Lue keskustelun säännöt.
Onko palstalla muita, joilla on huonoja kokemuksia hoidosta kunnallisella psykiatrian poliklinikalla?
03.01.2018 |
Löytyykö palstalta muita, jotka ovat olleet hoitosuhteessa kunnalliseen mielenterveyspoliin esim masennuksen takia? Koetteko että olette saaneet huonoa kohtelua, tai että teitä ei ole kuunneltu tai ymmärretty?
Itselläni on suorastaan jääkylmiä kokemuksia paikallisesta mielenterveyspolista: kohtelu on välillä hyvinkin tylyä, potilaita aliarvioidaan, kunnolliseen keskusteluun ei henkilökunnalla riitä mielenkiintoa jne. Myös potilaan syyllistäminen on yleistä, eikä masennuksen syitä tai sen sosiaalisia aspekteja haluta miettiä, tai pohtia potilaan elämäntilannetta ja hänen terveydentilansa kokonaiskuvaa. Hyvin usein myös vedetään mutkia suoriksi ja yksinkertaistetaan potilaan ongelmia, mikä pahimmillaan ilmenee siten, että kaikki ongelmat redusoidaan vain potilaan pään sisäiseksi kemialliseksi häiriöksi.
Olen miettinyt, että voiko tällainen ymmärtämätön ja tyly suhtautuminen johtua vain siitä, että ns. menestyjillä - jollaisia lääkärit ja muut hoitohenkilökunnan edustajat hyvin usein ovat - ei kertakaikkiaan ole kokemusta siitä todellisuudesta, jollaisessa lukuisia vastoinkäymisiä kohdanneet ja vaikeaan elämäntilanteeseen ajautuneet ihmiset joutuvat elämään?
Onko kyse siitä, että nämä menestyjät eivät kertakaikkiaan tajua miltä tuntuu olla pitkäaikaissairas ja pitkäaikaistyötön vailla mitään toivoa paremmasta elämästä? Kun ei ole minkäänlaista omakohtaista kosketuspintaa pitkäaikaiseen kärsimykseen ja toivottomuuteen, niin on helppo käsitellä kaikkia potilaan ongelmia vain hänen korviensa välissä sijaitsevana häiriönä - sitäkö se on?
Takaisin otsikon kysymykseen: Onko muita, joilla on kunnallisesta psykiatriasta epämiellyttäviä kokemuksia - kenties jopa samansuuntaisia kuin minulla?
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Joskus olen ajatellut keskustelujen nauhoittamista. Ei oikeasti kukaan muuten usko mitä siellä hoitohenkilökunta päästelee suustaan. Tuskin itsekään uskoisin jos joku kertoilisi itselleni puhuttuja juttuja. Pitäisin kertojaa hulluna 🤣
Minä en ole ajatellut, olen nauhoittanut. Tämähän on täysin laillista, vaikka sitten salaa laukussa kännykällä. Psykiatrian puolella tapahtuu jäätäviä rikoksia ihmisyyttä vastaan - ja ne on saatava loppumaan. En voi käsittää miksi ala vetää puoleensa sadisteja! Voiko joku?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus olen ajatellut keskustelujen nauhoittamista. Ei oikeasti kukaan muuten usko mitä siellä hoitohenkilökunta päästelee suustaan. Tuskin itsekään uskoisin jos joku kertoilisi itselleni puhuttuja juttuja. Pitäisin kertojaa hulluna 🤣
Minä en ole ajatellut, olen nauhoittanut. Tämähän on täysin laillista, vaikka sitten salaa laukussa kännykällä. Psykiatrian puolella tapahtuu jäätäviä rikoksia ihmisyyttä vastaan - ja ne on saatava loppumaan. En voi käsittää miksi ala vetää puoleensa sadisteja! Voiko joku?
Kas tässä, niille jotka jäävät aina alakynteen, lääkäri huutaa tai muuta sairasta. Ystävän neuvo: äänittäkää käyntinne _aina_.
https://www.terve.fi/artikkelit/saako-laakarikaynnin-nauhoittaa
En halua sanoa, että pelkkää huonoa kokemusta. Mutta kehittämis- ja parannusehdotuksia multa kyllä löytyisi.
Ihmiselle, joka kokee ahdistusta/masennusta sekä uupumusta, kaikki erilainen säätäminen ja asioiden vaihtaminen, on todella kuormittavaa. Olisi yksinkertaisinta, että olisi esim. yksi pysyvä lääkäri kenen kanssa keskustella lääkeasiat yms ja sitten terapeuttinen hoitosuhde. Ei niin, että sun kimpussa häärää kolme eri ihmistä yhtä aikaa. Lopputulos siitä on hämmentynyt ja väsähtänyt potilas.
Sitten se, jos mikä olisi tärkeää, että JOS sitten keskustelet potilaan kanssa, sä kans tietäisit kuka hän on ja olisit halukas kuuntelemaan. Ei ole hyvä aloittaa puhelua sillä, että "niin kukas sinä olit... niin se ja se ja jooo sulla oli paniikkia". Ihminen ei ole yhtä kuin oireensa. Eli älä hoida oiretta, hoida ihmistä. Ja ihmistä hoidat siten, että antaisit ihmisen itsensä kertoa.
Hoitosuhteet on lyhyitä ja oikeastaan siinä mitään suhdetta synnykään eikä se liene tarkoituskaan.
Siitä on kokemus, että ovat oikeasti halunneet potilaalle hyvää. Inhimillisyyttä löytyy. Mutta systeemi jossain määrin ei toimi.
En tiedä onko tämä ketju enemmän surullinen vai lohdullinen. Ehkäpä molempia.
Itse olin juuri maanantaina psykiatrian polin lääkärillä, joka diagnosoi minut epävakaaksi tämän ensimmäisen käynnin perusteella sekä määräsi neljää (!) eri lääkettä. Jutteluaikoja en kuulemma tule saamaan julkisella puolella, mutta suositteli hyvin painokkaasti kuntouttavaa työtoimintaa ja kun kyseenalaistin tämän, sanoi että aionko olla yhteiskunnan vapaamatkustajana. Itken siis joka päivä, nukun vain muutaman tunnin yössä, koen oloni toivottomaksi ja ajattelin olevani sairasloman tarpeessa, mutta enpä nähtävästi olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko tämä ketju enemmän surullinen vai lohdullinen. Ehkäpä molempia.
Itse olin juuri maanantaina psykiatrian polin lääkärillä, joka diagnosoi minut epävakaaksi tämän ensimmäisen käynnin perusteella sekä määräsi neljää (!) eri lääkettä. Jutteluaikoja en kuulemma tule saamaan julkisella puolella, mutta suositteli hyvin painokkaasti kuntouttavaa työtoimintaa ja kun kyseenalaistin tämän, sanoi että aionko olla yhteiskunnan vapaamatkustajana. Itken siis joka päivä, nukun vain muutaman tunnin yössä, koen oloni toivottomaksi ja ajattelin olevani sairasloman tarpeessa, mutta enpä nähtävästi olekaan.
Etkö siis opiskele tai ole töissä?
Joo, tämä. Oma kokemukseni on ollut, että psyk.sairaanhoitajat/kuntoutusohjaajat (täysin turha rooli muuten) kertovat mielellään omia mielipiteitään siitä, mitä "sun tulisi tehdä, jotta paranet jotenkin" ja nämä mielipiteet ovat tyyliin "sun pitäisi mennä risteilylle."
Kertaakaan vuoden aikana yksikään henkilökunnan jäsen ei ole kohdannut minua. Siis pysähtynyt kuuntelemaan. Joka kerta tavatessa on aina myös kuin alusta aloittaisi, koska ovat aina ihan pihalla, että ainiin kukas sinä olitkaan. Tällainen palloitteleva tyyli ei ole muodostanut minkäänlaista hoitokontaktia, jonka takia koko hoito ei minua kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole edes päässyt sinne. Sitten sain kuulla sh:n kautta että kolmas sektori on olemassa.
Voi että kun tarvitsisin pitkäaikaista traumaterapiaa!
Minulle kuntoutusohjaaja v*ttuili, että miksen mene kolmannelle sektorille ja kun perustelin, että no olen itse kolmannen sektorin ammattilainen ja ollut alalla töissä (paljon tuttuja joka paikassa jne jne.) niin ei älynnyt, että siinä syntyy ristiriita.
Niin ja siis melkein aina terveydenhuolto koittaa saada ihmisen ekaksi kolmannelle sektorille, koska heillä ei riitä paikkoja, resursseja tai hoitavia tahoja. Kolmannelta sektoriltakaan ei kuitenkaan aina saa toivomaansa apua. Henkilökemia yms asioita.
Kyllä sain sellaista kyytiä 90-luvulla Hesperiassa, ettei ole sen jälkeen ollut halua kyseisiä palveluita vaivata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin. Muistan, kun jouduin mennä psykiatrian poliklinikalle v. 2015 terveyskeskuslääkärin lähetteellä. Olin kipeä, ja hän ei löytänyt syytä, joten hän päätti, että vian pitää olla päässäni? Olin tuolloin joku 20v tytönhupakko, en osannut sanoa, että en mene, ja tämä ei todellakaan ole asiallista. Sille ei ole tarvetta, vaan nyt selvität miksi olen kuumeillut 38c kuumetta ollut jo kuukausia.
"Hoito" psykiatrialla oli kuin keskitysleirillä olisi ollut. Toivottavasti kukaan ei joudu kokea samaa. Sanot siellä "Joo olen kipeä minulla on kuumeilua ollut kuukausia, en tiedä miksi minun pitää käydä täällä." Tästä saa psykoosiepäilyn psykiatri aikaan.
Tulen niin vihaiseksi aina kun mietin tätä. Suurin epäoikeudenmukaisuus muuten etuoikeutetussa elämässäni. Vieläkin, vaikka tosta on 8 vuotta aikaa, usein mietin että psykiatrinen "hoito" johon jouduin hoidattamaan fyysisiä sairauksiani on pilannut elämäni. Sen jälkeen kun aloin saada diagnoosia yms. autoimmuunioireilusta, kuulemma, se ei mitenkään liittynyt siihen, että olen kuulemma "psykoosin riskiryhmää" ja muuta paskaa ja mieleltäni sairas.
Nytkin mietin. Olen ollut kohta 2 viikkoa flunssassa ja poskiontelotulehduksessa, kuume ollut n. Sen 38c. Että jos olisin taas joutunut tässä kunnossa lähtemään juttelemaan psykiatriselle sairaanhoitajalle jotain joutavaa, kun syy "huonoon" olooni on tämä kuume ja sairaus. Kun tämä on ohi, olen taas iloinen ja tekevä oma itseni. Ei vit tu pistää vihaksi edes miettiä tätä.
Vierailija kirjoitti:
Todellakin. Muistan, kun jouduin mennä psykiatrian poliklinikalle v. 2015 terveyskeskuslääkärin lähetteellä. Olin kipeä, ja hän ei löytänyt syytä, joten hän päätti, että vian pitää olla päässäni? Olin tuolloin joku 20v tytönhupakko, en osannut sanoa, että en mene, ja tämä ei todellakaan ole asiallista. Sille ei ole tarvetta, vaan nyt selvität miksi olen kuumeillut 38c kuumetta ollut jo kuukausia.
"Hoito" psykiatrialla oli kuin keskitysleirillä olisi ollut. Toivottavasti kukaan ei joudu kokea samaa. Sanot siellä "Joo olen kipeä minulla on kuumeilua ollut kuukausia, en tiedä miksi minun pitää käydä täällä." Tästä saa psykoosiepäilyn psykiatri aikaan.
Tulen niin vihaiseksi aina kun mietin tätä. Suurin epäoikeudenmukaisuus muuten etuoikeutetussa elämässäni. Vieläkin, vaikka tosta on 8 vuotta aikaa, usein mietin että psykiatrinen "hoito" johon jouduin hoidattamaan fyysisiä sairauksiani on pilannut elämäni. Sen jälkeen kun aloin saada diagnoosia yms. autoimmuunioireilusta, kuulemma, se ei mitenkään liittynyt siihen, että olen kuulemma "psykoosin riskiryhmää" ja muuta paskaa ja mieleltäni sairas.
Nytkin mietin. Olen ollut kohta 2 viikkoa flunssassa ja poskiontelotulehduksessa, kuume ollut n. Sen 38c. Että jos olisin taas joutunut tässä kunnossa lähtemään juttelemaan psykiatriselle sairaanhoitajalle jotain joutavaa, kun syy "huonoon" olooni on tämä kuume ja sairaus. Kun tämä on ohi, olen taas iloinen ja tekevä oma itseni. Ei vit tu pistää vihaksi edes miettiä tätä.
Sain mm. Lukea "affekti stabiili, latistunut"... johtuisiko se vaikka siitä, että minulla on kuumetta ja puhut joutavia? Kieltää psyykkiset oireet, miettii että on ehkä masentunut, kun sairastanut niin pitkään. Sitten lääkäri: esiin ei masennusta. Herättää epäilyn psykoottisuudesta, vaikka itse oireet kieltää.
Anteeksi??? Mitä aktuaalista vit tua??? Istun täällä kuumeessa kun puhutte paskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On, montakin.
Jotenkin tuntuu että kaikki huonot kokemukset laitetaan omaksi syyksi. "Sinusta siis tuntuu tältä" - "Ei, kun niin oikeasti kävi". "Eli sinusta siis tuntuu siltä."
Lisäksi tarjotaan erilaisia kuntoutushoitoja "pääset x-kuussa mukaan ryhmään" "et pääsekään x-kuussa mukaan tähän ryhmään soitellaan sinulle x2-kuussa" ja sitten ei ikinä soiteta.
Vituttaa koko systeemi.
Sellaista se on nykyään kun mielisairaita on miljoona ja kaikki haluavat apua ja huomiota. Mikä siinä oikein on että ihmiset ahdistuvat ja masentuvat pienemmistäkin asioista. Resurssit eivät koskaan tule riittämään kaikkien hoitoon ja siksi pitäisi puuttua juurisyihin.
Kävin joskus muutamia vuosia sitten psykologilla, jolle kerroin ajatuksistani itseni tappamisesta ja yleisesti masennuksestani. Tämä psykologi tuijotti minua pitkään ja lopulta totesi, että minulla on vain huono elämänasenne ja kehotti tekemään lisää hengitysharjoituksia. Tuli kieltämättä aika kuultu olo. :D
Eräs psykiatrinen sairaanhoitaja syyllisti minua siitä, etten osannut avautua hänelle. Tivasi, että onko hän niin kamala ihminen, etten halua puhua hänelle. Olin vain todella arka enkä luottanut ihmisiin, joten avautuminen oli tietenkin todella vaikeaa. Syyllistäminen ei auttanut yhtään, enkä enää mennyt tämän sairaanhoitajan luo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normia että tämä ammattikunta pystyy käyttämään valtaa potilaisiin jotka ovat haavottuvaisessa tilanteessa.
Itse olen omaisena tehnyt valituksen osastonhoitajalle läheiseni paskasta kohtelusta.Palaveri pidettiin ja pahoiteltiin, mutta muuttuiko mikään? Ei varmaankaan.
Psykiatria on pseudo"tiedettä" ja puoskarointia!
Olen käynyt julkisen puolen aikuispsykiatrian poliklinikalla 1,5 vuoden ajan masennuksen vuoksi. Työterveyslääkäri teki lähetteen. Ensimmäinen psyk. sairaanhoitaja jutteli lähinnä niitä näitä. Ei selvittänyt psyykkistä tilaani. Tunsin koko ajan vieväni jonkun "oikeasti sairaan" ihmisen paikan. Tämä hoitaja oletti minun pärjäävän hyvin ja kun hän oli vaihtamassa työpaikkaa hän sanoi, että siirryn toisen työntekijän asiakkaaksi. Ja perään vielä lisäsi, että jos haluan käyntejä jatkaa. No tämä seuraava työntekijä olikin sitten psykologi, joka alkuun oletti myös että pärjään elämässä hyvin. Teetätti sitten kyselyitä ja järkyttyi tuloksista. Aikansa meni ihan ok tämän psykologin kanssa, mutta sitten hän oli sitä mieltä, että en työskentele tarpeeksi hänen vastaanotollaan. Työskentelyni ei kuulemma riitä hänelle, en ollut riittävän hyvä hänelle. Oikein mieltä ylentävää masentuneelle ihmiselle. No, työntekijä vaihtuu jälleen, katsotaan millainen hän on.
Hoitava psykiatri se vasta turhake onkin! Alkuun naukui, että on hankalaa kun hän ei tunne minua. Eli minua ei olisi tarvinnut hoitaa kun hän ei tunne minua ja taustaani. Olis jumaliste katsonut koneelta, sieltähän sitä tietoa löytyy. Joka kerta kysyy samat kysymykset ja antaa ymmärtää, että elämän saa muuttumaan hyväksi ihan tuosta vain. Viimeisin kerta riitti tämän psykiatrin kanssa, en aio mennä hänen vastaanotolleen enää.
Kriisipoli: "sinä siinä vain rauhallisesti kertoilet, etkä edes yhtään itke". Jonka jälkeen muija lyllertää pois, jättää tilanteeseen täysin hädissään olevan n. 20 v opiskelijan, jota tömun täytyy rauhoitella. Tästä huolimatta (siis häipyi!) lyllerö kirjoittaa pitkän, tunteikkaan, paikkansapitämättömän ja hyvin negatiivisen selostuksen kantaan. Ilmeisesti hän itse oli mt-potilas ja lääkityksessä.
Psykiatrisena hoitajana voin kertoa, että jengiä lappaa ovista ja ikkunoista.
Suurin osa on ja pysyy sairaana lääkityksestä ja kaikista muista keinoista huolimatta. Polille tulee jatkuvasti samat ihmiset uudestaan ja uudestaan teki niin tai näin.
Meillä on vähän jo periaatteenakin budjettisäästöjen takia, että ei se parane vaikka mitä tekisi, joten säästetään hoidosta.
Olen ollut psykoosiosastolla pari vuotta. Samat tyypit siellä aina pyörii. Ovat vuoden tai pari poissa parhaimmillaan ja taas on vintti sekaisin ja psykoosit tulilla.
Kun ihminen on tarpeeksi vintti himmeänä, siihen mikään auta muu kuin osastohoito ja lepo.
Olen töissä tuollaisella klinikalla. Töissä on monenlaisia työntekijöitä monenlaisista taustoista, ja kun työtä tehdään ns. persoonalla koulutuksen lisäksi, sekä objektiivinen että koettu laatu vaihtelee.
Suurin syy aloituksessa kuvatun kannalta on kuitenkin johdon vaatimus "läpivirtauksesta" ja sen myötä markkinoidut lyhytterapeuttiset ja ns. ratkaisukeskeiset menetelmät. On totta, että joissain tilanteissa on hyödyllisempää miettiä että mitä konkreettista tehdään nyt kuin mitä tapahtui 20 vuotta sitten, MUTTA jos ihmisen mentalisaatiokyky on joko jäänyt ohkaiseksi tai ohentunut, niin ensin pitäisi vahvistaa sitä, että tällainen ratkaisukeskeisyys edes mahdollistuu. Ja siihen tarvitaan aikaa ja ihmistä.
Mielenterveyspalveluiden tavoite on saada hukkuvan pää pinnalle ja siirtyä sitten lennossa auttamaan seuraavaa hukkuvaa - vaikka se eka on edelleen järvessä eikä edelleenkään osaa tai jaksa uida. Eihän tää tällein toimi.
Joskus olen ajatellut keskustelujen nauhoittamista. Ei oikeasti kukaan muuten usko mitä siellä hoitohenkilökunta päästelee suustaan. Tuskin itsekään uskoisin jos joku kertoilisi itselleni puhuttuja juttuja. Pitäisin kertojaa hulluna 🤣