Lue keskustelun säännöt.
Olen introvertti ja arki vauvan kanssa tuntuu todella rankalta
27.12.2017 |
Olen aina ollut luonteeltani todella introvertti ja niin on entinen miehenikin. Meillä on yhteinen 7 kk ikäinen vauva. Vauva asuu minun kanssa ja olen siis yksinhuoltaja. Päivät vietän vauvan kanssa kahdestaan. Arki tuntuu TODELLA raskaalta, koska kokoajan pitää olla läsnä, leikkiä, laulella tai muuten puhua vauvalle. Perushoito tuntuu helpolta ja sujuukin todella hyvin. Aina saa ruokaa, puhtaat vaatteet, puhdas vaippa, ilta- ja aamupesut sekä viikoittainen kylvetys.
Tuntuu, että haluaisin olla ajatusteni kanssa yksin. Puoli tuntia, kun olen jutellut ja lauleskellut vauvalle tuntuu, että loppu päivänä en jaksa enempää. :( Vihaan itseäni, kun olen tällainen. Arki on ahdistavaa, rankkaa, uuvuttavaa vaikka nökötän vain kotona. Muita samoja fiiliksiä läpikäyviä?
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos sinä ja lapsen isä olette tuolallaisia, niin suurella todennäköisyydellä myös lapsenne on sellainen, teidän geeneistä hän on muodostunut. Ei tuonkaan ikäisen lapsen kanssa tarvitse koko ajan seurustella, kyllä se lelujensa kanssa viihtyy lattialla pitkät tovit kun annat hänen vaan olla etkä opeta häntä siihen että sinä olet koko ajan siinä jotain höpisemässä, myös lapsi tarvitsee rauhaa keskittyä omiin juttuihinsa.
Kun minulla oli esikoinen noin pieni, niin kyllä minä katsoin telkkaria ja luin kirjaa kaikessa rauhassa, toki sen verran katsoin ettei lapsi lähtenyt olohuoneesta esim. vessaan tai keittiöön itsekseen jotta näin ettei hän tee mitään vaarallista. Lattialla oli lelut saatavilla ja kyllä lapsi siinä itse viihdytti itseään jos ei ollut esim. nälkä. Kun hän haki kontaktia, esim. tulemalla näyttämään jotain lelua, niin toki silloin vastasin, mutta en alkanut leikkiä hänen kanssaan, ei aikuisen kuulu leikkiä eikä olla mikään virike tai leikittäjä.
Nyt esikoinen on hyvin menestyvä nuori aikuinen, itsenäinen, sosiaalinen ja erittäin fiksu. Hän katsoi lapsena paljon disneyn piirrettyjä, ja hänellä oli heti pikkulapsena laaja sanavarasto, nyt kun hän on elämänsä aikana asunut jo monessa maassa opiskelujen ohessa työharjoitteluissa, vaihdossa ja aupairina, ja hänellä on ranskalainen poikaystävä, hän puhuu ja kirjoittaa englantia kuin toista äidinkieltään ja ranskaa osaa myös hyvin.
Mistä tämä nykyaikainen luulo tulee että lasta pitäisi huomioida joka sekuntti? Ja että aikuisten pitäisi leikkiä lapsen kanssa aamusta iltaan? Hullua. Lapsen pitää antaa olla rauhassa jotta hänelle tulee hyvä mielikuvitus ja hän oppii olemaan itsekseen omien mietteidensä kanssa.
Kiitos viestistäsi <3 ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nauti nyt tuosta vauvaiästä. Paljon karmeampaa on luvassa, kun joudut luomaan yhteyksiä lapsen kavereihin ja näiden vanhempiin, päiväkodin henkilökuntaan, peruskoulun opettajiin jne. Läsnäolon lisäksi tulevat Wilmaviestit ja tiedotteet sekä keskustelut ja vanhempainillat. Lapsen harrastukset ja niissä pyörivät vanhemmat täytyy myös huomioida.
Olet nyt vanhempi, ja joudut laittamaan useimmiten omat tunteesi ja tarpeesi sivuun. Koita jaksaa, paljon kaikkea hienoakin on tulossa. Älä edes mieti lapsesta luopumista.
Oma lapseni täytti juuri 18v. ja muutti pois kotoa kuukausi sitten. Ai että, miten nautin yksinolosta!
Saat sen kuulostamaan siltä, että pitää olla ylimpiä ystäviä lapsen kavereiden vanhempien, päiväkodin henkilökunnan tai koulun opettajien kanssa. Minä sanon vain moi ja näkemiin. En pälpätä ylimääräistä. Kerron vain asiallisesti tarvittavan ja katoan näkyvistä. ap
Joo se oli kamalaa.
Mutta ainakin meillä helpotti lapsen kasvaessa. Nyt sillä on jo omiakin puuhia ja toisaalta itsekin on varmaan jotenkin tottunut siihen että elämä on nyt tällaista jonkin aikaa.
En vois äärimmäisenä introverttina edes miljoonastakaan eurosta hankkia lasta. Tai no, ottaisin rahat ja antaisin adoptioon. En juuri siedä ihmisiä, mölyä, pakollista small talk lässytystä tai muutakaan shaibaa. En ole tippaakaan lastenhoitajahenkinen. Lemmikit menettelee vielä.
Minkälaisia ihmisiä sosiaaliselta kartaltasi löytyy? Noinkin pienelle lapselle olisi hetkittäin hyötyä toisten lasten seurasta, vaikka ei muuten niin sylistä tarkkaillen. Silloin äidissä ei roikuta ihan koko ajan, vaan huomio alkaa etsiytyä muuallekin. Kerhot, leikkipuistot, tuttavat? Joku, jonka kanssa voi vaihtaa palveluksia ja hoitaa vuorollaan molempien lapset jolloin kumpikin saa vapaata enemmän samalla kun lapset saavat seuraa ja virikkeitä. Samalla kun harjaantuu jonglöörihommia useammalla pallolla, kehittyy taidot sen yhdenkin kanssa tehokkaammiksi.
Ja toisaalta, ei kai seitsenkuukautinen jaksa sitä puolta tuntia kunnolla edes keskittyä? Eli mikset laulahda pari minuuttia kerralla, ja sitten keskityt omiin ajatuksiisi taas hetkeksi samalla kun annat vaaville jotain tutkittavaa. Eli otat luvan kanssa monta hengähdystaukoa pitkin päivää. Pystytkö uppoamaan ajatuksiisi samalla kun teet kotityöt? Jos pelkäät unohtuvasi omiin ajatuksiin, laita hälytys vartin päähän.
Mitä se introversio sinun tapauksessasi tarkoittaa? Olisiko nämä mahdollisia tai onko niitä apua? Itse aloin ottaa yöstä omaa aikaa, se ei välttämättä ole järkevää koska se voi johtaa unettomuusongelmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kaksi introverttia saa parisuhteen aikaiseksi? Katoaako se introverttiys seuranhaun ajaksi?
Mitä ihmettä nyt taas. Ei introvertit sentään mitään erakoita ole, ota vähän asioista selvää ennen kuin tuut aukoon suutas.
Ei ole ei, mutta myöskään ihminen, jolla ei ole parisuhdetta ei ole automaattisesti mikään erakko.
Mitä kuuluu ap? Muksu nykyään isompi jo.
Ap, jos sinä ja lapsen isä olette tuolallaisia, niin suurella todennäköisyydellä myös lapsenne on sellainen, teidän geeneistä hän on muodostunut. Ei tuonkaan ikäisen lapsen kanssa tarvitse koko ajan seurustella, kyllä se lelujensa kanssa viihtyy lattialla pitkät tovit kun annat hänen vaan olla etkä opeta häntä siihen että sinä olet koko ajan siinä jotain höpisemässä, myös lapsi tarvitsee rauhaa keskittyä omiin juttuihinsa.
Kun minulla oli esikoinen noin pieni, niin kyllä minä katsoin telkkaria ja luin kirjaa kaikessa rauhassa, toki sen verran katsoin ettei lapsi lähtenyt olohuoneesta esim. vessaan tai keittiöön itsekseen jotta näin ettei hän tee mitään vaarallista. Lattialla oli lelut saatavilla ja kyllä lapsi siinä itse viihdytti itseään jos ei ollut esim. nälkä. Kun hän haki kontaktia, esim. tulemalla näyttämään jotain lelua, niin toki silloin vastasin, mutta en alkanut leikkiä hänen kanssaan, ei aikuisen kuulu leikkiä eikä olla mikään virike tai leikittäjä.
Nyt esikoinen on hyvin menestyvä nuori aikuinen, itsenäinen, sosiaalinen ja erittäin fiksu. Hän katsoi lapsena paljon disneyn piirrettyjä, ja hänellä oli heti pikkulapsena laaja sanavarasto, nyt kun hän on elämänsä aikana asunut jo monessa maassa opiskelujen ohessa työharjoitteluissa, vaihdossa ja aupairina, ja hänellä on ranskalainen poikaystävä, hän puhuu ja kirjoittaa englantia kuin toista äidinkieltään ja ranskaa osaa myös hyvin.
Mistä tämä nykyaikainen luulo tulee että lasta pitäisi huomioida joka sekuntti? Ja että aikuisten pitäisi leikkiä lapsen kanssa aamusta iltaan? Hullua. Lapsen pitää antaa olla rauhassa jotta hänelle tulee hyvä mielikuvitus ja hän oppii olemaan itsekseen omien mietteidensä kanssa.