Lue keskustelun säännöt.
Onko palstalla muita, joilla on huonoja kokemuksia hoidosta kunnallisella psykiatrian poliklinikalla?
03.01.2018 |
Löytyykö palstalta muita, jotka ovat olleet hoitosuhteessa kunnalliseen mielenterveyspoliin esim masennuksen takia? Koetteko että olette saaneet huonoa kohtelua, tai että teitä ei ole kuunneltu tai ymmärretty?
Itselläni on suorastaan jääkylmiä kokemuksia paikallisesta mielenterveyspolista: kohtelu on välillä hyvinkin tylyä, potilaita aliarvioidaan, kunnolliseen keskusteluun ei henkilökunnalla riitä mielenkiintoa jne. Myös potilaan syyllistäminen on yleistä, eikä masennuksen syitä tai sen sosiaalisia aspekteja haluta miettiä, tai pohtia potilaan elämäntilannetta ja hänen terveydentilansa kokonaiskuvaa. Hyvin usein myös vedetään mutkia suoriksi ja yksinkertaistetaan potilaan ongelmia, mikä pahimmillaan ilmenee siten, että kaikki ongelmat redusoidaan vain potilaan pään sisäiseksi kemialliseksi häiriöksi.
Olen miettinyt, että voiko tällainen ymmärtämätön ja tyly suhtautuminen johtua vain siitä, että ns. menestyjillä - jollaisia lääkärit ja muut hoitohenkilökunnan edustajat hyvin usein ovat - ei kertakaikkiaan ole kokemusta siitä todellisuudesta, jollaisessa lukuisia vastoinkäymisiä kohdanneet ja vaikeaan elämäntilanteeseen ajautuneet ihmiset joutuvat elämään?
Onko kyse siitä, että nämä menestyjät eivät kertakaikkiaan tajua miltä tuntuu olla pitkäaikaissairas ja pitkäaikaistyötön vailla mitään toivoa paremmasta elämästä? Kun ei ole minkäänlaista omakohtaista kosketuspintaa pitkäaikaiseen kärsimykseen ja toivottomuuteen, niin on helppo käsitellä kaikkia potilaan ongelmia vain hänen korviensa välissä sijaitsevana häiriönä - sitäkö se on?
Takaisin otsikon kysymykseen: Onko muita, joilla on kunnallisesta psykiatriasta epämiellyttäviä kokemuksia - kenties jopa samansuuntaisia kuin minulla?
Kommentit (138)
Kuka tonne edes pääsee? Ei muita huonoja kokemuksia, kuin, että aina on pitänyt omat terapiat itse kustantaa, kun ei ole ollut riittävän sekaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunnallisella puolella pääsee vähän juttelemaan hoitajan kanssa. Hoitajan kanssa joko synkkaa tai ei. Moni suhtautuu hoitajaan niin, että hänellä pitäisi olla joku taikanappula, jolla potilaan olo paranisi heti.
Kun sellaista ei ole, hermostutaan että onpa huonoa hoitoa. Oikeastihan paraneminen kestää vähintään kuukausia, yleensä monia vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Elämäntilanteesi ja somaattiset sairaudet eivät kuulu psykiatrian polille, ei sieltä sinulle hankita asuntoa tai ajokorttiakaan.
Tietenkin kuuluvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa näin mielenterveyspuolen hoitajana että oon aika järkyttynyt joistain näistä kommenteista jotka on tai on olevinaan myös psyk.puolen työntekijöiden kirjoittamia. Miten kapeakatseisia, hyökkääviä, huonosti ilmaistuja... No, ehkä siihen on syynsä ettei aloittaja ole kokemuksineen yksin.
Surullista, ja hävettää oman ammattikunnan edustajana. Pitääkin alkaa esiintyä sosiaalisissa tilanteissa vaikka valeputkimiehenä.
Sulla lienee potilaat siitä päästä, joilla on edes etäisesti mahdollisuus parantua. Mä toimin enimmäkseen siinä päässä missä ei ole. Samat tyypit aina samoissa pyöröovissa.
Ettehän te edes yritä hoitaa niitä psykoosipotilaita ja skitsofreenikkoja. Sitten kun se hoitamaton psykoosisairaus kroonistuu, niin voitte todeta, että eihän näitä tällaisia pysty hoitamaan.
Ihminen on kokonaisuus. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ystäväni sairastaa skitsofreniaa, siihen liittyy paljon myös fyysisiä ongelmia varsinkin psykoosilääkityksen alaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ainoa kokemus suomalaisesta kunnallisesta psykiatrian polista oli todellinen riman alitus.
Asun Norjassa mutta sattuneesta syystä asuin väliaikaisesti kaksi vuotta Suomessa ja onnettomuudekseni jouduin tilanteeseen missä jouduin turvautumaan erään isommassa kaupungissa toimivaan psyk poliklinikkaan.
Sain ajan sitten psykiatriselle sairaanhoitajalle, mies, ja suurin odotuksin sinne menin. Ja mitä sain - tämä on sitten totta, en keksi mitään - ensimmäinen käynti oli noin 20 minuttia eikä sinä aikana puhuttu yhtään mitään syyst miksi siellä olin. Jotain ympripyöreää höpinää ja mies istui osan ajasta puhuen kännykkään. jalat pöydällä.
Hyvin petttyneenä sieltä lähdin, mutta jatkoin "hoitoa" koska tilanne oli sen laatuinen että koin tarvitsevani tukea. Kävin varmaan alle kymmenen kertaa, ja joka kerta samaa yhtä tyhjän kanssa. Kerran se tyyppi tosin sanoi että kyllä me sinut sairauseläkkeelle saadaa, vaikka sellaisesta ei ollut yhtään mitään puhetta enkä missään nimessä sellaista halunnut! En tiedä sekoittiko sitten johonkin toiseen.
Viimeinen niitti oli se kun menin taas käynnille ja äijä puhui moottoripyöristä kuulemma poikansa kanssa koko käynnin ajan! Silloin minulla pimahti ja kun sieltä lähdin otin yhteyttä sen paikan johtohenkilöön joka oli joku pykiatri ja sanoin että vaadin saada kunnollista ja asiallista keskustelua mitä nyt en saa, No se auttoikin ja pääsin ertään psykologin puheille ja kävin siellä siihen asti kunnes lähdin takaisin Norjaan. Se ukkeli tuli kerran käytävällä vastaan ja oli hyvin loukkaantunut kun oli änestä valittanut.
Notjassa jatkoin keskusteluterapiaa asiallisissa puitteissa.
Vierailija kirjoitti:
Parhaimmat lääkärit ja hoitajat on yksityisellä. Kaikki eri koulutuksista valmistuneet eivät ole superjumalia jotka osaavat työnsä 100% oli työpaikka mikä tahansa. Parhaat saavat parhaat työpaikat paremmilla työoloilla ja paremmalla palkalla.
Tämä on kyllänkummallinen käsitys. Samat lääkärit ja hoitajat työskentelee usein sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Moni julkisen puolen lääkäri lähtee ylsityissektorille,koska ei jaksa mm.päivustysvelvoitetta. Tai hoitajat ei halua vuorotyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihtakaa alaa. Osa kirjoittajista ei luultavasti ole edes ihmisiä vaan persoonallisuushäiriöisiä. On sairastunut persoonallisuushäiriöisten myötävaikutuksella ja sitten hoitohenkilökunta on persoonallisuushäiriöisiä. Ollaan selvästi Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vaihtakaa alaa. Osa kirjoittajista ei luultavasti ole edes ihmisiä vaan persoonallisuushäiriöisiä. On sairastunut persoonallisuushäiriöisten myötävaikutuksella ja sitten hoitohenkilökunta on persoonallisuushäiriöisiä. Ollaan selvästi Suomessa.
Suomalaiset ovat hyvin tunnekylmä kansa tai jos tunteita on, niitä ei tunnisteta. Jälki sen mukaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäisi vihdoin myöntää rupuvamma oikeaksi vaurioksi eikä päästää herkille ja luottamusta vaativille aloille työskentelemään.
Olen ollut vuosia psyk. polilla potilaana. Yhdessä vaiheessa oli auttamishaluinen hoitaja, jonka kanssa pystyin työstämään asioita, mutta hän valitettavasti lähti muihin tehtäviin. Muiden hoitajien tapaamisesta ei ole ollut mitään hyötyä. Yksi ei selvästikään halunnut tavata minua. Laittoi minut jatkuvasti johonkin poliklinikan askarteluryhmään voidakseen lopettaa yksilötapaamiset. Sanoin ettei askartelu tue toipumistani yhtään ja hoitaja taisi vetää herneen nenään. Seuraavalla kerralla menin polille sovittuun aikaan, mutta hoitajaa ei näkynyt missään. Odotin pitkään ja lähdin kotiin. Perässä tuli lasku peruuttamattomasta ajanvarauksesta.
Meni kuukausia ennen kuin sain uuden hoitajan. Joka ei ollut yhtään sen parempi. Lääkäri oli useaan kertaan sitä mieltä, että minun pitäisi aloittaa pitkä terapia. Tämä hoitaja alkoi aina laittamaan kapuloita rattaisiin. Olin muka vaikuttanut vastaanotolla väsyneeltä ja pitäisi odottaa voinnin vakaantumista. Tai täytyy vielä täyttää ne ja ne kyselyt ja kartoittaa vointia. Yhdessä vaiheessa suunnittelin opintojen aloittamista kevyellä tahdilla. Sekin muodostui esteeksi terapialle, kun hoitajan mielestä voimavarani eivät riittäisi molempiin.
En uskalla irtaantua hoidosta kokonaan, koska tarvitsen lääkärinlausuntoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni teksti on turhankin tuttua luettavaa. Alkaa oikeasti epäilyttää että mikä tässä touhussa on tavoitteena? Potilaat saisivat olla erikoissairaanhoidossa tietyn ajan mutta "toipumista" kuitenkin jarrutellaan. Jatkuva hakemusrumba, kuntoutustukea ei saa ja uutta Kelan hakemusta pusketaan vähän väliä. Onko julkisella puolella enää yhtään "normaalia" potilasta hoidossa vai ovatko kaikki moniongelmaisia (psykiatrian lisäksi alko, tupakka, talousmurheet)? Olisin kiitollinen jos joku osaisi vastata kun tuntuu että kynttilää poltetaan molemmista päistä. Uskon vielä että suuri(n) osa hoitajista ja lääkäreistä haluaa auttaa mutta kohdataanko potilas eri tavalla yksityisellä puolella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai potilas kohdataan eri tavalla yksityisellä. Sä maksat siitä hoidosta, joten saat sitä niin paljon kuin lompakko kestää. Julkisella puolella on vaikka mitä toivotonta moniongelmaista, joilla ei ole mitään resursseja nousta suosta.
Yksityisellä käy yleensä perusterveet työssäkävijät, jotka ovat kohdanneet kriisin tai palaneet loppuun syystä tai toisesta. Julkisella on niin paljon asiakkaita jonossa, että ne joilla on jotain toiveita yritetään edes vähän pitää nenä pinnan päällä. Jono ei lyhene vaikka tekisit mitä ihmeitä, koska on aina uutta syrjäytynyttä ovella.
t. nykyään yksityisen puolen terkkari
Kun olin julkisella, luonani kävi vanhempi rouva yli kymmenen vuotta. Suurin ongelma oli se, että ukko oli ryypännyt ja hakannut kymmeniä vuosia. Olivat jo eläkkeellä.
Kaikkiin ongelmiin liittyi se, että ukko joi rahat ja hakkasi säännöllisesti vaimon. Vaimolla alkoi olemaan vaikka mitä vaivaa. Suuri osa liittyi siihen, että stressasi ja kun rahaa oli vähän, lääkkeet jäivät ottamatta.
Ongelman olisi ratkaissut sillä, että rouva olisi lähtenyt vetämään, mutta ei, auttamassa oli moniammatillinen tiimi ja aina palattiin samaan ongelmaan, elämä on kurjaa, kun ei ole rahaa ja kotona on väkivaltaa.
Yksityisellä puolella rouva olisi käynyt vähän kunnollista terapiaa ja vetänyt kerrankin ukkoa turpaan ja lähtenyt vetämään. Olen nähnyt tälläisiä tapauksia nyt jo muutaman yksityisellä.
t. se terkkari
Olen kuullut huonoja kokemuksia niiltä, jotka ovat eksyneet Hämeenlinnassa psykiatrisen kuntoutuspoliklinikan asiakkaiksi.
Saat lausunnon myös terveysasemalta! Älä suotta kiduta itseäsi polilla. Uskon, että sieltä poispääsy helpottaisi jo sekin. Puhun kokemuksesta :)
Minulla on työkokemusta myös mm. Niuvanniemestä. Kun alkaa tehdä mieli puhua potilaistaan kylmästi ja arvostellen muutenkin kuin pienen ohimenevän puuskahduksen verran huonona päivänä, kannattaa vaihtaa työpaikkaa tai alaa. Kaikkien etu.