Lue keskustelun säännöt.
Onko mulla enää äitiä :(
28.12.2017 |
Äitini oli sanonut miehelleni, että mieheni ei pidä kuunnella minua vaan lähteä äidilleni lastemme kanssa, kun mä en halunnut lähteä, eikä mulla ollut mitään sitä vastaan, että mies menisi. Lisäksi äitini oli antanut miehen ymmärtää, että pitää minua syyllisenä miehen päätökseen, ettei mieskään mennyt.
Normaaliperheessähän äidille voisi vain soittaa ja sanoa, että äläpäs syyttele sellaisia, joissa ei ole syytä, eli minua, ja normaali äiti olisi pahoillaan, että menikin syyttämään minua ja ihmettelisi sitten ekskenään, miksei kukaan tullut. Mieheltä se ei ollut edes äitiäni vastaan milläänlailla, minun sinne piti olla alunperin menossa lasten kanssa, mutta äiti suututti minut toisella asialla ensin, jolloin sanoin, että en tule. Koska äiti ei myöntänyt olevansa väärässä.
Mutta mun on aivan turha soittaa äidille, se ei tajua, että ei mulla ole mitään tuollaista valtaa (eikä intressiä) mieheeni käskeä häntä.
Kommentit (798)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti rakastan vain äitiäni ja haluaisin halata häntä vaikka täällä palstalla käyttäydynkin huonosti. Onneksi äitini ei tiedä sitä.
apIhanaa inhimmillisyyttä sinun taholtasi kerrankin. Jos siis olet oikea ap. Nyt saat myötätuntoni.
Ai ett sitten ollutkaan oikea ap. No katsos, tällainen käyttäytyminen saisi sitä myötätuntoa aikaan eikä se mielipuolinen jankkaaminen ja raivoaminen. Mene itseesi.
Miksi sinun pitää antaa myötätuntoa itseäsi mielisteleville ihmisille, eikä sitä ansaitseville?
ap
Ethän sinä ole minua mielistellyt. Kuvittelin vain (tyhmä minä) että sinussa olisi sittenkin jonkinlaisen normaalin ihmisen piirteitä. Anteeksi kun olin väärässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieheni tuki vaikeina aikoinani on ollut munulle kultaakin kalliimpaa. Ihanaa huomata kuinka aurinko paistaa virran vastarannalla.
ap
Tämä en ollut minä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti rakastan vain äitiäni ja haluaisin halata häntä vaikka täällä palstalla käyttäydynkin huonosti. Onneksi äitini ei tiedä sitä.
apIhanaa inhimmillisyyttä sinun taholtasi kerrankin. Jos siis olet oikea ap. Nyt saat myötätuntoni.
Ai ett sitten ollutkaan oikea ap. No katsos, tällainen käyttäytyminen saisi sitä myötätuntoa aikaan eikä se mielipuolinen jankkaaminen ja raivoaminen. Mene itseesi.
Miksi sinun pitää antaa myötätuntoa itseäsi mielisteleville ihmisille, eikä sitä ansaitseville?
apEthän sinä ole minua mielistellyt. Kuvittelin vain (tyhmä minä) että sinussa olisi sittenkin jonkinlaisen normaalin ihmisen piirteitä. Anteeksi kun olin väärässä.
En olekaan, mutta sinua mielisteli se valepuhe. Jos minä tuntuisin niin, voisin sanoa niin. En kaipaa sanoa niin, vaikken tunne niin, jotta sinä voit olla mua kohtaan myötätuntoinen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että monien vuosien täällä palstailun johdosta oivalsit juuri tästä ketjusta juuri nyt, että äitisi ei aio pyytää anteeksi eikä aio myönnä virheitään koskaan?
No en tästä ketjusta, vaan oliko se eilen vai toissapäivänä. Mutta mietin silti mitä nyt? Kun voinkin elää nähden, että äiti ei myönnä tuollaista asiaa. Miten se auttaa minua? Miten se voi pieneltä osin ensin (myöhemmin ehkä isommin, jos siitä alkaa lumipallo) auttaa elämääni paranemaan? Ja jos elämäni paranee, milloin se näkyisi paranemisena suhtautumisessa lapsiini?
apEilen vielä haukuit miestäsi ja äitiäsi. Joten et sinä sitä ainakaan vielä eilen ollut ymmärtänyt.
Ja miksi en haukkuisi ihmisiä, jotka eivät voi myöntää, että ovat väärässä, ottaen huomioon, että se aina aiemmin tarkoitti minulle, että siinä tapauksessa he ovat oikeassa, tai minun pitäisi sorvata se niin kuin he olisivat ja se oli ihan tosi vaikeaa, luonnollisestikin, kun he eivät aina olleet.
apEt voi haukkua heitä, koska sinä olet aivan samanlainen itsekin. Et myönnä virheitäsi, etkä pyydä anteeksi.
Kyllä mä pystyn heitä paremmin myöntämään, että olen väärässä. Osoita, missä olen väärässä, niin katsotaan, myönnänkö.
apMiksi mun pitäisi osoittaa sulle yhtään mitään? Sun pitäisi sanoa tuo sun äidille, miehelle ja lapsille.
No missähän mun äiti esim. voisi osoittaa, että en ole myöntänyt olleeni väärässä? Tai mies?
ap
En minä sitä voi tietää. Mutta kysy ihmeessä heiltä. Kyllä he varmasti osaavat sanoa missä olet väärin tehnyt, etkä ole myöntänyt virhettäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että monien vuosien täällä palstailun johdosta oivalsit juuri tästä ketjusta juuri nyt, että äitisi ei aio pyytää anteeksi eikä aio myönnä virheitään koskaan?
No en tästä ketjusta, vaan oliko se eilen vai toissapäivänä. Mutta mietin silti mitä nyt? Kun voinkin elää nähden, että äiti ei myönnä tuollaista asiaa. Miten se auttaa minua? Miten se voi pieneltä osin ensin (myöhemmin ehkä isommin, jos siitä alkaa lumipallo) auttaa elämääni paranemaan? Ja jos elämäni paranee, milloin se näkyisi paranemisena suhtautumisessa lapsiini?
apEilen vielä haukuit miestäsi ja äitiäsi. Joten et sinä sitä ainakaan vielä eilen ollut ymmärtänyt.
Ja miksi en haukkuisi ihmisiä, jotka eivät voi myöntää, että ovat väärässä, ottaen huomioon, että se aina aiemmin tarkoitti minulle, että siinä tapauksessa he ovat oikeassa, tai minun pitäisi sorvata se niin kuin he olisivat ja se oli ihan tosi vaikeaa, luonnollisestikin, kun he eivät aina olleet.
apEt voi haukkua heitä, koska sinä olet aivan samanlainen itsekin. Et myönnä virheitäsi, etkä pyydä anteeksi.
Kyllä mä pystyn heitä paremmin myöntämään, että olen väärässä. Osoita, missä olen väärässä, niin katsotaan, myönnänkö.
apMiksi mun pitäisi osoittaa sulle yhtään mitään? Sun pitäisi sanoa tuo sun äidille, miehelle ja lapsille.
No missähän mun äiti esim. voisi osoittaa, että en ole myöntänyt olleeni väärässä? Tai mies?
apEn minä sitä voi tietää. Mutta kysy ihmeessä heiltä. Kyllä he varmasti osaavat sanoa missä olet väärin tehnyt, etkä ole myöntänyt virhettäsi.
Nyt on puhe siitä, että henkilö on väärässä, eikä myönnä sitä. Se on eri asia, kuin subjektiivinen kokemus väärästä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että monien vuosien täällä palstailun johdosta oivalsit juuri tästä ketjusta juuri nyt, että äitisi ei aio pyytää anteeksi eikä aio myönnä virheitään koskaan?
No en tästä ketjusta, vaan oliko se eilen vai toissapäivänä. Mutta mietin silti mitä nyt? Kun voinkin elää nähden, että äiti ei myönnä tuollaista asiaa. Miten se auttaa minua? Miten se voi pieneltä osin ensin (myöhemmin ehkä isommin, jos siitä alkaa lumipallo) auttaa elämääni paranemaan? Ja jos elämäni paranee, milloin se näkyisi paranemisena suhtautumisessa lapsiini?
apEilen vielä haukuit miestäsi ja äitiäsi. Joten et sinä sitä ainakaan vielä eilen ollut ymmärtänyt.
Ja miksi en haukkuisi ihmisiä, jotka eivät voi myöntää, että ovat väärässä, ottaen huomioon, että se aina aiemmin tarkoitti minulle, että siinä tapauksessa he ovat oikeassa, tai minun pitäisi sorvata se niin kuin he olisivat ja se oli ihan tosi vaikeaa, luonnollisestikin, kun he eivät aina olleet.
apEt voi haukkua heitä, koska sinä olet aivan samanlainen itsekin. Et myönnä virheitäsi, etkä pyydä anteeksi.
Kyllä mä pystyn heitä paremmin myöntämään, että olen väärässä. Osoita, missä olen väärässä, niin katsotaan, myönnänkö.
apMiksi mun pitäisi osoittaa sulle yhtään mitään? Sun pitäisi sanoa tuo sun äidille, miehelle ja lapsille.
No missähän mun äiti esim. voisi osoittaa, että en ole myöntänyt olleeni väärässä? Tai mies?
apEn minä sitä voi tietää. Mutta kysy ihmeessä heiltä. Kyllä he varmasti osaavat sanoa missä olet väärin tehnyt, etkä ole myöntänyt virhettäsi.
Sitäpaitsi, en minäkään odota, että väärässä oleva ihminen kysyy minulta oliko väärässä, heti kun joku on väärässä, sanon sen hänelle. Mies ja äiti saavat toimia samalla lailla. Jos on jotain ongelmaa, aukaiskoon suunsa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että monien vuosien täällä palstailun johdosta oivalsit juuri tästä ketjusta juuri nyt, että äitisi ei aio pyytää anteeksi eikä aio myönnä virheitään koskaan?
No en tästä ketjusta, vaan oliko se eilen vai toissapäivänä. Mutta mietin silti mitä nyt? Kun voinkin elää nähden, että äiti ei myönnä tuollaista asiaa. Miten se auttaa minua? Miten se voi pieneltä osin ensin (myöhemmin ehkä isommin, jos siitä alkaa lumipallo) auttaa elämääni paranemaan? Ja jos elämäni paranee, milloin se näkyisi paranemisena suhtautumisessa lapsiini?
apEilen vielä haukuit miestäsi ja äitiäsi. Joten et sinä sitä ainakaan vielä eilen ollut ymmärtänyt.
Ja miksi en haukkuisi ihmisiä, jotka eivät voi myöntää, että ovat väärässä, ottaen huomioon, että se aina aiemmin tarkoitti minulle, että siinä tapauksessa he ovat oikeassa, tai minun pitäisi sorvata se niin kuin he olisivat ja se oli ihan tosi vaikeaa, luonnollisestikin, kun he eivät aina olleet.
apEt voi haukkua heitä, koska sinä olet aivan samanlainen itsekin. Et myönnä virheitäsi, etkä pyydä anteeksi.
Kyllä mä pystyn heitä paremmin myöntämään, että olen väärässä. Osoita, missä olen väärässä, niin katsotaan, myönnänkö.
apMiksi mun pitäisi osoittaa sulle yhtään mitään? Sun pitäisi sanoa tuo sun äidille, miehelle ja lapsille.
No missähän mun äiti esim. voisi osoittaa, että en ole myöntänyt olleeni väärässä? Tai mies?
apEn minä sitä voi tietää. Mutta kysy ihmeessä heiltä. Kyllä he varmasti osaavat sanoa missä olet väärin tehnyt, etkä ole myöntänyt virhettäsi.
Nyt on puhe siitä, että henkilö on väärässä, eikä myönnä sitä. Se on eri asia, kuin subjektiivinen kokemus väärästä.
ap
Juuri niin. Kysy heiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että monien vuosien täällä palstailun johdosta oivalsit juuri tästä ketjusta juuri nyt, että äitisi ei aio pyytää anteeksi eikä aio myönnä virheitään koskaan?
No en tästä ketjusta, vaan oliko se eilen vai toissapäivänä. Mutta mietin silti mitä nyt? Kun voinkin elää nähden, että äiti ei myönnä tuollaista asiaa. Miten se auttaa minua? Miten se voi pieneltä osin ensin (myöhemmin ehkä isommin, jos siitä alkaa lumipallo) auttaa elämääni paranemaan? Ja jos elämäni paranee, milloin se näkyisi paranemisena suhtautumisessa lapsiini?
apEilen vielä haukuit miestäsi ja äitiäsi. Joten et sinä sitä ainakaan vielä eilen ollut ymmärtänyt.
Ja miksi en haukkuisi ihmisiä, jotka eivät voi myöntää, että ovat väärässä, ottaen huomioon, että se aina aiemmin tarkoitti minulle, että siinä tapauksessa he ovat oikeassa, tai minun pitäisi sorvata se niin kuin he olisivat ja se oli ihan tosi vaikeaa, luonnollisestikin, kun he eivät aina olleet.
apEt voi haukkua heitä, koska sinä olet aivan samanlainen itsekin. Et myönnä virheitäsi, etkä pyydä anteeksi.
Kyllä mä pystyn heitä paremmin myöntämään, että olen väärässä. Osoita, missä olen väärässä, niin katsotaan, myönnänkö.
apMiksi mun pitäisi osoittaa sulle yhtään mitään? Sun pitäisi sanoa tuo sun äidille, miehelle ja lapsille.
No missähän mun äiti esim. voisi osoittaa, että en ole myöntänyt olleeni väärässä? Tai mies?
apEn minä sitä voi tietää. Mutta kysy ihmeessä heiltä. Kyllä he varmasti osaavat sanoa missä olet väärin tehnyt, etkä ole myöntänyt virhettäsi.
Nyt on puhe siitä, että henkilö on väärässä, eikä myönnä sitä. Se on eri asia, kuin subjektiivinen kokemus väärästä.
apJuuri niin. Kysy heiltä.
En kysy. Niin kauan, kun he eivät väitä mun olevan väärässä, oletan, että heillä on kaikki kanssani ok. Aukaiskoot itse suunsa, jos on kanssani jotain ongelmia. Niin mäkin teen heille.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei nyt oikein voida arvioida tätä, kun ei tiedetä taustaa, että miten ja miksi se äitisi nyt tällä kertaa sinut suututti.
Tämä vatipää on jo kolme päivää täällä jankuttanut samaa asiaa, että kyllä tiedetään. Usko pois, mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Äitihullu nyt vaan vetää hernettä nokkaan jokaisesta väärästä äänenpainostakin, minkä äitinsä vahngossa lausuu. Vituttaa tommonen marttyyrius. Kun minäminäminä ja olen oikeutettu ja yhyy. Siinä tiivistettynä jälleen kerran ja taas.
Vahingossa voinsanoa ihan mitä vaan, mutta sitten se ei ole enää vahinko, kun minä oikaisen asian. Kun kerron, miten se asia on, ei niin kuin hän "vahingossa" sanoi. Siitä eteenpäin se, etei ymmärrä tai myönnä olevansa väärässä on narsistista.
apNo älä oikaise!!! Älä vaadi myöntämisiä!!! Anna asian ja äitisi olla!!! Mikä vittu tässä on niin vaikeaa sulle?!? MIKSI SÄ JANKUTAT MONTA VUOTTA TÄTÄ SAMAA????
HALUAISIN OLLA VÄLEISSÄ, KÄSITÄTKÖ???????)) HALUATKO SÄ HYLÄTÄ ÄITISI NOIN VAIN???????
apJOS MUN ÄITINI VITUTTAIS MUA NOIN MONTA VUOTTA KUIN MITÄ SÄ OOT JANKANNUT TÄLLÄ PALSTALLA, NIIN KYLLÄ!!! EN PRKLE OLISI MISSÄÄN TEKEMISISSÄ ENÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!
Yleensä riitoihin tarvitaan kaksi, asenteesi on vaarallinen. Sitä paitsi haluan olla varma, että äitini on niin narsisti, ettei muutu, vai onko vain tyhmä ettei muutu (sama asia, tarpeeksi satuttavaa silti), ennen kuin homma on finito.
ap
Mites se vaihtoehto jossa sinä olet ongelman ydin ei äitisi. Käykö tämä pienessä mielessä koskaan? Nimittäin näin "vierestä" seuranneena suurin ongelma äitisuhteessasi on sinun mielenterveydelliset haastesi ja kyvyttömyytesi nähdä niiden vaikutusta elämääsi (äitisi, miehesi, lapsesi, se joku mies jostain terapia tms ryhmästä, isäsi vaimo jne). Ainoa yhdistävä tekijä ihmissuhdeongelmissasibolet sinä itse, mutta silti vika on maagisesti aina muissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti rakastan vain äitiäni ja haluaisin halata häntä vaikka täällä palstalla käyttäydynkin huonosti. Onneksi äitini ei tiedä sitä.
apIhanaa inhimmillisyyttä sinun taholtasi kerrankin. Jos siis olet oikea ap. Nyt saat myötätuntoni.
Ai ett sitten ollutkaan oikea ap. No katsos, tällainen käyttäytyminen saisi sitä myötätuntoa aikaan eikä se mielipuolinen jankkaaminen ja raivoaminen. Mene itseesi.
Miksi sinun pitää antaa myötätuntoa itseäsi mielisteleville ihmisille, eikä sitä ansaitseville?
apEthän sinä ole minua mielistellyt. Kuvittelin vain (tyhmä minä) että sinussa olisi sittenkin jonkinlaisen normaalin ihmisen piirteitä. Anteeksi kun olin väärässä.
En olekaan, mutta sinua mielisteli se valepuhe. Jos minä tuntuisin niin, voisin sanoa niin. En kaipaa sanoa niin, vaikken tunne niin, jotta sinä voit olla mua kohtaan myötätuntoinen.
ap
Joskus minusta tuntuu siltä että olisi mukava oikeasti auttaa sinua. Yleensä saat minut raivon partaalle omalla sokeudellasi. Sen vuoksi tämä keskustelu on niin kovin hedelmätöntä. Olet kuitenkin minun ikäiseni ja joskus tunnen myötätuntoakin sinua kohtaan. Olen seurannut kirjoittelujasi jo varmaan puolitoista vuotta ja tarjouduin joskus tutustumista ja apua siivoukseen. En tiedä miksi, mutta olisin oikeasti valmis ystäväksi ja avuksi. Ehkä et sitä kaipaa, vaan vietät kaiken aikasi analysoimassa äitiäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei nyt oikein voida arvioida tätä, kun ei tiedetä taustaa, että miten ja miksi se äitisi nyt tällä kertaa sinut suututti.
Tämä vatipää on jo kolme päivää täällä jankuttanut samaa asiaa, että kyllä tiedetään. Usko pois, mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Äitihullu nyt vaan vetää hernettä nokkaan jokaisesta väärästä äänenpainostakin, minkä äitinsä vahngossa lausuu. Vituttaa tommonen marttyyrius. Kun minäminäminä ja olen oikeutettu ja yhyy. Siinä tiivistettynä jälleen kerran ja taas.
Vahingossa voinsanoa ihan mitä vaan, mutta sitten se ei ole enää vahinko, kun minä oikaisen asian. Kun kerron, miten se asia on, ei niin kuin hän "vahingossa" sanoi. Siitä eteenpäin se, etei ymmärrä tai myönnä olevansa väärässä on narsistista.
apNo älä oikaise!!! Älä vaadi myöntämisiä!!! Anna asian ja äitisi olla!!! Mikä vittu tässä on niin vaikeaa sulle?!? MIKSI SÄ JANKUTAT MONTA VUOTTA TÄTÄ SAMAA????
HALUAISIN OLLA VÄLEISSÄ, KÄSITÄTKÖ???????)) HALUATKO SÄ HYLÄTÄ ÄITISI NOIN VAIN???????
apJOS MUN ÄITINI VITUTTAIS MUA NOIN MONTA VUOTTA KUIN MITÄ SÄ OOT JANKANNUT TÄLLÄ PALSTALLA, NIIN KYLLÄ!!! EN PRKLE OLISI MISSÄÄN TEKEMISISSÄ ENÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!
Yleensä riitoihin tarvitaan kaksi, asenteesi on vaarallinen. Sitä paitsi haluan olla varma, että äitini on niin narsisti, ettei muutu, vai onko vain tyhmä ettei muutu (sama asia, tarpeeksi satuttavaa silti), ennen kuin homma on finito.
apMites se vaihtoehto jossa sinä olet ongelman ydin ei äitisi. Käykö tämä pienessä mielessä koskaan? Nimittäin näin "vierestä" seuranneena suurin ongelma äitisuhteessasi on sinun mielenterveydelliset haastesi ja kyvyttömyytesi nähdä niiden vaikutusta elämääsi (äitisi, miehesi, lapsesi, se joku mies jostain terapia tms ryhmästä, isäsi vaimo jne). Ainoa yhdistävä tekijä ihmissuhdeongelmissasibolet sinä itse, mutta silti vika on maagisesti aina muissa.
Joo, voin harkita sitä, jos joku kertoo perustellen, missä asiassa olen väärässä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että monien vuosien täällä palstailun johdosta oivalsit juuri tästä ketjusta juuri nyt, että äitisi ei aio pyytää anteeksi eikä aio myönnä virheitään koskaan?
No en tästä ketjusta, vaan oliko se eilen vai toissapäivänä. Mutta mietin silti mitä nyt? Kun voinkin elää nähden, että äiti ei myönnä tuollaista asiaa. Miten se auttaa minua? Miten se voi pieneltä osin ensin (myöhemmin ehkä isommin, jos siitä alkaa lumipallo) auttaa elämääni paranemaan? Ja jos elämäni paranee, milloin se näkyisi paranemisena suhtautumisessa lapsiini?
apEilen vielä haukuit miestäsi ja äitiäsi. Joten et sinä sitä ainakaan vielä eilen ollut ymmärtänyt.
Ja miksi en haukkuisi ihmisiä, jotka eivät voi myöntää, että ovat väärässä, ottaen huomioon, että se aina aiemmin tarkoitti minulle, että siinä tapauksessa he ovat oikeassa, tai minun pitäisi sorvata se niin kuin he olisivat ja se oli ihan tosi vaikeaa, luonnollisestikin, kun he eivät aina olleet.
apEt voi haukkua heitä, koska sinä olet aivan samanlainen itsekin. Et myönnä virheitäsi, etkä pyydä anteeksi.
Kyllä mä pystyn heitä paremmin myöntämään, että olen väärässä. Osoita, missä olen väärässä, niin katsotaan, myönnänkö.
apMiksi mun pitäisi osoittaa sulle yhtään mitään? Sun pitäisi sanoa tuo sun äidille, miehelle ja lapsille.
No missähän mun äiti esim. voisi osoittaa, että en ole myöntänyt olleeni väärässä? Tai mies?
apEn minä sitä voi tietää. Mutta kysy ihmeessä heiltä. Kyllä he varmasti osaavat sanoa missä olet väärin tehnyt, etkä ole myöntänyt virhettäsi.
Nyt on puhe siitä, että henkilö on väärässä, eikä myönnä sitä. Se on eri asia, kuin subjektiivinen kokemus väärästä.
apJuuri niin. Kysy heiltä.
En kysy. Niin kauan, kun he eivät väitä mun olevan väärässä, oletan, että heillä on kaikki kanssani ok. Aukaiskoot itse suunsa, jos on kanssani jotain ongelmia. Niin mäkin teen heille.
ap
He ovat hiljaa, koska et ole koskaan ennenkään myöntänyt olevasi väärässä. Syytät vain heitä kaikesta. Ei sinun kanssasi voi keskustella, koska raivoat aina. Heidän tarvitsisi pyytää sinulta anteeksi joka päivä, että olisit ”tyytyväinen”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että monien vuosien täällä palstailun johdosta oivalsit juuri tästä ketjusta juuri nyt, että äitisi ei aio pyytää anteeksi eikä aio myönnä virheitään koskaan?
No en tästä ketjusta, vaan oliko se eilen vai toissapäivänä. Mutta mietin silti mitä nyt? Kun voinkin elää nähden, että äiti ei myönnä tuollaista asiaa. Miten se auttaa minua? Miten se voi pieneltä osin ensin (myöhemmin ehkä isommin, jos siitä alkaa lumipallo) auttaa elämääni paranemaan? Ja jos elämäni paranee, milloin se näkyisi paranemisena suhtautumisessa lapsiini?
apEilen vielä haukuit miestäsi ja äitiäsi. Joten et sinä sitä ainakaan vielä eilen ollut ymmärtänyt.
Ja miksi en haukkuisi ihmisiä, jotka eivät voi myöntää, että ovat väärässä, ottaen huomioon, että se aina aiemmin tarkoitti minulle, että siinä tapauksessa he ovat oikeassa, tai minun pitäisi sorvata se niin kuin he olisivat ja se oli ihan tosi vaikeaa, luonnollisestikin, kun he eivät aina olleet.
apEt voi haukkua heitä, koska sinä olet aivan samanlainen itsekin. Et myönnä virheitäsi, etkä pyydä anteeksi.
Kyllä mä pystyn heitä paremmin myöntämään, että olen väärässä. Osoita, missä olen väärässä, niin katsotaan, myönnänkö.
apMiksi mun pitäisi osoittaa sulle yhtään mitään? Sun pitäisi sanoa tuo sun äidille, miehelle ja lapsille.
No missähän mun äiti esim. voisi osoittaa, että en ole myöntänyt olleeni väärässä? Tai mies?
apEn minä sitä voi tietää. Mutta kysy ihmeessä heiltä. Kyllä he varmasti osaavat sanoa missä olet väärin tehnyt, etkä ole myöntänyt virhettäsi.
Nyt on puhe siitä, että henkilö on väärässä, eikä myönnä sitä. Se on eri asia, kuin subjektiivinen kokemus väärästä.
apJuuri niin. Kysy heiltä.
Olet oikeassa. Minun pitää kysyä. Kuinka en ole sitä ymmärtänyt aiemmin. Rakas mieheni ja äitini olisivat varmasti minua tukeneet tässäkin asiassa jos vain olisin ymmärtänyt kysyä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nythän olet päässyt tavoitteeseesi. Sinähän vihaat äitiäsi, joten nyt sinun on hyvä laittaa välit poikki kotonaan. Ja sen jälkeen voit lakata jankkaamisen asiasta tällä palstalla. Win win!
Ei tämä ole tavoitteeni, vaan se, että äitini rakastaisi minua. Sanoisi näissä kohdissa mitä pitääkin. Eli että ai, anteeksi, että syytin sinua jne.
Voi hyvät syssykät sentään, tätä ihmismieltä.
Montako kertaa sinä olet pahoittanut äitisi mielen ja montako kertaa on tullut pyydettyä anteeksi.
Jätä jo äitisi rauhaa ja anna hänen elää elämäänsä, ilman, että olisit riippakivenä. Ei mahda olla sinunkaan elämä olla ilon ja onnen täyteinen, kun saat tuostakin riidan sepitettyä.
Jos olen ollut väärässä jossain asiassa äidin suhteen, olen myöntänyt sen kyllä.
apOletko sinä pyytänyt äidiltäsi anteeksi sitä, että miehesi kanssa jouluna riideltyäsi soitit äidillesi, ja sotkit hänet asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, ja pilasit hänen joulunsa?
En usko. Normaali aikuinen ihminen ei muuten kerro vanhemmilleen erimielisyyksistään puolisonsa kanssa. Se ei ole hyväksi kenellekään.
Jos haluat oikeasti parantaa suhdetta äitiisi, ota tavaksi soittaa kerran viikossa. Et yhtään useammin. Silloin kysyt äitisi kuulumiset, ja kerrot lastesi kuulumiset. Positiivisessa sävyssä. Omasta elämästäsi älä valita. Jos tarvitset tukea, hanki se muualta. 70-vuotiaan ei tarvitse enää olla aikuisen lapsensa tukihenkilö. Nyt on aika, jolloin sinun kuuluu tukea äitiäsi. Jollet siihen pysty, anna äitisi olla rauhassa.
Eikä äitini pannut pahakseen sitä, että soitin. Hän luuli auttavansa mua valehtelemalla mulle.
ap
Tässä osuit nyt vihdoin asian ytimeen. Äitisi luuli auttavansa sinua. Hän siis halusi auttaa sinua ja hän tarkoitti hyvää. Ja tästä kiitokseksi sinä olet neljä päivää palstalla haukkunut ja solvannut äitiäsi. Ja juuri tätä sinut on moni ihminen yrittänyt saada käsittämään; että äitisi yritti lohduttaa sinua, hän halusi sinulle hyvää. Ja kiitoksena äitisi hyväntahtoisuudesta sinä olet kohdellut häntä kuin saastaa, olet kiukutellut hänelle kuin pikkulapsi näkemättä itsessäsi ja omassa käytöksessäsi mitään vikaa. Ja olet toki myös haukkunut pataluhaksi jokaisen, joka on yrittänyt saada sinut käsittämään tämän. Ja vieläkin kitiset ja vaadit äidiltäsi anteeksipyyntöä.
Ei millään pahalla, mutta olisiko nyt sinun aiheellista ottaa luuri kauniiseen käteen ja pyytää anteeksi äidiltäsi? Sinä tässä nyt kuitenkin olet hyvin epäreilusti ja ilkeästi häntä kohdellut. Jospa sinulla sitten vielä olisi äiti, jos alkaisit itse käyttäytymään tavalla, mitä häneltä vaadit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti rakastan vain äitiäni ja haluaisin halata häntä vaikka täällä palstalla käyttäydynkin huonosti. Onneksi äitini ei tiedä sitä.
apIhanaa inhimmillisyyttä sinun taholtasi kerrankin. Jos siis olet oikea ap. Nyt saat myötätuntoni.
Ai ett sitten ollutkaan oikea ap. No katsos, tällainen käyttäytyminen saisi sitä myötätuntoa aikaan eikä se mielipuolinen jankkaaminen ja raivoaminen. Mene itseesi.
Miksi sinun pitää antaa myötätuntoa itseäsi mielisteleville ihmisille, eikä sitä ansaitseville?
apEthän sinä ole minua mielistellyt. Kuvittelin vain (tyhmä minä) että sinussa olisi sittenkin jonkinlaisen normaalin ihmisen piirteitä. Anteeksi kun olin väärässä.
En olekaan, mutta sinua mielisteli se valepuhe. Jos minä tuntuisin niin, voisin sanoa niin. En kaipaa sanoa niin, vaikken tunne niin, jotta sinä voit olla mua kohtaan myötätuntoinen.
apJoskus minusta tuntuu siltä että olisi mukava oikeasti auttaa sinua. Yleensä saat minut raivon partaalle omalla sokeudellasi. Sen vuoksi tämä keskustelu on niin kovin hedelmätöntä. Olet kuitenkin minun ikäiseni ja joskus tunnen myötätuntoakin sinua kohtaan. Olen seurannut kirjoittelujasi jo varmaan puolitoista vuotta ja tarjouduin joskus tutustumista ja apua siivoukseen. En tiedä miksi, mutta olisin oikeasti valmis ystäväksi ja avuksi. Ehkä et sitä kaipaa, vaan vietät kaiken aikasi analysoimassa äitiäsi.
Ehkä näkisit mielelläsi minun menevän eteenpäin. Niin minäkin. Ja siis joo, sanoinpa passiivisesti itsestäni, mutta en mä yksinäni sitä ratkaise, ei mulla ois muuten ongelmia, vaan mansioni Karibialla.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin sekaisin? Olen täysin looginen.
apEikö sua yhtään ihmetytä, että kaikki muut ovat toista mieltä? Ei minkäänlainen kello kilkata, että ehkä mä olenkin väärässä?
Kuka tässä on sitä mieltä, että äitini oli oikeassa sanoessaan, mitä mieheni tarkoitti? Kun mies itsekin sanoi mulle, että ei tarkoittanut sitä, mitä äitini väitti, vaan sitä, miten minä asian käsitin.
apÄlä kiertele ja kaartele. Minä kysyin, että eikö yhtään ihmetytä, että tällä palstalla KAIKKI ovat toista mieltä sinun loogisuudestasi. Eikö mikään kello kilkata?
Voisitko antaa esimerkin epäloogisuudestani? Miksi uskoisin mielipiteitänne, jos missaatte jotain olennaista? Kuten sen, että äitini ei ikinä myönä virheitään eikä olevansa väärässä, mutta pakottaa läheisensä uskomaan sen valheellisen tavan suhtautua asioihin?
apEpäloogisuuttasi on kostaa äitisi käyttäytymistä kaikille muille. Miehellesi, lapsillesi ja jopa tällä palstalla tuntemattomille ihmisille. Enkä vieläkään ymmärrä, miksi kirjoitat tänne. Ainoa oikea mielipiteesi on sinun mielipiteesi. Sekä täällä netissä että irl. Mitä saat tästä?
Jos tämäkin tilanne ois laitettu mun syyksi, eli että oli ihan oikein miehen syyttää mua lapsen kiusaajaksi, niin en usko, että mulla ois voimia välittää muista. Silloin sitä tulee käyttäydyttyä ilkeästi toisia kohtaan, vaikka se onkin väärin. Mitä,se silloinkaan hyödyttää käyttäytyä hyvin muita kohtaan, kun itsellä on koko ajan paha olla?
ap
Miehesi ei syyttänyt! Hän vain heitti "läppää" jolla normaali mielenterveydellä varustetut koittavat kääntää lapsen ajatukset negatiivisista asioista. "Äitis vaan kiusaa, isäs vaan härnää, veljes vaan koittaa ärsyttää" TÄYSIN normaali heitto joka vain saa megalomaaniset mittasuhteet mielenterveysongelmaisen päässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että monien vuosien täällä palstailun johdosta oivalsit juuri tästä ketjusta juuri nyt, että äitisi ei aio pyytää anteeksi eikä aio myönnä virheitään koskaan?
No en tästä ketjusta, vaan oliko se eilen vai toissapäivänä. Mutta mietin silti mitä nyt? Kun voinkin elää nähden, että äiti ei myönnä tuollaista asiaa. Miten se auttaa minua? Miten se voi pieneltä osin ensin (myöhemmin ehkä isommin, jos siitä alkaa lumipallo) auttaa elämääni paranemaan? Ja jos elämäni paranee, milloin se näkyisi paranemisena suhtautumisessa lapsiini?
apEilen vielä haukuit miestäsi ja äitiäsi. Joten et sinä sitä ainakaan vielä eilen ollut ymmärtänyt.
Ja miksi en haukkuisi ihmisiä, jotka eivät voi myöntää, että ovat väärässä, ottaen huomioon, että se aina aiemmin tarkoitti minulle, että siinä tapauksessa he ovat oikeassa, tai minun pitäisi sorvata se niin kuin he olisivat ja se oli ihan tosi vaikeaa, luonnollisestikin, kun he eivät aina olleet.
apEt voi haukkua heitä, koska sinä olet aivan samanlainen itsekin. Et myönnä virheitäsi, etkä pyydä anteeksi.
Kyllä mä pystyn heitä paremmin myöntämään, että olen väärässä. Osoita, missä olen väärässä, niin katsotaan, myönnänkö.
apMiksi mun pitäisi osoittaa sulle yhtään mitään? Sun pitäisi sanoa tuo sun äidille, miehelle ja lapsille.
No missähän mun äiti esim. voisi osoittaa, että en ole myöntänyt olleeni väärässä? Tai mies?
apEn minä sitä voi tietää. Mutta kysy ihmeessä heiltä. Kyllä he varmasti osaavat sanoa missä olet väärin tehnyt, etkä ole myöntänyt virhettäsi.
Nyt on puhe siitä, että henkilö on väärässä, eikä myönnä sitä. Se on eri asia, kuin subjektiivinen kokemus väärästä.
apJuuri niin. Kysy heiltä.
En kysy. Niin kauan, kun he eivät väitä mun olevan väärässä, oletan, että heillä on kaikki kanssani ok. Aukaiskoot itse suunsa, jos on kanssani jotain ongelmia. Niin mäkin teen heille.
apHe ovat hiljaa, koska et ole koskaan ennenkään myöntänyt olevasi väärässä. Syytät vain heitä kaikesta. Ei sinun kanssasi voi keskustella, koska raivoat aina. Heidän tarvitsisi pyytää sinulta anteeksi joka päivä, että olisit ”tyytyväinen”.
Olen ollut niin väärässä. Anteeksi :(
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ei nyt oikein voida arvioida tätä, kun ei tiedetä taustaa, että miten ja miksi se äitisi nyt tällä kertaa sinut suututti.
Tämä vatipää on jo kolme päivää täällä jankuttanut samaa asiaa, että kyllä tiedetään. Usko pois, mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Äitihullu nyt vaan vetää hernettä nokkaan jokaisesta väärästä äänenpainostakin, minkä äitinsä vahngossa lausuu. Vituttaa tommonen marttyyrius. Kun minäminäminä ja olen oikeutettu ja yhyy. Siinä tiivistettynä jälleen kerran ja taas.
Vahingossa voinsanoa ihan mitä vaan, mutta sitten se ei ole enää vahinko, kun minä oikaisen asian. Kun kerron, miten se asia on, ei niin kuin hän "vahingossa" sanoi. Siitä eteenpäin se, etei ymmärrä tai myönnä olevansa väärässä on narsistista.
apNo älä oikaise!!! Älä vaadi myöntämisiä!!! Anna asian ja äitisi olla!!! Mikä vittu tässä on niin vaikeaa sulle?!? MIKSI SÄ JANKUTAT MONTA VUOTTA TÄTÄ SAMAA????
HALUAISIN OLLA VÄLEISSÄ, KÄSITÄTKÖ???????)) HALUATKO SÄ HYLÄTÄ ÄITISI NOIN VAIN???????
apJOS MUN ÄITINI VITUTTAIS MUA NOIN MONTA VUOTTA KUIN MITÄ SÄ OOT JANKANNUT TÄLLÄ PALSTALLA, NIIN KYLLÄ!!! EN PRKLE OLISI MISSÄÄN TEKEMISISSÄ ENÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!
Yleensä riitoihin tarvitaan kaksi, asenteesi on vaarallinen. Sitä paitsi haluan olla varma, että äitini on niin narsisti, ettei muutu, vai onko vain tyhmä ettei muutu (sama asia, tarpeeksi satuttavaa silti), ennen kuin homma on finito.
apMites se vaihtoehto jossa sinä olet ongelman ydin ei äitisi. Käykö tämä pienessä mielessä koskaan? Nimittäin näin "vierestä" seuranneena suurin ongelma äitisuhteessasi on sinun mielenterveydelliset haastesi ja kyvyttömyytesi nähdä niiden vaikutusta elämääsi (äitisi, miehesi, lapsesi, se joku mies jostain terapia tms ryhmästä, isäsi vaimo jne). Ainoa yhdistävä tekijä ihmissuhdeongelmissasibolet sinä itse, mutta silti vika on maagisesti aina muissa.
Joo, voin harkita sitä, jos joku kertoo perustellen, missä asiassa olen väärässä.
ap
Tuskin voit koskaan ymmärtää olevasi väärässä, koska sinulla on jotain vikaa päässä. En sano tätä pahalla, mutta sinä vain olet jotenkin viallinen päästäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No nythän olet päässyt tavoitteeseesi. Sinähän vihaat äitiäsi, joten nyt sinun on hyvä laittaa välit poikki kotonaan. Ja sen jälkeen voit lakata jankkaamisen asiasta tällä palstalla. Win win!
Ei tämä ole tavoitteeni, vaan se, että äitini rakastaisi minua. Sanoisi näissä kohdissa mitä pitääkin. Eli että ai, anteeksi, että syytin sinua jne.
Voi hyvät syssykät sentään, tätä ihmismieltä.
Montako kertaa sinä olet pahoittanut äitisi mielen ja montako kertaa on tullut pyydettyä anteeksi.
Jätä jo äitisi rauhaa ja anna hänen elää elämäänsä, ilman, että olisit riippakivenä. Ei mahda olla sinunkaan elämä olla ilon ja onnen täyteinen, kun saat tuostakin riidan sepitettyä.
Jos olen ollut väärässä jossain asiassa äidin suhteen, olen myöntänyt sen kyllä.
apOletko sinä pyytänyt äidiltäsi anteeksi sitä, että miehesi kanssa jouluna riideltyäsi soitit äidillesi, ja sotkit hänet asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, ja pilasit hänen joulunsa?
En usko. Normaali aikuinen ihminen ei muuten kerro vanhemmilleen erimielisyyksistään puolisonsa kanssa. Se ei ole hyväksi kenellekään.
Jos haluat oikeasti parantaa suhdetta äitiisi, ota tavaksi soittaa kerran viikossa. Et yhtään useammin. Silloin kysyt äitisi kuulumiset, ja kerrot lastesi kuulumiset. Positiivisessa sävyssä. Omasta elämästäsi älä valita. Jos tarvitset tukea, hanki se muualta. 70-vuotiaan ei tarvitse enää olla aikuisen lapsensa tukihenkilö. Nyt on aika, jolloin sinun kuuluu tukea äitiäsi. Jollet siihen pysty, anna äitisi olla rauhassa.
Eikä äitini pannut pahakseen sitä, että soitin. Hän luuli auttavansa mua valehtelemalla mulle.
apTässä osuit nyt vihdoin asian ytimeen. Äitisi luuli auttavansa sinua. Hän siis halusi auttaa sinua ja hän tarkoitti hyvää. Ja tästä kiitokseksi sinä olet neljä päivää palstalla haukkunut ja solvannut äitiäsi. Ja juuri tätä sinut on moni ihminen yrittänyt saada käsittämään; että äitisi yritti lohduttaa sinua, hän halusi sinulle hyvää. Ja kiitoksena äitisi hyväntahtoisuudesta sinä olet kohdellut häntä kuin saastaa, olet kiukutellut hänelle kuin pikkulapsi näkemättä itsessäsi ja omassa käytöksessäsi mitään vikaa. Ja olet toki myös haukkunut pataluhaksi jokaisen, joka on yrittänyt saada sinut käsittämään tämän. Ja vieläkin kitiset ja vaadit äidiltäsi anteeksipyyntöä.
Ei millään pahalla, mutta olisiko nyt sinun aiheellista ottaa luuri kauniiseen käteen ja pyytää anteeksi äidiltäsi? Sinä tässä nyt kuitenkin olet hyvin epäreilusti ja ilkeästi häntä kohdellut. Jospa sinulla sitten vielä olisi äiti, jos alkaisit itse käyttäytymään tavalla, mitä häneltä vaadit?
Voi kulta pieni, kun se menee ohi sinulta, että tämä hellittelemäsi vanha avulias rouva on läpi elämänsä kieltänyt koskaan olevansa väärässä, tehneensä virheitä, läpi kaiken mun lapsuuteni ja kasvuni. Ja koska virheen syyllinen on silti pitänyt jo luonnonlakienkin mukaan olla olemassa, niin kukas se sitten on? Kuinka monta jää yh-äiti-tytär -parista jäljelle sopivia syyllisiä?
ap
No missähän mun äiti esim. voisi osoittaa, että en ole myöntänyt olleeni väärässä? Tai mies?
ap