Onko mulla enää äitiä :(

Haluatko vielä kerrata, vai joko ymmärsit?

ap

Miten tää sama voi jatkua aina vaan...eikö elämässä ole mitään sisältöä? Miten te jaksatte?

Vierailija kirjoitti:

Haluatko vielä kerrata, vai joko ymmärsit?

ap

En ole hän, kenelle kommentoit. Mutta kylllä, jatketaan vaan. Hetkinen, haen valmiiksi.

Vierailija kirjoitti:

Haluatko vielä kerrata, vai joko ymmärsit?

ap

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq73.html

Halveksimalla kriitikkoa ja vähättelemällä epäsointuisen keskustelukumppanin arvoa - narsisti minimoi erimielisyyden tai kritiikin vaikutusta häneen itseensä. Tämä puolustusmekanismi tunnetaan nimellä kognitiivinen dissonanssi (tai projektiivinen identifioituminen - oman kokemuksen itsestä alitajuinen heijastaminen toiseen, suom. huom.).

Vankeuteen joutuneen eläimen lailla narsisti on aina tähystyspaikallaan: oliko tämä kommentti tarkoitettu halveksimaan häntä? Oliko tämä äännähdys tietoinen hyökkäys? Vähitellen hänen mielensä ja hänen viitekehyksensä muuttuvat vainoharhaisuuden kaoottiseksi taistelukentäksi, kunnes hän kadottaa yhteyden todellisuuteen ja vetäytyy omaan maailmaansa ja kuvitelmiinsa omasta vastaansanomattomasta suuruudestaan.

Jos tämä erimielisyys, kritiikki tai halveksunta on julkista, narsisti pitää sitä Narsistisena Lähteenä! Vain kun se ilmaistaan yksityisesti - narsisti raivoaa sitä vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi soittaa mulle, ettei heillä ole siistiä ja alkaa itkeä puhelimeen, niin teille tulee mieleen, että mä kiusoittelin? Ennen vai jälkeen itkun alkamisen? Että tuliko itku siitä, kun mä kiusoittelin, vai kiusoittelinko mä koska itkee? Miten on teille loogisinta?

ap

Ketään ei kiinnosta.

Tuota kutsuttanee pakko-oireeksi.

Anna olla.

Et vain pysty vastaamaan. Laitat kaiken lapsen syyksi. Lapsille saakin nauraa ja heitä kiusoitella ja jos he siitä pillahtavat itkuun, niin ei se mitään, ettehän tarkoittaneet pahaa.

ap

Se lapsihan itki kun teillä on paskainen kämppä. Ja pelkäsi äitinsä reaktiota. Olet narskuttanut lapsesikin jo ihan romuksi. Jos olisit vaivautunut siivoamaan niin ei olisi tarvinnut täällä jankata jotain olematonta asiaa viittä päivää.

Ei mun enää siellä tartte siivota.

Ja se romu soitti mulle ja sai lohdutusta ja tukea. Niin mitä tekee mies? Tulee tilanteeseen ulkopuoleöta ja sanoo lapselle, että älä välitä, äitis vaan kiusaa sua. Senkin voi vielä ymmärtää, mutta ei sitä, että kun kuuli että tuin ja lohdutin, ENKÄ KIUSANNUT ei heti sanonut että ai, anteeksi olen tosi pahoillani, että kuvittelin niin.

ap

Kerrataan vielä. Lapsi itki -> mies tulkitsi tilanteen väärin -> koitti keventää "ei se äitis tosissaan, kunhan kiusaa/kiusoittelee -> sinä ylitulkitsit -> sinä ylireagoit-> mies pahoitteli väärinymmärrystään - sinä olit jo päässyt mania vaiheeseen, etkä vaan voi antaa olla.

Mies ei koittanut keventää, vaan purki omaa stressin kuormittamaa pahoinvointiaan jonka ansiosta minäkin kuulostin kiusaajalle, en kiusoittelijalle.

En siis ylitulkinnut, koska mies sanoi minua siksi, miksi tulkitsin, eli kiusaajaksi. Soitin miehelle hänen puhelimeensa lopetettuani tuon puhelun lapsen kanssa, mitään maniavaihetta ei ollut, ja sain vahvistuksen sille, että olin kuullut oikein, mies luuli minun kiusanneen lasta. Mies ei siinä puhelussa vielä uskonut, mitä mä hänelle sanoin, että siis en kiusannut, vaan lohdutin. Sanoi vain, että koska minunkin äitini oli itkettänyt minua samalla lailla(??) niin siitä hän näki, miten se oli.

ap

Eikö tämä ole sinusta maanista? Viisi vuorokautta tauotonta "minäminäminä olin oikeassa" -jankkausta.

Nytkö se mies myönsi "syyllisyytensä" heti tapahtuneen jälkeen? Eikös siinä mennyt pari päivää ja pieni kilari äidillesi? Ja äitisi ja miehesikin kerkesi tässä välissä soitella. Niin se jännästi tarina muovautuu tarpeen mukaan. Uskottavuus tosin kärsii.

Ja siis minusta on ihan sympaattista, että mies ei ignooraa sitä, että olen kärsinyt äitini kanssa, ja on ihan tervettä ja järkevää katsoa, etten tee samoja lapsille. Mutta siis esim. jos kiukuttelin kotona, ei mies osannut lapsia suojella varsinaisesti. Tuossakin sen näki, vellihousu puhui lapselle, eikä tullut aika tikkana puhelimeen, jos epäili kiusaa.

Mutta jos mä nimenomaan onnistun olemaan hyvä äiti, mikä on mulle tärkeää, niin että silloin tullaan sotkemaan siihen tai ei sekään vielä niin mitään, mutta ttä sitten ollaan in my face varmoja omasta kannastaan, vaikka itsellä nolla todistetta ja mä kerron miten asiat on, niin sehän tarkoittaa sitä, että se kusipää ei luota minuun paskaakaan. Ja silti, en ole mikään valehtelija vaikka myönnänkin, että olen ollut ja olen välillä kusipää ja hankala, mutta olen myös hyvin rehellinen. Miehen pitäisi tietää se. Mutta ei luottanut minuun tuossa, se hirvitti.

ap

Mee kulta nukkumaan, pitkä päivä ja kello on paljon...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi soittaa mulle, ettei heillä ole siistiä ja alkaa itkeä puhelimeen, niin teille tulee mieleen, että mä kiusoittelin? Ennen vai jälkeen itkun alkamisen? Että tuliko itku siitä, kun mä kiusoittelin, vai kiusoittelinko mä koska itkee? Miten on teille loogisinta?

ap

Ketään ei kiinnosta.

Tuota kutsuttanee pakko-oireeksi.

Anna olla.

Et vain pysty vastaamaan. Laitat kaiken lapsen syyksi. Lapsille saakin nauraa ja heitä kiusoitella ja jos he siitä pillahtavat itkuun, niin ei se mitään, ettehän tarkoittaneet pahaa.

ap

Se lapsihan itki kun teillä on paskainen kämppä. Ja pelkäsi äitinsä reaktiota. Olet narskuttanut lapsesikin jo ihan romuksi. Jos olisit vaivautunut siivoamaan niin ei olisi tarvinnut täällä jankata jotain olematonta asiaa viittä päivää.

Ei mun enää siellä tartte siivota.

Ja se romu soitti mulle ja sai lohdutusta ja tukea. Niin mitä tekee mies? Tulee tilanteeseen ulkopuoleöta ja sanoo lapselle, että älä välitä, äitis vaan kiusaa sua. Senkin voi vielä ymmärtää, mutta ei sitä, että kun kuuli että tuin ja lohdutin, ENKÄ KIUSANNUT ei heti sanonut että ai, anteeksi olen tosi pahoillani, että kuvittelin niin.

ap

Kerrataan vielä. Lapsi itki -> mies tulkitsi tilanteen väärin -> koitti keventää "ei se äitis tosissaan, kunhan kiusaa/kiusoittelee -> sinä ylitulkitsit -> sinä ylireagoit-> mies pahoitteli väärinymmärrystään - sinä olit jo päässyt mania vaiheeseen, etkä vaan voi antaa olla.

Mies ei koittanut keventää, vaan purki omaa stressin kuormittamaa pahoinvointiaan jonka ansiosta minäkin kuulostin kiusaajalle, en kiusoittelijalle.

En siis ylitulkinnut, koska mies sanoi minua siksi, miksi tulkitsin, eli kiusaajaksi. Soitin miehelle hänen puhelimeensa lopetettuani tuon puhelun lapsen kanssa, mitään maniavaihetta ei ollut, ja sain vahvistuksen sille, että olin kuullut oikein, mies luuli minun kiusanneen lasta. Mies ei siinä puhelussa vielä uskonut, mitä mä hänelle sanoin, että siis en kiusannut, vaan lohdutin. Sanoi vain, että koska minunkin äitini oli itkettänyt minua samalla lailla(??) niin siitä hän näki, miten se oli.

ap

Eikö tämä ole sinusta maanista? Viisi vuorokautta tauotonta "minäminäminä olin oikeassa" -jankkausta.

Nytkö se mies myönsi "syyllisyytensä" heti tapahtuneen jälkeen? Eikös siinä mennyt pari päivää ja pieni kilari äidillesi? Ja äitisi ja miehesikin kerkesi tässä välissä soitella. Niin se jännästi tarina muovautuu tarpeen mukaan. Uskottavuus tosin kärsii.

Siis ei myöntänyt erehtyneensä. Ei se ollut koskaan epäselvää, mitä hän sanoi. Hän ei ottanut takaisin sitä mitä sanoi. Sitä oisin kaivannut.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi soittaa mulle, ettei heillä ole siistiä ja alkaa itkeä puhelimeen, niin teille tulee mieleen, että mä kiusoittelin? Ennen vai jälkeen itkun alkamisen? Että tuliko itku siitä, kun mä kiusoittelin, vai kiusoittelinko mä koska itkee? Miten on teille loogisinta?

ap

Ketään ei kiinnosta.

Tuota kutsuttanee pakko-oireeksi.

Anna olla.

Et vain pysty vastaamaan. Laitat kaiken lapsen syyksi. Lapsille saakin nauraa ja heitä kiusoitella ja jos he siitä pillahtavat itkuun, niin ei se mitään, ettehän tarkoittaneet pahaa.

ap

Se lapsihan itki kun teillä on paskainen kämppä. Ja pelkäsi äitinsä reaktiota. Olet narskuttanut lapsesikin jo ihan romuksi. Jos olisit vaivautunut siivoamaan niin ei olisi tarvinnut täällä jankata jotain olematonta asiaa viittä päivää.

Ei mun enää siellä tartte siivota.

Ja se romu soitti mulle ja sai lohdutusta ja tukea. Niin mitä tekee mies? Tulee tilanteeseen ulkopuoleöta ja sanoo lapselle, että älä välitä, äitis vaan kiusaa sua. Senkin voi vielä ymmärtää, mutta ei sitä, että kun kuuli että tuin ja lohdutin, ENKÄ KIUSANNUT ei heti sanonut että ai, anteeksi olen tosi pahoillani, että kuvittelin niin.

ap

Kerrataan vielä. Lapsi itki -> mies tulkitsi tilanteen väärin -> koitti keventää "ei se äitis tosissaan, kunhan kiusaa/kiusoittelee -> sinä ylitulkitsit -> sinä ylireagoit-> mies pahoitteli väärinymmärrystään - sinä olit jo päässyt mania vaiheeseen, etkä vaan voi antaa olla.

Mies ei koittanut keventää, vaan purki omaa stressin kuormittamaa pahoinvointiaan jonka ansiosta minäkin kuulostin kiusaajalle, en kiusoittelijalle.

En siis ylitulkinnut, koska mies sanoi minua siksi, miksi tulkitsin, eli kiusaajaksi. Soitin miehelle hänen puhelimeensa lopetettuani tuon puhelun lapsen kanssa, mitään maniavaihetta ei ollut, ja sain vahvistuksen sille, että olin kuullut oikein, mies luuli minun kiusanneen lasta. Mies ei siinä puhelussa vielä uskonut, mitä mä hänelle sanoin, että siis en kiusannut, vaan lohdutin. Sanoi vain, että koska minunkin äitini oli itkettänyt minua samalla lailla(??) niin siitä hän näki, miten se oli.

ap

Eikö tämä ole sinusta maanista? Viisi vuorokautta tauotonta "minäminäminä olin oikeassa" -jankkausta.

Nytkö se mies myönsi "syyllisyytensä" heti tapahtuneen jälkeen? Eikös siinä mennyt pari päivää ja pieni kilari äidillesi? Ja äitisi ja miehesikin kerkesi tässä välissä soitella. Niin se jännästi tarina muovautuu tarpeen mukaan. Uskottavuus tosin kärsii.

Ai se, ettet sä ole selvillä kaikesta tekee musta valehtelijan? Aika jännä. Tämän kirjoitin palstalle aattona:

Nyt lapsi soitti ja itki, etteivät he ole siivonneet :'( Tunsin piston sydämessäni, koska aina motkotin aiheesta ehdollistaen lapsen ehkä siihen, ettei joulu ole hyvä, ellei ole siistiä. Lapsi itki ja sanoin, että olen pahoillani, ettei ole siistiä D: Sitten aivan kuin olisin kuullut miehen taustalla sanovan, että älä välitä, äiti vaan kiusaa? Siis en todella kiusannut, vaan olin aika hiljaa ja mietin, miten saan itkua loppumaan.... Toivottavasti kuulin ihan väärin, tai sitten mies on todella pinna kireällä D:

Soitin miehelle ja oli hän sannut niin. Ei ole kuulemma saanut siivottua, jalka on kipeä. Ja syytti mua kiusaamisesta, vaikka ei edes kuullut mitä sanoin puhelimessa. Oikeasti, se oli täysin virhesyytös, jos me olemme edellisinä jouluina riidelleet siisteydestä ja lapsi sen takia nyt hrmoilee, koska mieskin hermoilee, niin mies sitten valehtelee lapselle, että mä kiusaan lastani? Siinä puhelimessa, sillä hetkellä, kun en todellakaan kiusannut, vaan koitin lohduttaa. Ihan hirveää. Mies ehkä stressaa sitä, että menen sinne?

ap

Sä ap olet näyttänyt tänne palstalle olevas täysin paska äiti. Myös ihmisenä. Yks helkkarin sama, mitä yrität kääntää persoonas muuhun kuin mitä se on. Oikeasti, pahassa pahan päälle on että olet narsisti. Olet valehdellut ketjuissasi, yrität edelleen kääntää tekemisesi, puheesi mustasta valkoiseksi. Olet täällä valuttanut elämääsi kahden vuoden aikana, enkä mitenkään alkujaankaan olisi ikinä luottanut suhun. Olet niin sokea itsellesi.

**** haukoutus***huoh...

Toivottavasti sun flunssasi paranee pian ja lähdet ihmisten ilmoille. Omatekoisella suljetulla sä olet jo, kohta joudut/pääset oikealle.

Hyvät äidithän ne nauraa lastensa itkuille ja huolille ja sanoo, että se on pilaa. Mä toivon vain, että mun lapset on isoina onnellisia, ja että heillä on kapsitettia rakentaa omaa elämäänsä sellaiseksi kuin he itse haluavat, enkä mä aio istua siinä esteenä.

ap

Mitä sä läyhäät itsekses? Samoja tyhmisä jankutuksia? Miksi ohitit kaikki narsismiin liittyvät linkit?  Nostat täällä itsesi usein muiden yläpuolelle, että olisit muka älykäs, täyttä paskaa. Etkö osaa lukea ja reagoida siihen, miten sut nähdään?

Mä luulin omaa äitiäni hulluksi, mutta sillä on sentään normaaleja kausia ja piirteitä. Uskomatonta.

Mun äitini nimenomaan istui siinä esteenä, ainoa mikä on tässä mallissa, että äitini opasti myös monissa asioissa, joissa tunnen lasteni saavan nyt vähemmän, toisaalta he ovat vielä kovin nuoria, on vaikeaa muistaa, minkä ikäisenä itse sai parhaat opit elämälle, että onko se aika toisaalta vielä edessä päin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä läyhäät itsekses? Samoja tyhmisä jankutuksia? Miksi ohitit kaikki narsismiin liittyvät linkit?  Nostat täällä itsesi usein muiden yläpuolelle, että olisit muka älykäs, täyttä paskaa. Etkö osaa lukea ja reagoida siihen, miten sut nähdään?

Siihen reagoiminen miten mut nähdään ei aukene, ellei puhe tule ihan suoraan minusta (ei joku teksti?) Lisäksi en laita sille ihan hirveästi painoarvoa, koska valitsen itse, mitä näytän.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mun äitini nimenomaan istui siinä esteenä, ainoa mikä on tässä mallissa, että äitini opasti myös monissa asioissa, joissa tunnen lasteni saavan nyt vähemmän, toisaalta he ovat vielä kovin nuoria, on vaikeaa muistaa, minkä ikäisenä itse sai parhaat opit elämälle, että onko se aika toisaalta vielä edessä päin.

ap

No seulo se hyvä ja kierrätä eteenpäin, heitä paska menemään. Niin me muutkin ollaan tehty tai ainakin pyritty siihen. Jos joskus menee pieleen, pyydetään anteeksi ja jatketaan.

Valitsen itse, mitä näytän itsestäni. Jos rääyn ja huudan vihaavani lapsiani, niin miksi laittaisin ihan hirveästi painoarvoa reaktioille, millaisena mut sitten nähdään? Että siis aivan yhtä hyvin voisin laittaa sellaista, josta tulisi sydämiä ja peukkuja, ja sillekään ei voi laittaa painoarvoa, jos en ole sisimmässäni itseni rakastetuksi kokeva ihminen. Niin miten se olisi enemmän, jos moni sitten kiittelisi vaikka minua, kun näyttäisin itsestäni sellaista, millä kiitosta tulee?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äitini nimenomaan istui siinä esteenä, ainoa mikä on tässä mallissa, että äitini opasti myös monissa asioissa, joissa tunnen lasteni saavan nyt vähemmän, toisaalta he ovat vielä kovin nuoria, on vaikeaa muistaa, minkä ikäisenä itse sai parhaat opit elämälle, että onko se aika toisaalta vielä edessä päin.

ap

No seulo se hyvä ja kierrätä eteenpäin, heitä paska menemään. Niin me muutkin ollaan tehty tai ainakin pyritty siihen. Jos joskus menee pieleen, pyydetään anteeksi ja jatketaan.

No milloin multa on pyydetty anteeksi (mies, äiti) kun tässä heillä meni pieleen? Mitä? Mille kenelle mä olen sen arvoinen? Mieti sitä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä sä läyhäät itsekses? Samoja tyhmisä jankutuksia? Miksi ohitit kaikki narsismiin liittyvät linkit?  Nostat täällä itsesi usein muiden yläpuolelle, että olisit muka älykäs, täyttä paskaa. Etkö osaa lukea ja reagoida siihen, miten sut nähdään?

Siihen reagoiminen miten mut nähdään ei aukene, ellei puhe tule ihan suoraan minusta (ei joku teksti?) Lisäksi en laita sille ihan hirveästi painoarvoa, koska valitsen itse, mitä näytän.

ap

Lopeta sitten muiden aliarvostaminen täällä, jotka ovat viisaampia ja terveempiä kuin sinä. Me muut olemme sen tajunneet, kun sulla tuo narsismi. Täällä ei ole äitisi, vaikka kuinka huudat marttyyrina. Meille on auennut, osalle aiemmin, millainen on narsisti. Käytät hyödyksesi palstalle uusille tulijoille, sekä heitä, jotka eivät vielä tiedä, mistä narsistisuudessasi  on kyse. Kyllä sä ihan oikeasti olet tyyppi, jonka toivoisin siellä hoidossa seuraavan sun perään, ettet saisi lähteitä, täältäkään-