Lue keskustelun säännöt.
Onko mulla enää äitiä :(
28.12.2017 |
Äitini oli sanonut miehelleni, että mieheni ei pidä kuunnella minua vaan lähteä äidilleni lastemme kanssa, kun mä en halunnut lähteä, eikä mulla ollut mitään sitä vastaan, että mies menisi. Lisäksi äitini oli antanut miehen ymmärtää, että pitää minua syyllisenä miehen päätökseen, ettei mieskään mennyt.
Normaaliperheessähän äidille voisi vain soittaa ja sanoa, että äläpäs syyttele sellaisia, joissa ei ole syytä, eli minua, ja normaali äiti olisi pahoillaan, että menikin syyttämään minua ja ihmettelisi sitten ekskenään, miksei kukaan tullut. Mieheltä se ei ollut edes äitiäni vastaan milläänlailla, minun sinne piti olla alunperin menossa lasten kanssa, mutta äiti suututti minut toisella asialla ensin, jolloin sanoin, että en tule. Koska äiti ei myöntänyt olevansa väärässä.
Mutta mun on aivan turha soittaa äidille, se ei tajua, että ei mulla ole mitään tuollaista valtaa (eikä intressiä) mieheeni käskeä häntä.
Kommentit (798)
Kerrankin vielä näitä sun läyhäämispaskaketjuja, miten sä vahingoitat perheelle hyviä arvoja, niin toivon että linkittäjät olisivat paikalla. Ei muuta sanottavaa. Narsistilla voi olla vaikutukset lapsiin, tai sitten ulkopuolisten toimesta ei. Lapsetkin ymmärtää ja nuoret aikuisetkin lukee tätä palstaa. Sä kivikissaäiti-äitihullu olet kyllä kaien floppi, kaikin puolin. Säästä edes lapsesi omilta traumoiltasi ja lue tämä ketju, kun psyykehoidon jälkeen tulee aikaa =älä heti hyökkää tänne vaan mieti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi, äitini lapsena musta ei ole kovin mukava kuulla, miten mut nähdään. Koska lapsena kaikki tilanteet, joista äidille kerroin, joissa tilanne oli se, että piti arvioida, miten minut oltiin nähty, äidin arvio oli aina "ihan hirveä" "olit hirveä. Olit niin epäkohtelias, ja loukkasit *illan emäntää*/*ystävääsi*/*pomoa*/*opettajaa*." Että ei ihan hirveästi kiinnosta kuulla, miten minut nähdään.
Kukaan ei varsinaisesti ollut luomassa kuvaa, jolla näkisin itseni, jos muut näkisivät minut vaikka kiusaamassa lastani, kun lohdutan.
apKyllä, sinä olet loukannut ihmisiä ja olet ollut hirveä. Se johtuu siitä, että sinulla on päässä vikaa. Et ymmärrä maailmaa ja ihmisiä kuin muut normaalit ihmiset ymmärtävät.
En ollut, silloin lapsena, mutta jotta äitini olisi ollut oikeassa, mä päätin sitten toimia niin kuin hän halusi.
apOlet ollut sairas jo lapsena. Niin se vain on. Eikä äitisi vain osannut hakea apua sinun kasvattamiseesi.
Sua mä ainakin aliarvioin.
Sille tiedoksi, joka käski lakata aliarvioimasta täällä jengiä.
apHeti kun kommentoija eli tästä tapauksessa minä kerron faktan, yrität alistaa minua. Ei onnistu. Minä en ala haukkua sinua takaisin. Olen sinua vahvempi.
Ei kun mä aliarvioin juuri siksi sinua, että selitätä asioista, joista kai mä nyt meistä kahdesta tiedän enemmän. Hei varttihullu, sä tiedät minusta vain sen, mitä mä itse laitan sulle nenän eteen.
apEt tiedä, koska olet sairas mielestäsi. Se sinä olet.
Siis oikeasti, käytsä nenälle hyppimään? Mitään et tiedä, mitä en ole sulle itse valinnut esittää, se ei vaan nyt yksinkertaisesti anna sulle mitään eväitä sanoa mitään. Mutta sä silti sanot. Sua aliarvioidaan varmaan muuallakin tuon ominaisuutesi takia, ettet oikein malta ymmärtää, milloin sulla muut näkee olevan kompetenssia tietää todella, mistä puhut. Ja muilla tarkoitan itseäni, joka olen ainoa ihminen maailmassa, joka näkee miten sä siellä luulet mitä sä tiedät, ja sen pohjalta niin hirveästi määrittelee siellä, mietipä paskukallo pas*kapää, miksi mä en ole suljetulla, vaiika SUN mielestä mä ihan kuulun sinne? Niiii? Voisiko olla just siks, että sä et tiedä yhtään mitään, mistään, minkä perusteella olet sitä mieltä? Saat sä olla, varmaan kaltaisillesi kak*kapäille se voi olla terapeuttista. Mutta pidä se omana leikkinäsi, älä sitä minuun ulota. Tai se ei vaan ulotu minuun. Mulle tää on palstajauhamista, en koita faktatietää että kyllä, sen kommentin sanoja on tätä, mä tiiän. miten noloa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini nimenomaan istui siinä esteenä, ainoa mikä on tässä mallissa, että äitini opasti myös monissa asioissa, joissa tunnen lasteni saavan nyt vähemmän, toisaalta he ovat vielä kovin nuoria, on vaikeaa muistaa, minkä ikäisenä itse sai parhaat opit elämälle, että onko se aika toisaalta vielä edessä päin.
apNo seulo se hyvä ja kierrätä eteenpäin, heitä paska menemään. Niin me muutkin ollaan tehty tai ainakin pyritty siihen. Jos joskus menee pieleen, pyydetään anteeksi ja jatketaan.
No milloin multa on pyydetty anteeksi (mies, äiti) kun tässä heillä meni pieleen? Mitä? Mille kenelle mä olen sen arvoinen? Mieti sitä.
apMitä se siihen kuuluu? Korkeintaan niin, että teet juuri toisinpäin kuin äitisi on tehnyt väärin tehdessään ( sun mieshän ei ole ollut paikalla kasvattamassa sua, ei siis sotketa häntä tähän ). Mä olen karsinut käytöksestäni sellaisen, mistä itse olen kärsinyt ja mitä ehkä kuitenkin olen oppinut tekemään. Olen järjestänyt koko elämäni olosuhteet toisenlaiseksi, mikä on ollut asiassa a ja o. Ja tämän olen tehnyt ihan itse, kotoa kun ei osattu asiassa auttaa. Äidiksi tulin niin nuorena että olin nipinnapin täysi-ikäinen ja aika vaillinaisista oloista. Onnistuin silti.
Kotoasi ei osattu auttaa, mutta koitettiinko estää?
apKyllä sitäkin esiintyi, siksi revinkin itseni rankemman kautta irti.
No, mut onnistuttiin estämään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini nimenomaan istui siinä esteenä, ainoa mikä on tässä mallissa, että äitini opasti myös monissa asioissa, joissa tunnen lasteni saavan nyt vähemmän, toisaalta he ovat vielä kovin nuoria, on vaikeaa muistaa, minkä ikäisenä itse sai parhaat opit elämälle, että onko se aika toisaalta vielä edessä päin.
apNo seulo se hyvä ja kierrätä eteenpäin, heitä paska menemään. Niin me muutkin ollaan tehty tai ainakin pyritty siihen. Jos joskus menee pieleen, pyydetään anteeksi ja jatketaan.
No milloin multa on pyydetty anteeksi (mies, äiti) kun tässä heillä meni pieleen? Mitä? Mille kenelle mä olen sen arvoinen? Mieti sitä.
apMitä se siihen kuuluu? Korkeintaan niin, että teet juuri toisinpäin kuin äitisi on tehnyt väärin tehdessään ( sun mieshän ei ole ollut paikalla kasvattamassa sua, ei siis sotketa häntä tähän ). Mä olen karsinut käytöksestäni sellaisen, mistä itse olen kärsinyt ja mitä ehkä kuitenkin olen oppinut tekemään. Olen järjestänyt koko elämäni olosuhteet toisenlaiseksi, mikä on ollut asiassa a ja o. Ja tämän olen tehnyt ihan itse, kotoa kun ei osattu asiassa auttaa. Äidiksi tulin niin nuorena että olin nipinnapin täysi-ikäinen ja aika vaillinaisista oloista. Onnistuin silti.
Kotoasi ei osattu auttaa, mutta koitettiinko estää?
apKyllä sitäkin esiintyi, siksi revinkin itseni rankemman kautta irti.
Vanhempani sentään lähtivät jossain vaiheessa kehittämään itseään kun olosuhteet muuttui ( he tarvitsivat muutokseen enemmän kuin muut ), eivätkä enää jämähtäneet siihen yhden ajan ihanteeseen, että ihminen 30 ja risat jää betonimonoliitiksi joka vain vanhenee eikä tarvitse/saa muuttua miksikään niin kauan kuin työtä jaksaa tehdä.-äsk.
Totta kai mä voin riehua täällä minkä sielu sietää ja oksentaa kaiken paskan ulos, mikä irti lähtee, ja joku palstanyyti kuvittelee, keksineensä, että hei, toi kuuluu suljetulle! Ehkä hiukan säälittävää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Totta kai mä voin riehua täällä minkä sielu sietää ja oksentaa kaiken paskan ulos, mikä irti lähtee, ja joku palstanyyti kuvittelee, keksineensä, että hei, toi kuuluu suljetulle! Ehkä hiukan säälittävää.
ap
Ei toi pa*ka lähde susta ikinä ulos, vaikka kuinka riehuisitkin täällä tai muualla. Sairas ihminen on sairas ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi, äitini lapsena musta ei ole kovin mukava kuulla, miten mut nähdään. Koska lapsena kaikki tilanteet, joista äidille kerroin, joissa tilanne oli se, että piti arvioida, miten minut oltiin nähty, äidin arvio oli aina "ihan hirveä" "olit hirveä. Olit niin epäkohtelias, ja loukkasit *illan emäntää*/*ystävääsi*/*pomoa*/*opettajaa*." Että ei ihan hirveästi kiinnosta kuulla, miten minut nähdään.
Kukaan ei varsinaisesti ollut luomassa kuvaa, jolla näkisin itseni, jos muut näkisivät minut vaikka kiusaamassa lastani, kun lohdutan.
apKyllä, sinä olet loukannut ihmisiä ja olet ollut hirveä. Se johtuu siitä, että sinulla on päässä vikaa. Et ymmärrä maailmaa ja ihmisiä kuin muut normaalit ihmiset ymmärtävät.
En ollut, silloin lapsena, mutta jotta äitini olisi ollut oikeassa, mä päätin sitten toimia niin kuin hän halusi.
apOlet ollut sairas jo lapsena. Niin se vain on. Eikä äitisi vain osannut hakea apua sinun kasvattamiseesi.
Sua mä ainakin aliarvioin.
Sille tiedoksi, joka käski lakata aliarvioimasta täällä jengiä.
apHeti kun kommentoija eli tästä tapauksessa minä kerron faktan, yrität alistaa minua. Ei onnistu. Minä en ala haukkua sinua takaisin. Olen sinua vahvempi.
Ei kun mä aliarvioin juuri siksi sinua, että selitätä asioista, joista kai mä nyt meistä kahdesta tiedän enemmän. Hei varttihullu, sä tiedät minusta vain sen, mitä mä itse laitan sulle nenän eteen.
apEt tiedä, koska olet sairas mielestäsi. Se sinä olet.
Siis oikeasti, käytsä nenälle hyppimään? Mitään et tiedä, mitä en ole sulle itse valinnut esittää, se ei vaan nyt yksinkertaisesti anna sulle mitään eväitä sanoa mitään. Mutta sä silti sanot. Sua aliarvioidaan varmaan muuallakin tuon ominaisuutesi takia, ettet oikein malta ymmärtää, milloin sulla muut näkee olevan kompetenssia tietää todella, mistä puhut. Ja muilla tarkoitan itseäni, joka olen ainoa ihminen maailmassa, joka näkee miten sä siellä luulet mitä sä tiedät, ja sen pohjalta niin hirveästi määrittelee siellä, mietipä paskukallo pas*kapää, miksi mä en ole suljetulla, vaiika SUN mielestä mä ihan kuulun sinne? Niiii? Voisiko olla just siks, että sä et tiedä yhtään mitään, mistään, minkä perusteella olet sitä mieltä? Saat sä olla, varmaan kaltaisillesi kak*kapäille se voi olla terapeuttista. Mutta pidä se omana leikkinäsi, älä sitä minuun ulota. Tai se ei vaan ulotu minuun. Mulle tää on palstajauhamista, en koita faktatietää että kyllä, sen kommentin sanoja on tätä, mä tiiän. miten noloa.
ap
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq73.html
Narsisti kokee jokaisen erimielisyyden - puhumattakaan kritiikistä - valtavana uhkana. Hän reagoi puolustautumalla. Hänestä tulee närkästynyt, aggressiivinen ja kylmä. Hän ottaa emotionaalista etäisyyttä uuden (narsistisen) kärsimyksen pelosta. Hän aliarvostaa sitä, joka teki väheksyvän huomautuksen.
Halveksimalla kriitikkoa ja vähättelemällä epäsointuisen keskustelukumppanin arvoa - narsisti minimoi erimielisyyden tai kritiikin vaikutusta häneen itseensä. Tämä puolustusmekanismi tunnetaan nimellä kognitiivinen dissonanssi (tai projektiivinen identifioituminen - oman kokemuksen itsestä alitajuinen heijastaminen toiseen, suom. huom.).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska palstalla mun lähes ainoa kiinnostus on sisäinen tuskani ja siihen liittyvät asiat.
ap
Mulle ois täysin ajan hukkaa jutella muusta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis itsenialoittamissa ketjuissa. Kuten mistä edes?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai mä voin riehua täällä minkä sielu sietää ja oksentaa kaiken paskan ulos, mikä irti lähtee, ja joku palstanyyti kuvittelee, keksineensä, että hei, toi kuuluu suljetulle! Ehkä hiukan säälittävää.
apEi toi pa*ka lähde susta ikinä ulos, vaikka kuinka riehuisitkin täällä tai muualla. Sairas ihminen on sairas ihminen.
Kyllä se muuttaa muotoaan ja vaivaa pienin askelin vähemmän jne.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle ois täysin ajan hukkaa jutella muusta.
ap
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/journal41.html
Ja narsistille jokainen on vain yleisöä. Kaikki lähtee hänestä ja palaa häneen. Tämä on narsistin ympyränmuotoinen ja suljettu universumi. Hänen maailmankuvansa on hänen primitiivisten puolustusmekanismiensa (kaikkivoipaisuus, kaikkitietävyys, kaikkialla läsnä olevuus) luonnollinen jatke.
Hänen kaikkialla läsnäolevuutensa selittää sen, miksi jokainen ihminen, jokaisessa paikassa, on kiinnostunut hänestä. Hänen kaikkivoipaisuutensa ja kaikkitietävyytensä sulkee muut vähäisemmät ihmiset toisten ihailun, palvonnan ja mielenkiinnon ulkopuolelle.
Lopulta piinallisen maailmankuvan monien vuosien aikana väsyttämä mieli väistämättä antaa periksi vainoharhaisille ajatuksille.
Säilyttääkseen itsekeskeisen maailmankuvan narsistin on pakko keksiä muille siihen sopivia motiiveja ja psykologista dynamiikkaa. Niillä on kuitenkin hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Narsisti PROJISOI niitä muihin säilyttääkseen oman mytologisen maailmansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini nimenomaan istui siinä esteenä, ainoa mikä on tässä mallissa, että äitini opasti myös monissa asioissa, joissa tunnen lasteni saavan nyt vähemmän, toisaalta he ovat vielä kovin nuoria, on vaikeaa muistaa, minkä ikäisenä itse sai parhaat opit elämälle, että onko se aika toisaalta vielä edessä päin.
apNo seulo se hyvä ja kierrätä eteenpäin, heitä paska menemään. Niin me muutkin ollaan tehty tai ainakin pyritty siihen. Jos joskus menee pieleen, pyydetään anteeksi ja jatketaan.
No milloin multa on pyydetty anteeksi (mies, äiti) kun tässä heillä meni pieleen? Mitä? Mille kenelle mä olen sen arvoinen? Mieti sitä.
apMitä se siihen kuuluu? Korkeintaan niin, että teet juuri toisinpäin kuin äitisi on tehnyt väärin tehdessään ( sun mieshän ei ole ollut paikalla kasvattamassa sua, ei siis sotketa häntä tähän ). Mä olen karsinut käytöksestäni sellaisen, mistä itse olen kärsinyt ja mitä ehkä kuitenkin olen oppinut tekemään. Olen järjestänyt koko elämäni olosuhteet toisenlaiseksi, mikä on ollut asiassa a ja o. Ja tämän olen tehnyt ihan itse, kotoa kun ei osattu asiassa auttaa. Äidiksi tulin niin nuorena että olin nipinnapin täysi-ikäinen ja aika vaillinaisista oloista. Onnistuin silti.
Kotoasi ei osattu auttaa, mutta koitettiinko estää?
apKyllä sitäkin esiintyi, siksi revinkin itseni rankemman kautta irti.
No, mut onnistuttiin estämään.
ap
Mitä väliä, kun olet nyt aikuinen, täysivaltainen ja vastuussa itsestäsi? Mä lähdin kapinoimaan, ehkä väärää reittiä, koska menin sutta pakoon ja karhu tuli vastaan. Irrottauduin siitäkin ja otin elämäni omaan käsiini. Niin tekee vastuunsa tunteva ihminen. Ja usko tai älä, olin se black sheep noin psykiatrisestikin jo ennen koulua (vaikkei musta löydetty muuta kuin ympäristön aiheuttama trauma).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini nimenomaan istui siinä esteenä, ainoa mikä on tässä mallissa, että äitini opasti myös monissa asioissa, joissa tunnen lasteni saavan nyt vähemmän, toisaalta he ovat vielä kovin nuoria, on vaikeaa muistaa, minkä ikäisenä itse sai parhaat opit elämälle, että onko se aika toisaalta vielä edessä päin.
apNo seulo se hyvä ja kierrätä eteenpäin, heitä paska menemään. Niin me muutkin ollaan tehty tai ainakin pyritty siihen. Jos joskus menee pieleen, pyydetään anteeksi ja jatketaan.
No milloin multa on pyydetty anteeksi (mies, äiti) kun tässä heillä meni pieleen? Mitä? Mille kenelle mä olen sen arvoinen? Mieti sitä.
apMitä se siihen kuuluu? Korkeintaan niin, että teet juuri toisinpäin kuin äitisi on tehnyt väärin tehdessään ( sun mieshän ei ole ollut paikalla kasvattamassa sua, ei siis sotketa häntä tähän ). Mä olen karsinut käytöksestäni sellaisen, mistä itse olen kärsinyt ja mitä ehkä kuitenkin olen oppinut tekemään. Olen järjestänyt koko elämäni olosuhteet toisenlaiseksi, mikä on ollut asiassa a ja o. Ja tämän olen tehnyt ihan itse, kotoa kun ei osattu asiassa auttaa. Äidiksi tulin niin nuorena että olin nipinnapin täysi-ikäinen ja aika vaillinaisista oloista. Onnistuin silti.
Kotoasi ei osattu auttaa, mutta koitettiinko estää?
apKyllä sitäkin esiintyi, siksi revinkin itseni rankemman kautta irti.
No, mut onnistuttiin estämään.
apMitä väliä, kun olet nyt aikuinen, täysivaltainen ja vastuussa itsestäsi? Mä lähdin kapinoimaan, ehkä väärää reittiä, koska menin sutta pakoon ja karhu tuli vastaan. Irrottauduin siitäkin ja otin elämäni omaan käsiini. Niin tekee vastuunsa tunteva ihminen. Ja usko tai älä, olin se black sheep noin psykiatrisestikin jo ennen koulua (vaikkei musta löydetty muuta kuin ympäristön aiheuttama trauma).
No nytkin hyväntuulisena juttelin lapsen kanssa ja lohdutin häntä, niin mies tulee sanomaan mua kiusaajaksi. Niin mitä neuvoisit, kun tuli siitä sellainen olo, että oli pakko saada joku myöntämään, että mies oli siinä väärässä, eikä kukaan halua myöntää? Kaikkien mielestä mies vain kiusoitteli minua, vaikka se ei ole totta.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini nimenomaan istui siinä esteenä, ainoa mikä on tässä mallissa, että äitini opasti myös monissa asioissa, joissa tunnen lasteni saavan nyt vähemmän, toisaalta he ovat vielä kovin nuoria, on vaikeaa muistaa, minkä ikäisenä itse sai parhaat opit elämälle, että onko se aika toisaalta vielä edessä päin.
apNo seulo se hyvä ja kierrätä eteenpäin, heitä paska menemään. Niin me muutkin ollaan tehty tai ainakin pyritty siihen. Jos joskus menee pieleen, pyydetään anteeksi ja jatketaan.
No milloin multa on pyydetty anteeksi (mies, äiti) kun tässä heillä meni pieleen? Mitä? Mille kenelle mä olen sen arvoinen? Mieti sitä.
apMitä se siihen kuuluu? Korkeintaan niin, että teet juuri toisinpäin kuin äitisi on tehnyt väärin tehdessään ( sun mieshän ei ole ollut paikalla kasvattamassa sua, ei siis sotketa häntä tähän ). Mä olen karsinut käytöksestäni sellaisen, mistä itse olen kärsinyt ja mitä ehkä kuitenkin olen oppinut tekemään. Olen järjestänyt koko elämäni olosuhteet toisenlaiseksi, mikä on ollut asiassa a ja o. Ja tämän olen tehnyt ihan itse, kotoa kun ei osattu asiassa auttaa. Äidiksi tulin niin nuorena että olin nipinnapin täysi-ikäinen ja aika vaillinaisista oloista. Onnistuin silti.
Kotoasi ei osattu auttaa, mutta koitettiinko estää?
apKyllä sitäkin esiintyi, siksi revinkin itseni rankemman kautta irti.
No, mut onnistuttiin estämään.
apMitä väliä, kun olet nyt aikuinen, täysivaltainen ja vastuussa itsestäsi? Mä lähdin kapinoimaan, ehkä väärää reittiä, koska menin sutta pakoon ja karhu tuli vastaan. Irrottauduin siitäkin ja otin elämäni omaan käsiini. Niin tekee vastuunsa tunteva ihminen. Ja usko tai älä, olin se black sheep noin psykiatrisestikin jo ennen koulua (vaikkei musta löydetty muuta kuin ympäristön aiheuttama trauma).
Että mitä neuvoisit, kun se ei riittänyt, että olin itse sitä mieltä, että mies on väärässä, ja nyt ei siis auta sanoa, että ole sitä mieltä, koska jos yksin sitä mieltä oleminen riittäisikin, niin fine, mutta sun pitää nyt ottaa huomioon,,että se ei riitä.
Tartten siis sen, että joku tukee mun näkemystäni.
Ja sellaista ihmistä ei löydy, niin on tosi paha olo.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini nimenomaan istui siinä esteenä, ainoa mikä on tässä mallissa, että äitini opasti myös monissa asioissa, joissa tunnen lasteni saavan nyt vähemmän, toisaalta he ovat vielä kovin nuoria, on vaikeaa muistaa, minkä ikäisenä itse sai parhaat opit elämälle, että onko se aika toisaalta vielä edessä päin.
apNo seulo se hyvä ja kierrätä eteenpäin, heitä paska menemään. Niin me muutkin ollaan tehty tai ainakin pyritty siihen. Jos joskus menee pieleen, pyydetään anteeksi ja jatketaan.
No milloin multa on pyydetty anteeksi (mies, äiti) kun tässä heillä meni pieleen? Mitä? Mille kenelle mä olen sen arvoinen? Mieti sitä.
apMitä se siihen kuuluu? Korkeintaan niin, että teet juuri toisinpäin kuin äitisi on tehnyt väärin tehdessään ( sun mieshän ei ole ollut paikalla kasvattamassa sua, ei siis sotketa häntä tähän ). Mä olen karsinut käytöksestäni sellaisen, mistä itse olen kärsinyt ja mitä ehkä kuitenkin olen oppinut tekemään. Olen järjestänyt koko elämäni olosuhteet toisenlaiseksi, mikä on ollut asiassa a ja o. Ja tämän olen tehnyt ihan itse, kotoa kun ei osattu asiassa auttaa. Äidiksi tulin niin nuorena että olin nipinnapin täysi-ikäinen ja aika vaillinaisista oloista. Onnistuin silti.
Kotoasi ei osattu auttaa, mutta koitettiinko estää?
apKyllä sitäkin esiintyi, siksi revinkin itseni rankemman kautta irti.
No, mut onnistuttiin estämään.
apMitä väliä, kun olet nyt aikuinen, täysivaltainen ja vastuussa itsestäsi? Mä lähdin kapinoimaan, ehkä väärää reittiä, koska menin sutta pakoon ja karhu tuli vastaan. Irrottauduin siitäkin ja otin elämäni omaan käsiini. Niin tekee vastuunsa tunteva ihminen. Ja usko tai älä, olin se black sheep noin psykiatrisestikin jo ennen koulua (vaikkei musta löydetty muuta kuin ympäristön aiheuttama trauma).
No nytkin hyväntuulisena juttelin lapsen kanssa ja lohdutin häntä, niin mies tulee sanomaan mua kiusaajaksi. Niin mitä neuvoisit, kun tuli siitä sellainen olo, että oli pakko saada joku myöntämään, että mies oli siinä väärässä, eikä kukaan halua myöntää? Kaikkien mielestä mies vain kiusoitteli minua, vaikka se ei ole totta.
ap
Miksi se tuntuu pakolta? Otitko huomioon, että mies muisti ne monetkerrat kun olet oikeasti ollut kamala ja veti vain väärän johtopäätöksen? Sinuna olisin keskustellut asiasta, sanonut ettei tässä nyt sellaisesta ollut kyse, kysy vaikka lapselta mitä just juteltiin. Se, keskustelu, olisi ollut tärkeämpää kuin jonkun yksipuolinen nöytyminen toisen edessä. Se vaatii tietenkin, että osaa myös itse myöntää menneet/yleiset vikansa ja että ne ovat toisten tuoreessa muistissa. Sitten mieskin olisi ehkä halunnut pahoitella. Nyt hän ei enää jaksa, koska anteeksipyyntö on nöyryyttävää kun kyseessä on pienehkö asia, ja on vamasti myötäillyt sua tarpeeksi.
Ei kukaan ihminen vaatimalla vaadi anteeksipyyntöä joka asiasta missä ollaan eri mieltä. Keskustelussa voi tietysti pahoitella jos oli väärässä tms, mutta sehän kuuluu hyviin tapoihin että molemmat tulee toisiaan vastaan.
Ei se, että toisen on pakko olla aina oikeassa, ja toinen on toisen edessä polvillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini nimenomaan istui siinä esteenä, ainoa mikä on tässä mallissa, että äitini opasti myös monissa asioissa, joissa tunnen lasteni saavan nyt vähemmän, toisaalta he ovat vielä kovin nuoria, on vaikeaa muistaa, minkä ikäisenä itse sai parhaat opit elämälle, että onko se aika toisaalta vielä edessä päin.
apNo seulo se hyvä ja kierrätä eteenpäin, heitä paska menemään. Niin me muutkin ollaan tehty tai ainakin pyritty siihen. Jos joskus menee pieleen, pyydetään anteeksi ja jatketaan.
No milloin multa on pyydetty anteeksi (mies, äiti) kun tässä heillä meni pieleen? Mitä? Mille kenelle mä olen sen arvoinen? Mieti sitä.
apMitä se siihen kuuluu? Korkeintaan niin, että teet juuri toisinpäin kuin äitisi on tehnyt väärin tehdessään ( sun mieshän ei ole ollut paikalla kasvattamassa sua, ei siis sotketa häntä tähän ). Mä olen karsinut käytöksestäni sellaisen, mistä itse olen kärsinyt ja mitä ehkä kuitenkin olen oppinut tekemään. Olen järjestänyt koko elämäni olosuhteet toisenlaiseksi, mikä on ollut asiassa a ja o. Ja tämän olen tehnyt ihan itse, kotoa kun ei osattu asiassa auttaa. Äidiksi tulin niin nuorena että olin nipinnapin täysi-ikäinen ja aika vaillinaisista oloista. Onnistuin silti.
Kotoasi ei osattu auttaa, mutta koitettiinko estää?
apKyllä sitäkin esiintyi, siksi revinkin itseni rankemman kautta irti.
No, mut onnistuttiin estämään.
apMitä väliä, kun olet nyt aikuinen, täysivaltainen ja vastuussa itsestäsi? Mä lähdin kapinoimaan, ehkä väärää reittiä, koska menin sutta pakoon ja karhu tuli vastaan. Irrottauduin siitäkin ja otin elämäni omaan käsiini. Niin tekee vastuunsa tunteva ihminen. Ja usko tai älä, olin se black sheep noin psykiatrisestikin jo ennen koulua (vaikkei musta löydetty muuta kuin ympäristön aiheuttama trauma).
Että mitä neuvoisit, kun se ei riittänyt, että olin itse sitä mieltä, että mies on väärässä, ja nyt ei siis auta sanoa, että ole sitä mieltä, koska jos yksin sitä mieltä oleminen riittäisikin, niin fine, mutta sun pitää nyt ottaa huomioon,,että se ei riitä.
Tartten siis sen, että joku tukee mun näkemystäni.
Ja sellaista ihmistä ei löydy, niin on tosi paha olo.
ap
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/journal41.html
Narsisti saa olemassaolonsa tunnun, kokemuksensa omasta olemassaolostaan, ja oman arvonsa ulkopuoleltaan. Hän kaivaa muista Narsistista Lähdettä - ihailua, huomiota, peilausta ja pelkoa. Heidän reaktionsa kohentavat hänen tulipesäänsä. Poista Narsistinen Lähde - ja narsisti hajoaa kappaleiksi ja hävittää itse itsensä. Kun häntä ei huomata, hän kokee itsensä tyhjäksi ja arvottomaksi. Narsistin on PAKKO huijata itsensä uskomaan, että hän on koko ajan muiden ihmisten huomion, aikomusten, suunnitelmien, tunteiden ja juonittelujen aikaansaaja ja kohde. Narsisti kohtaa koruttomat vaihtoehdot - joko olet maailman pysyvä keskus (tai tulet sellaiseksi), tai lakkaat kokonaan olemasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini nimenomaan istui siinä esteenä, ainoa mikä on tässä mallissa, että äitini opasti myös monissa asioissa, joissa tunnen lasteni saavan nyt vähemmän, toisaalta he ovat vielä kovin nuoria, on vaikeaa muistaa, minkä ikäisenä itse sai parhaat opit elämälle, että onko se aika toisaalta vielä edessä päin.
apNo seulo se hyvä ja kierrätä eteenpäin, heitä paska menemään. Niin me muutkin ollaan tehty tai ainakin pyritty siihen. Jos joskus menee pieleen, pyydetään anteeksi ja jatketaan.
No milloin multa on pyydetty anteeksi (mies, äiti) kun tässä heillä meni pieleen? Mitä? Mille kenelle mä olen sen arvoinen? Mieti sitä.
apMitä se siihen kuuluu? Korkeintaan niin, että teet juuri toisinpäin kuin äitisi on tehnyt väärin tehdessään ( sun mieshän ei ole ollut paikalla kasvattamassa sua, ei siis sotketa häntä tähän ). Mä olen karsinut käytöksestäni sellaisen, mistä itse olen kärsinyt ja mitä ehkä kuitenkin olen oppinut tekemään. Olen järjestänyt koko elämäni olosuhteet toisenlaiseksi, mikä on ollut asiassa a ja o. Ja tämän olen tehnyt ihan itse, kotoa kun ei osattu asiassa auttaa. Äidiksi tulin niin nuorena että olin nipinnapin täysi-ikäinen ja aika vaillinaisista oloista. Onnistuin silti.
Kotoasi ei osattu auttaa, mutta koitettiinko estää?
apKyllä sitäkin esiintyi, siksi revinkin itseni rankemman kautta irti.
No, mut onnistuttiin estämään.
apMitä väliä, kun olet nyt aikuinen, täysivaltainen ja vastuussa itsestäsi? Mä lähdin kapinoimaan, ehkä väärää reittiä, koska menin sutta pakoon ja karhu tuli vastaan. Irrottauduin siitäkin ja otin elämäni omaan käsiini. Niin tekee vastuunsa tunteva ihminen. Ja usko tai älä, olin se black sheep noin psykiatrisestikin jo ennen koulua (vaikkei musta löydetty muuta kuin ympäristön aiheuttama trauma).
No nytkin hyväntuulisena juttelin lapsen kanssa ja lohdutin häntä, niin mies tulee sanomaan mua kiusaajaksi. Niin mitä neuvoisit, kun tuli siitä sellainen olo, että oli pakko saada joku myöntämään, että mies oli siinä väärässä, eikä kukaan halua myöntää? Kaikkien mielestä mies vain kiusoitteli minua, vaikka se ei ole totta.
apMiksi se tuntuu pakolta? Otitko huomioon, että mies muisti ne monetkerrat kun olet oikeasti ollut kamala ja veti vain väärän johtopäätöksen? Sinuna olisin keskustellut asiasta, sanonut ettei tässä nyt sellaisesta ollut kyse, kysy vaikka lapselta mitä just juteltiin. Se, keskustelu, olisi ollut tärkeämpää kuin jonkun yksipuolinen nöytyminen toisen edessä. Se vaatii tietenkin, että osaa myös itse myöntää menneet/yleiset vikansa ja että ne ovat toisten tuoreessa muistissa. Sitten mieskin olisi ehkä halunnut pahoitella. Nyt hän ei enää jaksa, koska anteeksipyyntö on nöyryyttävää kun kyseessä on pienehkö asia, ja on vamasti myötäillyt sua tarpeeksi.
Siis kyllä mä otin huomioon ne kerrat, mutta kun silloin mies on kuullut ja nähnyt kaiken, niin tietnkin siitä on oikein syyttää minua. Mutta kun ei näe, ei kuule, ja sitten vielä minä sanoin, ihan rauhallisesti, koska en alkuun reagoinut, sillä pidin sitä tosiaan väärinkäsityksenä, että ei, nyt ei ollut siitä kysymys.
Niin mies jäi ikään kuin vastapeluriksi, että ei usko, ei luota, en puhu totta??? niin....
Siis siihen oisin tarvinnut jonkun sanomaan vastaan tuekseni. Ja sitä tarkoita, että ois ollut pakko saada joku.
ap
Kyllä sitäkin esiintyi, siksi revinkin itseni rankemman kautta irti.