ihan ketä vaan.
Olen kyllä tässä yrittänyt lohduttaa itseäni sillä tosiasialla, että joillakin "on huonomminkin" eli lapsia ja pitkä liitto takana, mutta ei se oikeasti lohduta silloin kun on oma sydän rikki kun oman rakkaansa menettää. Ap
Tsemppiä Ap. Oli kyllä tosi ruma tunteiden mitätöijä toi "itke vasta sitten". Oikein karvat nousi pystyyn. Sinun tunteesi ovat aitoja ja suru on juuri niin suuri kuin sinusta tuntuu. Ei sitä kukaan toinen voi arvioida!
Kun päätös oli tehty ja ero totta, nekin heti seuraavana päivänä töihin ja kerroin lähimmille työkavereille ja pomolle, että ero tulee ja purskahdin itkuun. Se helpotti tosi paljon, kun ei tarvinnut selitellä miksi olin välillä väsyneen näköinen. Töissä oli pakko hetkeksi aina unohtaa ja se auttoi jaksamaan.
Oltiin 19 vuotta yhdessä, vuoden kuluttua oli kaikkein pahin ohi. Nyt näin neljän vuoden päästä olen mielestäni eka kerran aidosti toipunut.
Eron tapahtua vietin aikaa veljen Jja siskon perheiden kanssa pari viikonloppua, etten olisi ollut yksin kotona. Sukujoulut. Yhteinen kesäloma siskon kanssa. Harrastin aktiivisemmin sellaisia missä piti lähteä ihmisten kanssa tapahtumiin. Aloin pelata nettimoninpelejä joissa oli muita oikeita ihmisiä pelaajina, etten ollut illalla yksin kotona.
Takana oli 10 vuoden avioliitto ja pienet lapset. Vaimolla oli ulkopuolinen suhde, joka johti meidän eroon (tietty muitakin syitä oli).
Tunteet vaihtelivat surusta vihaan noin neljän vuoden ajan. Välillä aina kuitenkin parempia jaksoja. Kaksi askelta eteenpäin ja yksi taakse tuntui olevan kestoteema. Muutamaa (laastari) suhdetta yritin tänä aikana, mutta en niistä mitään tullut.
Nyt voin oikeasti sanoa, että olen päässyt eron yli. Ainoa asia, joka enää harmittaa on lapset, jotka ”menetin” erossa. Nyt näen niitä pitkän välimatkan vuoksi lähinnä viikonloppuisin ja lomilla. Jos lapsia ei olisi ollut, olisin varmasti päässyt erostakin nopeammin yli.
Ap oli hyvä neuvo, että eroa nopeasti ja hoida käytännön asiat nopeasti ja tehokkaasti. Älä venytä niitä ja vatvo ja souda ja huopaa, se lykkää väistämätöntä, lisää tuskaa ja hidastaa toipumista.
Jos ero on selvä ja on tehtävä, esiinny eksälle asiallisesti äläkä nyt ainakaan hänen kanssa pui asioita tässä kohtaa, sen aika meni jo. Älkääkä asuko enää yhdessä yhtään enempää kuin on pakko.
Kun sulla on omat tavarat omassa asunnossa, ratkea sitten kunnolla ja sure kaikki pohjia myöten.
Oman kokemukseni mukaan se on puolet siitä ajasta mitä on suhde kestänytkin. Että on siis täysin kuivilla.
Ensirakkaudesta yli pääseminen kesti vuosia, ensimmäiset 2 vuotta oli pahimmat. Sen jälkeen pari muun suhteen päättyminen ei ole tuntunut niin pahalta. Nyt 36-vuotiaana en oikeastaan miestä enää elämääni halua. Suosittelen oikeasti tutustumaan itseensä ja oppimaan olemaan onnellinen ihan itsenään, ilman riippuvuutta kenestäkään toisesta ihmisestä.