"Sitoutumiskammoinen" eksä menossa naimisiin, vituttaa :(
Täytyy myöntää, että olen vähän katkera. Saatiin yhdessä pari lasta, jotka ovat vielä alle kouluikäisiä. Hän ei omien sanojensa mukaan halunnut koskaan naimisiin, ja tämä harmitti minua suuresti koska olisin itse halunnut. Meillä meni suhteessa kuitenkin muuten ihan hyvin.
Vajaa vuosi sitten, kun olimme vielä yhdessä, hän alkoi käyttäytyä omituisesti, oli paljon poissa ja silloinkin kun oli kotona, oli jotenkin poissaoleva. Hän jätti minut pian ilman mitään järkevää selitystä ja nyt oli Facebookiin laittanut olevansa kihloissa jonkun toisen naisen kanssa. Kuulin yhteisiltä kavereilta, että tämä on joku miehen entinen ihastus ja heillä on ollut juttua kauan aikaa sitten. Mua niin vituttaa ja tunnen oloni niin arvottomaksi. Olinko mä vain joku laastarisuhde? Miksi mä en kelvannut vaimoksi? Itkettää vaan ihan helvetisti mutta pakko yrittää pitää itsensä kasassa lasten takia.
Mieheltä olen yrittäny kysellä ja keskustella mut hän ei halua puhua asiasta. Hän käy kyllä paljon kylässä lasten luona ja ottaa heidät välillä viikonlopuksi kylään, että ihan hyvä isä on. Mulla on vaan niin huijattu olo, tuntuu että meidän juttu on ollut vain valhetta ja mies onkin rakastanut eksäänsä koko ajan enemmän :'(
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi oli jo nähty ap:n kanssa ja ap olo varma nakki lasten takiakin. Uusi nainen oli vieraampana jännempi ja piti sitouttaa kihloilla. Ehkä mues piti ap:ta itsestäänselvyytenä eikä arvostanut ja näki uuden naisen niin upeana, että pelkäsi muiden nappaavan, ellei hän ehdi ensin. Niin klassista, kun kotia kiltisti pyörittävää vaimoa ei arvosteta. Kohta mies vasta tajuaa vaimonsa olleen sittenkin parempi, kun alkuhuuma uuden kanssa haihtuu ja hänestä paljastuu virheitä ja ikäviä puolia ja ex alkaakin taas näyttää tavoittelemisen arvoiselta etäämmältä katsottuna. Mies herää hullaantumispsykoosistaan ja yrittää takaisin ap:n luokse.
Kuka tossa sun tarinassa nyt on se vaimo? Kun ap:n ongelma oli just se ettei kelvannut vaimoksi ja uusi nainen kelpaa. Ja kyllä mä uskon että seksi oli nähnty jo tämän uudenkin kanssa ja tuskinmpa nainen kovinkaan vieraskaan oli kerran heillä oli ollut suhde jo aiemminkin.
Kirjoitinkohan epäselvästi...
Eli mies åiti avovaimoa eli ap:ta itsestäänselvyytenä eikä tajunnut arvostaa. Oli kaikki kunnossa, koti ja perhe ja itse vapaaehtoisesti valittu puoliso. Mies hullaantui uuteen, tottakai seksi on aina jännempää uuden kanssa kuin jos on jo vuosia oltu yhdessä. Uusi nainen ihaili silmät ymmyrkäisenä ja kehui, kotona avovaimon kanssa oli tavaalista arkea, mikä ei aina voi olla juhlaa, ja avokki tietää, että miehessä on virheitäkin. Uusi vaikutti paremmalta, mies päätteli, että elämä hänen kanssaan on täydellistä ja että lapsiperheen ongelmat ja arki johtuivatkin itseasiassa avokista eli ap:sta. Mies luulee, että uusi tulee olemaan myös hyvä äiti lapsilleen ja että uusperheen tuleva arki on kivaa, koska pitää uutta naistaan vielä harhaisesti parempana. Silmät tulevat aukeamaan rajusti, kun totuus paljastuu. Että uusi nainen ei muutakaan hänen elämäänsä paremmaksi ja samat ongelmat luultavasti tulevat eteen kuin vanhassa suhteessakin & monia uusia lisäksi ja uudessa naisessakin alkaa paljastua vikoja.
Ap älä nöyryytä itseäsi vikittelemällä miestä vaan ala keskittyä itseesi ja ala vaikka uusi harrastus ja kuumaa seksiä laastarimiehiltä. Se on paras kosto, että sä kukoistat. Ja tue miehen ja lasten välejä & samalla kosta lievästi uusperhekuviolla niin, että otat viikko viikko systeemin. Lopuksi löydä parempi mies. Sulla on ihan hyvät mahikset tavata uusi, vaika on lapsia. Nykyään moni on tokalla kierroksella. mäkin löysin ihanan miehen yh:na.Valitettavasti usein se uusi suhde on onnellisempi ja nainen rakkaampi eikä mies tule katumaan. Jos maailma olis oikeudenmukan niin silloinhan se tietysti menisi noin kun kuvailit mutta elämä on. Turha ap:n tehdä sitä silmälläpitäen mitään että "kostaa" miehelle. Kuulostaa että miehen tunteet ap:tä kohtaan (jos niitä on koskaan ollutkaan) ovat niin kuolleet että varmasti toivoo jo ihan lastensakkin takia että ap kukoistaa ja voi mahdollisimman hyvin. Minä ainakin toivon exilleni jotka ole jättänyt pelkkää hyvää elämässään ja että löytävät sen rakkauden mitä minulta eivät saaneet.
Kaikista inhottavinta ja loukkaavinta onkin se kun ex toivoo hyvää. Siitä tietää ettei koskaan ollut toiselle paskankaan arvoinen.
Ymmärrän, että asian käsittely ja hyväksyminen voi olla tuskallista, mutta kaikelle ei välttämättä aina löydy tai tarvitse löytyä selvää syytä.
Jos mies on jatkanut elämäänsä toiseen suuntaan, se ei tee teidän yhteisestä elämästänne, kokemuksistanne tai jakamistanne hetkistä valhetta. Siitä ajasta, kun asiat olivat vielä hyvin. Mikäli avioliitto kanssasi ei vain tuntunut oikealta askeleelta, mutta nyt se siltä tuntuu jonkun muun kanssa, sekään ei vie mitään pois teidän yhteisestä ajastanne.
Ehkä mies ei puhu asiasta, koska ei osaa antaa selvää vastausta. Tunneasiat eivät mene aina käsikädessä järjen kanssa ja rakkautta ja välittämistäkin on erilaista.
Elämän aikana kohtaa paljon ihmisiä ja mielestäni on aina rikkaus tuntea toista ihmistä kohtaan jotain suurta. Kaikki ihmissuhteet eivät kuitenkaan voi kestää läpi elämän, ja kun luopumisen aika on, sitä suurempi tuska mitä voimakkaammat tunteet olivat. Ja näin sen kuuluukin mennä, edes joiltain osin hyvästä luopumisen ei pidäkään olla helppoa. Ajan kanssa tuska kuitenkin lievittää ja kun katkeruudesta pääsee yli, jäljellä on toivottavasti kiitollisuus. Ja kun itse rakastut uudelleen, huomaat, että asiat kääntyivät myös sinulle parhain päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei ole mitenkään kummallista haluta lapsia, vaikka ei olekaan saanut puolisokseen juuri sitä ihmistä, jota on kaikista eniten rakastanut. Mulla on ollut elämässäni vain yksi mies, jonka kanssa olisin voinut mennä naimisiin. Lapset jouduin tekemään toisen miehen kanssa. Ehkä ap:n kohdalla tuo nainen on ollut exän suuri rakkaus ja sen vuoksi ei ole halunnut naimisiin kenenkään muun kanssa? Ja nyt, kun suhde onkin alkanut uudelleen, on valmis myös avioliittoon?
Minusta taas tuollainen kuulostaa todella tunnekylmältä käyttäytymiseltä, eikä lapsillakaan ole välttämättä kovin onnellinen lapsuus kun vanhempien parisuhde on mitä on. "Hienon" mallin saavat kotona ihmissuhteista :(
Ihanan naiivi ajatus, että jokainen maailmassa saisi puolisokseen juuri sen ihmisen, jonka eniten haluaa. Tosiasia on, että aika moni joutuu tyytymään johonkin toiseen.
No moraalinen ihminen valitsee silloin olla mieluummin yksin kuin hyväksikäyttää toista.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata tehdä lapsia miehen kanssa, joka ei kosi. Koska sellainen mies ei halua joko sinua tai lapsia taikka perhettä perustaa oikeasti.
Tilanne voi muuttua kun hän miehistyy, mutta ei sitä kannata naisen vuosikausia odottaa.
Kosiminen ei kyllä nyt liity tähän aiheeseen mitenkään, hu huh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset kyläilee isän luona -häh, mitä tällainen tarkoittaa?
Miten se pitäisi sanoa? Lasten koti on kuitenkin ap:n luona eikä mies vie lapsia pieneen asuntoonsa vaan jos ottaa lapset, niin lähtee niiden kanssa mummolaan, eikö se jotenkin näin mennyt?
t. lapseton
"Lapset ovat viikossa/kuussa x kertaa/joka toinen viikonloppu isällänsä/ isänsä kanssa/luona." Kyläily on jotain ei pysyvää, jopa sellaista vastuutonta hupiaikaa, jolloin herkutellaan ja pidetään lystiä. Äidin kanssa eletään arkea ja iskän kanssa tehdä kaikkea kivaa. Siitä saakin sitten seuraavan aloituksen tänne...
Terv. lapsellinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenen idea ne lapset oli? Et kai yrittänyt nalkittaa miestä niillä?
lue ketju. Ap on jo kertonut, että mies oli lasten hankinnassa aktiivisempi osapuoli.
Sarjasiittäjä :D
Miksi ap vinkuu miehen perään jolle ei ole tärkeä. Miksi ei keskity etsimään sellaista jolle olisi rakas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on löytänyt oikean.
Miehet jostain syystä ajattelevat usein kovin nurinkurisesti sitoutumisen asteesta (lapset vs. avioliitto). Ja jos haluaa naimisiin, ei kannata tehdä lapsia avoliittoon.Nimenomaan näin. Tuttavapiirissä tapaus jossa mies ja nainen oli avoliitossa käsittääkseni jotain 25 vuotta, oli yhteinen asunto jne. Sanoivat aina ettei tarvii rakkauteen paperinpalaa eli avioliittoa. Sit mies löysi uuden itseään reilusti nuoremman puolison ja jätti avopuolisonsa, muutti yhteen uuden naisen kanssa, kihlautui ja on nyt menossa parin kk päästä naimisiin. Ex-avovaimo on ihan rikki eikä ymmärrä koko jutusta mitään kun mies ei sen kummemmin selitelly, vaan oli vaan häipynyt ja ilmoittanut että aikoo elää oikeasti aitoa elämää loppuelämänsä. Tässä siis kyse yli viiskymppisistä ihmisistä joilla kaks lasta, toinen kylläkin jo täysikäinen. Toki tässäkin käynyt myöhemmin ilmi että miehellä oli ollut toi suhde jo monta vuotta.
en ymmärrä teitä
tällaista tapausta peukutetaan eli teistä on hyvä kun mies pettää ja häipyy????
Onhan se aina mukavaa, kun ihminen löytää aidon rakkauden ja onnen ♥️
Ex-mies kuulostaa läheisriippuvaiselta. Ap oli korvike paremman puutteessa, sitten kun se "oikea" löytyy niin saa avopuoliso ja lapset jäädä. Uusi suhde alkaa yleensä pettämisellä ja nopealla naimisiin menolla.
Samaa mieltä edellisen kanssa. Kummallista katkeruutta ja kateutta tässä ketjussa. Get over it!
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä edellisen kanssa. Kummallista katkeruutta ja kateutta tässä ketjussa. Get over it!
Eiköhän pääsekin. Parempi tuntea katkeruutta silloin kun aika on eikä vältellä tunteitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi oli jo nähty ap:n kanssa ja ap olo varma nakki lasten takiakin. Uusi nainen oli vieraampana jännempi ja piti sitouttaa kihloilla. Ehkä mues piti ap:ta itsestäänselvyytenä eikä arvostanut ja näki uuden naisen niin upeana, että pelkäsi muiden nappaavan, ellei hän ehdi ensin. Niin klassista, kun kotia kiltisti pyörittävää vaimoa ei arvosteta. Kohta mies vasta tajuaa vaimonsa olleen sittenkin parempi, kun alkuhuuma uuden kanssa haihtuu ja hänestä paljastuu virheitä ja ikäviä puolia ja ex alkaakin taas näyttää tavoittelemisen arvoiselta etäämmältä katsottuna. Mies herää hullaantumispsykoosistaan ja yrittää takaisin ap:n luokse.
Kuka tossa sun tarinassa nyt on se vaimo? Kun ap:n ongelma oli just se ettei kelvannut vaimoksi ja uusi nainen kelpaa. Ja kyllä mä uskon että seksi oli nähnty jo tämän uudenkin kanssa ja tuskinmpa nainen kovinkaan vieraskaan oli kerran heillä oli ollut suhde jo aiemminkin.
Kirjoitinkohan epäselvästi...
Eli mies åiti avovaimoa eli ap:ta itsestäänselvyytenä eikä tajunnut arvostaa. Oli kaikki kunnossa, koti ja perhe ja itse vapaaehtoisesti valittu puoliso. Mies hullaantui uuteen, tottakai seksi on aina jännempää uuden kanssa kuin jos on jo vuosia oltu yhdessä. Uusi nainen ihaili silmät ymmyrkäisenä ja kehui, kotona avovaimon kanssa oli tavaalista arkea, mikä ei aina voi olla juhlaa, ja avokki tietää, että miehessä on virheitäkin. Uusi vaikutti paremmalta, mies päätteli, että elämä hänen kanssaan on täydellistä ja että lapsiperheen ongelmat ja arki johtuivatkin itseasiassa avokista eli ap:sta. Mies luulee, että uusi tulee olemaan myös hyvä äiti lapsilleen ja että uusperheen tuleva arki on kivaa, koska pitää uutta naistaan vielä harhaisesti parempana. Silmät tulevat aukeamaan rajusti, kun totuus paljastuu. Että uusi nainen ei muutakaan hänen elämäänsä paremmaksi ja samat ongelmat luultavasti tulevat eteen kuin vanhassa suhteessakin & monia uusia lisäksi ja uudessa naisessakin alkaa paljastua vikoja.
Ap älä nöyryytä itseäsi vikittelemällä miestä vaan ala keskittyä itseesi ja ala vaikka uusi harrastus ja kuumaa seksiä laastarimiehiltä. Se on paras kosto, että sä kukoistat. Ja tue miehen ja lasten välejä & samalla kosta lievästi uusperhekuviolla niin, että otat viikko viikko systeemin. Lopuksi löydä parempi mies. Sulla on ihan hyvät mahikset tavata uusi, vaika on lapsia. Nykyään moni on tokalla kierroksella. mäkin löysin ihanan miehen yh:na.Valitettavasti usein se uusi suhde on onnellisempi ja nainen rakkaampi eikä mies tule katumaan. Jos maailma olis oikeudenmukan niin silloinhan se tietysti menisi noin kun kuvailit mutta elämä on. Turha ap:n tehdä sitä silmälläpitäen mitään että "kostaa" miehelle. Kuulostaa että miehen tunteet ap:tä kohtaan (jos niitä on koskaan ollutkaan) ovat niin kuolleet että varmasti toivoo jo ihan lastensakkin takia että ap kukoistaa ja voi mahdollisimman hyvin. Minä ainakin toivon exilleni jotka ole jättänyt pelkkää hyvää elämässään ja että löytävät sen rakkauden mitä minulta eivät saaneet.
Kaikista inhottavinta ja loukkaavinta onkin se kun ex toivoo hyvää. Siitä tietää ettei koskaan ollut toiselle paskankaan arvoinen.
Tässäpä ajatus joka ei millään minulle aukea. Minusta on todella hälyttävää, jos ihminen toivoo entisille rakkailleen pahaa. Kierrän moisen kaukaa.
mistä näitä hulluja riittää? Miksi ex edes herättää tunteita?

Plussista päätellen aika moni ymmärsi kirjoittajaa. Itse käsitin sen että alussa on luonnollista vihata jos on ollut suuria tunteita. Jos heti eron jälkeen toivoo hyvää, tunteet ei ole olleetkaan syvät. Sitten taas vuosien jälkeen kun vihantunteet on käsitellyt, voi ehkä ajatella exästä jotain hyvääkin
Tämä arpa ei voita + parempi onni seuraavalla kerralla.
Vierailija kirjoitti:
Se on löytänyt oikean.
Miehet jostain syystä ajattelevat usein kovin nurinkurisesti sitoutumisen asteesta (lapset vs. avioliitto). Ja jos haluaa naimisiin, ei kannata tehdä lapsia avoliittoon.
Jos haluaa naimisiin, niin ei kannata suostua avoliittoon ylipäätään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on löytänyt oikean.
Miehet jostain syystä ajattelevat usein kovin nurinkurisesti sitoutumisen asteesta (lapset vs. avioliitto). Ja jos haluaa naimisiin, ei kannata tehdä lapsia avoliittoon.Jos haluaa naimisiin, niin ei kannata suostua avoliittoon ylipäätään.
Aika monet on avoliitossa ensin ja menevät sitten naimisiin Jos itse haluaa naimisiin, ei kannata mennä avoliittoon sellaisen kanssa joka ei halua avioliittoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on löytänyt oikean.
Miehet jostain syystä ajattelevat usein kovin nurinkurisesti sitoutumisen asteesta (lapset vs. avioliitto). Ja jos haluaa naimisiin, ei kannata tehdä lapsia avoliittoon.Jos haluaa naimisiin, niin ei kannata suostua avoliittoon ylipäätään.
Mä olen mennyt kahdesti avoliitosta naimisiin, miesten kosiessa. Kannatan myös ehdottomasti seksiä ennen avioliittoa, ettei tule sikaa säkissä (joskin aviomies 1. osoittautui myöhemmin sellaiseksi, eri asiassa). Mutta en olekaan uskossa, ennemminkin laskelmoiva. -ed.
Onko lähellä 30 v? Ihan perinteinen kunnon kolmenkympinkriisi vaikuttaisi olevan.
Jos yhtään lohduttaa, niin siinä vaiheessa kun sinä menet elämässäsi eteenpäin, sinulla on ehkä uusi hyvä parisuhde tai olet oman elämäsi herra - siinä vaiheessa tämä pyrstötähti kaipaa takaisin SINUN luoksesi.
On miehiä joiden mielestä ruoho on aina vihreämpää jossain muualla.
On se. Tuollainen mies (kuten vastaava nainenkin ) on mulkku.