Olenko ihan myötätunnoton, jos.. pettämisestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että summa summarum, paras suhtautuminen petetyksi tulleen tuskiin on vain toivotella voimia?

Miten te muuut petetyksitulleet ootte päässeet siitä yli? Ootteko miten sinut asian kanssa nyt ja kauanko siihen meni?

En ole päässyt yli, koska en ole saanut puhua asioita halki, poikki ja pinoon. Pettämisen voisin antaa anteeksi, mutta vuosien valehtelua ja kertomattomuutta... en tiedä pystynkö. Ja kun toiselle se on nyt jo unohdettu asia eikä hän suostu asiasta puhumaan, eikä tajua miltä minusta tuntuu tai mitä olen käynyt läpi. Enkä tiedä, onko hän vieläkään ollut täysin rehellinen. Luultavasti ainakin kaunistellut ja vähätellyt tapahtuneita. Päällisin puolin kaikki on ennallaan, mutta sisällä kaikki on toisin. En tiedä, voinko koskaan enää luottaa häneen tai tuntea niin kuin joskus tunsin.

Kuulun siihen, ilmeisesti vähemmistöön, joiden mielestä rehellisyys, totuus ja asioiden perinpohjainen selvittäminen on tärkeämpiä kuin toisen omistaminen tai se, että kaikki näyttää ja tuntuu kivalta.

Sinuako auttaisi se, että tietäisit ja ymmärtäisit, mistä siinä koko hommassa oli kysymys, mikä siihen johti ja miksi kävi niinkuin kävi?

Luottamuksen riikkoontuminen on toinen asia, mutta voisiko tuon edellä mainitun ymmärtäminen korjata sitäkin?

Kyllä, se juurikin auttaisi, kun kuulisi toisen ajatuksia asiasta, eikä sitä kuitattaisi olankohautuksella. Ja että toinen ottaisi vastuun siitä, mitä on tehnyt ja mitä siitä on seurannut. Yrittäisi ymmärtää minua ja korjata asioita. Mutta hänen mielestään kaikki on varmaan ihan kunnossa ja voidaan nyt jatkaa kuin ei mitään, kun ei kerran tullutkaan kenkää.

Riippuu taas siitä tahdotko edessäsi matelua vai aitoa keskustelua aiheesta seksuaalisuus.

Jos mies on ollut harrastamassa seksiä toisen kanssa niin asia pitää käsitellä, jatkoakin varten. Tahtooko mies jotain muuta seksiltä vai mikä se pointti on miksi niin kävi? (kokeili viehätystään, onko ollut stressiä) Tahtooko mies lisää seksiä muiden kanssa?

Teidän suhde ei ole kiinni siitä että mies tahtoo olla kanssasi, jos ei puhu ja kerro kuka on ja mitä tahtoo niin miksi SINÄ olisit hänen kanssaan?

Minusta on enää epäoleellista miehen seikkailut vaan tuo millainen on kanssasi.

Usein ihminen hylkää itsensä koettaessaan sopia hänelle asetettuun muottiin esim parisuhteissa.

Se tarkoittaa epätervettä taipumusta välttää epäsopivien, epämukavien tai tuskallisten tunteiden kohtaamista. Käytännönmerkkejä siitä ovatt tunteiden sivuuttaminen ja hoitamatta jättäminen, ankara itsearviointi, itselle annettujen lupausten rikkominen,  valintojen tekeminen pelon perusteella, addiktiot, muiden syyttäminen omista tunteista ja itselle haitallisten ihmissuhteiden jatkaminen. Itsensä hylännyt ihminen on yksinäinen vaikka olisi parisuhteessakin, koska hän ei ole yhteydessä omiin todellisiin tarpeisiinsa ja tunteisiinsa eikä siten myös puolisoonsa tunnetasolla. Siinä on kaksi vieraantunutta.

Kun siinä tilanteessa kohtaa jonkun uuden ihmisen, jonka seurassa ei joudukaan olemaan siinä muotissa, tapahtuu tunteiden uudelleenherääminen. Ihminen löytää uusia puolia itsestään toisen seurassa. Hän tuntee vapautta olla enempi kuin se ahdas muotti, hän kokee elävöityy ja olevansa enempi oma itsensä.

Siitä pettämisessä usein on kysymys. Itsensä uudelleen hahmottamisesta.

Tietysti ideaalitilanne olisi, jos itsestään voisi löytää uusia puolia ja pysyä eläväisenä sen oman kumppanin kanssa, mutta katse peiliin: moniko on omassa elämässään urautunut rutiineihin ja pystyynkuolleeseen arkeen? Mitä uutta ja elävöittävää elämässäsi on tapahtunut viime aikoina?

Joskus se elävöitys löytyy uudesta ihmisestä, joskus uudesta työstä tai kurssilta. Toivottavasti kuitenkin edes jostain, pystyynkuollut ihminen, olkoonkin miten uskollinen parisuhteelleen tahansa, on aika surullinen näky.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että summa summarum, paras suhtautuminen petetyksi tulleen tuskiin on vain toivotella voimia?

Miten te muuut petetyksitulleet ootte päässeet siitä yli? Ootteko miten sinut asian kanssa nyt ja kauanko siihen meni?

En ole päässyt yli, koska en ole saanut puhua asioita halki, poikki ja pinoon. Pettämisen voisin antaa anteeksi, mutta vuosien valehtelua ja kertomattomuutta... en tiedä pystynkö. Ja kun toiselle se on nyt jo unohdettu asia eikä hän suostu asiasta puhumaan, eikä tajua miltä minusta tuntuu tai mitä olen käynyt läpi. Enkä tiedä, onko hän vieläkään ollut täysin rehellinen. Luultavasti ainakin kaunistellut ja vähätellyt tapahtuneita. Päällisin puolin kaikki on ennallaan, mutta sisällä kaikki on toisin. En tiedä, voinko koskaan enää luottaa häneen tai tuntea niin kuin joskus tunsin.

Kuulun siihen, ilmeisesti vähemmistöön, joiden mielestä rehellisyys, totuus ja asioiden perinpohjainen selvittäminen on tärkeämpiä kuin toisen omistaminen tai se, että kaikki näyttää ja tuntuu kivalta.

Miksi miehen pitää sitten esittää sinulle että asiat ovat hyvin ja kaikki on kivasti?

Minulla on avoinsuhde ja voin sanoa että ollaan aidosti puhuttu mitä ITSE haluaa ja mistä KUMPPANI pitää.

Et SINÄ voi tehdä rajavetoa mikä on ok ja päättää kumppanin himoista, hän on vuosien aikana elänyt niitä -tietää ettet tahdo hänen niin tekevän, mutta hänellä on se oikeus. Sinä vaan päätät rajoittaa sen. Onko sinulla se oikeus?

Hän tahtoo elää kanssasi. Entä jos lasket moraaliohjeesi ja kysyt mieheltä mitä hän tahtoo?

Tämä on ainoa tapa saada suhde lujaksi ja voitte lopettaa toisen pakottamisen omaan tahtoon, kuuluu olla yhteinen suhde (ei avoin) vaan päättää onko sinusta tähän liittoon jos kumppani tahtoo jotain muuta!

En ole tuo jolle vastasit mutta mietin vaan että en minä ainakaan mitään rajoita. Kumppani voi ihan itse valita mikä on hänelle tärkeää, himojen toteuttaminen suhteen ulkopuolella vai se suhde. En käske enkä rajoita, saa ihan vapaasti lähteä toteuttamaan himojaan, jos ne ovat tärkeämpiä kuin suhde. Hänhän ei itsekään haluaisi minun kirmaavan ties missä suhteen ulkopuolisissa kuvioissa, joten tilanne on mielestäni ihan tasainen. Jos toinen on vapaan suhteen ihminen ja toinen ei, niin silloin ei ehkä kannata pariutua.

Ei ole kuin ihmisten välinen puhe. Se määrittää suhteen. Ja luottamus onko suhde millainen.

Ei tämä avoinliitto ole kuin sopimus että voi panna muita. Jos toinen sen tahtoo loppuvan ja toinen ei olekaan enää valmis siihen niin suhde muuttaa taas muotoaan ja ollaan paikassa jossa seksuaalisuus määrittää yhdessäolon.

Minusta paras tapa on sanoa kumppanille joka "petti" että sano sinä kiihoittaako sinua muut miten paljon ja millainen seksi kiinnostaa?

Jos mies saisi päättää miten tuo pettäminen määritellään?

Eikä voi sanoa miehen suulla etteikö häntä voisi kiihottaa ajatus sinusta jonkun toisen kanssa tai olla samaan aikaan muiden kanssa. Jos kerran miehesi kanssa et ole kunnolla puhunut mistä pidätte. Koska miehen saa nurkkaan pettämisen jälkeen syyllistäen kysymällä mitä pidät jos minä tekisin noin.. Ei se ole aitoa kuulemista vaan teet pistettä oman Iin päälle ja varmistat vaan sen ettette puhukaan aiheesta. Odotat vaan milloin kumppani "taas pettää" ilman että miettisitte suhdettanne enempää.

Miehen seksuaalisuus ei ole paha, ongelma on puhumattomuus ja oletus mitä suhteessa tehdään "ei muutkaan petä -ajatuksesi" kun takana on se että ei puhuta mitä sinä tai mitä mies tahtoo. Ja vasta sen jälkeen tahdotko sinä elää ihmisen kanssa joka tahtoo ---- se on teidän parisuhde, se jossa ei kyttää tekeekö kumppani "väärin"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että summa summarum, paras suhtautuminen petetyksi tulleen tuskiin on vain toivotella voimia?

Miten te muuut petetyksitulleet ootte päässeet siitä yli? Ootteko miten sinut asian kanssa nyt ja kauanko siihen meni?

En ole päässyt yli, koska en ole saanut puhua asioita halki, poikki ja pinoon. Pettämisen voisin antaa anteeksi, mutta vuosien valehtelua ja kertomattomuutta... en tiedä pystynkö. Ja kun toiselle se on nyt jo unohdettu asia eikä hän suostu asiasta puhumaan, eikä tajua miltä minusta tuntuu tai mitä olen käynyt läpi. Enkä tiedä, onko hän vieläkään ollut täysin rehellinen. Luultavasti ainakin kaunistellut ja vähätellyt tapahtuneita. Päällisin puolin kaikki on ennallaan, mutta sisällä kaikki on toisin. En tiedä, voinko koskaan enää luottaa häneen tai tuntea niin kuin joskus tunsin.

Kuulun siihen, ilmeisesti vähemmistöön, joiden mielestä rehellisyys, totuus ja asioiden perinpohjainen selvittäminen on tärkeämpiä kuin toisen omistaminen tai se, että kaikki näyttää ja tuntuu kivalta.

Miksi miehen pitää sitten esittää sinulle että asiat ovat hyvin ja kaikki on kivasti?

Minulla on avoinsuhde ja voin sanoa että ollaan aidosti puhuttu mitä ITSE haluaa ja mistä KUMPPANI pitää.

Et SINÄ voi tehdä rajavetoa mikä on ok ja päättää kumppanin himoista, hän on vuosien aikana elänyt niitä -tietää ettet tahdo hänen niin tekevän, mutta hänellä on se oikeus. Sinä vaan päätät rajoittaa sen. Onko sinulla se oikeus?

Hän tahtoo elää kanssasi. Entä jos lasket moraaliohjeesi ja kysyt mieheltä mitä hän tahtoo?

Tämä on ainoa tapa saada suhde lujaksi ja voitte lopettaa toisen pakottamisen omaan tahtoon, kuuluu olla yhteinen suhde (ei avoin) vaan päättää onko sinusta tähän liittoon jos kumppani tahtoo jotain muuta!

En ole tuo jolle vastasit mutta mietin vaan että en minä ainakaan mitään rajoita. Kumppani voi ihan itse valita mikä on hänelle tärkeää, himojen toteuttaminen suhteen ulkopuolella vai se suhde. En käske enkä rajoita, saa ihan vapaasti lähteä toteuttamaan himojaan, jos ne ovat tärkeämpiä kuin suhde. Hänhän ei itsekään haluaisi minun kirmaavan ties missä suhteen ulkopuolisissa kuvioissa, joten tilanne on mielestäni ihan tasainen. Jos toinen on vapaan suhteen ihminen ja toinen ei, niin silloin ei ehkä kannata pariutua.

Minä olen se, jolle tuo sinua edellinen vastasi. Jälkimmäisen kommentin kanssa olen aika samoilla linjoilla. Aiempaa kommenttia en suoraan sanoen ymmärtänyt. Sitähän minä juuri ihmettelin, että miksi pitää lakaista asiat maton alle ja kuvitella, että kaikki on hyvin. En ymmärrä sellaista, koska arvostan rehellisyyttä. Enkä minä ole se, joka tässä suhteessa on toista rajoittanut, päinvastoin.

Sehän tässä tuon valehtelun lisäksi pänniikin. Eikö sen kuitenkin pitäisi mennä niin, että kummallakin on samat oikeudet ja velvollisuudet? Vai suostuisiko joku vapaaehtoisesti suhteeseen, jossa toinen saa salassa hypätä vieraissa ja valehdella siitä, mutta itselläsi ei ole samoja oikeuksia, vaan sinun on oltava hyperuskollinen ja kaikesta ihmisen normaalista sosiaalisesta elämästä saat osaksesi mustasukkaisuuskohtauksia? Koska siitähän on kyse tässä omassa tapauksessani (ja varmasti useassa muussakin), että toinen elää täysin eri periaatteiden ja sääntöjen mukaan kuin mitä odottaa toiselta. Meillä oli täydelliset kaksoisstandardit tässä suhteessa.

Minä olisin meistä ollut se, joka olisi voinut suostua myös avoimeen suhteeseen, JOS näin olisi sovittu. Reilu peli, samat säännöt molemmille, ja rehellisyys. Mutta ei, hän valitsi syytellä minua kaikesta, mitä ei olisi tullut mieleenikään tehdä, ja samaan aikaan itse petti, uskoakseni täysin suunnitellusti vielä. Kyllä se kasvattaa melkoista katkeruutta.

Minusta noita vapaita suhteita ei kannata tähän asiaan sekoittaa, koska silloin ei käsittääkseni ole kyse pettämisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että summa summarum, paras suhtautuminen petetyksi tulleen tuskiin on vain toivotella voimia?

Miten te muuut petetyksitulleet ootte päässeet siitä yli? Ootteko miten sinut asian kanssa nyt ja kauanko siihen meni?

En ole päässyt yli, koska en ole saanut puhua asioita halki, poikki ja pinoon. Pettämisen voisin antaa anteeksi, mutta vuosien valehtelua ja kertomattomuutta... en tiedä pystynkö. Ja kun toiselle se on nyt jo unohdettu asia eikä hän suostu asiasta puhumaan, eikä tajua miltä minusta tuntuu tai mitä olen käynyt läpi. Enkä tiedä, onko hän vieläkään ollut täysin rehellinen. Luultavasti ainakin kaunistellut ja vähätellyt tapahtuneita. Päällisin puolin kaikki on ennallaan, mutta sisällä kaikki on toisin. En tiedä, voinko koskaan enää luottaa häneen tai tuntea niin kuin joskus tunsin.

Kuulun siihen, ilmeisesti vähemmistöön, joiden mielestä rehellisyys, totuus ja asioiden perinpohjainen selvittäminen on tärkeämpiä kuin toisen omistaminen tai se, että kaikki näyttää ja tuntuu kivalta.

Miksi miehen pitää sitten esittää sinulle että asiat ovat hyvin ja kaikki on kivasti?

Minulla on avoinsuhde ja voin sanoa että ollaan aidosti puhuttu mitä ITSE haluaa ja mistä KUMPPANI pitää.

Et SINÄ voi tehdä rajavetoa mikä on ok ja päättää kumppanin himoista, hän on vuosien aikana elänyt niitä -tietää ettet tahdo hänen niin tekevän, mutta hänellä on se oikeus. Sinä vaan päätät rajoittaa sen. Onko sinulla se oikeus?

Hän tahtoo elää kanssasi. Entä jos lasket moraaliohjeesi ja kysyt mieheltä mitä hän tahtoo?

Tämä on ainoa tapa saada suhde lujaksi ja voitte lopettaa toisen pakottamisen omaan tahtoon, kuuluu olla yhteinen suhde (ei avoin) vaan päättää onko sinusta tähän liittoon jos kumppani tahtoo jotain muuta!

En ole tuo jolle vastasit mutta mietin vaan että en minä ainakaan mitään rajoita. Kumppani voi ihan itse valita mikä on hänelle tärkeää, himojen toteuttaminen suhteen ulkopuolella vai se suhde. En käske enkä rajoita, saa ihan vapaasti lähteä toteuttamaan himojaan, jos ne ovat tärkeämpiä kuin suhde. Hänhän ei itsekään haluaisi minun kirmaavan ties missä suhteen ulkopuolisissa kuvioissa, joten tilanne on mielestäni ihan tasainen. Jos toinen on vapaan suhteen ihminen ja toinen ei, niin silloin ei ehkä kannata pariutua.

Minä olen se, jolle tuo sinua edellinen vastasi. Jälkimmäisen kommentin kanssa olen aika samoilla linjoilla. Aiempaa kommenttia en suoraan sanoen ymmärtänyt. Sitähän minä juuri ihmettelin, että miksi pitää lakaista asiat maton alle ja kuvitella, että kaikki on hyvin. En ymmärrä sellaista, koska arvostan rehellisyyttä. Enkä minä ole se, joka tässä suhteessa on toista rajoittanut, päinvastoin.

Sehän tässä tuon valehtelun lisäksi pänniikin. Eikö sen kuitenkin pitäisi mennä niin, että kummallakin on samat oikeudet ja velvollisuudet? Vai suostuisiko joku vapaaehtoisesti suhteeseen, jossa toinen saa salassa hypätä vieraissa ja valehdella siitä, mutta itselläsi ei ole samoja oikeuksia, vaan sinun on oltava hyperuskollinen ja kaikesta ihmisen normaalista sosiaalisesta elämästä saat osaksesi mustasukkaisuuskohtauksia? Koska siitähän on kyse tässä omassa tapauksessani (ja varmasti useassa muussakin), että toinen elää täysin eri periaatteiden ja sääntöjen mukaan kuin mitä odottaa toiselta. Meillä oli täydelliset kaksoisstandardit tässä suhteessa.

Minä olisin meistä ollut se, joka olisi voinut suostua myös avoimeen suhteeseen, JOS näin olisi sovittu. Reilu peli, samat säännöt molemmille, ja rehellisyys. Mutta ei, hän valitsi syytellä minua kaikesta, mitä ei olisi tullut mieleenikään tehdä, ja samaan aikaan itse petti, uskoakseni täysin suunnitellusti vielä. Kyllä se kasvattaa melkoista katkeruutta.

Minusta noita vapaita suhteita ei kannata tähän asiaan sekoittaa, koska silloin ei käsittääkseni ole kyse pettämisestä.

Pettäminen on kun toinen pettyy sinuun. Eli teko on väärin ja tiedät sen. Kukaan ei voi sanoa mikä on toiselle liikaa, olen menettänyt ystäviäkin joille joku teko tai väärin sanottu asia on ollut liikaa. Minusta sinun pitää asettaa itsellesi nyt rajat, sellainen jossa sinä tiedät että sinä viihdyt. Etkä anna muiden satuttaa sinua!

Sinun mies on ihan oma ihminen, ei osa sinua ja jos ette osaa löytää yhteistä arkea ja koet ettei mies arvosta sinua. Minusta tuokin että vingutte ja mouruatte toisillenne kertoo että olette ongelmissa. Ehkä terapiassa voisi oppia kuuntelemaan ja puhumaan? Ainakin se on merkki nyt sinulle että olet kaikki yrittänyt suhteen eteen ja voit lopettaa siinä. Miksi elää noin? Sinä teet sen tärkeimmän päätöksen, oman valinnan. Teet sen joka tapauksessa, myös kun jäät.

Meillä on avoinsuhde ja minä päätän kenen kanssa makaan. Sinä teet saman päätöksen..

Minua kiihottaa ajatus siitä että mies on myös jonkun kanssa ja palaa kotiin. Tuskin tämä aina kestää näin, eikä ole aina ollut näin.

Ihmissuhteet joskus päättyy. Myös minä voin pettää säännöt joita meidän suhteen, mutta meillä on luottamus.

Toivon sinulle paljon voimaa miettiä kenen kanssa elät ja mitä annat itsellesi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä oli erittäin hyvä keskustelu, kiitos ap:lle sen avaamisesta. Ja siitä ettet provosoitunut, vaikka aika moni oli eri linjolla kanssasi. Ymmärsin sinua yhä paremmin mitä pitemmälle keskustelu eteni. 

Kiitos :) 

Mä uskon ymmärtäväiseen rakkauteen, en tuomitsevaan. 

Toisen teot voivat kyllä satuttaa, mutta niiden taakse näkeminen voi parantaa itsessä muutakin kuin vain sen teon aiheuttaman haavan.

Ja lisään vielä, että tietenkään ei saa antaa kenenkään satuttaa itseä, epäterveestä suhteesta on hyvä päästä pois. Mutta ei myöskään kannata vaalia aiheutunutta kipua.

Jos uskoo kumppanin satuttavan tahallaan pettäessään, on jotakin jo alunperin pielessä, etä voi sellaista edes uskoa. Rakastava kumppani ei satuta toista tahallaan, mutta joskus voi hänen oma kipunsa vaatia tekoja, jotka eivät sille toiselle ole niin mieluisia.

Jatkon kannalta on tietenkin hiukan haastavaa, jos joutuu miettimään tuleeko toiselle useinkin näitä "kipuja", jotka "vaativat" pettämään lähtemistä. Voisin ehkä ymmärtääkin toisen syitä ja sitä, että ei vaan voi itselleen mitään, mutta mahdotonpa sitä enää luottaa olisi.

Silloin puhutaan jo seksuaalisuudesta ja yksilön oikeudesta toteuttaa himojaan. Ei toista voi rajoittaa. Kärjistetysti voidaan pohtia avioliittoa niin että toinen tahtoo esim. homoseksiä mutta olla naimisissa ja seksiä vaimonsa kanssa; pitäisikö erota vai onko oikeus toteuttaa seksuaalisuuttaan?

Ei oma seksuaalisuus ole sitä että loukkaa toista. Se on yksityinen asia aina.

Minusta se on onni kun löytyy ihminen joka tahtoo olla kanssani ja on molempia tyydyttävä seksielämä mutta vastaavasti kumppani saattaa kiihoittua jostain muusta, eikä tee sitä loukatakseen minua.

Parisuhteessa pitää mennä itseensä, myös siinä rajoittaako toista. Mitä tahdotaan yhdessä? Onko seksi yhtä kuin avioliitto?

Eli tässäkö päästään lopulta siihen että sä kannatat avointa suhdetta, jossa ei edes oikein voi pettämistä tapahtua joten koko näkökulma on ihan eri kuin pettämistapauksissa.

Näkökulma on oltava että jokaisella on oikeus omaan seksuaalisuuteen. Ei kukaan voi päättää "tätä on avioliitto" vaan jokainen suhde määräytyy kahden ihmisen kautta. Me harrastetaan seksiä muiden kanssa. Se ei ole meille pettämistä. Et sinä sitä sano kuin omalta osaltaan mitä voi tehdä ja kumppanisi saa päättää MYÖS. Ette voi elää yhdessä jos "Pelkäät että miehesi menee ja tekee mitä tahtoo mutta se ei ole sinusta ookoo" eli tuollainen asetelma ei ole sitä että mies on kusipää pettäjä vaan miehen seksuaalisuus on jo poikkeampi kuin mitä sinun.

Sinussa ei ole vikaa, muttei ole miehessäkään.

Tämän ymmärtäminen helpotti aikanaan oman seksuaalisuuden mutta myös ymmärtämään miehen oikeuden omaan, ei toista voi sitoa. Jos sitoo ja rajoittaa tulee esiin se että tahdotte ERI asioita ja ne voi olla suhteen rikkova tekijä.

Oleellista ei ole minun avoinsuhde, vaan se että elän kumppanin kanssa joka jakaa kiinnostukseni, ei rajoita.

Toki tälläinen suhde pitäisi päättää jos toinen tahtoo toisin mutta ilmeisesti se sinun mies on koittanut elää rajojesi mukaan, ettekä lopulta elä rehellisesti toisillenne.

En tiedä mitä horiset mun suhteesta ja mun rajoista, kun en edes ole suhteestani täällä puhunut. Tekstisi on epämääräisen korkealentoista ilman konkretiaa.

Suurimmasta osasta ihmisiä tuntuu tosi pahalta se, jos toinen pitää sivusuhteita. Siksi, vaikka ei ehkä puhtaan biologisessa mielessä, on aivan ymmärrettävää ja luonnollista pysyä yksiavioisena vaikka ihminen "eläimenä" ei ehkä ihan yksiavioinen olekaan. Mutta toimiiko ihminen muutenkaan ihan eläimenä? Eikö ihmiset muutenkin ole kykeneväisiä hillitsemään vietinvaraisia yllykkeitään? Miksi siis seksissä pitäisi olla joku rajaton vapaus tehdä just mitä ja kenen kanssa sattuu huvittamaan, jos suhteen osapuolet eivät kumpikaan tahtoisi toisen muiden kanssa nussivan?

Puhut epämääräisellä tasolla, mutta annat edelleen vaikutelman että avoin suhde on se oikea tapa olla suhteessa. Toisille voi olla, tosi monille ei.

Kommenttisi "ilmeisesti se sinun mies on koittanut elää rajojesi mukaan" on outo. Rajat on ihan yhteiset. Jos ei kumpikaan halua toisen harrastavan seksiä muiden kanssa niin mikä niistä tekee "minun" rajojani? Mistä keksit näitä päätelmiäsi?

Jos mennään vielä vähän konkreettisemmalle tasolle niin pelkästään jo terveyskin on ihan hyvä syy pitäytyä yhdessä kumppanissa (kerrallaan). En tosiaan halua mitään herpestä tai mitään muutakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että summa summarum, paras suhtautuminen petetyksi tulleen tuskiin on vain toivotella voimia?

Miten te muuut petetyksitulleet ootte päässeet siitä yli? Ootteko miten sinut asian kanssa nyt ja kauanko siihen meni?

En ole päässyt yli, koska en ole saanut puhua asioita halki, poikki ja pinoon. Pettämisen voisin antaa anteeksi, mutta vuosien valehtelua ja kertomattomuutta... en tiedä pystynkö. Ja kun toiselle se on nyt jo unohdettu asia eikä hän suostu asiasta puhumaan, eikä tajua miltä minusta tuntuu tai mitä olen käynyt läpi. Enkä tiedä, onko hän vieläkään ollut täysin rehellinen. Luultavasti ainakin kaunistellut ja vähätellyt tapahtuneita. Päällisin puolin kaikki on ennallaan, mutta sisällä kaikki on toisin. En tiedä, voinko koskaan enää luottaa häneen tai tuntea niin kuin joskus tunsin.

Kuulun siihen, ilmeisesti vähemmistöön, joiden mielestä rehellisyys, totuus ja asioiden perinpohjainen selvittäminen on tärkeämpiä kuin toisen omistaminen tai se, että kaikki näyttää ja tuntuu kivalta.

Miksi miehen pitää sitten esittää sinulle että asiat ovat hyvin ja kaikki on kivasti?

Minulla on avoinsuhde ja voin sanoa että ollaan aidosti puhuttu mitä ITSE haluaa ja mistä KUMPPANI pitää.

Et SINÄ voi tehdä rajavetoa mikä on ok ja päättää kumppanin himoista, hän on vuosien aikana elänyt niitä -tietää ettet tahdo hänen niin tekevän, mutta hänellä on se oikeus. Sinä vaan päätät rajoittaa sen. Onko sinulla se oikeus?

Hän tahtoo elää kanssasi. Entä jos lasket moraaliohjeesi ja kysyt mieheltä mitä hän tahtoo?

Tämä on ainoa tapa saada suhde lujaksi ja voitte lopettaa toisen pakottamisen omaan tahtoon, kuuluu olla yhteinen suhde (ei avoin) vaan päättää onko sinusta tähän liittoon jos kumppani tahtoo jotain muuta!

En ole tuo jolle vastasit mutta mietin vaan että en minä ainakaan mitään rajoita. Kumppani voi ihan itse valita mikä on hänelle tärkeää, himojen toteuttaminen suhteen ulkopuolella vai se suhde. En käske enkä rajoita, saa ihan vapaasti lähteä toteuttamaan himojaan, jos ne ovat tärkeämpiä kuin suhde. Hänhän ei itsekään haluaisi minun kirmaavan ties missä suhteen ulkopuolisissa kuvioissa, joten tilanne on mielestäni ihan tasainen. Jos toinen on vapaan suhteen ihminen ja toinen ei, niin silloin ei ehkä kannata pariutua.

Minä olen se, jolle tuo sinua edellinen vastasi. Jälkimmäisen kommentin kanssa olen aika samoilla linjoilla. Aiempaa kommenttia en suoraan sanoen ymmärtänyt. Sitähän minä juuri ihmettelin, että miksi pitää lakaista asiat maton alle ja kuvitella, että kaikki on hyvin. En ymmärrä sellaista, koska arvostan rehellisyyttä. Enkä minä ole se, joka tässä suhteessa on toista rajoittanut, päinvastoin.

Sehän tässä tuon valehtelun lisäksi pänniikin. Eikö sen kuitenkin pitäisi mennä niin, että kummallakin on samat oikeudet ja velvollisuudet? Vai suostuisiko joku vapaaehtoisesti suhteeseen, jossa toinen saa salassa hypätä vieraissa ja valehdella siitä, mutta itselläsi ei ole samoja oikeuksia, vaan sinun on oltava hyperuskollinen ja kaikesta ihmisen normaalista sosiaalisesta elämästä saat osaksesi mustasukkaisuuskohtauksia? Koska siitähän on kyse tässä omassa tapauksessani (ja varmasti useassa muussakin), että toinen elää täysin eri periaatteiden ja sääntöjen mukaan kuin mitä odottaa toiselta. Meillä oli täydelliset kaksoisstandardit tässä suhteessa.

Minä olisin meistä ollut se, joka olisi voinut suostua myös avoimeen suhteeseen, JOS näin olisi sovittu. Reilu peli, samat säännöt molemmille, ja rehellisyys. Mutta ei, hän valitsi syytellä minua kaikesta, mitä ei olisi tullut mieleenikään tehdä, ja samaan aikaan itse petti, uskoakseni täysin suunnitellusti vielä. Kyllä se kasvattaa melkoista katkeruutta.

Minusta noita vapaita suhteita ei kannata tähän asiaan sekoittaa, koska silloin ei käsittääkseni ole kyse pettämisestä.

Joo no et ole ainut joka ei ihan ymmärrä noita avoimen suhteilijan filosofointeja. Niistä puuttuu olennainen konkretia ja ne sisältävät ihan ihmeellisiä olettamuksia toisten suhteista. Esim. minä nyt yhdestä kommentista luin ettei olla miehen kanssa puhuttu mistä kumpikin tykkää, tai että minä rajoitan ja mies yrittää elää rajojen mukaan. En tiedä mistä hankkii tuota disinformaatiota koko ajan. Luuleko kenties keskustelevansa vain yhden ihmisen kanssa, siitäkin huolimatta että olen itse tähdentänyt että en ole sama...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että summa summarum, paras suhtautuminen petetyksi tulleen tuskiin on vain toivotella voimia?

Miten te muuut petetyksitulleet ootte päässeet siitä yli? Ootteko miten sinut asian kanssa nyt ja kauanko siihen meni?

En ole päässyt yli, koska en ole saanut puhua asioita halki, poikki ja pinoon. Pettämisen voisin antaa anteeksi, mutta vuosien valehtelua ja kertomattomuutta... en tiedä pystynkö. Ja kun toiselle se on nyt jo unohdettu asia eikä hän suostu asiasta puhumaan, eikä tajua miltä minusta tuntuu tai mitä olen käynyt läpi. Enkä tiedä, onko hän vieläkään ollut täysin rehellinen. Luultavasti ainakin kaunistellut ja vähätellyt tapahtuneita. Päällisin puolin kaikki on ennallaan, mutta sisällä kaikki on toisin. En tiedä, voinko koskaan enää luottaa häneen tai tuntea niin kuin joskus tunsin.

Kuulun siihen, ilmeisesti vähemmistöön, joiden mielestä rehellisyys, totuus ja asioiden perinpohjainen selvittäminen on tärkeämpiä kuin toisen omistaminen tai se, että kaikki näyttää ja tuntuu kivalta.

Miksi miehen pitää sitten esittää sinulle että asiat ovat hyvin ja kaikki on kivasti?

Minulla on avoinsuhde ja voin sanoa että ollaan aidosti puhuttu mitä ITSE haluaa ja mistä KUMPPANI pitää.

Et SINÄ voi tehdä rajavetoa mikä on ok ja päättää kumppanin himoista, hän on vuosien aikana elänyt niitä -tietää ettet tahdo hänen niin tekevän, mutta hänellä on se oikeus. Sinä vaan päätät rajoittaa sen. Onko sinulla se oikeus?

Hän tahtoo elää kanssasi. Entä jos lasket moraaliohjeesi ja kysyt mieheltä mitä hän tahtoo?

Tämä on ainoa tapa saada suhde lujaksi ja voitte lopettaa toisen pakottamisen omaan tahtoon, kuuluu olla yhteinen suhde (ei avoin) vaan päättää onko sinusta tähän liittoon jos kumppani tahtoo jotain muuta!

En ole tuo jolle vastasit mutta mietin vaan että en minä ainakaan mitään rajoita. Kumppani voi ihan itse valita mikä on hänelle tärkeää, himojen toteuttaminen suhteen ulkopuolella vai se suhde. En käske enkä rajoita, saa ihan vapaasti lähteä toteuttamaan himojaan, jos ne ovat tärkeämpiä kuin suhde. Hänhän ei itsekään haluaisi minun kirmaavan ties missä suhteen ulkopuolisissa kuvioissa, joten tilanne on mielestäni ihan tasainen. Jos toinen on vapaan suhteen ihminen ja toinen ei, niin silloin ei ehkä kannata pariutua.

Minä olen se, jolle tuo sinua edellinen vastasi. Jälkimmäisen kommentin kanssa olen aika samoilla linjoilla. Aiempaa kommenttia en suoraan sanoen ymmärtänyt. Sitähän minä juuri ihmettelin, että miksi pitää lakaista asiat maton alle ja kuvitella, että kaikki on hyvin. En ymmärrä sellaista, koska arvostan rehellisyyttä. Enkä minä ole se, joka tässä suhteessa on toista rajoittanut, päinvastoin.

Sehän tässä tuon valehtelun lisäksi pänniikin. Eikö sen kuitenkin pitäisi mennä niin, että kummallakin on samat oikeudet ja velvollisuudet? Vai suostuisiko joku vapaaehtoisesti suhteeseen, jossa toinen saa salassa hypätä vieraissa ja valehdella siitä, mutta itselläsi ei ole samoja oikeuksia, vaan sinun on oltava hyperuskollinen ja kaikesta ihmisen normaalista sosiaalisesta elämästä saat osaksesi mustasukkaisuuskohtauksia? Koska siitähän on kyse tässä omassa tapauksessani (ja varmasti useassa muussakin), että toinen elää täysin eri periaatteiden ja sääntöjen mukaan kuin mitä odottaa toiselta. Meillä oli täydelliset kaksoisstandardit tässä suhteessa.

Minä olisin meistä ollut se, joka olisi voinut suostua myös avoimeen suhteeseen, JOS näin olisi sovittu. Reilu peli, samat säännöt molemmille, ja rehellisyys. Mutta ei, hän valitsi syytellä minua kaikesta, mitä ei olisi tullut mieleenikään tehdä, ja samaan aikaan itse petti, uskoakseni täysin suunnitellusti vielä. Kyllä se kasvattaa melkoista katkeruutta.

Minusta noita vapaita suhteita ei kannata tähän asiaan sekoittaa, koska silloin ei käsittääkseni ole kyse pettämisestä.

Joo no et ole ainut joka ei ihan ymmärrä noita avoimen suhteilijan filosofointeja. Niistä puuttuu olennainen konkretia ja ne sisältävät ihan ihmeellisiä olettamuksia toisten suhteista. Esim. minä nyt yhdestä kommentista luin ettei olla miehen kanssa puhuttu mistä kumpikin tykkää, tai että minä rajoitan ja mies yrittää elää rajojen mukaan. En tiedä mistä hankkii tuota disinformaatiota koko ajan. Luuleko kenties keskustelevansa vain yhden ihmisen kanssa, siitäkin huolimatta että olen itse tähdentänyt että en ole sama...

Niin ja lisään vielä, että vaikka olisi luullut tarkennuksistani huolimatta puhuvansa sinun kanssasi niin eihän nuo olettamukset sinunkaan kohdalla päde, joten en vaan ymmärrä mistä nuo horinat kumpuavat.

Kenties tällä avoimella suhteilijalla on olettamus, että pettäminen johtuu siitä että toinen on rajoittanut pettäjän seksuaalisuutta. Mutta kun joku voi pettää silti vaikka seksiä olisi määrällisesti ja laadullisesti tarpeeksi, ja vaikka ei edes olisi niin pettäminenkö asian parantaa? Jos pettää niin silloin on periaatteessa valmis eroamaan, koska harva siitä selviää. Etenkään jos ei asiaa voida oikeasti puhua läpi. Pettäjän päätä ei myöskään tarvitse suhteettomasti silitellä, koska jos sopimus on ollut se ettei muiden kanssa olla niin kyllä sen pitäisi koskea molempia, ja kyllä siinä on ihan molemmat samoilla linjoilla olleet. Eli pettäjä on tehnyt väärin, pettänyt luottamuksen ja rikkonut _yhteiset_ rajat. Ihmiset tekevät virheitä, mutta jos asiasta ei voi edes puhua virheenä ja vääränä tekona (kuten ilmeisesti tämä avoin suhteilija ajattelee...?) niin se on vinksahtanutta.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavani parisuhde on päättynyt pettämiseen ja hän itkee sitä haukkuen eksäänsä.

Olenko ihan tunnekylmä, kun koetan tuoda asiaan pohtimista, että ehkä pettäjällä ei ollut ollenkaan tarkoitus loukata häntä, ehkä syyt pettämiselle ovat jossakin muualla?

Vai auttaisiko paremmin vain voivotella tilannetta ja yhtyä haukkujiin?

Päätarkoitus ei varmaan ole ollut loukata, mutta jos on mennyt pettämään, niin ei liiemmin ole toisaalta välittänyt siitä että loukkaa.

Keskenkasvuisia kostopettäjiä lukuunottamatta pettämisen syy harvemmin on ensisijaisesti toisen loukkaaminen. Kuitenkin on päättänyt tehdä jotakin toista syvästi loukkaavaa, joten mitä väliä sillä on onko ollut "tarkoitus" loukata. En varmaan pääsisi itse pettämisestä yli, koska luottamus ei tulisi takasin enää. Tapaus, jossa toisen TARKOITUS on loukata, olisi oikeastaan tosi helppo. Sitten ei edes tarvitsisi miettiä pitäiskö yrittää päästä yli. Jos toinen oikein tarkoituksella loukkaa mahdollisimman pahasti, niin eipä niin vastenmielisen ihmisen kanssa edes haluaisi yrittää enää.