Asiattomin kommentti mitä lääkäri/hoitaja on sanonut sinulle?
Itse menin joskus vuosia sitten Terveystaloon psykiatrille, kun oli ollut jo pidemmän aikaa masennusta ja mietin että koska pää sekoaa totaalisesti. Jonkin aikaa kun olin kertonut siinä asioitani niin tämä toteaa että "et sä kyllä masentuneelta vaikuta", viitaten siihen että ulkonäkö ym oli siisti. En muuten varannut toista aikaa.
Outoa että ammattilainen möläyttää noin, vaikka tottakai masennus vaikuttaa niin ettei aina jaksa huolehtia itsestään, mutta olisko ollut parempi että olisin käyttänyt jo pari kuukautta samoja haisevia vaatteita ja hiukset takkupallona? Mitään mahdottoman erikoista mulla ei ollut päällä, vaan ihan perus farkut ja tavallinen musta takki.
Ja kyllähän myös miljonäärijulkkiset tekee itsemurhia, vaikka muiden silmissä niiden elämä on olevinaan täydellistä.
Kommentit (996)
Vierailija kirjoitti:
Hoitaja alkoi syyllistää siitä, että ulkomaalaisten miehien lurituksia ei pidä kuunnella, koska ne haluaa vain seksiä eivätkä välitä mun terveydestä.
Olisin halunnut sukupuolitautitesteihin ihan vain suomalaisesta poikaystävästä eroamisen jälkeen, mutta eipä tuo ottanut kuuleviin korviinsa. En myöskään päässyt testeihin.
Olin neitsyt ja sain saman saarnan....
Vierailija kirjoitti:
No silloin kun olin osastolla anoreksian takia, lääkäri naurahti että "ei täällä ketään päästetä kuolemaan" kun vanhempani itkivät että kuolen pian jos hoitoa ei jotenkin kiristetä. No, meni muutama päivä niin sydän alkoi pettää ja jouduin letkuihin. Muutenkin vähän vastaavia epäasiallisia, vähätteleviä kommentteja koko sairauteni ajan kuullut hoitotaholta, surullista kyllä.
Voitko paremmin/oletko toipunut?
Sairaalassa hoitaja sanoi suoraan että vien tilaa,muilta potilailta ja haukkui minua,koska,olen ylipainoinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykon lausonnossa luki, siististi pukeutunut naishenkilö kun menin masennuksen takia. Eihän masennus
aina päälle päin näy. 3 putkkia määräs vaan tenpx unilääkettä.
Se lukee lähes kaikkien mtt asiakkaiden papereissa että onko siististi vai huonosti pukeutunut. Jsokus sielä on myös maininta pukeutuuko joku oudosti tai esim säähän ja vuodenaikaan sopimattomasti. Pukeutuminen ja ulkonäkö ei aina kerro onko ongelmaa mutta monesti se on hyvä keino nopeaan arviointiin jos joku tulee pari kertaa siististi pukeutuneena ja sitten yhtäkkiä alkaa homssuuntua jne. Toki tämmöinen arviointi tuntuu pahalta asiakkaasta mutta se on yksi työkalu.
Älytöntä.. Onhan se myös rahakysymys onko rahaa ostaa uutta vaatetta/kenkiä kun entiset rispaantuvat..
Vierailija kirjoitti:
Menin lääkäriin koska kärsin maha kivuista ja kuukautiset ei ollu moneen kuukauteen tullu, raskaus ja klamydia testit olin tehny ha oli negat. Lääkäri tutki mua ultralla ja sano et pistää mut asiantuntijalle koska mulla on ilmeisesti munasarjasyöpä.
Asiantuntija kertoi et mulla on hormonihäiriöitä... Olipa hyvä kunnan lääkäri
Musta noin päin parempi kun se että joillakin on syöpä ja tavoitellaan hormonihäiriönä että ei tarvitse laittaa eteenpäin parempiin tutkimuksiin.
Työterveyslääkäri kysyi ,että oletko joutunut ostamaan isompia hattuja?? Ei selittänyt kysymyksen syytä ,enkä hämmentyneenä tajunnut kysyä. Myöhemmin totesi että kyllä on huono ,kun en saanut sormenpäitä lattiaan selkä suorana .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykon lausonnossa luki, siististi pukeutunut naishenkilö kun menin masennuksen takia. Eihän masennus
aina päälle päin näy. 3 putkkia määräs vaan tenpx unilääkettä.
Se lukee lähes kaikkien mtt asiakkaiden papereissa että onko siististi vai huonosti pukeutunut. Jsokus sielä on myös maininta pukeutuuko joku oudosti tai esim säähän ja vuodenaikaan sopimattomasti. Pukeutuminen ja ulkonäkö ei aina kerro onko ongelmaa mutta monesti se on hyvä keino nopeaan arviointiin jos joku tulee pari kertaa siististi pukeutuneena ja sitten yhtäkkiä alkaa homssuuntua jne. Toki tämmöinen arviointi tuntuu pahalta asiakkaasta mutta se on yksi työkalu.
Älytöntä.. Onhan se myös rahakysymys onko rahaa ostaa uutta vaatetta/kenkiä kun entiset rispaantuvat..
Tämä yleensä selviää sitten kun keskustellaan elämäntilanteesta. Moni sanoo suoraan jos on rahasta tiukkaa ja huolta. Ja kirpparilta kuitenkin saa hyvää vaatetta halvalla eli homssuinen ulkomuoto yleensä on muusta johtuvaa kun esim masennuksesta
Kun parikymppisenä kävin gynekologisessa tarkastuksessa pillerien uusimisen yhteydessä, niin naisgynis kehui vuolaasti vaginaani. Miten näyttää niin hyvältä ja sisätutkimusta 2 sormella tunnustellen sanoi että se myös tuntuu todella hyvältä. Tuli vähän ilkeä olo. En tiedä yrittikö vaan lievittää jännitystäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykon lausonnossa luki, siististi pukeutunut naishenkilö kun menin masennuksen takia. Eihän masennus
aina päälle päin näy. 3 putkkia määräs vaan tenpx unilääkettä.
Se lukee lähes kaikkien mtt asiakkaiden papereissa että onko siististi vai huonosti pukeutunut. Jsokus sielä on myös maininta pukeutuuko joku oudosti tai esim säähän ja vuodenaikaan sopimattomasti. Pukeutuminen ja ulkonäkö ei aina kerro onko ongelmaa mutta monesti se on hyvä keino nopeaan arviointiin jos joku tulee pari kertaa siististi pukeutuneena ja sitten yhtäkkiä alkaa homssuuntua jne. Toki tämmöinen arviointi tuntuu pahalta asiakkaasta mutta se on yksi työkalu.
Älytöntä.. Onhan se myös rahakysymys onko rahaa ostaa uutta vaatetta/kenkiä kun entiset rispaantuvat..
Ei ole yhtään älytöntä. Esimerkiksi mania ja psykoosi voivat saada ihmisen yhtäkkiä muuttamaan ulkonäköään tai pukeutumaan hyvin erikoisesti. Erityisesti muutos on asia, jota lääkärin pitää tarkkailla. Sitä ei voi tehdä, jos asiasta ei pidetä kirjaa.
Minulla oli raskauden ja synnytyksen jälkeen asiaan kuuluva neuvolalääkärin jälkitarkastus, jossa käytiin läpi terveydentilaani yleisesti. Ongelmanani oli koko vauva-ajan - ei siis vain ensimmäisinä päivinä syynytyksen jälkeen kuten normaalisti - liian kiihkeä maidontuotanto, ns. "suihkutissi" (kama sananakin). Maitoa siis tuli suhteessa lapsen tarpeisiin liikaa, se pakkautui kivuliaasti rintoihin, eikä esim. nukkuminen onnistunut ensimmäisinä kuukausina kuin tunnin-puolentoista pätkissä, kunnes jatkuvasta maidonnoususta aiheutuva kipu ja tiehyttukoksen pelko sai hereille. Kaiken kaikkiaan elämänlaatuun ja omaan hyvinvointiin rankasti vaikuttava terveyshaaste. Pyysin siis lääkäriltä neuvoa tilanteeseeni, tässä vaiheessa jo melko lailla itku silmässä. Ulkomaalaistaustainen iäkkäämpi lääkärirouva kuittasi avunpyyntöni tokaisemalla, että "Sunhan pitäisi kiittää Jumalaa siitä, että maitoa riittää!"
:(
Jälkeenpäin olen saanut terveydenhuollon ammattilaisilta tilannettani ymmärtävämpiäkin kommentteja, mutta tuoreena epävarmana äitinä tuon lääkärin mitätöivä ja mielestäni epäasiallisella tavalla henkilökohtaisiin uskonnollisiin vakaumuksiin viittaava mielipide tuntui todella pahalta.
"Tiedätkö että sulla on poikkeuksellisen isot korvat?" kysyi ortopedi (!?). Kuten arvata saattaa, en ollut korvieni takia ortopedilla. Kipujeni (selkä, ei korvat) takia en pystynyt vastaamaan, kunhan ähkäisin jotain.
Olen tuon ortopedin vakipotilas, ja meillä synkkaa oikein hyvin. Tiedä mistä hän tuon korvajutun yhtäkkiä vetäisi! Ja ei, korvani eivät ole poikkeuksellisen isot. Ja vaikka olisivatkin, niin tukan allahan ne ovat piilossa.
Vierailija kirjoitti:
Kun parikymppisenä kävin gynekologisessa tarkastuksessa pillerien uusimisen yhteydessä, niin naisgynis kehui vuolaasti vaginaani. Miten näyttää niin hyvältä ja sisätutkimusta 2 sormella tunnustellen sanoi että se myös tuntuu todella hyvältä. Tuli vähän ilkeä olo. En tiedä yrittikö vaan lievittää jännitystäni.
Miehellä vastaava olisi varmaankin siitintä masturboiva mieslääkäri joka kehuu että tuntuupa hyvältä. HYHYHYHHH
Sektioarpi haisi mädäntyneelle. Soitin Naistenklinikalle. Purkkaa jauhava hoitaja: ”No onhan se nyt selvää, ettet sä ihan bikinikunnossa vielä voi olla.”
Jäin kotiin haistelemaan arpeani. Bikinikunto ei sillä hetkellä (alle viikko leikkauksesta) ollut ensimmäisenä mielessä.
Menin lääkärille pahan päänsäryn ja neurologisen ongelmien takia. Lääkäri sanoi oireiden johtuvan krapulasta (olin opiskelija). Kun sanoin olevani absolutisti, lääkäri syytti valehtelijaksi.
Vierailija kirjoitti:
"Tiedätkö että sulla on poikkeuksellisen isot korvat?" kysyi ortopedi (!?). Kuten arvata saattaa, en ollut korvieni takia ortopedilla. Kipujeni (selkä, ei korvat) takia en pystynyt vastaamaan, kunhan ähkäisin jotain.
Olen tuon ortopedin vakipotilas, ja meillä synkkaa oikein hyvin. Tiedä mistä hän tuon korvajutun yhtäkkiä vetäisi! Ja ei, korvani eivät ole poikkeuksellisen isot. Ja vaikka olisivatkin, niin tukan allahan ne ovat piilossa.
Olet todennäköisesti kuullut sanan väärin. On sanonut "korvien" kohdalla jonkin lääketieteellisen termin jonka kuulit sitten väärin.
Keuhkojen rtg hoitaja ”ei tässä mitään röntgeniä tarvita,taskulamppu riittäis. Kun oot noin laiha” ei onneksi ollu keuhkokuume....
Vierailija kirjoitti:
Työterveyslääkäri kysyi ,että oletko joutunut ostamaan isompia hattuja?? Ei selittänyt kysymyksen syytä ,enkä hämmentyneenä tajunnut kysyä. Myöhemmin totesi että kyllä on huono ,kun en saanut sormenpäitä lattiaan selkä suorana .
Kysyttiin siis, että onko kallo kasvanut aikuisiällä isommaksi - eli sopivatko entiset päähineet edelleen. :)
Vierailija kirjoitti:
Kun parikymppisenä kävin gynekologisessa tarkastuksessa pillerien uusimisen yhteydessä, niin naisgynis kehui vuolaasti vaginaani. Miten näyttää niin hyvältä ja sisätutkimusta 2 sormella tunnustellen sanoi että se myös tuntuu todella hyvältä. Tuli vähän ilkeä olo. En tiedä yrittikö vaan lievittää jännitystäni.
Jos hammaslääkäri sanoo suutasi tonkiessaan, että näyttää hyvältä, luuletko hänen jotenkin himoissaan niitä katselevan? Lääkärille pimppi on elin siinä missä muutkin ja hyvältä näyttäminen on sitä, että kaikki on tervettä ja normaalia.
Että hän suosittelee minulle ehkäisyä. Olin synnyttänyt toisen lapseni, mutta lapsiluku ei ollut täynnä. Lääkärin henkilökohtainenkin mielipide voi tietysti olla joskus kiinnostava, mutta ei niin kiinnostava, että haluaisin kuulla sen useita kertoja, vielä senkin jälkeen, kun olen jo ilmoittanut miten aion menetellä.