Miehen lapseton veli alkoi neuvomaan lapsenkasvatuksessa
Eilisestä asti on ottanut aivoon niin että päässä sirisee. Joulupöydässä oman ruokailun katketessa vähän väliä siihen, että juoksin lastemme 1.v ja 4.v perässä katsomassa että kaikki on kunnossa ja he eivät törmäile, kaatuile taikka riko mitään anoppilassa, alkoi mieheni lapseton veli läksyttämään minua siitä miten olen ylihysteerinen kasvattaja ja on ihan oma syyni, kun omaa aikaa ei ole enemmän kun juoksen koko ajan lasten perässä. Että saisin helposti enemmän omaa aikaa ja mahdollisuuden puuhailla kotona paremmin asioita, kun antaisin lasten vapaammin leikkiä keskenään koko ajan komentamatta ja vahtimatta. Että lapset kyllä kestävät pieniä kolhuja ja riidat kuuluu asiaan, eikä koti ole mikään vaarallinen paikka jossa voisi tapahtua mitään pahaa. Ja oma mies on tietysti tuppisuuna hiljaa eikä saa sanaa suustaan.
Siis oikeasti, olin niin pöyristynyt etten myöskään saanut sanaa suustani ja kädet tärisi raivosta kun yritin ymmärtää tilannetta. Tuolta se varmaan on näyttänyt itsestäkin 25-vuotiaana lapsettomana, että mitä niiden lasten perässä oikein koko ajan vouhotetaan mutta kyllä sen nyt tajuaa että jos 1-vuotias kiipeää tuolin selkämykselle ja tippuu pää edellä alas laattalattiaan taikka jos isosisko päättää kiertää kaulaan hyppynarun ja vetäistä, taikka pitää kädestä kiinni ja juoksuttaa kaapin kulmaan ei se välttämättä enää pelkästään vaan kasvata luonnetta. Jäi pitkäksi aikaa paha mieli, olen jotenkin niin väsynyt kaikesta jouluvalmistelusta muutenkin että olisin kaivannut pään silittelyä ja lämpimiä ajatuksia ja sanoja, enkä arvostelua äitiydestäni. Ärsyttää, vituttaa ja ahdistaa. Ensi joulun vietän kotona samperi soikoon. Anoppi syököön kolmen ruokalajin illallisen kello seitsemän illalla ihan keskenään, lapsiperheelle nuo aikuisten joulupöydät on ihan kidutusta.
Kommentit (312)
Äänestyskäyttäytymisellä vaikuttamisen voi aloittaa presidentinvaaleissa ja äänestää jotakuta muuta kuin Sauli Niinistöä. Kokoomuksen kätyri "työväen presidentti" Niinistö keräsi muhkean vaalipotin yrityksiltä ja ajaa yritysten etuja jatkossakin. Työväestölle häneltä ei heru mitään sympatiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
n32v kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma juttu kun lapsettomat ei "ikinä tiedä mistään mitään", terveisin lapseton nuori lastenhoitaja joka on opettanu pennun jos toisenkin nukahtamaan itse sänkyynsä, käyttäytymään bussissa jnejne.. Lapset on kun koiranpentuja ei se lasten kasvatuskaan oikeesti ole kun vähän maalaisjärkeä ja perus psykologiaa :|
Itse olen ollut lapseton lastenhoitaja ja nyt olen lastenhoitaja jolla on kolme omaa lasta. On aivan eri asia hoitaa ja kasvattaa muiden lapsia kuin omia lapsia. Siis hoitolapset vs omat on kuin eri universumista. Minäkin olen saanut monet hoitolapset nukahtamaan nätisti, mutta ne ei esim. kaipaa minun läheisyyttä ja turvaa öisin niinkuin omat lapset saattaa kaivata.
Hoitajan ja hoitolapsen suhteessa on aina enemmän tai vähemmän vieraskoreutta. Äidin ja lapsen suhteessa sitä ei ole, vaan äiti on se jolle kiukutellaan, jota uhmataan, jonka kanssa omia kykyjä ja rajoja ja taitoja koetellaan ja johon turvataan kaikessa, myös niissä kaikkein vaikeimmissa tunteissa mitä lapsi käy kehityksessään läpi. Suosittelen perehtymään lapsen kehityspsykologiaan vielä hieman paremmin.
Ja niin, on mulla koirakin. On ollut niitä elämäni aikana 5 kappaletta. Lapsen kasvattaminen aikuiseksi on vaativuudeltaan potenssiin sata koiran kasvatukseen verrattuna.
Nojaa, mä olen ollut lastenhoitajana useammassa perheessä, viettänyt lasten kotona aikaa siis n. 10h vuorokaudesta, hoitanut nukutukset, syötöt jne. Nuorin on ollut 1v 3kk ja vanhin 14-vuotias. Voin sanoa että kun 9kk vietät samassa perheessä, nähden lapsia enemmän kuin omat vanhemmat niin hyvin äkkiä katoaa minkäänlaiset vieraskoreudet, saati että alle 2-vuotias sellaisesta jotain ymmärtäisi.
Et silti ole lapsen äiti, vaan piika,
ja kyllä se kaksivuotiaskin tietää kuka sen äiti on.😂😂😂
Monien ihmisten pitkäaikaisista lastenhoitajista on tullut lapsille läheisempiä ja rakkaampia kun vanhemmista. 😂😂😂
Eli mitään väliä kuka sitä kakaraa on 9 kk kantanut.
Kuten?
Vierailija kirjoitti:
Mua huvittaa suunnattomasti tämä itsevarmuus, jolla lapseton luulee osaavansa yleismaailmallisesti lasten kasvatuksen paremmin kuin kukaan vanhempi. Se on vähän sama kuin ihminen, jolla ei koskaan ole ollut koiraa väittäisi osaavansa koirakoulutuksen paremmin kuin yksikään koiranomistaja. Tuttua se on itsellenikin. Olinhan besserwisser monen tutun lapsen hoitajana 25 vuotiaana.
Mua taas huvittaa koiranomistajat, jotka luulevat koiran pätevöittävän itsensä koirankasvattajaksi. Mua huvittaa myös äidit, jotka kuvittelevat sen, että ovat synnyttäneet lapsia maailmaan pätevöittävän heidät kasvattajiksi. Oon tavannut hirveitä koiria, koiranomistajia, äitejä ja lapsia.

Jep mutta koiraton tai lapseton on aina vielä tyhmempi.

Tarkoitin siis näitä lastenhoitajia ( "piikoja" kuten joku sanoi), joita joskus oli ja jotka työskentelivät samassa perheessä vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua huvittaa suunnattomasti tämä itsevarmuus, jolla lapseton luulee osaavansa yleismaailmallisesti lasten kasvatuksen paremmin kuin kukaan vanhempi. Se on vähän sama kuin ihminen, jolla ei koskaan ole ollut koiraa väittäisi osaavansa koirakoulutuksen paremmin kuin yksikään koiranomistaja. Tuttua se on itsellenikin. Olinhan besserwisser monen tutun lapsen hoitajana 25 vuotiaana.
Mua taas huvittaa koiranomistajat, jotka luulevat koiran pätevöittävän itsensä koirankasvattajaksi. Mua huvittaa myös äidit, jotka kuvittelevat sen, että ovat synnyttäneet lapsia maailmaan pätevöittävän heidät kasvattajiksi. Oon tavannut hirveitä koiria, koiranomistajia, äitejä ja lapsia.
Jep mutta koiraton tai lapseton on aina vielä tyhmempi.
Höpöhöpö. Kyllä vanhempi, jonka lapset ovat naapuruston kauhu ovat aina lapsetonta parempia kasvattajia. :D:D:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tulee lisää neuvoja. Miten ois leikkikehä ja lelut mukaan ens kerralla. Siis sille 1 vuotiaalle. Se 4 v pärjää ens vuonna ilman vahtimista.
Minulla on vielä parempi neuvo: ensi vuonna aloittaja viettää lastensa kanssa kivan joulun omassa kotonaan ja antaa appivanhempien poikineen pitää pitkää juhlaillallista ihan aikuisten kesken. Itse menisin appivanhemmille kylään vasta sitten, kun omat lapset ovat aikuisia.
Älkää hyvänen aika tehkö päätöksiä isovanhempien puolesta jos ovat vielä oikeustoimikelpoisia.
Appivanhemmat saattavat haluta ( erittäin todennäköisesti) lapsenlapset luokseen.Eikä ne lapset ehkä myöhemmin enää halua tullakaan jos yhteyttä ei ole luotu pienestä alkaen .
Appivanhemmat saavat vapaasti haluta, mutta lasten vanhemmat ovat huoltajia. He päättävät, kenen kanssa lapset ovat tekemisissä. Isovanhempien tehtävä on kunnioittaa lasten molempien vanhempien yhteisiä sääntöjä.
Sooloilevat isovanhemmat voivat jäädä kokonaan ulkopuolelle, jos heittäytyvät liian rasittaviksi.
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka haluavat lisääntyä ja itsekkäästi nähdä oman kuvansa jälkikasvussaan, voivat pidättäytyä pahimpien härdellivuosien aikana tilaisuuksista joiden luonteeseen eivät kuitenkaan pysty keskittymään. Ei siis mennä pilaamaan muiden tunnelmaa hyppimällä hysteerisenä joka risahduksen perään. Onhan siinä jo tehty valinta lapsia hankkimalla että nyt eletään lapsiarkea eikä mennä pilaamaan normaslien ihmisten jouluaterioita, häitä, lomamatkoja tms. Tämä tärkeä asia monesti unohtuu omassa kuplassaan eläviltä.
Siinä tuli kerrankin järkipuhetta. Mitä sekin kertoo ajastamme ja ilmapiiristä kun tätäkään ilmiselvää asiaa ei saisi ääneen sanoa. Minun mielestäni tuossa tuli useampia merkittäviä pointteja. Terveisin kolmen iloisen pojan isä.

Tämän oli pakko olla sarkasmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua huvittaa suunnattomasti tämä itsevarmuus, jolla lapseton luulee osaavansa yleismaailmallisesti lasten kasvatuksen paremmin kuin kukaan vanhempi. Se on vähän sama kuin ihminen, jolla ei koskaan ole ollut koiraa väittäisi osaavansa koirakoulutuksen paremmin kuin yksikään koiranomistaja. Tuttua se on itsellenikin. Olinhan besserwisser monen tutun lapsen hoitajana 25 vuotiaana.
Mua taas huvittaa koiranomistajat, jotka luulevat koiran pätevöittävän itsensä koirankasvattajaksi. Mua huvittaa myös äidit, jotka kuvittelevat sen, että ovat synnyttäneet lapsia maailmaan pätevöittävän heidät kasvattajiksi. Oon tavannut hirveitä koiria, koiranomistajia, äitejä ja lapsia.
Jep mutta koiraton tai lapseton on aina vielä tyhmempi.
Höpöhöpö. Kyllä vanhempi, jonka lapset ovat naapuruston kauhu ovat aina lapsetonta parempia kasvattajia. :D:D:D
Ketäs se lapseton on kasvattanut? Ei ketään. Ei edes yrittänyt.
Joka idiootti osaa huudella puskista...
Vierailija kirjoitti:
taikka jos isosisko päättää kiertää kaulaan hyppynarun ja vetäistä, taikka pitää kädestä kiinni ja juoksuttaa kaapin kulmaan ei se välttämättä enää pelkästään vaan kasvata luonnetta. .
Miksi isosisko päättäisi laittaa narun kaulan ympäri ja kiskaista? Miksi päättäisi juoksuttaa päin kaappia? Melko huolestuttavaa, onko tytöllä kaikki hyvin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua huvittaa suunnattomasti tämä itsevarmuus, jolla lapseton luulee osaavansa yleismaailmallisesti lasten kasvatuksen paremmin kuin kukaan vanhempi. Se on vähän sama kuin ihminen, jolla ei koskaan ole ollut koiraa väittäisi osaavansa koirakoulutuksen paremmin kuin yksikään koiranomistaja. Tuttua se on itsellenikin. Olinhan besserwisser monen tutun lapsen hoitajana 25 vuotiaana.
Mua taas huvittaa koiranomistajat, jotka luulevat koiran pätevöittävän itsensä koirankasvattajaksi. Mua huvittaa myös äidit, jotka kuvittelevat sen, että ovat synnyttäneet lapsia maailmaan pätevöittävän heidät kasvattajiksi. Oon tavannut hirveitä koiria, koiranomistajia, äitejä ja lapsia.
Jep mutta koiraton tai lapseton on aina vielä tyhmempi.
Höpöhöpö. Kyllä vanhempi, jonka lapset ovat naapuruston kauhu ovat aina lapsetonta parempia kasvattajia. :D:D:D
Ketäs se lapseton on kasvattanut? Ei ketään. Ei edes yrittänyt.
Joka idiootti osaa huudella puskista...
No aika harva vanhempikaan niitä kakaroitaan kasvattaa. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma juttu kun lapsettomat ei "ikinä tiedä mistään mitään", terveisin lapseton nuori lastenhoitaja joka on opettanu pennun jos toisenkin nukahtamaan itse sänkyynsä, käyttäytymään bussissa jnejne.. Lapset on kun koiranpentuja ei se lasten kasvatuskaan oikeesti ole kun vähän maalaisjärkeä ja perus psykologiaa :|
Noin itsekin ajattelin ennen kuin minusta tuli äiti... ripaus koirankoulutustyyppistä opetusta kyllä toimiikin (varsinkin päiväkodissa), mutta vanhemmuuteen ja perhe-elämään liittyy niin paljon muutakin että sitä ei oikeasti tajua kuin vasta kun itsellä on sama tilanne. Olen kyllä kiitollinen lapseni hyvistä hoitajista ja opeista päiväkodissa, mutta joskus huomaa ettei lapseton hoitaja pysty ymmärtämään ihan kaikkea, esim. miksi lapsi kiukkuaa vanhemmille, miltä lapsesta tuntuu kun arvostellaan jotain puutteellista taitoa tai miltä tuntuu jättää lapsi vieraiden hoitoon.
Ps. Lapset ei ole "pentuja"...En ole se kenelle vastaat, mutta et ole selvästi tiennyt mihin olet ryhtynyt, jos vanhemmuus on noin sinua järkyttänyt.
Niin, toisilla on sitä empatiakykyä ja toisilla ei. Oletko kuullut tämmöisestä, kannattaisi varmaan kokeilla itsekin?
Miten empatiakyky tähän liittyy?
Kysytkö ihan tosissasi? Se, että pystyy esim. ajattelemaan asioita lapsen kannalta ei ole vanhemmuudesta järkyttymistä vaan empatiakykyä. Täytyykö vielä selventää?

Saisiko lähteen tähän väitteeseen?
Edelleenkin se wannabe puskista huutelja on silti luuseri.
Mun lapseton siskoni tietää kaiken lastenhoidosta. Samaten hän tietää kaiken akateemisista opinnoista ja uran luomisesta.
Ei vaan saanut edes miestä, yritys meni konkkaan ja yliopistoon ei päässyt vaikka kuusi kertaa yritti ja nyt on työtön.
Onneksi hän voi minulle jakaa ohjeitaan 24/7 näistä kaikista.
T. Akateeminen yrittäjä, kahden lapsen äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma juttu kun lapsettomat ei "ikinä tiedä mistään mitään", terveisin lapseton nuori lastenhoitaja joka on opettanu pennun jos toisenkin nukahtamaan itse sänkyynsä, käyttäytymään bussissa jnejne.. Lapset on kun koiranpentuja ei se lasten kasvatuskaan oikeesti ole kun vähän maalaisjärkeä ja perus psykologiaa :|
Noin itsekin ajattelin ennen kuin minusta tuli äiti... ripaus koirankoulutustyyppistä opetusta kyllä toimiikin (varsinkin päiväkodissa), mutta vanhemmuuteen ja perhe-elämään liittyy niin paljon muutakin että sitä ei oikeasti tajua kuin vasta kun itsellä on sama tilanne. Olen kyllä kiitollinen lapseni hyvistä hoitajista ja opeista päiväkodissa, mutta joskus huomaa ettei lapseton hoitaja pysty ymmärtämään ihan kaikkea, esim. miksi lapsi kiukkuaa vanhemmille, miltä lapsesta tuntuu kun arvostellaan jotain puutteellista taitoa tai miltä tuntuu jättää lapsi vieraiden hoitoon.
Ps. Lapset ei ole "pentuja"...En ole se kenelle vastaat, mutta et ole selvästi tiennyt mihin olet ryhtynyt, jos vanhemmuus on noin sinua järkyttänyt.
Niin, toisilla on sitä empatiakykyä ja toisilla ei. Oletko kuullut tämmöisestä, kannattaisi varmaan kokeilla itsekin?
Miten empatiakyky tähän liittyy?
Kysytkö ihan tosissasi? Se, että pystyy esim. ajattelemaan asioita lapsen kannalta ei ole vanhemmuudesta järkyttymistä vaan empatiakykyä. Täytyykö vielä selventää?
Hän sanoo, että ajatteli itse lasten kasvatuksesta erillä tavalla ennen kun sai omia lapsia joten en vieläkään ymmärrä miten hänen käsityksensä muuttuminen liittyy minun empaatiakykyyni. Että selvennäppä toki lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua huvittaa suunnattomasti tämä itsevarmuus, jolla lapseton luulee osaavansa yleismaailmallisesti lasten kasvatuksen paremmin kuin kukaan vanhempi. Se on vähän sama kuin ihminen, jolla ei koskaan ole ollut koiraa väittäisi osaavansa koirakoulutuksen paremmin kuin yksikään koiranomistaja. Tuttua se on itsellenikin. Olinhan besserwisser monen tutun lapsen hoitajana 25 vuotiaana.
Mua taas huvittaa koiranomistajat, jotka luulevat koiran pätevöittävän itsensä koirankasvattajaksi. Mua huvittaa myös äidit, jotka kuvittelevat sen, että ovat synnyttäneet lapsia maailmaan pätevöittävän heidät kasvattajiksi. Oon tavannut hirveitä koiria, koiranomistajia, äitejä ja lapsia.
Jep mutta koiraton tai lapseton on aina vielä tyhmempi.
Höpöhöpö. Kyllä vanhempi, jonka lapset ovat naapuruston kauhu ovat aina lapsetonta parempia kasvattajia. :D:D:D
Ketäs se lapseton on kasvattanut? Ei ketään. Ei edes yrittänyt.
Joka idiootti osaa huudella puskista...
No aika harva vanhempikaan niitä kakaroitaan kasvattaa. :D
Saisiko lähteen tähän väitteeseen?
Edelleenkin se wannabe puskista huutelja on silti luuseri.
Liiku ihmisten ilmoilla, kuuntele mitä opettajat ja muut ammattikasvattajat kertovat. Siinä on sulle näyttöä siitä, että kasvatus on monilla heikoissa kantimissa tai jopa olematonta. Olet itsekin esimerkki huonon kasvatukseen saaneesta henkilöstä. Nimittely on huonoa käytöstä.
P.S. Mikä on wannabe puskista huutelija? :D

Satun olemaan yläasteen opettajan koulutuksen saanut, enkä tunnista ilmiötä, jota kuvaat. Eli tutkimustulosta kehiin tai tuo on vain höpöä.
Wannabe puskista huutelija on sellainen kuin sinä. Itse ei oikeest saa edes elämää kasaan, mutta huutelee puskista muille kritiikkiä. Tyyliin nimettömänä netissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka haluavat lisääntyä ja itsekkäästi nähdä oman kuvansa jälkikasvussaan, voivat pidättäytyä pahimpien härdellivuosien aikana tilaisuuksista joiden luonteeseen eivät kuitenkaan pysty keskittymään. Ei siis mennä pilaamaan muiden tunnelmaa hyppimällä hysteerisenä joka risahduksen perään. Onhan siinä jo tehty valinta lapsia hankkimalla että nyt eletään lapsiarkea eikä mennä pilaamaan normaslien ihmisten jouluaterioita, häitä, lomamatkoja tms. Tämä tärkeä asia monesti unohtuu omassa kuplassaan eläviltä.
Meillä ainakin isovanhemmat suorastaan vaativat meitä jouluaterialle, vaikka helpompi meidän olisi jäädä kotiin 3 pienen kanssa (ihan mielellään myös menemme, koska pikkulapsilta ei vaadita tuntien pöydässä istumista ja ymmärretään että hyppäämme välillä pöydästä poissa). Aika usein isovanhemmille on todella tärkeää saada lapsenlapset jouluksi käymään. Jos lapseton veli ei kestä tätä niin ehkä hän voi viettää joulunsa jossain muualla?
Kyllähän se niin on että lapseton veli ei päätä ketä tulee kylään vanhempien luo.
Jos isovanhemmat haluavat lapsenlapset jouluna kylään ja se perhe haluaa tulla, niin lapseton veli joko sietää tilanteen tai keksii itselleen muuta tekemistä joulun aikaan.
Onneksi omassa tai miehen suvussa ei olla lapsivihamielisiä vaan ymmärretään että tämän päivän lapset ovat huomisen kiinnostavia nuoria ihmisiä joita on ilo tuntea ja tavata. Myös lapsettomat aikuiset haluavat huomioida lapsia ja viettää hetken aikaa heidän kanssaan.
lapset ovat lapsinakin hauskoja jos saavat tuntea itsensä hyväksytyiksi eikä heitä nolata.
Rajojen pitäminen on sitten eri juttu.
Alkaa tuntua että ollaan outoa sukua kun tätä ketjua lukee.